Kirjoittaja Benjamin Blanchard » 24 Loka 2014, 17:36
Joskus hänestä tuntui että hänen jalkansa olivat liian lyhyet. Aivan kuin ne eivät olisi totelleet häntä? Tai sitten Benjamin oli vain hidas. Mutta hän yritti olla nopea! Tosin nyt ei ollut kiireitä. Olihan kello jo sen verran että hänellä ei ollut oppitunteja pidettävänään. Niinpä tuo käveli kaikessa rauhassa käytävällä kohti tyrmiä. Tyrmistä hän aikoi hakea kirjoja, jotka oli aikoja sitten nähnyt sielä. Kosteat ja kylmät tyrmät olivat hänen mielestään huono säilytyspaikka kirjoille. Etenkin niille kirjoille jotka Benjamin halusi omaan luokkaansa, eikä mihinkään tyhjiin tyrmiin. Hän hymyili vastaan kävelevälle tytölle kohteliaasti, mutta tuo toinen katsoi häntä kuin tuntematonta. Kun tyttö sitten ohitti hänet, Benjamin ei enää hymyillyt. Ihmisten toljotus ja hämmästely oli vain idioottimaista. Sitä voisi vain olla hiljaa tai rohkeasti kysyä? Kummastelun aihe oli professorin kasvot. Muutama haava ei ollut moisen tuijotuksen arvoista. Toljota pois vaan. Kyllä mä muistan sut mokoma, hämmästele sitten kun näet tupasi tupapisteet, hän ajatteli ivallisesti, mielessään vitsaillen. Huvittunut virnistys eksyi opettajan kasvoille.
Tuo kääntyi oikealle ja laskeutui portaita pitkin kerrokseen jossa ne tyrmät sijaitsivat. Siellä ei ollut valoja tai lyhtyjä käytävää valaisemassa. Niinpä professori ottaa taikasauvansa taskustaan ja saa sytytettyä valon sauvan päähän. Uskomatonta että joskus hän oli sanonut jokaisen loitsun ääneen, mutta ne olivatkin aikoja jolloin hän oli nuorempi ja tyhmempi. Ei sillä etteikö hän yhä olisi nuori, olihan hän aika nuori vai mitä? Benjamin käveli pimeällä käytävällä omissa ajatuksissaan katsoen maahan ja toisinaan eteensäkin. Ei ollut hyvä törmäillä seiniin, ei edes pimeässä. Vaikka kukaan ei ollut näkemässä niin silti se olisi ollut tyhmää. Sauvan päässä oleva valo sammui, aivan niin kuin sen käyttäjä olikin toivonut. Ovi tuon edessä oli auki joten mikään ei estänyt häntä avaamasta sitä. Hän avasi oven ja astui sisään hämärään huoneeseen. Hetken tuo pohti oliko hän väärässä tyrmässä? Tämä näytti paljon siistimmältä kuin viimeksi. Silloin se oli vaikuttanut enemmän pahasti pölyttyneeltä varastolta, kuin siltä mitä se nyt oli. Benjaminin yllätykseksi huoneessa oli joku toinenkin. Joku hälyttävän pitkä mies, suuren tyhjän akaarion luona.
"Hello", hän tervehti hieman kummastuneena. Hän ei todellakaan ollut osannut odottaa että joku muu kävisi tyrmissä hänen lisäkseen. Tyrmäthän oli viimeisin paikka jossa joku viettäisi aikaansa. Ja Benjaminhan oli hakemassa vain kirjoja. Eihän Benjamin tiennyt mitä tuo toinen oli tyrmässä tekemässä, tuohan saattoi vain tutkia paikkoja tai jotain? Pulpetit jotka olivat viimeksi olleet päällekkäin luokan perällä, olivat siisteissä riveissä nyt. Kirjojakaan ei enää näkynyt missään. Huone oli siivottu ja kirjat tiessään? Se oli huono juttu... Benjamin todellakin halusi ne kirjat, ne olisivat olleet hyödyllisiä kun kertoivatkin loitsuista. Ehkä ne olisivat olleet loitsujenprofessorille hyödyllisempiä, mutta kyllä Benjamininkin aineessa käsiteltiin loitsuja vaikka kuinka. Benjamin katsoi toista miestä hieman kysyvästi odottaen vastausta.