Käytävällä kolistellaan

Lukuvuoden 2014-15 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Käytävällä kolistellaan

ViestiKirjoittaja Kotitonttu Nico » 19 Heinä 2014, 21:07

Kotitonttu Nico liikuskeli käytävällä hiljaa ja varjoissa. Se oli koko yön siivonnut Pouffsoufflen oleskeluhuonetta, ja viime tipassa Nico lähetettiin kiillottamaan loitsukäytävän haarniskoita. Se kuunteli, ketään ei ollut lähettyvillä ainakaan Nicon korvien mukaan. Se kiillotti varovasti haarniskan toisensa jälkeen. Nico ihmetteli. Se ei koskaan ollut kiillottanut mitään ilman, että jotain kamalaa sattui. Tämä oli aivan uutta.
Joissakin haarnisoissa oli ruostetta, toisissa ötököitä, ja joissakin vain likaa. Ja kaiken Nico siivosi.

Se alkoi tulla levottomaksi. "Nyt on kaikki liian hyvin, kyllä, liian hyvin, Nico supisi itsekseen. Se oli erittäin levoton. Hassua kyllä, voisi luulla, että olisi ollut itsevarma olo, kun kaikki meni niin loistavasti, mutta Nico oli monta kertaa ollut tällaisissa tilanteissa itsevarma, ja se oli johtanut johonkin erityisen ikävään asiaan. Se tiesi että nyt oli jokin hullusti.

Nicon kädet vapisivat hermostuksesta, kun se kiillotti haarniskaa ja - haarniska kolahti lattialle mahtavan kolinan säestämänä. Se tuijotti tekosiaan. Yleensä Nico juoksi pois, mutta nyt se oli kuin liimattu paikoilleen.
Ja kolina jatkui, kun haarniskan eri osat kimpoilivat Nicoa kohti. Se sai juostua haarniskan jalustan taakse piiloon painavia metallin kappaleita.

Nico odotti henkeä pidättäen.
Kunhan kaikki hoitavat omat hommansa, maailma toimii hyvin
Kotitonttu Nico
Kotitonttu
 
Viestit: 12
Liittynyt: 11 Heinä 2014, 20:29

Re: Käytävällä kolistellaan

ViestiKirjoittaja Karakatus Kärmes » 19 Heinä 2014, 21:34

Karakatus käveli käytävällä. Hän kuuli kovaa rytinää. Hän nosti sauvan pystyyn ja huusi: - Kuka siellä? Näyttäydy! Minä Karakatus Kärmes Kärmeksen suvun nuorimmainen käsken sinua näyttäytymään! Osan anteeksiantamattomat kiroukset ja en epäile käyttää niitä! Hän huomasi haarniskan ja käveli sitä kohti sauva ojossa. Hän ojensi kätensä ja ....
Karkatus Kärmes: kärmessuu, pimeyden voimien kannattaja, UAKS.RY, kymmenen hirnyrkin omistaja, jonka unelma on tulla mahtavaksi pimeyden velhoksi.
Karakatus Kärmes
Oppilas
 
Viestit: 269
Liittynyt: 22 Kesä 2014, 14:51
Tupa: Serpentard

Re: Käytävällä kolistellaan

ViestiKirjoittaja Kotitonttu Nico » 19 Heinä 2014, 21:52

Nico seisoi kauhusta jähemettyneenä jalustan takana, ja kuuli lähestyviä ääniä;
"Kuka siellä? Näyttäydy! Minä Karakatus Kärmes Kärmeksen suvun nuorimmainen käsken sinua näyttäytymään! Osaan anteeksiantamattomat kiroukset ja en epäile käyttää niitä!"

Se tiesi mitä anteeksiantamattomat kiroukset olivat, ja pelkäsi niitä suunnatomasti. Nico näki jo hahmon siluetin. Hitaasti, varoen, valppaana, se asteli pois jalustan takaa. Nico piti silmät kiinni. Tuo pelottava hahmo karjaisisi kohta raivosta, ja juoksisi hakemaan rehtori Evansin, joka antaisi sille vaatteen. Tämä olisi loppu. Nico kurkisti varovasti silmäluomien alta, mutta ei erottannut mitään joten pani silmät taas kiinni.
Kunhan kaikki hoitavat omat hommansa, maailma toimii hyvin
Kotitonttu Nico
Kotitonttu
 
Viestit: 12
Liittynyt: 11 Heinä 2014, 20:29

Re: Käytävällä kolistellaan

ViestiKirjoittaja Karakatus Kärmes » 19 Heinä 2014, 23:16

Karakatus käveli käytävällä häämöttävää hahmoa kohti.
-En hae opettajia hoidan sinut itse! hän karjaisi. mutta yhtäkkiä hän kaatui selälleen.
Karkatus Kärmes: kärmessuu, pimeyden voimien kannattaja, UAKS.RY, kymmenen hirnyrkin omistaja, jonka unelma on tulla mahtavaksi pimeyden velhoksi.
Karakatus Kärmes
Oppilas
 
Viestit: 269
Liittynyt: 22 Kesä 2014, 14:51
Tupa: Serpentard

Re: Käytävällä kolistellaan

ViestiKirjoittaja Kotitonttu Nico » 20 Heinä 2014, 11:24

"En hae opettajia hoidan sinut itse!" Hahmo huusi. Sekä hyvä että huono juttu. Hyvä ettei hae opettajia, mutta huono juttu, että hoitaa minut. Nico mietti itsekseen. Samassa tämä tuntematon tyyppi kaatui. Ihan vain mätkähti selälleen. Se katsoi kaatunutta henkilöä pää kallellaan. "Mitä herra siellä tekee? Onko saippua valunut lattialle!?" Nico hätääntyi. Se kiiruhti katsomaan, oliko lattia märkä. Se oli vähän, mutta ei siihen ihan kaatua voinut. Silti Nico alkoi puuhakkaasti kuivata lattiaa.

Kun lattia oli kuiva, se nousi ylös, ja kumarsi hahmolle.
Nyt Nico oli vapaa lähtemään, mutta silti tuntui kohteliaalta jäädä odottamaan että hahmo sanoisi tai tekisi jotain. Lopulta se sanoi: "Herra oli hyvin kohtelias antaessaan Nicon kuivata lattia rauhassa." Nico katsoi hahmoa ystävällisesti suurilla silmillään, ja odotti jo toisen kerran.
Kunhan kaikki hoitavat omat hommansa, maailma toimii hyvin
Kotitonttu Nico
Kotitonttu
 
Viestit: 12
Liittynyt: 11 Heinä 2014, 20:29

Re: Käytävällä kolistellaan

ViestiKirjoittaja Karakatus Kärmes » 20 Heinä 2014, 11:42

-Kotitonttu! Hah! Karkatus nauroi noustessaan ylös ja jatkoi : - Kuka olet paljasta nimesi?
Silloin Karakatuksen hihasta luikerteli käärme. Hän katsoi tonttua ja odotti vastausta. Käärme meni lattialle ja yritti kietoa häntänsä tontun jalan ympäri. Karakatus sanoi sille kärmeskielellä:- Kyllä. kyllä pikku ystäväni. Mene mene ja tee se minkä sovimme.
Karkatus Kärmes: kärmessuu, pimeyden voimien kannattaja, UAKS.RY, kymmenen hirnyrkin omistaja, jonka unelma on tulla mahtavaksi pimeyden velhoksi.
Karakatus Kärmes
Oppilas
 
Viestit: 269
Liittynyt: 22 Kesä 2014, 14:51
Tupa: Serpentard

Re: Käytävällä kolistellaan

ViestiKirjoittaja Kotitonttu Nico » 20 Heinä 2014, 23:56

"Kotitonttu! Hah!" Hahmo nauroi. "Kuka olet, paljasta nimesi?" Oli seuraava kysymys. "Nimeni on Nico, herra." Nico sanoi vaivattomasti. Samassa tyypin hihasta tuli käärme. Se oli tosi pitkä, (tontun näkökulmasta) ja varmasti vaarallinen. Käärme alkoi kietoutua Nicon jalan ympärille. Nico pelkäsi käärmeitä ja alkoi pomppia ympäriinsä. Juoksta ympyrää ja ravistella käärmettä irti. Hahmo höpisi jotain itsekseen, ja käärme sihisi. Nico yritti saada sitä pois, ja se liukuikin vähä vähältä pois, mutta ei koskaan kokonaan. Mitä ihmettä oli tapahtumassa?
Kunhan kaikki hoitavat omat hommansa, maailma toimii hyvin
Kotitonttu Nico
Kotitonttu
 
Viestit: 12
Liittynyt: 11 Heinä 2014, 20:29

Re: Käytävällä kolistellaan

ViestiKirjoittaja Karakatus Kärmes » 21 Heinä 2014, 12:02

Karakatus sanoi käärmeelleen: - Hän on väärä henkilö. Sinun piti vahtia rehtoria. Ja tee se salassa, hän antoi käärmeelle koulun rehtorin kuvan ja jatkoi: -Mene nyt. käärme sihahti ja lähti kohti opettajainhuonetta
Karakatus puhui nyt tontulle: - Ei käärmeen ollut tarkoitus sinua vahtia vaan rehtoria. Se on ihan mukava kun siihen tutustuu. Vai mitä meinaat?
Karkatus Kärmes: kärmessuu, pimeyden voimien kannattaja, UAKS.RY, kymmenen hirnyrkin omistaja, jonka unelma on tulla mahtavaksi pimeyden velhoksi.
Karakatus Kärmes
Oppilas
 
Viestit: 269
Liittynyt: 22 Kesä 2014, 14:51
Tupa: Serpentard

Re: Käytävällä kolistellaan

ViestiKirjoittaja Kotitonttu Nico » 24 Heinä 2014, 21:21

Hahmo höpötti yhä enemmän kielellä, joka sai Nicon puisteleiksimaan. Hahmo näytti käärmeelle kuvaa Rehtori Evansista, ja käärme lähti pois. Sitten hahmo puhui Nicolle. "Ei käärmeen ollut tarkoitus sinua vahtia vaan rehtoria. Se on ihan mukava kun siihen tutustuu. Vai mitä meinaat?"

Nico säikähti tätä puhetta monella tapaa. Käärme vahti Rehtori Evansia, maailman mahtavinta velhoa? (Michael Evans oli Nicon suvun näkökulmasta kuningas.) Se ei kuulostanut hyvältä. Eikä se, että Nicon oletettiin pitävän käärmeestä. "Nico meinaa olevansa hitusen eri mieltä, herra. Vain hitusen." Nico sanoi varovasti. "Nico ei oiken tykkää käärmeistä, hyvä herra. Ne pelottaa Nicoa."
Se oli hetken hiljaa, ja sanoi sitten; "Tarvitseeko herra apua? Onko herra eksyksissä?"
Kunhan kaikki hoitavat omat hommansa, maailma toimii hyvin
Kotitonttu Nico
Kotitonttu
 
Viestit: 12
Liittynyt: 11 Heinä 2014, 20:29

Re: Käytävällä kolistellaan

ViestiKirjoittaja Karakatus Kärmes » 25 Heinä 2014, 10:51

-En, tiedän hyvin missä olen. Mutta miksi et pidä käärmeistä ne ovat hyvää juttuseuraa. Karakatus sanoi mahtipontisesti. Karakatuksen iho kalpeni, hän katsoi kotitontun suntaan ja hänen kasvoilleen levisi hymy.
Hän sanoi pehmeällä ja kylmällä äänellä: - Näilläkin hetkillä monenlaiset pimeyden voimat yrittävät tulla tänne.
Ne haluavat tunkeutua riveihimmme. Ja olla auttavinaan meitä, ja sitten pam! Tuo ei minua haittaa isä sanoi
että koulu on vajonnut alas opettajat kertovat miten pahoja pimeyden voimat ovat, mutta eivät anna valita niitä. Hän lopetti puheensa kylmään pehmeään nauruun. Silloin käärme luikerteli takaisin sillä oli suussan megafoni.
Karakatus sihisi käärmeelle: - Hienoa ystäväni. Hän kääntyi tontun puoleen ja jatkoi normaalia puhetta:- Nyt jos sallit meillä on töitä. Töitä opettajainhuoneessa Karakatus rämähti nauramaan sitä pehmeää ja kylmää nauruaan.
Karkatus Kärmes: kärmessuu, pimeyden voimien kannattaja, UAKS.RY, kymmenen hirnyrkin omistaja, jonka unelma on tulla mahtavaksi pimeyden velhoksi.
Karakatus Kärmes
Oppilas
 
Viestit: 269
Liittynyt: 22 Kesä 2014, 14:51
Tupa: Serpentard

Seuraava

Paluu Lukuvuosi 2014-15

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron