Karakatuksen salaisuus.

[Karakatus Kärmes]

"Tiesitkö että sinun ei ole pakko luoda hirnyrkkejä. Pilaat itsesi kun luot niitä. Mieti nyt, siirrät osan sielustasi pois. Mitä enemmän hirnyrkkejä on, sitä vähemmän sinusta on jäljellä. Noin nuorella iällä saatat kuollakin" Benjamin kertoi. Ihme kyllä Karakatus hymyili. Hän katsoi professoria.
- Tiedän ja uskon sanoihisi. Sinä et valehtelisi. Et minulle. Et voisi. Olet niin ystävällinen. Minulle. Kuten kaukana pohjolassa asuva suomalainen yhtye laulaa: Pahempi toistaan kumpikin on ja kuinka nyt ne tappaa toisiaan. Se on totta. Aina. Ihmisen julmuuden voi ylittää vain toisen ihmisen pahuus. Eikö ole outoa? Maailma on paha paikka, vaikka onhan maailmassa joitakin, jotka haluavat auttaa. Haluavat hyvää. Toiset ovat hyviä toiset pahoja. Karakatus totesi iloisesti. Hän katsoi taas professoria silmiin.

[Benjamin Blanchard]

Karakatus ei tuntunut ymmärtävän että professori oli tosissaan. Tuo hymyili vain ja katsoi professoria värittömillä silmillään. "Tiedän ja uskon sanoihisi. Sinä et valehtelisi. Et minulle. Et voisi. Olet niin ystävällinen. Minulle", hän kertoi ja Benjaminin olisi tehnyt mieli nauraa. Loppujen lopuksi professori ei ollut niin ystävällinen kuin antoi ymmärtää. Osasi tuo olla ilkeäkin, mutta vain harvoin. Hän ei nauranut, hymyili vain. "Nah, yritän olla ystävällinen kaikille. En vain sinulle", hän selvensi ja hymyili ystävällisesti. Tottahan se oli mitä hän oli sanonut. Hiljaisuus laskeutui luokkahuoneeseen mutta vain hetkeksi. Äänettömyys oli yliarvostettua

"Kuten kaukana pohjolassa asuva suomalainen yhtye laulaa: Pahempi toistaan kumpikin on ja kuinka nyt ne tappaa toisiaan. Se on totta. Aina. Ihmisen julmuuden voi ylittää vain toisen ihmisen pahuus. Eikö ole outoa?" poika kertoi omiaan ja hymyili itsekseen. Professori ei oikein nähnyt aihetta keskustelulle. Mistä he edes puhuivat? Jostain suomalaisesta yhtyeestä ja pahoista ihmisistä. Benjamin vilkaisi kelloa seinällä ja kuunteli vielä mitä Karakatuksella oli kerrottavanaan.

"Maailma on paha paikka, vaikka onhan maailmassa joitakin, jotka haluavat auttaa. Haluavat hyvää. Toiset ovat hyviä toiset pahoja", Karakatus sanoi hymyillen kuin olisi kertonut jonkin hilpeän lomamuiston tai vastaavaa. "Olet oikeassa, sen takia suosittelenkin että seuraat toivettasi ja muutat tapojasi. Jos sinä et itseäsi muuta, niin kuka sitten?" hän kysyi ja katsoi oppilasta ystävällinen ilme kasvoillaan.

[Karakatus Kärmes]

"Itseasiassa. Minä olen valinnut tieni. Maiilman velhoyhteisö on yhdistettävä. Itse johtaisin kuolemattomana diktaattorina maailmaa, jossa velhot hallitsevat. Jästit ja saastaiset kuraveriset orjuutettaisiin ja kapinoijat teloitettaisiin. Minä päätän ketkä armahdetaan. Maailma on paikka joka kuuluu taikoville. Meille on annettu oikeus hallita. Taika on valtaa! Yhteiseksi hyväksi. Ymmärrätkö minua? Isäni, Sylvester on heikko. Hän kääntyy joskus vielä valon puolelle. Suunnittelenkin tuhoavani UAKS.RY:n. Perustin sen vuoksi kuolonkaartin. Hauskaa vai mitä?" Karakatus kertoi iloisesti, kuin olisi selostanut hyvin iloista asiaa.

[Benjamin Blanchard]

Poika alkoi puhumaan outoja. Tuon mielipide oli jälleen muuttunut, hän ei halunnutkaan olla hyvä niin kuin oli hetki sitten sanonut. Professori katsoi ihmeissään Karakatusta. "Meille on annettu oikeus hallita. Taika on valtaa! Yhteiseksi hyväksi. Ymmärrätkö minua?" tuo kysyi epäkunnioittaen itseänsä vanhempaa ja huomattavasti etevämpää velhoa. Benjamin kurtisti kulmiaan hieman, mutta ei vastannut kysymykseen. Hänelle ei annettu mahdollisuutta vastata. "Isäni, Sylvester on heikko. Hän kääntyy joskus vielä valon puolelle. Suunnittelenkin tuhoavani UAKS.RY:n. Perustin sen vuoksi kuolonkaartin. Hauskaa vai mitä?" hän puhua papatti iloiseen sävyyn.

"Erittäin", professori Blanchard vastasi lyhyesti keksimättä parempaakaan vastausta. Professori käänsi katseensa pöytäänsä. Tuo oli hetken hiljaa, kunnes nousi ylös. Karakatuksen oli aika lähteä ja Benjaminin myös. Ei se keskustelu johtaisi mihinkään. "Selvä, tee mitä haluat, en voi nähtävästi vaikuttaa päätöksiisi.. Mutta jos isäsi lopettaa sekoilunsa niin sinunkin tulisi lopettaa. Et varmasti halua olla kuin hän", Benjamin kertoi kävellessään ovelle, jonka Karakatus oli pamauttanut kiinni. Hän avasi oven ja katsoi Karakatusta joka istui yhä tuolilla. "Mitäs sanot jos lähdetään?" hän kysyi.

[Karakatus Kärmes]

Professori oli noussut. Karakatuksen kasvoille nuosi hymy. Hän nousi. "Blanchard, Blanchard, Blanchard. Etkö ymmärrä? Minun kohtaloni on hallita. Hallita maailmaa. Tämä koko keskustelu oli vain juoni, juoni jolla saisin sinut ansaan. Ansaan josta et voi paeta. Tälläkin hetkellä kuolonkaartilaiseni värväävät lisää kuolonkaartilaisia ja he värväävät lisää, kunnes olemme tarpeeksi vahvoja valtaamaan ministeriön!" Karakatus kertoi.

"Isäni aikoo sopia kanssasi. Hän kertoi siitä ja, että ei olisi enää pimeyden velho. Säälittävää. En tahdo olla kuin hän. En tahdo olla niin heikko!" Karakatus selitti. Hän katosi tuolilta jolla oli istunut ja ilmestyi professorin eteen. Musta utu jäi häilymään tuolin ympärille.

"Pystytkö parempaan Blanchard?" Karakatus naurahti ja jäi odottamaan professorin vastausta.

[Benjamin Blanchard]

"Blanchard, Blanchard, Blanchard", kuului jotenkin leikkimielinen lause professorin kävellessä ovea kohti. Professori huokaisi hiljaa, pojalla ei ollut minkäänlaista tietoa kunnioituksesta? Tosin ei professori sitä Karakatukselta odottanutkaan.

"Etkö ymmärrä? Minun kohtaloni on hallita. Hallita maailmaa. Tämä koko keskustelu oli vain juoni, juoni jolla saisin sinut ansaan. Ansaan josta et voi paeta. Tälläkin hetkellä kuolonkaartilaiseni värväävät lisää kuolonkaartilaisia ja he värväävät lisää, kunnes olemme tarpeeksi vahvoja valtaamaan ministeriön!" Karakatus kertoi istuen tuolilla yhä. Professori avasi oven ja kysyi poistuisivatko he jo.

"Isäni aikoo sopia kanssasi. Hän kertoi siitä ja, että ei olisi enää pimeyden velho. Säälittävää. En tahdo olla kuin hän. En tahdo olla niin heikko!" hän selitti ja katosi tuolilta jättäen mustan savun jälkeensä. Professori arveli että kyseessä oli normaalia vahvempaa ja pimeämpää taikuutta. Châteaun tiluksilla ilmiintyminen oli nimittäin mahdotonta -ainakin professorin tietojen mukaan. Musta utu ei kadonnut tuolin ympäriltä, ei silloinkaan kun Karakatus ilmestyi professori Blanchardin eteen. "Pystytkö parempan Blanchard?" poika naurahti hieman ilkikurisesti.

"No jos ottaa huomioon että olen sinua parikymmentä vuotta vanhempi ja kokeneempi, niin uskon että kyllä" hän naurahti välittämättä Karakatuksen aikaisemmista sanoista. Ei hän missään ansassa ollut, ei ainakaan sillä hetkellä.

[Karakatus Kärmes]

" Hyvä on Blanchard. Minä lähden" , Karakatus sanoi ja lähti. Hän sulki oven professorin nenän edestä ja otti sauvan taskustaan. Hän osoitti sauvalla kohti kattoa, jolloin katonrajaan ilmestyi sadepilviä ja käytävällä alkoi sataa. Hän avasi luokan oven ja sanoi: " Pidä hauskaa Blanchard."

Hän katosi samalla tavalla kuin aiemmin. Musta utu jäi häilymään käytävään paikalle jolta hän oli kadonnut.

[Benjamin Blanchard]

"Hyvä on Blanchard. Minä lähden", Karakatus sanoi ja käveli ulos luokasta. Professori itse ei ennättänyt ulos luokasta kun oppilas sulki oven. Tosin ehkä niin oli parempi? Eikös häntä juuri varoiteltu väijytyksistä ja ansoista? Professori Blanchard huokaisi hiljaa ja avasi luokan oven nopeasti. Karakatus oli nähtävästi avaamassa ovea myös.

"Pidä hauskaa Blanchard!" Karakatus sanoi ja katosi. Professori Blanchardin oli turha vastata tuolle mitään. Eihän tuolla edes ollut mitään sanottavanaan. Musta utu jäi käytävälle, mutta sekin katosi pian. Professori sulki luokkansa oven ja katsoi käytävää vaivautuneena. Tekikö hän näitä taikojansa muita ärsyyttääkseen vai? "Lopeti", professori sanoi hiljaa, osoittaen kattoa taikasauvallaan. Sade lakkasi ja pilvet katosivat. Blanchard laski kätensä alas nopeasti ja lähti paikalta.

//oletan että lopetamme roolipelimme tähän? :3 eli kiitoksia -jälleen kerran- mukavasta peliseurasta Karakatus. Ja antakaa anteeksi tämä tönkkö ja nopeasti kirjoitettu ropetukseni. :D

[Mila Molina]

Pelin pisteytys:

Karakatus Kärmes: 23 p
Benjamin Blanchard: 38 p