Matka Taikakoulu Châteauhun

Lukuvuoden 2014-15 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Re: Matka Taikakoulu Châteauhun

ViestiKirjoittaja Ashley Smith » 25 Loka 2014, 13:53

"Kiva nimi. Sopii sinulle."Alexandra sanoi minulle hymyillen, vastasin hänen hymyynsä ja katsahdin sylvianeen joka ei ilmeisesti puhunut englantia niin hyvin kuin Alexandra. Tunsin pientä syyllisyyttä siitä että hän tuntui jäävän keakustelun ulkopuoleelle koska minä en osannut puhua ranskaa.

Ajatukseni kuitenkin leskeytyivät kun Alexandra vastasi kysymykseeni.
"En tiedä vielä. Tämä on ensimmäinen vuoteni, kuten oudoista kysymyksistä voi varmaan päätellä. Sain siis kirjeeni heinäkuussa ja se oli ensimmäinen kosketukseni taikovaan maailmaan. Olihan minulla jonkinlainen aavistus, mutta ei mitään konkreettista."hän sanoi ja heti perään sylvianekin vastasi ettei ollut vielä missään tuvassa.
Ajattelin pyytää Alexandraa tulkkaamaan Sylvianellekkin mutta hän sanoi jotain ranskaksi ja oletin että hän oli tajunnut sen itsekkin.
"Hankalaa kun minä en puhu ranskaa"sanoin hymyillen pahoittelevasti.
"Eivät velhot oikeastaan ole hirveä erilaisia kuin jästitkään."sanoin ja mietin hetken miten jatkaisin.
"Kaikkien melkein kaikkien koneiden tilalla vain käytetään taikuutta ja autojen sijasta mennään yleensä luudilla, hormipulverilla, porttiavaimella tai ilminnytään. Ja viestit lähetetään yleensä pöllöillä. Ai niin ja huispaus, teidäthän sinä huispauksesta?"sanoin hieman epävarmana sillä e ollut varma kuinka paljon hän tiesi taikamaailmasta.
"Siis luudilla pelattava peli. 3 jahtaajaa 2 lyöjää ja 1 pitäjä ja tietysti etsijä. Jahtaajat tekevät maaleja kaadolla, se on vähän niinkuin pallo ja lyöjät lyövät vähän pienempiä palloja, ryhmyjä päin muita pelaajia ja etsijä yrittää saada pienen kultapallon, siepin kiinni ennen toisen joukkueen etsijää" selostin iloisesti velhomaailmaa oli hankala kuvailla kunnolla vai muutamalla lauseella, enkä tiedä saiko selityksestäni selkoa hirveästi.
"Voin muuten näyttää teille jotain taikoja jos haluatte?"kysyin, olinhan jo sentään kolmannella luokalla ja osasi jonkun verran taikoja. Alexandrankin olisi ehkä helpompi ymmärtää taikamaailmaa niin kuin selittämällä kaiken majdollisen.
Avatar
Ashley Smith
Oppilas
 
Viestit: 18
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 09:45

Re: Matka Taikakoulu Châteauhun

ViestiKirjoittaja Sylviane Gren » 26 Loka 2014, 14:02

Kun Alexandra oli luultavastikin tarkentanut kysymystänsä englanniksi Ashleylle, hän esitti oletetusti saman kysymyksen ranskaksi. Sylviane piristyi siitä senkin ohella, että oli ymmärtänyt pari sanaa toisen ensiluokkalaisen englannista. ”Oikeastaan tiedän vain koulun neljän tuvan nimet. Gryffondor, Serdaigle, Pouffsouffle ja Serpentard”, tyttö vastasi ranskaksi Alexandralle katsellen hymyillen Iso-Britanniasta tulleen noidan ohi ikkunasta ulos.

Sylviane ei ollut katsonut tarpeelliseksi kertoa esimerkiksi sitä, että hän oli tavannut jo yhden toisen noidan kesälomallansa ja tämä oli arvellut hänen pääsevän Pouffsoufflen tupaan tai sen enempää, sillä hän ei halunnut vaikuttaa liian tärkeilevältä. Sekä se että hänen kodissaan oltiin harjoitettua taikuutta, olisi turhaa prässäilyä ja heittäisi huomion vain hänen perheeseensä, mistä tyttö vähiten piti. ”Hankalaa kun minä en puhu ranskaa”, vaaleahiuksinen noita sanoi pahoittelevaan sävyyn, kuparinruskehtavan tytön nyökätessä hitaasti, sillä hän oli tietääkseni ymmärtänyt mitä toinen oli ajanut takaa sanoillaan.

Vaaleahiuksinen Ashley jatkoi pienen hiljaisuuden jälkeen kertomalla jotain jästeistä ja huispauksesta, tai niin Sylviane ymmärsi ihmetellen tosin pienoisesti, mitä toinen Alexandralle jästeistä kertoo, kun tämä oli jästiperheestä. Ashley tuntui selittävän huispausta, kun käytti taikamaailman sanastoa, jota toinen muisti jonkin verran.

Hetken mielijohteesta Sylviane päätti, kun häntä vanhempi noita kysyi puolestaan jotain taikuuteen liittyvää Alexandralta, ottaen äsken saamansa suklaasammakkokortin esille laukustaan. Saatuaan sen käteensä ja tarkistettuaan sen tosiaan vielä olevan Roderick Plumpton, tyttö hivuttautui alas penkiltä ja käveli Alexandran luo ojentaen korttia. Huispauskaapuinen nuorukainen oli jo kadonnut, mutta englannin kielisessä tekstissä oletetusti vielä luki kyseisestä nuorukaisesta jotain. Mustahiuksiselle tytöllehän oli juuri selitetty jotain huispauksesta, tai niin Sylviane oli ymmärtänyt. Kuparinruskehtavat hiukset valuivat koko ajan tytön hiuksille ja hän yritti samalla kun tasapainotteli liikkuvan junan lattialla, sipaista hiuksiaan korviensa taakse.
Und du drehst dich in deiner kleinen Welt.
Mit deinen großen Farben, wie sie dir gefällt.
Ob trist ob manchmal grau, ob blau und wunderschön.”

Philipp Dittberner, In deiner kleinen Welt
Sylviane Gren, eloisa ja hieman hupsu Pouffsouffle, joka on vastikään palanut takaisin Taikakoulu Châteauhon vuoden kestäneen Ameriikan vaihtonsa jälkeen.
esittely | rooli pääjuonessa
Avatar
Sylviane Gren
Oppilas
 
Viestit: 255
Liittynyt: 04 Heinä 2014, 16:51
Paikkakunta: Sainte-Gemme-la-Plaine, Ranska
Tupa: Pouffsouffle

Re: Matka Taikakoulu Châteauhun

ViestiKirjoittaja Alexandra Milanova » 29 Loka 2014, 16:28

Ashley selitti minulle kaikenlaista huispaus-nimisestä pelistä, joka näköjään oli joku velhojen luutapeli. Se kuulosti ihan hauskalta, vaikkakin vaaralliselta. Etenkin ne ryhmyt vaikkuttivat oikein ikäviltä. Sen lisäksi Ashley sanoi, että voisi näyttää joitain taikoja. "Joo. Näytä vaan. Haluan tietää mitä minulla on edessäni." vastasin.

Katsahdin Sylvianeen, kun hän kertoi koulun koulun neljän tuvan nimen. Gryffondor, Serdaigle, Pouffsouffle ja Serpentard. Tunnustelin nimiä suussani. Ne kuulostivat oikein mukavilta. Minneköhän minä joutuisin? Sylviane käveli vaunuosaston läpi ja ojensi minulle suklaasammakkokortin. Katsoin korttia ja Hämmästyin kun kohta, missä olisi pitänyt olla kuva, olikin tyhjä ja sitten hymyilevä nuorimies ilmeistyi siihen yhtäkkiä. "Se liikkuu!" huhdahdin venäjäksi. Nostin käteni suuni eteen. Nyt se sitten oli tullut. Paljastuin, että olin venäläinen. Asia ei kovinkaan innostanut. "Tarkoitin siis että, miksi se liikkuu?" Aloin lukea alla olevaa tekstiä. "Tutshillin Tornadojen etsijä, joka keksi Plumptonin piston. Tämän huispausliikken avulla sieppi saatiin kiinni kolmessa ja puolessa sekunnissa." "Okei" sanoin ja ojensin kortin takaisin Sylvianelle. "Se oli avartavaa" "Tietääkö kukaan kuinka kauan tämä matka vielä kestää?" kysyin hitaalla englannilla, jotta Sylvianekin varmasti ymmärtäisi.

//Milloin ruvetaan lopettelemaan?
If you have crazy friends you have everything
Alexandra Milanova
Oppilas
 
Viestit: 16
Liittynyt: 07 Elo 2014, 23:52

Re: Matka Taikakoulu Châteauhun

ViestiKirjoittaja Ashley Smith » 09 Marras 2014, 22:41

"Joo. näytä vaan. Haluan tietää mitä minulla on edessäni." Alexandra vastasi
Mietin hetken minkä taian näyttäisin, samalla kun Sylviane kertoi lisää Chateausta ja näytti ilmeisesti huispaajan kuvan jonka hän oli saanut suklaasammakon mukana.

"Tietääkö kukaan kuinka kauan tämä matka vielä kestää?"Alexandra kysyi ja havahduin ajatuksistani.
"En, ei varmaan enä kovin kauan"sanoin epävarmana, oikeastaan minulla ei ollut mitään tietoa kuinka kauan matka kestäisi mutta arvelin meidän lähestyvän määränpäätä kun melkein kaikki olivat jo vaihtaneet koulukaavun päälle.
"Ai niin, lupasin näyttää taikoja" sanoin kun huomasin ajelehtivani ajatuksissa jonnekin kauas pois.
Päässä löi kuitenkin tyhjää enkä keksinyt yhtään taikaa joka tuntuisi sopivalta tässä tilanteessa.
"Öö..tuota mitä haluaisitte nähdä"kysyin hieman punastuen.
Avatar
Ashley Smith
Oppilas
 
Viestit: 18
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 09:45

Re: Matka Taikakoulu Châteauhun

ViestiKirjoittaja Sylviane Gren » 25 Marras 2014, 14:52

//Minunkin puolesta voidaan lopettaa, pahoittelut jos satuin autohittailemaan jossain välissä. //

Sylvianen tasapainoillessa keskellä junavaunua Alexandra luki suklaasammakkokortin tekstiä ajoittain ääneen, huudahtaen aluksi jotain kielellä, mitä ruskehtavahiuksinen tyttö ei ymmärtänyt Alexandran peittäen sen jälkeen suunsa kädellä. Toinen ensiluokkalainen jatkoi sitten kortin kuvatekstin lukemista englanniksi ja ojentaen lopulta kortin takaisin omistajallensa.

Sylviane hypähti takaisin paikalleen puhdistaen kaapuunsa jostakin ilmestyneen pölyn pois. Alexandra jatkoi englanniksi kysymällä oletetusti junamatkan pituutta, mikä oli askarruttanut toisen tytön mieltäkin jo jonkin verran. Olihan hän jo istuskellut jo pitemmänkin tovin junassa eikä aika aina kulunut niin rattoisasti.

”En, ei varmaan enää kovin kauan”, Ashley vastasi epävarmasti, mikä oli ymmärrettävää siinä suhteessa, että hänkin oli ensimmäistä kertaa menossa vasta kyseiseen taikakouluun. Sylvianen katsellessa junaikkunasta ulos ohi Ashley hän havaitsi jo jonkinlaisen rakennuksen lähenevän hetki hetkeltä. Tyttö oli miltei kokonaan varma siitä, että se oli heidän tuleva koulunsa. Vaaleahiuksinen tyttö kysyi jotain sanojen intonaatiosta päätellen, oletettavasti niistä taioista joihin lupautui demonstroivansa ennen kouluun pääsyä. ”Tee mitä haluat”, Sylviane vastasi parhaansa mukaan huomion harhaillessa ikkunan ja Ashleyn välillä.

Linnan lähestyessä näytti ainakin Sylvianen perspektiivistä siltä, että toinen teki taikoja, mutta ei hän siitä ihan sata prosenttisesti varma ollut. Tuntiessaan kuitenkin junan hidastavan ja kuullessaan käytävältä melua, hän ei voinut pidättää intoa ja uteliaisuuttansa vaan hypähti alas penkiltä pakaten käsitavaransa kokoon ennen kuin otti ne kätensä alle turvaan. ”Kiitos junamatkasta, näkymiseen”, Sylviane sanoi iloisesti Ashleylle ja Alexandralle parhaalla mahdollisella englannillaan hymyillen astuessaan ulos käytävään ja liikkuen sen jälkeen massan mukana.

//Kiitos peliseurasta! c: //
Und du drehst dich in deiner kleinen Welt.
Mit deinen großen Farben, wie sie dir gefällt.
Ob trist ob manchmal grau, ob blau und wunderschön.”

Philipp Dittberner, In deiner kleinen Welt
Sylviane Gren, eloisa ja hieman hupsu Pouffsouffle, joka on vastikään palanut takaisin Taikakoulu Châteauhon vuoden kestäneen Ameriikan vaihtonsa jälkeen.
esittely | rooli pääjuonessa
Avatar
Sylviane Gren
Oppilas
 
Viestit: 255
Liittynyt: 04 Heinä 2014, 16:51
Paikkakunta: Sainte-Gemme-la-Plaine, Ranska
Tupa: Pouffsouffle

Re: Matka Taikakoulu Châteauhun

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 02 Kesä 2015, 00:10

Pelin pisteytys:

Alexandra Milanova, Serpentard: 10
Ashley Smith, Gryffondor: 10
Sylviane Gren, Pouffsouffle: 15

Tämä on väliaikainen pisteytys, saatte halutessanne vielä jatkaa peliä. Jos pelaatte pelinne loppuun, saatte kaikki 5 lisäpistettä.
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Edellinen

Paluu Lukuvuosi 2014-15

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron