Joulutunnelmointia

Lukuvuoden 2014-15 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Joulutunnelmointia

ViestiKirjoittaja Ronja Blomroos » 18 Joulu 2014, 00:12

// Tämä jouluinen peli on tarkoitettu Ronjalle sekä Sylvianelle. Tervetuloa Sylviane! Minun puolestani peliin saa toki jossain vaiheessa änkeä mukaan joku kolmaskin. :) //

Taikakoulu Châteaussa elettiin joulukuun puoltaväliä. Sää oli edelleen lumeton ja lämmin, mutta joulun henkeä ei tästä huolimatta puuttunut. Puiden oksille loitsitut lumet, Suurten salissa soivat joululaulut ja tuhannet joulukoristukset toivat joulumielen jokaiselle koulun asukille – tai no ainakin Ronjalle. Ronja rakasti joulua!

Tämä 18-vuotias jatko-opiskelija hyppäsi oleskeluhuoneen suurimmalle ja pehmeimmälle sohvalle, ja asettui jalkojensa päälle istumaan. Hän katseli ympärilleen ja ihaili huoneen lämmintä tunnelmaa. Tämäkin huone oli sisustettu muun koulun tapaan jouluiseksi; oli jouluvaloja, joulukuusia, kynttelikköjä, kransseja ja muita ihanuuksia. Ronjan edessä pöydällä oli suuri kulhollinen pipareita, ja jos astia ei olisi ollut itsestään täyttyvä, olisi se Ronjan toimesta varmasti ollut vartin päästä tyhjä.

Tyttö mutusti viidettä piparia ja katsahti huoneen nurkassa ahertaviin ensiluokkalaisiin. Vaikka oli viikonloppu, oleskeluhuone oli kumman hiljainen. Ronjan ja muutaman ensiluokkalaisen lisäksi huoneessa ei ollut ketään muuta, ja tämä sopi tytölle paremmin kuin hyvin. Hän nimittäin harvoin sai vallattua itselleen tätä koulun parhainta sohvaa. Tyttö suoristi jalkansa ja kävi makuulleen.

Ronja nautti valtavasti siitä ajatuksesta, että kohta olisi joulu. Joulukoristeiden, jouluruoan ja kaikkien muiden upeiden asioiden lisäksi hän pääsisi lomailemaan. Edellisestä lomasta olikin jo aivan liian pitkä aika – jo monta kuukautta. Viikon päästä tyttö lähtisi sukulaistensa luokse Ruotsiin ja viettäisi siellä koko joululomansa. Eikä hän todellakaan uhraisi ajatustakaan koululle, sillä viimeisen parin kuukauden ajan hän oli pakertanut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Taikaolentojen hoidon ryhmätyö oli vielä viimeistelemättä sekä muutama itsearviointi ja referaatti tekemättä, mutta ne hän ehtisi tehdä ensi viikolla.

Tyttö havahtui mietteistään, kun oleskeluhuoneen ovi avautui narahtaen.
Ronja Blomroos (24): Ärsyttävä ja hieman lapsellinen jatko-opiskelija. Tämä sosiaalinen, äkkipikainen ja huomiota rakastava tyttö on sydämeltään Serpentard.
Muut hahmoni: Mila Molina, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Ronja Blomroos
Alumni
 
Viestit: 246
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:15
Tupa: Serpentard

Re: Joulutunnelmointia

ViestiKirjoittaja Sylviane Gren » 20 Joulu 2014, 14:31

//Pahoittelen kestoa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Sylvianen ensimmäinen kouluvuosi Châteaussa oli jo miltei puoli välissä, vaikkei se niin pitkältä ajalta vielä tuntunutkaan, hänhän oli tullut vasta kouluun pikajunalla sekä tutustunut Alexandraan ja Ashleyhin, ja nyt joulu oli jo pian kynnyksellä. Ei se että juhla olisi ollut paha asia, mutta pienoisen joululoman jälkeen tyttö joutuisi taas hyvästelemään perheensä. Mutta sille asialle ensiluokkalainen ei halunnut uhrata sen suurempaa ajatusta selaillessaan yhteisen oleskelunhuoneen pöydän ääressä muodonmuutosten oppikirjaa eteenpäin, katsoen mitä aiheita he eivät mahdollisesti kävisi sijaisten kanssa läpi.

Kirjan takakannen tullessa vastaan Sylviane ojensi hiussortuvansa takaisin korvansa taakse kohottaen katseensa ylös kirjasta. Koulussa oli panostettu oikean joulutunnelman luomiseen, eikä tyttö osannut kuvitella miten joulusta vähät välittävät selviäisivät linnassa seuraavina päivinä.

Laskettuaan kirjansa pöydälle, jonka ääressä oli aiemmin lukenut, hyppelehti hän lähimmäisen ikkunan luokse katsoakseen oliko sielläkin tapahtunut toivottu muutos. Tummia, lunta lupaavia pilviä ei näkynyt eikä maanpintaa siis vieläkään koristellut hentoinen lumipeite. Oven narahtaessa äänekkäästi tyttö kääntyi ympäri katselemaan uutta tulijaa kuten moni muukin, sillä huone oli ollut aiemmin täytettynä hiljaisuudesta.

Sylviane kääntyi kuitenkin takaisin ikkunan puoleen siristäen silmiänsä nähdäkseen kauemmaksi, siellä oli piparkakkutalojen puuterilunta muistuttava kerros puiden latvoissa. Latvat ja oksat olivat kuitenkin jo olleet valkoiset heti linnan joulukoristeiden tulon jälkeen eikä väritys ollut muuttunut suuntaan eikä toiseen sen jälkeen. ”Ei vieläkään oikeaa lunta”, tyttö sanoi raskaasti napatessaan kirjansa pöydältä syliinsä, istahtaessaan ikkunan lähelle olevalle tuolille. Kurottautuessaan nappaamaan toiselta pöydältä piparin Sylviane vahvisti sanojensa merkitystä pudistamalla päätänsä.

//EDIT: Muokkasin oppikirjaa kohtaa hivenen. 23.12.2014
Und du drehst dich in deiner kleinen Welt.
Mit deinen großen Farben, wie sie dir gefällt.
Ob trist ob manchmal grau, ob blau und wunderschön.”

Philipp Dittberner, In deiner kleinen Welt
Sylviane Gren, eloisa ja hieman hupsu Pouffsouffle, joka on vastikään palanut takaisin Taikakoulu Châteauhon vuoden kestäneen Ameriikan vaihtonsa jälkeen.
esittely | rooli pääjuonessa
Avatar
Sylviane Gren
Oppilas
 
Viestit: 255
Liittynyt: 04 Heinä 2014, 16:51
Paikkakunta: Sainte-Gemme-la-Plaine, Ranska
Tupa: Pouffsouffle

Re: Joulutunnelmointia

ViestiKirjoittaja Ronja Blomroos » 24 Joulu 2014, 02:06

Ovesta astui sisään Ronjalle tuntematon poika. Tyttö epäili, että poika oli ensiluokkalainen, sillä hän ei ollut nähnyt tuota aikaisemmin. Ronja nimittäin tunsi lähes kaikki vanhemmat oppilaat vähintään ulkonäöltä, eikä tuossa pojassa ollut mitään tuttua. Jotta Ronja ei tuntisi itseään liian tungettelevaksi, hän käänsi katseensa pois tulijasta. Seuraava katseen uhri oli vaaleahkohiuksinen tyttö - myöskin ensiluokkalainen. Tuo seisoi ikkunan edessä katsellen koulun pihalle päin.

"Ei vieläkään oikeaa lunta", tuo tyttö sanoi.

Ronja pystyi aistimaan katkeruuden, joka tytön äänestä paistoi. Ronja itsekin oli menettänyt jo ajat sitten toivonsa lumeen. Muina jouluina Château ja sen tilukset olivat näyttäneet upealta joulumaalta, mutta nyt todellisuus oli kaikkea muuta. Ehkei talvi tulisi tänävuonna ollenkaan?

"Sinäpä sen sanoit", Ronja tokaisi tytölle takaisin, lähes yhtä raskaasti, "Jotenkin tuo tekolumi ei lämmitä mieltä yhtään. Onneksi lähden lomaksi Ruotsiin, siellä sentään talvi on talvi."

Ronja nousi takaisin istumaan jalkojensa päälle. Hän huokaisi kuuluvasti.
Ronja Blomroos (24): Ärsyttävä ja hieman lapsellinen jatko-opiskelija. Tämä sosiaalinen, äkkipikainen ja huomiota rakastava tyttö on sydämeltään Serpentard.
Muut hahmoni: Mila Molina, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Ronja Blomroos
Alumni
 
Viestit: 246
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:15
Tupa: Serpentard

Re: Joulutunnelmointia

ViestiKirjoittaja Sylviane Gren » 26 Joulu 2014, 15:04

”Sinäpä sen sanoit”, tokaisi ruskeahiuksinen sohvalla makoileva tyttö, joka vaikutti Sylvianen mielestä häntä itseään roimasti vanhemmalta, vai johtuiko se vain siitä että suurin osa oleskeluhuoneessa olijoista olivat Sylvianen ikäluokkalaisia. Ensiluokkalainen siveli kirjan kantta hetken ajan ennen kuin otti toisen piparin, sillä eihän hän nyt halunnut antaa ahnetta kuvaa itsestään toiselle.

”Jotenkin tuo tekolumi ei lämmitä mieltä yhtään. Onneksi lähden lomaksi Ruotsiin, siellä sentään talvi on talvi”, jatkoi vanhempi tyttö vaihtaessaan asentoaan, huokaisten äänekkäästi. Ensiluokkalainen nyökkäili vieressä oikeissa kohdissa mutustaessaan pipariansa, jonka huumaavalta tuntuva joulusinapin tuoksu sai hänet kunnolla joulutunnelmiin. Tekolumi tosiaan ei ollut Sylvianenkaan ystävä, hän oli sentään toivonut että kouluntiluksilla sataisi lunta talvisin, että se olisi sellainen ehto jonka pitäisi täyttyä, mutta ei.

”Minä en ole koskaan käynyt ulkomailla”, nuorempi jatkoi keskustelevaan sävyyn syötyään piparin. Tuo toteamus oli tosiaankin tosi, mutta ei hän kuulunut niihin jotka kinuavat pääsevänsä ulkomaille, kun omassa kotimaassakin on kivaa ja kaikkea nähtävää. Löysihän joulupukkikin hänet Ranskasta näin jouluisin, eikä hänen tarvitsisi lähteä kauas pikku Sylvianea etsimään.

”Sylviane Gren, ensiluokkalainen”, Sylviane päätti esittäytyä noustessaan seisomaan toisen eteen ojentaessaan tottumuksensa mukaan oikean kätensä kättelyä varten, vasemman kannatellessa jotenkuten painavaa muodonmuutosten kirjaa.
Und du drehst dich in deiner kleinen Welt.
Mit deinen großen Farben, wie sie dir gefällt.
Ob trist ob manchmal grau, ob blau und wunderschön.”

Philipp Dittberner, In deiner kleinen Welt
Sylviane Gren, eloisa ja hieman hupsu Pouffsouffle, joka on vastikään palanut takaisin Taikakoulu Châteauhon vuoden kestäneen Ameriikan vaihtonsa jälkeen.
esittely | rooli pääjuonessa
Avatar
Sylviane Gren
Oppilas
 
Viestit: 255
Liittynyt: 04 Heinä 2014, 16:51
Paikkakunta: Sainte-Gemme-la-Plaine, Ranska
Tupa: Pouffsouffle

Re: Joulutunnelmointia

ViestiKirjoittaja Ronja Blomroos » 26 Joulu 2014, 19:01

Ensiluokkalaiselta näyttävä tyttö nyökkäili Ronjan kertoessa talvesta sekä joululomasuunnittelmistaan. Myös tuo oli iskenyt silmänsä pöydällä olevaan pipariastiaan ja ryhtyi mutustamaan pipareita - ei kuitenkaan yhtä ahnaasti kuin Ronja. Ronja itse olisi nimittäin voinut syödä vaikka kokonaisen piparkakkutalon, jos sellainen vain olisi jossain ollut.

”Minä en ole koskaan käynyt ulkomailla”, tyttö tokaisi lyhyesti ja Ronja käänsi katseensa tuota kohti kohottaen kulmiaan. Ronjan mielestä ihmiset, jotka eivät ymmärtäneet matkustamista, olivat outoja. Kuka jaksaisi viettää koko elämäänsä samassa maassa ja samassa säässä? Matkustelu toi elämään vaihtelua ja jännitystä.

"Minä olen käynyt Ruotsin ja Ranskan lisäksi Saksassa, Italiassa, Espanjassa, Portugalissa, Suomessa ja Englannissa sekä muutamassa pikku maassa. Haluaisin päästä käymään myös Aasiassa ja Amerikassa", tyttö kertoili. Pian Ronja kuitenkin huomasi, ettei matkustamisesta keskustelu ollut luontevaa tuon tytön kanssa. Oli vaikeaa keskustella aiheesta, josta toinen osapuoli ei tiennyt yhtään mitään.

”Sylviane Gren, ensiluokkalainen”, nuori tyttö päätti esittäytyä, nousi seisomaan ja ojensi oikean kätensä kätelläkseen.

Ronja tarttui tytön käteen ja kätteli, muttei tehnyt elettäkään noustakseen seisomaan. "Ai sinä olet vasta niin nuori", Ronja päivitteli, "Minä olen Ronja, jatko-opiskelija. Tosin olin vielä vuosi sitten Serpentardin tuvassa". Tyttö nappasi ties monennenko piparin astiasta ja mutusti sen nopeasti mahaansa. "Miten sinä ajattelit viettää lomasi?"
Ronja Blomroos (24): Ärsyttävä ja hieman lapsellinen jatko-opiskelija. Tämä sosiaalinen, äkkipikainen ja huomiota rakastava tyttö on sydämeltään Serpentard.
Muut hahmoni: Mila Molina, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Ronja Blomroos
Alumni
 
Viestit: 246
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:15
Tupa: Serpentard

Re: Joulutunnelmointia

ViestiKirjoittaja Sylviane Gren » 26 Joulu 2014, 19:33

Sohvalla istuva tyttö kohotti kulmiansa, minkä jälkeen ryhtyi latelemaan listan maita, joista Sylviane ei olisi puoliakaan pystynyt sijoittamaan tyhjälle maailmankartalle. Toki hän tiesi Ranskan naapurimaat, jotka toinen luetteli mutta mikä olikaan lännessä ja mikä idässä oli asia erikseen. ”Kyllä, kyllä”, nuorempi myötäili toisen vielä puhuessa, eihän hän halunnut vaihtaa puheenaihetta josta toisella oli niin paljon kerrottavaa.

”Sylviane Gren, ensiluokkalainen”, suoritettiin kättely, jonka aikana toinen osapuoli jäi istumaan, toisen seisoessa. Mutta Sylviane ei halunnut nyt luoda liikaa painoarvoa sille, sillä hän oli saanut tietää toisen olevan Ronja sekä sen, että tämä oli jatko-opiskelija. Eli hän ei ollut väärässä siinä suhteen että toinen oli häntä vanhempi.

”Pouffsouffle”, lisäsi tyttö ja hymyili vienosti, istuutuessaan takaisin tuolille muodonmuutosten oppikirja sylissään. ”Miten sinä ajattelit viettää lomaa?” Ronja kysyi. ”Perheen kanssa kuten tavallisesti ja aina ennenkin”, Sylviane vastasi kuvitellen mielessään miten hänen perheensä pieni maatila saisi hennon lumipeitteen ja miten se näyttäisi oikealta joulumaalta, mutta niin ei saisi tapahtua perheen isän mukaan ainakaan.

”Onkohan siellä lunta”, mietiskeli ääneen ennen kuin risti kätensä oppikirjan päälle, vilkaistuaan nopeasti ikkunan suuntaan. Ovi narahteli taas yksikseen ihmisten vaihtaessa huonetta, kuten pöydällä olevan piparikulhon pipareiden määrä Sylvianen hermostuneen katseen vankina.
Und du drehst dich in deiner kleinen Welt.
Mit deinen großen Farben, wie sie dir gefällt.
Ob trist ob manchmal grau, ob blau und wunderschön.”

Philipp Dittberner, In deiner kleinen Welt
Sylviane Gren, eloisa ja hieman hupsu Pouffsouffle, joka on vastikään palanut takaisin Taikakoulu Châteauhon vuoden kestäneen Ameriikan vaihtonsa jälkeen.
esittely | rooli pääjuonessa
Avatar
Sylviane Gren
Oppilas
 
Viestit: 255
Liittynyt: 04 Heinä 2014, 16:51
Paikkakunta: Sainte-Gemme-la-Plaine, Ranska
Tupa: Pouffsouffle

Re: Joulutunnelmointia

ViestiKirjoittaja Ronja Blomroos » 26 Joulu 2014, 19:56

"Perheen kanssa kuten tavallisesti ja aina ennenkin", Sylviane vastasi lyhyesti kysymykseen omasta joulun vietostaan, ja Ronja kohotti toistamiseen kulmiaan. Vastaus oli aika perinteinen, ja Ronja olisi toivonut saavansa hieman enemmän informaatiota. Millainen oli perheen tavallinen joulu? Missä sitä vietettiin? Kenen kanssa sitä vietettiin? Mitä silloin tehtiin? Ehkä perheen tavallinen joulu oli niin tylsä, ettei siitä ollut enemmän kerrottavaa. Ronja oli vähän sellainen tyttö, ettei hän aina ymmärtänyt ihmisiä, jotka eivät hänen tapaansa hölpöttäneet enemmän kuin tarpeeksi.

"Onkohan siellä lunta", Sylviane lisäsi mietiskellen ja vilkaisi sitten ikkunan suuntaan.

Ronja katsahti samaan suuntaan ja ihmetteli tytön kysymystä. Vastahan tuo oli katsonut ulos ikkunasta - tuskin lumitilanne oli parin minuutin sisällä muuttunut. Ehkä tyttö kuitenkin tarkoitti, että olikohan hänen perheensä luona lunta. Ronja naurahti mielessään omalle tyhmyydelleen.

"Enhän minä voi tietää onko siellä lunta", Ronja vastasi, vaikkei kysymys ollutkaan hänelle osoitettu, "Jos asutte etelässä, lunta tuskin tulee, mutta jos asutte pohjoisessa, siellä saattaa ollakin. Minä odotan lumen lisäksi eniten jouluruokia; kinkkua, kalkkunaa, graavilohta, lihapullia, pähkinöitä, joulusinappia, jouluhalkoa ja konvehteja. Lipeäkalaa en odota, se on pahaa. Tykkäätkö sinä lipeäkalasta?", Ronja lisäsi kysyen, eikä ottanut huomioon, ettei Sylviane ranskalaisena välttämättä edes tiennyt millaista kyseinen kala olisi.

Ronja siirsi katseensa taas piparikulhoon. Ehkä hän voisi vielä pari piparia maistaa.
Ronja Blomroos (24): Ärsyttävä ja hieman lapsellinen jatko-opiskelija. Tämä sosiaalinen, äkkipikainen ja huomiota rakastava tyttö on sydämeltään Serpentard.
Muut hahmoni: Mila Molina, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Ronja Blomroos
Alumni
 
Viestit: 246
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:15
Tupa: Serpentard

Re: Joulutunnelmointia

ViestiKirjoittaja Sylviane Gren » 26 Joulu 2014, 20:33

”Enhän minä voi tietää onko siellä lunta”, Ronja vastasi Sylvianen yllätykseksi, eihän hän ollut odottanut saavansa vastausta, mutta toinen vain jatkoi kertomalla sääkeijun tavoin lumen todennäköisyyttä. ”Etelässä asun, siellä ei siis onneksi taida olla lunta”, vastasi tajuten vasta jälkikäteen omien puheidensa ristiriitaisuuden. Täällä hän kaipaili lunta, mutta kotiin ei lumipeitettä haluttu. Sylviane väänteli käsiensä asentoa hivenen ennen kuin irrotti ne toisistaan ja päätyi pyörittelemään hiuksiansa.

”Minä odotan lumen lisäksi eniten jouluruokia; kinkkua, kalkkunaa, graavilohta, lihapullia, pähkinöitä, joulusinappia, jouluhalkoja ja konvehteja. Lipeäkalaa en odota, se on pahaa. Tykkäätkö sinä lipeäkalasta?” jatko-opiskelija kertoili kysyen sen jälkeen ensiluokkalaisen makumieltymystä ruuasta, jota toinen ei ollut maistanut. ”En ole tainnut kokeilla sitä”, vastasi toinen mietteliäästi, joko se oli taas yksi niistä taikamaailman ruuista joista hän ei tiennyt mitään tai sitten ruotsalaista kun Ronjahan kertoi menevänsä jouluksi sinne.

”Hmm.. minä odotan joulupukkia kai eniten ja ihan vain rauhaisaa yhdessä oloa”, Sylviane vastasi hymyillen, tuntien itsensä ehkä liiankin pouffsoufflemaiseksi. Kyllä hän uskoi joulupukkiin eikä niihin muihin koulussa kierteleviin huhuisin siitä, ettei kyseinen herra oikeasti olisi olemassa vaan asuun sonnustautunut naapurinmies tekoparta päällänsä.

Mahtoiko toinen kuulua niihin jyrkästi joulupukin olemassaoloa kieltävien leiriin, johon tuntuivat kuuluvan Sylvianen mukaan häntä hivenen vanhemmat oppilaat. Vaiko miehen puolestapuhujiin, joiden joukkoon kuului niin tyttöä nuorempia kuin oikeita aikuisiakin, sitä ensiluokkalainen ei osannut muuta kuin arvailla.
Und du drehst dich in deiner kleinen Welt.
Mit deinen großen Farben, wie sie dir gefällt.
Ob trist ob manchmal grau, ob blau und wunderschön.”

Philipp Dittberner, In deiner kleinen Welt
Sylviane Gren, eloisa ja hieman hupsu Pouffsouffle, joka on vastikään palanut takaisin Taikakoulu Châteauhon vuoden kestäneen Ameriikan vaihtonsa jälkeen.
esittely | rooli pääjuonessa
Avatar
Sylviane Gren
Oppilas
 
Viestit: 255
Liittynyt: 04 Heinä 2014, 16:51
Paikkakunta: Sainte-Gemme-la-Plaine, Ranska
Tupa: Pouffsouffle

Re: Joulutunnelmointia

ViestiKirjoittaja Ronja Blomroos » 26 Joulu 2014, 21:01

Ronja ei ollut huomaavinaankaan Sylvianen puheiden ristiriitaisuutta, vaan keskittyi luettelemaan omia lempijouluruokiaan. Hänestä oli kummallista, ettei Sylviane ollut koskaan maistanut lipeäkalaa, sillä Ronjalle sitä oltiin tuputettu jo yksivuotiaasta alkaen. Vaikka tyttö oli maistanut sitä elämänsä aikana noin 20 kertaa, ei se hänelle edelleenkään maistunut. Lisäksi Ronja sääli hieman tyttöä - ei siksi, ettei tuo ollut maistanut lipeäkalaa, vaan siksi, että tuo joutui viettämään lumettoman joulun.

"Hmm.. minä odotan joulupukkia kai eniten ja ihan vain rauhaisaa yhdessä oloa", Sylviane mainitsi tärkeimmät elementit joulustaan. Ronja hymyili takaisin. Tuo tyttö vaikutti niin sympaattiselta - hän jopa näytti uskovan joulupukkiin. Mutta eihän 11-vuotias voinut enää uskoa joulupukkiin! Ronja naurahti tahattomasti.

"Meillä kävi joka joulu joulupukki, kun olin pieni. Kuitenkin sinä jouluna, kun olin täyttänyt seitsemän, minun uskoni pukkiin loppui. Oli kamalaa, kun lähdin pois pukin sylistä ja hänen tekopartansa tarttui kiinni minun pitsipaitaan. No, tiedät lopputuloksen. Niitä partakarvoja revittiin minun paidasta pois koko ilta. Et usko, millaiset raivarit sain vanhemmilleni - he olivat valehdelleet minulle!", Ronja kertoili ja naurahti uudestaan. Nyt hän muisteli tapausta huvittuneena, mutta silloin ajatukset olivat kaikkea muuta. Hän oli heittänyt äitiään kokonaisella joulukinkulla takaraivoon, ja isänsä tyynyn alle hän oli piilottanut nastoja. No, siitäs saivat!
Ronja Blomroos (24): Ärsyttävä ja hieman lapsellinen jatko-opiskelija. Tämä sosiaalinen, äkkipikainen ja huomiota rakastava tyttö on sydämeltään Serpentard.
Muut hahmoni: Mila Molina, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Ronja Blomroos
Alumni
 
Viestit: 246
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:15
Tupa: Serpentard

Re: Joulutunnelmointia

ViestiKirjoittaja Sylviane Gren » 26 Joulu 2014, 21:30

Sylvianen kerrottuaan mieltymyksensä joulun suhteen jatko-opiskelija hymyili ennen kuin naurahti hivenen, saaden ensiluokkalaisen sileän otsan kurtistumaan. Ronja vaikutti siltä kuin kuuluisi niihin, jotka olivat vanhaa veikkoa vastaan, ikänsä puolesta hän olisi voinut kuulua myös puoltajiin, mutta noh.

”Meillä kävi joka joulu joulupukki, kun olin pieni. Kuitenkin sinä jouluna, kun olin täyttänyt seitsemän, minun uskoni pukkiin loppui. Oli kamalaa, kun lähdin pois pukin sylistä ja hänen tekopartansa tarttui kiinni minun pitsipaitaan. No, tiedät lopputuloksen”, Ronja aloitti puhumisen eikä lopettanut sitä retoriseen kysymykseensäkään vaan jatkoi kunnes oli saanut koko tapahtuman kulun kerrottua ja naurahti uudestaan.

Ensiluokkalainen tunsi olonsa taas hivenen vaivaantuneeksi, ei toisen kokemus hänen uskoaan horjuttanut, mutta ei vain ollut erityisen kivaa olla toista mieltä muiden kanssa. Aivan varmasti tyttö löytäisi jouluaamuna lahjansa, jos niitä saisi kenkiensä lähettyvillä, jos ei joulupukkia ollut olemassa niin joku toinen lahjoja jakava hahmon pitäisi olla olemassa, muutenhan eivät lapset ja aikuiset saisi lahjoja joulun tienoilla.

”Jos ei joulupukkia ole olemassa niin sitten on joku muu”, ensiluokkalainen julisti tuntien punan kohoavan tahtomattaan kasvoille, eihän kukaan muu ollut kyseistä julistusta kuullut kuin Ronja ja pari muuta lähellä olijaa, mutta se oli kuitenkin epämiellyttävän oloinen tilanne.

Sylviane puristi huulensa yhteen ja katseli muualle; jalkoihinsa, piparikulhoa ja sitten taas ikkunaa kohti, joulukoristeita, kranssia ja kauempana istuvia ikätovereitansa kohti ja lopuksi yhteisen oleskeluhuoneen ovea kohti.

Tyttö päätti mielessänsä, että jos jatko-opiskelija jatkaisi tuollaisella asenteella, ja hän ei enää jaksaisi tuota, hän lähtisi juuri kyseisen oven kautta pois yhteisestä oleskeluhuoneesta. Vaikka ensiluokkalainen yrittikin olla ystävällinen kaikille ja hyväksyä muiden kannat sekä ottaa ne huomioon, mutta hän ei pitänyt siitä kun hänelle itselleen tärkeille asioille naurettiin, olipa sitten vahingossa tai ei.

//Minun puolesta voidaan lopetella pian. c:
Und du drehst dich in deiner kleinen Welt.
Mit deinen großen Farben, wie sie dir gefällt.
Ob trist ob manchmal grau, ob blau und wunderschön.”

Philipp Dittberner, In deiner kleinen Welt
Sylviane Gren, eloisa ja hieman hupsu Pouffsouffle, joka on vastikään palanut takaisin Taikakoulu Châteauhon vuoden kestäneen Ameriikan vaihtonsa jälkeen.
esittely | rooli pääjuonessa
Avatar
Sylviane Gren
Oppilas
 
Viestit: 255
Liittynyt: 04 Heinä 2014, 16:51
Paikkakunta: Sainte-Gemme-la-Plaine, Ranska
Tupa: Pouffsouffle

Seuraava

Paluu Lukuvuosi 2014-15

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron