Gümianin puuhastelut metsän laidalla (including nahkavyö)

[Damian Moon]

//Jatkoa sairaalasiivessä pelatulle Gümianin vyöselkkaus -pelille.//

Ilta lähestyi. Pilvetön kevättaivas hohti oranssin eri sävyissä auringon painuessa vuorten taakse. Pian tulisi hämärä. Viimeiset valonsäteet loistivat serdaigletornin ikkunasta Damianin sängylle, jolla tämä makoili.

Hän pyöritteli Güntherin nahkaista vyötä hyppysissään ja tuijotti tyhjyyttä. Disregard mylvi kuulokkeista. Kaikki muut makuukammarin pojat olivat jossakin muualla nauttimasta illasta. Damianin ei kuitenkaan tehnyt mieli tehdä yhtään mitään. Hänen peukalonsa saavutti metallisen vyönsoljen ja alkoi kilistelemään sitä. Hämärän tullessa Güntherin olisi määrä olla metsänreunassa ja Damianin myös. Ajatus sai pojan toisaalta innostuneeksi, toisaalta hänen teki mieli oksentaa.

Viimeeksi, kun Damian oli tavannut tohtorin, oli häntä uhkailtu tappamisella. Olisiko koululääkäri oikeasti niin hirviömäinen? Siihen nähden pojan vaatimukset olivat mitättömiä. No, ainakin hän kuolisi katsoen niihin komeisiin kasvoihin.

Pian olisi kiire. Damian veti mustan kevättakin ylleen ja kiristi farkkujensa vyötä. Güntherin nahkaremmin hän sujautti taas laukkuunsa. Korkeavartiset bootsit nojasivat sängyn jalkaa vasten. Saatuaan kaikki remmit kiinni hän harppoi ulos.

Käytävillä Damian vältteli jokaisen katseita keskittyen vain musiikkiin. Sormillaan hän puristi tiukasti laukkunsa hihnaa. Toivottavasti kukaan ei kiinnittäisi liikaa huomita ulkovaatteisiin. Pian ei saisi enää oleskella ulkona. Ja toivottavasti Günther ei sattuisi kulkemaan ulos yhtäaikaa. Se olisi todella kiusallista. Suuret ulko-ovet näkyivät jo, luojan kiitos.

Aurinko oli jo lähes kokonaan laskenut unilleen, kun poika saavutti metsän reunan. Hän nykäisi kuulokkeet pois päästään. Karjuminen lakkasi ja jäljelle jäi vain kuumottava tyhjyys ja metsän äänet. Damian henkäisi syvään ja yritti rauhoitella itseään. Tämä menisi hyvin. Hän ei antaisi sen komean, mutta hirviömäisen miehen jyrätä häntä, ei tänään.

[Günther Schwillinger]

Günther Schwillinger asteli pitkä violetti takki liehuen ulos linnan ovista. Tohtorin koko vaatetus oli samaa tummaa liilaa - aina kravatista ja kengistä pitkään takkiin saakka. Hänellä oli mukanaan musta sateenvarjo ja musta salkku. Mies oli miettinyt kauan.

Hänen oli tehtävä jotain. Hän ei voisi jättää asiaa sikseen. Damian Moon olisi eliminoitava, keinolla millä hyvänsä. Poika ei saisi pilata hänen suunnitelmiaan, ei todellakaan. Poika olisi liian suuri uhka. Kuitenkaan tohtori ei saisi olla liian varomaton.

Ehkä hän vain palkkaisi jonkun hoitelemaan pojan pois tieltä? Ehkä... Ensin oli kuitenkin järkevintä hoitaa asiat diplomaattisesti. Sekin tosin oli iso ehkä, todella, todella iso ehkä.

Günther saapui metsän laitaan ja näki tuon mustatukkaisen, turmellun ali-ihmisen. Hän tuhahti ja asteli metsän laitaan. "Guten Tag", hän sanoi kohteliaasti hymyilemättä. Miehen kasvot olivat arvokkaan vakavat.

[Damian Moon]

Metsän laidasta kuului askelia. "Guten Tag", sanoi ääni, jonka Damian kyllä tunnisti. Tuo kohteliaasti, mutta kylmästi sanottu tervehdys antoi hänelle kylmiä väreitä.

Damian kääntyi heilauttaen hiuksensa tieltään. Hän näki miehen seisomassa pienen matkan päässä mustan sateenvarjon kanssa. Hän lähestyi tohtoria parin askeleen verran ja liimasi kasvoilleen pokerinaaman. "Riittää kohteliaisuudet muru", Damian kaivoi laukkuaan ja otti sieltä esiin kaksi pikaria, joista miesten olisi määrä maistaa lemmenjuomaa.

Hän sulki laukun ja otti lisää askelia kohti Güntheria. Ojentaessaan pikaria pitkälle miehelle, Damianin silmät juuttuivat hänen komeisiin silmiinsä. "Toithan pyytämäni?" Poika kysyi ja pysähtyi vajaan käsivarren mitan päähän tohtorista ojentaen toisella kädellään Güntherin pikaria ja pitäen toisella omaansa. Hän hengitti sisään ja hän hengitti ulos kevätillan ja miehen tuoksua. Tähän se kaikki joko loppuisi tai tästä se kaikki alkaisi.

[Günther Schwillinger]

Günther mietti hetken. Hän oli kauan ajatellut, miten toteuttaisi tämän. Mitä hän sanoisi? Hän ei tiennyt, miten ilmaista asiansa ja miten Damian suhtautuisi. Himot alkoivat ottaa valtaa Güntherin mielestä. Intohimo kasvoi. Hänen oli vaikea pitää näppinsä erossa Damianista. Hän tahtoi paljastaa syvimmät tunteensa ja halunsa pojalle, muttei voinut. Se olisi ollut mahdotonta ja pilannut kaiken.

Günther tahtoi koskea poikaa. Hän tahtoi kietoa kätensä tuon kaulalle ja kuristaa hänet. Günther tahtoi nähdä elämän sammuvan pojan silmissä. Günther tunsi valtavaa vastenmielisyyttä poikaa kohtaan. Hän vihasi tuota. Poika oli ala-arvoinen ja olisi vain parempi, jos tuo pääsisi päiviltään. Se auttaisi kaikkia.

"Toin", Günther vastasi lyhyesti puristaen käsiään nyrkkiin. Hän tunsi kehossaan kihelmöintiä. Hänen ruumiinsa huusi haluista. Hän tahtoi tuhota tuon pojan niin, ettei hänestä olisi enää vaivaa kenellekään. Hän tahtoi nähdä pojan kärsivän. Hänen syvät ja intohimoiset tunteensa eivät kuitenkaan näkyneen ulospäin, sillä tohtorin kasvot olivat täysin tyynet ja rauhalliset.

[Mila Molina]

Peli lukitaan keskeneräisenä, kiitos teille!

Damian Moon, Serdaigle: 5 p
Günther Schwillinger: 4 p