Junassa on tunnelmaa

[London Morel]

// Peli Londonille, Effielle ja Inésille. //

London Morel otti pitkän harppauksen ja loikkasi viheltävän Châteaun pikajunan kyytiin viimeisillä sekunneilla. Hän hieraisi otsaltaan hikipisaran pois, heilautti mustat pörröiset hiukset silmiltään ja lähti astelemaan junan kapeaa käytävää pitkin vetäen matkalaukkua perässään. Ensimmäiset kaksi vaunuosastoa pitivät sisällään kiljuvia tyttöjä, mutta seuraava osasto oli typötyhjä. Poika avasi vaunuosaston oven, heilautti laukkunsa kevyesti matkatavarahyllylle ja kaatui makaamaan pitkittäin toiselle osaston penkeistä.

”Huh huh!”, poika huokaisi ja ummisti silmänsä. Juna oli jo täydessä vauhdissa matkaamassa kohti seuraavaa asemaa. Jos poika olisi tullut asemalle viisi sekuntia myöhemmin, hän olisi auttamatta myöhästynyt junasta. Juokseminen kaupungin läpi oli siis kannattavaa. London hengitti raskaasti ja huokaisi taas. Hän oli perinteitä noudattaen juhlistanut viimeistä lomapäivää kavereidensa, veljensä Donovanin sekä muutaman tuntemattoman tytön kanssa railakkailla juhlilla. Juhlat olivat jatkuneet pitkälle yöhön. Niinpä poika oli saanut nukuttua vain kaksi tuntia, mikä selitti myös hänen myöhäisen saapumisen asemalle. Hän ei nimittäin ollut nyt ihan virkeimmillään.

Vaikka London kuinka yritti, hän ei saanut unen päästä kiinni. Ehkä syynä oli junan koliseva ääni, epämukava makuualusta tai viereisestä vaunuosastosta kuuluva kimakka nauru. London odotti malttamattomana sitä, että hänen koulukaverinsa saapuisivat samaan vaunuun Bordeauxin asemalla ja hän pääsisi kertomaan kaikki edellisen illan tapahtumat. Poika naurahti ääneen ajatukselle siitä, että hänen veljensä oli laskenut heidän talonsa katolta alas äidin keittokirjalla. Onneksi veli oli se, joka sai pahimmat huudot osakseen.

London oli valveilla vielä puolen tunninkin päästä, kun eväskärryjä työntävä nainen saapui hänen osastonsa kohdalle. Poika kaivoi farkkujensa taskusta kasan hopeasirppejä ja osti niillä juustosämpylän sekä noidankattilakakun. Hän hotkaisi eväät nälissään nopeasti mahaansa ja kävi sitten istumaan penkille, ikkunaa vasten nojaten. Kului muutama minuutti, ja sitten London nukahti.

…

Juna saapui Bordeauxin asemalle. London ei kuullut, kuinka vaunun ovi aukesi, vaan oli edelleen umpiunessa. Hän kuorsasi kuuluvasti suu auki, kasvot ikkunaa vasten nojaten. Jalat olivat sykkyrällä penkillä, kädet kietoutuneina niiden ympärille. Näky oli mitä säälittävin, eikä poika olisi todellakaan halunnut näyttäytyä tällaisena vaunuun astuvalle henkilölle.

[Effie Solender]

Effie istui jästitaksissa, matkalla kohti Bordeaux'n asemaa. Tyttö oli puolisen tuntia etuajassa, mutta se oli hänelle täysin normaalia. Effie halusi kunnioittaa kanssaihmisiään, ja olla ajoissa. Myöhästely oli tytön mielestä halpamaista. Toivottavasti juna ei olisi täynnä opiskelevia, riehuvia, tai nukkuvia ihmisiä, sillä silloin hänellä ei olisi seuraa. Ellei hän sitten nukahtaisi, mikä kuulostaa loogiselta, sillä viime yönä Effie oli nukkunut vajaat viisi tuntia. Tosin tyttö ei helpolla saisi junassa unta. "Hemmetin migreeni.." hän mutisi ärtyneenä ja huomasi Bordeaux'n aseman kyltin. Taksi hidasti ja Effie maksoi 1,4 km kuljetuksen, hyppäsi ulos ja nappasi laukkunsa.

Tyttö käveli laiturien 9 ja 10 välisen seinämän läpi, ja huomasi pian olevansa samankaltaisen seinän vieressä, tosin laiturilla 9 ja 3/4. Effie istahti penkille ja aikaa kuluttaakseen vaihtoi kaulakorunsa värin myrkynvihreästä turkoosiin ja siitä valkoiseen. Loitsut olivat ainoa aine, jossa Effie tunsi olevansa hyvä. Lisäksi Loitsujen opiskelu oli kivaa. Toivottavasti tänä vuonna olisi joku hyvä ja asiansa osaava opettaja. Ei sillä että Beauxbatonsin opettaja olisi ollut huono, mutta kyllä tämä oli epäystävällinen - ja liian tiukka Effien makuun - ollut.

Hän oli ollut niin omissa ajatuksissaan tyhjällä laiturilla, että havahtui vasta kun ihmisiä alkoi tulla. Myös juna tuli, ja Effie oli ensimmäisten joukossa astunut junaan. Tyttö kurkki vaunuihin ja eräässä niistä hän näki nukkuvan hahmon. Kesti hetken ennen kuin hän tajusi kuka tuo oli. Voi vitsit! Hän kaivoi laukustaan taskupeilin ja tarkisti meikkinsä. Täydellistä, tyttö ajatteli ja avasi vaunun oven. "Ajattelitko herätä ollenkaan?" Effie kysäisi yrittäen pitää pokkansa, missä onnistuikin aika hyvin. Hän heitti laukkunsa matkatavarahyllylle ja istahti pojan viereen penkille.

[London Morel]

London juoksi karkuun kahta jättikokoista puhpalluraa sen minkä jaloistaan pääsi. Vaikka poika kuinka koetti harhauttaa niitä, ne vyöryivät lähemmäksi ja lähemmäksi. London katsahti taakseen ja näki pallurat metrin päästä hänestä - ja toisella niistä oli professori Molinan naama! Poika kompastui ja huomasi olevansa leikkipuistossa. Puhpallurat olivat tipotiessään. Hän näki kaksi kiikkuvaa lasta, jotka alkoivat heitellä häntä kivillä. London karjaisi, kun yksi kivistä osui häntä kylkeen ja hän lähti taas juoksuun. Lapset jäivät leikkipuistoon, mutta pian hän huomasi edessään professori Evansin. Evans kertoi, että poika on erotettu Taikakoulu Châteausta, koska oli syönyt aamupalalla liian monta kananmunaa. Mutta eihän London ollut edes koskenut kananmuniin!

"Ajattelitko herätä ollenkaan?", kuului ääni sivulta.

Poika säpsähti hereille. Hän hieraisi silmiään ja katsoi ympärilleen. Puhpalluroita, ilkeitä lapsia tai professori Evansia ei näkynyt missään. Sen sijaan ovensuussa seisoi pitkähiuksinen, hoikka, kaunis nuori nainen. "Effie!", London huudahti ja laski jalkansa alas penkiltä. Hän suoristi ryhtiään ja haroi hieman hiuksiaan. Poika ei ollut parhaimmillaan juuri nyt. "Joko me ollaan Bordeauxissa?", poika kysyi epämääräisesti tytön istuttua hänen viereensä, "Kiva nähdä sua! Löysit sitten vaunuuni? Olin vähän unessa. Taidan olla edelleenkin vähän unessa", hän kertoi epämääräisesti.

Poika katsahti ikkunasta ulos ja näki aurinkoisen Bordeauxin aseman täynnä iloisia oppilaita ja oppilaanalkuja. Monet hyvästelivät vanhempiaan, mutta moni oppilas oli ilmeisesti saapunut asemalle myös yksin. London katsahti asemakelloa. Se oli puoli yksi.

[Effie Solender]

//No, nyt sain vähän lisää energiaa, sillä yksi mun iskän kaveri saakin meidät haettua veneellä täältä Rampereelta. Vastaan myös toiseen peliimme vielä tänään. (: //


London heräsi säpsähtäen. "Effie!" poika huudahti, "Joko me ollaan Bordeaux'ssa?'" London kysyi. "Kyllä, enhän minä tyhjästä junaan ilmestynyt" tyttö vastasi ja haukotteli. "Kiva nähdä sua! Löysit sitten vaunuuni? Olin vähän unessa. Taidan olla edelleenkin vähän unessa" Poika selitti ja Effie hymyili vaisusti. "Tervetuloa kerhoon. Nukuin viime yönä pyöreät nolla tuntia. Meillä on tapana pitää ennen koulujen alkua bileet, jotka loppuivat pari tuntia sitten. Sen jälkeen en saanut enää unta" tyttö selosti ja haukotteli uudestaan. "Huomenna on vielä ne tanssiaisetkin... Pitäisi sinnekin pari etsiä" Effie sanoi toiveikkaasti.

[London Morel]

// Ines voi minun puolestani jo kirjoittaa seuraavan viestin. //

[Inés Ortega]

//Anteeksi, en päässytkään vielä eilen koneen ääreen niin kuin olin arvellut. Tässä kuitenkin nyt tämä roolaukseni. Tästä lähtien varmaan on sitten London-Effie-Inés -pelijärjestys? :) //

Inés irrottautui äitinsä Simonen tiukasta halausotteesta heidän seisoesssaan Bordeaux'n rautatieasemalla. "Kirjoitathan sitten useasti', Simone sanoi ja pyyhkäisi vettyneitä silmäkulmiaan. Hän oli aina ollut todella herkkä, etenkin ainoan tyttärensä Inéksen suhteen. "Tottakai, äiti. Älä huoli", Inés sanoi, suikkasi suukon äitinsä poskelle ja tarttui matka-arkkuuna. "Nähdään joululomalla!", hän huikkasi vielä saattajalleen ja hyppäsi sitten junaan sen viheltäessä äänekkäästi lähtemisen merkiksi.

Inés asteli käytävää eteenpäin raahaten matka-arkkuaan perässään ja kuikuillen jo varsin täysiin vaunuosastoihin. Tytön punaiset kutrit pomppivat hänen selkäänsä vasten askelten tahdissa. Päällään Inéksellä oli vanhoista farkuista leikatut shortsit, harmaa toppi ja mustat maiharit, jotka kuumensivat tytön jalkoja ikävästi. Hän ei tuntenut tulevasta koulustaan ketään, joten hänellä ei ollut ketään erityistä ketä etsiä junasta. Kunhan hän löytäisi vaunuosaston, jossa olisi tilaa, se riittäisi.

Yhtäkkiä Inés tunsi voimakkaan nytkähdyksen junan lähtiessä äkillisesti liikkeelle. "Merde!", Inés huudahti tarrautuen lähimmän vaunuosaston oveen, joka hänen epäonnekseen avautui tarrauksen voimasta ja tyttö kaatui takamukselleen junan käytävälle.

Pahasti kiroten hän nousi takaisin seisomaan ja nosti kaatuneen matka-arkkunsa maasta. Putsattuaan ensin nopeasti vaatteitaan Inés kääntyi katsomaan olivatko kyseisessä vaunuosastossa olleet nähneet äskeisen tapahtuman. Ja tietenkin he olivat, kun vaunuosaston ovikin oli vielä ammollaan. Vaunuosastossa istuivat vierekkäin tummahiuksinen poika sekä kaunis, ruskeahiuksinen tyttö. Inés arveli olevan kohteliasta jättää pariskunta keskenään, mutta olisi noloa kävellä pois äskeisen jälkeen. He voisivat vaikka kuvitella hänen nolostuneen. Lisäksi olisi hankalaa löytää vaunuosastoa, jossa olisi tilaa nyt kun juna oli jo lähtenyt liikkeelle.

Niimpä Inés tarttui taas kerran matka-arkkuunsa ja asteli vaunuosastoon päättäväisenä pää pystyssä. "Täällä näyttäisikin olevan hyvin tilaa", Inés tokaisi hymyssä suin sen kummempia kyselemättä ja kampesi painavan matka-arkkunsa matkatavara hyllylle istuutuen sitten penkille kaksikkoa vastapäätä.

[London Morel]

Effie ilmoitti, ettei ilmestynyt tyhjästä junaan, ja London naurahti tälle. Ehkä kysymys oli ollut tyhmä. Tosin eihän poika tiennyt, vaikka tyttö osasikin jo ilmiintyä. Tosin vaadittiin jo todella hyvät ilmiintymistaidot, jos osasi ilmiintyä liikkuvaan junaan, suoraan Londonin vaunuun. Tyttö ilmoitti myös olevansa uninen ja kertoi nukkuneensa tasan nolla tuntia. Tuo oli juhlistanut Londonin tapaan viimeistä lomapäivää juhlien, ja juhlat olivat vähän venähtäneet. Pojan mielestä hänessä ja Effiessä oli oudon paljon yhtäläisyyksiä.

"Pistit paremmaksi, itse sain nukuttua jopa kaksi tuntia", London ilmoitti ja haukotteli itsekin, "Tosin lyön vaikka vetoa, että meillä oli paremmat bileet kuin teillä. Meillä on aina vähintään Ranskan parhaimmat bileet." Poika virnisti ja iski sitten silmää. "Ensivuonna me voitaisiin pitää yhteiset bileet, vaikka meillä. Sun kämppiksetkin vois tulla", poika ehdotti ja toivoi, että tyttö vastaisi kutsuun myöntävästi.

London ei ollut unohtanut koulun huomisia tanssiaisia, kun Effie otti ne puheeksi. Pojalla oli laukussaan lähes uusi juhlakaapu, juhlakengät sekä juhlahattu, jotka hänen äitinsä oli silittänyt ja viikannut sievästi laukun pohjalle. Tanssiparia tai haluakaan tanssia pojalla ei kuitenkaan ollut. Eniten hän odotti ruokailua sekä muuta oheistoimintaa. Effie kertoi, että parikin pitäisi etsiä tanssiaisia varten, johon London nyökkäsi. Hän katsahti tyttöä päin ja mietti, ajatteliko tuo samaa kuin hänkin. "Haluatko olla mun pari?", London kysyi, "mullakaan ei nimittäin ole vielä paria". Jos tyttö vastaisi myöntävästi, poika olisi hyvillään, mutta jos tuo kieltäytyisi, poika olisi hieman harmissaan, mutta uskoi löytävänsä parinsa muualtakin.

Ennen kun juna lähti taas liikkelle, London ehti kääntää keskustelun takaisin kesälomaan. Hän kyseli Effieltä tämän loppukesän tapahtumista sekä kertoi omista sattumuksista kavereittensa kanssa. Hän kertoi viettäneensä paljon aikaa veljensä Donovanin kanssa, sillä tuo oli eronnut tyttöystävästään ("Luojan kiitos", London sanoi), mutta varoi mainitsematta mitään vanhemmistaan tai heidän omakotitalostaan. Hänhän oli valehdellut tytölle asuvansa yksin Pariisissa.

Juna lähti töksähtävästi liikkeelle ja siitä alkoi outo tapahtumien sarja. Jostain kuului kirosana, heidän vaunuosaston ovi aukesi äkillisesti, ja hetken London näki käytävällä vain parin puolipaljaita jalkoja ja kasan punaista tuuheaa tukkaa. Tuo ilmestys nousi kiroillen seisomaan ja London huomasi sen olevan hyvännäköinen, häntä hieman nuorempi tyttö. Tuolla oli kiharat punaiset hiukset ja kapeat kasvot, joissa oli paljon pisamia ja hieman hämmästynyt ilme. Poika ei tiennyt pitäisikö hänen nauraa vai mennä auttamaan toista, mutta pian tyttö sai kasattua itsensä.

"Täällä näyttäisikin olevan hyvin tilaa", tyttö tokaisi, asteli vaunuosastoon sisälle ja hymyili. London hymyili takaisin. Tytössä oli asennetta, ja pojan mielestä tuo vaikutti hyvin itsevarmalta. Tyttö nosti matka-arkkunsa matkatavarahyllylle ja istuutui Londonia vastapäätä. "Aika näyttävä sisääntulo", Londonin oli pakko sanoa ja hän naurahti tahtomattaan. Hänen mielestään vaikka kaikki koulun tytöt voisivat tulla hänen kanssaan samaan vaunuun. "Mä olen London", poika esittäytyi ja ojensi oikean käden kätelläkseen.

[Effie Solender]

"Pistit paremmaksi, itse sain nukuttua jopa kaksi tuntia" poika sanoi ja haukotteli. Effie hymähti ja katsoi poikaa pää kallellaan. Hän ei saanut silmiään irti Londonista. Tästä hänelle muistui mieleen heidän ensimmäinen tapaamisensa metrossa, jossa oli käynyt aika samalla lailla, ainakin Effien tuijotuksen osalta. Hän oli tuijottanut poikaa vähän väliä ja koko ruokailun ajan. Tytöllä oli muutamia eriytäin hunoja tapoja, mm. tuijottelu ja osoittelu, sekä lihavien ihmisten kommentointi.

"Tosin lyön vaikka vetoa että meillä oli paremmat bileet kuin teillä" London sanoi, "Meillä on aina vähintään Ranskan parhaimmat bileet" poika jatkoi virnistäen ja iski silmää. "No sen uskon. Meillä ei mennyt ihan nappiin, kun yks kundi hyppäsi parvekkeelta alas ja joutui sairaalaan. Jalka paketissa hän sitten oli. Poika oli sattumoisin muuten Malcom, sen jota silloin kesällä luulit miehekseni" Effie kertoi hymyillen ilkikurisesti. "Alicia sai sätkyn ja lähti saman tien Malcomin mukaan".

"Ensivuonna me voitaiseiin pitää yhteiset bileet, vaikka meillä. Sun kämppiksetkin vois tulla" London ehdotti. "Mikäs siinä, tosin varoitan sinua Aliciasta, hän on ihan hullu tyyppi; viime vuonna rikkoi ikkunan, sitä edellisenä se räjäytti seinän, siis taialla tietenkin" Effie nauroi päätään pudistellen.
Effien miettissä ääneen huomisia tansseja, London kysyi; "Haluatko olla mun pari?" Tyttö yllättyi iloisesti tarjouksesta ja vastasi myöntävästi. Mielessään hän alkoi jo suunnitella kampaustaan ja meikkejään. Laittaisinko nutturan vai pitäisinkö tukan auki? Mitä meikkejä naamaan?

London kyseli Effieltä miten tämä oli loppukesänsä viettänyt, ja hän vastasi; "Kolmen tytön ja heidän poikaystäviensä kanssa hengailua ja bilettämistä pari viikkoa, sen jälkeen olin loppuajan vanhempieni luona täällä Bordeaux'ssa". Poika kertoi omista lomatapahtumistaan ja Effie naurahti välillä. Pojan veli oli kuulemma eronnut tyttöystävästään ja hän oli ollut paljon tämän kanssa.

Yhtäkkiä heidän juttelunsa keskeytti outo sisääntulo. Kuului kirosana, vaunun ovi aukesi, joku punatuukainen kaatui sisään ja kiroili. Effie ei voinut hillitä itseään ja purskahti nauruun. "Halusitko herättää täällä mahdollisesti nukkuvat ihmiset? Jos niin, niin myöhästyit vähän. Toi nukkui äsken" Effie kertoi osoittaen 'tuo'- sanan kohdalla Londonia.

"Täällä näyttäisikin olevan hyvin tilaa" vaunuun näyttävästi pöllähtänyt tyttö tokaisi. "Olisi, ellen minä rupeaisi nukkumaan tässä penkillä, niin kuin tuo teki äsken" Effie vitsaili. Hän oli mielissään saadessaan naisseuraaa, sillä poikien kanssa täytyi olla supertarkka siitä mitä sanoi tai teki. London esittäytyi. "Effie Solender" Effie kertoi ja hymyili.

[Inés Ortega]

Inéksen astuttua sisään vaunuosastoon siellä jo istunut ruskeatukkainen, siro tyttö nauroi hillitöntä naurua hänen äskeiselle toilailulleen. Inéksen olisi tehnyt mieli ärsyyntyä tästä, mutta kaatuminen oli varmasti näyttänyt hyvin koomiselta, joten tytön huvittuneisuus oli täysin ymmärrettävää. "Aika näyttävä sisääntulo", tokaisi ruskeahiuksisen tytön vieressä istuva poika naurahtaen samalla. Inéskin hymähti huvittuneena. Ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun hän onnistui toilailemaan tällä tavoin. "Niin no, tottakai sitä pitää saapua ryminällä aina kuin vain mahdollista", Inés tokaisi virnistäen samalla leveästi.

"Halusitko herättää täällä mahdollisesti nukkuvat ihmiset? Jos niin, niin myöhästyit vähän. Toi nukkui äsken", toinen tyttö sanoi viitaten 'tuo' -sanalla vieressään istuvaan poikaan. "Ilman muuta, mitä enemmän häiriötä sen parempi", Inés naurahti, mutta lisäsi sitten hieman äkämystyneenä: "Ei, mutta oikeasti junan kuljettaja voisi vähän miettiä matkustajiensa turvallisuutta. Seuraavalla kerralla tyyppi saa kyllä kuulla pari huolella valikoitua sanaa".

"Olisi, ellen minä rupeaisi nukkumaan tässä penkillä, niin kuin tuo teki äsken", tytöistä vanhempi tokaisi Inéksen todettua vaunussa olevan hyvin tilaa. Tytön äänensävystä Inés päätteli tämän vitsailevan, mutta hän halusi silti vetää pidemmän korren. "Et, jos minä ehdin ensin", hän sanoi suu virneessä ja heitti pitkät jalkansa penkille niin, että maihareista varisi aimo kasa hiekkaa penkin kankaalle.

"Mä olen London", poika esittäytyi ojentaen oikean kätensä käteltäväksi. Inés katsoi poikaa vasta nyt tarkemmin. London ei ollut lainkaan hassumman näköinen. Tällä oli pojaksi melko sirot kasvonpiirteet ja upea, musta ja pörröinen tukka. Inéksen katse nauliutui kuitenkin pojan huulessa killuvaan hopeiseen renkaaseen sekä torahammaskorvakoruun, jotka olivat tytön mielestä mielettömän makeat. Inés oli itse haaveillut pitkään samantapaisesta torahammaskilluttimesta, mutta tytön äiti oli pistänyt samantien stopin moisille aikeille. "Inés", hän esittäytyi tarttuen Londonin käteen kätellen tätä. Toinen tyttö esittäytyi Effie Solenderiksi ja Inés ojensi tällekin kätensä. "Oikein hauska tutustua", Inés tokaisi hymyillen.

[London Morel]

Londonkin huvittui, kun hän kuunteli Effien naurua. Tytön mielestä vaunuosastoon saapuminen näyttävästi oli ilmeisesti erittäin hauskaa. Poikakin virnisteli pienesti. "Niin no, tottakai sitä pitää saapua ryminällä aina kuin vain mahdollista", punahiuksinen tyttö kommentoi saapumistaan. Hän kuitenkin laittoi kaatumisen osittain junankuljettajan syyksi. London oli samaa mieltä - harvoin juna on tehnyt noin äkkinäistä lähtöä asemalta. Tuntui kuin kuljettaja olisi halunnut tahallaan kaataa kaikki pystyssä olevat matkustajat.

London kuunteli tyttöjen sanailua. Poika oli aina ollut sitä mieltä, että Effie oli hyvin sanavalmis ja räväkkä tyttö, mutta niin oli kyllä tuo uusi tyttökin. Effie kertoi, että vaunuosastossa ei olisi enää tilaa, jos hän kävisi penkille maaten niin kuin London oli tehnyt. Niinpä tuo uusi tyttö valtasi toisen penkin kokonaan itselleen ja suoristi jalkansa koko penkin pituudelle. Jos joku henkilökunnan jäsen olisi nähnyt tytön touhut, tyttö olisi varmasti saanut huudot. Londonista tuo oli vain tyylikästä, mutta hän ei myöskään laittanut lainkaan pahakseen sitä, että Effie jäi hänen penkilleen istumaan.

Uusi tyttö kertoi nimekseen Inés, ja Effie kertoi tuolle oman koko nimensä. Jos totta puhuttiin, London oli jo täysin unohtanut Effien sukunimen.

"Säkin olet taatusti Gryffondor", London enemmän sanoi kuin kysyi Inésiltä. Tytössä oli nimittäin niin paljon asennetta ja kaikkea muuta, mitä gryffondoroppilaissa on, että hänen täytyi olla gryffondor. Poika ei olisi voinut millään kuvitella, että tuo todellisuudessa oli serdaigle. Serdaiglet nimittäin tapasivat olla aikamoisia nynnyjä. "Me molemmat ollaan myös!", London vielä lisäsi. Hän katsahti vaunuosaston ikkunasta käytävälle. Pojan kaverit lupasivat taas tulla hänen kanssaan samaan vaunuun, mutta heitä ei näkynyt missään. Tosin nytpä hän sai olla kahdestaan Effien ja Inésin kanssa.