Junalla kouluun

[Karakatus Kärmes]

// Alue on varattu Luna Lakelle ja Karakatus Kärmesille. //
Karakatus käveli junaa kohti Lyonin asemalla. Hän nousi junaan.
- Muista suunnitelma! Onnea Karakatus! Huusi melkein kaksi metriä pitkä monokkelia käyttävä mies Karakatukselle. Hän oli Karakatuksen isä Sylvester Kärmes.
-Kyllä. Karakatus vastasi lyhyesti ja nousi junaan.
Hän käveli junan käytävällä ja etsi tyhjää vaunuosastua. Hän löysi yhden ja avasi sen oven istuutui ja juna lähti liikkeelle. Hän kiinnitti rintaansa pinssin jossa oli hänen isänsä kuva ja motto: - Haluamme kitkeä pimeyden maastamme! Motto valehteli kuitenkin niin paljon kuin mahdollista. Karakatus katsahti hihaansa ja sanoi kärmeskielellä : - Kolhokallo tule ulos. Voimme nyt jutella.
-Niin isäntä. Voimme kyllä. Oletko valmis isäsi suunnitelmaan. vastasi ainakin kaksi metrinen käärme joka oli luikerrellut vastakkaiselle penkille.
- Kyllä olen valmis me tulemme onnistumaan! Voi kyllä! Kyllä, kyllä, kyllä. Mutta emme voi olla varmoja.
Näitkö sinäkin kaikki ne kuraveriset! Istuvat junassamme, opiskelevat kouluissamme, Uhkaavat koko velhokuntaa! En voi sietää niitä! Karakatus sihisi
-Aivan, aivan! Mutta puhdistamme velhomaailman niiden uhalta. Meistä puhutaan vielä sankareina. käärme vastasi.
Äkkiä junan vauhti hiljeni ja pysähtyi olimme tulleet Bordeauxiin.
-Kolhokallo tälle puolelle! Karakatus sihisi ja käärme luikesi hänen viereensä.

[Luna Lake]

Luna asteli tyytyväisenä junaan. Kaikki oli sujunut aivan kitkatta, jopa epänormaalisti. Hän astui junaan, ja juuri kun oli hilannut matka-arkun junaan, hän tajusi unohtaneensa päiväkirjansa. Luna ryntäsi käytävän ikkunaan, ja äiti ojensi päiväkirjan hänelle sitä kautta. Luna laittoi päiväkirjan arkun sivutaskuun, ja lähti etsimään vaunuosastoa.
Junan puolivälissä oli vaunu, jossa oli vain yksi poika joka - joka jutteli käärmeelle. Hän ei kavahtanut käärmeitä, jotka olivat Lunan mielestä ihan okei, jos ne eivät olleet vaaraksi, eikä tuo varmasti ollut, koska se oli lemmikki.
Hän liu'utti oven auki ja astui sisään. Laitettuaan matka-arkun telineelle, Luna istui levollisena penkille poikaa vastapäätä, ja avasi kirjan Loitsujen käsikirja II, jota alkoi lukea, mutta jokin kaikesta huolimatta tuntui saavan hänet vilkuilemaan poikaa.

[Karakatus Kärmes]

Joku oli astunut vaunuosastoon. Karakatus ei kuitenkaan katsonut tulijaa, vaan alkoi monistaa sauvallaan julisteita jotka eivät juurikaan eronneet pinsseistä. Hän lopetti monistamisen ja laittoi julisteet matkalaukkuunsa.
-Päivää. Olen Karakatus. Karakatus Kärmes. Kuka sinä olet ? Oletko puhdas- , kura- vai puoliverinen? Oletko animaagi? Entä unelmasi? Karakatus kysyi katsahtaen tulijaan. Tulija oli tyttö. Karakatus arveli tuon olevan Serdaiglen tuvassa. Hän sihahti Kolhokallolle: - Saisimmeko hänen nimensä kamppanjaan? Täytyy antaa hänelle lomake. Oletko samaa mieltä, Kolhokallo?
-Kyllä. Kolhokallo vastasi.

[Luna Lake]

Poika alkoi monistaa papereita, joissa luki; Haluamme kitkeä pimeyden maailmastamme! Hyvä tavoite. Luna mietiskeli. Poika laittoi paperit matkalauukkuunsa, ja alkoi äkkiä puhua hänelle.
"Päivää. Olen Karakatus. Karakatus Kärmes. Kuka sinä olet? Oletko puhdas- , kura- vai puoliverinen? Oletko animaagi? Entä unelmasi?" Se tuli aika äkkiä, ja Luna meni hämilleen, mutta sai syyn lykätä vastaamista, kun poika käänsi katseensa taas käärmeeseen. Luna kavahti, kun kylmät väreet kulkivat hänen selässään. Poika päästeli inhottavia ääniä, semmoista kuristunutta sihinää. Jos Luna ei olisi lukenut koskaan mitään, hän olisi luullut pojan saaneen sairaskohtauksen, mutta Luna tiesi, tuo oli kärmeskieltä, käärmeiden kieltä, jota oli kuvailtu melke osuvasti eräässä kirjassa. Hänen mielenkiintosna heräsi heti. Oli todella harvinaista kuulla kärmeskieltä, ja harva kuuli sitä koko elämänsä aikana. Luna oli kerran lukenut jostakusta velhosta, joka ei kunnioitettavat 113 vuotta, koska halusi kuulla kärmeskieltä. Samassa hän tajusi toljottavansa poikaa aika ahnaan näköisenä, ja punastui lievästi.
"Olen - olen Luna Lake." Lunan olisi tehnyt mieli kysyä, miksi poika halusi tietää hänen verisäätynsä, mutta ei viitsinyt. "Puoliverinen. En ole animaagi, mutta olisi kyllä kiva olla, ja... En oikein vielä tiedä mitä tahdon." Luna vastasi. Yleisen rupattelutason ylläpitämiseksi hän sanoi vielä; "Sinä puhut kärmeskieltä. Se on harvinainen taito, ja yleensä se yhdistetään pahatekijöihin, mutta minusta se on vähän ennakkoluuloista. Millä luokalle olet menossa?"

[Karakatus Kärmes]

- Ahaa. Verisääty on erittäin tärkeä. Onneksi et ole kuraverinen. Näit varmaan julisteet niissä tarkoitetaan kuraverisiä. Oma unelmani on tulla maailman mahtavimmaksi pimeyden velhoksi. Laittaisitko muuten nimesi kuraveren torjunta kampanjaan? Isä pyysi keräämään nimiä. Karakatus sanoi pehmeällä ja kylmällä äänellään ja ojensi lomaketta jossa oli seuraavat kohdat:
1. Mitä mieltä olet kuraverisistä?

2. Mitä pidät ankeuttajista?

3. Mitä pidät kampanjastamme?

4. Mitä haluat sanoa meille?

5. Allekirjoitus tähän:

Karakatusta hämmästytti Luna Lakeksi esittäytyneen tytön hämmästynyt ilme. Hänhän vain jutteli Kolhokallon kanssa. No ketä se haittaa. Hän jatkoi vielä: - Menen toiselle luokalle.

[Selena McLover]

//Pääsenkö mukaan?//

[Luna Lake]

//Minun puolestani käy, ja Karatukselle suuret anteeksipyynöt epäaktiivisuudesta//

[Karakatus Kärmes]

//Minullekin käy.//

[Selena McLover]

Pystyt tähän kyllä Selena ajattelin. Nyt vain kylmän viileästi,tolkutin itselleni. Nyt vain menet sisään ja istut. Koputin vaunuosaston oveen ja astuin sisään. Vaunussa oli vain tyttö ja poika.
Laitoin matkaarkkuni tavara telineeseen ja istui tytön viereen. Näin pojan rinnassa pinnssin joka julisti "Pimeys pois maailmastamme! Ilahduin valtavasti kun huomastin että jollakin muulla on sama tavoite. Kavahdin kun näin pojan hihassa käärmeen. En minä niitä pellännyt. Mietin mille luokalle he olivat menossa. Sitten katsoin hellästi omaa pöllöäni Herkulesta. Sitten katseeni kohdistui tyttöön. Minusta hän vaikkutti tavalliselta ja mukavalta toivoin että olisimme ystäviä.

[Luna Lake]

Juuri, kun Karakatus oli tarjottun minulle jonkinlaista lomaketta, ovi avautui, ja sisään asteli vieras tyttö. Jokin sai minut ajattelemaan, että tyttö oli Gryffondor. En tiennyt mikä. Juuri tähän johtopäätökseen päädyttyäni, tiesin, että tyttö oli ekaluokkalainen. Olin ihan ymmälläni. Hymyilin hänelle kuitenkin rohkaisevasti. Muistin nimittäin millaista oli tulla junaan ensikertaa. Pelkäsin suunnattomasti silloin. Kaikki muut näyttivät vuorilta, jotka olivat juurtuneet maahan ja mielipiteisiinsä.
"Hei, olen Luna entä sinä?" Sanoin hänelle hymyillen, ja otin ohimennen lomakkeen Karakatukselta.
Kaikki tavarani olivat toki matka-arkussani, mutta onneksi olin ottanut erillisen laukun tavaroille joita saattaisin tarvita junassa. Kaivelin siitä sulkakynän. Se oli semmoinen erikois-sulkakynä, että sitä ei koskaan tarvinnut kastaa musteeseen. Senkin taika alkoi kyllä ajan myötä haihtua, mutta se oli nyt vielä uusi.
Otin laukusta myös matkalukemiseni, ja asetin lomakkeen sen päälle valmiina kirjoittamaan. Luin ensimmäisen kysymyksen.
Mitä mieltä olet kuraverisistä?
Ajatukseni Karakatuksesta muuttuivat kertaheitolla. Eihän kysymys olisi juuri mitään merkinnyt, mutta sana kuraveri, hätkähdytti minua. Yleensä olin ujo, mutta olin löytänyt viime vuonna oman rohkeuteni, joka oli pakoillut minua aina ennen.
Ilmeeni muuttui melkein murhanhimoiseksi, mutta palautin kasvoni nopeasti peruslukemille. Nyt piti pitää pää kylmänä, sillä suora hyökkäys sanoilla tai toiminnalla Karakatusta vastaan kostautuisi myöhemmin. Poikahan oli kärmessuu. Näyttäisin hänelle todelliset ajatukseni vasta myöhemmin, kyllä, se oli järkevämpää. Niinpä raapustin vastaukseni paperille.
Jästisyntyiset ansaitsevat samat oikeudet kuin me muutkin. Heidän syrjimisensä pitäisi lopettaa heti.
Olin tyytyväinen vastaukseeni.
Mitä pidät kampanjastanne?
Mietin tätä pitkään.
Kampanjanne herätti mielenkiintoni.
Arvoituksellinen vastaus. Parasta tässä tapauksessa.
Mitä haluat sanoa meille?
Huoh.
Teidän kannattaisi luopua kamppanjastanne. Enää harva ajattelee teidän kannaltanne

Allekirjoitus tähän:
Luna Lake

Ojensin paperin Karakatukselle huokaisten syvään. Panin sulkakynäni takaisin laukkuun, ja aloin lukea polvilleni jäänyttä kirjaa Liemien salat, erikoisopus. Edellisen kouluni opettaja, Professori Kalkaros oli suositellut kirjaa minulle, joten olin päättänyt ostaa sen. Syvennyin lukemaan unijuoman vaikutuksia, ja annoin toisille mahdollisuuden keskustella hetken rauhassa.