Kirjoittaja Shanietta Kei » 17 Elo 2014, 19:34
Hmm, joo, tottakai”, Lora vastasi ilmeisesti havahtuen. Minä yritin luoda Hestiaan merkitsevän katseen, mutten saanut katsekontaktia. ”Hienoa, kiitos”, Hestia vastasi Loralle, ja minä nyökkäsin pienesti ilmaistakseni oman kiitokseni. Katsoin, kun Lora siirsi reppunsa pois hänen vieressään olevalta penkiltä samalla, kun Hestia nosti oman matka-arkkunsa telineelle. Minä olin täysin varma siitä, etten saisi millään nostettua omaani telineelle, joten nykäisin Hestiaa hihasta ja parin katseen välityksellä asia oli sovittu. Kun minä katsoin Hestiaa anteeksipyytävästi, tuo pudisti päätään ja hymyili. Hestia kävi istumaan Loran viereen ja minä siirryin toiselle puolelle Hestiaa vastapäätä. Puristin käteni väljähkösti nyrkkiin pitäen niitä reisieni päällä. Olin valinnut aika yksinkertaiset vaatteet, joilla yritin minimoida ongelman koulukaavun vaihtamisen kanssa. Minulla oli päälläni musta hame, valkoinen lyhythihainen paita ja sen päällä erittäin vaaleanvihreä, lähes valkoinen, neuletakki, jossa oli hillitysti ruusunkuvia, ja joka saattoi ehkä vaikuttaa hieman vanhanaikaiselta. Jaloissani minulla oli tummanvihreät polvisukat ja mustat siistit koulukengät. Hiuksiani en ollut laittanut mitenkään ihmeellisesti, etuhiukseni olivat korvieni takana, mutta muut hiukset peittivät silti korvani. Hestia oli pukeutunut itselleen tyypillisemmin. Hänellä oli päällään valkoinen toppi ja sen päällä haalean tummansininen väljä pussihihainen paita, jonka helmassa oli kapea resori hihansuiden tavoin. Lisäksi hänellä oli tummansiniset, lähes mustat 'normaalit' farkut ja jaloissaan oranssinruskeansävyiset kuluneet tennarit, jotka Hestia oli solminut väljästi kiinni. Vasemmassa ranteessaan hänellä oli musta rannekello. Koruja hänellä ei ollut, eikä hän myöskään ollut vaivautunut laittamaan hiuksiaan mitenkään ihmeellisesti.
”Hei, olen Lora Shelly, Gryffondorin valvojaoppilas. Entä sinä?” Tajusin pian että Lora puhui minulle, ja rekisteröin nopeasti tietoja hänen puheestaan, vaikka sana 'Gryffondor' oli minulle yhä outo. Muistin kuitenkin pian sen tarkoittavan Rohkelikkoa. ”Olen Shanietta Kei. Menen Serdaigleen kolmannelle luokalle”, kerroin hiljaa, ja äänsin kömpelösti ja erittäin alkeellisesti sanan 'Serdaigle' – juuri niin kuin se kirjoitettiin. Loin Loraan nopean katseen ja siirsin katseeni sitten käsiini ahdistuen taas kerran siitä, miten sanat alkoivat toistua ja muuntua päässäni yhä tyhmemmän kuuloisimmiksi. Olin taas erittäin nopeasti muuttunut rauhallisesta jännittyneeksi ja jonkinasteisen ahdistuneeksi, ja tunsin sen kehossani selkeästi.
”Mitä te olette tehneet kesällä? Itse olen ollut melkein koko kesän huispausharjoituksissa tulevan joukkueeni kanssa. En tiedä oletteko kuulleet, mutta minulle on varattu paikka Henkipään Harpyijoiden juniorjoukkueesta sen jälkeen kun valmistun”, Lora kertoi ja hymähti lopuksi. Minä jäin heti ulos koko jutusta, kun hän alkoi puhua huispauksesta, mutta yritin parhaani mukaan olla näyttämättä sitä katsellen edelleen käsiäni ja toivoen, ettei aiheesta puhuminen jatkuisi kovin kauan, sillä siinä minulla ei olisi paljoakaan mahdollisuuksia. Toisaalta tiesin, että Hestialla saattoi olla sama ongelma kuin minulla, sillä minulla oli aika selkeä mielikuva siitä, ettei hän ollut kovin kiinnostunut huispauksesta. ”Ai, hienoa!” Hestia sanoi Loralle näyttäen aidosti iloiselta tuon puolesta. ”Sittenhän sinulla ei ole ongelmia jatkojen suhteen. Minulla taas ei ole mitään takeita siitä, että menestyn niin hyvin että pääsen parantajaksi, vaikka onnistuinkin V.I.P.-tutkinnoissa tarpeeksi hyvin”, hän jatkoi. ”Itse olen lähinnä ollut kotona, kirjoittanut, lukenut ja piirtänyt, ulkoillut Shanien ja Anthan kanssa ja muuta sellaista. En mitään ihmeellistä siis”, Hestia kertoi vielä. Kun hän käytti minulle keksimäänsä lempinimeä, nostin katseeni käsistäni häneen kurtistaen kulmiani. Jos olisimme olleet kahdestaan tai Anthan kanssa, olisin varmaan näyttänyt tuolle kieltä tai jotakin muuta samankaltaista, mutta nyt olin aivan liian jännittynyt ja ahdistunut edes harkitakseni tekeväni sellaista. Hestia sen sijaan katsoi minuun hymyillen ja räpäyttäen silmiään.
Tajusin, että minunkin pitäisi kertoa jotakin. Katselin siis pöytää ja sanoin hiljaa minulle ominaisella tyylillä: ”Minä olin alkukesästä -”, mietin hetken mitä sanoa, mutta päätin sitten tehdä kaikesta itselleni mahdollisimman mutkatonta joten jatkoin: ”- Elysian luona, ja sen jälkeen olen lähinnä ollut Hestian ja Anthan kanssa kotona.” Viimeinen sana oli minulle vieläkin outo, joten sanoin sen pienellä viiveellä. Muutaman sekunnin päästä sanoin vielä: ”Enkä minäkään ole mitään ihmeellistä tehnyt.” Sen jälkeen nostin katseeni taas Hestiaan, jonka katse kirkastui hetkeksi jonkin asian muistamisen johdosta, ja hän sanoi: ”Niin, ja minä yritin opettaa Shanieta pelaamaan velhoshakkia.” Sen jälkeen hän naurahti, ja minä katsoin häntä leikillisen nyrpeänä. ”Ehkä niin”, minä sanoin, ”mutta paljon enemmän minä katsoin kun Hestia ja Antha pelasivat toisiaan vastaan.” Sen jälkeen katsahdin Loraan palautuen siihen todellisuuteen, ettei minun todellakaan olisi pitänyt olla niin huolimaton, holtiton, ja siirsin jälleen katseeni käsiini, jotka puristin tiukemmin nyrkkiin. Toivoin erittäin kovasti, että olisin voinut perua kaiken sanomani, mutta tiesin sen olevan mahdotonta.