Kohtaaminen käytävällä

[Athelard J. Gryan]

Roolipelin nimi: Kohtaaminen käytävällä
Mukana: Karakatus Kärmes ja Athelard J. Gryan, muita ei oteta tällä kertaa mukaan! Valitan!
Paikka: Jossainpäin koulua, käytävällä
Juoni: Karakatus on tekemässä taikojaan, kun Athelard sattuu kulkemaan ohi ja alkaa sättiä poikaa loitsujen huolimattomasta käytöstä. Lopulta Athelard tarjoutuu ottamaan Karakatuksen eräänlaiseksi oppilaakseen jolle opettaisi sitä sun tätä.
Aika: Iltapäivä

-Athelard-

Jatko-opiskelija harppoi pitkin kivistä, ja varsin kylmännihkeää käytävää pitkin, joskin hieman ontuvin askelin. Hän puristi sauvaansa hihansa laskosten kätköissä, kasvot täysin ilmeettömänä.
Mutta ulkokuori petti.
Hän oli raivoissaan. Mokomakin professori oli pistänyt hänet lupailemaan kaikenlaista typerää. Ettei muka tekisi pahaa yhdellekään koulun oppilaista… Mutta sehän hemmetti vieköön oli hänen tehtävänsä! Athelard marssii käytävää pitkin teilaten oppilaat tieltään, tuskin huomaten vihaisia huudahduksia jäljessään kunnes hiljainen ääni kiinnittää hänen huomionsa. Se tulee sivukäytävältä, nurkan takaa.

Athelard pysähtyy, ja säikäyttää jäljessään kulkevat ykkösluokkalaiset, jotka joutuvat tarttumaan toisiinsa kiinni etteivät astuisi jatko-opiskelijan kantapäille ja näin saisi hänen vihaansa niskaansa.
Ääni oli tuttu, Athelard kuvitteli kuulleensa sen aikaisemminkin. Nyt se oli tauonnut, mutta kuten yleensä, harvoin ihminen oli hiljaa kovin pitkään.
Athelard muuttaa kulkusuuntaansa ja astuu käytävälle jossa on heti paljon hiljaisempaa ja rauhallisempaa, jopa parin metrin päässä kulkevat oppilaat vaikuttavat vaimennetuilta.
Hän tiesi että nurkan takana seisova kaksikko, sillä sellainen se ilmeisestikin oli, ei kuullut hänen saapumistaan. Eipä tietenkään.

Nyt Athelard tunnisti sanojen lausujan. Se oli Kärmesin suvun poika, oppilaansa täällä Chateaussa ja vastuussa ensimmäisen suunnitelman kariutumisesta. Jatko-opiskelijan sormet kouristuvat, hänen teki mieli kuristaa mokoma kakara. Miten tuo oli pystynyt toilailemaan suunnitelman, sehän oli ollut loistava, kerta kaikkiaan aukoton…
Athelard kuristaa nurkan taakse, seinämää pitkin hivuttautuen. Todellakin, Kärmesin lapsi seisoi selin häneen ja kidutti jotakuta tuntematonta oppilasta. No, ei siinä sinänsä mitään pahaa ollut, mutta ei tuollainen täällä koulussa käynyt. Athelardin olisi pakko puuttua asiaan ellei hän halunnut uuttakin suunnitelmaa mullan alle.
Hän astuu esiin taikasauva koholla, rykäisten niin että kaksikko varmasti kuulisi

[Karakatus Kärmes]

-En ole tehnyt mitään. Autan häntä läksyissä. Karakatus sanoi maireasti. Hän tiesi selityksen olevan huono mutta se kelpasi. Hän silitti käärmesormustaan.
-Häivy! Hän rähjäsi kiduttamalleen oppilaalle joka juoksi pelokkaana pois. Kolhokallo luikersi Karakatuksen iholla. Karakatus nosti sauvansa.

-Olet sattunut väärään paikkaan väärään aikaan. Karakatus sanoi tulijalle maireasti.

-Olen Karakatus Kärmes. Uhrin on hyvä tietää hyökkääjän nimi. Kuka itse olet? Karakatus kysyi hymy huulillaan.

Hänen musta pukunsa mustine kauluspaitoinren ja kravatteineen antoibat yhdessä pituuden laihuuden ja silmäpussien kanssa hänestä riutuneen kuvan

//Sori kun tämä on lyhyt näpyttelin tämän puhelimella ja se on minusta vaikeaa//


-Olen muuten Karakatus Kärmes. Entä sinä?

[Athelard J. Gryan]

-Athelard-

Jatko-opiskelija kohottaa kulmiaan toisen alkaessa pälpättää kuin papupata. Ei hän ollut kysynyt vielä mitään… Taisi olla hieman säikympää sorttia. Tosin Kärmesin nuoren seuraavat sanat vetivät tuon harhaluulon pois Athen mielestä. Vai alettiin tässä uhkailemaan?

”Sinulla on erittäin hyvät seurapiiritaidot. Kohtaat henkilön ensimmäistä kertaa ja jo uhkailet häntä.” Athelard toteaa kitkerästi kun toisen puhe hetkeksi katkeaa. Lisäksi tuo valehteli kerta kaikkiaan aivan liian näkyvästi. Oliko tuo todellakin Kärmesin suvun vesa? Ehkä hän oli erehtynyt… Kuka hullu uhkailisi itseään monta vuotta vanhempaa? Mutta tuo oli ilmoittanut nimekseen Karakatus Kärmesin, joten tuon täytyi olla herra Kärmesin poika.

Yhtäkkiä jokin kiinnittää Athelardin huomion, ja tuo katsoo kiinnostuneena kuinka käärme matelee toisen iholla. Käärmeen silmissä oli tietäväinen katse, ja Athelard virnisti huvittuneena, iskien sitten silmää tuolle. Mutta samalla hän tiesi ettei se kertoisi tällä kertaa mitään omistajalleen. Sillä kuten Athelardkin, se oli utelias näkemään miten tapaamisessa vielä kävisi.

Vihreiden silmien katse kohdistui paremmin poikaan. Tuo ei ollut kovinkaan hyvännäköinen, aivan liian laiha ja pukeutunut varsin vanhanaikaisesti. Ellei jopa haudantakaisiin vaatteisiin. Athelard hymähti, olisi luullut herra Kärmesin varustaneen poikansa edes hieman paremmin koulua varten.
Mutta kaikesta päätellen tuo ei tiennyt juttukumppaninsa todellista henkilöllisyyttä, Athelard näki sen silmistä jotka katselivat häntä vihamielisesti, uhmakkaana. Ja ehkä hieman peloissaankin.
Huvittavaa.
Mutta hän ei ollut aikeissa vastata pojan kysymykseen. Siihen ei ollut mitään tarvetta. Hän kertoisi nimensä jos huvittaisi, ja mikäli tuo kakara vielä kerrankin häntä uhkailisi, Athelard ei vastaisi seurauksista. Vaikka kuinka olisi Kärmesin kakara.

”Miten voit kuvitella voivasi taikoa tuollaisia taikoja koulussa? Tiedät hyvin että jos jää kiinni, siitä saa jälki-istuntoa.” Athelard sanoo, ilme huolestuneena. Ei hän sitä oikeasti ollut, mutta roolia oli pidettävä yllä. Hän oli jatko-opiskelija, ja toinen oppilas. Hänen äänessään on terävä särmä, ja Athelard pyörittelee taikasauvaansa sormissaan, odottaen.
Toki hän arvasi mitä tulisi tapahtumaan, mutta halusi nähdä oliko poika todella tarpeeksi typerä yrittääkseen taikoa häneen. Sillä se ei onnistuisi. Voimakas sauva pitäisi siitä huolen.

[Karakatus Kärmes]

Karakatus katsahti Kolhkalloa. Kolhokallo luikersi lattialle. Se luikersi jatko-opiskelijan niskaan ja käpertyi kerälle tuon olkapäälle.
- Hah hah hyvin hupaisaa. Kerro se nimi tai kohta tulee pahemman luokan kirous! Karakatus karjui raivoissaan.
-Mikä ääliö! Etkö tajua kuka tämä on! Sylvesterhän antoi valokuvankin! Näytä piirtosi jatko-opiskelija! Näytä piirtosi! Karakatus myös! Karakatus etkö olekkaan tiimimme aivot? Olenko se minä vai?! Kolhokallo sihisi.
Karakatuksen leuka loksahti auki hän tuijotti Kolhokalloa joka oli juuri puhunut ihmisten kielellä. Karakatus laski sauvansa ja vetäisi vasemmanpuoleisen hihansa ylös. Siinä komeili UAKS.RY;n logo. Logo oli tummunut käärmekuvio kiemurteli. Logoa poltti hienoisesti. Karakatus vetäisi hihan ylös ja katsoi jatko-opiskelijaa silmiin. Karakatuksen katse siirtyi Kolhokalloon joka nyökkäsi innokkaasti.
-Karakatus on ihan hyvä velho, mutta joskus hän on täysi ääliö. Kolhokallo kuiskasi jatko-opiskelijan korvaan, niin ettei Karakatus kuullut. Kolhokallo nauroi hiljaa.

Kolhokallo oli älykkäämpi kuin tavalliset käärmeet. Ehkä siksi Sylvester oli antanut sen Karakatukselle. Siksi että Kolhokallo pitäisi huolen siitä ettei Karakatus tekisi mitään väärin. Kolhokallo itseasiassa oli melkein juonikkaampi kuin Karakatus ja Sylvester yhteensä. Vai oliko? No oli miten oli se puhui ihmisten kieltä. Karakatus oli kuullut sen puhuvan vain kärmeskieltä. Haittasiko tuo? Ei taatusti. Kolhokallo oli hyvin salannut taitonsa tai se oli oppinut sen hiljattain.

[Athelard J. Gryan]

-Athelard-

Jatko-opiskelija mulkaisi käärmettä, joka oli luikerrellut hänen päälleen, ja huitaisi sen pois. Hän ei kaivannut olioita niskaansa, varsikaan kun sen iho oli kostea ja kylmä, suorastaan kalmannihkeä. Kuin kuolemalla.
Athelard hytisi ja käänsi sitten katseensa Kärmesin vesaan, tuijottaen tuota vihreillä silmillään, hellittämättä.

Pian käärme alkaa kuitenkin puhua ihmiskieltä, ja poika vetää kaapunsa hihaa ylemmäs paljastaen piirtonsa. Sitä ei oltu edes peitetty.
Athelard tuhahtaa, ja kääntyy lähteäkseen ollen kuin ei olisi lainkaan kuullut, tai ymmärtänyt käärmeen sanoja. Hän ei moisten kanssa yhteistyöhön ryhtyisi, ei ainakaan jos nuo olivat noin kovin huolimattomia.
Taikoa nyt ympäriinsä koulua, ja näyttää sitten suojaamaton merkki kelle tahansa vastaantulijalle… Lisäksi, jos käärmeen sanoma oli totta ja herra Kärmes oli antanut pojalle valokuvan hänestä, oli koko tehtävä vaarassa. Mikäli tuo olisi hukannut sen, Athelard ei tahtonut ajatella sitä. Hän ei ollut pelokasta tyyppiä, mutta valokuva kertoi usein enemmän kuin tuhat sanaa ja mikäli sellainen joutuisi opettajien, tai muiden oppilaiden haltuun, se olisi erittäin huono juttu.
Ja kyseenalaiset saisivat kärsiä. Athelard pitäisi huolen siitä että Kärmesin pentu saisi maksaa hukkumisestaan.
Mutta tuskin kukaan hukkaisi niin tärkeää valokuvaa, eihän?

Athelard nyökkää, Kärmes oli todellakin ääliö. Ei sitä paremminkaan voinut kuvata, eikä vähättelyyn ollut mitään syytä. Mitä luultavimmin toisen holtiton käytös johtui kuitenkin tuon vanhemmista, saattoihan tuon äiti olla kuraverinen. Mistäs Athelard sitä tiesi?
Ja olihan se tunnettu tosiasia, että kuraveristen lapset olivat velhoista pahimpia.

[Karakatus Kärmes]

-Kuva on poltettu jo aikaa sitten. Itseasiassa jo Kärmesin sukulinnan oleskeluhuoneen takassa. Kuva ei ole koulua nähnytkään. Menemmekö johonkin öm salaisempaan paikkaan. Tässä lähellä on salahuone, jonka olemassaolosta ei monikaan tiedä. Voimme keskustella siellä rauhassa. Lisäksi isä kertoi että olet mukana suunnitelma B;ssä. Vai käsitinkö väärin? Kärmesin suku on vanha puhdasverinen suku jos sitä mietit. Vanhempani vihaavat kuraverisiä. Entä itse? Vai kenties puolustat heitä? Saastaiset kuraveriset! Tekisi mieli langettaa anteeksiantamattomia kirouksia kun näen niitä. Karakatus kohotti sauvansa leikitteli sillä laittoi sen taskuunsa ja katsoi jatko-opiskelijaa lipevästi.
-Oletko muuten animaagi? Karakatus kysyi maireasti. Hänen äänestään paistoi jälleen kerran iva.
-Olet Athelard J. Gryan vai mitä? Isä kertoi. Karakatus sanoi ja otti taskustaan verenpunaisen omenan, puraisi sitä ja heitti sen ulos käytävällä olevsta ikkunasta.
-Kiva arpi. Karakatus sanoi ivallisesti ja jatkoi: - Mistä sait sen?
Karakatus katsahti kylmästi Athelardia. Hänen kelmeät lähes valkoiset kasvonsa näyttivät kuunvalossa entistä kaameammilta.

[Athelard J. Gryan]

-Athelard-

Jälleen kerran oppilas vastaa kysymykseen, jota Athelard ei ollut esittänyt. Huvittunut hymy nousee jatko-opiskelijan kasvoille tuon katsoessa Kärmesiä. Olikohan tuolla jonkin kaltaisia selvännäkijän kykyjä? Se olisikin mielenkiintoista vaihtelua tässä lahjattomien kuraveristen opinahjossa.
Sitten poika alkaakin puhua nopeasti, niin nopeasti ja paljon että Athelardin hymy hiipuu tuon jääden vain tuijottamaan murhaavasti toista. Puhui aivan liikaa tyhjänpäiväisyyksiä. Hänen olisi sanottava pari valittua sanaa herra Kärmesille tuon pojan käytöksestä. Tällainen ei vain sopinut puhdasveristen arvolle.

Viitsimättä vastata sanallakaan Athelard kääntyy uudestaan lähteäkseen. Hän tuhlasi täällä aikaansa.
Takaansa jatko-opiskelija kuulee kuinka toinen tajuaa viimein hänen nimensä, ja lausuu sitten lopuksi jotain, joka saa jo pari askelta kävelleen Athelardin pysähtymään, ja kääntymään uudestaan Kärmesin puoleen.
”Eräs velho kävi hieman turhan vitsikkääksi ja tapoin hänet. En siedä puheita joiden sävy on halveksuva.” Tämä lause oli selkeä varoitus, ei niinkään vastaus kysymykseen. Mutta siitä sai kyllä mainiosti tajuttua, ettei Athelard ollut mielissään tästä. Mistään.

Athelard käänsi katseensa pojasta tuon käärmeeseen, ja hymyili epämiellyttävästi kuten hänellä oli tapana. Käärme oli osoittautunut keskustelun edetessä varsin viisaaksi, Athelardin huomioiden mukaan paljon isäntäänsä järkevämmäksi. Ehkä sen kanssa olisi järkevämpää neuvotella, vaikka olikin eläin? Athelard ei antanut kammotuksensa näkyä, hän ei pitänyt eläimistä. Ei mistään, ei käärmeistä eikä pöllöistä. Edellä mainittuja hän suorastaan vihasi. Pöllöt olivat pelkkiä turhia rääkyviä, huomiota kerjääviä otuksia joita piti paapoa. Niistä ei ollut mitään hyötyä, enemminkin haittaa. Athelard oli saanut todistaa usean pöllönomistajan halveksittavaa romahdusta kun pöllö, johon oli kiinnytty liikaa, oli kuollut.
Naurettavaa.

[Karakatus Kärmes]

-Ahaa. Vihaat siis kuraverisiä. Kuten minäkin. Mi....Karakatus sanoi mutta Kolhokallo keskeytti hänen lauseensa huitaisemalla häntänsä tuon suun eteen.
-Ole nyt jo hiljaa! Meidän ei ollut tarkoitus härnätä Athelardia vaan tehdä yhteistyötä! Kerrankin kun meillä on mahdollisuus loistaa, niin sinä alat isottelemaan kohteelle, piti meidän tehdä asiat hyvässä tai pahassa! Kolhokallon raivonpurkauksen kuitenkin keskeytti tuulenpuuska joka lennätti lapun kolhokallon päähän. Karakatus otti lapun. Siinä luki:

ETSINTÄKUULUTUS

Antonin Dolohov
10 000 kaljuunaa ilmoituksista, tiedoista tai
jostain muusta ministeriölle ilmoitetusta koskien
kyseistä kuolonsyöjää.
Karakatus tuhahti. Hänen kasvoilleen levisi ivallinen hymy.
-Oletko ajatellut isäni tarjousta? Voit jutella hänenkin kansaan hän on näet koululla töissä. Karakatus kysyi katsahtaen Athelardiin. Kolhokallo katsahti Karakatukseen hyväksyvästi.

[Athelard J. Gryan]

-Athelard-

Jatko-opiskelija marssii takaisin ja katsoo käärmettä pitkään, ennekuin nyökkää hyväksyvästi. Se oli jälleen kerran osoittanut olevansa viisaampi kuin omistajansa.
”Käärmeesi on oikeassa.” Athelard toteaa nyökäten hieman puhuteltua päin. Herra Kärmes parka, kun oli saanut moisen lahjattomuuden lapsekseen. Miksei tuo ollut vain lausunut kirousta, ja sillä siitä olisi päästy? Ensimmäisellä luokalla, niin olisi ollut parhain ja säästytty monelta vaivalta. Pimeyden Lordinkaan ei tarvitsisi tehdä suunnitelmia pilalle menneiden tilalle. Eräiden vuoksi.

Äkkiä jokin paperilappunen kuitenkin lentää sisään, mutta Athelard ei anna sen häiritä itseään. Hän oli liian tottunut häiriöihin häiriintyäkseen tuollaisesta pikku paperinpalasesta.
”En valitettavasti ole kiinnostunut herra Kärmesin kanssa toimimisesta.” Athelars vastaa hyytävällä äänensävyllä. ”Pimeyden Lordi on antanut minulle tehtävän, ja et sekaannu siihen kyvyttömyydelläsi.” Athelard sanoi, se oli toteamus pikemminkin kuin uhkaus. Hän tarkoitti joka sanaa mitä sanoi, eikä suvaitsisi muuta.

/Anteeksi lyhyys, ei oikein ajatus kulje ;( Nyyh

[Karakatus Kärmes]

-Luuletko pimeyden lordin olevan vielä hengissä? Karakatus kysyi uteliaana. Kolhokallo läimäytti hännällä otsaansa. "Taas se alkaa" se ajatteli.
-Athe. Haluan puhua kanssasi kahden. Karakatus voi häipyä siksi aikaa. Kolhokallo sanoi hiljaa Athelardille. Kolhokallo katsoi Athelardia anovasti. Karakatus laski Kolhokallon käytäväälle ja katosi nurkan taakse.
-Voimmeko me siis jutella? Haluatko että kerron ensimmäisestä vai toisesta velhosodasta? Osallistuin kumpaankin kuolonsyöjänä. Silloin se ei vielä tapahtunut minulle. Kuuluin pimeyden lordin sisäpiiriin. Äitisi. Athelard. Mikä hänen nimensä olikaan? Oli parhaita tuntemiani kuolonsyöjiä. Ja minä tunsin heitä paljon. Voin kertoa sinulle sen mitä haluat noista ajoista. Voin myös kertoa synkimmän salaisuuteni sinulle. Koska vaikutat hyvin järkevältä velholta. Kolhokallo sanoi Athelardille ja jäi katsomaan tuohon odottavasti.