Esseiden korjausta kynttilän valossa

[Salena Bloke]

//Tämä pelialue on varattu Salenalle ja Benjaminille.

Kurpitsajuhlassa oli aina jotenkin äärettömän taianomainen tunnelma, ja varsinkin Châteaussa tuo tunne vielä korostui. Osa olisi voinut vähän kammoksua tätä tunnelmaa siinä vaiheessa kun kello lähenteli jo puolta yötä, mutta jästitiedon professori Salena Bloke ainoastaan nautti siitä että hänen käsivartensa olivat jostakin selittämättömästä syystä kananlihalla.

Châteaun käytävät olivat hämäriä sillä niitä valaisi ainoastaan ikkunoista tulviva täysikuun valo, mutta toisaalta Salena nautti tästä enemmän kuin Suuren Salin valoisasta ja äänekkäästä maisemasta. Kurpitsajuhla oli juuri loppunut, mutta toisin kuin oppilaat jotka olivat suunnanneet makuusaleihin nukkumaan, Salena matkasi kohti opettajien huonetta. Nainen oli yleensäkin hyvin hajamielinen, ja oli vasta vartti sitten muistanut luvanneensa palauttaa esseet 3. luokan oppilaille. Palauttaminen olisi vähän vaikeaa jos esseitä ei olisi vielä edes korjattu.

Yleensä valoisa opettajanhuonekin oli tällä kertaa hämärä, eikä Salena edes halunnut sytyttää valoja. Mieluummin hän nautti tästä tunnelmasta. Jotain valoa lukemiseen ja kirjoittamiseen kuitenkin tarvitsi, ja siksi nainen sytytti huoneen perällä olevaan takkaan tulen, samoin kuin muutamaan kynttilään pöydällä. Ilmapiiri tuntui heti erilaiselta, tai sitten Salena vain kuvitteli. Hyväntuulisena tämä kuitenkin asetti paperinsa pöydälle, kastaen sulkakynänsä punaiseen musteeseen.

Esseiden korjausta sujui helposti, tosin vähän yksinäisesti. Siksi Salena hymyilikin tyytyväisenä kun kuuli opettajanhuoneen oven avautuvan. Nainen raapusti sillä hetkellä edessään olevaan paperiin arvosteluksi Upea, ennen kuin loi kasvoilleen hymyn ja pyyhkäisi hailakan punaiset, hivenen pörrössä olevat hiuksensa pois kasvoilta. Sen jälkeen tämä kohtasi tulijat katseen.

[Benjamin Blanchard]

Professori Blanchard oli vain piipahtanut Suuressa salissa. Istunut hetken ja jutellut muutaman kolleegansa kanssa mitä sattuu. Pian tuo oli kuitenkin lähtenyt seikkailemaan koulun käytäville, päätyen omaan luokkaansa. Sieltä mies oli hakenut tarkistusta vaativat paperit ja esseet. Opettajan työssäkin oli vastuunsa, tässä tapsuksessa esseiden tarkistus ja kaikkea muuta kivaa. Vaikka tuo olisi voinut korjata esseet ja lukea muistiinpanot läpi luokassaan, ei professori jäänyt pimeään ja yksinäiseen huoneeseen. Niinpä hän otti pergamentit sun muut mukaansa ja lähti kohti opettajien huonetta. Siellähän oli takka ja kaikkea. Eikä kukaan varmaan ollut enää siihen aikaan siellä? Niin hän ainakin luuli.

Käytävien valot olivat sammuneet jo aikoja sitten, jonka takia oli hämärää ja hieman pelottavaa. Painostava hiljaisuus ja pimeys sai professorin nopeuttamaan hänen askelia. Mutta eihän käytävillä ollut mitään pelättävää? Tai sitten taivaalla loistava täysikuu sai hänen mielikuvituksensa lentämään. Ainakin se piti hänet hereillä, joten mikseipä se saanut häntä kuvittelemaan kaikenlaista? Viimeinkin hän saapui opettajien huoneen kohdille. Enää muutama askel ja tuo pääsisi turvaan valoisaan huoneeseen. Benjaminin yllätykseksi ovi oli auki, eikä lukossa. Professorille se oli enemmän kuin okei. Hän livahti sisälle ja sulki oven nopeasti kuin peläten että jokin seuraisi häntä. Oli ihme ettei hän pudottanut tavaroitaan, kun säikkyi sillä lailla.

