Matka Taikakoulu Châteauhun

[Alexandra Milanova]

Nousin ulos bussista ja huokaisin helpotuksesta. Olin kuolemanväsynyt, sillä bussi oli ollut tukahduttavan kuuma ja oli ollut täynnä kirkuvia pikkulapsia. Tai no siellä oli ollut vain yksi, mutta se oli huutanut kymmenenkin edestä. IPodini oli pelastanut minut varmalta kuolemalta.

Lähdin kävelemään kohti Lyonin juna-asemaa ja Châteaun koulujunaa. Kuljin täpötäyden asemahallin läpi kohti Châteaun junaa. Matka sujui ongelmitta, sillä kukaan ei katsonut pientä mustahiuksista tyttöä kahta kertaa. Saavuin junalle, jonka ympäristö oli täynnä hössöttävia vanhempia ja heidän lapsiaan. Pujottelin tungoksen läpi jättimäisen matkalaukkuni kanssa. Pääsin junan ovelle, mutta isokokoinen poika työntyi takavasemmalta eteeni. Kaaduin kumoon ja kolautin käteni junan kylkeen. Siihen tulisi takuulla mustelma. "Varo vähän!" huusin pojalle, joka ei näyttänyt kuuntelevan. Huutoni kuulostikin varmaan aivan kamalalta. Joltain venäjän ja ranskan sekasotkulta. Nousin ylös, puistelin vaatteeni pölystä ja nappasin matkalaukkuni. Nousin viimein junaan etsimään hiljaista ja tyhjää vaunuosastoa. Löysinkin sellaisen aivan junan perältä. Istuuduin ja pengoin velhoista kertovan kirjan esiin ja aloitin lukemisen.

Monta tuntia ehti kulua. Söin eväitäni ja ostin kaikkea hyvää vaunusta. Bertie Bottin jokamaunrakeet olivat mielenkiintoinen makuelämys. Pysähdyimme Bordeauxissa ja Toulousessa ennen kuin saavuimme Marseilleen.

[Ashley Smith]

Olin matkalla Englannista uuteen kouluun châteauhun, jonne vanhempani halusivat minut lähettää vaikka ranskan kielitaitoni olivat suoraan sanottuna surkeat. Osasin juuri ja juuri sanoa Salut tai Bonjour, mutta siinä kielitaitoni oikeaataan olikin. En käsittänyt äitini ajatuksia kun hän oli Lähettänyt kaksi sanaa ranskaa osaavan tyttärensä ranskan kieliseen kouluun jossa melkein kaikki oppilaat puhuivat täydellisesti ranskaa. Onneksi edes oppitunnit olivat englanniksi.

Kiipesin junaan hermostuneena. Junassa ympäriilläni lähes kaikki puhuivat ranskaa. Kaikkialta kuului vieras kielisiä huudahduksia: "Non! Oui! Merci! Salut!" Mikä hermostutti minua entisestään. Olin yksin vieraassa maassa enkä osannut lähes ollenkaan ranskaa. Sysäsin yli hermostuneet ajatukseni takaalalle ja lähdin etsimään tyhjää vaunuosastoa junan perältä. Sellaista ei kuiyenkaan löytynyt joten menin vaunu osastoon jossa istui jo joku tyttö.katselin ikkunasta ulos, kohta juna lähtisi liikkeelle. Olisin halunnut jutella jonkun kanssa mutta kaikki puhuisivat aivan varmasti ranskaa.
En halua olla täällä, en halua mennä Châteauhun. Haluan mennä tylypahkaan jossa kuulisin taas ympärilläni englantia enkä tätä outoa hienostelevaa kieltä, ajattelin epätoivoisesti.
Huomasin itkeväni ja koetin parhaani mukaan piiloutua hiusteni taakse ettei edessäni istuva tyttö huomaisi sitä.

[Sylviane Gren]

Sylvianen matka Bordeauxin asemalle sujui ilman sen suurempia, kommelluksia mainittakoon vielä että sisarukset yrittivät hyvästellä toisensa, vaikka tyttö olisikin mielellään jättänyt sen väliin. Bordeauxin juna-asemalta Marseilleen asti tyttö oli onnistunut pitämään yhden vaunuosaston vallattuna itselleen ja vaihtanut ennen Marseillea, josta hänen kuulemansa mukaan myös brittiläiset oppilaat astuivat junaan, koulupuvun päällensä. Koulun oppituntien järjestäminen englanniksi oli yksi hermostuttava tekijä lisää uuden ympäristön ja tulevien tanssiaisten lisäksi.

Junan pysähtyessä Toulousen jälkeen vuorossa olevan Marseillen kohdalla noidan uteliaisuus voitti ja hän pujahti ulos vaunuosastostaan katselemaan käytävän ikkunoista ulos nähden oletettujen brittien poistuvan omasta kulkuneuvostaan ja nousevan junaan. Se, että noidan tyhjillään ollut vaunuosasto voitaisiin vallata, jonkun toisen toimesta, ei tullut varsinaisena yllätyksenä, mutta Sylviane oli kuitenkin aika hämillään nähdessään jonkun toisen istuvan paikalla jossa hän oli juuri äsken itse istunut, haaveillen. Tyttö kuitenkin vielä pujahti nopeasti sisään samaiseen vaunuosastoon ottaakseen sieltä sinne jätetyn laukkunsa mukaan ja lähti etsimään uutta, parempaa vaunuosastoa itselleen.

Kun kerran kaikki muut vaunuosastot tuntuivat olevan täytetty vähintään parilla henkilöllä, ei auttanut muu kuin mennä johonkin jo hivenen täytettyyn vaunuosastoon. Tyttö sipaisi kuparinruskehtavat hiuksensa korviensa taakse vetäen samalla syvään henkeä astuessaan sisälle vaunuun, joka oli ollut junan perällä ja oli täytetty kahdella noidalla. ”Hei, ei kai haittaa jos liityn teidän seuraanne. Oma vaunuosastoni vallattiin”, Sylviane selitti ilmestymistään nopeasti ranskaksi yrittäen sitten sanoa saman englanniksi, mutta kielitaito riitti sanomaan vain pääkohdat englanniksi huonosti lausuttuna.

Tytön seisoessa siinä odotellessa vastausta joku hänen takanaan käytävällä kulkevista työnsi hänet, oletetusti vahingossa, sisälle osastoon ja hän sitten yritti sulavasti istuutua vaaleahiuksisen noidan kanssa samalle penkille, tosin sen toiseen päähän. Ja tarkasteli sitten muita anteeksipyytelevän hymynsä takaa hivenen uteliaana. Vaaleahiuksinen tyttö näytti tämän vastapäätä istuvaa tummahiuksista tyttöä vanhemmalta, joka saattoi ehkä olla Sylvianen ikäinen. Sylviane ei halunnut murtaa jään toistamiseen, joten hän tarkasteli laukkunsa sisältöä ja otti siellä varmuuden vuoksi olleen sanakirjan esille, selaten sen sivuja.

[Alexandra Milanova]

Vaunuosastooni saapui Marseillesta kaksi tyttöä. Ensin tuli vaaleahiuksinen ja toisena kuparinruskeahiuksinen tyttö. Jälkimmäisenä tullut kysyi meiltä, että voisiko tulla tänne istumaan. Vastasin hänelle ranskaksi, sillä se vaikutti olevan tytölle helpompaa "Tottakai voit tulla. Minua ei ainakaan haitaa, että on vähän enemmän matkaseuraa. Olen muuten Alexandra. Entä sinä?" Tyttö tönäistiin osastoon ja hän asettautui istumaan vaaleahiuksisen tytön viereen.

Joka kerta, kun avasin suuni Ranskassa, pelkäsin, että venäläinen taustani kuuluisi siitä läpi. Myös tälläkertaa. Kuparinruskeahiuksinen tyttö oli ainakin ranskalainen, sen huomasi puheesta heti, mutta toinen tyttö ei ollut sanonut vielä sanaakaa, joten hänestä en vielä tiennyt. Odotellessani vastausta, aloin katsella ulos ikkunasta. Juna oli jo lähtenyt ja ikkunasta vilahteli etelä Ranskan maaseutu. Aivan erilaista kuin kotona Pariisissa. Erilaista, mutta kaunista ja miljoona kertaa rauhallisempaa.

[Ashley Smith]

Hetken päästä vaunun ovelle ilmstyi toinen tyttö joka sanoi ensin jotain ranskaksi toiselle tytölle tai luultavasti kysyi.sitten hän sanoi jotain englanniksikin.
Kun kuulin taas omaa kieltäni kohotin päätäni. Silmäni olivat varmasti vielä vähän punaiset itkemisestä mutta oman kielen kuuleminen, tosin ranskalaisella korostuksella piristi paljon. Tytön englannin kielisetä lausewsta ymmärsin että jokin oli vallattu ja luultavasti kysyi voisikohän tulla vaunuosastoomme.

Toinen tyttö sanoi nopeasti jotain ranskaksi ja kysyi jotain, kun toinen jo tyrkättiin vaunu osastoon.
Oman kieleni kuulemisen rohkaisemana päätin kokeilla sanoa jotain.
"Salut, (hei)"sanoin hiljaa, muuta en sitten osannutkaan sanoa ja toivoin että he ymmärtäisivät englantia edes vähän, muuten matkasta tulisi aika tylsä ja pitkä minulle.
Mietin kuumeissani miten voisin puhua heidän kanssaan kun keksin että minulla oli repussani neljä suklaasammakkoa. Kaivoin ne nopeasti repustani ja ojensin kummallekkin yhtä suklaasammakkoa.
"Otatteko?"sanoin englanniksi ja lisäsin lauseeseeni enemmän kysyvyyttä kuin olisi ollut tarpeen jos olisin puhunut jonkun englantilaisen kanssa

[Sylviane Gren]

”Totta kai voit tulla. Minua ei ainakaan haittaa, että on vähän enemmän matkaseuraa. Olen muuten Alexandra. Entä sinä?”, tummahiuksinen tyttö esittäytyi samalla kun Sylviane istahti vaaleahiuksisen noidan kanssa samalle penkille. ”Kiitos. Hauska tutustua, Alexandra. Minä olen Sylviane”, tyttö esitteli itsensä pannen kuitenkin merkille Alexandran puheesta pienen vivahteen, joka tavallisen ranskalaisen puheesta puuttuisi.

Sylvianen tutkaillessa oman laukkunsa sisältöä vaaleahiuksinen tyttö sanoi ensimmäistä kertaa jotain ranskaksi tosin, vaikkei hänen ranskansa niin vahvaa ollutkaan. Sylviane päätti vastata hänelle ranskaksi ja nyökkäsi kohti tummahiuksista tyttöä kohti sanoen Alexandra ja osoitti sen jälkeen itseään sanoen Sylviane, yrittäen siten siis esitellä muut samassa junaosastossa olevat. ”Mikä sinun nimesi on?” kuparinruskehtavat hiukset omaava noita kyseli oletetusti Iso-Britanniasta tulleelta noidalta ja havaitsi silloin vasta, että toisen silmät näyttivät hivenen punertavilta.

Kun Sylviane ei halunnut heti sen perään murtaa jäätä, hän otti ranska – englanti – ranska, sanakirjansa esille ja selaili sen sivuja läpi, ehkäpä hän törmäisi johonkin hyödylliseen jota voisi käyttää tämän matkan aikana. Vaaleahiuksisen tytön ääni katkaisi hiljaisuuden tämän ojentaessa Sylvianelle ja Alexandralle, jotain jonka Sylviane muisti nähneensä ja kokeneensa vain parikin kertaa lyhyen elämänsä aikana. Esittäen jonkinlaisen kysymyksen kysyvään sävyyn englantilainen tyttö sanoi jotain, johon Sylviane uskoi parhaaksi nyökätä. Ojentaen kätensä sitten ottaaksensa suklaasammakon vastaan, hymyillen rohkaisevasti samalla penkillä istuvalle tytölle.

[Alexandra Milanova]

Kuparinruskeahiuksisen tytön saavuttua vaunuun, toinen tyttö penkoi jotain repustaan. Sitä jotain oli neljä kappaletta, ja oli kääritty violettiin kääreeseen. Tyttö tarjosi sitä meille englanniksi. Arvelin sen olevan jotain velhomakeista. "Kyllä kiitos." vastasin englanniksi, vaikka se ei kovinkaan vahva kieli minulla ollut ja ojensin kättäni ottaakseni yhden.

Kuparinruskeahiuksinen esitteli itsensä Sylvianeksi. "Hauska tutustua Sylviane." Pian tämän jälkeen Sylviane esitteli meidät brittinoidalle. Meidän vaunuosastolla oli nähtävästi nyt ranskalainen, britti ja venäläinen (siis minä), aika kansainvälistä.

"Nyt kun kerran ollaan samassa vaunuosastossa, haluaisin tietää vähän täsätä Châteausta vähän lisää. Olen jästisyntyinen, niin en oikeastaan tiedä mitään koko taikovasta maailmasta." kysyin englanniksi, kun sitä täällä näytettiin ymmärrettävän enemmän. Jos Sylviane ei ymmärtäisi, kääntäisin sen pian ranskaksi.

[Ashley Smith]

"Kyllä kiitos." Toinen noidista sanoi englanniksi kun ojensin heille suklaasammakoita.
Sen jälkeen menikin hetki kun kaksi muuta puhuivat ranskaksi kunnes toinen tytöistä esitteli itsensä Sylvianeksi ja toisen noidan Alexandraksi.

Ajattelin että minunkin pitäisi esitellä itseni joten osoitin itseäni ja sanoin "Ashley"
Nyt kun kerran ollaan samassa vaunuosastossa, haluaisin tietää vähän täsätä Châteausta vähän lisää. Olen jästisyntyinen, niin en oikeastaan tiedä mitään koko taikovasta maailmasta." Alexandra sanoi yllätyksekseni englanniksi.

"Mitä haluat tietää?"kysyin hymyillen ja rentouduin hieman. Chateausta en ehkä osaisi kertoa niin paljon mutta taikamaailmasta tietäisin ainakin.
Mutustin vastausta odotellessani suklaa sammakkoa ja kurkistin ulos ikkunasta. Ehkä Chateau ei ollutkaan niin hirveä paikka kun olin aluksi luullut.
"Missä tuvassa te olette?"kysyin hetken päästä ja yritin sanoa sen mahdollisimman selkeästi jotta muutkin ymmärtäisivät.

[Sylviane Gren]

Sylvianen esiteltyä itsensä Sylvianeksi ja tummahiuksisen noidan Alexandraksi, vaaleahiuksinen kertoi nimensä olevan Ashley. Sylviane nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi ja oli ilahtunut siitä, että hänellä oli koko ajan jotain kädessään johon voisi purkaa jännittyneisyytensä. Tyttö oli ottanut Ashleylta suklaasammakon ja oli syönyt sen tarkastellen sen jälkeen tiiviisti, ehkä liiankin tiiviisti, kortissa komeilevaa velhoa. ”Roderick Plumpton”, Sylviane luki ääneen ja tarkasteli huispauskaapuun pukeutunutta nuorta miestä, joka komeili kortissa hetken aikaa virnuillen ennen kuin katosi.

Sylviane käänteli korttia vielä jonkin aikaa käsissään ennen kuin pakkasi sen takaisin laukkuunsa, päätyen sen jälkeen taas selailemaan sanakirjaansa. Alexandra sanoi jotain englanniksi mistä tyttö ymmärsi hyvin vain taikakoulun nimen, tiedonhalun ja tummahiuksisen noidan jästisyntyvyyden, jota ei muun verisääty – sanaston ohella löytynyt kuparinruskehtavan noidan sanakirjasta, joten hänen oli pitänyt opetella nuo termit ulkoa englanniksi.

Sylvianen onneksi Ashley päätyi vastaamaan hymyillen Alexandralle ennen Sylvianea, joten tämä omaksi iloksensa säästyi puhumasta huonoa englantiansa ja piirteli kuvitellusti sormenpäillänsä sanakirjan sivuille ilman, että siitä jäisi mitään jälkeä. Hymyillen sitten vaisusti muille, jos he sattuivat vilkaisemaan hänen suuntaansa.

”Missä tuvassa te olette?” Ashley kysymys herätti Sylvianen ajatuksista ja tämä lopetti hiussortuvillansa leikkimisen, jonka hän oli taas aloittanut. Tuon kysymyksen noita ymmärsi varsin hyvinkin, sillä häneltä oli kysytty sitä loman aikana pariin otteeseen ranskaksi ja jopa englanniksi. Sylviane osoitti koulukaapuansa, joka hänellä oli ollut jo päällä, kun hän astui tähän junaosastoon. Noidan koulukaavun rinnuksilla ei vielä komeillut minkään tuvan merkkiä, mikä johtui pitkälti siitä, ettei häntä ollut vielä lajiteltu mihinkään tupaan.

”En vielä missään”, tyttö selitti takellellen hymyillen hivenen katsellen sen jälkeen jalkoihinsa, joita heilutti edestakaisin osumatta niillä kertaakaan junan lattialle, kääntäen heti sen jälkeen reisiensä päällä makaavan paksun sanakirjan toisen aukeaman esille. Hyräillen hiljaa itseksensä kuunnellen kaiken varalta tosin valppaasti, jos muut sattuisivat kertomaan missä tuvissa he olisivat.

[Alexandra Milanova]

Vaaleahiuksinen tyttö esitteli itsensä Asleyksi. "Kiva nimi. Sopii sinulle." vatasin Ashleylle hymyillen. Yhtäkkiä lakkasin hymyilemästä, sillä tajusin, etten voisi saada täältä ystäviä. Kaikki muut olivat takuulla taikaperheistä, ja heillä oli omat piirinsä. Ashley kuitenkin vastasi kysymykseeni. Châteausta tyttö ei tiennyt, mutta taikamaailmasta kylläkin. "No, haluaisin tietää kaiken. Ei se haittaa, ettet tiedä. Oletko sitten vaihtanut koulua äskettäin?" Ashley kysyi tupiamme. "En tiedä vielä. Tämä on ensimmäinen vuoteni, kuten oudoista kysymyksistä voi varmaan päätellä. Sain siis kirjeeni heinäkuussa ja se oli ensimmäinen kosketukseni taikovaan maailmaan. Olihan minulla jonkinlainen aavistus, mutta ei mitään konkreettista." vastasin.

Olin hämmentynyt. Ennen en ollut ollut läheskään näin puhelias. Ehkä Ashley iloisella asenteella oli myös vaikutusta minuun. Huomasin yhä piteleväni sitä mystistä karamellia kädessäni. Avasin kääreen ja huomasin sen olevan suklaasta tehty sammakko. Haukkasin siltä pään pois. Mmm. Hyvää suklaata. Katsoin käärettä tarkemmin ja huomasin, että siinä oli mukana myös kortti. "Albus Dumbledore" luki kortissa ja kuvassa oli pitkäpartainen vanhus, joka hymyili ilkikurisesti. Luin alla olevan takstin jossa oli tietoja tästä velhosta. Hän oli ollut eläessään Tylypahkan noitien ja velhojen koulun rehtori ja opettaja. Mielenkiintoista. Laitoin kortin reppuun ja hymyilin itsekseni.

Kysyin sitten saman kysymykseni Châteausta ja taikovasta maailmasta Sylvianelta, tällä kertaa ranskaksi. Toivottavasti hän osaisi kertoa tulevasta koulustani vähän enemmän, vaikka ekavuotelainen oli hänkin.