Tammikuun haaste: Pimeä kysely [2018]

Ajatuseula on taikaesine, johon voidaan tallentaa ajatuksia ja muistoja. Se on kivinen ja matala allas, jonka reunoja kiertää outoja riimuja ja merkkejä. Ajatuseulaan talletetut muistot ja ajatukset muodostavat kirkkaan ja alati pyörteilevän muistiaineen, joka muistuttaa valkeahkoa hopeaa tai nestemäistä valoa. Ajatusseula toimii arkistona edellisten vuosien kuukauden haasteille.

Tammikuun haaste: Pimeä kysely [2018]

ViestiKirjoittaja Cyan Grenier » 01 Tammi 2018, 18:30

Kuukauden haaste on jokaisen kuukauden alussa julkaistava tehtävä, jonka suorittamalla saa tupapisteitä. Tehtäviä on laidasta laitaan, mutta useimmiten ne liittyvät roolipelaamiseen tai taikamaailmaan. Jokainen tehtävä tulee suorittaa kyseisen kuukauden aikana saadakseen tupapisteet.

Tammikuun haaste on pääjuoneen liittyvän kyselyn täyttäminen hahmon näkökulmasta. Kysely koskee opetusta koulun ollessa pimeydenvoimien vallan alla. Roolipelillisesti se jaetaan pergamentilla koulun oppilaille kevätlukukauden ensimmäisten oppituntien yhteydessä. Myös opettajat, henkilökunnan jäsenet ja muut hahmot koulun lähellä ovat saaneet kyselyn, ja voivat vastata siihen.

Osallistumisaika: Tammikuu 2018
Pisteytys: 10 p


Yhden hahmon vastauksista saat 10p hahmolle, jonka tunnuksilla ne on kirjoitettu. Jos sinulla on useampi hahmo, voit osallistua haasteeseen vaikka niillä kaikilla.


Kysely uuden (ja paremman) opetussuunnitelman laatimiseksi

Kuten kaikki ovat varmasti huomanneet, Taikakoulu Châteaussa on nyt alkanut uusi aikakausi. Tämän vuoden alusta lähtien saamme keskittyä merkittävään, kiehtovaan ja ylivoimaisesti jännittävimpään taikuuden alaan, jonka opiskelu on aikaisemmin ollut rajoitettua ellei jopa suorastaan kiellettyä. Ja sehän on mikäpä muukaan kuin pimeydenvoimat!

Kyselyllä kartoitetaan oppilaiden mielipiteitä ja ehdotuksia pimeydenvoimien ottamiseen osaksi tämän kevätlukukauden opetussuunnitelmaa. Voinkin ylpeänä ilmoittaa, että tästä lähin täällä kuunnellaan teidän: rohkeiden ja kokeilunhaluisten nuorten, mielipiteitä enemmän kuin taikaministeriössä työskentelevien umpitylsien pönöttäjien laatimia sääntöjä ja lakeja. Kyselyyn saatte vastata joko omalla nimellä tai nimettömänä.

Juokaamme malja vapaudelle, seikkailulle ja pimeämmälle mutta rutkasti mielenkiintoisemmalle huomiselle!

(Kyselyn jakavia opettajia kehotetaan lämpimästi tarjoamaan sen aluksi jokaiselle oppilaalle shotti tuliviskiä sekä pieni pötkö maksamakkaraa. Ei tippa tapa, eikä järveen huku, kunhan ei juo ämpärillistä kerralla! Ja meidän tämän päivän nuorisomme voisi olla selvästi rautaisempaakin, joten toivokaamme että maksamakkara auttaa.)


Tämän kyselyn on teille laatinut:
Herra Reichard Lesauvage, tutummin Reich
Aiemmin riistanvartija ja sitä aiemmin aurori
Nykyisin ennemminkin koulunne pomo, johtaja, rehtori, ylipäällikkö tai mikä vain kunnioitettava arvonimi


PS. Haluan muistuttaa, etten ole sellainen urosleijona, joka syö edellisen johtajan pennut vallatessaan lauman. Teidän EI siis tarvitse juosta minua karkuun tai tuijottaa jähmettyneinä varpaitanne kun kohtaamme käytävillä!

PPS. Ja jos jotakuta muuta tarvitsee juosta karkuun, niin asiasta saa ja pitää ilmoittaa minulle. Oppilasmäärän karsiminen tai nuorten toimintakyvyn vähentäminen ei ole missään nimessä tavoite vaan korkeintaan valitettava sivuvaikutus, jonka yritämme minimoida pimeydenvoimien opetuksen laadusta tinkimättä!



Osa 1. KYSELYLOMAKE (klikkaa tästä),
josta löytyy monivalintakysymykset 2-4. Kysymyksessä 1. kysytään nimeä ja tupaa, mutta halutessaan kyselyn tähän osaan voi vastata myös anonyymisti.


Osa 2. AVOIMET KYSYMYKSET,
joihin voit vastata kirjoittamalla hahmosi tunnuksella tähän topiciin. Ilmoita samalla myös onko hahmosi roolipelillisesti vastannut koko kyselyyn omalla nimellään, anonyymisti vai kenties jollakin nimimerkillä.

5. Onko sinulla aiempaa kokemusta pimeydenvoimista ja niiden harjoittamisesta? Minkälaista?

6. Mitä pimeään taikuuteen liittyvää erityisesti haluaisit oppia?

7. Muuta ehdotettavaa, toivottavaa tai sanottavaa opetussuunnitelmaa ajatellen?

8. Palautetta, mitä tahdot sanoa allekirjoittaneelle (Reichard Lesauvage)?



// Edit: Voisi myös olla niin, että osasta 1. saa 5p ja osasta 2. 5p, joten jos haluat vastata vain monivalintoihin tai vain avoimiin kysymyksiin voit saada siitä 5p. Ja siis kumpaankin vastaamisesta saa 10p. :)

Edit 2: Jos haluat vastata kyselyyn useammalla hahmolla, se onnistuu vaihtamalla käyttämääsi internetselainta tai laitetta vaikkapa siten että vastaat kerran tietokoneella ja toisen kerran puhelimella.
If you obey all the rules, you miss all the fun

Cyan Grenier, villi kolmasluokkalainen Serpentard
+ Natrix Goldenrod, Reichard Lesauvage/ Rain Savage & Alís Jónsdóttir
Avatar
Cyan Grenier
Oppilas
 
Viestit: 179
Liittynyt: 02 Helmi 2017, 23:22
Tupa: Serpentard

Re: Tammikuun haaste: Pimeä kysely [2018]

ViestiKirjoittaja Natrix Goldenrod » 02 Tammi 2018, 12:17

Nate vastasi myös monivalintoihin ja roolipelillisesti kyselyyn ihan omalla nimellä.

5. Onko sinulla aiempaa kokemusta pimeydenvoimista ja niiden harjoittamisesta? Minkälaista?
Ei minulla ole niistä mitään kokemusta.

6. Mitä pimeään taikuuteen liittyvää erityisesti haluaisit oppia?
Varmaan historia olisi ihan mielenkiintoista tai vaikka ne riimut.

7. Muuta ehdotettavaa, toivottavaa tai sanottavaa opetussuunnitelmaa ajatellen?
Ehkä pimeydenvoimat on minun mielestäni vähän sellainen ala, että voisi olla järkevää pysyä enemmän teoriatiedossa. Jos nyt sellaista saa ehdottaa, ja kun niitä vahinkojakaan ei kai haluttu aiheuttaa niin. Mutta en siis toki yritä vastustaa yhtään mitään ja erityisen hyvin voisin vaikka lukea sitä historiaa pimeydenvoimista, jos te niin haluatte.

8. Palautetta, mitä tahdot sanoa allekirjoittaneelle (Reichard Lesauvage)?
Sitä vain sanoisin, että itse tuskin olisin tässä asiassa millään lailla kovin hyödyksi teille. Ette varmaan niin kyllä ajattelisikaan, vai mitä? Se toinen juttu toki käy edelleen, jos haluatte jatkaa sitä.
There are two sides to every pancake

Natrix Goldenrod, Cerfeur
+ Rain Savage
Natrix Goldenrod
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 166
Liittynyt: 28 Maalis 2017, 16:16
Tupa: Cerfeur

Re: Tammikuun haaste: Pimeä kysely [2018]

ViestiKirjoittaja Aurora Smith » 02 Tammi 2018, 12:56

Aur vastasi roolipelissä ja oikeasti omalla nimellään monivalintoihin kuten myös näihin

5. Onko sinulla aiempaa kokemusta pimeydenvoimista ja niiden harjoittamisesta? Minkälaista?
Ei vielä....

6. Mitä pimeään taikuuteen liittyvää erityisesti haluaisit oppia?
Miten hurmata kuumat pahis pojat ja ööh..... Anteeksi antamattomat

7. Muuta ehdotettavaa, toivottavaa tai sanottavaa opetussuunnitelmaa ajatellen?
No lisää hyvännäkösiä kutos ja seiska luokkalaisia poikia.

8. Palautetta, mitä tahdot sanoa allekirjoittaneelle (Reichard Lesauvage)?
Saanko mä oman huoneen?
Aurora Smith
 

Re: Tammikuun haaste: Pimeä kysely [2018]

ViestiKirjoittaja Cyan Grenier » 02 Tammi 2018, 15:47

Cyan myös vastasi kaikkiin omalla nimellä.

5. Onko sinulla aiempaa kokemusta pimeydenvoimista ja niiden harjoittamisesta? Minkälaista?
Ei ole vielä oikeasti, vaikka joku sellaista viime vuonna juorusikin.

6. Mitä pimeään taikuuteen liittyvää erityisesti haluaisit oppia?
Taistelutaikoja ja kaikkea pimeistä olennoista.

7. Muuta ehdotettavaa, toivottavaa tai sanottavaa opetussuunnitelmaa ajatellen?
Haluan nähdä aikuisia lohikäärmeitä! Varsinkin unkarilaisen sarvipyrstön.

8. Palautetta, mitä tahdot sanoa allekirjoittaneelle (Reichard Lesauvage)?
Onko mitään vinkkejä, miten voi kasvaa nopeasti tosi pitkäksi? Ja oletko sinä siis oikeasti pimeydenvelho vai aurori? Yritin kysyä sitä jatko-opiskelijatytöiltä, mutta ne ei selvästi osaa päättää mitä uskoo.
If you obey all the rules, you miss all the fun

Cyan Grenier, villi kolmasluokkalainen Serpentard
+ Natrix Goldenrod, Reichard Lesauvage/ Rain Savage & Alís Jónsdóttir
Avatar
Cyan Grenier
Oppilas
 
Viestit: 179
Liittynyt: 02 Helmi 2017, 23:22
Tupa: Serpentard

Re: Tammikuun haaste: Pimeä kysely [2018]

ViestiKirjoittaja Alís Jónsdóttir » 02 Tammi 2018, 16:36

Alís vastasi kaikkeen ja omalla nimellä.

5. Onko sinulla aiempaa kokemusta pimeydenvoimista ja niiden harjoittamisesta? Minkälaista?
En usko että on. Olen aiemmin, ennen kuin tulin Ranskaan, nähnyt muutamien kavereideni tekevän jotakin ehkä hieman siihen viittaavaa, kun harjoittelimme kaksintaistelua. Mutta tuskin se oli oikeaa pimeää taikuutta kuitenkaan.

6. Mitä pimeään taikuuteen liittyvää erityisesti haluaisit oppia?
Periaatteessa olen halukas oppimaan kaikesta enkä voi väittää, etteivät pimeydenvoimat kiinnostaisi minua. En kuitenkaan tahdo tehdä oppitunneilla mitään väärää ja arvojeni vastaista kuten satuttaa toisia tai ottaa sellaisia riskejä, että joku olisi vaarassa.

7. Muuta ehdotettavaa, toivottavaa tai sanottavaa opetussuunnitelmaa ajatellen?
Koulu on teidän hallussanne nyt, mutta en silti usko, että voitte tehdä täällä mitä tahansa ilman seurauksia. Minä en ehkä ole kukaan sanomaan varoituksia, mutta en varmasti ole ainoa, joka ei aio vain katsoa hiljaa sivusta, jos jollekin tehdään pahaa.

8. Palautetta, mitä tahdot sanoa allekirjoittaneelle (Reichard Lesauvage)?
Kehottaisin teitä pohtimaan, oliko tämä todella kouluun hyökkäämisen arvoista. Tuskin pystytte pitämään kovinkaan tarkasti silmällä, mitä muut tänne tuomanne pimeydenvelhot tekevät, vaikka haluaisittekin. Ihmisiä on jo loukkaantunut ja joku voi jopa kuolla! Jos olitte joskus aurori, luulisi että olisitte pystyneet ajattelemaan myös näitä asioita ja tietäisitte mitä teette. Nyt ei rehellisesti sanottuna siltä näytä.
Don't judge a thing till you know what's inside it

Alís Jónsdóttir, viidesluokkalainen ihmissusi Gryffondorista
+ Cyan Grenier, Natrix Goldenrod & Reichard Lesauvage/ Rain Savage
Avatar
Alís Jónsdóttir
Oppilas
 
Viestit: 25
Liittynyt: 02 Marras 2017, 01:56
Tupa: Gryffondor

Re: Tammikuun haaste: Pimeä kysely [2018]

ViestiKirjoittaja Zahra Kassis » 28 Tammi 2018, 17:40

Zahra vastaa kaikkeen ja omalla nimellä.

5. Onko sinulla aiempaa kokemusta pimeydenvoimista ja niiden harjoittamisesta? Minkälaista?
On, loitsuja, liemiä ja joistain muista vähemmän.

6. Mitä pimeään taikuuteen liittyvää erityisesti haluaisit oppia?
Erilaisia liemiä ja muita mielenkiintoisia asioita.

7. Muuta ehdotettavaa, toivottavaa tai sanottavaa opetussuunnitelmaa ajatellen?
Enemmän erilaisia pimeitä liemiä...

8. Palautetta, mitä tahdot sanoa allekirjoittaneelle (Reichard Lesauvage)?
On mukavaa että koulussa voi opiskella pimeää taikuutta.
Avatar
Zahra Kassis
Oppilas
 
Viestit: 8
Liittynyt: 28 Tammi 2018, 15:52
Tupa: Serpentard

Re: Tammikuun haaste: Pimeä kysely [2018]

ViestiKirjoittaja Ronja Blomroos » 29 Tammi 2018, 23:09

Ronja vastasi myös ensimmäiseen kyselyyn. Omalla nimellään ja täysin rehellisesti kertoen oman mielipiteensä.

5. Onko sinulla aiempaa kokemusta pimeydenvoimista ja niiden harjoittamisesta? Minkälaista?
Ei ole, eikä tule olemaan.

6. Mitä pimeään taikuuteen liittyvää erityisesti haluaisit oppia?
En halua oppia mitään pimeään taikuuteen liittyvää.

7. Muuta ehdotettavaa, toivottavaa tai sanottavaa opetussuunnitelmaa ajatellen?
Vaikka alkuperäinen opetussunnitelma olikin tylsä ja yllätyksetön, on pimeyden voimien painotus opetussuunnitelmassa vieläkin typerämpää. Eli ehdotan, toivon ja sanon, että tämänkaltaisesta opetussuunnitelmasta luovutaan heti.

8. Palautetta, mitä tahdot sanoa allekirjoittaneelle (Reichard Lesauvage)?
Haluaisin sanoa paljonkin, mutta kiteytän sanottavani tällä kertaa vain kahteen sanaan: Olet tyhmä.
Ronja Blomroos (24): Ärsyttävä ja hieman lapsellinen jatko-opiskelija. Tämä sosiaalinen, äkkipikainen ja huomiota rakastava tyttö on sydämeltään Serpentard.
Muut hahmoni: Mila Molina, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Ronja Blomroos
Alumni
 
Viestit: 246
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:15
Tupa: Serpentard

Re: Tammikuun haaste: Pimeä kysely [2018]

ViestiKirjoittaja London Morel » 29 Tammi 2018, 23:17

London vastasi kaikkeen omalla nimellään.

5. Onko sinulla aiempaa kokemusta pimeydenvoimista ja niiden harjoittamisesta? Minkälaista?
Kavereiden kanssa jotain pientä leikkimielessä, mutta ei mitään sen suurempaa :D

6. Mitä pimeään taikuuteen liittyvää erityisesti haluaisit oppia?
Kaksintaistelu, huispaus, lentäminen, liemet, loitsut, kiroukset jne. jne. Enemmän käytäntöä kuin teoriaa.

7. Muuta ehdotettavaa, toivottavaa tai sanottavaa opetussuunnitelmaa ajatellen?
Toivottavasti suunnitelmasta tulee hyvä.

8. Palautetta, mitä tahdot sanoa allekirjoittaneelle (Reichard Lesauvage)?
Hyviä ideoita ja kysymyksiä, odotan innolla (<- harvoin käytän tuota sanaa, kun puhutaan koulusta) tulevaa.
London Morel (23): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 447
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Tammikuun haaste: Pimeä kysely [2018]

ViestiKirjoittaja Alain Astier » 31 Tammi 2018, 11:26

Kyselyyn vastattiin ihan A. Astierina!
Harmillisesti kyselomakkeen Muu -kohdissa tila loppui (roolipelillisesti) kesken. :'D

5. Onko sinulla aiempaa kokemusta pimeydenvoimista ja niiden harjoittamisesta? Minkälaista?
On. Ihan sitä mitä voi saada herätessäsi aamunkajoon neljältä keskeltä telttaryhmää, joka on päätynyt useamman tunnin kestävien riittien jälkeen siihen transsitilaan mikä vaaditan, jotta henget palaisivat takaisin ruumiiseen eivätkä aiheuttaisi sen suurempaa häslinkiä.

Muutenkin ainakin kirjallisuuden parissa on tuo pimeydenvoima käsite aika kyseenalainen enkä oikeastaan ihan olekaan sen puolesta puhuja, sillä muiden henkilöiden tekstejä on huono arvioida ja luokitella miksikään, kun ei ole sitä samaa lähtö- ja tietopohjaa kuin kirjan kirjoittajalla itsellään, joten toisen asemaan asettuminen ja hänen kannaltaan epäedulliseksi kirjojen luokittelu on aika turhaa ja ikävää. Toki on olemassa ”kiellettyjä kirjoja” sekä myös järjestetty kirjarovioita. En silti voisi sanoa, etteikö minulla olisi ollut kirjaa, jota on yritetty peittää tomun alle tällaisten toimenpitojen kautta.

6. Mitä pimeään taikuuteen liittyvää erityisesti haluaisit oppia?
Tämä kysymys vaatii sitä, että käsite ’pimeä taikuus’ jäsenneltäisiin. Pimeyttä on monenlaista ja historia on tahtonut opettaa, että pimeys päättyy aina tai sitten se on se kirkkaus ja valo, joka luo pimeyden ja tuo sille jonkinlaisen vastapoolin. En ihan ole tällaisen dualistisen kaksijakoisuuden ylin ystävä, joten en kommentoi tähän mitään.

7. Muuta ehdotettavaa, toivottavaa tai sanottavaa opetussuunnitelmaa ajatellen?
Vapaus valita mihin haluaisi perehtyä ja mikä kiinnostaisi itseä olisi hyvä säilyttää myös myöhemmin itse toteutuksessa. Se mahdollistaisi sen, että asiasta oikeasti kiinnostuneet pääsisivät osallistumaan heitä miellyttäville tunneille sekä tunnit saattaisivatkin kulkea jouhevammin. Huomioon pitäisi myös ottaa ne, jotka eivät ole vielä perillä siitä, mikä saattaisi se oma kiinnostuksen kohde oikeasti olla, joten jokin aika yleinen ja pintaraapaisun eri asioista ja aloista antava tuntirykelmä saattaisi myös olla ihan mukava.

8. Palautetta, mitä tahdot sanoa allekirjoittaneelle (Reichard Lesauvage)?
Jos tällaisia ristiriitaisia käsitteitä käytetään, niin määrittely olisi ihan paikoillaan. Kaikki tietäisivät täten vähän paremmin, että mitä nyt tarkoitetaan ja mitä ei. Muutenkin tällainen mukava dialogi muiden kanssa on vain omaa auttaakseen yhteisymmärrystä ja keskinäistä toimeentuloa ja suvaitsevuutta.

((Jos tässä oli joitain outouksia nyt, niin heitän sen väsymyksen piikkiin ))
Alain Astier
 

Re: Tammikuun haaste: Pimeä kysely [2018]

ViestiKirjoittaja Cyan Grenier » 03 Helmi 2018, 15:23

Lomakekyselyyn vastasi 16 henkilöä ja heidän vastauksistaan saatiin seuraavanlaiset kuvaajat:

Kuva

Kysymyksen 2. vastaukset jakautuivat aika tasaisesti kaikkien vaihtoehtojen kesken, mutta suosituimmat olivat "erittäin kiinnostunut" ja "en osaa sanoa".

Kuva

Pimeän taikuuden aloista vastaajia kiinnostivat eniten pimeyden olennot ja hirviöt, pimeät taikaesineet, mustat loitsut, laittomat muodonmuutokset, vaaralliset yrtit ja kasvit, kielletyt riimut, pimeän taikuuden historia ja pimeä sauvatieto. Vähiten kiinnostusta löytyi anteeksiantamattomille kirouksille sekä jästien pyydystykselle huviksi ja hyödyksi, minkä voisi ajatella viittaavan siihen, että kovin pitkälle muiden ihmisten vahingoittamisessa pimeällä taikuudella ei haluta mennä. :P

Kuva

Yleisin vastaus oli "En ketään", mutta jonkin verran ihailua saivat osakseen varsinkin Morgan le Fay, Gaylord (eli ilmeisesti Reichardin mielipide Gellertistä.. xD) Grindelwald sekä Bellatrix Lestrange. Voldemortia ja Malfoyta taas ei erityisesti fanitettu.

(Kuvaajat ovat peräisin täältä: https://fi.surveymonkey.com/dashboard/)


Tupapisteitä kertyi:

Natrix Goldenrod, Pouffsouffle: 10p
Alain Astier, Pouffsouffle: 10p
Georgia Gray, Pouffsouffle: 5p
Sylviane Gren, Pouffsouffle: 5p

Aurora Smith, Serpentard: 10p
Cyan Grenier, Serpentard: 10p
Zahra Kassis, Serpentard: 10p

Alís Jónsdóttir, Gryffondor: 10p

Lucy Beckett, Serdaigle: 5p
Roxanne Black, Serdaigle: 5p
Amelie Lovekiva, Serdaigle: 5p
anonyymi Serdaigle: 5p

Ronja Blomroos, Cerfeur: 10p
London Morel, Cerfeur: 10p

Leonhard Flynn: 5p
Andrea Drake: 5p


(Ja kuten ehkä olette jo huomanneet, niin minä jään nyt kuukauden haaste -vastaavan tehtävästä pois pääsykoekiireiden vuoksi. Kiitoksia tästä hommasta ja haasteisiin osallistumisista tähän asti. <3 Jatkossa haasteita hoitelee siis Molina tai joku muu ylläpitotiimiläinen.)
If you obey all the rules, you miss all the fun

Cyan Grenier, villi kolmasluokkalainen Serpentard
+ Natrix Goldenrod, Reichard Lesauvage/ Rain Savage & Alís Jónsdóttir
Avatar
Cyan Grenier
Oppilas
 
Viestit: 179
Liittynyt: 02 Helmi 2017, 23:22
Tupa: Serpentard


Paluu Ajatuseula

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron