Junassa on tunnelmaa

Lukuvuoden 2014-15 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Re: Junassa on tunnelmaa

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 20 Heinä 2014, 17:38

Effie kuunteli huvittuneena nuoremman tytön vastauksia hänen sanailuunsa, ja teki johtopäätöksen, että tuon tytön kanssa uskaltaa vitsailla. Hän nimittäin tunsi muutamia tyttöjä, jotka ottivat jokaisesta pikkuasiasta nokkiinsa, eivätkä ymmärtäneet huumoria. Tyttö oli itse kehittänyt huumorintajuaan aika pitkälle, sillä ei helposti loukkaantunut mistään. Negatiiviset kommentit menevät hänellä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Effie tarkasteli vaatetustaan. Hänellä oli mustat pillifarkut, sekä valkoinen löysä T- paita, joka oli solmittu napapaidaksi. Jalassa tytöllä oli valkoiset, erittäin rähjääntyneet valkoiset converset.

Tuo uusi tyttö heittäytyi pitkäkseen toiselle penkille, niin, että hiekkaa valui rutkasti penkille hänen kengistään. Effie hymyili. Hän ei voinut käsittää miten hän voi olla niin hyvällä tuulella vaikka oli nukkunut tasan nolla tuntia. Kolmikko esittäytyi toisilleen ja kättelivät rennosti.

"Säkin olet taatusti Gryffondor" London veikkasi Inéksen tupaa. Effie ei olisi mennyt asiasta takuuseen. Yhtä hyvin tuo voisi olla Pouffsouffle. Tai Serdaigle, mitä tyttö ei olisi uskonut ellei Inès olisi sitä kertonut, mitä tuo ei ainakaan vielä tehnyt. "Me molemmat ollaan myös!" London lisäsi. Effietä hymyilytti se tapa, jolla poika otti kontaktia muihin ihmisiin. "Minä olen kylläkin 18- vuotias ja tulin tänne jatko- opiskelemaan, mutta Beauxbatons- ajoillani olin Gryffondor" tyttö oikaisi, "mutta ei ajatella opiskelua ennen kuin se alkaa. Opiskelusta stressaavat vain Serdaiglet" hän jatkoi aavistamatta Inéksen olevan Serdaigle.

"Muuten, näillä kengillä pääsisin sisään vaikka kuninkaan linnaan. Kokeilkaa tekin leikata ja mutakuorruttaa tennarinne, siitä tulee kivannäköistä jälkeä" Effie kertoi nostaen jalkansa penkille.
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

Re: Junassa on tunnelmaa

ViestiKirjoittaja Inés Ortega » 20 Heinä 2014, 22:00

"Säkin olet taatusti Gryffondor", Londoniksi esittäynyt poika tokaisi. Inésiä tämä arvaus ei yllättänyt. Hän oli tämän tästä saanut kuulla ystäviltään ja lähes tuntemattomiltakin ihmisiltä, että he olisivat sumeilematta laittaneet tytön Gryffondoriin, jos olisivat itse olleet päättämässä lajittelusta. Ja olihan Inéksessä toki paljon Gryffondoriin sopivia ainesosia, kuten uskallusta ja rohkeutta tehdä ja sanoa asioita oman mielensä mukaan. Tytöstä löytyi kuitenkin myös ajattelukykyä ja omistautumista tavoitteidensa suhteen, mikä oli varmasti johdattanut hänet Serdaigleen.

"Me molemmat ollaan!", London lisäsi vielä viitaten itseensä ja Effieen, joka tosin tokaisi: "Minä olen kylläkin 18-vuotias ja tulin tänne jatko- opiskelemaan, mutta Beauxbatons- ajoillani olin Gryffondor". Inés yllättyi hieman, kun sai tietää toisen tytön olevan jo niin vanha. Tämä kun oli Inéstä lyhyempi ja muutenkin hyvin sirorakenteinen. Melkein kuin nukke, Inés ajatteli vilkaisten tahtomattaankin omia, selkeästi paksumpia reisiään. "Mutta ei ajatella opiskelua ennen kuin se alkaa. Opiskelusta stressaavat vain Serdaiglet", Effie lisäsi saaden Inéksen kohottamaan kulmiaan.

"Metsään meni arvaukset", Inés tokaisi pudistaen päätään. "Kuulun nimittäin juurikin niihin opiskelua stressaaviin serdaigleihin", hän jatkoi hymähtäen tympääntyneenä. Hän ei ymmärtänyt stereotypisia käsityksiä siitä, että serdaiglet olisivat jonkin sortin hikipinkoja. Hän itse kyllä hoiti opiskelun ihan tunnollisesti, mutta ei pingottanut turhamaisesti arvosanojen perään. "Mutta älkää huoliko, en meinannut pilata lomatunnelmianne rupeamalla pänttäämään nyt tai mitään", hän tokaisi vinosti hymyillen ja ristien penkillä lepäävät jalkansa.

Effie selitti jotain kengistään, jotka olivat varsin heikossa kunnossa, jopa käytettyihin ja kuluneisiin vaatteisiin tottuneen Inéksen mielestä. Effietä se ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan vaan tämä nosti jalkansa rennosti penkille Inéksen tavoin. "Mitä tulee siihen mitä sanoit äsken, minäkin olin Beauxbatonsissa", Inés sanoi tytölle. "Päätin kuitenkin vaihtaa tänne nyt neljänneksi vuodeksi, kun en oikein viihtynyt siellä. Liikaa hienostelua", Inés selitti jättäen kertomatta todelliset syyt koulun vaihtoon.
Syvällinen haaveilija ja kunnianhimoinen maailmanparantaja. Serdaiglen tuvan valvojaoppilas. (Muut hahmoni Louis Caldwell, Matthieu Valentine ja Elliot de Rohan)
Avatar
Inés Ortega
Oppilas
 
Viestit: 167
Liittynyt: 18 Kesä 2014, 14:39
Tupa: Serdaigle

Re: Junassa on tunnelmaa

ViestiKirjoittaja London Morel » 21 Heinä 2014, 00:13

Effie korjasi Londonin puheet ja kertoi olevansa jo jatko-opiskelija, mutta opiskelneensa Gryffondorin tuvassa Beauxbatonsvuosinaan. Londonia hävetti hiukan. Tottakai hän tiesi, että Effie oli jatko-opiskelija, Effiehän oli kertonut siitä heidän ensitapaamisellaan, mutta jotenkin hän oli unohtanut. Harmi ettei kaksikko majaillutkaan samassa tuvassa. Tyttö pyysi myös, ettei ajateltaisi opiskelua ennen kuin se oikeasti alkaa. Stressaaminen oli hänen mukaansa serdaigleoppilaiden juttu. London oli samaa mieltä.

Yllätykseksi Inés kuului kuitenkin Serdaiglen tupaan. London katsoi hetken suu auki tyttöä - hän ei voinut uskoa. Tosin hän oli tuntenut tytön vasta pari minuuttia, joten ei ihmekään, jos ei tiennyt tästä vielä kaikkea. Inés kuitenkin kertoi, ettei aikonut pilata Londonin ja Effien lomatunnelmia koulujutuilla. Näin London oli vähän arvellutkin. Tyttö kuitenkin mainitsi vielä opiskelneensa Beauxbatonsissa ennen, mutta siirtyneensä Châteauhun edellisen koulun hienostelun vuoksi. Londonkin oli kuullut, että Beauxbatons oli vähän hienohelmojen koulu.

London siirsi Inésistä katseensa Effien kenkiin, jotka tyttö oli nostanut näkyvästi penkilleen. Kengät olivat hyvin likaiset, melkein yhtä likaiset kun Londonin vanhat kengät kotona. Nyt poika oli kuitenkin valinnut jalkoihinsa upouudet, punaiset tennarit, jotka hän nosti myös penkille kaikkien ihasteltavaksi. Poika oli pukeutunut myös tummansinisiin farkkuihin ja harmaaseen t--paitaan, jossa oli jotain kummaa tekstiä.

"Jos tässä nyt aletaan kenkänäyttelyä pitämään, niin katsokaas näitä", London sanoi ja heilutteli kenkiään penkillä, "Upouudet. Tosin voisin vaihtaa nämä päikseen sun kenkien kanssa", poika katsahti Inésiin. Hän oikeasti halusi itselleen maiharit, mutta päätyi kaupassa lähes aina tennareihin. Niitä pojalla olikin lähes jokaisessa sateenkaaren värissä.
London Morel (23): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 447
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Junassa on tunnelmaa

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 27 Heinä 2014, 15:45

// Olen erittäin pahoillani aiheuttamastani viiveestä. Olen ollut kuluneet seitsemän päivää Lontoossa, enkä kaiken kiireen keskellä muistanut peliämme lainkaan. Jatkossa lupaan olla aktiivisempi (: //

Effie järkyttyi syvästi kuullessaan Inésin olevan Serdaigle. "No en kyllä uskoisi" hän tokaisi. Vai että Serdaigle. Juuri äsken hän oli ollut vuorenvarma, että tyttö oli Gryffondor tai Pouffsouffle. Myös Serpentard olisi mahdollinen. Inés sanoi ettei aikonut pilata heidän lomatunnelmiaan puhumalla koulusta. Effie huokaisi helpotuksesta.

Nuorempi tyttö kertoi siirtyneensä Châteauhon Beauxbatonsista, koska Beauxbatons oli "hienohelmojen koulu". Effietä hymyilytti. "Olihan se vähän hienostelua, ainakin koulupuvun ja käytössääntöjen osalta, mutta opetus oli laadukasta" hän sanoi ja potkaisi kengät jaloistaan. Tyttö vilkaisi löysää valkoista T- paitaansa, joka oli solmittu napapaidaksi ja mustia pillifarkkuja. Omasta mielestään hän oli pukeutunut harvinaisen sotkuisiin vaatteisiin.

Effien esitellessä kenkiään - jotka näyttivät siltä kuin niitä olisi käsitellyt jonkin sortin tuhoeläin - London näytti hienoja punaisia tennareita, ja kertoi niiden olevan upouudet. "Hienot!" Effie kehui. Poika sanoi myös, että voisi tehdä voisi tehdä Inésin kanssa vaihtokaupat kenkien suhteen. "Sunkin kengät on upeet" Effie sanoi Inésille.
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

Re: Junassa on tunnelmaa

ViestiKirjoittaja Inés Ortega » 31 Heinä 2014, 22:44

// Ei tuo mitään. Olen itsekin ollut lähipäivinä melko kiireinen, ja lisäksi inspiraatiokin tuntuu olevan vähän kateissa :( //

Inéksen kerrottua kaksikolle kuuluvansa Serdaigleen nämä katsoivat häntä epäuskoisin ilmein. "No en kyllä uskoisi", Effie tokaisi Londonin tuijottaessa Inéstä hetken aikaa suu hämmästyksestä auki. Inéksen mielestä pojan ilme oli varsin huvittava, eikä hän voinutkaan olla virnistämättä tuon ilmeelle itsekseen.

Toinen tyttö hymyili leveästi, kun Inés kertoi vaithaneensa koulua, koska oli pitänyt edellistä kouluaan Beauxbatonsia turhan hienostelevaksi kouluksi. "Olihan se vähän hienostelua, ainakin koulupuvun ja käytössääntöjen osalta, mutta opetus oli laadukasta", Effie tokaisi potkaisten likaiset kengät jaloistaan. "Totta, mutta uskon, että Châteaussakin on ihan riittävän hyvät opettajat", Inés sanoi ja nyökkäsi tytölle merkiksi siitä, että oli samaa mieltä tämän kommentista.

"Jos tässä nyt aletaan kenkänäyttelyä pitämään, niin katsokaas näitä", tummahiuksinen London tokaisi Effien esiteltyä omia, kärsineen näköisiä jalkineitaan. Inés siirsi katseensa Londoniin ja tämän moitteettomiin, punaisiin tennareihin, joita poika heilutteli penkillä. "Hienot!", Effie kehui kenkiä oitis, ja Inéskin totesi pojan kenkien olevan 'makeet'. "Upouudet. Tosin voisin vaihtaa nämä päikseen sun kenkien kanssa", London sanoi katsahtaen Inékseen. "Sunkin kengät on upeet", Effie pisti väliin ja Inés kiitti väläyttäen tytölle leveän hymynsä.

Inés vilkaisi ensin maihareitaan ja sitten Londonin tennareita, jotka olivat tytön mielestä kyllä oikein tyylikkäät, mutta vähintäänkin neljä kokoa suuremmat kuin Inéksen mustat maiharit. "Oi, vaihtaisin mielelläni, mutta joutuisit varmaan luopumaan muutamasta varpaasta saadaksesi ängettyä räpyläsi näihin", Inés tokaisi virnistäen tyypillisen tapaansa ja heilauttaen ilmassa toista jalkaansa. "Niin, että parempi olla kokeilematta".
Syvällinen haaveilija ja kunnianhimoinen maailmanparantaja. Serdaiglen tuvan valvojaoppilas. (Muut hahmoni Louis Caldwell, Matthieu Valentine ja Elliot de Rohan)
Avatar
Inés Ortega
Oppilas
 
Viestit: 167
Liittynyt: 18 Kesä 2014, 14:39
Tupa: Serdaigle

Re: Junassa on tunnelmaa

ViestiKirjoittaja London Morel » 31 Heinä 2014, 23:16

Londonia alkoi huvittaa vaunuun muodostunut tilanne. Poika ei ollut ennen ollut asemassa, jossa hän oli kehunut tyttöjen kenkiä, saati kertonut haluavansa vaihtaa ne päikseen omiinsa. Ehkä jos kyseessä olisi ollut korkokengät, asiat olisivat menneet toisin. Effiekin kehui tytön kenkiä.

"Oi, vaihtaisin mielelläni, mutta joutuisit varmaan luopumaan muutamasta varpaasta saadaksesi ängettyä räpyläsi näihin. Niin, että parempi olla kokeilematta", Inés tokaisi ja virnisti. Londonkin naurahti. Tyttö oli oikeassa - poika ei suostuisi luopumaan varpaistaan, vaikka kyseessä olisikin tyylikkäät maiharit. Ehkä kenkiä saataisiin suurennettua taikakeinoin, mutta poika päätti jättää ajatuksen sikseen. Ajatus kenkien vaihtamisesta olisi ollut naurettava. Hän laski kenkänsä takaisin maan pinnalle.

London mietti hetken, mikä olisi puheenaihe, josta hän osaisi puhua kahden tytön kanssa? Poika ei osannut puhua meikeistä, shoppailusta tai korkokengistä, niinpä hän käänsi keskustelun tanssiaisiin. Kaikki tytöthän rakastavat tanssijaisia!

"Odotatteko jo innolla tanssijaisia?", poika kysyi ja vilkuili molempiin tyttöihin päin. "Minä en", London päätti vastata ensimmäisenä kysymykseensä ja naurahti perään. "Jos juhlien ruoka- ja juomatarjoilut ovat onnistuneita, juhlista tulee varmasti mahtavat, mutta itse tanssiminen... plääh!", poika kertoi ja loi kasvoilleen tylsistyneen ilmeen. Hän toivoi, ettei Effie pakottaisi häntä tanssimaan perinteisiä tansseja, koska 1. London ei osannut tanssia, 2. Tanssiminen oli tyhmää.
London Morel (23): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 447
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Junassa on tunnelmaa

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 31 Heinä 2014, 23:42

Inés ja London keskustelivat kengistään ja Effie hymyili huvittuneena heidän puheenaiheelleen; He puhuivat kengistä! Kengistä! Ei voi olla totta, hän ajatteli pudistaen päätään.
Eikö kolmikolla tosiaan ollut muuta puheenaihetta kuin kengät?

Effie oli juuri ottamassa tanssijaiset puheeksi, mutta London ehätti ensin."Odotatteko jo innolla tanssijaisia?" poika kysyi, "Minä en" hän jatkoi. "Eniten taidan odottaa uusien opettajien näkemistä ja juomapuolta" tyttö pisti väliin. "Jos juhlien ruoka- ja juomatarjoilut ovat onnistuneita, juhlista tulee varmasti mahtavat, mutta itse tanssiminen... plääh!" poika kertoi ja loihti kasvoillee tylsistyneen ilmeen neljän viimeisen sanan kohdalla. "Minä sentään osaan tanssia, mutta ei se sitä juhlien parasta tekemistä ole" Effie sanoi, "Mutta kai sitä muodon vuoksi pitäisi yksi tanssi tanssia. Kai sinä valssia osaat?" tyttö sanoi virnistäen, osoittaen kysymyksensä lähinnä Londonille.
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

Re: Junassa on tunnelmaa

ViestiKirjoittaja Inés Ortega » 02 Elo 2014, 18:38

London näytti luopuneen ideastaan koskien kenkien vaihtoa ja laski jalkansa takaisin lattialle. Inés käänsi katseensa junan ikkunasta ulos. He olivat hyvää vauhtia matkalla kohti Toulousea, josta juna jatkaisi matkaansa päätepysäkille Marseilleen.

Inéksen ajatukset keskeytyivät Londonin avatessa suunsa. "Odotatteko jo innolla tanssijaisia?", poika kysyi katsahtaen vuoroin Effieen ja vuoroin Inékseen. Ennen kuin Inés ehti sanoa mitään London vastasi itse omaan kysymykseensä. "Minä en", hän ilmoitti naurahtaen ja jatkoi sitten samantien kertoen olevansa kiinnostunut enemmänkin juhlien tarjoilupuolesta kuin itse tanssista, jonka poika ilmoitti olevan 'plääh'. Effiekin yhtyi Londonin mielipiteeseen. "Eniten taidan odottaa uusien opettajien näkemistä ja juomapuolta", tämä sanoi ja jatkoi: "Minä sentään osaan tanssia, mutta ei se sitä juhlien parasta tekemistä ole".

Inés oli hieman eri mieltä kaksikon kanssa, sillä hänestä tanssiminen oli oikeastaan varsin mukavaa ajanvietettä vaikka ei se tietenkään huispausta voittanut. "Taidan sitten olla ainut, joka odottaa myös tanssipuolta", hän tokaisi. "Tai no sen humppaosuuden taidan jättää väliin, mutta muuten viihdyn tanssilattialla", tyttö lisäsi. Vaikkei Inéksellä nyt varsinaisesti kahta vasenta jalkaa ollutkaan, eivät perinteiset paritanssit olleet koskaan olleet hänen osa-aluettaan tanssin saralla.

"Mutta kai sitä muodon vuoksi pitäisi yksi tanssi tanssia. Kai sinä valssia osaat?", Effie sanoi esittäen jälkimmäisen kysymyksen näemmä Londonille. Inés oletti tästä, että parivaljakko olisi menossa tanssiaisiin yhdessä. Inéksellä ei ollut paria tanssiaisiin; kuinka olisi ollutkaan ottaen huomioon, ettei hän tuntenut Châteausta ketään lukuunottamatta Effietä ja Londonia, jotka hän oli juuri tavannut. Tyttöä ei kuitenkaan haitannut mennä tanssiaisiin yksin, kun hän ei joka tapauksessa ollut kiinnostunut paritansseista.

Pian vaunuosaston ovi avautui ja ovensuusta kurkisti noita, joka työnsi junan käytävällä välipalakärryä. "Saisiko olla jotakin?", noita kysyi vilkuillen vaunuosastossa istuvaa kolmikkoa. Kooska Effien esittämä kysymys ei koskenut hätän, Inés pomppasi penkiltä ylös ja asteli kärryn luo tutkailemaan tarjontaa. Tytön äiti oli antanut hänelle välipalaa varten vähän rahaa, jotka Inés oli itse käynyt vaihtamassa velhorahaksi. Katseltuaan hetken hän päätyi ostamaan kurpitsaleivoksen ja pussillisen hedelmäetanoita ja palasi sitten istumaan.
Syvällinen haaveilija ja kunnianhimoinen maailmanparantaja. Serdaiglen tuvan valvojaoppilas. (Muut hahmoni Louis Caldwell, Matthieu Valentine ja Elliot de Rohan)
Avatar
Inés Ortega
Oppilas
 
Viestit: 167
Liittynyt: 18 Kesä 2014, 14:39
Tupa: Serdaigle

Re: Junassa on tunnelmaa

ViestiKirjoittaja London Morel » 04 Elo 2014, 16:14

Effie kertoi odottavan tanssiaisilta eniten uusien opettajien näkemistä sekä juomapuolta. Hän ilmoitti osaavansa tanssia, mutta tuonkaan tytön mielestä se ei ollut juhlien parasta antia. London huokaisi helpotuksesta. Hänen ei siis tarvitsisi viettää koko juhlia tanssien. Olisi ollut kamalaa, jos poika olisi joutunut nolaamaan itsensä koulun edessä tanssitaitojensa takia. Inés sen sijaan kertoi odottavansa tanssipuolta kovasti. Kuulemma humppapuoli ei ollut hänenkään juttunsa, mutta muuten tanssiminen oli mukavaa. London nyökkäsi hänelle. Poikakin nimittäin joskus innostui tanssimaan vähän menevämmän musiikin tahtiin, tosin harvoin.

"Mutta kai sitä muodon vuoksi pitäisi yksi tanssi tanssia", Effie kertoi, "Kai sinä valssia osaat?". London katsahti tyttöä. Valssia? Onko se syötävää? Pojan mielessä kävi ja hän virnisti. Joskus aivan pienenä hän oli tanssinut äitinsä kanssa valssia sukujuhlissa, mutta oikeasti hänellä ei ollut mitään aavistusta, miten tuota tanssia tanssitaan. Ilmeisesti heilumalla hitaasti edestakaisin. "Itseasiassa en osaa", Londonin oli pakko vastata. Tässä asiassa hän ei nimittäin voinut valehdella, sillä totuus tulisi ilmi ennemmin tai myöhemmin. "Mutta sähän voit opettaa mua", poika ehdotti. Hän ei halunnut tuottaa tytölle pettymystä, joten hänen oli pakko suostua tanssiin.

...

Kuului kolahdus ja vaunuosaston ovi aukesi. Oven avaaja oli välipalakärryä työntelevä rouva, joka kysyi saisikko kolmikolle olla jotain suuhun pantavaa. Vaikkei Londonin edellisestä välipalasta ollutkaan kauan aikaa, hän oli jo hieman nälkäinen. Hän hyökkäsi Inésin perässä rouvan luokse ja valitsi kärrystä rasiallisen suklaasammakoita. Hän ojensi rouvalle muutaman kolikon ja palasi takaisin paikalleen. London avasi rasian, otti itse yhden ja tarjosi sammakoita myös muille. "Mä tarjoan", hän sanoi ja hymyili tytöille. Hän avasi sammakon kääreistä ja tarkasti ensimmäisenä kortin. Hän oli saanut Agrippan.
London Morel (23): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 447
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Junassa on tunnelmaa

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 04 Elo 2014, 19:19

// Hypätkää minut nyt yli, sillä inspiraatio tämän pelin pelaamiseen on hukassa. Sovitaan vaikka ropen kannalta että Effie sanoo lähtevänsä etsimään muita jatko- opiskelijoita. Hän myös ottaa Londonilta yhden suklaasammakon ja kiittää poikaa. //
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

EdellinenSeuraava

Paluu Lukuvuosi 2014-15

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron