Odottamaton pyyntö

[Sylvester Kärmes]

I

Sylvester istui pöytänsä ääressä luokassaan. Kunpa Blanchard ja Molina olisivat saaneet kirjeet ja tulisivat pian. Joku tuli luokkaan. Ovea lähinnä oleva pulpetti räjähti. Sylveter nosti katseensa.
"Karakatus", hän sanoi jäykästi. Hänen sauvansa lennähti pöydältä kattoon, jossa siihen tarttui kivinen käsi. Karakatus heilautti sauvaansa pulpetit paitsi yksi perällä oleva räjähtivät. Toinen sauvanheilautus parvekkeesta irtosi suuri pala.
"Mitä olet mennyt sanomaan sille lehtimiehelle! Avada Kedavra!" Karakatus karjaisi. Sylvester ehti hypätä pöytänsä alle, mutta pöytä syttyi vihreisiin liekkeihin. Karakatus lähti käytävään. Hän näki etäällä kaksi henkilöä.
"Professoreita!" hän ärähti. Hän heilautti sauvaansa ja katosi. Hienoinen musta utu jäi häilymään käytävään.
Sylvesterin poskea pitkin valui kaksi kyyneltä. Hän ei saisi sauvaansa omin avuin katosta. Ei sitten millään. Hän nosti katseensa palavasta pöydästään ja näki katonrajassa häälyvän mustasta savusta koostuvan luun, jonka ympärille oli kietoutunut käärme ja, jonka päässä nökötti pääkallo. Karakatuksen työtä tietysti. Toivottavasti kaksi muuta professoria tulisivat pian.

//Nyt joko Blanchardin tai Molinan vuoro. Kumpi on ensin?//

[Mila Molina]

Tämä päivä oli ollut professori Molinalle äärimmäisen raskas ja uuvuttava. Itseasiassa jo muutamat kuluneet viikot olivat olleet samanlaisia. Sen lisäksi, että hänen piti hoitaa vararehtorin, ennustuksen professorin sekä Gryffondorin tuvanjohtajan töitä, hänen tuli nyt toimia koulun rehtorina sekä muodonmuutosten sijaisena. Jossain vaiheessa olisi pitänyt ehtiä myös syödä ja nukkua, mutta valitettavasti naisella ei ollut aikaa moiseen. Jos vain mahdollista, professori Molina näytti entistä riutuneemmalta ja vanhemmalta kuin ennen; hänen kasvoilleen oli uurtunut monta uutta syvää ryppyä ja hänen naamansa oli saanut lisää vihaisia piirteitä. Miksi rehtori Evansin piti joutua sairaalaan juuri nyt?

Eikä tässä vielä kaikki. Tänä aamuna hän oli saanut eriskummallisen kirjeen koulun taikajuomien ja -liemien professorilta, Sylvester Kärmesiltä. Herra Kärmes oli omalaatuinen pimeyden voimien kannattaja, ja lähes joka viikko sai olla lukemassa lehdistä Kärmesin perheen toilailuista. Kirjeeseen oli kirjoitettu jotain kriisipalaverista, pimeyden voimista ja mielenmuutoksesta, ja jotenkin professori Molinasta tuntui, ettei palaveri luvannut hyvää.

Niinpä nyt perjantaina, 26.12. klo 19.00 //Onko oikea aika?//, nainen talsi kohti Sylvester Kärmesin luokkahuonetta tummanruskean kaapunsa helmat heiluen. Kasvoillaan hänellä oli kireä ilme, kun hän seisoi huoneen oven takana ja kuunteli. Hän oli varma, että oli vielä äsken kuullut huutoa, mutta nyt huone vaikutti hiljaiselta. Nainen astui ovesta sisään.

"No, päivää, Herra Kärmes", Professori Molina töksäytti luokassa olevalle professorille ja vilkaisi sitten huonetta tarkemmin, "Öh - Mitä sinä olet oikein tehnyt?", Nainen ei voinut olla huomaamatta pulpetteja, jotka olivat pirstaleina ja palasia oli ympäri luokkahuonetta. Mitä ihmettä oli tapahtunut ja mistä mies halusi keskustella?

[Benjamin Blanchard]

Viimeiset pari viikkoa olivat olleet täynnä tapahtumarikkaita päiviä. Tai no rikkaita ja rikkaita.. Pikemminkin normaaliarjesta eroavia. Koulun rehtori Michael Evans oli joutunut sairaalaan ja Molina toimi koulun rehtorina nykyään. Ei sitä kai muuta ollut tapahtunut. Joulu oli tullut ja mennyt nopeasti niin kuin ennenkin. Tosin joulu Châteaussa oli ollut hieno. Lähes samanlainen kuin Tylypahkassa vuosia sitten. Kaiken tuon lisäksi oli professori saanut kirjeen, Karakatuksen isältä joka toimi liemien professorina Châteaussa. Oikeastaan kirje oli kutsu. Sellainen kutsu johon Benjamin olisi jättänyt vastaamatta enemmän kuin mielellään.

Kello oli lähes seitsemän kun tuo päätti lähteä kohti tyrmiä, Sylvester Kärmesin luokkahuoneeseen. Professori arveli myöhästyvänsä palaverista. Ainakin hän olisi halunnut myöhästyä, tai jättää kokonaan menemättä. Mitä vähemmän aikaa sen miehen seurassa, sen parempi! Blanchard ei tosiaankaan pitänyt kolleegastaan sen enempää kuin tuo Benjaminista. Outoahan tässä oli se että Benjamin ei ollut tehnyt mitään niin vakavaa, että häntä tarvitsisi inhota. Vaivautuneen oloisena tuo käveli käytävillä, miettien miksi edes viitsi lähteä Sylvesterin luokkaan? Oliko se sinisilmäistä ystävällisyyttä vai silkkaa tyhmyyttä? Hän ei ollut varma.

Matka opettajanhuoneesta tyrmiin ei ollut pitkä. Siksi tuo saapuikin Kärmesin luokkaan aikaisemmin kuin oli mielessään suunnitellut. Luokkahuoneen ovi oli auki ja tuolta kuului puhetta. Benjamin jäi ovensuuhun katsomaan kärsinyttä luokkahuonetta. "Iltaa Molina", hän tervehti ja hymyili hieman. "Iltaa Kärmes.." hän sanoi hiljaa kääntäen katseensa itseään pidempään mieheen. Hän ei suonut hymyä tuolle, vain kylmän sinisen katseen. Hän käänsi katseensa pois tuosta pian, mieluummin hän katsoi kärsinyttä luokkahuonetta. Lähes kaikki pulpetit olivat siinä luokassa rikki. Hieman hiiltyneitä puunpalasia oli ympäri luokkaa, olivatko pulpetit räjähtäneet tai jotain?

[Sylvester Kärmes]

"Iltaa iltaa. Pulinat sikseen ja aloitetaan. Ensiksi. Minä en tehnyt mitään. Toiseksi Voisiko jompi kumpi teistä taikoa sauvani alas, jotta voin korjata luokkani. Tai ensin jompikumpi voisi haihduttaa tuon kuolonkaartin logon katonrajasta ja sitten vasta hankkia sauvani. Kolmanneksi. Blanchard, tahdon tehdä sovinnon. Jos et tahdo sovintoa, niin saat häipyä ja heti! Minulla olisi teille kahdelle pieni pyyntö. Ja toivon, että harkitsette sitä. Ihan vain meidän kaikkien parhaaksemme", Sylvester lopetti selostuksensa ja tarjosi kättään Blanchardille. Musta utu leijui käytävältä sisään luokkaan. Se muodosti Sylvesterin palaneelle pöydälle käärmeen, joka hetkessä kiinteityi.
"Mikäs juorukerho tämä on? Sylve-setä ei enää hauku samaa puuta. Yritetäänkö sitä oikein hieroa sovintoa Blanchardin kakaran kanssa? Voi, sir tulee olemaan hyvin pettynyt. Ei Sylve-setä kannata ei. Lisäksi koulussa on minun ja mestarin lisäksi yksi kuolonkaartilainen. Voi odottakaapa kun olemme valmiita, sitten voi sitten alkaa lyyti kirjoittaa", sanoi pöydälle ilmestynyt Kolhokallo ivallisesti. Se katsoi professoreita ja alkoi nauraa.
"Häätäkää tuo otus pois luokastani! Kuulustelkaa sitä, vangitkaa se, tehkää jotain! En kestä tuota matoa enää hetkeäkään!" Sylvester valitti.
"Käyttäkää pieniä harmaita aivosolujanne! Ette pärjää minulle! Tai kuka tietää?" käärme nauroi.

[Mila Molina]

Pian professori Molinan selän takaa huoneeseen ilmestyi koulun pimeyden voimilta suojautumisen opettaja, Benjamin Blanchard. Mies tervehti professori Molinaa hymyillen, ja nainen nyökkäsi vastaukseksi.

"Iltaa iltaa. Pulinat sikseen ja aloitetaan. Ensiksi. Minä en tehnyt mitään. Toiseksi Voisiko jompi kumpi teistä taikoa sauvani alas, jotta voin korjata luokkani. Tai ensin jompikumpi voisi haihduttaa tuon kuolonkaartin logon katonrajasta ja sitten vasta hankkia sauvani. Kolmanneksi. Blanchard, tahdon tehdä sovinnon. Jos et tahdo sovintoa, niin saat häipyä ja heti! Minulla olisi teille kahdelle pieni pyyntö. Ja toivon, että harkitsette sitä. Ihan vain meidän kaikkien parhaaksemme", Sylvester Kärmes aloitti pitkällä selostuksella, ja Molinalla oli kova työ ymmärtää miehen puheet. Tuo siis ei ollut tehnyt mitään (?), hänen sauvansa oli juuttunut luokan kattoon kiinni ja kummallinen logo oli ilmestynyt katon rajaan. Lisäksi tuo halusi tehdä sovinnon professori Blanchardin kanssa, ja hänellä oli myös pieni pyyntö, jota hän ei kuitenkaan vielä esittänyt. Professori Molina oli pyörällä päästään kaikesta tästä informaatiosta.

Ennen kuin nainen ehti reagoida tapahtumiin mitenkään, musta utu leijui käytävältä sisään luokkaan. Utu muodosti opettajanpöydälle käärmeen, joka kiinteytyi. Professori Molina tiesi, mikä tuo käärme oli; se oli Kolhokallo, Karakatus Kärmesin lemmikkikäärme, jota nainen inhosi koko sydämestään (vähintään yhtä paljon kuin itse Karakatusta). Käärme nauroi ja kertoi, ettei Sylvester Kärmesin pitäisi hieroa sovintoa Blanchardin kanssa. Nainen katsoi molempia professoreita vuorotellen. Mitä tämä oli?

"Häätäkää tuo otus pois luokastani! Kuulustelkaa sitä, vangitkaa se, tehkää jotain! En kestä tuota matoa enää hetkeäkään!", Sylvester Kärmes huusi. Professori Molina otti taskustaan taikasauvan esille ja heilautti sauvaansa käärmettä kohti. Sauvasta purkautui voimakas valo, ja nainen toivoi, että käärme häipyisi. Seuraavaksi hän kutsui Sylvesterin taikasauvan katonrajasta itselleen ja heitti sen miehelle.

"Kertoisitko nyt selvästi, mitä oikein haluat?", Professori Molina esitti suoran kysymyksen professori Kärmekselle.

[Benjamin Blanchard]

Ennustamisen professori nyökkäsi vastaukseksi, toinen professori aloitti puhumisen heti. Huoneen nuorin professori käänsi katseensa puhujaan ja yritti saada jotain tolkkua siitä sanojen sekasorrosta.

"Iltaa iltaa. Pulinat sikseen ja aloitetaan. Ensiksi. Minä en tehnyt mitään. Toiseksi Voisiko jompi kumpi teistä taikoa sauvani alas, jotta voin korjata luokkani. Tai ensin jompikumpi voisi haihduttaa tuon kuolonkaartin logon katonrajasta ja sitten vasta hankkia sauvani. Kolmanneksi. Blanchard, tahdon tehdä sovinnon. Jos et tahdo sovintoa, niin saat häipyä ja heti! Minulla olisi teille kahdelle pieni pyyntö. Ja toivon, että harkitsette sitä. Ihan vain meidän kaikkien parhaaksemme", tuo kertoi ja tarjosi kättään kättelyyn. Benjamin katsoi tuon kättä hetken kunnes katsoi pidempää miestä epäuskoisena. Luuliko tuo tosiaan että hän antaisi anteeksi tuon teot? Nuorempi professori naurahti loukkaantuneena.

"Sovintoa? Hyökkäsit kimppuuni ja kidutit minua. Sen jälkeen yritit tappaa minut?" mies sanoi vihaisena, muistellen noin kaksi kuukautta sitten tapahtuneita asioita. Hän ei tosiaankaan antaisi anteeksi Sylvesterille. Miten hän olisi voinut? "Kaiken lisäksi et osaa huolehtia lapsestasi. Tiesitkö että Karakatus tuli sen takia puhumaan minulle? Valitti kodistaan jossa asuu ja sinusta myös", professori kertoi katsoen katkerana Kärmesiä. Tuo kääntyi lähteäkseen mutta musta savu tuli tielle. Hän jäi luokkaan ja katsoi kuinka tumma utu muuttui käärmeeksi kärsineelle opettajanpöydälle. Otus nauroi ja puhui. Kun matelija mainitsi Benjaminin, ei kyseinen mies enää ymmärtänyt. Miksi tuo olento puhui kuin olisi tuntenutkin hänet? Miksi se edes puhui!?

"Häätäkää tuo otus pois luokastani! Kuulustelkaa sitä, vangitkaa se, tehkää jotain! En kestä tuota matoa enää hetkeäkään!" huusi Kärmes melko ärsyyntyneenä. Professori Molina otti taikasauvan taskustaan ja heilautti sitä käärmettä kohti. Valkea valo välähti luokassa, mutta pian sekin valo oli poissa. Sen jälkeen nainen kutsui sauvan katosta itselleen. "Älä anna sitä hänelle", Benjamin sanoi hiljaa Molinan heittäessä sauvan professori Kärmesille. Ärsyyntynyt huokaus kuului hetki sitten puhuneen professorin suusta. Mitäköhän seuraavaksi tapahtuisi? "Kertoisitko nyt selvästi, mitä oikein haluat?" professori Molina kysyi.

[Sylvester Kärmes]

"Sovintoa? Hyökkäsit kimppuuni ja kidutit minua. Sen jälkeen yritit tappaa minut? Kaiken lisäksi et osaa huolehtia lapsestasi. Tiesitkö että Karakatus tuli sen takia puhumaan minulle? Valitti kodistaan jossa asuu ja sinusta myös", Blanchard kertoi. Juuri Karakatusta tämä palaveri koskikin. "Voin antaa rikkumattoman valan Blanchard. Ja juuri Karakatuksen vuoksi minä teidät tänne kutsuin!" Sylvester selitti Blanchardille.

Molina heitti Sylvesterille hänen sauvansa. Molina oli tehnyt jonkin loitsun Kolhokalloa kohti ja käärme oli kadonnut. "Kertoisitko nyt selvästi, mitä oikein haluat?" professori Molina kysyi.
"Aivan. Kuten jo sanoin asiani koskee Karakatusta. Hän, hän, hän, hä..hä....hän", Sylvester änkytti. Hän kokosi itsensä ja sanoi: "Hänessä ei ole pian tarpeeksi ihmisyyttä. Hänellä on jo kolme hirnyrkkiä ja lisää hän tekee. Hän ei lopeta ennen kuon hänellä on kahdeksan hirnyrkkiä. Tahdon vain että yritätte saada Karakatuksen taas oikealle tielle. Minä en siihen pysty."

[Mila Molina]

Blanchard ei suostunut sopuun herra Kärmesin kanssa, mikä ihmetytti professori Molinaa. Blanchard kertoi, että Kärmes oli kiduttanut ja melkein tappanut hänet aikaisemmin. Lisäksi Sylvesterin poika Karakatus ei kuulemma osannut huolehtia lapsestaan, Karakatusista. Professori Molina kuunteli silmät ja suu ymmyrkäisinä kaksikon jutustelua.

Blanchard kielsi professori Molinaa heittämästä sauvaa takaisin Kärmesille, mutta mies ehti jo napata sauvan käteensä. Nainen katsahti kysyvästi Blanchardiin. Miksei hän olisi saanut antaa Sylvesterille tuon omaa sauvaa? Vaikka Sylvester olikin pimeyden voimien kannattaja, oli mies professori Molinan mielestä ollut aina luotettavan oloinen, eikä hän uskonut, että tuo vahingoittaisi heitä sauvallaan.

"Aivan. Kuten jo sanoin asiani koskee Karakatusta. Hän, hän, hän, hä..hä....hän. Hänessä ei ole pian tarpeeksi ihmisyyttä. Hänellä on jo kolme hirnyrkkiä ja lisää hän tekee. Hän ei lopeta ennen kuon hänellä on kahdeksan hirnyrkkiä. Tahdon vain että yritätte saada Karakatuksen taas oikealle tielle. Minä en siihen pysty", Herra Kärmes kertoi änkyttäen, jopa hieman peloissaan, suruissaan.

Professori Molina ei pystynyt tekemään muuta, kuin katsomaan miestä suu auki. Oliko hän varmasti kuullut oikein? Hirnyrkkejä? Karakatus oli kieltämättä hyvin pimeä nuori mies, ja naisen oli tehnyt mieli monta kertaa antaa hänelle lähtö koulusta, mutta hän ei olisi ikinä uskonut mitään tämän kaltaista. Hirnyrkit olivat kamalin asia maailmassa, minkä hän tiesi.

"Anteeksi, mutta kuulinkohan aivan oikein? Hirnyrkkejä 12-vuotiaalla pojalla? Salli minun nauraa", Professori Molina naurahti teennäisesti, mutta vakavoitui pian. Sylvesterin kasvoja katsellessa, hän tajusi, ettei mies ollut valehdellut, "Mutta... jos oikeasti olet tosissasi - tuohan on kamalaa!", nainen huudahti ja nosti kädet kasvoillensa, "On vain ajan kysymys, milloin hän vahingoittaa koulumme oppilaita. Ei ihme, että nuoriherra Kärmes onkin nykyään käyttäytynyt niin agressiivisesti..."

Nainen päätti lauseensa mietteliäästi ja käänsi sitten katseensa professori Blanchardiin. Tuskin tuollakaan miehellä olisi yhtään parempia ideoita.

[Benjamin Blanchard]

"Voin antaa rikkumattoman valan Blanchard. Ja juuri Karakatuksen vuoksi minä teidät tänne kutsuin!" vanhempi Kärmes kertoi ja otti kopin, Molinan heittäessä miehen sauvan hänelle. Blanchard vilkaisi vanhinta professoria joka katsoi häntä kysyvästi. Benjamin käänsi katseensa takaisin herra Kärmesiin. Vai että rikkumaton vala? "Nah, ei tarvitse", hän sanoi suht ystävällisesti.

"Aivan. Kuten jo sanoin asiani koskee Karakatusta. Hän, hän, hän, hä..hä....hän. Hänessä ei ole pian tarpeeksi ihmisyyttä. Hänellä on jo kolme hirnyrkkiä ja lisää hän tekee. Hän ei lopeta ennen kuin hänellä on kahdeksan hirnyrkkiä. Tahdon vain että yritätte saada Karakatuksen taas oikealle tielle. Minä en siihen pysty", mies kertoi surullisena, änkyttäen hieman. Tuon sanoissa oli oikeasti huolta ja kärsimystä ihan syystä. Kuka tahansa 12 -vuotias ei osannut -tai halunnut- tehdä itselleen hirnyrkkejä. Se ei ollut normaalia...

"Anteeksi, mutta kuulinkohan aivan oikein? Hirnyrkkejä 12-vuotiaalla pojalla? Salli minun nauraa", nainen naurahti, vakavoituen nopeasti. "Mutta... jos oikeasti olet tosissasi - tuohan on kamalaa!", professori Molina huudahti kädet kasvoillaan. "On vain ajan kysymys, milloin hän vahingoittaa koulumme oppilaita. Ei ihme, että nuoriherra Kärmes onkin nykyään käyttäytynyt niin agressiivisesti..." tuo sanoi huolestuneena kääntäen katseensa Benjaminiin. Pitäisikö hänen sanoa jotain vai?

"Niin, kai me sitten yritämme auttaa Karakatusta?" hän myöntyi katsoen Molinaa kysyvästi. Hän ainakin halusi auttaa, Molinasta hän ei ollut niinkään varma... "Pojan erottaminen olisi yksi vaihtoehto, mutta se olisi silkkaa välinpitämättömyyttä. Autetaan ensin ja erotetaan jos mitään ei ole tehtävissä vai mitä?" hän kysyi ja hymyili hitusen. Hän katsoi kolleegoitaan vastausta odottaen.

[Sylvester Kärmes]

" Anteeksi, mutta kuulinkohan aivan oikein? Hirnyrkkejä 12-vuotiaalla pojalla? Salli minun nauraa", nainen naurahti, vakavoituen nopeasti. "Mutta... jos oikeasti olet tosissasi - tuohan on kamalaa!", professori Molina huudahti kädet kasvoillaan. "On vain ajan kysymys, milloin hän vahingoittaa koulumme oppilaita. Ei ihme, että nuoriherra Kärmes onkin nykyään käyttäytynyt niin agressiivisesti..." tuo sanoi.

"Niin, kai me sitten yritämme auttaa Karakatusta?" hän myöntyi katsoen Molinaa kysyvästi.
"Hienoa. Blanchard, miten hän poistui pikku tapaamisestanne? Mitä hän sanoi? Puhuiko hän diktatuuristaan? Pyydän vain että yritätte en muuta. Itse lähden lomaksi Madelwilen- vaimoni- kanssa lomalle. Linnassa emme Karakatuksen kätyrien vuoksi voi enää asua. Madelein on nytkin tuossa läheisessä kyläpahasessa olevassa hotellissa. Hän kirjoitti hiljakkoin ja kertoi Dolohovin ynnä muutaman muun kuolonkaartilaisen hyökänneen linnaan. Se on ikään kuin heidän pääämajansa" , Sylvester selosti.