Kirjoittaja Benjamin Blanchard » 08 Heinä 2015, 18:56
Sylvester kertoi kuinka Karakatuksen suunnitelman onnistuessa maailma olisi tuhoon tuomittu. Jästit, jästisyntyiset, surkit ja Kärmesin pojan hirmuvaltaa vastustavat tuhottaisiin jollakin leirillä. Professori Blanchard pyöräytti silmiään epäuskoisesti. Juupa juu. Pojalla oli varsin mahtipontiset aikomukset, mutta kun hetken mietti saattoi arvata kuka oli moiset ajatukset Karakatukselle alunperin antanut; kukas muukaan kuin hänen isänsä, Sylvester Kärmes.
Professori Molina tuhahti miehen sanoille. "Tehdäänkö Sylvester niin, että sinä puhut ensiksi poikasi kanssa, ja jos se ei tuota tulosta, niin minä ja Blanchard voidaan yrittää", hän ehdotti ääni ärtymystä tihkuen. Hah. Ei ollut ihme että professorin hermot olivat kireällä, kun otti huomioon mitä kaikkea muuta hän olisi voinut tehdä Kärmesien ongelmien selvittämisen ja setvimisen sijasta. Eikä Benjaminkaan nauttinut tilanteesta yhtään sen enempää kuin muut paikalla olijat. Sylvesterille oli varmasti erittäin nöyryyttävää pyytää muilta apua, oman lapsensa suhteen. Tuon sietäisi hävetä, jos professori Blanchardilta kysyttiin.
"Kuten jo aikaisemmin sanoin, sinä olet nämä ongelmat aiheuttanut, joten sinun pitää ne ratkaista. Tottakai me voidaan auttaa, vähän, mutta ei me voida noin vain käskeä poikaasi lopettamaan." Ah, ne olivat viisauden sanoja! Molina oli oikeassa. Pian vanhempi nainen ilmoitti että hän lähtisi nyt. Hänellä ei ollut aikaa tuhlattavaksi tälläisten asioiden takia. Sen jälkeen hän lähti, paukauttaen oven perässään kiinni. Ovi pamahti kiinni turhankin lujaa. Blanchard käänsi katseensa Sylvesteriin.
"Noh, toivottavasti saat käännettyä poikasi pois pimeiltä teiltä. Uskon sen olevan helppoa sinulle, kun sinähän olit se joka hänet niille teille ohjasi", mies sanoi kylmästi ja kääntyi kohti ovea. "Hyviä illan jatkoja", hän sanoi ennen kuin poistui ja lähti.
//uskon pelin olevan myöskin minun osaltani ohi nyt. :) Eli kiitos peliseurasta teille molemmille.