Rupattelua

Lukuvuoden 2014-15 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Re: Rupattelua

ViestiKirjoittaja Charlotte von Bouvier » 10 Heinä 2015, 18:35

"Selvä. Anteeksi että kysyin", Char sanoi lyhyesti. Oliko tämäkin taas turhaa? Ainahan siinä niin käy. Haaveet kaatuu. Asialle ei voi mitään. Se on surullinen totuus. Ikävää mutta totta.
" Entä onko sinulla harrastuksia?" Char kysyi. Hänen äänensävynsä ei ollut muuttunut mihinkään koko keskustelun aikana. Ei kertaakaan.
Charlotte von Bouvier, alakuloinen ja yksinäinen Serdaigle-tyttö, jonka isä oli vampyyri ja joka syyttää itseään kaikesta pahasta.
Charlotte von Bouvier
Oppilas
 
Viestit: 42
Liittynyt: 26 Joulu 2014, 19:26

Re: Rupattelua

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 13 Heinä 2015, 17:03

Tuntui, että asia oli yhdentekevää Charlottelle. En voinut ymmärtää, miksi hän sitten oli kysynyt? Huokaisin ja katsoin järveä kohti. Vesi näytti tyyneltä, kuin jatkuva peili tästä ikuisuuten. Jos en olisi tiennyt, olisin voinut kuvitella astuvani siihen ja käveleväni veden päällä. Olisikohan siihenkin joku loitsu? Jos ei, niin pitäisi kehittää sellainen.

"Selvä. Anteeksi että kysyin", Von Bouvier totesi, mutta kuulosti yhäkin samalta kuin äskön, tai sitä ennen, tai sitä ennen. Enemmän siltä, kuin olisi sanonut sanat sanomisen takia, eikä sanoja ihmistä varten. Se kuulosti ulkoaopituilta fraaseilta ja lauseilta ja minä tiesin sen, sillä olin toistanut niitä itsekin.

"Ei mitään. Minä vastasin omasta tahdostani", sanoin ja sekin oli asia, joka kuului sanoa pahoittelun jälkeen. Se oli kuin etikettisääntö. Anna anteeksi anteeksipyytävälle. Mutta voiko aineettoman asian antaa? Tosin, olinko vastannut omasta tahdosta, vai vain vastaamisen takia. En ollut koskaan uskonut, että kukaan kysyisi. Nyt oli kysynyt, enkä tiennyt olinko siitä iloinen vai en.

Silti minusta tuntui, kuin pieni paino olisi poissa, sillä en ollut ainut, jolla ei ollut kavereita. Tosin, en kai ollut saanut niitä täältäkään. Ehkä se oli virhe. Ehkä se oli minun virheeni. Olin nytkin ollut enemmän torjuva, kuin hyväksyvä.

"Entä onko sinulla harrastuksia?" Charlotte tiedusteli. Hän ei vaikuttanut uteliaalta ihmiseltä, joten tuo kysely tuntui oudolta. Minua epäilytti. Mutta saatoin myös epäillä turhaan?

Vilkaisin häntä ja näin hänen hampaansa. Hetken ilmeeni vääristyi, mutta palautin sen mahdollisimman pian takaisin normaaliksi, aavistuksen hymyileväksi ja lähemmäs tuota äsköistä yllättyneisyyttä ja varautuneisuutta. Jokin niissä sai minut hytisemään, mutta pakotin itseni pysymään paikallaan. Oliko tyttö vampyyri? Mitä ihmettä vampyyri teki koululla? Aikoiko hän imeä minusta verta? Mitä minun pitäisi tehdä?

En voinut lähteä, enkä tiennyt miksi. Ehkä kohteliaisuudesta, ehkä jännityksestä, tai uteliaisuudesta? Kenties kaipuusta? Joten minä jäin ja vastasin kysymykseen. Tai ainakin sen osan, minkä siitä ajattelin voivani paljastaa ja jonka hän voisi saada muualtakin selville.

"Noh, minä luen usein kirjoja", kerroin. "Ja joskus olen piirtänyt, mutta siitä on aikaa. Harjoittelen loitsuja, senkin voisi laskea harrastukseksi. Ja olen käynyt joissain koulun kerhoissa ja ollut mukana luomassa uusia. Ja kuulun oppilaskuntaan. Se ei periaatteessa ole harrastus, mutta vie kuitenkin aikaa."

Itse asiassa olin ollut mukana yllättävän monessa toiminnassa ja kerhossa ja harrastuksessa, mutten ollut varma oliko se hyvä asia. Ainakaan kavereita ja ystäviä nuo kerhot eivät olleet tuoneet, vaikka ehkä tuttavia. Niitä, joista voisin sanoa nimen ja ulkonäön, mutten mitään muuta. En mitään henkilökohtaista.

"Entä sinä? Mitä teet vapaa-ajalla?" Kysyin ja tuntui kummalta käyttää sinuttelua, kun tyttö tuntui niin paljon vanhemmalta ja osaksi myös totiselta. Itse asiassa en ollut varma minkä ikäinen Charlotte oli. Epäilin nähneeni hänet jossain, mutta se ei voinut olla tunnilla, sillä tyttö ei kai ollut kolmannella. Tai ehkä se oli sillä loitsujen kolmannen ja neljännen luokan yhteisellä tunnilla? Yritin palauttaa tuota tuntia ja kuvaa tytöstä mieleeni.

Tytöstä, joka oli vampyyri. En kuitenkaan kysynyt tuosta aiheesta, sillä en halunnut loukata. En halunnut muutenkaan aiheuttaa häiriötä. Minulla oli kumma tunne, joka kasvoi, mutta tein parhaani, että onnistuisin peittämään sen ja tuon havaintoni hampaista. Saattoi olla, että ne herättivät inhoa ihmisissä ja kenties se tuntuisi Charlottesta ikävältä. Minusta ainakin tuntuisi.

Hymyilin hieman ja yritin vaikuttaa uteliaalta, siltä kuin olisin jo alkanut rentoutumaan. Ainakaan tähän mennessä tyttö ei ollut tehnyt mitään tavallisesta poikkeavaa, joten minun ei tarvinnut reagoida mitenkään tavallisesta poikkeavasti, huomautin itselleni ja hymyilin yhäkin. Osaksi olin jopa kiinostunut tytöstä, joka oli sanonut minulle, että voimmeko rupatella. Hän oli kysynyt niin minulta, vaikka minä jos kuka olin surkea puhumaan ihmisille, joita en tuntenut. Tosin, ehkä siihenkin oli syynsä.

Siitä huolimatta, että tyttö puhui monotoonisesti, tai omasi terävät hampaat, niin hän vaikutti myös osaksi mukavalta. Osaksi samanlaiselta, kuin minä. Samanlaiselta? Toivoin, ettei ulkonäkö pettäisi.
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Rupattelua

ViestiKirjoittaja Charlotte von Bouvier » 14 Heinä 2015, 16:03

"Minä? Soitan viulua ja käyn kokouksissamme. Suunnittelen. En mitään erikoista. Sitä mitä nyt ihmiset tavallisesti", Charlotte vastasi Evelynin vastakysymykseen. Hän heilautti vasenta kättään, jolloin sen hiha nousi viitisentoista senttiä.

Hihan alta paljastui UAKS.RY:n tunnus. Charlotte vetäisi hihan nopeasti takaisin. Toivottavasti Evelyn ei nähnyt sitä.

Jos Evelyn olisi sen nähnyt hänet olisi pakko unhoituttaa. Vai olisiko? Olisiko tuo uhka. Pystyisikö Charlotte jotenkin sujuvasti hoitamaan tilanteen
Charlotte von Bouvier, alakuloinen ja yksinäinen Serdaigle-tyttö, jonka isä oli vampyyri ja joka syyttää itseään kaikesta pahasta.
Charlotte von Bouvier
Oppilas
 
Viestit: 42
Liittynyt: 26 Joulu 2014, 19:26

Re: Rupattelua

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 15 Heinä 2015, 00:46

"Minä? Soitan viulua ja käyn kokouksissamme. Suunnittelen. En mitään erikoista. Sitä mitä nyt ihmiset tavallisesti", Charlotte kertoi ja olin jopa pitävinäni sitä ihan tavallisena. Olin juuri kysymässä, missä kokouksissa tyttö kävi, kun Von Bouvier heilautti kättään ja hiha nousi ylemmäs.

Charlotten seuraava reagtio oli nopea. Hän vetäisi hihan alas, mutta se ei vaikuttanut huolitellulta, tai välinpitämättömältä, vaan enemmänkin siltä, kuin asia olisi ollut ikävä ja huono. Kuin tyttö yrittäisi piilottaa jotain.

Ja tuo jokin oli mitä ilmeisemmin ollut se merkki. Merkki joka oli tatuoitu tytön käsivarteen. Kompassiruusu, ristikkäiset sauvat ja pääkallo, jonka suussa oli käärme. Tytön reagtio asian paljastumiseksi oli eittämättä ilmeinen, sillä liki kuka vain saattoi tunnistaa ainakin osan tuosta merkistä ja päätellä loput.

Muistin yhäkin synkät jutut perheessäni, kun joku edes mainitsi mitään siihen liittyen. Pimeään magiaan liittyen. Muistin jopa lukeneeni tuosta aiheesta Taikuus Kautta Aikain- kirjasta. Toinen velhosota. Tiedät-kai-kenen kannattajilla oli käsivarressaan merkki, jota kutsuttiin pimeänpiirroksi. Ja tuo merkki koristi nyt vieressäni istuvan tytön kättä, vaikka itse tiedät-kai-kuka oli poissa. Tai no, niin sitä oltiin väitetty ennenkin, mutta ainakaan tuota ei oltu nähty pitkään aikaan.

Ja tuon merkin minä olin nähnyt myös lehdessä. Se liittyi Kärmesten ihmeelliseen perheeseen. Mutta miten tuo tyttö siihen liittyi, oli minulle ongelma. Tuijotin tyttöä liikahtamatta. En ollut varma mitä minun kannatti tehdä. Kaivaa sauva esille? Luultavasti, mutta tosin, en ollut varma olisiko se kovin turvallista, sillä sen esille tuominen olisi haaste. Enkä halunnut tapella pimeyden voimien kanssa. Jos Charlotte edes kuului niihin? Tosin, pakko hänen oli kuulua, jos hänellä oli tuollainen käsissään.

Mutta mitä minä tein täällä hänen kanssaan? Pakenisinko? Noh, aika älytöntä, jos Von Bouvier kerran omaisi sauvan. Yksi näpäytys ja heippa hei tyttö, jonka nimi kuului joskus Clémentien sukuun. Kuollut tyttö tosin herättäisi epäilyksiä. Luultavasti tyttö tekisi jotain muuta. Jos tekisi. En antaisi siihen tilaisuutta. En saisi.

Ja vaikka pääsisin pakoon, niin tyttö tiesi nimeni ja saattoi selvittää sen kautta vaikka mitä. Ja miksi, oi miksi pidin koulupukua ylläni? Siinäkin näkyi tupatunnukseni. Ja tyttö tiesi, että kuuluin oppilaskuntaan ja että luin, eli toisin sanoen viihtyisin kirjastossa. Ja hän tiesi, että olin vaihtanut koulua. Eikä minulla ollut edellisessä, eikä kai täälläkään ystäviä. Miten ihmeessä hän oli saanut ongittua minusta niin paljon? Mikä ihme minuun oli mennyt?

Pitäisikö minun huutaa? Sanoa jotain. Pelata aikaa? Tajusiko hän edes, että olin nähnyt. Luultavasti, mutta jos teeskentelisin, etten ollut? Tosin, se ei tehoaisi, olin jo nyt tuijotellut tyttö epäilyttävästi.

Minun pitäisi tehdä jotain. Mutta mitä? Hyppää järveen ja sukella, hullu ajatus huusi päässäni. Vilkaisin järveä, mutta siirsin katseeni äkkiä takaisin Charlotteen. Nuo muutama sekuntti saattoivat kuitenkin olla ratkaisevia.

Yritin tavoittaa sauvaa ja nousta seisomaan samaan aikaan. "Oli kiva rupatella, mutta pitääpä tästä lähteä", sanoin, mutta ääneni kuulosti liian kimeältä, vaikka ilmeeni sainkin pidettyä aisoissa.

Olin kahdestaan pimeyden voimia kannattavan vampyyrin kanssa, enkä uskonut, että tämä tilaisuus saisi mitenkään miellyttävän lopputuloksen. Miksen ollut mennyt sinne kasvihuoneille, kuten piti? Enkai oikeasti ollut muuttanut suuntaa vain jonkun vielumusiikin takia? Olin typerys ja luulin, että Von Bouvier tiesi sen myös.
Viimeksi muokannut Evelyn Clément päivämäärä 31 Heinä 2015, 21:01, muokattu yhteensä 1 kerran
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Rupattelua

ViestiKirjoittaja Charlotte von Bouvier » 20 Heinä 2015, 23:04

"Jos luulet minun tekevän sinulle jotakin pahaa, olet väärässä. Olen pelkkä propagandisti ja sihteeri. Ei ei ei. Lisäksi et lähde vielä minnekkään. En sanonut etten satuta jos häivyt levittämään tätä ilosanomaa. Sinä pysyt juuri siinä. Et mene mihinkään", Charlotte sanoi ja otti sauvan taskustaan.
Charlotte von Bouvier, alakuloinen ja yksinäinen Serdaigle-tyttö, jonka isä oli vampyyri ja joka syyttää itseään kaikesta pahasta.
Charlotte von Bouvier
Oppilas
 
Viestit: 42
Liittynyt: 26 Joulu 2014, 19:26

Re: Rupattelua

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 31 Heinä 2015, 21:58

"Jos luulet minun tekevän sinulle jotakin pahaa, olet väärässä", Charlotte totesi, mutta siitä huolimatta tyttö kaivoi sauvan esille ja huomasin, että olin tehnyt samoin. Mittailin tyttöä tarkasti katsellaani ja kallistin hieman päätäni. En luottanut hänen puheisiin, mutten myöskään ollut varma seuraavasta siirrostani. Mieti, Eve, mieti.

"Olen pelkkä propagandisti ja sihteeri", tyttö kertoi ja kaivelin muististani selitteen sanalle propaganda. Tyttö siis levitti valheellisia väittämiä, joten hän jos kuka osaisi sepittää valheen. Se lisäsi minun epäuskoani häneen entisestään. Vaikka ehkä se oli tarkoitettu helpotukseksi, sillä ainakaan tyttö ei tainnut olla liittyvien kerääjä, tai jonkinlaisen agressiivisen puolustuksellisuuden johdossa. Saattoi tosin olla, että sihteerikin oli vain vale.

Älä usko mitään, mitä kärme sinulle sihisee.

"Ei ei ei", tyttö tokaisi jatkaen, tai pikemminkin toistaen sanojaan (ehkäpä hän piti minua sen verran yksinkertaisena, etten olisi tajunnut kerrasta?) "Lisäksi et lähde vielä minnekkään. En sanonut etten satuta, jos häivyt levittämään tätä ilosanomaa. Sinä pysyt juuri siinä. Et mene mihinkään."

Enkö edes tuohon ihanaan ja jäätävään, märkään veteen, joka on kuin tilaisuudesta vieressäni irvistelemässä, vaikka ylikaiken inhoan uimista? Se tosin saattaisi olla typerää, sillä menisi aikaa sukeltaa, enkä minä edes ollut mitenkään hyvä uimari, tai sukeltaja. Olisin pinnalla alta aikayksikön ja sitten asiat olisivat entistä huonommin. En voisi lähteä. Enkä tosin voisi jäädä tähänkään.

Joten jäin paikalleni ja tuijotin tyttöä, joka vielä hetki sitten olisi saattanut olla ihan tavallinen, mutta tuntui minusta nyt kaikin puolin epäilyttävältä. Tämän siitä saa, kun luottaa ihmisiin, ääni päässäni pilkkasi. Ihmiset ovat petollisia. Oppisit muistamaan sen, niin säästyisit siltä.

Olin avaamassa suuni, mutta nielaisin sanani. Ajattele, mitä sanot, ettet sano sitä, mitä ajattelet. En saisi tehdä mitään harkitsematonta, sillä se ei ajaisi tilannetta eteenpäin. Olisin voinut sanoa jotain ivallista, sillä jostain syystä olin tullut karmaisevan näsäviisaaksi, mutta se ei ollut kovinkaan hyvä idea. Pilkka osui useimmin omaan nilkkaan. Eikä Charlotte luultavasti ollut typerys. Hän oli ohjannut minua tätäkin ennen kuin marionettia, joten hän saattaisi tehdä mitä vain. Minun pitäisi valmistautua ja varmistautua, etten tekisi mitään typerää.

Ei virheitä, ei erheitä. Ne koituvat vahingoksi. Jos osaisin ilmiintyä, voisin säästyä tältä tilanteelta. Se auttaisi joksikin aikaa, mutta tarvitsisin jotain, mikä estäisi tuota tyttöä jatkamasta eteenpäin. Tarvitsin kilven itselleni. Ja pikaiseen. Jonkun asian, joka tekisi minusta tarpeeksi haavoittuvan oloisen, ettei minua koettaisi enää uhaksi.

Voisin väittää, etten kertoisi hänen pikku salaisuuttaan, mutta me molemmat tietäisimme, ettei se välttämättä pitäisi paikkansa. Valhe ja väite saattoivat kohdata, jos tie kulkisi samaan suuntaan. Ja olisi kenties hyvä, että paljastaisin pimeyden palvelijat. Se olisi minun velvollisuuteni. Mutta missä oli todisteeni? Tatuointi kädessä? Yksi sana ja se olisi poissa. Tai vähintäänkin näkymättömissä.

Oli tietenkin kaksi muutakin vaihtoehtoa, mutten halunnut muistaa niitä nyt. Niissä molemmissa oli riskit, joita en juuri nyt halunnut. Ei valoja, eikä unohdusta. Enkä voinut paeta. Joten jäljelle ei jäisi kuin taistelu, eikä se kuulostanut yhtään sen houkuttelevammalta. Ajautuisinko minä kasintaisteluun, vai olisiko olemassa jokin muukin vaihtoehto, jota en keksinyt?

Se pitäisi keksiä. Pikaiseen. Nyt. Tarvitsin kilven, ennen kuin isku osuisi minuun.
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Rupattelua

ViestiKirjoittaja Charlotte von Bouvier » 08 Elo 2015, 09:59

"Voit mennä jos et kerro. Älä viitsi. Ei propaganda ole valheita se on jotain suurempaa. Se on totuuksia. Kuules nyt Clement, haluan ulos tilanteesta yhtä paljon kuin sinä. Minun jäsenyyteni UAKS.RY:ssä on pysynyt salassa ja sinä ET SITÄ PILAA!" Charlotte puhui ensin rauhallisesti ja lopulta sähähti.
Charlotte von Bouvier, alakuloinen ja yksinäinen Serdaigle-tyttö, jonka isä oli vampyyri ja joka syyttää itseään kaikesta pahasta.
Charlotte von Bouvier
Oppilas
 
Viestit: 42
Liittynyt: 26 Joulu 2014, 19:26

Re: Rupattelua

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 08 Elo 2015, 13:19

Pimeä magia, taikuus. Mitä minä siitä tiesinkään? En oikeastaan paljoa muuta, kuin mitä pimeyden voimilta suojautumisen oppikirjoissa luki, tai mitä minun päähäni oli iskostettu. Pimeys on paha ja harjoittajat pahoja. Siinä oli opetus. Mitä ihmettä minä siis tein heidän kanssaan? Ja miksi olisin äsken kuvaillut tyttöä mukavaksi?

Olin jostain syystä aina kuvitellut, että pimeyden voimia käyttävät olivat impulsiivisia, tai ovelia pahiksia, jotka kirosivat vastaantulijat ja joiden ainoa tekeminen oli pukeutua mustiin ja levittää kauhua.
Oliko se sittenkin liian suora tulkinta?

"Voit mennä, jos et kerro", Charlotte sanoi rauhallisesti. Sanavalinta jäi kuitenkin kaivelemaan korvan taa. Jos, ei kun. Hän oletti, että kertoisin. Vai olettiko? Saattoiko se olla ajattelemattomuuden tuotos? Vai olikohan tämä harkittua? Harkittua näyttää minulle tunnus-tatuointi? Tuskimpa vaan.

"Älä viitsi. Ei propaganda ole valheita, se on jotain suurempaa. Se on totuuksia", Von Bouvier selitti, mutta ehkäpä jo hieman äsköistä nopeammin.

Niinhän hän tosin luuli. Tai niinhän hänen piti sanoa, jotta siitä olisi tullut totta. Jotta se olisi totuus. Mutta sanat eivät aina olleet totta, vaikka ne kuinka siihen piilotettiin. Ja totuuttakin oli niin monenlaista. Ja sitä paitsi, kaikki kunnon valheet perustuivat toteen. Se teki ne uskottaviksi ja uskottavuus oli koko asian ydin.

Mutta hetkinen. Oliko sanonut propagandasta jotain? Olinko sanonut siitä mitään? En. Olin vain ajatellut sitä, joten miten Char - ahaa. Tämäpä tästä vielä puuttui. Lukilitis. Nyt kun vain osaisin suojautua. Täytyisi vain olla ajattelematta tiettyjä asioita. Pitää pää kylmänä. Paitsi, että olin jo ajatellut niitä aiemmin. Esimerkiksi koulun muutoksen kohdalla - ei. Ei nyt. Eikai tuo tyttö nyt koko ajan ollut ajatuksiani lukenut? Jos edes luki. Saattoihan siinä olla muitakin tekijöitä. Kuten... ennustus, sattuma.

Parempi tosin olisi, että olisin varuillaan. "Kuules nyt Clément, haluan ulos tilanteesta yhtä paljon kuin sinä. Minun jäsenyyteni UAKS.RY:ssä on pysynyt salassa ja sinä ET SITÄ PILAA!"

Tytön ääni oli muuttunut jo kauas rauhasta, tyyneydestä. Ja jokin tuossa huudossa, olisi pitänyt kai saada minut pelokkaaksi. Ja olinhan minä jännittynyt, mutta pelkäsinkö? Itse asiassa koin itseni yllättävän rauhalliseksi. Järki voittaisi voiman. Ja Charlotte alkoi muuttua nopeammaksi, äkkipikaisemmaksi. Hän ei tosiaankaan pitänyt tilanteesta ja se saattoi olla juuri se kaipaamani etu.

Paitsi, että tyttö saattaisi tietää sen, jos kerran luki ajatuksia. Miten ihmeessä saisin ne suojattua? Nyt jos koskaan okklumeus olisi tervetullutta.

Puhuminen, voisi viedä huomiota. Puhuminen toisi aikaa. Sitä minä tarvitsin yhäkin. "Voisin sanoa, että en ole kertomassa tästä. Mutta riittäisikö se? Onko minun syyni, että jäsenyytenne paljastui? Tosin, mahtaakohan jäsenyys edes olla kovinkaan pitkäkestoinen, kun Kärmeksen poika kuulee. Tosin. Kuuleeko hän? Siinäpä kai se pointti. Minulla kun ei ole aikeissa tehdä hänen kanssaan lähempää tuttavuutta. Mutta on kai sitten eriasia puhua muista ihmisistä", selitin jättäen lopun hieman auki ja jostain syystä ääneni oli jopa ivallinen, hieman yllyttävä. Antaa tytön kuvitella, että halveksun häntä, että nauran hänelle. Tai siis, nauranhan minä pilkallisesti ajatuksissani.

Sillä nyt minulla alkoi olla suunnitelma. Sitä olinkin odottanut. Mutta oliko se järkevä sellainen? Sen voisin kenties kyseenalaistaa.
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Rupattelua

ViestiKirjoittaja Charlotte von Bouvier » 11 Elo 2015, 11:06

"Minä en kylläkään vastusta ajatusta. Voimme kertoa hänelle vaikka heti. Hän on varmasti hyvin iloinen. Saatat löytää lehdistä oman muistokirjoituksesi, jos hän kuulee asiasta. Minä olen hänen oikea kätensä. Olen erittäin korkeassa asemassa UAKS.RY:ssä", Char selitti ja naurahti. Hänen äänensä oli jälleen tyyni ja rauhallinen.
Charlotte von Bouvier, alakuloinen ja yksinäinen Serdaigle-tyttö, jonka isä oli vampyyri ja joka syyttää itseään kaikesta pahasta.
Charlotte von Bouvier
Oppilas
 
Viestit: 42
Liittynyt: 26 Joulu 2014, 19:26

Re: Rupattelua

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 11 Elo 2015, 19:23

"Minä en kylläkään vastusta ajatusta. Voimme kertoa hänelle vaikka heti. Hän on varmasti hyvin iloinen. Saatat löytää lehdistä oman muistokirjoituksesi, jos hän kuulee asiasta. Minä olen hänen oikea kätensä. Olen erittäin korkeassa asemassa UAKS.RY:ssä", Charlotte seposti taas rauhallisesti. Ehkäpä se oli jopa hyvä. Hyvä, että hän oli rauhallisen kuuloinen.

Harmi vain, että minulla oli tällä hetkellä kovinkin ivaava tunne kurkkuni perällä, kaivamassa tietään ulos. Pitäisi kai itsekin olla rauhallinen. Rauhallinen. Noh, olinhan minä. Mutta tarpeeksi? "Ai, saattaisin itse vielä löytää muistokirjoitukseni lehdestä? Ei se sitten kovin vakavalta kuulosta, jos sitä vielä voisin lukeakin", totesin, kuin olisimme puhuneet jostain kovinkin arkipäiväisestä, kuten säästä. Vaikka säästä puhuminen ei tosin kuulunut lempiaiheisiini, se toi mieleen salamat ja - seis. Ei. Älä ajattele sitä. Mieti jotain muuta. Esimerkiksi ole valpas. Valmiina.

"Vai oikea käsi? Ja äsken olit vain propagandisti ja sihteeri, milloin se ylennys tuli? Ja mistä sitä tietää, vaikka hän sanoisi noin kaikille. 'Olet oikea käteni, se kaikkein tärkein', kuulostaa varmasti hienolta. Itse en olisi kovinkaan luottavainen, mutta noh, ehkäpä asia ei kuulu minulle, joten omapahan on ongelmanne", pölisin ja huomasin jopa alkaneeni omaamaan samanlaisen nuotin, kuin Charlotten äänessä. Hieman tasapaksun ehkä, mutta toisaalta.

Itse asiassa alkoi tuntua oudolta, että puhuimme jostain Karakatuksesta. En tuosta henkilöstä tiennyt muuta kuin karmivan kasan huhuja ja tuon isän ja tietysti sen, mitä poika oli paasannut viime lukuvuoden avajaisissa, puheena. Sen puheen, joka oli päättynyt julkiseen tappokiroukseen ja silti tuo poika koikkaloi yhä koululla. Kuulostaakin jo epäilyttävältä. Ei kellään, jolla oli järkeä päässä, ollut halua liittyä sellaisen johtamaan ryhmään, tai olla siitä vielä ylpeä. Korkeassa asemassa ? Kuulostaakin jo höperöltä. Vaikka ehkäpä siinä pikku kerhossakin oli oma hierarkiansa. Mutta epäilyttävästi kaistapäistä. Miksi ihmeessä kukaan halusi toimia apulaisena? Eikö koko koulun edessä tappokirouksen loitsiminen ollut yhtään häiritsevää, yhtään harkitsematonta? Ja mitä hyötyä oli antaa juorujen jyllätä? Mainetta se tosin toi, mutta niin huonoa, ettei siitäkään olisi etua, vaan haittaa. Ei, Karakatus ei kuulunut niihin henkilöihin, joiden alaisuuteen olisin suostunut. Enkä ymmärtänyt miksi niin tekisi kukaan muukaan. Oli sitten sihteeri tai ei.

Käteni alkoi jo hieman puutumaan sen koholla pito. Sauvani olikin hieman edessäni, pystyssä ja valmiina, mutta silti minusta alkoi tuntua, ettei sen käyttö ollut kovinkaan viisasta. Mutta mikä sitten oli viisasta? Tämä tilanne ei ainakaan edennyt sillä, että sepostin omiani. Ellen sitten turvautuisi siihen suunnitelmaan, mutta eikös se voisi sitten olla viimeinen oljenkorsi? Eihän... äh. Pitäisi varoa, mitä ajattelee.

Heh, nauraisin, jos tämäkin ajatustenluku idea olisi vain vainoharhaisuutta. Mahtoikohan Charlotte oikeasti lukea ajatuksia? Oli varmaan yksitoikkoista ja tylsää puuhaa. Mutta silti, mielenkiintoista. Pitäisiköhän itsekin opetella? Tosin, en varmaan voisi käyttää sitä taitoa, vai voisinko? Eikö muiden mielten sörkkiminen rikkonut yksityisyyttä. Se ei tuntunut mukavalta, mutta hetkinen, olisiko se pitänyt tuntea? Tuntea jotenkin? Eikös mieleen sukeltamisen olisi huomannut? Kutituksena, tai nipistelynä, tai jonain muuna? Sitä pitäisi testata, mutta kenen kanssa? En halunnut ketään pääni sisään.

En ketään. Mitenköhän se suojaus toimi? Unohtamalla? Keskittymällä? Eikö minun pitäisi nähdä itse ne asiat, jos toinen tunkeutui mieleen? Eikös toinen sitten näkisi jotain vain sattuman varaisesti? Vai oliko sekin opeteltavissa? Pitäisi tosiaan alkaa lukea siitä. Paitsi, että sitä ennen tarvitsisi päästä ulos tästä hetkestä.

Teoriassa hiljaisuuden venyessä kahden ihmisen kesken, toinen alkaa puhua. Minussa oli joskus huvittava katsoa milloin jotkut alkoivat puhua ja päättää, että itse en aloittaisi puhumista. Mutta nyt. Pitäisikö tehdä jotain ja sanoa jotain? Pitäisikö antaa tilanteen kehittyä, vai tehdä jotain uhkarohkeaa ja typerää? Olisi typerää väittää, että jaksaisin seistä tässä ikuisesti. En jaksaisi. Minulla oli nyt jo hieman nälkä, vaikka nälkä ei luultavasti olisi ensimmäinen ongelmani. Ja hämäräkin saattaisi alkaa pian. Oli onni, että oppitunnit olivat sentään tältä päivältä ohi. Mutta huomenna olisi eri asia ja läksyt pitäisi tehdä. Mutta mietinkö tosiaan läksyjä nyt? Ajatukset olivat asia, joita voisi hallita. Ja ajatukset olivat minulla asia, jotka poikkoloivat liikaa, liikaa jotta niistä olisi ollut hyötyä. Vaikka joskushan analysointi oli hyvästä. Olisiko nyt?
Viimeksi muokannut Evelyn Clément päivämäärä 11 Loka 2015, 19:54, muokattu yhteensä 1 kerran
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

EdellinenSeuraava

Paluu Lukuvuosi 2014-15

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron