Käytävillä käppäilyä

Lukuvuoden 2014-15 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Käytävillä käppäilyä

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 14 Maalis 2015, 15:49

//Tämä alue on varattu Evelynin, Sylvianen ja Molinan pölötyksille ja roolipelaukseen. //

Silmät kavenneina suljin kirjan. Hivelin sormillani sen nahkaista kantta ja kullattuja kirjaimia: Archibald McGregor: Taikuus kautta aikain. Olin lukenut kirjan aivan mielenkiinnosta. Minulla oli kumma tunne, että kaikki ei ollut hyvin. Olin yrittänyt saada tietoa ja lukenut liki joka päivä, joka hetki, kun minulla oli vapaata. Siltikään en ollut päässyt edes puoleen koulun suunnattomasta kirjamäärästä kirjastossa. Sitä paitsi epäilin, ettei kaikkia koulun kirjoja ollut kirjastossa. Kenties juuri niitä kirjoja, mitä tarvitsisin nyt, ei ollut täällä.

Oppilaita katosi. Professoreita katosi. Rehtori oli kadonnut. Kaikkille oli käynyt jotain, mutta mitä, sekin oli epäselvää, koska kaikki ''kadonneet'' olivat piilotettu koulun sairaalasiipeen. Huhuja tietysti liikkui, mutta niistä oli vaikea saada kiinni, mikä oli totta ja mikä ei. Vaikka periaatteellisestihan kaikki valheet pohjautuivat toteen. Se sai niistä uskottavempia.

Koululla oli joku. Koululla oli ongelma, mutta siihen ei löytynyt ratkaisua. Paitsi, että minä aioin selvittää ratkaisun. Opiskelu oli jo vaikeutunut, koska osa tunneista jouduttiin peruuttamaan professori-hukan takia ja osa oppilaista oli jo alkanut käyttäytymään hysteerisesti. Hermostuneisuutta näkyi kaikkialla. Professoreillakin oli pinna kireällä.

Ongelmat purkautuisivat vielä ja silloin saattaisi olla liian myöhäistä. Toivoin, ettei se päivä koittaisi vähään aikaan. Vaikka äkkipikaisuus kylvi koululla, se ei välttämättä merkinnyt mitään. Ei mitään vaaraa. Kaikki hyvin. Koululla vain saattoi olla suuri flunssa-epidemia, johon sairastui monta henkilöä. Tottakai se huolestuttaisi muita, varsinkin aikuisia, jotka aina stressaavat sen tyylisistä asioista. Aivan normaalia.

Se ei vain tuntunut siltä. Luulisi, että flunssasta kerrottaisiin? Että ilmoitettaisiin joku syy, mitä vain, mutta niitä vain ei ilmoitettu. Joku yritti, mutta siitä paistoi totuus läpi. Liian leveä hymy, liian pikainen puhetyyli, harhaileva katse, kaikki paljastivat. Ihan kuin jokin olisi kertonut minulle, ettei se ollut totta, sanonut vastaan. Vähän kuin jotain niin selittämätöntä kuin taikuus. Se oli juuri nokan edessä, muttei ollutkaan.

Huokaisin. Ainakaan tähän mennessä kirjojen koluaminen ei ollut tuottanut mitään edullisempaa. Olin kenties oppinut muutaman loitsun ja koulun historiaa, mutten mitään tarpeellista. Vaikka tietohan oli aina tarpeellista, muttei tässä asiassa.

Heitin repun, jota jostain syystä kannoin liki aina mukanani, selkään ja nousin ylös ja kuljin mietteissäni kirjastosta ulos käytäville. Minulla olisi vielä reilu puolisen tuntia aikaa ennen kuin pitäisi olla tupahuoneissa. Kirja jäi vahingossa lojumaan pöydälle.

Epätieto kalvoi minua ja se oli häiritsevää. Inhottavaa. Minä yritin. Tottakai. Pänttäsin, luin, olin aktiivinen, yritin, luin, pyrin olemaan iloinen, innoissani tunneilla, yritin, luin ja yritin. Mutta tuntui, ettei se riittänyt. Vastausta ei vain tullut.

Joskus olisi ollut niin paljon helpompaa, jos vastaukset olisivat tulleet minua vastaan käytävillä.
Viimeksi muokannut Evelyn Clément päivämäärä 09 Touko 2015, 16:45, muokattu yhteensä 3 kertaa
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Käytävillä käppäilyä

ViestiKirjoittaja Sylviane Gren » 15 Maalis 2015, 15:15

Hän oli kuullut sen ihan vahingossa vain, tahtomattaan, oikea sattuma se oli. Tytöllä oli ollut vielä erityisen kova ääni, olisihan tuo voinut hyvinkin hiljentää ääntä tai sitten se oli ollut vain vitsi, asia jolla pelotella itseään nuorempia. ”Äläpäs kulje täällä yksiksesi tähän aikaan tai basiliski tulee”, kaksi vanhempaa gryffondoria oli sanonut yhdelle serdaiglelle, Sylvianen kävellessä heidän ohi. Saman serdaiglen hän muisti hyvin viime loitsujen tunnilta, kun tämä oli kerskailut uudesta suklaasammakkokortistaan. Kyllä keräilijä toisen keräilijän tunnistaa ja siten tämä tyttönen olikin huomannut miten gryffondorien ahdistelema tyttö valahtikin kalpeaksi.

Nykyisin pitikin kulkea mieluiten suurimmassa ryhmissä, sillä oppilaita oli kadonnut ja rehtorikin, huhuttiin että heitä pidettiin sairaalasiivessä piilossa uteliailta katseilta. Sylviane olisi mielellään piristänyt senkin paikan tunnelmaa pihamaalta vastapoimittujen kukkien avulla, mutta ei ensiluokkaista sinne päästetä, kun ei oikein häntä vanhempiakaan päästetty.

Sylviane oli liikkeellä iloisen ensiluokkalaisten ryhmän kanssa, kun hän sitten päätti käydä pikaisesti kylpyhuoneessa. Sinne hän vielä ehtisi hyvin kun hiljaisuuteen oli vielä jonkin verran aikaa. Astuttuaan sisälle huoneeseen häntä odotti kumma näky, kun tuo samainen serdaigle oli painanut päänsä seinää vasten kuin kuunnellakseen jotain. Tämä hätkähti aika rajusti, kun Sylviane toivotti toiselle hyvät illat ja hyppelehti lähimpään koppiin.

Punapään tultua pesemään käsiänsä lavuaarin ääreen tuo serdaigle letitti vimmastuneen oloisesti vaaleita hiuksiansa, hän ei vaikuttanut olevansa kovin iloinen Sylvianen keskeytyksestä. Ehkä serdaiglella oli ollut huono päivä, mistä sen tiesi vai oliko se sen basiliski jutun syytä. Mikä se basiliski edes oikein oli, siitä pouffsouffle ei ollut edes aivan varma palatessaan takaisin käytäville. Kaveriporukka oli jo jatkanut matkaansa ja käytävä oli hiljaisen oloinen.

Sihisevästä ja pelkoa lietsovasta nimestä huolimatta, tai ehkäpä juuri sen takia, tyttö sipaisi hiuksensa toiselle puolelle. Hän painautui seinää vasten kuunnellakseen mikä oikein oli saanut toisen tytön huomion kokonaan puoleensa.
Und du drehst dich in deiner kleinen Welt.
Mit deinen großen Farben, wie sie dir gefällt.
Ob trist ob manchmal grau, ob blau und wunderschön.”

Philipp Dittberner, In deiner kleinen Welt
Sylviane Gren, eloisa ja hieman hupsu Pouffsouffle, joka on vastikään palanut takaisin Taikakoulu Châteauhon vuoden kestäneen Ameriikan vaihtonsa jälkeen.
esittely | rooli pääjuonessa
Avatar
Sylviane Gren
Oppilas
 
Viestit: 255
Liittynyt: 04 Heinä 2014, 16:51
Paikkakunta: Sainte-Gemme-la-Plaine, Ranska
Tupa: Pouffsouffle

Re: Käytävillä käppäilyä

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 17 Maalis 2015, 21:11

Ensin en ollut uskoa silmiäni.

Tottakai tiesin, että pienemmille oppilaille saattoi tulla mieleen kaiken näköistä kummallista, mutten sentään ollut koskaan nähnyt kenenkään käyttäytyvän niin hullunkurisesti ja vielä keskellä käytävää!

Tyttö oli painanut toisen korvansa vasten seinää ja näytti olevan tavattoman keskittynyt johonkin, joka jäi hölmistyneeltä meikäläiseltä, tai luultavasti keltä tahansa muulta paikalle sattuneelta, täydelliseksi ihmetykseksi.

Mietin hetken kannattaisiko minun vain jatkaa matkaa. Ei tosiaankaan ollut järkevää alkaa puhua kaikille vastaan tuleville sekoilijoille, varsinkaan näinä aikoina, kun oppilaita katosi. Tosin epätodennäköisesti syypää olisi tuo tyttö.

Mittailin tyttöä katseellani. Tyttö oli juuri sellainen epäsiistin lapsukaisen kuvatus, jota sisareni olisi katsonut nenäänsä nyrpistäen. En kuitenkaan halunnut ajatella niin. En halunnut ajatella ilkeästi, tai halveksuen, joten yritin nähdä jotain muuta. Hän olisi luultavasti pouffsouffle. Kellertävä, beige kuului usein heidän vaatetukseen. Ja jos tyttö oli pouffsouffle, hän olisi luultavimmin mukava ja lempeä ja ystävällinen ja ahkera ja mitä lie muuta, jollaiseksi pouffsoufflet kuvattiin.

Toisin kuin serpentard, joka kuvattiin juonikkaaksi, ilkeämmäksi, inhottavaksi... ei. Ei. Me olimme kunnianhimoisia. Me pärjäisimme. Me yrittäisimme. Yritin kaivaa hyviä puolia, mutta tuntui, että ne eivät aina näkyneet muille. Minä kuuluin tupaan, joka antoi muille aiheen epäluuloisuuteen.

"Mitä te oikein olette tekemässä?" sanoin korottaen ääntäni. Jostain syystä se kuulosti tänään kummallisen ilkeältä. Liki nälvivältä. Ja jostain syystä en oikeastaan välittänyt, sillä minulla oli karmaisevan inhottava olo, ärtynyt olo ja en tosiaankaan hehkunut iloa. Tosin, olin melko harvoin iloinen, joten en varmaan hehkunut iloa muutenkaan.

Katumus tuli kuitenkin pian, kuten aina. Näinkö käyttäytyi mallioppilas? Kunnollinen koululainen? Pilasi muiden illan? Todella fiksua, ihmeellistä känkkäränkkäilyä.

Toivoin jo, ettei tyttö ollut säikähtänyt, tai kuvitellut minua pahaksi serpentardiksi, tai julmaksi kiusaajaksi. Yritin hymyillä ja katsoin tyttöä odottaen. En enää niin ärtyneenä, ennemminkin uteliaana kuulemaan, miksi tämä kuunteli korvat höröllään seiniä.
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Käytävillä käppäilyä

ViestiKirjoittaja Sylviane Gren » 21 Maalis 2015, 13:25

Ensiksi ei kuulunut mitään, mutta kun tarpeeksi kauan odotti ja uskoi sekä toivoi kuulevansa jotain, niin sitten kuului vaimea suhahdus ja veden solinaa ja sitten ei taas mitään. Oliko Sylviane vain kuvitellut omiansa vai oliko se totta, ei auttanut muu kuin painaa pää uudestaan käytävän viileää seinää vasten. Jokin rapisevan, piileskeliköhän seinän takana todellakin jokin vai tuliko tuo ääni seinän sisältä.

Mikään edellisistä kuvitelmista ei osunut oikeaan, sillä se tuntui tulevan ensiluokkalaisen takaa. ”Mitä te oikein olette tekemässä?” kuului kysymys, ei aivan käskevä mutta kuitenkin sen sävyinen että Sylviane pyörähti hämillään ympäri. Tilanne ei ollut erityisen onnekas, vaikka vastassa ei näyttänyt olevankaan valvoja- taikka johtajaoppilas. Mitä ensiluokkalainen oli sitten ollutkaan tekemässä, tyttönen suoristi vapaa-ajan paitaansa samalla kun mietiskeli miten parhaiten vastaisi kysymykseen.

”Minä tuota.. kuuntelin”, Sylviane päätyi vastaamaan kohottaen katseensa lattiasta toisen tytön kasvoihin ja sitten niiden ohi. Ruskeat hiukset ja vihertävät silmälasit, ei hän ollut varmaankaan tavannut toista aiemmin, vaikka hän jo jonkin verran oli serpentardien kanssa ollut tekemisessä.

”Kuinka niin?” hän lisäsi hetken päästä, tajuten kuitenkin itse minkä takia ruskeahiuksinen tyttö oli hämmästynyt hänen toiminnastaan. Hänhän itsekin oli hämmästellyt salaa tuon yhden serdaiglen toimintaa ja päätynyt sitten matkimaan tätä. Sylviane siirsi ajankuluksi painonsa toiselle jalallensa samalla kun hiveli sormenpäillänsä käytävän seinää, hymyillen hivenen kuin pystyisi mitätöimään sillä tavalla äskeisen kysymyksensä.
Und du drehst dich in deiner kleinen Welt.
Mit deinen großen Farben, wie sie dir gefällt.
Ob trist ob manchmal grau, ob blau und wunderschön.”

Philipp Dittberner, In deiner kleinen Welt
Sylviane Gren, eloisa ja hieman hupsu Pouffsouffle, joka on vastikään palanut takaisin Taikakoulu Châteauhon vuoden kestäneen Ameriikan vaihtonsa jälkeen.
esittely | rooli pääjuonessa
Avatar
Sylviane Gren
Oppilas
 
Viestit: 255
Liittynyt: 04 Heinä 2014, 16:51
Paikkakunta: Sainte-Gemme-la-Plaine, Ranska
Tupa: Pouffsouffle

Re: Käytävillä käppäilyä

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 23 Maalis 2015, 21:38

Tyttö ei näyttänyt kiusaantuneelta, pikemminkin häkeltyneeltä. Kuin hän olisi pelästynyt minua, mutta tajunnut minun olevan vaaraton, mutta oli kuitenkin varuillaan. En ollut varma oliko hyvä saada aikaan sellaisen reagtion muissa, mutta saattoihan varovaisuus olla persoonallinen ominaispiirrekin. Ehkä se oli hyvä näinä aikoina, ehkäpä tytössä saattoi piillä järkeä. Ainakin hän odotti hetken tarkkaillen ennen kuin ryhtyi puhumaan, minkä saatoin jopa tulkita maltilliseksi plussaksi mielipiteestäni tytöstä.

”Minä tuota.. kuuntelin”, tyttö supatti. Ensimmäinen ajatus oli: mitä? Toiseksi mietin: miksi? Tytöllä olisi varmasti jokin syy. Syy, jonka halusin tietää, en siksi, että se olisi ollut kenties merkittävä, mutta halusin saada selityksen, sillä selitys saattaisi paljastaa näkökulmia ja asenteita ja tietoa henkilöstä, joka sen kertoo, ja siitä saattaisi olla etua. Ja yleensä kummalliset tapahtumat jäivät parhaiten mieleen, joten jos en saisi syytä, niin tämä jäisi vielä hampaankoloon kaivelemaan.

"Kuinka niin?" oppilas kysyi ja en ollut varma mitä hän tarkoitti. Tottakai tyttö tietäisi, että ihmettelin hänen seinien kuunteluaan. Se ei ollut normaalia. Ivasiko tyttö minua? Yrittikö hän vältellä aihetta? Vaihtaa puheenaihetta? Yrittikö tuo nuorempi oppilas hämätä minua? Ajaa ajatuksiani johonkin suuntaan?

Rypistin hieman otsaani vaiston varaisesti. Tyttö hipelöi seinää ja katseeni seurasi tarkkaavaisesti perässä. Pouffsoufflelainen hymyili epäilyttävästi ja päätin aloittaa toista kautta.

Laskin reppuni varovasti seinän viereen, jotta minusta tuntuisi luontevammalta. Uskoin, että kun minusta tuntuisi rennommalta, toinenkin rentoutuisi ja uskoisi minua paremmin.

"Olen Evelyn, Evelyn Clément."
"Ja minkä takia kysyin, niin kunhan ihmettelin", totesin. "Eihän sitä joka päivä näe ihmisiä kuuntelemassa seiniä ", lisäsin hymyillen yhtä maireasti.

"Tai en tiedä. Teetkö niin useinkin?" kysäisin kuin ohimennen. Saattoi sitä paitsi olla, että tyttö vain leikki jonkun kaverinsa kanssa kaukokorvilla, tai jollain vastaavalla loitsulla. Silti mieleni teki jo heittää kysymys: miksi edes kuuntelit seinää? mutta maltoin vielä hetken. Tyttö tuntui hermostuneelta, eikä liika tenttaaminen välttämättä olisi kaikkein paras mahdollinen vaihtoehto.

Hermostuneisuus taisi nyt olla oikea muoti-ilmiö. Toivoin, että se kausi loppuisi pian.
Viimeksi muokannut Evelyn Clément päivämäärä 09 Touko 2015, 16:51, muokattu yhteensä 4 kertaa
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Käytävillä käppäilyä

ViestiKirjoittaja Sylviane Gren » 02 Huhti 2015, 17:28

Serpentard tyttö esittäytyi Evelyniksi ja kertoi ihmetelleensä Sylvianen tekemistä. ”Olen Sylviane”, ruskeahiuksinen esittäytyi nyökkäyksen kera. Sukunimeä hän ei varmuuden vuoksi sanoisi, sillä vaikka hän hyvää kaikista ihmisistä uskoikin, tuo saattaisi ehkä levittää juttuja ensiluokkalaisesta ja seinästä.

Tekikö hän usein niin, mitäköhän tuo silmälasipäinen tyttö yritti vihjailla. Ei joka päivä, niinhän se olisi mutta ehkä tuo toimintatapa lisääntyisi jos seinän sisältä kuuluvat äänet olisivatkin oikeasti olemassa. Ensiluokkalainen pudisti päätänsä ja katsoi käytävää, oli pimeämpää kuin ennen. Hänellä ei onneksi ollut niin pitkä matka pouffsoufflen oleskeluhuoneeseen, joten hän voisi viipyä vielä hetken ajan.

Koska valehtelu ei ollut hyvä asia, Sylviane päätti kertoa totuuden jotta pääsisi tilanteesta siten nopeammin pois. Tupa olisi sitten rauhallisen kävelymatkan päässä eikä tarvitsisi pelätä henkilökunnan jäsenten ilmaantumista koko ajan. ”Kuuntelin sitä”, tyttö sanoi rauhallisesti painottaen viimeistä sanaa. Pouffsouffle pyyhkäisi hiukset pois kasvoiltaan jotta saisi aikaan luotettavan ilmapiirin.

”Tiedätkö miksi ne sitä sanovat?” ensiluokkalainen kysyi Evelyniltä, mutta päätti vastata siihen itse jottei toinen ehtisi sanomaan mitään mikä pilaisi tunnelman. ”Basiliskiksi ne sitä kutsuvat”, Sylviane vastasi ja kohotti olkapäitänsä. Noh, uskoipahan sen kuka uskoi. Ellei se ole basiliski niin se on aivan varmasti jokin muu, mikä jäisi sitten mielikuvituksen päätettäväksi.

Oli varmaan jo aika myöhä joten tytöistä lyhempi päätti lähteä. ”On varmaan jo myöhä..”, hän aloitti ennen kuin hyvästeli toisen ja juoksi mahdollisimman äänettömästi mutta myös nopeasti käytävää pitkin tuvansa suuntaan kädet liikkuen Sylvianelle tyypillisesti sivuilla, omituisesti. Hän kuitenkin hidasti tahtiansa kun oli lähellä määränpäätänsä, sillä hän ei olisi innoissaan ottanut vastaan toruja itseään vanhemmilta.

//Sylviane tanssahteli nyt pois, kiitän seurasta. Seuraavaksi vuorossa olisi joko Evelyn tai Molina..?
Und du drehst dich in deiner kleinen Welt.
Mit deinen großen Farben, wie sie dir gefällt.
Ob trist ob manchmal grau, ob blau und wunderschön.”

Philipp Dittberner, In deiner kleinen Welt
Sylviane Gren, eloisa ja hieman hupsu Pouffsouffle, joka on vastikään palanut takaisin Taikakoulu Châteauhon vuoden kestäneen Ameriikan vaihtonsa jälkeen.
esittely | rooli pääjuonessa
Avatar
Sylviane Gren
Oppilas
 
Viestit: 255
Liittynyt: 04 Heinä 2014, 16:51
Paikkakunta: Sainte-Gemme-la-Plaine, Ranska
Tupa: Pouffsouffle

Re: Käytävillä käppäilyä

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 02 Huhti 2015, 18:19

Evelyn voi kirjoittaa seuraavaksi, jotta tiedän millaiseen tilanteeseen tyttö jää kun Sylviane lähtee. Saat itse päättää onko kello jo yli hiljaisuuden vai eksyykö Eve kielletylle alueelle. Tai sitten Molina voi suuttua ihan vain siitä että tyttö käyttäytyy salaperäisesti.
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Käytävillä käppäilyä

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 19 Huhti 2015, 17:58

// Anteeks kauheest, et on kestänyt! Oon (IRL) ollu lomal ja sit oli kokei koulust ja ties mitä muuta, mutta nyt oon täällä taas. Toivottavasti ette nyt oo kauheest kärsiny tästäkin pitkityksestä...//

Tyttö kertoi olevansa Sylviane ja pudisti pienesti päätään, kun kyselin -kieltämättä typerästi - kuunteliko hän useinkin seiniä. Pistin merkille, että tyttö, Sylviane, vilkaisi pikaisesti käytävää. Ehkäpä olin inhottava, kun vain minun läsnäoloni sai aikaan kaipuun muualle. Se ei jostain syystä parantanut mielialaani yhtään.

Voisi tosin olla mukavampi vain häipyä ja unohtaa lapselliset ykkösluokkalaiset, jos tyttö edes oli ensimmäisellä luokalla. Vaikkakin nopeammin päästäisiin, jos Sylviane vastaisi kysymyksiini. Mieluiten pikaisesti, sillä tänään minulla oli kummallisen kärsimätön olo. Toruin itseäni tuosta heikkoudesta. Kärsimättömyys ei ollut, eikä tule koskaan olemaankaan hyve. Sen pienimmästäkin esiintymisestä on päästävä eroon. Heikkous johtaa ongelmiin, eikä ongelmat ole suotavia.

Tyttö taisi ajatella samoin, sillä hän liikahti hieman ja avasi arasti suunsa: "Kuuntelin sitä."

Huomasin, että hän korosti sanaa sitä, joten uskoin, että se olisi nyt asian ydin, asia johon minun kannattaisi keskittää huomioni. Jos ei olisi, niin tyttö ei luultavasti olisi edes sanonut mitään. Joskus ihmisillä on taipumus puhua vain itselleen tärkeistä asioista. Kenties se johtuu siitä, että muista he eivät tiedä, halua tietää, tai halua näyttää epätietoisuuttaan.

Sylviane sipaisi hiuksiaan kasvoiltaan ja tuntui painautuvan inan lähemmäksi minua. Normaalisti olisin vetäytynyt kauemmas, mutta nyt olin huomaamattani jännittynyt hieman. Kallistin päätäni aavistuksen. Ehkä olin utelias. Olikohan se huono asia?

"Jos sallinen kysyä, mitä?"

Olisin melkein voinut nauraa, sillä tuntui kuin tyttö olisi nauttinut tapahtumasta. Käytöksen mukaan olisin jopa voinut väittää, että hän valmistautui kertomaan jotain suurta salaisuutta ystävälleen. Ikävä kyllä emme olleet kovin ystäviä, emme edes kavereita, itse asiassa en sanoisi edes tuttavia. Minulla kun oli kumma taipumus välttää muita ihmisiä. He eivät useimminkaan olleet luotettavia ja minä olin muutenkin surkea puhumaan normaalisti ikäisteni kanssa. Tosin saatoin muutenkin olla hieman epämukava. Tämä päivä oli hyvä osoitus siitä.

"Tiedätkö miksi ne sitä sanovat?" Sylviane kysäisi. Hän oli luonteva pouffsouffle, hän osaisi kyllä kertoa tarinan kuin tarinan ja jostain syystä olla niin rehellinen, uskoa joka sanaan, uskoa kaikkeen hyvään. Ei sillä, että se olisi väärin. Pitäisin sitä enemmänkin surullisena sinisilmäisyytenä.

Olisi ollut etikettivirhe keskeyttää tyttö nyt, kun hän vihdoin päätti puhua. Kenties olisin aiheuttanut sanoillani vain enemmän ongelmia, kuin muuten. Ja kaikki olisi johtanut hiljaisuuteen, jossa ratkaisu olisi paennut nenäni edestä.

Tosin se saattoi olla vain kuvitelmaani. Tyttö saattoi tarkotuksella härnätä minua, leikkiä, tai sitten hän vain oli luonteeltaan ... en tiedä mitä sanaa käyttäisin, aito? En tiedä miksi, mutta ennen lajitteluseremoniaa olin kaikkein vähiten halunnut Pouffsouffleen. Enkä tiedä miksi ajattelin sitä nyt.

”Basiliskiksi ne sitä kutsuvat”, tyttö sepitti ja jostain syystä häkellyn täysin. Basiliski? Kaikista niistä odottamistani kaukokorvista loistuihin, basiliski? Mutta miten? Täällä? Oliko tämä joku vitsi? Osallistuinko juuri johonkin näin-vedetään-rillipäisiä-Serpentardeja-nenästä-juoneen?

"Ei se ole mahdollista" , mutisin. "Eikai koulu olisi pystyssä, jos täällä hyörisi basiliski?" Yritän naurahtaa huvittuneesti, mutta ääni pakenee suustani yllättävän kimeänä.

Sylviane kohautti olkapäitään, kuin asia ei edes olisi tärkeä. Kuin sillä ei olisi mitään merkitystä, että koululla hyörisi basiliski.

Basiliski on valtavan suuri, vihreä, käärmeisiin kuuluva taikaolento.

Miksi ihmeessä juuri basiliski? Miksei vaikka joku vaaleanpunainen pegasos? Tosin en usko, että vaaleanpunaisia pegasoksia on olemassa. Mutta basiliskihan on myrkyllinen ja tappavan vaarallinen.

"On varmaan jo myöhä..." Sylviane huomauttaa ja tarkennan heti katseeni häneen. Olin jo unohtaa, että hän edes oli paikalla. Katselen, kuinka tuo pieni tyttönen sopertaa jotain hyvästelyjen tapaista ja hetkeksi minuun iskee sääli. Sääli tuon tytön puolesta, joka luultavasti ei ole aivan varma mikä basiliski on, mutta ymmärtää, ettei se ole iloinen asia ja on nyt hieman kauhuissaan ja minä olen vain kasvattanut tuota ahdistusta. Olen totisesti kamala ihminen. Ehkä voisi olla aika korjata se virhe.

Hymyilen hieman ja vilkaisen lattiaa, ennen kuin palautan katseeni tytön silmiin. "Kuule, ei mitään hätää, en tiedä mistä tuon kuulit, mutta luultavasti se ei pidä paikkansa. Olisivathan professorit jo tehneet jotain, jos pitäisi. Mutta ihan näin kahden kesken, sillä ei tarvitse vaivata päätä", kerron ja hymyilen yhäkin. Lataan kaiken uskomukseni noihin sanoihin ja yritän saada ne kuulostamaan todelta.

"Mutta ehkäpä nyt alkaa olla myöhä, kannatta varmaan lähteä tupiinsa, joten heipä hei ja anteeksi, jos olin ikävä."

En tiedä miten Sylviane sanani ottaa, mutta lopulta hän kääntyy ja lähtee juoksemaan hieman omituisesti, mutta äänettömästi käytävää pitkin. Jäin katselemaan joksikin aikaa hänen jälkeensä ja uskoin, etten unohda tätä tapaamista aivan pian.

//JATKUU//
Viimeksi muokannut Evelyn Clément päivämäärä 09 Touko 2015, 16:56, muokattu yhteensä 1 kerran
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Käytävillä käppäilyä

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 19 Huhti 2015, 19:10

// Sorry, mut jaoin tän nyt kahteen osaan, kun täst tuli aika pitkä ja tää mun kone bugittaa ja lagittaa ties mitä muuta, joitten nimityksii en nyt tii, mut juu, kuitenkin aiheeseen...//


Ikävää, että muisti palautti minut liian pikaisesti todellisuuteen. Unelmissa vellominen ei kuitenkaan ole hyväksi. Siinä voi kadota alkuperäinen idea.

Hengitän syvään ja suljen silmät. Minun täytyy miettiä, rauhoittua.

Basiliskin vaarallisuusluokittelu on taikaministeriön mukaan XXXXX, tunnettu velhosurmaaja, mahdoton kouluttaa ja kesyttää.

Rauhoittua? Nyt? Hengitä. Ei mitään stressiä, älä edes ajattele sitä. Helpommin ajateltu, kuin tehty. Asiaan täytyy olla looginen selitys.

Miksi uskoisin tuota tyttöä? Sanoin hänellekin, että se ei ole totta, että kaikki on vain vitsi. Mutta onko se liian huono vitsi, vai liian hyvä? Kuka hullu kertoisi ykkösluokkalaisille, että koululla on basiliski? Veikkaisin paria tupalaistani. Mutta silti, mistä ihmeestä basiliski olisi päätynyt tänne? Eihän ne noin vain putkahda ilmasta? Ikävä kyllä minulla ei ole hajuakaan miten basiliski kasvatetaan, mutta uskoin, ettei se ole itsestään kasvanut. Se on ollut täällä, kenties suljetussa tilassa, tai se on tuotu tänne, eikä kumpikaan vaihtoehdoista ollut hyvä.

Basiliskin keltaiset silmät tappavat, jos katsoo suoraan, tai kangistavat, jos niihin katsoo jotain toista kautta.

Mutta koululla on oltava basiliski. Se sopisi kuvaan. Kadonneita, jotka ovatkin kangistettu. Tyttö, joka kuuli siitä vahingossa. Useiden henkilöiden poissaolot, koska kangistetut täytyy hoitaa. Eihän kukaan ole voinut ainakaan kuolla. Siitähän sentään olisi kerrottu? Eikö?

Miten asian salaaminen on auttanut asiassa? Luultavasti koulu on sen takia pystyssä. Vanhemmat ja muut huolestuneet aikuiset olisivat hetkessä alkaneet panikoida. Itse asiassa on kumma, etten minä panikoi juuri nyt. En edes tajua miksi.

Uskotaan, että Sylviane puhui totta. Koululla on basiliski, käärmeiden kuningas, kukkolisko. Basiliski on kangistanut oppilaita ja professoreita. Koulu on tuhoon tuomittu.

Nykyinen tilanne: professorit yrittävät peitellä asiaa, tapahtumat, tunnit, ynnä muu vastaava, pyritään pitämään mahdollisimman normaaleina ja hermostuneisuus ja epävarmuus kylvää koulua.
Seuraava vaihe: Joku kuolee, kaikki kangistuu, asia tulee julki ja hysteria alkaa. Rehtori - ellei hän nyt ole kangistunut, jolloin vararehtori tuuraa häntä - saa ziljoonia pöllöposteja ja valituksia ja räyhääjiä.
Ja lopuksi : Koulu suljetaan, minä joudun pois ja luultavasti ainoa mahdollinen paikka kotiopetuksen lisäksi olisi Beuxbatons. Koulu jonne en aio palata.

Muistan yhäkin ne virnuilevat oppilaat käytävillä, halveksuvat katseet eri kuppikunnissa, kun joku niihin kuulumaton yritti änkeä sisään, professorien voi-sinua-raukkaa-ilmeet. Tunnen kuinka joku tönäisee minua takaapäin ja näen miten kirjat lentävät sylistäni ja miten kirjastonhoitajan kasvot punertuvat ärtymisestä, kun yritän palauttaa rikkinäisiä kirjoja ja kaikki ne puheet, äänet...

Seis. Evelyn Annabeth Clément. Muistatko myös sen, miten heti astuttuasi siitä loukosta pois, ilmoitit, ettet enää kertaakaan muistele mitä siellä tapahtui? Kertaakaan. Enää. Ikinä. Se on ohi ja mennyttä, eikä sitä mietitä nyt.

On parempi, etten palaa edelliseen kouluun ja on parempi, että asioille täytyy tehdä jotain. Ja koska kukaan muu ei tee mitään, minun täytyy taas tehdä. Minun, koska muista ei tiedä mitä he hautovat. Sitä paitsi muut aiheuttavat aina ongelmia ja tekevät todennäköisesti virheitä ja virheet johtivat uusiin ongelmiin, joten niitä ei saa tehdä, tai ajautuu feeniksinpyörään.

Basiliski voi kasvaa viidenkymmenen jalan pituiseksi. Sen hampaat ovat todella myrkylliset ja myrkky syövyttävää.

Ei varsinkaan, jos virhe ajoi kangistumiseen, tai jopa kuolemaan. Kuolemaan... aivan! Tarvitsisin peilin, tai jonkin jolla voisi katsoa ympärilleni, täytyisi olla varuillaan, jos todellakin aikoisin toteuttaa tuon vaarallisen ajatuksen päässäni.

Vaarallisen ja kenties huonoimman ikinä keksimäni ajatuksen, sillä totisesti minä, joka olin heti ensimmäisinä koulun kirjastosta lainaaminani kirjoina lukenut Châteaun paksun sääntö- ja ohjekirjan, tiesin, että se mihin ryhtyisin, olisi sääntöjen vastaista.

Mutta jos onnistuisin, ja minun oli pakko, siitä totisesti olisi hyötyä! Kenties jopa koko koulu muistaisi minut oppilaana, joka pelasti koulun! Ja koulusta puheen ollen, jos koulu loppuisi, niin olihan minun pakko toimia!

Joten ylipuhuin itseäni vielä muutamilla virkkeillä. Jos-ajatus muuttui kun-ajatukseksi ja aloin uskoa, että toimiminen olisi vaihtoehto, ratkaisu. (Ehkäpä tupiin jaettelu on huono idea. Ehkä meissä kaikissa piilee osa kaikkia tupia. Ainakin minä tunnistan sisäisen Gryffindorini heräävän henkiin.) Mitä pidempään viivyttelisin, sitä huonommiksi asiat saattaisivat kulkeutua.

Se peili. Kuljin reppuni luo ja aloin kaivamaan sitä. Mielestäni säilytin meikkipeiliä repussa, ihan vain sitä varten, että jos joku muu sattuisi joskus sitä kysymään, niin voisin heti lainata sen. Itse en käyttänyt meikkiä, vaikka Bianca oli vihjailevasti minulle peilin ostanutkin. Kerrankin voisin olla johonkin hänen tekoonsa ylpeä.

Peili löytyi sivutaskusta, nenäliinapaketin ja muistilappujen, sekä varasulanvarasulan alta. Pyyhin sen pintaa hieman koulukaapuni helmaan. En ollut vielä ehtinyt vaihtaa kaapua, vaikken useinkaan sitä vaihtanut arkipäivisin. Huomenna, kun olisi viikonloppu, voisin ehkä pitää rennompia vaatteita. Ehkä.

Kaivoin myös taikasauvani esille. Luultavasti tarvitsisin sitä. Vähintäänkin valaisemiseen, sillä vaikka käytävillä oli soihtuja, jotka luultavasti valaisivat läpi yön, ei luonnonvaloa enää tullut ikkunoista sisään. Ja soihtuvalokin oli lepattava ja epätasainen.

"Valois", totean ranskaksi näpäyttäen sauvaani ja valopallo syttyy sauvan kärkeen. Suljen repun ja heilautan sen selkääni ja lähden tallustelemaan käytäviä pitkin. En tiedä mihin aion mennä, mutta ainakin tällä hetkellä tiedän missä olen, sillä olen kulkenut tästä usein kohti kylpyhuoneita ja vessoja.

Luultavasti basiliski ei viihdy täällä, sillä silloinhan kangistumisia olisi tapahtunut useammin, sillä täällä kävelee useinkin väkeä. Näin pohdittuani suuntaan askeleeni kohti minulle tuntemattomampia koulun käytäviä ja mietin, että koulusta pitäisi valmistaa kartta, tai minun olisi pitänyt ottaa joku Gryffondor mukaan, sillä heillä on jostain syytä kummallisia taipumuksia kierrellä koululla ja selvittää jokainen soppi ja sijainti.

No, se ei kuitenkaan auttaisi minua nyt, sillä Gryffindoreja ei ole mailla halmeilla, eikä taitoni riittäisi muuttamaan jotain esinettä kartaksi, kun en edes tiedä millainen sen pitäisi olla.

Vedän syvään henkeä ja puhallan sen hitaasti ulos. Tänään. Basiliski, minä, Evelyn Clément löydän sinut!

Pudistan päätäni. Ikävä tuottaa pettymys, tyttöseni. Olen sanovinani. Mutta taidat olla täysi pölvästi.

Ja näin lähden askeltamaan kohti sitä. Tiedätkö miksi ne sitä sanovat? Basiliskiksi ne sitä kutsuvat.
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Käytävillä käppäilyä

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 06 Touko 2015, 14:15

// Anteeksi, minullakin on kestänyt vastaamisessa. On ollut kaikenlaista, mutta nyt pikkuhiljaa koetan taas aktivoitua. Pakko vielä sanoa, että olette molemmat ihan älyttömän hyviä kirjoittajia. Ihan hävettää tunkea oma peliviesti tänne jatkoksi. :’D //

Tämä kevätlukukausi oli ollut monella tapaa poikkeuksellinen. Ilmapiiri ei ollut entisensä, ja se näkyi jokaisen koulun asukkaan elämässä. Ilmassa leijui suru, epätietoisuus ja pelko. Ketään ei tuntunut kiinnostavan alkava kesäloma, lämpimät ilmat tai muut asiat, joita keväisin yleensä niin kovin odotettiin. Lähestyvä koeviikkokaan ei saanut oppilaita stressaantuneeksi, vaan he stressasivat aivan muista asioista. He pelkäsivät itse olevansa seuraava uhri - osa pelkäsi jopa kuolemaa. Kevään tulo vaikutti niin merkityksettömältä kaiken tämän rinnalla.

Oppilaita ja henkilökuntaa oli kangistunut, eikä kukaan tiennyt, mitä oli tapahtunut. Ihmisiä yksi toisensa jälkeen vain löytyi käytäviltä tiedottomana makaamasta. Professori Molina ei pysynyt enää laskuissa mukana. Kangistuneiden joukossa oli ainakin pari serdaigletyttöä, muutama gryffondorpoika, jästitiedonopettaja ja ties keitä kaikkia muita. Kaiken lisäksi koulun rehtori, Michael Evans oli kangistunut. Hän oli viimeinen henkilö, jonka professori Molina olisi toivonut joutuvan sairaalasiipeen. Tällä hetkellä nimittäin tuntui, että koko koulu kaatui naisen niskaan. Sen lisäksi, että nainen toimi vararehtorina, ennustuksen professorina ja Gryffondorin tuvanjohtajana, hänen tuli toimia myös oikeana rehtorina, monien aineiden sijaisena, terapeuttina sekä monissa muissa tehtävissä, joita vain kuvitella saattoi. Kaiken lisäksi nainen oli sairastunut kevätflunssaan, ja tuntui, ettei kuume laskenut hetkeksikään. Naisen hiukset olivat harmaantuneet entisestään ja hän sai raivokohtauksia tunnin välein. Hänen olisi tehnyt mieli vain käpertyä peittonsa alle ikuiseen uneen.

Jotta professori Molinan yöunet olisivat normaaliakin lyhyemmät, hänet oli passitettu tämän illan vartiointivuoroon (”Olethan sentään koulun vararehtori, me olemme vain opettajia”). Viitan helman heilahduksen ja oven kovan pamauksen saattelemana hän oli lähtenyt vartiointivuoroon. Kello lähestyi kovaa vauhtia jo hiljaisuutta, ja professori toivoi, ettei näkisi vartiointivuoron aikana mitään epäilyttävää. Hän halusi mitä pikemminkin päästä kristallipallonsa ääreen näkemään huomisen päivän tapahtumat.

Professori Molina aloitti tutkimalla pöllölän sekä muut tornit ja siirtyi sitten vapaa-ajan kerrokseen. Hän kiersi kerhohuoneen, sairaalasiiven, yhteisen oleskeluhuoneen sekä kirjaston. Epäilyttävintä, mitä hän näki, oli koulun räyhänhenki M. Triche, joka jonglöörasi muodonmuutoksen oppikirjoilla kirjaston nurkassa. Normaalisti hän olisi antanut räyhänhengen kuulla kunniansa, mutta nyt häntä ei kiinnostanut. Räyhänhengen temppuilut eivät olleet mitään kaiken tämän tapahtuneen rinnalla. Nainen jatkoi matkaansa alempiin kerroksiin. Hän tarkisti Suurten salin, rehtorin kanslian, opettajien huoneen, oppilaskunnan kokoustilat sekä tyrmät. Sitten hän lähti takaisin ylempiin kerroksiin, tarkasti jokaisen luokkahuoneen, vessat… hetkinen?

Aivan kuin professori olisi nähnyt jonkin vilahduksen ja kuullut vaimeita askelia. Hän pysähtyi seisomaan ja kuunteli hetken. Kulman takaa kuului selvästi jokin ääni. Nainen lähti astelemaan ääntä kohti. Hän oli ottanut taikasauvansa esille ja oli valmis kohtaamaan sen mitä oli kohdattavissa. Nytkö mysteeri selviäisi? Kulman takaa nainen näki siluetin, jota seinustalla palava soihtu valaisi heikosti. Tämä oli viimeinen ihminen, jonka hän olisi uskonut tapaavansa käytävällä tähän aikaan.

”NEITI CLÉMENT! MITÄ SINÄ TEET?!”, professori Molina huusi sen minkä flunssaiselta ääneltään kykeni. Samalla naisen suusta saattoi päästä pari ranskankielistä kirosanaa. Naisen olisi tehnyt mieli kaapata tyttö kainaloonsa ja ripustaa hänet roikkumaan pää alaspäin Suurten salin katosta, mutta malttoi mielensä. Hänellä oli suuri työ koota itsensä. ”Sano yksikin hyvä syy, miksi olet vielä valveilla!”, nainen sihisi hampaittensa välistä ja katsoi tyttöä suoraan silmiin hyvin tuimasti.
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Seuraava

Paluu Lukuvuosi 2014-15

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron