Luna Lake kuunteli jäkättävää äitiään, joka halusi tämän pesevän pyykkejä;
"Et ole lainkaan osallistunut kotitöihin siitä asti kun isä tuli kuvioihin! Kuuntelit vain tarinoita Tylypahkasta, ja sitten olit siellä! Isä ei tiedä Châteausta mitään, joten minkä tekosyyn nyt keksit!? Tutkit Pariisia! Pariisi on yksi mailman tunnetuimmista kaupungeista, ja sinä olet taatusti lukenut kaikki maantiedon kirjat ja - "Äiti. Taikakouluissa ei ole maantietoa eikä mitään vastaavaa ainetta! Luna sanoi puolihillitysti. "En tiedä Pariisista mitään. Anna minun mennä. Äh joo joo, pesen kyllä pyykit sitten illalla! Äläkä jäkätä!"
Jonkin ajan kuluttua hän oli valmistautunut äidin toiveiden mukaisesti, ja ottaut ensimääräänpääkseen jonkun tylsän museon, jonka sijainnin äiti oli näyttänyt kartasta, joka oli nyt turvallisesti olkalaukussa. Tarkistettuaan, että taikasauva oli mukana (eihän sitä koskaan tiedä) Luna asteli reippain ja tahallisen mahtipontisin askelin eteenpäin - ja samantien kompastui pihalla lojuneeseen kiveen. Hän horjui, mutta sai tasapainonsa takaisin. Tuli mahtipontisille askelille loppu. Luna käveli nopeasti pois äidin näköpiiristä nurkan taakse, jossa hän nappasi kartan eteensä, valitsi reitin, ja laittoi kartan taas laukkuun.
Pariisin kadut ovat sitten ihania! Luna ajatteli innoissaan katsellessaan ympirillä levittäytyviä kauppoja ja puoteja. Sitten museo tuli näkyviin. Se poikkesi vierellä olevista taloista, koska se ei ollut sävyisän sininen, kuten lähellä olevat korkeat ja kauniit kivitalot, vaan kellertävän harmaa. Se oli ehkä jokus ollut valkoinen ja sievä, muttei enää. Hän talsi innottomasti sisään.
Sisällä oli hienompaa kuin ulkona. Siellä oli valkoista. Tavallisen valkoinen rakennus, joka oli täynnä maalauksia ja patsaita ynnä muita semmoisia. Luna käveli, ja katseli maalauksia, sekä muita museossa olevia ihmisiä, joita oli arviolta siinä huoneessa kahdeksan. Muualla olisi varmaan enemmän.
Se huone oli omistettu muotokuville maailmaa muuttaneista ihmisistä. Hän katseli kuvia kaiken mailman Kaarle Suurista, ja alkoi tulla jo nälkä.
Museossa oli kahvila, ja Luna ajatteli mennä piipahtamaan siellä, mutta hänen huomionsa kiinnittyi suurin purppuraisin verhoin kehystetystä kuvasta, joka esitti - ei. Sen täytyi olla jokin näky, eikös tämä ollut aivan tavallinen jästimuseo, joka ei omistanut yhtään kuvaa Merlinistä, tai muista vastaavista. Kaiken kukkurraksi jästit katselivat sitä ymmällään. "Isä, eikö noiden verhojen välissä pitäisi olla joku kuva?" Kysyi pikkuinen poika. Eivätkö nämä jästit näe tuota maalausta Merlinistä? Mikä ihmeen taikamuseo tämä on? Vai näenkö minä vain harhoja?
Ehkä nälkäisenä näki harhoja. Pitäisi mennä syömään, mutta Luna ei saanut silmiään irti kuvasta. Hän ei voinut lähteä, ennenkuin löytäisi tälle selityksen.