Viistokujan esittelyä

[Chelsea Crèin]

"Minä... Minä en voi ottaa tätä vastaan" Sylviane sanoi, "En edes pieneksi hetkeksi" tyttö jatkoi. Chelsea pudisti jälleen päätään ja hymyili säälivästi. Kylläpä Sylvianen täytyi nyt olla itsepäinen. Chelsea tiesi vallan mainiosti, että tyttö tulisi toisiin ajatuksiin, kun huomaisi, että jokaisella Châteaun naispuolisella oppilaalla ja opettajalla oli aivan samanlainen. Sen tyttö oli vakaasti päättänyt. Myös pojat saisivat omat, jos haluaisivat. "Voi, kyllä sinä voit ottaa sen vastaan" Chelsea sanoi, "Vastalahjaksi annat minulle sanansi, että käytät korua Châteaussa lähes koko ajan" hän jatkoi.

Matami Malkin oli saanut molempien tyttöjen kaavut valmiiksi. Chelsea nousi jakkaraltaan ja lausahti kylmällä äänellä; "Mutta jos nyt olet aivan varma ettet ota korua vastaan, niin kerrompa sinulle vielä erään seikan; Jokaisella Châteaun naispuolisella oppilaalla ja opettajalla on aivan samanlainen." Tyttö nousi dramaattisesti tuoliltaan ja maksoi kaapunsa. "Tulejolaukku" tyttö mutisi ja laukku pinkaisi hänen käteensä.

[Sylviane Gren]

Toisen tytön pudistellessa päätään ja hymyilen säälivästi häneen, Sylviane siirsi katseensa jalkoihinsa, joita hän heilutti edes takaisin tuntien olonsa erityisen epämieluisaksi. Hän kuuli Chelsean sanovan että hän itse voisi antaa vastapalveluksi sanansa siitä että käyttäisi sitä koulussa lähes koko ajan. Sylvianen hermostus ja tilanteen koomisuus, purkautui tahattomasti naurukohtauksena, joka ajoittain kuulosti ontolta.

Kohtauksen loputtua tyttö pyyhki kasvonsa paidansa helmaan ja kuuli Matamin tulevan ja kohottaessaan katseensa näki mm. kaksi kaapua, jotka leijailivat ilmassa, toinen niistä oli oletetusti hänen ja toinen Chelsean. Sylviane tunsi veljensä kovan kouran oikealla olkapäällänsä, hän oli varmaan lähestynyt siskoaan tämän nauraessaan itseksesseen hermostuneesti. Chelsea nousi ja lausui kylmän viileästi: ”Mutta jos nyt olet aivan varma ettet ota korua vastaan niin kerrompa sinulle vielä erään seikan; Jokaisella Châteaun naispuolisella oppilaalla ja opettajalla on aivan samanlainen.” Tyttö kutsui laukkunsa luokseen ja näytti valmistautuvansa lähtemään liikkeestä, jättäen Sylvianen tuntemaan itsensä hölmöksi ja lapselliseksi käyttäytyessään tällä tavoin.

”Mennään kotiin, nyt”, Darius kuiskasi pikkusiskonsa korvaan suoristautuen sitten täyteen pituuteensa, sillä hän oli kyyristynyt hivenen kuiskatessaan. Veli oli varma siitä, että sisko suostuisi hänen pyyntöönsä siepatessaan ilmasta ostokset ja maksaessaan ne hänelle vieraaksi pysyvillä rahayksiköillä, jotka olivat osaa toista maailmaa. Sylvianen kivahtaessa yllättävästi ei, veli kääntyi ja näki siskonsa aukovan nyrkkejään kiivaasti ja välttäen katsekontaktia häneen. Tyttö tiesi ettei hänen veljensä tosissaan kehdannut palata takaisin kotiin ilman kaikkia koulutarvikkeita, tämä paikka vain herätti hänessä sellaisia tunteita ja ajatuksia. ”Antaisitko sen tänne?” Sylviane pyysi Chelsealta tavoitellen tavallista äänensävyänsä, välttäen samalla veljensä tyrmistynyttä katsetta, joka oli osittain piilossa päähineen alla. Siskosta tuntui siltä kuin hän pettäisi veljensä, se teki hänen olostaan entistä kurjemman.

[Chelsea Crèin]

Kun Chelsea ehdotti vastapalvelusta, Sylviane totta tosiaan nauroi, todella omituista, onttoa naurua. Chelsean korvissa se kuulosti pilkkanaurulta, eikä se antanut tytölle postiivista kuvaa nuoremmasta. Tyttö sanoi viileästi, että Châteaussa kaikilla tytöillä oli samanlaiset. Sylviane näytti kiusaantuneelta, mikä olikin Chelsean tavoite. Huoneen nurkkassä pitkään hiljaa ollut poika lähestyi tyttöä ja painoi kouransa tämän olkapäälle. Poika näytti hänen silmissään vihaiselta.

Poika kuiskutti Sylvianen korvaan jotain, ja se oli Chelseasta ärsyttävää. "Seurassa ei saa kuiskia" hän sanoi ja osoitti taikasauvallaan poikaa, "Se ei ole kohteliasta" tyttö jatkoi ja pyöräytti pojalle silmiään. Sylviane kivahti pojalle jotain ja tämä vaikeni. Poika maksoi Sylvianen ostokset ja sieppasi ne ilmasta, suoristaen selkänsä. "Antaisitko sen tänne?" Sylviane pyysi häneltä. Chelsean ilme pehmeni, "Totta kai" hän jatkoi ja leijutti korun Sylvianelle. Pojan ilme oli tyrmistynyt. "Mtä sinä siinä töllötät?" Chelsea kysyi, "Missä eds opiskelet?" hän heitti perään uteliaasti, "Oletteko siskokset?" hän uteli ja kohotti kulmiaan.

[Sylviane Gren]

Dariuksen kuiskauksen johdosta Chelsea näytti paheksumisenmerkkejä vanhoilla fraaseilla ”Seurassa ei saa kuiskia” ja osoittamalla taikasauvallansa nuorta miestä kohti, mitä tämä ei onneksensa huomannut. Sylviane sivuutti koko jutun pyytämällä ystävällisesti saavansa korun ja hän huomasi iloksensa toisen tytön ilmeen pehmenevän.

Hopea korun hän nappasi oikealla kädellään vielä epämukavalla ruskehtavalla jakkaralla istuen. Tyttö laittoi sen hymyillen ruskehtavan takkinsa sisätaskuun talteen, isän taskukellon viereen, joka oli tämän matkan ajan hänen omaisuuttaan. Hänen hymynsä kuitenkin haaleni kuullessaan Chelsean esitetyn kysymyksen, joka oli osoitettu hänen veljelleen. Sylviane nousi hymyillen anteeksipyytävästi ja käveli veljensä luokse, joka oli siirtynyt hivenen kauemmas ovesta. ”Sinä olet varmaan käynyt useammin Viistokujalla kuin me”, tyttö yritti vaihtaa teemaa puhumalla ystävällisesti, leikitellen jopa sillä ajatuksella että Chelsea voisi liittyä heidän seuraansa oppaaksi, mutta sitten vanhempi tyttö laukoi oikean pommin. ”Missä edes opiskelet?” hän esitti viattomalta kuulostavan kysymyksen. Sylviane yritti parhaansa mukaan kiertää kätensä veljensä hartioille, mutta epäonnistui siinä pahasti ollessaan yli päätä lyhyempi, niinpä hän tyytyi halauksen tapaiseen ja painoi päänsä hänen rintaansa vasten. Isoveli hienotunteisesti irrotti Sylvianen kädet ja henkäisi ettei se kuullut tytölle ja hänen olisi paras olla sekoittumatta toisten asioihin. Sylviane haki vasemmalla kädellänsä veljensä kättä puristaaksensa sitä, hymyillen samalla heikosti katse puulattian epätasaisuuksia tutkiskellen. Hän ei oikein pitänyt ihmisistä, jotka tunkevat nenänsä toisten asioihin, mutta ei halunnut antaa sen vaikeuttavan tutustumista, sillä hänkään ei ollut käyttäytynyt erityisen mallikelpoisesti keskustelun aikana.

”Oletteko te siskokset?” Chelsea kysyi vielä kohottaen kulmiaan, tai siltä ainakin näytti Sylvianen näkökulmasta, sillä hän ei katsonut aivan häntä päin. ”Kyllä. Kuten varmaan huomasitkin”, Sylviane totesi iloisesti vilkaisten nopeasti veljeensä, jonka katse näytti lasittuneelta, hymyillen toteamuksensa perään ylpeästi.

[Chelsea Crèin]

Sylviane nappasi korun Chelsealta ja hän hymyili iloisesti. Tytölle tuottaa suurta mielihyvää nähdä muiden käyttävän hänen ostamiaan ja antamiaan tavaroita ja asioita. Kun Chelsea kyseli Sylvianen ostokset maksaneesta pojasta, hän sai tylyn vastauksen; poika henkäisi ettei se kuulunut hänelle, ja hänen piti kuulemma olla sekaantumatta toisten asioihin. Ja siitäpäs vasta Chelsea kiukustuikin. "Ai jaa" hän sanoi venyttelevällä äänellä, "Minä kun luulin että opiskelupaikan kyseleminen on sallittua! Siskosikin kertoi omansa ja niin kaikki tekevät... Kaikki velhot tekevät niin..." Puhetulva katkesi yllättäen ja Chelsean kasvoille levisi pahenteinen ymmärrys. "Ahaa... Sinä siis olet jästi? Vai kenties surkki?" tyttö kyseli, "Ja älä taas väitä että tämänlaisten asioiden kyseleminen olisi paha juttu. Minä taidankin olla erityisen sosiaalinen ihminen, jos olen ainoa jonka mielestä opiskelusta kysyminen ei ole tungettelua" Tyttö puhui.

Chelsea epäili, että hänen terävän päänsä aivojen raksutus kuului kilometrien päähän. Siksi siis poika oli niin sulkeutuneen ja ehkä jopa hieman ahdistuneen näköinen. Chelsea ei ollut koskaan tavannut surkkia, eikä liiemmin jästejäkään, ainakaan usein. Tai sitten hän vain ei tunnistanut heitä. "Oletteko te siskokset?" Chelsea kysyi ja toivoi koko sydämestään saavansa tällä kertaa edes hieman miellyttävämmän vastauksen. "Kyllä. Kuten varmaan huomasitkin" Sylviane sanoi iloisesti. Hänen veljensä näytti ylpeältä Chelsea pyöräytti silmiään, "Juu, en minä sokea ole, huomasin kyllä, älkää vain huolestuko" Chelsea virnisti ja koettaen keventää tunnelmaa.

[Sylviane Gren]

Dariuksen henkäistyn vastauksen kuullessaan Chelsea vastasi luulleensa opiskelupaikan kyselemisen olevan sallittua jatkaen hetken päästä Sylvianen mielestä epämiellyttävällä tavalla. Pikkusisko tunsi olonsa pahaksi, kun toinen tyttö vain jatkoi ahdistavien ja arkaluontoisten kysymysten esittämistä, joihin ei kumpikaan sisaruksista viitsinyt vastata. Sylviane tunsi vajoavansa yhä syvemmälle tunkeilevien kysymysten verkkoa, ja hän yksin oli syypää kaikkeen, hän toivoi niin kuin olikin aiemmin tänä kesänä saadessaan kutsun taikakouluun ja ennen ostosmatkaa toivonut, että hän ei olisi noita. Elämä olisi siten paljon helpompaa, ei tarvinnut levittää valheita ja hän pystyisi tulemaan läheisemmäksi veljensä kanssa.

Chelsean esitti kuitenkin hetken hiljaisuuden jälkeen kysymyksen siitä olivatko he sisarukset, mihin Sylviane vastasi heidän olevan kuten tyttö varmaan huomasikin. ”Juu, en minä sokea ole, huomasin kyllä, älkää vain huolestuko”, Chelsea yritti keventää tunnelmaa Sylvianen mielestä huonolla menestyksellä tosin. Darius vain näytti seisovan paikoillaan kasvot liikkumattomina ja pikkusisko ei tiennyt mitä vastaisi toiselle tytölle, niinpä hän päätti ottaa hiuksensa taas esiin korviensa takaa ja sivellä niitä hetken miettien mitä sanoisi tai tekisi seuraavaksi.

”Haluaisitko liittyä seuraamme?” Sylviane kysyi lopulta hymyillen. Tytön oli mahdotonta ajatella Chelsean suostuvan, sillä hän ei ainakaan näyttänyt tulevan erityisen hyvin toimeen tytön veljen kanssa, jonka kohtalona oli olla pikkusiskonsa kanssa koko matkan ajan. Sylviane vilkaisi Dariukseen, joka näytti sullovan keskittyneesti ainoan sisaruksensa kaapuja ja hattua Matamin hänelle ojentamaan laukkuun, hänen kasvojansa tyttö ei valitettavasti nähnyt. ”Isoveljeni nimi on muuten Darius”, tyttö lisäsi havaitessaan ettei ollut vielä esitellyt tätä.

[Chelsea Crèin]

Chelsea arveli olevansa näiden kahden sulkeutuneen ihmisen mielestä liian tungetteleva. Ehkä hänen pitäisi yrittää saada totuus selville muilla keinoilla. Jos se edes onnistuisi. No voihan sitä aina toivoa, mutta todennäköisyyksiin ei ole luottamista. Vain todistettuihin tietoihin voi luottaa, tai niin se on ainakin Chelsean mielestä. Muista hän ei tiedä, mutta miten voisikaan, sillä tytön tapoihin ei kuulu toisten mielipiteiden kyseleminen.

"Haluaisitko liittyä seuraamme?" Sylviane kysyi hymyillen ja esitteli veljensä olevan Darius. Chelsea hymähti; "Tottahan toki" ja siöulki laukkunsa, nappasi ostoksensa, kiitti Matami Malkinia ja avasi oven. Kun tyttö astui ulos, häntä tervehtivät lämmin auringonpaiste ja kirkas taivas. Hyvä sää, hyvä mieli, Chelsea mietti. Olihan siinä jonkin verran perää, ehkä enemmänkin. "Mennään syömään jäätelöt Qaino Vahvahqon jäätelöbaariin" tyttö sanoi ja lähti askelemaan eteenpäin kadulla samalla näyttäyn uusille tuttavuuksilleen tietä. Viistokukalla oli aika paljon ihmisiä, eikä kulkeminen ollut järin helppoa. Tyttö vielä vilkaisi taakseen, ikäänkuin varmistaen ohjattaviensa olevan hänen kintereillään.

[Sylviane Gren]

Sylviane sai yllättävän vastauksen kysyessään haluaisiko toinen tyttö liittyä heidän seuraan, sillä tämä suostui. Hän kuuli veljensä tuhahtavan kerran, muttei antanut sen lannistaa iloansa. Sisarukset astuivat ulos Chelsean vanavedessä ihmisten täyttämälle kadulle, jossa oli paljon ihmisiä verraten siihen kuinka lämmintä oli. ”Mennään syömään jäätelöt Qaino Vahvahqon jäätelöbaariin”, tytöistä vanhempi ehdotti ja lähti kävelemään sisarusten edessä näyttäen tietä. Sylviane nyökkäsi ja uskalsi vilkaista veljeänsä kohti syrjäkaartein, joka näytti kantavan laukkua mitäänsanomattomin kasvoin samalla päähineen luoden erilaisia varjoja hänen kasvoilleen joka askeleella.

Hetken kuluttua Chelsea vilkaisi heitä kohden, sillä he olivat joutuneet pusertumaan parinkin isomman ihmisryhmittymän ohi, jossa olisi hyvin voinut joutua erilleen toisista. Sylvianen oli myös pakko aina välillä vilkaista mielenkiintoisten nimenkantavien liikkeiden ikkunalaseista sisään, vaikka heidän pitikin vielä ostaa tytölle kirjoja ja muita tarvikkeita, niin eivät he välttämättä enää kulkeneet näiden kaikkien liikkeiden ohi.

Aurinko tuntui paahtavan tarpeettoman polttavasti Sylvianen mielestä, joten hän päätti riisua ruskean takkinsa. Tyttö ajatteli kantaa sitä käsivartensa päällä, kuten hän näki kerran jonkun hienon tarjoilijan kantavan jotain liina ylikalliissa ravintolassa, jossa heidän perheensä ei ikimaailmassa tulisi asioimaan. Ihmiset eivät onneksi niinkään kiinnittäneet huomiota Dariuksen eikä Sylvianen vaatetukseen, vaikka tyttö tunsi olonsa epämukavaksi vaatteissaan jotka hän oli valinnut, beige ei näyttänyt olevan suosittu väri täällä. ”Onko se tämä?” tyttö kysyi toiveikkaasti kiiruhtaessaan Chelsean rinnalle osoittaen yhtä edessä olevista rakennuksista.

[Chelsea Crèin]

Chelsean ehdottaessa jäätelöbaarikeikkaa, Sylviane nyökkäsi. Chelsean ajatukset harhailivat Dariuksessa. Pojassa oli jotain salaperäistä, mutta harmikseen hänei keksinyt mitä. Oliko poika todella surkki? Siltä se ainakin vaikutti. Tai eihän Chelsea sitä tiennyt, mutta niin hän ainakin arveli. Tai luuli arvelevansa. Jos Darius opiskelisi Taikakoulu Châteaussa, tyttö olisi heti tekemässä tuttavuutta. Aivan varmasti. Mietteissään Chelsea törmäsi vanhaan rouvaan, joka kantoi suurta kirjapinoa. Tyttö voihkaisi, sillä tämän käsi oli jäänyt jumiin rouvan alle. "Varoisit vähän!" tyttö ärähti ja taisteli itsensä irti rouvan alta. Hän kokosi kirjapinon taialla ja sanoi; "Hyvästi".

"Onko se tämä?" Sylviane kysyi osoittaen erästä vanhaa rakennusta, jonka Chelsea tunnisti Hienoja huispausvarusteita- kaupaksi. "Ei, mutta käväisen siellä nopeasti. Odottakaa tässä" Tyttö puhui ja lähti kauppaan, aikomuksenaan ostaa Tulisalama, luudista parhain. Hän astui sisään kauppaan, ja katseli ympärilleen; hän näki ryhmyjä, kaatoja, sieppejä, lyöjän mailoja, huispaushansikkaita ja luutia sekä vielä jotain muita varusteita. Niihin tyttö ei kuitenkaan kiinnittänyt huomiota, vaan etsi katseellaan myyjää. Piän hän hoksasi tiskin takana seisovan lyhyen ja harmaantuneen noidan. "Hei! Tarvitsisin Tulisalaman. Voisitko näyttää sen minulle?" Chelsea puheli ja vilkuili muita asiakkaita. "Toki" noita vastasi ja ohjasi hänet kaupan perälle. Siellä, suurella korokkeella komeili erittäin sulvaliikkeisen ja kauniin näköinen luuta. Jes, Chelsea hihkaisi mielessään. "Otan tämän" tyttö sanoi ja kaivoi rahapussinsa. Myyjä kääri luudan pakettiin ja ojensi sen Chelsealle, joka maksoi. "Kiitoksia!" Hän huikkasi myyjälle astuessaan ulos liikkeestä.

"No niin, sitten mennään tuonne" tyttö määräsi ja osoitti sauvallaan erästä rakennusta, jossa pöytiä oli asetettu pienelle terassille.

[Sylviane Gren]

Sylvianen kysyessään oliko heidän edessään olevista rakennuksista se vanhimman näköinen se jäätelöbaari Chelsea vastasi kieltävästi. ”Ei, mutta käväisen siellä nopeasti. Odottakaa tässä”, hän sanoi ja Sylviane katseli liikkeen nimeä, jonka hän tässä läheisyydessä pystyi lukemaan hieman paremmin, kun aurinko ei häikäissyt enää niin paljoa. ”Hienoja huispaustarvikkeita”, Sylviane luki ääneen siristellen hivenen ja siirtyi pari askelta taaksepäin nostaen vapaan kätensä lantiolle. Tyttö keikkui hetken ajan edes takaisin ensiksi kantapäiden ja sitten taas varpaidensa varaan katsellen ihmisiä jotka puhuivat niitä näitä astuessaan ulos mukulakivien koristamalle kujalle. Nuoria ja vanhoja, iloisia ja surullisia jotkut ostosten kera toiset ilman, kukaan ei näyttänyt kiinnittävän erityistä huomiota häneen eikä hänen veljeensä, joka nojaili yhden toisen liikkeen kiviseinää vasten silmät suljettuina, tuhahdellen vähän väliä.

Tyttöä ei enää huvittanut katsella ihmisiä eikä tirkistellä sisälle lasi-ikkunasta, jota tuhansien pienten nenien jäljet koristivat, joten hän meni isoveljensä viereen seisomaan, vaikka havaitsikin tämän huonon tuulen joka tuntui säteilevän kauas. Seistyään siinä hetken ajan hän kuuli tutun ihmisäänen, joka huikkasi kiitoksen ja hän kääntyi ympäri. Chelsea kantoi pitkulaista pakettia, jonka Sylviane arveli sisältävän luudan, sillä hän oli nähnyt elämänsä ensimmäisen huispausottelun varhain tänä kesänä ja muisti pelaajien lentävän niillä. Tyttö ajatteli kohteliaasti kysyä että pelasiko toinen huispausta, mutta Chelsea ehätti ensin sanomaan minne suuntaan mentäisiin seuraavaksi itsevarmalla äänellänsä. Hän osoitti sauvallansa rakennusta, jonka pienehköllä terassilla oli pöytiä ja parisen tuoliakin. Sylviane uskoi sen nyt olevan se paljon puhuttu jäätelöbaari ja lähti kävelemään sinnepäin, nähdessään sivusilmällä veljensä irtautuvan vastahakoisesti seinästä, jota vasten oli nojaillut jo tovin. Tytön astellessaan eteenpäin tuli pieni kyltti näkyviin, joka kertoi heidän tulleensa oikealle paikalle ja hän pysähtyi odottamaan Dariusta, joka hitaasti varjosta tuli seisomaan pikkusiskonsa taakse. ”Tämä siis on se jäätelöbaari”, Sylviane totesi hivenen kysyvään sävyyn kääntäen katseensa Chelseaan.