Blanchard yllättyi nähdessään että huoneessa oli jo joku. Tarkemmin sanottuna henkilö oli jästitiedon professori, Salena Bloke. Benjamin ei tuntenut naista kovinkaan, mutta hän vaikutti mukavalta. Hieman hajamieliseltä tosin. Kenties tämä oli loistava tilaisuus tutustua häneen? "Iltaa", hän sanoi hieman hiljaa katsoen toista silmiin hetken. Hän vilkaisi takkaa nopeasti, kääntäen katseensa pois. Ele oli epäkohtelias, mutta hän ei mahtanut itselleen mitään. Toisten silmiin katsominen oli vaikeaa. Miehestä tuntui siltä että ihmisten katse harhaili hänen rumissa haavoissaan, eikä sinisissä silmissä. Professori käveli pöydän ääreen laittaen pergamenttinsa nätisti pöydälle, tarpeeksi kauas Salenan papereista. Eiväthän ne saanet mennä sekaisin. "En kai häiritse?" Hän kysyi kohteliaasti, vilkaisten naisen silmiä kysyvästi.

[Athelard J. Gryan]

Äwäwäwäwääää, Benny on niiiiin ihana <3 Mä ihan liikutun ku luen sen sööööpöööjä rooleja :3

/Oli pakko kommata xD

[Salena Bloke]

"Iltaa." ääni oli pehmeä, ja vasta tervehdyksen jälkeen Salena nosti katseensa. Tulija oli mies, jolla oli kirkkaan siniset silmät ja tuuheat, ruskeat hiukset. Huonon nimimuistin omaava jästitiedon professori sai miettiä hetken ennen kuin tunnisti tulijan Benjamin Blanchardiksi, pimeyden voimilta suojautumisen opettajaksi.
"Ai, iltaa Benjamin." sukunimillä kutsuminen oli aina ollut jotenkin vierasta punapäälle, samoin kuin se että häntä kutsuttiin neiti Blokeksi. Vaikka tuttavallisempi puhuttelutapa saatettiin leimata epäkohteliaaksi, ei Salena sitä koskaan sellaiseksi tarkoittanut. Turha hienostelu ei vain ole koskaan ollut hänen mieleensä.

"En kai häiritse?" Benjaminin äänensävy oli kohtelias, ja se sai naisen osittain vaivaantumaan. Vaikekivat he kovin hyvin tunteneetkaan, olisi Salena kuitenkin toivonut että kollegat voisivat puhua toisilleen kuin ystäville.
"Et tietenkään." Punapään äänensävy oli lämmin, ja pienesti tukkoinen kun tämä yritti tavoitella samanlaista rauhallista ja kohteliasta sävyä puheeseensa kuin toisella oli. "Olen toisaalta ihan tyytyväinen seurasta. Kyllähän tätä on tehty jo tovi yksikseen." nainen jatkoi virnistäen pienesti, osoittaen papereitaan. Hän oli tosiaankin tarkistanut jo puolet esseistä yksinäisyydessä.

Tämän jälkeen Salena nousi ylös, hätkähtäen itse nilkkarenkaittensa kilahdusta. Kurpitsajuhlan kunniaksi nainen oli pukeutunut pitkään oranssiin hameeseen sekä mustiin nilkkarenkaisiin. Tämä käveli opettajan huoneessa olevan sivupöydän luo, napaten kaapista laatikollisen teepusseja.
"Otatko teetä?" suunnatessaan kysymyksen miehelle Salena kääntyi katsomaan tuota, pyyhkäisten sen jälkeen jälleen hiuksensa pois silmiltä. Kun tarkemmin ajatteli, hänen hiuksensa olivat vain muutaman asteen tummemat kuin hänen hameensa. Nainen hymähti pienesti ajatukselle, mutta inahti sitten kun oli huolimattomuuttaan kaatanut kuumaa vettä sormilleen.

"Hitto..." kiroilu ei yleensä kuulunut Salenan tapoihin, mutta välillä tämä mutisi rumia sanoja silloin kun oli satuttanut itsensä pelkkää tyhmyyttään. Pyyhittyään vedet kädeltään ja asetettuaan teepussit kuppeihin, nainen tasapainotteli juomat pöydälle.
"En ole ikinä ollut hyvä loitsuissa... Mikä auttaisi palovammoihin?" nainen kysyi naurahtaen Benjaminilta, suurimmaksi osaksi leikillään. Ei punainen jälki hänen sormessaan oikeastaan haitannut, tai ollut edes kipeä.

[Benjamin Blanchard]

Benjamin oli hyvillään siitä että häntä puhuteltiin hänen etunimellään. Ja sekin oli mukavaa että hänen seuransa kelpasi. Hän otti mustan päällystakkinsa pois ja laittoi sen tuolin selkänojalle. Takki oli epämukava ja muutenkin siinä tuli kuuma. "Olen toisaalta ihan tyytyväinen seurasta. Kyllähän tätä on tehty jo tovi yksikseen", nainen selitti virnistäen pienesti ja papereitaan osoittaen. Salena nousi nopeasti ylös ja käveli kilisten jonnekkin. Benjamin ihmetteli ääntä ja katsoi naista ihmeissään. Pian hän käänsi katseensa pois. Ei ollut soveliasta tuijottaa. "Otatko teetä?" Hän kysyi ystävällisesti.

"Juu", Benjamin vastasi pienesti ja hymyili itsekseen. Mies istui tuolille ja otti ensimmäisen pergamentin eteensä. Hän ei ehdi edes aloittaa lukemista kun kuulee inahduksen ja kirosanan. Benjamin yritti pitää kasvonsa peruslukemilla, mutta huvittunut hymy nousi tuon kasvoille. Pelkkä teen tekeminenkin sai ihmisen kiroamaan? Ei sillä etteikö Blanchard itse kiroillut silloin tällöin.. Hän ei vain osannut odottaa että Salena olisi alkanut kiroilemaan. Hän luki sievällä käsialalla kirjoitettuja muistiinpanoja nopeasti keskittyen siihen. Miten joku jaksoi kirjoittaa niin paljon ja niin hyvällä käsialalla? Benjaminin käsiala oli ollut täyttä siansaksaa siinä iässä. Mutta tämä kirjoittaja olikin tyttö, joten ei se ollut mikään ihme. Professori nosti katseensa ylös pergamentista, kuunnellen mitä Salena puhui.

"En ole ikinä ollut hyvä loitsuissa... Mikä auttaisi palovammoihin?" Salena kysyi naurahtaen hieman huvittuneena. Benjamin katsoi naista hetken arpoen nousisiko ylös vilkaisemaan tuon palovammaa. Ei siitä olisi tullut mitään jos hän olisi ollut välittämättä. Hän oli liian avulias ja ystävällinen. Niinpä hän nousi ylös ja käveli Salenan viereen katsoen tuon käsiä, joita nainenkin katsoi. Tarkemmin ottaen hän katsoi hieman punaista sormea. Professori katsoi naista huvittuneena, se oli "aikamoinen" palovamma nimittäin. Hän katsoi naista silmiin hieman kysyvästi. Tuon silmät muistuttivat hälyttävän paljon Athelardin silmiä. Mutta eipä Salena muistuttanut Athelardia muuten laisinkaan. Kaikki tunteet paistoivat Salenasta läpi, tuo ei ollut ilmeetön niin kuin Athelard. Eikä Benjamin pystynyt kuvitella itseään teekupposella sen pikku-kuolonsöjän kanssa.

"Palovammat eivät ole ihan minun alaani, mutta voin yrittää jotain?" hän kysyi hieman epävarmana katsoen punaista jälkeä tuon sormessa. Hän ei pitänyt palovammoista, olivatpa ne sitten vakavia tai olemattomia -niin kuin Salenan "palovamma". Miten tuo oli edes onnistunut polttamaan sormensa?

[Mila Molina]

Pelin pisteytys:

Salena Bloke: 6
Benjamin Blanchard: 6

Tämä on väliaikainen pisteytys, saatte halutessanne vielä jatkaa peliä. Jos pelaatte pelinne loppuun, saatte molemmat 5 lisäpistettä.