Ranskan villissä yössä

Lukuvuoden 2014-15 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Ranskan villissä yössä

ViestiKirjoittaja Sharnee Ispahan » 31 Heinä 2014, 19:29

//Tämä pelialue on varattu Sharneelle ja Adelélle.

Sharnee hytkyi hitaasti jumputtavan musiikin tahtiin ja nautti siitä hyvänolon tunteesta minkä alkoholipitoinen, ällöttävän makea booli oli hänelle aiheuttanut. Tyttö joi, tai ainakin oli juonut, itsensä hyvin harvoin humalaan, mutta nyt näiden parin viikon aikana jotka hän oli Ranskassa viettänyt oli vain muutama ilta kun hän ei ollut ottanut edes yhtä ainutta siideriä. Juhlia hän oli löytänyt eri puolilta Ranskaa joka ilta, ja päässyt yleensä sisään pienellä flirtillä. Nytkään hän ei edes tiennyt paikan omistajan nimeä, mutta oli huomioinut sen että jätkä oli limainen kuin fletkumato ja pörräsi jatkuvasti Sharneen ympärillä yrittäen hivuttaa käsiään tämän minihameen alle. Onneksi tyyppi oli yhden läimäisyn jälkeen lähtenyt ahdistelemaan erästä toista nuorta tyttöä, eikä edes heittänyt Sharneeta ulos.

Sharnee oli taitava tanssija, ja nautti huomatessaan monien kanssaihmisten joko kateelliset tai himokkaat katseet. Tämän hyvä olo kuitenkin vaihtui ärtymykseen, kun tunsi jonkun käsien painautuvan selkäänsä ja horjahti vähän eteenpäin tönäisyn takia. Salamana Sharnee kuitenkin kääntyi ja kohtasi jonkun tummahiuksisen tytön ärtyneen katseen, huomioiden samalla tytön tukijoukot. Tyttö alkoi papattaa nopeaa Ranskaa, ja opiskelujensa johdosta Sharnee jopa ymmärsi kaiken.
"Tiedätkö kuinka helvetin ärsyttävää on kun sä viet täällä kaiken huomion! Ja sä edes kuulu tähän porukkaan, pääsit sisään vain vähän flirttailemalla Andrealle, senkin huora! Ja se on vielä kaiken lisäksi mun poikaystävä, joten painu nyt vaan muualle täältä!" Sharneen päätä alkoi kivistää tytön kimeästä äänestä, mutta tyttö hengitti muutaman kerran tunkkaista ilmaa sisään ja virnisti niin ivallisesti kuin osasi.
"Tiedätkö, mikään ei ole niin säälittävää kuin mustasukkaiset tyttöystävät. Just tuollaisten pirttihirmujen takia jätkät on valmiina antamaan niille kaikkein helpommille naisille, koska ne ei joko saa sulta tai sitten sunkin oma kultamussukkas on vaan niin kyllästynyt sun kimittävään äänees. Ja mä en kaiken lisäksi huora, sillä mä en edes maksusta painais tota jätkää." Sharnee hymyili vielä pienesti, katsahti ympärilleen järkyttyneeseen juhlaväkeen ja hymyili vähän pahoittelevasti kämpän omistajalle. Sen jälkeen tyttö heilautti hiuksensa olkansa yli ja asteli pihalle omakotitalon terassille.

"Äh, voitko sa antaa yhden tupakan?" polttamisenkin Sharnee oli aloittanut Ranskan reissullaan, tosin siitä tyttö ei ollut kovin ylpeä. Eräs hänen tuttavistaan oli vain ilmoittanut, että se oli loistava keino lievittämään darraa ja oli ollt myös oikeassa, ja nyt Sharnee oli pahasti koukussa. Kyllä hän varmasti yrittäisi lopettaa, tämän biletysjakson mentyä ohi. Tällä hetkellä hän ei tosin polttanut darraan, vaan siihen ärtymykseen mikä hänet oli vallannut tuon ämmän räpätyksen jälkeen. Sharnee nojasi terassin kaiteeseen ja katseli ohi liikkuvia autoja puhaltaen savua ulos keuhkoistaan.
5. luokkalainen Gryffondorin oppilas, huomiota rakastava intialaisneito joka ei oikeasti ole niin ilkeä kuin antaa ymmärtää.

Hahmoni: Sharnee Ispahan, GryffondorPark Eun Ji, SerdaigleAnna Pretre, PouffsouffleSalena Bloke
Avatar
Sharnee Ispahan
Oppilas
 
Viestit: 92
Liittynyt: 08 Kesä 2014, 18:16

Re: Ranskan villissä yössä

ViestiKirjoittaja Adelé Damiano » 31 Heinä 2014, 20:33

Adelé nojaili ranskalaisen diskon karheaa seinää vasten ja siemaili hiljaa drinkkiään, kuin toivoen sen tuovat helpotusta jaloissaan oleviin rakkoihin. Hän oli saanut ne tanssittuaan äsken villisti erään nuoren jästimiehen kanssa, mutta kun meno oli äitynyt jo niin villiksi, että mies oli alkanut ehdotella jatkoja hotellilla, päätti Adelé siirtyä seinää vasten katselemaan muita tanssijoita. Illan mittaan hänen luonaan oli käynyt kaikenlaista porukkaa, mutta vain pieni osa heistä oli selvin päin. Pahin kyselijä oli noin nelikymppinen mies, jolla oli selvästi jokin muu mielessä kuin ystävällinen jutustelu. Kaiken lisäksi mies oli ollut niin umpihumalassa, että oli jopa “vahingossa” kaatunut Adelén päälle ja hipaissut sopimattomia paikkoja, jolloin hän oli työntänyt miehen kauaksi luotaan pelkällä myrkyllisellä mulkaisulla.

Tytön omaksi ihmeeksi kukaan ei ollut tullut vielä varmistamaan hänen ikäänsä, sillä sitä ei oltu kyselty ovella. Hänellä oli kuitenkin hätätilanteita varten väärennetyt tiedot, joten tyttö ei varmastikaan jäisi kiinni. Adelé oli kuitenkin tuosta noin vain päässyt sisään, eikä vartija ollut katsonut mitään muuta kuin takamusta. Se ei kyllä varsinaisesti häntä haitannut, sillä olihan se ihan mukavaa, että italialaistyttö herätti huomiota. Katseita Adelé oli saanut myös tanssilattialla, jossa hän oli yksinään tanssinut lanteet heiluen. Pari nuorukaista oli jopa vislannut ohi kulkiessaan ja Adelé oli hymyillyt heille itsevarmasti.

Itsevarmuutta ei varmasti puuttunut myöskään tanssilattian keskeltä, johon oli syntynyt aikamoinen sanaharkka. Adelé katseli paitaansa oikoen, kuinka nuori ranskalaisneito tuuppasi edessään kulkevaa pitkähiuksista tyttöä, joka kääntyi nopeasti, kohdaten ranskalaisen äreän katseen. Tyttö alkoi papattamaan kimeällä äänellä jotakin, mutta Adelé ei kuullut kunnolla, sillä seisoi liian kaukana heistä. Keskustelu oli kuitenkin äänensävystä päätellen vihamielinen, eikä se edes ehtinyt kestää kauaa, sillä tuupattu tyttö lähti pois hymyillen. Selvästi hän oli pistänyt haukkujan hiljaiseksi.

Adelé ei ehtinyt nähdä mihin pitkähiuksinen tyttö katosi, koska oli niin keskittynyt katsomaan ranskalaisneidon ilmettä. Tyttö olisi nimittäin halunnut jutella tarkemmin kadonneen tytön kanssa. Hiljaa huokaisten Adelé asteli terassille etsimään uutta tanssiseuraa, kun ajatteli olevansa tarpeeksi vahva taas. Yllätyksekseen terassilla olikin tuo samainen tyttö polttamassa tupakkaa ja Adelé päätti tarttua tilaisuuteen. Itsevarmasti hän asteli toisen tytön viereen ja asetteli pienessä humalassa drinkkilasinsa terassin tammikaiteelle, aloittaen keskustelun.
Avatar
Adelé Damiano
Oppilas
 
Viestit: 84
Liittynyt: 30 Heinä 2014, 23:42
Tupa: Gryffondor

Re: Ranskan villissä yössä

ViestiKirjoittaja Sharnee Ispahan » 31 Heinä 2014, 21:39

Sharnee pyyhki muutaman hikipisaran otsaltaan ja veti sitten nahkahamettaan vähän alemmas, ennen kuin tumppasi tupakan ja heitti sen pois. Raikas ilma teki hyvää ja selvitti myös vähän ajatuksia, eikä humalakaan tuntunut puskevan enään yhtä vahvasti kasvoille niinkuin se oli tehnyt tunkkaisessa diskossa. Katuminen ei ollut tytön juttu, eikä häntä nytkään kaduttanut, ainoastaan huvitti se ajatus, mitä hänen isosiskonsa Venicela, vanhempansa tai esimerkiksi kiltti ja puhtoinen ystävänsä Lora sanoisivat nähdessään hänet nyt. Ennen kesälomaa tyttö kun oli ollut ainoastaan hivenen ylimielinen, rääväsuinen tyttö, mutta kesäloman aikana hänestä oli kasvanut kapinallinen ja töykeä, eikä hän ollut ennen tätä koskaan maistanut mitään alkoholipitoista tai edes harkinnut tupakan polttamista.

Sharnee kyllä kuuli askeleista että joku saapui hänen viereensä, mutta ei jaksanut välittää vaan ainoastaan kulautti tyhjäksi jonkun kaiteelle jättämän boolilasin.
"Oliko sulla jotain asia?" tyttö kysyi hetken kuluttua huomatessaan että paikalle tullut oli jäänyt hänen viereensä. Vieläkään tyttö ei kuitenkaan jaksanut kääntää katsettaan, mutta valmistautui mottaamaan kuonoon seuraavaa joka yrittäisi ahdistella häntä. Siihen tytön energia tai kärsivällisyys ei todellakaan piisannut.

Erittäin asiaankuulumattomasti intialaisneito oli kuitenkin jollain tapaa ylpeä, sekä siitä että oli onnistunut pistämään sen ämmän hiljaiseksi, että hyvästä viinapäästään. Oli hän tämän illan aikana juonut luultavasti lähemmäs viisi lasillista boolia sekä tölkillisen siideriä, eikä hänen puheensa edes sammaltanut, mitä nyt tasapaino välillä horjui 10 sentin koroilla. Toisaalta, hän uskoi että booli oli ennemminkin mehua johon oli vähän lisätty alkoholia, sillä se ei ollut kihahtanut kunnolla päähän niinkuin siideri yleensä teki.
Viimeksi muokannut Sharnee Ispahan päivämäärä 02 Elo 2014, 00:41, muokattu yhteensä 1 kerran
5. luokkalainen Gryffondorin oppilas, huomiota rakastava intialaisneito joka ei oikeasti ole niin ilkeä kuin antaa ymmärtää.

Hahmoni: Sharnee Ispahan, GryffondorPark Eun Ji, SerdaigleAnna Pretre, PouffsouffleSalena Bloke
Avatar
Sharnee Ispahan
Oppilas
 
Viestit: 92
Liittynyt: 08 Kesä 2014, 18:16

Re: Ranskan villissä yössä

ViestiKirjoittaja Adelé Damiano » 31 Heinä 2014, 22:25

Adelé katsoi kuinka hänen vieressään seisova tyttö tumppasi tupakan kysymättä tai tervehtimättä seuraan tullutta ihmistä. Hän ei ilmeisesti jaksanut välittää muista, saati sitten vastata Adelélle, mutta kun pari minuuttia oli vietetty hiljaisuudessa, kysyi tyttö oliko hänellä jotain asiaa. Adelé mietti hetken vastausvaihtoehtojaan ja pohti, mikä olisi paras tapa lähestyä tuntematonta ihmistä, mutta päätyi lopulta yksinkertaiseen vastaukseen.

“Joo. Mä näin äsken, kun sä vedit sen lehmän hiljaseks. Olisit nähny sen ilmeen sen jälkee.”

Juuri sillä hetkellä Adelén puhelin alkoi soida kovaäänisesti ja tyttö alkoi kaivaa mustaa nahkalaukkuaan todeten, että soittaja oli äiti. Vieläkin pienessä humalassa Adelé vastasi puhelimeensa, jota oli oppinut käyttämään kesäloman aikana. Kouluun hän ei älypuhelintaan vienyt, mutta jättimaailmassa se oli erittäin hyödyllinen, sillä sen avulla pystyi soittamaan tai lähettämään viestejä nopeasti, kuten hänen äitinsäkin nyt kyseli missä Adelé oikein luuhasi.
Tyttö oli kesäloman aikana hyvin osannut verhota äänensä tavalliseksi, joten siksi kukaan ei ikinä arvannut oliko hän humalassa vai ei. Sekin oli hyödyllistä, sillä jos Adelé äiti olisi nähnyt tyttärensä humalassa, seuraisi siitä kotiaresti aikuisuuteen asti.

Tällä kertaa Adelé selitti äidilleen olevansa erään kaverinsa luona yötä ja kertoi, että kaikki oli hyvin. Rouva Damiano uskoi kaiken ja esitti sen jälkeen kysymystulvaan siitä, milloin Adelé oikein aikoi hankkia koulutavaransa.

“Ostan ne sitte myöhemmi. Mut oikeesti älä huoli, kyl mä pääsen Châteauhun ihan kunnialla”, tyttö selitti äidilleen ja yritti pitää äänensä mahdollisimman matalana, jottei toinen tyttö kuulisi velhokoulun nimeä. Ilmeisesti hän oli kuitenkin onnistunut peittelyssä varsin huonosti, vaikka ei osannutkaan kunnolla sanoa.
Adelé lopetti puhelunsa ja tunki puhelimen takaisin laukkuun, ennen kuin napsautti sen hopeisen napin kiinni. Sitten hän palasi äsken boolia juoneen tytön luokse ja kävi hiljaa nojaamaan kaidetta vasten. He eivät ainakaan vielä olleet saanet kunnon keskustelua aikaan.
Avatar
Adelé Damiano
Oppilas
 
Viestit: 84
Liittynyt: 30 Heinä 2014, 23:42
Tupa: Gryffondor

Re: Ranskan villissä yössä

ViestiKirjoittaja Sharnee Ispahan » 02 Elo 2014, 00:39

Paikalle tullut tyttö harkitsi selvästi mitä sanoisi, ja Sharnee hymähti pienesti katsahtaen toista nopeasti. Hän ei osannut arvioida tytön ikää meikin ja muun laittautumisen alta, mutta eipä häntäkään kovin helposti 14-vuotiaaksi tunnistaisi.
"Joo. Mä näin äsken, kun sä vedit sen lehmän hiljaseks. Olisit nähny sen ilmeen sen jälkee." Kuullessaan tytön asian Sharnee virnisti ja oli jo toteamassa jotain hyvin rumaa äskeisestä ranskalaisneidosta, mutta paikalla tulleen tytön puhelin ehti soimaan ensin.

Sharneeta ei oikeastaan kiinnostanut kuunnella tytön puhelua, sillä äänensävystä päätellen soittaja oli joko äiti tai isä. Kuullessaan sanan "Château" intialaisneito kuitenkin tuli hivenen uteliaaksi. Sen nimisiä kouluja oli olemassa vain yksi. Sharnee odotti kunnes tyttö lopettaisi puhelunsa ja vilkaisi tähän sitten kulmat koholla.
"Château? Mä en ole ennen kuullutkaan sen nimisestä koulusta." Hetken aikaa tyttö odotti toisen reaktiota ennen kuin naurahti.
"No ei vaiskaan, siellä mäkin opiskelen. Tai tuun opiskelemaan." Sharnee hymyili tytölle, ehkä hieman pahoittelevasti pienen huijauksensa takia, ja käänsi katseensa sitten takaisin autotiehen jossa liikenne oli selvästikin vähentynyt. Kello taisikin pyöriä jo yhden paikkeilla.

"Mä olen Sharnee. Entä sä?" Katse tiukasti tiessä, intialaisneito esitteli itsensä harvinaisen ystävälliseen sävyyn. Hänellä oli usein jonkinlainen kutina siitä tulisiko hän toimeen milloin kenenkäkin ihmisen kanssa, ja tämä tyttö vaikutti sellaiselta henkilöltä jonka kanssa Sharnee voisi tulla hyvin toimeen. Tässä noidaksi paljastuneessa henkilössä oli oikeanlaista asennetta.
5. luokkalainen Gryffondorin oppilas, huomiota rakastava intialaisneito joka ei oikeasti ole niin ilkeä kuin antaa ymmärtää.

Hahmoni: Sharnee Ispahan, GryffondorPark Eun Ji, SerdaigleAnna Pretre, PouffsouffleSalena Bloke
Avatar
Sharnee Ispahan
Oppilas
 
Viestit: 92
Liittynyt: 08 Kesä 2014, 18:16

Re: Ranskan villissä yössä

ViestiKirjoittaja Adelé Damiano » 02 Elo 2014, 10:58

Toinen tyttö oli selvästi kiinnostunut hänen puhelustaan tai ainakin Adelén mielestä se näytti siltä, sillä utelias ilme levisi tytön maitokaakaon värisille kasvoille. Adelé yritti jo keksiä jotakin tekosyytä oudolle nimelle, mutta toinen tyttö avasikin suunsa.

"Château? Mä en ole ennen kuullutkaan sen nimisestä koulusta", tämä sanoi, mutta naurahti sanojensa jälkeen kuin odottaen Adelén reaktiota.
"No ei vaiskaan, siellä mäkin opiskelen. Tai tuun opiskelemaan", tyttö lisäsi ja hymyili hieman pahoittelevasti ja katsoi taas eteenpäin.

Tällä kertaa oli Adelén vuoro olla utelias, sillä hänen vieressään todellakin seisoi Châteahun menevä oppilas, mikä oli erittäin epätodennäköistä. Hän oli tavannut tämän tytön tälläisessä paikassa, vaikka toinen ei edes vaikuttanut Adeléa kuin korkeinaan kaksi vuotta vanhemmalta. Ei Adelé tietenkään moittinut tyttöä, sillä olihan hän itsekin karannut juomaan ja bilettämään.

""Mä olen Sharnee. Entä sä?" itsensä esitellyt kysyi paljon ystävällisemmin kuin mitä oli sille ranskalaiselle puhunut. Tälläkin kerralla Sharnee piti katseensa tiessä, mutta ei se Adeléa haitannut yhtään.
"Oon Adelé", hän sanoi ja mietti seuraavia sanoja. "Tiesitkö, mäkin tuun opiskelemaan Châteaussa, koska äiti ei ehdi enää opettaa mua kotiopetuksessa. Tiiätkö mihin tupaan sä meet?"

Sitten Adelé laski katseensa puukaiteeseen ja alkoi piirrellä siihen pieniä ympyröitä, miettien samalla vieressään olevaa pitkähiuksista Sharneeta. Tuossa tytössä todellakin oli jotain samanlaista kuin Adeléssa itsessäänkin, joten varmaan heistä vielä tulisi ystäviä, ehkä hyviäkin sellaisia.
Avatar
Adelé Damiano
Oppilas
 
Viestit: 84
Liittynyt: 30 Heinä 2014, 23:42
Tupa: Gryffondor

Re: Ranskan villissä yössä

ViestiKirjoittaja Sharnee Ispahan » 02 Elo 2014, 12:01

Intialaisneitoa huvitti toisen tytön reaktio, mutta tämä peitti huulilleen pyrkivän virnistyksen ja käänsi katseensa sen sijaan juuri äsken itsensä esitelleeseen tyttöön, jonka nimi näköjään oli Adelé. Sharnee nyökkäsi tämän esittelylle.
"Tiesitkö, mäkin tuun opiskelemaan Châteaussa, koska äiti ei ehdi enää opettaa mua kotiopetuksessa. Tiiätkö mihin tupaan sä meet?" Adelé vaikutti uteliaalta, ja Sharnee virnisti.
"Joo, mä oon Gryffondor." sen monimutkaisempaa vastausta Adelé tuskin kaipasi, joten intialaisneito antoi tytön jatkaa keskustelua ja kaiveli itse pikkulaukkuaan kunnes hänen sormensa tavoittivat huulirasvan. Hän sipaisi sitä nopeasti huuliinsa ja katsahti sitten Adéleen.
"Kuinka vanha sä oot? Sun kasvoista ei pysty oikein päättelemään."

Adelé tosiaankin näytti suurinpiirtein 17-vuotiaalta, mutta jostain syystä Sharnee ei pystynyt uskomaan että tyttö olisi niin vanha. Mutta toisaalta vaikka olisikin, ei se hämmästyttäisi tyttöä. Adelé kuitenkin näytti "vanhalta". Lisäksi intialaisneito epäili ettei toinen tyttö osaisi epäillä häntä ainoastaan 14-vuotiaaksi, sen verran taitava maskeeraaja hän kuitenkin oli.
5. luokkalainen Gryffondorin oppilas, huomiota rakastava intialaisneito joka ei oikeasti ole niin ilkeä kuin antaa ymmärtää.

Hahmoni: Sharnee Ispahan, GryffondorPark Eun Ji, SerdaigleAnna Pretre, PouffsouffleSalena Bloke
Avatar
Sharnee Ispahan
Oppilas
 
Viestit: 92
Liittynyt: 08 Kesä 2014, 18:16

Re: Ranskan villissä yössä

ViestiKirjoittaja Adelé Damiano » 02 Elo 2014, 17:40

Adelé tutkaili Sharneen kasvoja, jotka välkkyivät terassin valossa, kuunnellen samalla vastausta tupakysymykseen. Sharnee oli ilmeisesti Gryffondorissa ja Adelé piristyi hieman kertoessaan olevansa samassa tuvassa kuin toinenkin tyttö.
Sharnee ei ensivaikutelmassa tuntunut yhtään Gryffondorilta, mutta miksi tämä alkaisi valehtelemaankaan. Tyttö ei myöskään näyttänyt kovin nuorelta, muttei vanhaltakaan, ehkä jossakin alaikäisyyden ja aikuisuuden rajamailla. Adelé oli juuri kysymässä toisen ikää, kun Sharnee ehtikin ensin:

"Kuinka vanha sä oot? Sun kasvoista ei pysty oikein päättelemään."
"Kolmetoista", Adelé vastasi ja myhäili tyytyväisenä ajatellessaan onnistuneensa meikeissä. "Sustakaan ei oikein pysty arvailemaan mitään. Mikä ikänen oot?" tyttö lisäsi ja käänsi katseensa oikealla kasvavaan metsään.

Sharnee ei myöskään vaikuttanut ranskalaiselta tai missään muussakaan tutussa maassa syntyneeltä. Hän oli kyllä kaunis ja tytöllä oli aivan upeat hiukset, mutta eurooppalainen hän ei todellakaan ollut. Niinpä Adelé päätti myös kysyä syntymämaata, kaivaen puhelimensa taas laukusta, sillä tahtoi tietää paljon kello oli.

Digitaaliset numerot alkoivat jo lähennellä numeroa kolme aamuyöllä, mutta Adeléa ei edes väsyttänyt. Seuraava päivä kuitenkin tulisi olemaan hirveä darran ja väsymyksen takia.
Avatar
Adelé Damiano
Oppilas
 
Viestit: 84
Liittynyt: 30 Heinä 2014, 23:42
Tupa: Gryffondor

Re: Ranskan villissä yössä

ViestiKirjoittaja Sharnee Ispahan » 17 Elo 2014, 12:36

Adelén vastaus "kolmetoista" hämmästytti Sharneeta hivenen mutta tämä ei antanut sen näkyä kasvoilta muuta kuin ehkä pienenä kunnioituksena. Tyttö oli siinä vaiheessa todellakin taitava maskeeraaja.
"Sustakaan ei oikein pysty arvailemaan mitään. Mikä ikänen oot?" Adelé heitti saman kysymyksen takaisin, ja tällä kertaa Sharnee virnisti tyytyväisenä.
"Vain vuoden sua vanhempi itseasiassa. Ja oon syntynyt Intiassa, mutta muutettiin Irlantiin silloin kun olin vuoden vanha." kerrankin minun olisi tehnyt mieli kertoa jollekin ihmiselle oikeasti minusta itsestäni, mutta päätin jättää sen sikseen ja odottaa jos vaikka tulisimme tutustumaan jossain vaiheessa paremmin.

Kun Adelé kaivoi puhelimen laukustaan, Sharnee kurkkasi nopeasti kellonajan. Melkein kolme. Juhlat sisällä alkoivat jo vähän vaimentua, ja sisään kurkatessaan intialaisneito huomasi että suurin osa väestä oli jo sammunut.
"Huvittaisko sua lähteä aamuyöpalalle? Tässä lähellä on huoltoasema joka on kellon ympäri auki. Lisäksi jos me juodaan appelsiinimehua jo nyt, darra vois vähän lieventyä aamulla." Sharnee ei sinänsä tuntenut nälkää, mutta tiesi että olisi aamulla supernälkäinen ellei söisi nyt. Ja appelsiinimehu tosiaan auttoi darraan.

Ennen lähtöä Sharnee kuitenkin kävi vielä erään sammuneen miehen luona, kaivoi tämän taskusta tupakka-askin ja lompakon tunkien kummatkin omaan pikkulaukkuunsa.
"Toi on ällöttävä jätkä. Et tiedäkään montako kertaa se yritti vetää mekon mun yltä tän illan aikana. Tää on vähän niinkuin hyvitys siitä. Tyyppi saa tarjota mun seuraavan viikon ruoat." Sharnee totesi ja näytti lompakossa olevia seteleitä.
5. luokkalainen Gryffondorin oppilas, huomiota rakastava intialaisneito joka ei oikeasti ole niin ilkeä kuin antaa ymmärtää.

Hahmoni: Sharnee Ispahan, GryffondorPark Eun Ji, SerdaigleAnna Pretre, PouffsouffleSalena Bloke
Avatar
Sharnee Ispahan
Oppilas
 
Viestit: 92
Liittynyt: 08 Kesä 2014, 18:16

Re: Ranskan villissä yössä

ViestiKirjoittaja Adelé Damiano » 19 Elo 2014, 15:49

"Vain vuoden sua vanhempi itseasiassa. Ja oon syntynyt Intiassa, mutta muutettiin Irlantiin silloin kun olin vuoden vanha”, Sharnee selitti kun Adelé oli kysynyt tältä ikää. Vastauksen mukana oli myös tullut uutta tietoa, eikä Adelé ollut yhtään hämmästynyt kuullessaan Sharneen olevan intialaissyntyinen, sillä tyttö näytti todella paljon intialaiselta. Adelén mielestä kaukana olevissa maissa syntyneet ihmiset olivat kiinnostavia, mutta hän ei yleensä tutustunut heihin, vilkuili vain silloin tällöin. Tietysti joidenkin ihmisten - niin kuin Sharneen - kohdalla Adelé oli tehnyt joskus poikkeuksia, mutta niitä tuli vain harvoin.

”Huvittaisko sua lähteä aamuyöpalalle? Tässä lähellä on huoltoasema joka on kellon ympäri auki. Lisäksi jos me juodaan appelsiinimehua jo nyt, darra vois vähän lieventyä aamulla”, Sharnee kysäisi ja Adelé mietti hetken vastaustaan. Kotiin olisi kyllä ollut mukava mennä, mutta toisaalta uuden tuttavuuden kanssa oleilukin vaikutti houkuttelevalta. Tosin tyttö ei halunnut lähteä kävelemään pitkiä matkoja, sillä jalassa olevat rakot alkoivat taas huomautella olemassa olostaan. Adelé ei edes huomannut Sharneen menevän jonkun sammuneen tyypin luokse, ennen kuin tämä tokaisi:

”Toi on ällöttävä jätkä. Et tiedäkään montako kertaa se yritti vetää mekon mun yltä tän illan aikana. Tää on vähän niinkuin hyvitys siitä. Tyyppi saa tarjota mun seuraavan viikon ruoat.” Adelé hymähti hieman ja käveli Sharneen luokse jättäen tyhjän lasinsa terassin kaiteelle. Osa juhlijoista oli jo kadonnut jonnekin, mutta ne idiootit, jotka eivät olleet tajunneet lopettaa juomista ajoissa, olivat sammuneen kuka mihinkin.

Jos Adelé olisi sammunut johonkin, hänet oltaisiin varmasti jo kidnapattu tai jotakin muuta vastaavaa. Ranskassa kun liikkui aina outoja hiippareita, kuten Sharnee oli jo aiemmin sisällä todistanut jouduttuaan sanaharkkaan jonkun toisen kanssa. Kaikki näyttivät olevan jotenkin päästään vialla.

”Kai se käy”, Adelé virkkoi viimein ja katsoi kun Sharnee vilautti ottamassaan lompakossa olevia seteleitä. Italialaistyttö todellakin halusi appelsiinimehua, jos se helpotti päänsärkyyn.
Avatar
Adelé Damiano
Oppilas
 
Viestit: 84
Liittynyt: 30 Heinä 2014, 23:42
Tupa: Gryffondor

Seuraava

Paluu Lukuvuosi 2014-15

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron