-Annie-
Tarjoilijatar on saanut sotkun siivottua, ja kääntyy katsomaan auroria. Tuo oli niin komea, tummat hiukset kehystivät kasvoja aivan hitusen kihartuen, silmät tuikkivat odotuksesta ja pienoisesta kummastuksesta niiden katsellessa Annieta. Ja nuorta naista hymyilytti. Heille tulisi vielä ihania aikoja yhdessä vietettäviksi, mutta ensin oli päästävä pois baarista. Ei täällä pystynyt keskittymään, muut asiakkaat olivat edelleen kärkkäinä kuuntelemassa kaksikon puheita.
Ja kuin Annien ajatuksiin vastaten Ross huomauttaa jotain suojeliuksesta, ja Annie katsoo miestä hetken kasvot tyhjänä, ymmärtämättä mitä tuo höpisi. Sitten toinen osoittaa hänen esiliinaansa, ja tarjoilijattaren suu vetäytyy hymyyn.
”Ai!” Hän nauraa, ja raottaa taskua, siilin kömpiessä paremmin ulos, ja Annien kädelle. Normaalisti suojeliukset olivat varsin haituvaisia olentoja, ja tämäkin tussautteli ilmaan valkeaa valoa osuessaan naisen käteen, mutta pysyi muuten paikoillaan. Annie olikin siunaantunut erinomaisilla eläinten käsittelytaidoilla, eivätkä suojeliukset olleet mikään poikkeus.
”Se halusi tervehtiä sinua!” Annie hymyilee Rossille iloisesti, ja ojentaa kättään jolla pieni siilisuojelius nököttää, Rossia kohden. Asiakkaat heidän takanaan tuhahtavat, ja menettävät kiinnostuksensa. Tämä oli liian tavallista epätavalliselta Annielta, että olisi kannattanut jäädä seuraamaan.
Annie katsoo silmät säihkyen suojeliustaan, joka on työntänyt esiin pienet töpöjalkansa, niiden ollen täydellinen kopio aidosta valkotäpläsiilistä. Sen pienet nappisilmät katselivat Rossia hieman epäilevästi, siilin avatessa lopulta suunsa ja haukotellen äänettömästi, pienten hampaiden näkyessä loistavina yksityiskohtina. Tarjoilijatar nauraa, ja vetää siilin lähemmäs itseään.
”Se on ihan hassu, etkö olekin?” Annie näyttää jälleen unohtaneen aurorin, ja puhelee siilille kuin jollekulle ihmiselle, lähes kuin odottaen vastausta. Hetken hiljaisuuden jälkeen hymy kirkastaa tarjoilijattaren suun, ja tuo tuhahtaa.
”Pöhkö. Onko Ross rakas muka niin ihmeellinen että täytyi heti tulla katsomaan? Niin, onhan hän ihana… En malta odottaa!” Annie naurahtaa ja katsoo siiliään rakastavaisesti, sen painaessa päänsä ja tuhisuttaen äänetöntä valoa kohti naisen kämmentä. Molemmat olivat niin haavoittuvaisen oloisia seistessään siinä, muusta maailmasta täysin tietämättöminä, toisiinsa keskittyen. Pystyisikö tarjoilijattaresta koskaan tulemaan täysin normaalia noitaa?