Kerhotoiminta tauolla

Kerhotoiminta on tauolla toistaiseksi. Taikakoulu Châteaun kerhotoiminnalle varattu alue. Tällä hetkellä koulun kerhotarjonta koostuu muun muassa huispauskerhosta, kirjallisuuskerhosta, taikaolentokerhosta sekä oppilaskunnan hallituksesta.

Kerhotoiminta tauolla

ViestiKirjoittaja Alain Astier » 17 Marras 2022, 22:59

Hei!

Taikakoulu Châteaun kerhotoiminta on nyt ylläpitotiimin päätöksestä asetettu tauolle. Kerhojen toiminta on viime vuosina ollut hiljaisempaa, eikä esimerkiksi kaikille kerhoille ole löytynyt vaadittua kahta johtajaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Kerhot-alue arkistoidaan ja kerhoalueille ei ole siten enää suotava kirjoittaa.

Roolipelillisesti (eli in-game) kerhotoiminta säilyy ja roolipeleihin voi sisällyttää mainintoja kerhoon liittymisistä, kerhoissa toimimisesta ja kerhojen järjestämistä aktiviteeteissa. Ei-roolipelillisesti (eli off-game) kerhoaktiviteetteja ei suunnitella tällä alueella, eikä tällä alueella ole enää mahdollista ilmoittautua jonkun kerhon johtajaksi tai vaikka luoda uutta kerhoa.

Kerhotoiminnan tauko on toistaiseksi voimassa. Tavoitteena on kehittää tai uudistaa jossain vaiheessa käytössä ollutta kerhomallia. Mikäli sinulla on ehdotuksia kerhotoiminnan jatkoon liittyen tai kysymyksiä tästä päätöksestä, voit lähettää minulle (eli Alainille) yksityisviestiä. :]


Anonymous on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 17 Marras 2022, 22:59
Alain Astier
 

Paluu Kerhot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron