Kirjoittaja Evelyn Clément » 19 Huhti 2015, 19:10
// Sorry, mut jaoin tän nyt kahteen osaan, kun täst tuli aika pitkä ja tää mun kone bugittaa ja lagittaa ties mitä muuta, joitten nimityksii en nyt tii, mut juu, kuitenkin aiheeseen...//
Ikävää, että muisti palautti minut liian pikaisesti todellisuuteen. Unelmissa vellominen ei kuitenkaan ole hyväksi. Siinä voi kadota alkuperäinen idea.
Hengitän syvään ja suljen silmät. Minun täytyy miettiä, rauhoittua.
Basiliskin vaarallisuusluokittelu on taikaministeriön mukaan XXXXX, tunnettu velhosurmaaja, mahdoton kouluttaa ja kesyttää.
Rauhoittua? Nyt? Hengitä. Ei mitään stressiä, älä edes ajattele sitä. Helpommin ajateltu, kuin tehty. Asiaan täytyy olla looginen selitys.
Miksi uskoisin tuota tyttöä? Sanoin hänellekin, että se ei ole totta, että kaikki on vain vitsi. Mutta onko se liian huono vitsi, vai liian hyvä? Kuka hullu kertoisi ykkösluokkalaisille, että koululla on basiliski? Veikkaisin paria tupalaistani. Mutta silti, mistä ihmeestä basiliski olisi päätynyt tänne? Eihän ne noin vain putkahda ilmasta? Ikävä kyllä minulla ei ole hajuakaan miten basiliski kasvatetaan, mutta uskoin, ettei se ole itsestään kasvanut. Se on ollut täällä, kenties suljetussa tilassa, tai se on tuotu tänne, eikä kumpikaan vaihtoehdoista ollut hyvä.
Basiliskin keltaiset silmät tappavat, jos katsoo suoraan, tai kangistavat, jos niihin katsoo jotain toista kautta.
Mutta koululla on oltava basiliski. Se sopisi kuvaan. Kadonneita, jotka ovatkin kangistettu. Tyttö, joka kuuli siitä vahingossa. Useiden henkilöiden poissaolot, koska kangistetut täytyy hoitaa. Eihän kukaan ole voinut ainakaan kuolla. Siitähän sentään olisi kerrottu? Eikö?
Miten asian salaaminen on auttanut asiassa? Luultavasti koulu on sen takia pystyssä. Vanhemmat ja muut huolestuneet aikuiset olisivat hetkessä alkaneet panikoida. Itse asiassa on kumma, etten minä panikoi juuri nyt. En edes tajua miksi.
Uskotaan, että Sylviane puhui totta. Koululla on basiliski, käärmeiden kuningas, kukkolisko. Basiliski on kangistanut oppilaita ja professoreita. Koulu on tuhoon tuomittu.
Nykyinen tilanne: professorit yrittävät peitellä asiaa, tapahtumat, tunnit, ynnä muu vastaava, pyritään pitämään mahdollisimman normaaleina ja hermostuneisuus ja epävarmuus kylvää koulua.
Seuraava vaihe: Joku kuolee, kaikki kangistuu, asia tulee julki ja hysteria alkaa. Rehtori - ellei hän nyt ole kangistunut, jolloin vararehtori tuuraa häntä - saa ziljoonia pöllöposteja ja valituksia ja räyhääjiä.
Ja lopuksi : Koulu suljetaan, minä joudun pois ja luultavasti ainoa mahdollinen paikka kotiopetuksen lisäksi olisi Beuxbatons. Koulu jonne en aio palata.
Muistan yhäkin ne virnuilevat oppilaat käytävillä, halveksuvat katseet eri kuppikunnissa, kun joku niihin kuulumaton yritti änkeä sisään, professorien voi-sinua-raukkaa-ilmeet. Tunnen kuinka joku tönäisee minua takaapäin ja näen miten kirjat lentävät sylistäni ja miten kirjastonhoitajan kasvot punertuvat ärtymisestä, kun yritän palauttaa rikkinäisiä kirjoja ja kaikki ne puheet, äänet...
Seis. Evelyn Annabeth Clément. Muistatko myös sen, miten heti astuttuasi siitä loukosta pois, ilmoitit, ettet enää kertaakaan muistele mitä siellä tapahtui? Kertaakaan. Enää. Ikinä. Se on ohi ja mennyttä, eikä sitä mietitä nyt.
On parempi, etten palaa edelliseen kouluun ja on parempi, että asioille täytyy tehdä jotain. Ja koska kukaan muu ei tee mitään, minun täytyy taas tehdä. Minun, koska muista ei tiedä mitä he hautovat. Sitä paitsi muut aiheuttavat aina ongelmia ja tekevät todennäköisesti virheitä ja virheet johtivat uusiin ongelmiin, joten niitä ei saa tehdä, tai ajautuu feeniksinpyörään.
Basiliski voi kasvaa viidenkymmenen jalan pituiseksi. Sen hampaat ovat todella myrkylliset ja myrkky syövyttävää.
Ei varsinkaan, jos virhe ajoi kangistumiseen, tai jopa kuolemaan. Kuolemaan... aivan! Tarvitsisin peilin, tai jonkin jolla voisi katsoa ympärilleni, täytyisi olla varuillaan, jos todellakin aikoisin toteuttaa tuon vaarallisen ajatuksen päässäni.
Vaarallisen ja kenties huonoimman ikinä keksimäni ajatuksen, sillä totisesti minä, joka olin heti ensimmäisinä koulun kirjastosta lainaaminani kirjoina lukenut Châteaun paksun sääntö- ja ohjekirjan, tiesin, että se mihin ryhtyisin, olisi sääntöjen vastaista.
Mutta jos onnistuisin, ja minun oli pakko, siitä totisesti olisi hyötyä! Kenties jopa koko koulu muistaisi minut oppilaana, joka pelasti koulun! Ja koulusta puheen ollen, jos koulu loppuisi, niin olihan minun pakko toimia!
Joten ylipuhuin itseäni vielä muutamilla virkkeillä. Jos-ajatus muuttui kun-ajatukseksi ja aloin uskoa, että toimiminen olisi vaihtoehto, ratkaisu. (Ehkäpä tupiin jaettelu on huono idea. Ehkä meissä kaikissa piilee osa kaikkia tupia. Ainakin minä tunnistan sisäisen Gryffindorini heräävän henkiin.) Mitä pidempään viivyttelisin, sitä huonommiksi asiat saattaisivat kulkeutua.
Se peili. Kuljin reppuni luo ja aloin kaivamaan sitä. Mielestäni säilytin meikkipeiliä repussa, ihan vain sitä varten, että jos joku muu sattuisi joskus sitä kysymään, niin voisin heti lainata sen. Itse en käyttänyt meikkiä, vaikka Bianca oli vihjailevasti minulle peilin ostanutkin. Kerrankin voisin olla johonkin hänen tekoonsa ylpeä.
Peili löytyi sivutaskusta, nenäliinapaketin ja muistilappujen, sekä varasulanvarasulan alta. Pyyhin sen pintaa hieman koulukaapuni helmaan. En ollut vielä ehtinyt vaihtaa kaapua, vaikken useinkaan sitä vaihtanut arkipäivisin. Huomenna, kun olisi viikonloppu, voisin ehkä pitää rennompia vaatteita. Ehkä.
Kaivoin myös taikasauvani esille. Luultavasti tarvitsisin sitä. Vähintäänkin valaisemiseen, sillä vaikka käytävillä oli soihtuja, jotka luultavasti valaisivat läpi yön, ei luonnonvaloa enää tullut ikkunoista sisään. Ja soihtuvalokin oli lepattava ja epätasainen.
"Valois", totean ranskaksi näpäyttäen sauvaani ja valopallo syttyy sauvan kärkeen. Suljen repun ja heilautan sen selkääni ja lähden tallustelemaan käytäviä pitkin. En tiedä mihin aion mennä, mutta ainakin tällä hetkellä tiedän missä olen, sillä olen kulkenut tästä usein kohti kylpyhuoneita ja vessoja.
Luultavasti basiliski ei viihdy täällä, sillä silloinhan kangistumisia olisi tapahtunut useammin, sillä täällä kävelee useinkin väkeä. Näin pohdittuani suuntaan askeleeni kohti minulle tuntemattomampia koulun käytäviä ja mietin, että koulusta pitäisi valmistaa kartta, tai minun olisi pitänyt ottaa joku Gryffondor mukaan, sillä heillä on jostain syytä kummallisia taipumuksia kierrellä koululla ja selvittää jokainen soppi ja sijainti.
No, se ei kuitenkaan auttaisi minua nyt, sillä Gryffindoreja ei ole mailla halmeilla, eikä taitoni riittäisi muuttamaan jotain esinettä kartaksi, kun en edes tiedä millainen sen pitäisi olla.
Vedän syvään henkeä ja puhallan sen hitaasti ulos. Tänään. Basiliski, minä, Evelyn Clément löydän sinut!
Pudistan päätäni. Ikävä tuottaa pettymys, tyttöseni. Olen sanovinani. Mutta taidat olla täysi pölvästi.
Ja näin lähden askeltamaan kohti sitä. Tiedätkö miksi ne sitä sanovat? Basiliskiksi ne sitä kutsuvat.