Kohtaaminen keskellä kirjaston kummallisuuksia

Lukuvuoden 2014-15 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Kohtaaminen keskellä kirjaston kummallisuuksia

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 29 Loka 2014, 17:09

// Tämä alue on varattu Evelyn Clémentille ja Lloyd Frankowskille. //

Päätäni särki. En millään pystynyt keskittymään läksyihin, sillä jotkut olivat päättäneet juuri tänään alkaa pelaamaan velhoshakkia Serpentardin oleskeluhuoneessa. Ja jostain syystä, pelaajat olivat juuri ne, jotka sattuivat olemaan varmaan koko tuvan kova äänisimmät henkilöt ja tottakai kaikki olivat siksi kerääntyneet oleskeluhuoneeseen viettämään aikaa ja seuraamaan taistoa.

Velhoshakki oli sentään sopivan haasteellinen peli, mutten voinut ymmärtää, miten kukaan ehti kuluttaa aikaa peleihin, kun oli koulussa? Varsinkaan näin arkipäivänä!

Joukko kokouksesta alkoi kuulua kovaa vielä kovempaa meteliä (joku oli juuri huijannut), joten totesin, etten millään pystyisi jatkamaan läksyjäni ja pakkasin läksyaineiden kirjat reppuun ja suuntasin ulos oleskeluhuoneesta. Missä vain olisi parempi, kuin siellä!

Jalkani kuljettivat minut tuttua reittiä kirjastoon ja istahdin tyhjään pöytään ja kaivoin liemikirjani esille. Aioin kertailla liemien ohjeita ennen ensimmäistä liemien tuntia.

Törmäsin pian sanaan, jonka muistin viime vuodesta vain hämärästi: Laksatiivinen. Ajattelin, että jos kerran olen kirjastossa, voin samalla etsiä tuolle mysteeri-sanalle vastauksen ja niin lähdin kiertelemään hyllyjä.

Liemet. L-kirjain. Luudanpuunaus, linimentti, Lisää hiuksia... olin niin ajatuksiini keskittyneenä, että kävelin melkein vastaantulijaa päin...

//Toiv. tein oikein. Tästä tuli vähän lyhyt, kirjotan seuraavaksi pidemmän, jos ehdin.//
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Kohtaaminen keskellä kirjaston kummallisuuksia

ViestiKirjoittaja Matthias Frankowski » 31 Loka 2014, 19:49

Ensimmäisen loitsujen tunnin tuoma pettymys itseeni sai minut Magentan ystävällisten sanojen ohella eksymään koulun kirjastoon, jonne en ollut vielä ihan ehtinyt tutustumaan. Ei sillä, että olisin varsinainen lukutoukka, mutta vietin aikaani kyllä mieluummin kirjastossa kuin esimerkiksi sairaalasiivessä, jota yritin nykyisinkin kiertää mahdollisimman kaukaa.

Puisten kirjahyllyjen ja kirjojen sokkelossa käveleminen, muistutti minua siitä, kuinka hyvä olisikaan olla suuremmassa ihmisparvessa kuin yksin tässä maailmassa tai vaihtoehtoisesti kirjastossa. Kävelin hyllyvälien halki haroen vuoroittain otsahiuksiani ja nostaen koulukaapuni hihojani, täälläkin oli niin tavattoman lämmin nyt.

Jalkani haava oli onneksi jo hivenen parantunut sen Pöllölä -jupakankin jälkeen, sekä käsivarsien ilkiöiden takia tulleet puremat olivat jo haalistumiseen päin. En saanut niin rajuja vastaanottoja muilta oppilailta kuin koulun alussa olleiden juhlien aikana, ei se että ne olisivat sen erityisemmin haitanneet, mutta eivät ne erityisemmin innostaneet muita jatkamaan keskustelua.

Havaitsin kuitenkin onnekseni L-kirjaimella varastetun hyllykön, jossa toivoin olevan helposti löydettävästi yksi yksinkertainen opus, joka käsittelisi loitsuja. Haluaisin kerrata oppiainetta ainakin hivenen, etten seuraavalla tunnilla vaikuttaisi yhtä pölvästiltä. Vai olivatko nämä kirjat järjestetty tarkemmin jonkun erilaisen kaavan mukaan. Sivu silmässäni joku varjo liikahti ennen kuin havaitsin jonkun miltei kävellen minua päin, ei vain miltei vaan kunnolla.

”Varovasti”, kehotin yllättyneenä hoiperrellessani itsekin parin askeleen verran ennen kuin saavutin taas tasapainon. ”Mutta kukas meillä täällä onkaan?” jatkoin yllättyneenä siitä, että tunnistin toisen oppilaan ainakin taikaolentojen hoidon tunnilta, sillä en uskonut koulussa olevan useampia vihreitä silmälaseja käyttäviä oppilaita, joilla oli kaiken lisäksi ruskehtavan näköiset hiukset.

”Oivaa toimintaa taikaolentojen hoidon tunnilla”, kehuin virnistäen lähestyessäni samalla lähimmäistä pöytää, jonka ääreen aioin lysähtää. ”Lloyd Frankowski, mutta kutsuthan minua sukunimelläni tai sitten vaihtoehtoisesti Frankiksi”, esittelin itseni, venytellen hivenen sen enempää miettimättä, haluisiko toinen tutustua minuun vai ei. ”Samalta taikaolentojen hoidon tunnilta”, selitin vielä varmuuden vuoksi.
"Kävele sata metrii mun kengissä, selviit hengissä, mut sun elämäs ei oo enää entistä"
- Huge L, Matka mun kengissä

Matthias Frankowski, 6.-luokkalainen Serpentard. Arkielämä koostuu kouluelämästä selviytymisestä ja kaverin kanssa oleilusta.
Matthias Frankowski
Oppilas
 
Viestit: 311
Liittynyt: 03 Syys 2014, 21:32
Tupa: Serpentard

Re: Kohtaaminen keskellä kirjaston kummallisuuksia

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 31 Loka 2014, 22:32

"Varovasti", nuori poika, jota päin melkein kävelin, totesi. Vilkaisin poikaa hieman jännittyneesti. Hän oli minua varmaan kymmenen senttiä pidempi, vaalea tukka, vihertävät silmät ja serpentardin tuvan logo vaatteissa. Huomioni tosin pysähtyi ehkä hieman liian pitkäksi aikaa pojan käsiin, joissa näkyi arpia. Meinasin irvistää, mutta kätkin sen.

"Olen pahoillani", sanoin ja annoin hetken pahoittelevan ilmeen näkyä kasvoillani. "Olin... ajatuksissani."

”Mutta kukas meillä täällä onkaan?” poika totesi ja näin yllätyksen hänen kasvoillaan. Poika luultavasti tunnisti minut jostain. "Evelyn Clément, serpentard", ilmoitin vielä varmuudeksi. Poika vaikutti hieman tutulta, mutten saanut päähäni mistä. Luultavasti joltain tunnilta, tai tuvan oleskeluhuoneesta. En vain ollut katsellut muita oppilaita niin tarkkaan.

”Oivaa toimintaa taikaolentojen hoidon tunnilla”, poika huomautti ja kulki ohitseni kohti pöytää, jonne olin jättänyt reppuni. Hymyilin hieman tyytyväisenä. Olimme siis samalla TOH-tunnilla. Ja saman ikäiset, vaikkakin hän olikin minua huomattavasti pidempi.

"Öh, kiitos", totesin ja lisäsin: "Olen pahoillani, mutten ,tuota, muista nimeäsi?"

"Lloyd Frankowski, mutta kutsuthan minua sukunimelläni tai sitten vaihtoehtoisesti Frankiksi", poika kertoi ja venytteli hieman. "Samalla taikaolentojen hoidon tunnilla", poika vielä tuntui varmistavan.

Seurasin poikaa katseellani. Aivan! Nyt tunnistin hänet! Hän oli se oppilas, joka oli ollut ilkiöiden keskellä ja jota ilkiöt olivat purreet ja jonka olin lopputunnilla nähnyt paukauttavan paria ilkiötä kirjalla. Enää en ihmetellyt käsien arpia.

"Sattuiko se, ilkiöiden puremat siis?" kysyin hieman typerästi ajattelematta. Säikähdin heti perään ajatusta, sillä kysymys saattoi olla hieman tungetteleva. Olin typerys. Ei ihmisiltä saanut suoraan mennä utelemaan asioita. En ollut oppinut näköjään yhtään käytöstapoja. "Tai anteeksi, ei ollut tarkoitus udella."

Kävelin kuitenkin Frankowskia kohti ja istahdin paikalle, johon olin jättänyt reppuni. En ollut varma mitä minun pitäisi sanoa. Epävarmuus ei ollut minulle tuttua. En osannut olla ikäisteni kanssa. Hätäännys saattoi jopa paistaa kasvoilleni, vaikka yleensä pidin tunteeni kurissa.

Kasasin hieman kirjoja, jotta pöydän ääreen mahtui. "Olin tekemässä läksyjä", totesin ja tajusin, että minunhan oli pitänyt etsiä jotain sanaa kirjastosta. En vain muistanut mitä. Jostain syystä en ajatellut muuta, kuin että olin kahden ikäiseni pojan kanssa. Enkä todellakaan osannut sanoa mitään.

"Niin, oleskeluhuoneessa oli aika kova meteli, vai mistä päin tulit kirjastoon?" kysyin, jotta inhottava hiljaisuus katkeaisi. Minulla oli jotenkin kiusaantunut olo, mutta pakotin kasvoilleni iloisen hymyn, vaikka huomasin jo itsekkin, että se luultavasti näytti teennäiseltä. Toivoin, että Lloyd, joka ei halunnut, että häntä niin kutsutaan, ei huomaisi ja yritin rauhottua.

Tiesin, että minun pitäisi jatkaa läksyjä, mutta liemien tuntiin olisi vielä aikaa ja jostain syystä minulla oli kumma tunne, kuin nauttisin siitä, että voisin vihdoin puhua jollekin. Ehkä olin ollut hieman sulkeutunut koko koulun alun. En tuntenut Châteusta vielä ketään. Tässä voisi olla tilaisuus. Vai voisiko?
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Kohtaaminen keskellä kirjaston kummallisuuksia

ViestiKirjoittaja Matthias Frankowski » 01 Marras 2014, 20:30

”Sattuiko se, ilkiöiden puremat siis?” Evelyn kyseli saaden minut siten kiinnittämään taas huomiotani käsivarsiini, niin ehkei ollut ihan järkevintä mainita sittenkään tuota tuntia, yhteiseksi tunniksemme vaan joku muu. Irvistin tahtomattani ja vedin koulukaapuni hihoja hienovaraisesti alemmas. ”Eivät ne oikeastaan niin paljon kuin..”, aloitin vastauksen pahoittelevaan sävyyn keksimättä minkäänlaista sopivaa vertausta, jota toinen saattaisi ymmärtää.

Evelyn pahoitteli, ettei hänen tarkoituksenaan ollut uteleminen, minkä tosin ymmärsin. Ei kysymys ollut minulle niin henkilökohtainen kuin jotkut saattoivat ymmärtää. ”Ei se mitään”, vastasin virnistäen, omapahan olikin syyni että hihat olin käärinyt ylös, mutta toisaalta en sen kummemmin tuollaisista kysymyksistä välittänyt ja pyysin vuorolta häneltä anteeksi.

Tyttö käveli pöydän luokse kasaten hivenen kirjoja, jotta pöydällä olisi enemmän tilaa, selittäen olleensa tekemässä läksyjä. Kuullessani sanan läksyt, huokasin tahtomattani raskaasti, olihan arvattavaa että hyvin pärjäävä oppilas tekisi läksynsä kirjastossa, jossa kaikki vastaukset olisivat ihan nurkan takana, jos vain tiesi mistä etsiä. Mieleeni kuitenkin muistui se, että minunkin oli määrä jossain vaiheessa harjoitella ainakin niitä vanhoja loitsuja ja tietenkin sitä ihan itselleni vielä uutta loitsua.

Nostin laukkuni syliin ja kaivelin sitä, jonkin aikaa ennen kuin löysin sen mitä olin etsinyt. Otin sauvani esille ja kääntelin sitä jonkin verran, ennen kuin vastasin: ”Minunkin pitäisi vielä vähän tehdä läksyjä.” Loitsujen läksyjen harjoittaminen oli aina niin hankalaa, kun niiden harjoitteluun tarvitsi kaiken maailman tilpehööriä ja valmistelua. ”Niin, oleskeluhuoneessa oli aika kova meteli, vai mistä päin tulit kirjastoon?” Evelyn kysyi ja pudistin päätäni hivenen. ”Oliko? En tullut sieltä vaan Pöllölässä kävin lähettämässä kirjeen, sitten vain olen kävellyt ympäriinsä”, selitin tuntien itseni hivenen tyhmäksi, sillä en omistanut oikein mitään järkevää syytä tänne tulolleni.

”Täällä on oletetusti aika paljon rauhallisempaa sitten”, jatkoin katsoen taas vuoroin keskustelukumppania, joka näytti hivenen hassulta. ”Anteeksi”, sanoin toistamiseen hivenen huolestuneena toisesta. ”Onko sinulla kaikki hyvin?” yritin kysyä kohteliaasti toiselta, kääntäen hivenen päätäni, jotta näkisin hänen kasvonsa paremmin. ”Ehkei ollut sittenkään niin hyvä idea..”, mutisin itsekseni kääntäessäni katseeni pois toisesta, kun vedin hihat kokonaan alas.
"Kävele sata metrii mun kengissä, selviit hengissä, mut sun elämäs ei oo enää entistä"
- Huge L, Matka mun kengissä

Matthias Frankowski, 6.-luokkalainen Serpentard. Arkielämä koostuu kouluelämästä selviytymisestä ja kaverin kanssa oleilusta.
Matthias Frankowski
Oppilas
 
Viestit: 311
Liittynyt: 03 Syys 2014, 21:32
Tupa: Serpentard

Re: Kohtaaminen keskellä kirjaston kummallisuuksia

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 22 Marras 2014, 14:12

/Sry, kun vähän kesti, yritän nyt parantaa tapani, mutta koulu ja harrastukset vie aikaa ja en ole ehtinyt täällä paljonkaan pörräilemään/

”Oliko? En tullut sieltä vaan Pöllölässä kävin lähettämässä kirjeen, sitten vain olen kävellyt ympäriinsä” Frankowski totesi hieman epävarmasti.

Katsoin Frankowskia. Näin miten hän hipelöi taikasauvaansa, joka näytti hieman omaa sauvaani tummemmalta. Joko se oli lakattu tummalla lakalla, tai puulaatu oli tummempi. Poika oli jotenkin tutun näköinen. Kenelleköhän hän oli lähettänyt kirjeen? Sukulaiselle? Jollekin tytölle? Vanhemmille? Sisaruksille? Päätin olla ajattelematta sitä.

”Täällä on oletetusti aika paljon rauhallisempaa sitten”, Frankowski jatkoi ja irvistin vahingossa. "Anteeksi", hän sanoi ja kauhistuin hieman. Nyt hän pitäisi minua typeränä, turhana, lapsellisena, kummallisena...

Ajatukseni harhailivat ja ajattelin vääriä asioita. Hän on ikäiseni ja poika. Ei näin. Rauha. Entä sitten? Olin rauhallinen. Olin kunnollinen. Sivistynyt. En hermostuisi nyt.

"Onko sinulla kaikki hyvin?" Frankowski kysyi. Hän käänsi päätään ja näytti katsovan minua, kuin olisin sairas. Avasin suuni sanoakseni jotain, mutten saanut sanoja suustani. Tunsin kuumotuksen kasvoillani. Ja tajusin jotain hyvin hämmentävää. Minun kasvoillani oli aina ollut peite, joka esti tunteiden paljastumisen. Nyt se naamio rakoili. En onnistunutkaan pitämään sitä ihmisten seurassa. Ehkä oli ollut väärä ratkaisu äidiltäni opettaa minua ja Biancaa kotona viime vuosi. Sen aikana taisin etääntyä ikäisistäni.

”Ehkei ollut sittenkään niin hyvä idea...”, Frankowski mutisi ja luulin jo hänen lukeneeni ajatukseni. Pelästyin niin, että vedin hieman tuolia kauemmas ja se raapi lattia korvia särkevästi. Vilkaisin nopeasti ympärilleni, mutten nähnyt kirjastonhoitajaa.

Minä olin kömpelö, mitätön typerys, joka ei onnistunut missään mitä yritti. Miksi edes yritin? Epäonnistuisin aina ja ikuisesti. Niin oli päätetty. Kuka sen päätti, sitä en tiennyt, mutta tunsin painon harteillani. Näin jo, miten sisareni nauraisi, kun näkisi minut ja äitini katsoi minua, kuin minua ei olisi ollutkaan ja isäni toteaisi, etten kuuluisi hänen sukuunsa. Olin liian häpeällinen siihen.

Evelyn. Rauhoitu. Sinä paisutat asioita. Teet niistä suurempia, kuin ne ovat. Ei, ne ovat niin, minä olen typerä. Ainut miksi olisit typerä, on se, että toistat näitä typeriä ajatuksia päässäsi! Niin, mitäs minä sanoin, olen typerä. Ajatukset ja viat pyörivät päässäni, kiersivät minut ja sitoivat minut. Kuulin ne aina ongelmissa ja nyt ne tulivat taas. Haukkuivat, ärsyttivät, satuttivat. Tunsin olevani voimaton. Ehkä minulla ei ollut kaikki hyvin? Ehkä olin sairas?

Ei. Olin terve. Eve. Mieti. Asiat on hyvin. Kaikki. On. Hyvin. Sisaresi ei ole täällä. Äitisi ei tiedä mitä sinä teet ja isäsi ei kiistä sinua.

Vedin syvään henkeä ja päätin aloittaa alusta. Nyt olisin se tyttö, jona minut tunnettiin; hyväkäytöksinen ja rauhallinen. Ei enää turhia kysymyksiä ja typeriä ajatuksia. Ajatukset, mieli, oli asia, jota pystyi hallitsemaan. Kotona pyrin olemaan, kuin mikään ei olisi vikana, joten pystyin siihen nytkin.

Olin huomaamatta sulkenut silmäni ja nyt avasin ne ja näin Frakowskin yhä pöydän toisella puolella, mutta huolestuneena. Hän ei ollut lukenut ajatuksiani. Tiesin sen hänen kasvoista, mutta tiesin myös, että hän ei pilkannut minua. Ainakaan vielä. Minulla oli vielä mahdollisuus.

"Ei mitään, minä olen se jonka pitäisi pyydellä anteeksi", totesin rauhallisesti. "Minä vain", pidin pienen tauon, jonka aikana saatoin päättää, mitä sanoisin: "mietin."

Tiesin, että minä olin heikko, mutta nyt ei ollut aika näyttää sitä. Näin, että Frankowski oli laskenut hihansa. Hän luultavasti yritti peittää jäljet. Syytin itseäni ajattelemattomasta kysymyksestä, mutta nyt ei ollut aika miettiä sitä. Ei nyt, ei tässä.

Taikaolentojen tunti oli sujunut hyvin. Olin muistanut paljon loitsuja. Loitsut olivat minulle helppoja. Minä osasin jotain. Osasin loitsuja. Turvauduin tähän ainoaan valoon ja päätin olla, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

"Harjoiteltaisiinko loitsuja?" kysyin. Ihan vain siksi,että tiesin loitsujen saattavan piristää minua. Loitsut eivät aina toimineet, jos ajatteli sitä sun tätä, muttta se olisi minulle ajatella vain yhtä asiaa. Katsoin Frankowskia, enkä tiennyt mitä hän ajatteli minusta, mutta uskoin sen liittyvän sanaan: Ailahteleva, tai oikullinen. Tunsin murheen kipristyvän, mutta päätin hallita sitä. Minä olisin nyt kunnollinen. Sellainen ihminen, kuin kaikki muut.

Kaivoin valkopyökkisen, hieman kiemuraisen sauvani sauvakotelostani ja päätin, että hymyilisin nyt. Oikullinen olkoon se,joka uskoo ajatusten kieleen, mutta turvassa se, joka lujaan mieleen. Sanat tulivat mieleeni, olin luultavasti lukenut ne joskus, ja tiesin niiden olevan totuus.
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Kohtaaminen keskellä kirjaston kummallisuuksia

ViestiKirjoittaja Matthias Frankowski » 25 Marras 2014, 14:59

”Ei se mitään, minä olen se jonka pitäisi pyydellä anteeksi”, Evelyn jatkoi rauhallisesti ja kertoen itsensä vain miettineen. Nyökkäsin ymmärtämisen merkiksi, sillä jatkuva anteeksi pyyteleminen ja asian jankkaaminen saattaisi vain pahentaa keskustelua ja tilannetta. Kirjahyllyköiden välistä näin kirjastonhoitajan kävelevän, muttei näyttänyt siltä että hän olisi tulossa tännepäin, vaikka vieressäni istuva tuoli olikin päästänyt epämiellyttävän kovan äänen.

Ottaessani toistamiseen sauvani käteeni ja katsellessani sen struktuuria toinen keskeytti minut kysymällään, että harjoittelisimmeko me loitsuja. ”Miksikäs ei”, vastasin virnistäen tytölle, joka näytti voivan taas hivenen paremmalta. Loitsujen tekeminen saisi ehkä hänet voimaan paremmin, enkä nyt halunnut pilata toiselta sitä iloa ja innostusta. Olinhan itse tullut enemmän tai vähemmän tahdonalaisena kirjastoon, jotta voisin joku päivä tutkailla loitsukirjoja ja yrittää opetella itselleni ainakin osan loitsuista jotka jäivät silloin viime vuosina välistä.

Vieressäni istuva serpentard otti oman sauvansa esille sauvakotelostansa enkä voinut olla virnistämättä. Itse en ollut edes saanut koteloa pitää kädessäni kuin pienen hetken ajan sauvasepän luona ja toinen kantoi sitä nytkin mukanaan. ”Millä aloitettaisiin?” kysyin Evelyniltä. Laukussani ei näyttänyt olevan yhtään loitsukirjaa, kuten aavistelinkin eli pitäisi ottaa joku kirjastonkirja, ellei toisella ollut joku vanha loitsukirja mukanansa. ”Ei sinulla sattuisi olemaan mitään vanhaa loitsukirjaa?” kysyin varmuuden vuoksi. En nyt mielellään halunnut ihan uusia loitsuja opetella, kun vanhoissakin oli vielä tekemistä ja parantamisen varaa ties kuinka paljon.
"Kävele sata metrii mun kengissä, selviit hengissä, mut sun elämäs ei oo enää entistä"
- Huge L, Matka mun kengissä

Matthias Frankowski, 6.-luokkalainen Serpentard. Arkielämä koostuu kouluelämästä selviytymisestä ja kaverin kanssa oleilusta.
Matthias Frankowski
Oppilas
 
Viestit: 311
Liittynyt: 03 Syys 2014, 21:32
Tupa: Serpentard

Re: Kohtaaminen keskellä kirjaston kummallisuuksia

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 28 Marras 2014, 12:37

"Miksikäs ei" Frankowski totesi virnistäen. Hienoa, ajattelin. Ainakaan hän ei tyrmännyt ehdotusta heti. "Kiva" sanoin ääneen, tosin melko hiljaa.

"Millä aloitettaisiin?" poika kysyi, kun olin kaivanut sauvani esiin. Kohautin olkapäitäni. Minulle olisi ihan sama, mitä kävisimme läpi. Jokainen loitsu voisi olla tärkeä. Mutta kertaisimmeko vanhoja, vai opettelisimmeko uusia? Tosin saatoin olla hieman edellä poikaa loitsuissa, sillä enuskonut hänen opiskelleen etukäteen loitsukirjojen loitsuja.

”Ei sinulla sattuisi olemaan mitään vanhaa loitsukirjaa?” poika kysyi. Eli kertaisimme vanhoja. "Ei harmillisesti", vastasin. "En opiskellut viime vuonna Châteaussa." Mietin vielä jatkaisinko, että olin ollut kotiopetuksessa, mutten ollut varma, mitä toinen ajattelisi sen kuultuaan, joten olin hiljaa. Frankowski voisi kysyä, jos kiinnosti, jos ei, niin sitten ei. Sillä tavalla en selittänyt turhuuksia.

"Olemme kuitenkin kirjastossa, joten voin etsiä jonkun vanhan kirjan. Lainasin kahden viime vuoden kirjat koulun aluilla, jotta tietäisin missä täällä mennään, joten tiedän, että täällä on sellaisia. Olen tietysti jo palauttanut ne, sillä loitsut olivat suhteellisen samanlaisia, kuin ne joita kävin läpi ä-", katkaisin lauseen. Ensin päätin, etten puhu ja nyt lörpöttelen ohi suuni. No jaa, nyt kun kerran aloitin, on kai pakko lopettaakin, sillä muuten Frankowski alkaa epäillä jotain. "...joita opiskelin äitini kanssa. Olin viime vuonna kotiopetuksessa."

Kotiopetus. En uskonut, että se oli kovin yleistä, mutta toivoin, että se ei olisi kovin erikoista, sillä muuten saisin Frankowskin tympääntymään minuun. Tai sitten se olisi kadehdittavaa, sillä sisareni aina leuhki sillä muille ystävilleen, jotka tuijottivat koiranpentu-katseillaan hänen peräänsä. Mutta minä en halunnut kerätä tuttavia niin. Toivoin, että ääneni ei olisi kuulostanut ylpeältä, mutta silloin aloin epäillä, että olin kuulostanut tunteettomalta ja silloinhan se olisi ollut taas huono, sillä Frankowski alkaisi luulla, että suhtauduin asiaan ylemmyyden tuntoisesti. Ehkä en tosiaan ollut sen pareempi kuin perheeni. Ehkä kohtelin muita samalla tapaa, kuin minua kohdeltiin, välinpitämättömästi.

Evelyn. Sinä panikoit kokoajan. Katsoin Frankowskia, mutta tiesin, etten nyt näyttänyt niin ahdistuneelta, kuin hetki sitten. Olin paljon rennomman, ehkä hieman mietteliään näköinen.

"Minkä loitsun haluat oppia?" kysyin, mutta jostain syystä en halunnut juuri nyt tehdä muuta, kuin mennä tuvan makuutilaan nukkumaan.

"Tai voin hakea ne kirjat, jos haluat?" ilmoitin kohteliaasti ja hymyilin, mutta se oli samanlainen, teennäinen hymy, jonka olin nähnyt koko ikäni äitini kasvoilla. Oli melkein turhaa hakea kirjoja, sillä osaisin luultavasti ne ulkoa, mutta halusin hetken rauhan. Taisin olla kummallinen. Osalta toivoin, että Frankowski poistuisi, osalta, että hän jäisi. Hän ei tuntunut ilkeältä, mutta saattaisi kohta lähettää minut mielialan ailahtelusta hoitajalle. Oli kiva puhua jollekin, mutta jostain syystä taisin viihtyä yksin. Muut olivat petollisia. Hänkin saattaisi vain valehdella ja esittää ja tavoitella jotain... mitä nyt minulta voisi saada? Tietoa? Suosiota? En usko. Sisareltani sitä voisi saada paremmin, mutta tosin, hän ei ole täällä. Seuraa? En tainnut olla kovin hyvää seuraa. Ehkä Frankowski tosiaan halusi käyttää minua hyväksi? Tai sitten ei. Hän ei ollut sen tyylinen. Tai ainakaan tuntunut siltä.

Minun luultavasti pitäisi lopettaa tämä negatiivisuus, mutta se tuntui palaavan toistuvasti. Ehkä minun tosiaan pitäisi mennä hoitajalle? Taisin myös olla melko itsekäs, sillä tunnuin kokoajan ajattelevan vain itseäni. Pitäisköhän alkaa tarkkailemaan Frankowskin reagtioita tekemisiini? Olisikohan se häiritsevää? Varmaan. Minua ainakin häiritsi, jos ihmiset tuijottivat.

"Saikohan kirjastossa loitsia, vai pitäisikö meidän poistua muualle?" kysyin epäilevästi. Minun pitäisi tehdä jotain. Tämä paikalla olo ja istuminen ei tuntunut nyt sopivalta. Vaikka, eihän tässäkään huono ollut. Mietin vain, mahtaisiko loitsiminen aiheuttaa melua, jota se yleensä aiheutti, ja häiritä kirjastossa olijoita. Ehkä ei olisi pitänyt ehdottaa loitsimista.
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Kohtaaminen keskellä kirjaston kummallisuuksia

ViestiKirjoittaja Matthias Frankowski » 06 Joulu 2014, 14:29

”Olemme kuitenkin kirjastossa, joten voin etsiä jonkun vanhan kirjan. Lainasin kahden viime vuoden kirjat koulun aluilla, jotta tietäisin missä täällä mennään, joten tiedän, että täällä on sellaisia. Olen tietysti jo palauttanut ne, sillä loitsut olivat suhteellisen samanlaisia, kuin ne joita kävin läpi ä-”, toinen selosti, katkaisten tönkösti lauseensa kesken, saaden minut hivenen ymmälleen. No, ainakin hän tiesi että täällä oli loitsukirjoja ja mahdollisesti muisti vielä missä ne sijaitsivat, venyttelin hivenen, tästä päivästä oli tulossa vielä pitkä.

”joita opiskelin äitini kanssa. Olin viime vuonna kotiopetuksessa.” Tyttö jatkoi hetken kuluttua loppuun kesken jättämänsä virkkeen. Nyökkäsin ja selitin että minäkin olin niin sanotusti uudempi kasvo täällä, tosin olin puolestani ollut viime lukuvuoden englanninkielisessä taikakoulussa. ”Isänikin on ollut jonkinnäköisessä kotiopetuksessa”, vastasin ilman sen suurempaa halua kertoa siitä sen enempää, sillä isäni ei ollut tosiaan käynyt oikeaa taikakoulua vaan opetellut kaiken osaamisensa omalta isältään, kotoaan. Nykyisin ehkei isäni tapauksessa ollut toimintatapa ei varmaan ollut enää suositeltavaa.

”Minulle se on oikeastaan se ja sama mikä loitsu”, vastasin tarjoutuen sen jälkeen oitis kantoavuksi kirjojen suhteen. Vaikka lihaksenikaan eivät olleet niin mainittavan arvoiset, niin oletuksena toimi se että pystyisin kantamaan kirjat hivenen helpommin kuin toinen ikäluokkani edustaja, joka oli minua lyhyempi ja toisen sukupuolen edustaja.

”Saikohan kirjastossa loitsia, vai pitäisikö meidän poistua muualle?” Kuului kysymys, jonka Evelyn esitti ja jota en itse ollut tullut niinkään ajatelleeksi. En ollut myös niin varma tämän koulun käytännöistä, eikä mahdollisten sääntöjen rikkominen kirjastossa antanut minusta kirjastonhoitajalle sitä positiivisinta ensivaikutelmaa.

Kuullessani jonkinlaisen rykäyksen meidän takaa, pujahdin vaistomaisesti seisomaan äänen tulosuuntaa kohti. Parin metrin takaisessa paljaassa seinässä näytti roikkuvan maalaus, johon en aiemmin ollut kiinnittänyt sen erityisempää huomiota. Vanha mieshahmo vaaleat vähäiset hiussortuvat vanhan ajan velhopäähine päässään tuntui tarkkailevan meidän puuhia vetisin silmin. Päätin astella maalausta kohti tuntien oloni turvalliseksi, sillä sehän oli vain maalaus eikä se voisi tehdä mitään minulle vaikka kiukustuisikin.

”Lapset, lapset”, velho aloitti samalla kun hänen oudon vitivalkoinen ja täyteläinen parta liikkui edestakaisin hänen muodostaessaan sanoja. Jouduin kääntämään kasvoni pois, ennen kuin maalauksen hahmo tarkentaisi tutkivan katseensa takaisin minuun, sillä tosiaan näytti siltä kuin maalauksen heppu oli alentunut käyttämään tekopartaa, mikä oli vain niin huvittavaa tällaisessa tilanteessa. Loin pahoittelevan katseen Evelyniin ja työnsin nyrkkini suuhuni kävellessäni edestakaisin selkäkumarassa, jotta saisin itseni taas vakavoitua ennen kuin palaisin takaisin maalauksen vanhan velhon luokse.
"Kävele sata metrii mun kengissä, selviit hengissä, mut sun elämäs ei oo enää entistä"
- Huge L, Matka mun kengissä

Matthias Frankowski, 6.-luokkalainen Serpentard. Arkielämä koostuu kouluelämästä selviytymisestä ja kaverin kanssa oleilusta.
Matthias Frankowski
Oppilas
 
Viestit: 311
Liittynyt: 03 Syys 2014, 21:32
Tupa: Serpentard

Re: Kohtaaminen keskellä kirjaston kummallisuuksia

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 01 Tammi 2015, 17:31

//Sorry, ihan karmivasti aikaa taas vierähtänyt ja en ole ehtinyt/jaksanut kirjoitella. Tuntuu, että vaikka loma alkoi juuri niin koko ajan on ollut sitä ja tätä tekemistä. Yritän nyt kehitellä tänne jotain... hmmm. Ja anteeks, et jouduit oottaa.//

Yht'äkkiä kuului takaamme kummallinen rykäisy ja pyörittelin päätäni katsellen mistä ääni oli peräisin. Frankowski liikkui muutaman metrin taakse päin ja huomasin kohdassa taulun, josta pilkisti valkopartaisen velhon naama. Velho katseli meitä silmät kostuneina ja aloitti puheensa:"Lapset, lapset."

Tajusin vasta silloin, että tuo valkoinen parta mikä hänellä oli, taisi olla tekoparta. Kasvoilleni nousi iloinen virne, jonka kuitenkin äkkiä palautin normaaliksi, sillä en halunnut olla epäkohtelias.

Frankowski katsahti minuun pahoittelevasti ja työnsi kättään suuhunsa peittääkseen naurunsa. Hänen taaperrellessa siinä minua alkoi huvittamaan yhä enemmän ja enemmän ja kohta purskahdin helisevään naurunryöppyyn.

Tekopartainen velho tuijotti meitä hieman kummissaan ja mutisi jotain nykynuorisosta, mutta alkoi pian nauraa hohottaa hänkin.

Pitelin vatsaani ja ajattelin, että tässä ei ollut mitään järkeä, mutta kerrankin totesin, että entä sitten ja nauroin ja nauroin ja nauroin. Lopulta yritin lopettaa nauruni, mutta suustani tuli yhä vain kummallista hikotusta. Mahtoikohan joku olla loitsinut minuun hilpeytysloitsun, sillä hervoton nauraminen ei kuulunut tapoihini lainkaan? Tosin tänään olin ollut muutenkin ailahtelevalla päällä...

Parta-velho-heppu katsahti minuun ja rykäisi. "Huomatkaa, että olemme kirjastossa ja luultavasti saattaisimme juuri häiritä muita kirjastossa olijoita, vaikkakin nauru oli aina hyväksi, joten jatkakaa vain lapsoset, niin minä mietin, mitä minun oli tarkoitus sanoa, sillä unohdin jo sen."

Jokin hänen sanoissaan oli niin hilpeää, että tyrskädin taas, mutta sitten niin yht'äkkisesti, kuin olin alkanut käkättää, tajusin, missä olin ja häpeä nousi sisältäni.

Miten kukaan oikeasti saattoi vain yht'äkkiä revetä naurmaan? Ajattele millaisena muut minua oikeen pitivät? Vilkaisin jännittyneesti Frankowskia ja mietin kiiireesti miten voisin kätkeä kumman nauramiseni.
Minun olisi varmaan pakko paeta velho-taulun luota, sillä jokin siinä huvitti minua, mutta se olisi ollut vielä kummallisemman näköistä joten jäin paikalleni.

"Niin, olitte sanomassa jotain?" kysyin taulussa olevalta velholta, kun totesin, että pystyisin taas puhumaan nauramatta.

"Niin, niin," velho sanoi ja jokin hänessä toi mieleeni joulupukin, josta serkkuni olivat puhuneet. Juuri tuollaisena olin sen kuvitellut.

"Niin, niistä loitsuista minä vain, että tehän kun nyt niitä aioitte harjoitella, niin suosittelisin, ettette unohda piparkakkujenkoristusloitsua, eli lyhemmin pkk-loitsua! Hohhoo hoho hoho hoo." Velho kertoi, kuin suuurinta salaisuutta ja jokin hänen sanoissaan sai minut tuntemaan itseni lapseksi. Pieneksi lapseksi.

"Ai",mutisin, sillä olin jostain syytä kuvitellut velholla olevan tärkeämpääkin asiaa. Enkä ollut koskaan kuullut piparkakkujenkoristusloitsusta, mutta laitin sen mieleeni, jotta joskus voisin senkin selvittää.

/Sry, en keksinyt mitään muuta. (ty-ty-tyy) Sorry vielä, kun kesti./
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Kohtaaminen keskellä kirjaston kummallisuuksia

ViestiKirjoittaja Matthias Frankowski » 16 Tammi 2015, 20:42

//Pahoittelen myös kestoa.

Evelynin keskustellessa maalauksen vanhemman herran kanssa yritin pitää itseni kasassa, sillä kuten maalaus totesikin olimme kirjastossa eikä nauraminen ollut niin soveliasta juuri täällä. Velhon kertoillessa tytölle koristeluloitsusta kävin tarkistamassa varmuuden vuoksi, ettei kirjastonhoitaja ollut suuntaamassa meidän suuntaan.

Käytävä kuitenkin näytti olevan tyhjillään ja päästin haluamattani helpottuneen huokaisun. En oikeastaan halunnut saada minkäänlaisia varoituksia tai muuta sellaista, kun tavoitteenani vain oli suorittaa mukavasti kolmas luokka. ”Ei ole tulossa vielä”, sanoin tyhjentävästi ollessani taas ikätoverini vieressä, joka tosiaan oli minua jonkin verran lyhyempi.

”Ehkä olisi parasta, ettemme harjoittelisi täällä sittenkään”, jaoin mielessäni pyörineen ajatuksen samalla kun työnsin sauvaani takaisin. ”Vaikka ei minulla mitään ole yhdessä harjoittelua vastaan, mutta jos miitattaisiin jossain, ei kirjastossa tosin. Ja harjoiteltaisiin”, yritin selventää samalla kun yritin saada selvää kaukana häämöttävästä kellosta. En halunnut myöhästyä mistään, sillä oli minulla ainakin yksi räjähtävä näpäys tapaaminen illemmalla.

”Käykö se?” varmistin vielä. ”Seuraavan viikon perjantai käy. Viimeisen tunnin jälkeen, mitä meillä silloin onkaan?” ehdottelin päivämääriä manaten, sitä etten osannut lukujärjestystäni vielä ulkoa, mutta olihan minulla vielä loppu syksy aikaa sen opetteluun.

”Juu, tavataan silloin. Se on moro!” hyvästelin poistuessani tavaroideni kanssa kirjaston uloskäyntiä kohti tai ainakin siihen suuntaan jossa muistelin sen sijaitsevan.

//Kiitän rattoisasta peliseurastasi. c:
"Kävele sata metrii mun kengissä, selviit hengissä, mut sun elämäs ei oo enää entistä"
- Huge L, Matka mun kengissä

Matthias Frankowski, 6.-luokkalainen Serpentard. Arkielämä koostuu kouluelämästä selviytymisestä ja kaverin kanssa oleilusta.
Matthias Frankowski
Oppilas
 
Viestit: 311
Liittynyt: 03 Syys 2014, 21:32
Tupa: Serpentard

Seuraava

Paluu Lukuvuosi 2014-15

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron