Elokuun haaste: Blogikirjoitus [2018]

Ajatuseula on taikaesine, johon voidaan tallentaa ajatuksia ja muistoja. Se on kivinen ja matala allas, jonka reunoja kiertää outoja riimuja ja merkkejä. Ajatuseulaan talletetut muistot ja ajatukset muodostavat kirkkaan ja alati pyörteilevän muistiaineen, joka muistuttaa valkeahkoa hopeaa tai nestemäistä valoa. Ajatusseula toimii arkistona edellisten vuosien kuukauden haasteille.

Elokuun haaste: Blogikirjoitus [2018]

ViestiKirjoittaja Alain Astier » 01 Elo 2018, 00:33

Kuukauden haaste on jokaisen kuukauden alussa julkaistava tehtävä, jonka suorittamalla saa tupapisteitä. Tehtäviä on laidasta laitaan, mutta useimmiten ne liittyvät roolipelaamiseen tai taikamaailmaan. Jokainen tehtävä tulee suorittaa kyseisen kuukauden aikana saadakseen tupapisteet.

Hyvää elokuuta!
Tämän kuun haasteessa sukelletaan jästeille ja jästisyntyisille ehkä vähän tutumpaan aiheeseen nimittäin blogeihin. Toki maailman muuttuessa voivat tällaisetkin härpäkkeet olla kiinnostuksien ja mahdollisuuksien mukaan tuttuja myös puoliverisille ja muulle taikaväestölle.

Elokuun haasteena onkin kirjoittaa/muodostaa blogikirjoitus hahmonsa näkökulmasta. Minkälaisen blogipostauksen sinun hahmosi tekisi? Minkälainen aihe tai asia innottaisi kirjoittamaan vai onko hänellä vähän säännöllisempää blogiharrastuneisuutta jonkin teeman ympärille keskittyen?

Toisin sanoin anna hahmosi tehdä blogikirjoitus. Aihetta ei ole rajattu. Kaikenlaiset kantaaottavasta päiväkirjamaisiin käyvät. Tietenkin myös kirjan arvosteluun tai vaikkapa outfit of the day'n ympärille keskittyvät postaukset ovat sopivia, kunhan hahmosi voisi tehdä niistä blogipostauksen.

Halutessasi voit myös kirjallisesti kuvaillen tai muilla keinoin havainnoida hahmon blogikirjoitusta.

Osallistumisaika: Elokuu 2018
Pisteytys: 10p

Jos sinulla on useampi hahmo, voit osallistua haasteeseen vaikka niillä kaikilla.
Bloggailun iloa!
Alain Astier
 

Re: Elokuun haaste: Blogikirjoitus [2018]

ViestiKirjoittaja Alain Astier » 01 Syys 2018, 08:09

Kiitos kaikille osallistumattomillekin!
Syyskuun haaste pyritään saamaan tulelle sitten jonain toisena syyskuisena päivänä, mitä luultavammin. ;]
Alain Astier
 


Paluu Ajatuseula

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron