Marraskuun Haaste 2017

Valvoja: Neofytos Spirosinpoika

Marraskuun Haaste 2017

ViestiKirjoittaja Neofytos Spirosinpoika » 11 Marras 2017, 02:34

//Yksinpeli Marraskuun haastetta varten//


Miks tuntuu et oon yksin
ja huomista ei oo ei oo ei
Mul on liikaa kysymyksii
mistä tiedän et joku mua kuulee kun mä valvon


Neofytos istui yksin mökkinsä portailla, katsoen kirkkaana hohtavaa kuutamoa. Hän tunsi sydämessään suurta surua, yksinäisyyttä, joka oli vain alkanut kasvaa koululle tulon jälkeen. Kaikki tuntui silloin hyvältä idealta, mutta nyt hänestä tuntui, että hän oli tehnyt virheen. Kukaan ei luottaisi mantikoriin, tai tässä tapauksessa Molina ei luottanut häneen, jotta punaharjainen pääsisi koskaan kouluun sisälle, tutustumaan kunnolla oppilaisiin ja saamaan täten uusia ystäviä. Toki hän oli muutamia oikein mukavia henkilöitä tavannut, mutta silti hänet tunnuttiin aina unohtavan.
Ja nyt hän jälleen oli näiden ajatusten äärellä, istumassa yksin yön hiljaisuudessa ja tuijottamassa kuutamoa.
Hänellä oli niin paljon kysymyksiä, enimmikseen tulevaisuuteensa liittyen, mutta hän ei tiennyt, pystyisikö koskaan esittämään niitä kaikkia kenellekään. Hän tyytyisi vaikka tavalliseen keskusteluun, kunhan hän ei vain olisi yksin.

Lähetä enkeli
mun tarvii tietää että kaikki vielä hyväks muuttuu
Pyydän lähetä enkeli
kertomaan ettei mua oo vielä täysin unohdettu


Mantikori oli kuullut kyllä henkilöiden uskonnoista, muttei ollut koskaan päässyt kunnolla siihen aiheeseen käsiksi. Hän kuitenkin toivoi, että henkilöt olivat oikeassa, ja jossain tuolla olisi Jumala ja enkelit.
Kyllä, hän haluaisi enkelin luokseen, kertomaan, että kaikki vielä muuttuisi hyväksi. Kaikki olisi hyvin ja hän olisi tehnyt oikean ratkaisun. Hän halusi tietää, ettei häntä olisi vielä unohdettu kokonaan, vaan joku päivä joku tulisi ja ohjaisi hänet sisälle muiden pariin.

Sit kuului sielussa
"hei älä luovuta
reunalla kuuluukin pelottaa
Niin kauan kun on tahtoa
jäljellä toivoa
jokainen haava vaan vahvistaa"

lalalala-laa, lalalala-laa
Reunalla kuuluukin pelottaa


Mutta jostain mielen syövereistä kumpusi sanat: Älä luovuta.
Neo ehti jo uskoa, että tämä oli enkelin viesti hänelle, mutta nopeasti hän korjasi ajatuksensa. Sehän olisi ollut naurettavaa. Hän vain lohdutti itseään. Hän oli aina ollut vahva, joten miksei hän kestäisi nytkin? Ainahan jotain yllättävää voisi sattua ja kaikki muuttua paremmaksi. Sitä paitsi, jokainen negatiivinen tapaus vain vahvistaisi häntä entisestään.
Neofytos kuitenkin hymyili. Olihan se lohduttavaa ajatella, että enkeli oli hänen luonaan, näkymättömissä, silittämässä hänen päätään ja kuiskailemassa näitä rohkeita sanoja hänen mieleensä.

Mä uskon ettei taakkaa
mulle anneta suurempaa
kuin kantaa voin
Kun jalat osuu pohjaan
tiedän ettei tän syvemmälle voi sukeltaa ei


Mutta toisaalta, kun ajatteli järjellä. Paskaa ei voitu kerätä niskaan enempää, mitä hän jaksoi kantaa. Tai näin hän ainakin halusi uskoa. Kaikella oli rajansa. Ei järveen voinut sukeltaa yhtään syvemmälle, mihin tassut osuivat. Tai eihän sitä voinut huutaa yhtään sen kovempaa, mihin ääni kykeni. Kaikelle ja kaikella oli rajansa. Se oli oltava myös yksinäisyydellä ja pahalla ololla ja negatiivisilla tapahtumilla.
Niin se oli oltava.

Lähetä enkeli
mun tarvii tietää että kaikki vielä hyväks muuttuu
Pyydän lähetä enkeli
kertomaan ettei mua oo vielä täysin unohdettu


Mutta olisihan se silti ollut lohduttavaa, jos joku korkeampi olento olisi voinut hänelle kertoa, että kaikki tulisi vielä onnistumaan, eikä hän pian olisi enää yksin.

Sit kuului sielussa
"hei älä luovuta
reunalla kuuluukin pelottaa
Niin kauan kun on tahtoa
jäljellä toivoa
jokainen haava vaan vahvistaa"

lalalala-laa, lalalala-laa, lalalala-laa
lalalala-laa, lalalala-laa, lalalala-laa
Reunalla kuuluukin pelottaa


Punaharja nousi lopulta seisomaan, vilkaisi vielä kerran kuuta, ennen kuin kääntyi ja palasi takaisin majaansa. Huomenna olisi parempi päivä.



Tarinassa esiintyvä kappale: Samuli Edelmann - Reunalla
Sosiaalinen ilopilleri, mantikori, joka ei tekisi kärpäsellekään pahaa.
Neofytos Spirosinpoika
Muut hahmot:
16-vuotias albino gryffondor Gwyn D'Cruze, osaveela
Ahanu Levesque, 18-vuotias jatko-opiskelija suurella salaisuudella
Avatar
Neofytos Spirosinpoika
 
Viestit: 153
Liittynyt: 03 Kesä 2015, 19:23

Paluu Spirosinpoika, Neofytos

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron