"Vinkkejä (tuleville) ammattihuispaajille"

[Lora Shelly]

//Tämä alue on varattu Lora Shellylle ja Alan Hartleylle.

Lora oli Tylypahkassa viettänyt joskus useita tunteja kirjastossa ainoastaan sivellen kirjojen kansia ja näyttien niiden tuoksusta, Vanhoissa kirjoissa oli jonkinnäköistä lumoa, eikä Lora joutunut pettymään Châteaunkaan kirjastossa jossa hyllyt ylsivät miltei kattoon asti. Vaikka tyttö oli tullut oikeastaan vain tutkimaan kirjastoa, oli hänellä myös jotain etsittävää. Niimpä Lora suuntasi hyllylle jossa olivat huispausaiheiset kirjat ja kiipesi tikkaille etsien kirjaa siltä kohdalta missä olivat kaikki v-kirjaimella alkavat kirjat. Kiinnostuneena Lora kuitenkin nappasi muutaman muunkin huispauskirjan ja leijutti ne alas pöydälle.

Etsittyään pitkän matkaa Lora joutui luovuttamaan kirjan etsimisen suhteen, ja lähti sen sijaan muodonmuutoksia käsittelevien kirjojen luo. Tunnit olivat alkaneet pari päivää sitten, ja jo nyt heille oli kasaantunut vino pino läksyjä. Lora oli myös huomannut, että nyt kuudesluokkalaisena hän ei pärjännyt enää niillä kirjoilla joita oli ostanut, vaan kirjasto tosiaankin tulisi olemaan kovassa käytössä. Jo pelkästään yhden tehtävän takia Lora oli pinonnut syliinsä neljä kirjaa, ja lisäksi hänellä olisi vielä tähtitiedon tehtävä. Ennen kuin Lora lähti hakemaan siihen tarvittavia kirjoja, hän päätti kuitenkin jättää tähän mennessä hankkimansa kirjat eräälle pöydälle.

Ja siellä se oli. Huispauskirja Vinkkejä (tuleville) ammattihuispaajille jota hän oli asken etsinyt lepäsi kauempana olevalla pöydälle, ja Lora jätti kirjansa pöydälle lähtien pujottelemaan pöytien ja tuolien välistä kohti kirjaa. Juuri kun tyttö sitten oli ojentamassa kättään kohti kirjaa, se napattiin hnen nenänsä edestä.
"Hei!" Lora suhahti hiljaa kohottaen katseensa kirjan viejään ärtyneenä.

[Cerinna Crèin]

// Hmm.. Kenen kanssa roolipelaat täällä? //

[Lora Shelly]

//Hupsista, unohtui tuosta alusta. Lisään sen heti! :D

[Alan Hartley]

// Vaihdanpa tästä nyt sitten koulunvaihdon ohessa sujuvasti kolmanteen persoonaan, kun se nyt kuitenkin itselleni tutumpi loppujen lopuksi on. //

Alanin oli kyllä pakko myöntää, että koulun vaihtaminen oli ollut loppujen lopuksi hyvä asia. Etuja Ranskassa opiskelussa kun oli niin tavattoman runsaasti. Ensinnäkin Ranska oli sopivasti kauempana kotoa. Vaikka pöllöt kulkivatkin helposti Englannin ja Ranskan välillä, ei yhteydenpito kuitenkaan ollut yhtä helppoa kuin aiemmin, menihän pöllöillä kuitenkin matkassa melkoisen kauan. Tämä ei Alania haitannut lainkaan, olihan hän nyt itsenäisempi kuin koskaan aiemmin.

Tämän itsessään jo varsin pätevän syyn ohella Ranskaan tuleminen oli ollut oivallinen asia myöskin siksi, että sanoivat muut mitä tahansa, oli Alanin pakko myöntää, että englantilaiset olivat rutkasti ranskalaisia rumempia. Jo ensimmäisen Ranskassa viettämänsä päivän aikana hän oli huomannut suuren eron näiden kahden kansalaisuuden edustajien suuren ulkonäköeroavaisuuden. Tai ainakin pojan mielessä ero oli päivänselvä, eikä asiantila tietenkään häntä harmistuttanut, päin vastoin.

Kolmas syy, joka ei millään muotoa kalvennut kahdelle ensimmäiselle, oli uuden opinahjon suomat hyödyt. Alan ei oikein ollut itsekään tajunnut, miten oli onnistunut keplottelemaan itsensä valvojaoppilaaksi, mutta eipä asiantila häntä myöskään haitannut. Myöskin suureksi positiiviseksi yllätykseksi Alan oli kokenut (yllättävää kyllä) Châteaun kirjaston. Alan oli viimeisen Tylypahkan taikakoulussa viettämässä vuoden aikana ensimmäistä kertaa elämässään oppinut hyödyntämään kirjaston suomia mahdollisuuksia eritoten huispauksen, mutta ajoittain jopa muidenkin aiheiden saralla. Hän oli pitänyt koulunsa kirjastoa kerrassaan suuremmoisena ja aivan uskomattoman laajana, mutta Château oli kyllä likellä vetää kirjaston suhteen pidemmän korren tai vähintäänkin antaa pahan vastuksen.

Ja siellähän serpentard-poika jälleen kerran oli, Châteaun kirjastossa. Tällä kertaa hänellä oli aivan tietty kirja mielessään. Edellisenä iltana oli Velhoradioverkon huispausillassa ollut vieraana eräs Alanin eniten kunnioittamista huispauslegendoista, Edric Vosper. Tämä oli todennut, että eräs tietty teos oli auttanut häntä suuresti hänen urallaan. Ja tämä teoshan Alaninkin oli taatusti etsittävä käsiinsä.

Niinpä, kun Alan saapui kirjastoon, tiesi hän, mitä etsiä. Hän suunnisti suorinta tietä kohti huispauskirjojen hyllyä, joka hänelle oli jo ehtinyt Châteaussa ollessa tulla kovin tutuksi. Hyllyn päätyyn saapuessaan hän ehti juuri nähdä itselleen pikaisella vilkaisulla tuntemattoman tytön katoavan hyllyvälin toisesta päästä jonnekin muodonmuutoskirjojen suuntaan. Alan tuhahti hiljaa. Hän oli itse suuri huispauksen ystävä, mutta ei jostain syystä todellakaan sietänyt sitä, että muut lainasivat samoja kirjoja kuin hän. Tarkemmin hän ei kuitenkaan tyttöön kiinnittänyt huomiota.

Alan katsahti hyllyissä oleviin kirjaimiin etsiäkseen haluamansa kirjan ja silloin hän säikähti pahasti. Tikkaat oli jätetty juurikin V-kirjaimen kohdalle ja Alan oli satavarma, että juurikin hyllyvälistä vasta häipyneen tytön toimesta. Poika loikkasi ketterästi tikkaille, muisteli kuumeisesti aakkosjärjestystä ja kaiveli hädissään kirjaa toisten opusten välistä, eikä kammostuttavaa kyllä löytänyt etsimäänsä. Alanille alkoi jo iskeä pieni paniikki, sillä olisihan se suorastaan tuskaa odottella, että edellinen lainaaja palauttaisi kyseisen kirjan.

Lyhyen mietintätauon jälkeen Alan päätti, että sodassa ja huispauksessa on kaikki sallittua. Hänen olisi kerrassaan välttämätöntä saada teos luettua ja kaikki mahdolliset huispaussuoritusta parantavat vinkit ja vaikutteet imettyä ennen kuin tupajoukkueiden koelennot alkaisivat. Niinpä hän tuumasi, että tarvittaessa kirjan voisi vaikka viedä tytöltä jotakin ovelaa harhautusta hyväksi käyttäen. Asiassa oli kuitenkin yksi ongelma: Alanilla ei ollut harmainta aavistusta tytön sijainnista.

Niinpä Alan lähti juoksemaan mahdollisimman äänettömästi, jotta kirjaston rauha (saatikka taatusti pelottava kirjastonhoitaja) ei häiriintyisi. Hyllyvälin päässä hän katsahti pikaisesti suuntaan, johon tyttö oli kadonnut, mutta tästä ei näkynyt enää jälkeäkään. Niinpä Alan jatkoi etsintäänsä samaan suuntaan ja katsoi jokaiseen hyllyväliin ohi mennessään, mutta tyttöä ei yksinkertaisesti näkynyt missään.

Viimeisenä keinonaan Alan suuntasi kulkunsa pöytien ääreen, missä monet tapasivat tehdä läksyjään tai lukea lainaamiaan opuksia. Hyvällä tuurilla tyttö saattaisi löytyä juurikin sieltä lukemasta. Alanin pettymykseksi hän ei kuitenkaan nähnyt tyttöä minkään pöydän ääressä ja huokaisi pettymyksestä. Tyttöä olisi kerrassaan mahdotonta löytää koulusta, jossa oli satoja (sekä ranskalaisia, että englantilaisia) oppilaita. Alanin täytyisi siis tyytyä odottamaan, että kirja palautuisi jälleen kirjastoon.

Alan oli juuri pettyneenä kääntymässä ja lähtemässä kohti tupansa oleskeluhuonetta, kun hän näki sen, mikä sai hänet innostumaan enemmän kuin mikään muu vastaavassa tilanteessa: Vinkkejä (tuleville) ammattihuispaajille odottamassa ottajaansa eräällä pöydällä lojuen. Suuren intomielisyyden vallassa hän lähti harppomaan kohti suorastaan puoleensavetävää teosta, kun hän näki jotakin hälyttävää silmäkulmassaan. Sama tyttö, jonka Alan oli epäillyt vieneen kirjan lähestyi ilmeisesti samaa teosta himoiten toisesta suunnasta. Pikainen vilkaisu paljasti, ettei tyttö ollut ilmeisest äkännyt häntä. Alan kiristi hieman kävelytahtiaan ja oli jopa valmiina pyrähtämään tarvittaessa juoksuun, mutta tarvetta ei tullut, sillä hän sai napattua kirjan juuri tytön nenän edestä.

"Hei!" tyttö suhahti kimpaantuneena ja luodessaan tyttöön voitonriemuisena tarkemman katseen, Alan tajusi tunnistavansa tytön. Jos hän ei aivan väärin muistanut oli tyttö ollut mukana ruokasodassa Alanin ensimmäisenä kouluvuotena. Tytön etunimi taisi olla Lora, mutta sukunimeä Alan ei näin lyhyellä varoitusajalla saanut päähänsä.

"No hei Lora", Alan vastasi korostetun ystävällisesti ivallinen hymy kasvoillaan, "et kai vain tätä kirjaa haikaillut? Tässä taisi kyllä nyt käydä niin hassusti, että ehdin ensin. Olen pahoillani." Ikäväkseen Alan ei hyvästä yrityksestään huolimatta onnistunut kuitenkaan peittämään sitä, että ei todellisuudessa ollut lainkaan pahoillaan, mikä saattaisi tietysti aiheuttaa tytössä pientä närää.

// Tähän vielä loppuun sellainen kysymys, että miten kuvittelet nuo kirjaston pöydät? Minulla kun on eräässä toisessa roolipelissä kerran tullut suuria ongelmia siinä, että vastapelaajani kuvitteli pöydät HP-elokuvien pitkien pöytien kaltaisiksi ja minä kuvittelin pöydät pienemmiksi pöydiksi, kuten (ainakin itse näkemissäni) oikeissa kirjastoissa. :D //

[Lora Shelly]

//Itse olen aina kuvitellut kirjaston pöydät pieniksi, pyöreiksi, vähän tavallista matalimmiksi pöydiksi jotka on tehty vaaleasta puusta ja niiden ympärille on tuoleja. En ole ennen edes tajunnut ajatella mielikuvaani sen tarkemmin, tälläinen ajatus on vain syntynyt päähäni jossain vaiheessa :D

Lora nosti katseensa ärtyneenä tulijaan ja hämmästyi pienesti kun huomasi että kirjan varastanut poika oli hyvinkin tuttu. Alan Hartley oli samalla luokalla Loran kanssa, mutta oikeastaan tuttavuuden hierominen pojan ylimielisen käytöksen takia oli vähän jäänyt. Olivat he joskus osallistuneet ruokasotaan yhdessä ja sen jälkeen kärsineet jälki-istunnot samaan aikaan, ja ellei Lora väärin muistanut hän taisi joskus ensimäisellä luokalla ammuskella poikaa voikukille yrttitiedon tunnilla saaden professori Verson vihaiseksi.
"No hei Lora." Alan vastasi Loran tuhahdukseen liioitellun ystävällisesti, ja gryffondorneito tuhahti. Mutta näköjään poikakin sentään tunnisti hänet. "Et kai vain tätä kirjaa haikaillut? Tässä taisi kyllä nyt käydä niin hassusti, että ehdin ensin. Olen pahoillani." Alanin elekieli ei kyllä tosiaankaan kuvastanut sitä että poika olisi pahoillaan, ja Lora tuhahti uudestaan.

"Alan hei, mä ihan oikeesti tartten ton kirjan nyt! Gwenog sanoi että mun pitää lukea toi." Lora vetosi poikaan nopeasti, ja virnisti sitten. Hän tiesi että poika suhtautui intohimoisesti huispaukseen, melkein yhtä intohimoisesti kuin tyttö itse.
"Sä varmaan tiedät Gwenog Jonesin? Se on mun tulevan joukkueen kapteeni, enkä mä viittis oikein jättää sen käskyjä toteuttamatta. Innokkaana huispaajana sä oot varmaankin kuullut että Gwenog pystyttää Henkipään Harpyijoiden juniorjoukkuetta, ja mulla on sieltä paikka varattu heti kun lopetan koulun." Lora virnisti vielä pienesti Alanille. Jos poika ei luovuttaisi kirjaa hänelle, ainakin tämä saisi kärvistellä kateudessa.

"Mä en muuten olisi arvannut että sä vaihtaisit tänne. Olisin luullut että sä jäisit Tylypahkaan." Lora vaihtoi puheenaiheen ja istahti pöydän reunalle ristien jalkansa. Vaikka taka-ajatus keskustelun jatkamisessa olikin se, että hän saisi viivytettyä Alania ja mahdollisesti siepattua kirjan tältä, jokin pieni ääni tytön takaraivossa intti että olisi ihan mukava kuulla mitä kuuluu luokkakaverille jonka kanssa on käynyt samoilla tunneilla jo viisi vuotta.

[Mila Molina]

Pelin pisteytys:

Lora Shelly, Gryffondor: 6
Alan Hartley, Serpentard: 3

Tämä on väliaikainen pisteytys, saatte halutessanne vielä jatkaa peliä. Jos pelaatte pelinne loppuun, saatte molemmat 5 lisäpistettä.