Tulevaisuuden taikaministerin työhakemus

Lukuvuoden 2014-15 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Tulevaisuuden taikaministerin työhakemus

ViestiKirjoittaja Maurice Poulin » 28 Maalis 2015, 15:28

//Maurice Poulin ja Evelyn Clement kohtaavat pöllölässä. Ajankohtana sunnuntai-iltapäivä 29.3.2015

En vielä sotkenut Mauricen isää tähän mitenkään, mutta pitäydyn ministeriöteemassa. Sinnehän Maurice-parka kuvittelee pääsevänsä. Voit keksiä Mauricen kuoreen sopivan nimen tai päättää, että se on isällesi. Se voisi kuitenkin olla joku yhteinen tuttu, jolloin saadaan siitä puheenaihetta. //

Maurice oli viimeisen puolen vuoden aikana yllättänyt itsensä osaamalla hillitä itsensä lähes kokonaan ja saamalla toimittajan paikan Ikimusteessa. Lehteen kirjoittelu oli kuitenkin vienyt pojan aikaa ja hän oli kokonaan unohtanut tammikuisen kesätyöpaikkojen metsästyksen. Se tarkoitti sitä, ettei hänen kesätyöpaikkansa enää ollut aivan varma. Niinpä hän oli viettänyt lauantaiaamunsa työhakemusta rustatessa. Jos hän saisi tämän paikan, voisi hän ehkä pikkuhiljaa unohtaa opiskelemisen ja siirtyä oikeasti työnteon pariin. Tänään hän vahvistaisi paikkansa Taikaministerin toisen sihteerin kesäsijaisena.

Siistillä käsialalla puhtaaksi kirjoitettu hakemus kuoressa ja kuori vasemmassa kädessään jatko-opiskelijapoika marssi kohti koulun pöllölää. Hän kapusi portaat ylväästi leuka pystyssä ja katse suoraan eteenpäin. Hän hymyili tyytyväisenä ja hänen harmaat silmänsä kiilsivät ohitettavan soihdun valossa. Vielä pari reipasta harppausta ja Maurice saapui pöllölän ovelle.

Hän työnsi oven auki ja kevyt tuulenvire toi pöllöjen ulosteen tuoksun hänen nenäänsä. "Täällä tarvitsee siivota", hän pohti hiljaa itsekseen. Katonrajaan rakennetuilla orsilla istui pöllöjä rivissä nukkumassa. Maurice tutkaili pöllöjä tarkkaan päättääkseen, mikä niistä kelpaisi Taikaministeriöön lähetettäväksi. Valittuaan sopivan, hän katsasti lattiaa etsien jotain, millä voisi heittää pöllöä ja herättää sen.
Puhelias poliitikko, selittelijä ja väittelijä. Puhdasveristen oikeuksien puolestapuhuja. Jatko-opiskelija.

Katan hahmot: rehtori Michael Evans, jatko-opiskelija Maurice Poulin ja kummitus Baudouin Cornett.
Avatar
Maurice Poulin
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 44
Liittynyt: 07 Joulu 2013, 18:22

Re: Tulevaisuuden taikaministerin työhakemus

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 20 Huhti 2015, 18:30

// Jos sinulle sopii, niin Maurice voi hyvin olla lähettämässä Even isälle kirjeen. Se voisi pistää tytön silmään, tai itse asiassa voisin vielälaittaa Evenkin lähettämään samaan osoitteeseen, ihan yhteensattuman piikkiin...
Hmm... katsotaas miten tämä tästä lähtee alkuun... //

Kaiken sen lisäksi meille on tulossa aika paljon kokeita, joten en nyt ehdi kirjoittamaan pidempään, mutta yritän saada seuraavaan pöllökertaan hieman enemmän tekstiä. Terveisiä äidille, Biancalle ja karvaturreille!

Rakkaudella
Evelyn Clément


Kokeilin sormen päällä tekstin pintaa ja yllätyksekseni se oli kuivunut. Hymyilin vaisusti. Kerrankin joku mainos oli pitänyt paikkansa, extra-nopeasti-kuivahtava-muste oli ollut loistolahja, kenties pitäisi kiittää isää jossain välissä.Taittelin pergamentin kuoren sisään ja taiteilin vielä mahdollisimman kauniisti isäni nimen kuoren päälle ja osoite ilmestyi kuin taikaiskusta sen alle. Tai no, taikaahan se olikin.

Pyyhin sulan pään paperiin ja laskin sen pöydälle. Sitten suljin mustepullon korkin huolellisesti, sillä en halunnut mustetta reppuuni ja kaikkien kirjojen päälle. Laitin pullon ja sulan penaaliin ja pistin sen reppuun, jonka ajattelin jättää tupahuoneeseen.

Olin kyllä maininnut isälle, että minun täytyisi lukea kokeeseen, mutta ehtisin hyvin sitä ennen viemään kirjeen pöllölään. Muuten se jäisi pöydälle lojumaan ja huomaisin vasta ikuisuuden päästä, että siinähän se vieläkin olisi ja isä olisi jo tuona aikana todennut, että jotain vakavaa on varmaan tapahtunut ja lähettänyt tusinan pöllöjä koululle, kun en kerran olisi lähettänyt hänelle viikottaista raporttiani.

Vaikka ehkä se olisi hieman ylireagointia. Eihän ole mitään takeita siitä, että isäni, joka sentään on kiireinen ministeriön työntekijä, ehtisi joka hetki vahtaamaan kunnollisen tyttärensä perään. Minun täytyisi itse olla vähintään sen verran vastuullinen, kuin oletetaan.

Nousin ylös ja pyyhin olemattomat pölyt kaavustani ennen kuin nappasin kirjeen ja suuntasin kohti käytäviä.

* * *

Huomasi, että alkoi olla kevät. Tottakai linnut lauloivat ja ties mitä muuta, mutta koululla parhaiten muutos näkyi siinä, että suurin osa oppilaista oli ajautunut pihalle aurinkoon. Vain muutamat lukutoukat oleskelivat yhäkin sisätiloissa. Jos minun olisi tarvinnut nimetä joku heistä, olisin maininnut itseni.

Vaikka pidinkin lämmöstä ja huomasi heti miten paljon virkeämpi oli, kun aurinko paistoi, en viihtynyt auringossa, sillä se häikäisi ja oli liian kirkas ja kuuma. Sitä paitsi oli muutakin tekemistä, kuin juoksennella pihalla pölisemässä muiden juoksentelijoiden kanssa.

Siitä huolimatta suuntasin nyt ulko-ovea kohti, sillä sieltä pääsi nopeimmin pöllölään. Kuten olin ajatellut, ulkona oli paljon enemmän oppilaita, kuin tupahuoneessa, jossa olin kirjoittanut. Laitin kuitenkin myös merkille muutaman Serdaiglen ja Pouffsoufflen, jotka pänttäsivät kokeisiin. Ainakin joku ymmärsi koulun päälle.

Onneksi pöllölä ei ole kovin kaukana, sillä jokin suurissa ihmisrykelmissä sai minut ahdistumaan. Ehkä se osin viittasi siihen, ettei minulla ollut ketään, jonka kanssa kirmailla hippasilla, tai jutella ihastuksista, ei sillä, että se haittaisi.

Heti, kun astuin pöllölään, sain niskaansa karmaisevan älämölön pöllöjen kirkunoista huminaan. Toinen silmiin pistävä seikka oli likaisuus, sillä pöllölä jos mikä tarvitsisi kunnon puunausloitsun osakseen. Ehkäpä pitäisi ehdottaa sitä koulun oppilaskunnalle, yleinen siivouspäivä. Se saisi varmasti surkeasti kannatusta, sillä vastuu tuntuu olevan useille vieras käsite.

Aloin huokaisten tallustamaan loputtomien portaiden virtaa ylös päin, kohti orsia, joista toivoin saavani jonkun kunnollisen postinjakajan. Oli ikävää, ettei isä ole ostanut minulle vielä omaa pöllöä.

Säpsähdin vaistomaisesti, kun tulin ylös, sillä en ollutkaan yksin paikalla. Edessäni kääntyili minua vanhempi poika, joka oli varmaan tiputtanut jotain maahan, sillä katseli alaspäin.

// Sorry, kun tässäkin on aika paljon turhaa alkujorinaa... //
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Tulevaisuuden taikaministerin työhakemus

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 02 Kesä 2015, 01:26

Pelin pisteytys:

Maurice Poulin, Jatko-opiskelija: 3
Evelyn Clément, Serpentard: 3

Tämä on väliaikainen pisteytys, saatte halutessanne vielä jatkaa peliä. Jos pelaatte pelinne loppuun, saatte molemmat 5 lisäpistettä.
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Tulevaisuuden taikaministerin työhakemus

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 13 Heinä 2015, 16:20

//Jatketaanko? Yritin yksityisviestiä laittaa, mutta se ei kai lähtenyt, liittyy kai kirjautumiseen...//
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Tulevaisuuden taikaministerin työhakemus

ViestiKirjoittaja Maurice Poulin » 26 Heinä 2015, 16:02

//Pahoittelen viivästystä. Loppukoejärjestelyt ja vauvan hoito ovat jotenkin saaneet minut unohtamaan koko Mauricen. Ymmärrän kyllä, jos et enää jaksa jatkaa peliä. Jos taas haluat jatkaa, niin siitä vaan. Yritän taas muistaa tämän pelin olemassaolon vähän paremmin.//

Ulosteen ja heinien seasta löytyi kuin löytyikin sopiva oksennuspallero. Maurice ei halunnut koskea siihen, vaan huitaisi sen levitaatioloitsulla ilmaan ja suoraan kohti valitsemaansa edustuspöllöä. Pallero osui pöllön pöyheään rintakehään ja suurehko pöllö avasi silmänsä. Se mulkaisi vihaisen näköisenä jatko-opiskelijaa. "Typerä lintu, tule alas sieltä ja viemään tärkeää kirjettä!" Maurice tokaisi ilkeästi, vaikkakin vielä hieman hymyillen. Ei pöllön oikuttelu saisi viedä häneltä mahdollisuutta kesätyöpaikkaan.

Maurice käännähti ympäri ja näki ruipelon tytön seisovan lähettyvillä. "Ai, hei! En huomannutkaan, kun tulit. Olen Maurice Poulin", hän esittäytyi ja ojensi hymyillen oikean kätensä tytölle. Hän katsoi mahdollisimman ystävällisenä tytön vihreitä silmiä ja kysyi sitten: "Olisiko sinulla vinkkiä siitä, miten saan pöllön alas orrelta kirjettä viemään?"

Yhtäkkiä Maurice tajusi nähneensä tämän pienen tytön aiemminkin jossain ministeriön työntekijöiden tapahtumassa. Hän ei heti muistanut tämän nimeä ja penkoi kuumeisesti muistiaan. Olisi epäkohteliasta kysyä, kun he jo olivat kohdanneet. Työhakemus oli edelleen miehellä vasemmassa kädessä ja hän varoi rypistämästä sitä liikkuessaan. Kirjekuoren päällä komeili koukeroisin violetein kirjaimin nimi "Peter Clément" ja osoite taikaministeriössä Pariisissa. Hän ei kuitenkaan vielä yhdistänyt Evelyniä ja kirjekuoren nimeä.
Puhelias poliitikko, selittelijä ja väittelijä. Puhdasveristen oikeuksien puolestapuhuja. Jatko-opiskelija.

Katan hahmot: rehtori Michael Evans, jatko-opiskelija Maurice Poulin ja kummitus Baudouin Cornett.
Avatar
Maurice Poulin
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 44
Liittynyt: 07 Joulu 2013, 18:22

Re: Tulevaisuuden taikaministerin työhakemus

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 31 Heinä 2015, 00:25

// Juu, ei mitään kiirettä. Ja itsekin olisin voinut tätä ropea toitottaa jollekin toiselle hahmollenne, niin olisi ehkä näkynyt paremmin, tai tullut huomatuksi, mutta ei minullakaan ole paljoa vapaata aikaa ollut, joten tahdilla ei ole mitenkään väliä. Pääasiahan on, että ollaan mukana. Ja kunhan nyt ne viestit joskus tulee. Ja olisin yhäkin innokas jatkamaan, mutta jos teitä ei innosta, niin ei mikään pakko ole :)//

Poika heilautteli sauvaansa niin, että yksi maassa olleista oksennuspalloista lenteli ilmaan ja osui yhteen pöllöön. Pöllö näytti pikemminkin ärtyneeltä, mutta niin myös poikakin, vaikka virnuilikin veikeästi. "Typerä lintu, tule alas sieltä ja viemään tärkeää kirjettä!" hän huudahti.

Tai noh, ehkä oli väärin sanoa poika. Nuori mieshän tuo jo oli ja minua luultavasti muutamankin vuoden vanhempi. Mies käännähti minua kohti ja näytti yllättyvän olemassa olostani. Olin luultavasti kulkenut rappuset hiljaa, tai sitten pöllöt olivat vieneet miehen huomion.

"Ai, hei! En huomannutkaan, kun tulit", mies sanoi ja esittäytyi käsi ojossa: "Olen Maurice Poulin." Hymyilin kohteliaasti ja tartuin käteen sauvakädelläni. Nimi ei sanonut minulle mitään. "Hauska tutustua, monsieur. Olen Evelyn Clément."

Yleensä en pitänyt siitä, että kerroin muille nimeni, sillä se paljasti henkilöllisyyteni ja ties mitä muuta, jos asioista halusi ottaa selvää, mutta kohteliaisuuden nimissä minun piti vastata tervehdykseen ja esittelyyn. Vastaamattomuus herättäisi huomiota ja olisi töksähtävää, epäkohteliasta. Minut oli opetettu siitä pois.

"Olisiko sinulla vinkkiä siitä, miten saan pöllön alas orrelta kirjettä viemään?" Poulin kysäisi ja katsoi suoraan minua kohti. Otin sen haasteena ja katsoin suoraan häntä silmiin. Se oli kysymys, joten minun oli annettava vastaus. Mutta mitäpä sanoisin?

Aloitin hymyilemällä nätisti. "Onhan siihen tapoja. Voitte esimerkiksi heitellä niitä oksennuspalloilla ja saada ne tulemaan nokkimaan teitä", sanoin aavistuksen ivallisesti, vaikka puhuinkin kohteliaaseen sävyyn. "Tai sitten voit vaikka yrittää lahjoa ne herkkupaloilla luoksesi."

Kaivoin kaapuni taskusta pienen pussillisen Maagisen Mainiota Pöllöpurtavaa, jota olin ostanut yhtenä kummallisena päivänä, kun olin ajan tuhlaukseksi eksynyt Poudlardineen. "Teidän onneksenne minulla jopa sattuu olemaan pussillinen", totesin ja heitin pussin Mauricelle. Hän voisi hoidella pöllöjen houkuttelun, niin minä säilyisin heilumiselta ja huhkimiselta. Ei kun mitä? Eih... miksi heitin sen hänelle? Minähän olin nuorempi, joten minun piti tehdä asioita ja toimia. Tuon miehen olisi kuulunut vain seurata. Miksi heitinkää sen niin ajttelemattomasti pois? En tosin voinut enää vetää pussia takaisinkaan, sillä se olisi vaikuttanut typerältä. Täytyisi vain toivoa, ettei Poulin olisi kiinnittänyt siihen huomiota. Yritin peittää epävarmuuteni hymyyn ja vilkaisin pöllöjä hetkeksi kiertäen Poulinin katseen.

Ja mitä minä olin taas suoltanut suustani? Ajattele, ennen kuin sanot, ettet sano mitä ajattalet. Minun pitäisi muistaa se, tai ei kunnian kukko laula. Minua ärsytti, että puhuin niinkin pilkallisesti, sillä joku siinä sai minut tuntemaan itseni lapselliseksi. Yleensä olin vanhempien oppilaiden ja etenkin täysi-ikäisten seurassa mahdollisimman kunnollinen ja mallikas. Joku minussa suhtautui kuitenkin nuivasti ja negatiivisesti kaikkiin uusiin ihmisiin ja olin epäluuloinen tämänkin Poulinin todellisista tarkoituksista ja luonteesta.

Siitä huolimatta sanoin itselleni, että nyt yrittäisin taas käyttäytyä. Kohteliaisuus ennen kaikkea. Evelyn, muista sukusi etu ja kunnia. Toimit vain kunnolla ja hyvin. Vain muutama sana, pistät kirjeesi kiinni yhden pöllön jalkaan ja sitten menoksi. Voit vaikka lukea koko loppu päivän. Esimerkiksi kokeisiin.

Kohteliasta olisi pitää keskustelua yllä, mutten keksinyt mitään sanottavaa. Silloin on parempi olla hiljaa, ajattelin ja katselin miestä. Yritin muistaa olinko nähnyt hänet aiemmin ja painaa tuon ulkonäön ja nimen muistiini.
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Tulevaisuuden taikaministerin työhakemus

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 31 Elo 2015, 22:49

Pelin väliaikainen pisteytys:

Evelyn Clément: 3 p
Maurice Poulin: 2 p

Jatkakaa peli loppuun, niin saatte kaikki 5 lisäpistettä!
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Tulevaisuuden taikaministerin työhakemus

ViestiKirjoittaja Evelyn Clement » 05 Syys 2015, 18:30

//Poulin mitä ilmeisemmin on lopettamassa koululla, joten tätä lienee turha jatkaa. Kiitos nyt tästäkin ropeseurasta! :) //
Evelyn Clement
 

Re: Tulevaisuuden taikaministerin työhakemus

ViestiKirjoittaja Cerinna Crèin » 17 Syys 2015, 14:38

Lukitsen pelin, sillä Poulin on lopettanut koululla ja Evelynkin antoi hyväksynnän asialle.
Cerinna Crèin (28): Vararehtori, loitsujen professori ja Serpentardin tuvanjohtaja. Mukava, fiksu ja kohtelias ruskeaverikkö.

Muut hahmoni: Daniel Ford (22), Effie Solender (20) ja Lily-Bella Davies (15)
Avatar
Cerinna Crèin
Vararehtori
 
Viestit: 262
Liittynyt: 16 Touko 2014, 21:22
Opetettava aine: Muinaiset riimut


Paluu Lukuvuosi 2014-15

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron