Illanviettoa Vuotavassa noidankattilassa

[Shanietta Kei]

// Kiva, että sait lopulta kirjoitettua. Uskon ymmärtäväni sinua kertomasi perusteella. On päiviä, jolloin mieleni on aivan täynnä inhottavia asioita eikä tee edes mieli kirjoittaa tai ei inspiroi. On varmaan sopivaa kertoa samalla, että lähden ylihuomenna (17.7.) viikon kestävälle rippileirille, enkä luultavasti pääse jatkamaan peliä tuona aikana, ehkä aikaisintaan ensi viikon torstaina leirille lähdön jälkeen. Anteeksi, että peli jumittuu hetkeksi minun takiani. //

Mieleni ahdistuneet ajatukset olivat kiinnittäneet huomioni täysin, ja siksi hätkähdin, kun tyttö vastasi, enkä edes huomannut siihen kulunutta aikaa: ”Minäkin olen. Mutta siirryn viidennelle luokalle Taikakoulu Châteauhun. Ranskaan.” Olin aika varma, että hänen äänensä värisi sellaisella tavalla, joka itsellenikin saattaisi olla täysin mahdollinen. Aloin siis epäillä teoriaani tytöstä ja tajusin, miten epäluuloinen olin kaikkia "uusia tuttavuuksia" kohtaan. Sitten sätin itseäni, kun mieleni toinen puoli muisti jälleen kerran, että siihen oli äärimmäisen hyvä syy ja se oli minun kannaltani paljon turvallisempaa. Kestikin hetki, ennen kuin tajusin, että minun pitäisi luultavasti reagoida jotenkin tytön sanoihin. Nyökkäsin nopeasti ja sanoin hätäilevällä, minulle ominaisella hiljaisella ja pelokkaalla äänellä: ”Minäkin menen Ranskaan.” Lause oli lyhyt ja töksähtävä, huomasin sen jo alussa kun se alkoi toistua päässäni, mutta minä en osannut lausua sanaa 'Château', enkä halunnut edes yrittää. Tuntematon sana, enkä edes tiennyt, mitä se tarkoitti. Tai ehkä se ei tarkoittanut mitään. Sitten minulle tuli mieleen, että minun kyllä pitäisi opetella. Varmasti joutuisin käyttämään sitä koulussa, tai sitten minua painaisi henkisesti koko ajan jonkinlainen taakka sen takia, etten osannut sanoa oman kouluni nimeä. Tajusin, että voisin kysyä apua Hestialta tai Anthalta, ja päästin itseni siitä ahdistavasta ajatuksesta hetkeksi. Pyyhin nopeasti pois epäilykseni siitä, osasiko kumpikaan minulle läheisistä ihmisistä todella ranskaa. Minulle ei koskaan ollut tullut mieleenkään kysyä sellaista, eikä Hestia ollut osoittanut kiinnostustaan muihin kieliin kuin japaniin oman äidinkielensä lisäksi. Anthan en koskaan ollut kuullut puhuvan mitään muuta kuin äidinkieltään loitsuja lukuunottamatta.

”Haluatko istua?” Tytön ääni kysyi. Minä nostin katseeni hänen kasvoihinsa, yrittäen katsoa lähinnä silmiä minulle jostakin syystä ominaisella tavalla, ja huomasin tytön punastuneen – tai ehkä jostakin syystä halusin vain uskotella itselleni niin, vaikkei mieleeni tullut mitään syytä siihen. Olin alkanut tuntea jonkinlaista hengenheimolaisuutta tai muuta yhteyttä tyttöön, koska hänen käyttäytymisensä vaikutti ajoittain samanlaiselta kuin minun. Hän oli jokseenkin erilainen kuin kaikki muut tähän asti tapaamani oppilaat. Aivan erilainen. Ei sellainen, jota ajattelin niinsanotusti 'normaalina', ja jollaisena pidin esimerkiksi Hestiaa ja Elysiaa – vaikka toisaalta molemmat olivat viitsineet olla minulle ystävällisiä, eikä se missään tapauksessa ollut normaalia. En osannut luokitella sitä hyväksi tai pahaksi asiaksi, koska siinäkin asiassa oli varmasti molempia. ”Missä tuvassa olet?” Tyttö kysyi nopeasti katkaisten ajatukseni lyhyeen ja mietin syytä toiselle, äkkinäiselle kysymykselle. Tajusin, että tyttö saattoi olla myös toisessa asiassa samanlainen kuin minä – kysyi, haluanko istua, vain siitä syystä että se oli kohteliasta. Minä saattaisin tehdä samoin. Jostakin syystä mielialani laski hieman tämän johdosta ja tajusin tuntevani kiinnostusta tyttöä kohtaan – se taas johtui luultavasti siitä, miten erilainen hän oli. ”Korpinkynnessä”, minä vastasin hiljaa jännittyneellä, aavistuksen pelokkaalla äänellä, ja hetken mielijohteesta lyhyttä tokaisua seurasi kysymys: ”Entä sinä?” Samassa tajusin, miten tungetteleva kenties olin, kun utelin sellaista, ja sanoin nopeasti: ”Anteeksi, ei sinun tarvitse kertoa, jos et halua.” Pudistelin hieman päätäni tuon jälkeen ja astuin askeleen taaksepäin. Laskin katseeni häpeän vallassa ja mietin, pitäisikö minun vain luovuttaa. Vaikka tyttö olikin erilainen ja saatoin jopa haluta tutustua häneen, hän luultavasti inhosi minua. Käteni olivat jälleen auki, sillä mikäli en ajatellut erityisen negatiivisia, itseinhoavia tai vastaavanlaisia ajatuksia, ne aukenivat ajatusteni mukana. Korjasin asian ja puristin ne jälleen kerran tiukasti nyrkkiin. Sillä hetkellä odotin ainoastaan jonkinlaista torjuntaa tytön taholta, ja olin äärimmäisen ahdistunut ja hermostunut.

[Julieth Cornwall]

//Voi, kiitos ymmärryksestäsi :-) Niin, ja pelin viivästyminen ei haittaa minua, olenhan itsekin viivästyttänyt peliä ihan tarpeeksi...//

“Minäkin menen Ranskaan”, tyttö sanoi hiljaa. Juliethin kasvoilla käväisi pieni hämmästys, mutta muisti sitten, että Ranskassa oli useita kouluja. Oli todennäköisempää, että tyttö oli menossa esimerkiksi Beauxbatonsiin. Juliethilla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan esittää lisäkysymystä koulusta, sillä liika uteliaisuus oli äärimmäisen ahdistavaa. Julieth tyytyi tytön tavoin vain nyökkäämään lyhyesti.

Tyttö ei istuutunut, joka saattoi johtua Juliethin turhan nopeasti perään esitetystä kysymyksestä. Sisimmässään Julieth oli hitusen helpottunut, mutta ymmärsi sitten tilanteen. Tyttö, jonka nimeä Julieth ei vieläkään tiennyt, ei halunnut jäädä tähän, ja kysymys halukkuudesta istuutua oli varmasti kuulostanut naurettavilta hänen korvissaan. Julieth punastui vielä hiukan enemmän ja alkoi häpeissään nipistellä itseään. “Korpinkynnessä”, tyttö totesi hiukan pelokkaasti. Julieth ei ollut muistanut esittäneensä kysymystä tuvasta, sillä kysymys oli vain ollut onnistunut pakoyritys hänen aiempaa kysymystä varten. Tyttö kysyi Juliethin tupaa, mutta jatkoi heti perään: “Anteeksi, ei sinun tarvitse kertoa, jos et halua.” Julieth hätkähti ja ajatukset alkoivat heti mylläämään hänen päässään. Jos tyttö oli sanonut noin, se varmasti tarkoitti sitä, että hän itse oli kokenut Juliethin kysymyksen turhan henkilökohtaisena, mutta oli silti kohteliaasti vastannut. “Puuskupuhissa. Tai siis pouffsoufflessa”, Julieth vastasi pyrkien kuulostamaan mahdollisimman ystävälliseltä. Hän äänsi sanan 'pouffsouffle' typerän kuuloisesti, sillä hänen äitinsä oli opettanut ranskaksi vain sanat 'château', kiitos ja hei.

Julieth tarkkaili vaivihkaa tyttöä ja toivoi samaan aikaan ristiriitaisesti kahta asiaa; että tyttö lähtisi mahdollisimman nopeasti pois ja että hän jäisi Juliethin luo. Tyttö oli puristanut kätensä nyrkkiin, mitä Julieth ei voinut ymmärtää. Nyrkkiin puristetut kädet toivat väistämättä mieleen väkivallan ja tappelut, mutta tytön olemus oli kaikkea muuta kuin hyökkäävä, joten Julieth rentoutui. Hänen ajatuksensa tuntuivat nyt naurettavilta, oliko hän oikeasti kuvitellut tytön käyvän käsiksi? Juliethin silmissä kävi pieni huvittunut pilkahdus. Hän ei halunnut tytön ja hänen välille laskeutuvan vaivaannuttavaa hiljaisuutta, joten päätti esittäytyä. “Olen Julieth Cornwall”, hän totesi hiljaa kerättyään ensin hetken rohkeutta. Tytön nimeä Julieth ei uskaltanut kysyä, mutta odotti silti hänenkin esittäytyvän.

[Shanietta Kei]

// Hyvä, ettei sinua haittaa. (: //

”Puuskupuhissa. Tai siis pouffsoufflessa”, tyttö vastasi yllättäen minut vaimeasti, herättäen minut synkistä, negatiivisista, epätoivoisista ja itseinhoisista ajatuksista, joihin tunnuin suhteellisen usein vajoavan. Hänen äänensä kuulosti minusta ystävällisestä. Epäilin kuitenkin hetken olevani väärässä, mutta ehkä ajattelin hänet nyt liian samanlaisena kuin itse olin – en osannut puhua ystävällisesti. Minä nostin taas katseeni tyttöön ja nyökkäsin pienesti tajuten, että sana 'pouffsouffle' tarkoitti luultavasti Puuskupuhin tupaa ranskaksi, tai ainakin jotakin vastaavaa. Muistin, että olin lukenut jostakin tupani ranskankielisen nimen, mutta sillä hetkellä en muistanut, mikä se oli, ja sen johdosta kurtistin hieman kulmiani ja laskin katseeni pöytään miettien hieman etäisesti, pitäisikö minun vain olla välittämättä kaikesta ja istua. Tajusin kuitenkin lähes heti sen jälkeen, etten tekisi sitä.

”Olen Julieth Cornwall”, kuulin tytön esittäytyvän hiljaa. Nostin jälleen kerran katseeni häneen ja yritin katsoa pelkästään hänen silmiään tottumukseni mukaan. Nimi ei tuonut mieleeni mitään. ”Olen Shanietta Kei”, minä esittäydyin vuorostani kokien, että sitä ei voinut väistää, hiljaisellä äänellä, josta kiistämättä saattoi kuulla hieman pelokkuutta ja varautuneisuutta, josta minun ei ollut helppoa päästä eroon, vaikka tyttö olikin saanut minut tuntemaan oloni hieman rentoutuneemmaksi jostakin syystä – mietin kuitenkin saman tien, oliko se oikeastaan ollenkaan järkevää. Avasin kuitenkin käteni nyrkistä, koska tunne kynsien porautumisesta ihoon ei ollut kovin miellyttävä, vaikka se ei minua ainakaan hirveästi sattunutkaan. ”Haluatko minun lähtevän vai saanko istua?” Minä kysyin nopeasti pyrkien edelleen katsomaan tyttöä suoraan silmiin ja toivoin saavani totuudenmukaisen vastauksen. Inhosin ihmisissä salaperäisyyttä ja sitä, etteivät he kertoneet suoraan, mitä todella tahtoivat, vaikka ymmärsinkin, ettei minun käyttäytymistapani pohjimmiltaan ollutkaan kovin kohtelias, kun käyttyäydyin välillä niin suorasti. Ihan kuten nyt, mutta halusin todella tietää vastauksen. Jos tyttö – Julieth, totuttelin ajattelemaan – ei todella halunnut minun jäävän, en halunnut ahdistaa häntä seisoskelemalla siinä. Sillä hetkellä, tavoitellen katseellani tytön silmiä, näytin ehkä hieman oudolta, silmissäni hieman pelokas ja valpas, mutta silti aivan aavistuksen vastauksenhaluinen, kiinnostunut ilme. Sitä saattoi korostaa asentoni, sillä käteni olivat hivenen oudolla tavalla sivulla, aavistuksen koholla. Samalla minun kehonkieltäni saattoi tulkita myös niin, että odotin tulevani torjutuksi kuten niin usein ennenkin. Ehkä minusta sai haavoittuvaisen kuvan. Yritin torjua mielessäni sen ajatuksen, että luultavasti kohta minusta saisi jälleen sellaisen kuvan, että olin ainoastaan ahdistunut, varautunut ja pelokas, kuten yleensä.

[Mila Molina]

Pelin pisteytys:

Julieth Cornwall, Pouffsouffle: 15
Shanietta Kei, Serdaigle: 16

Tämä on väliaikainen pisteytys, saatte halutessanne vielä jatkaa peliä. Jos pelaatte pelinne loppuun, saatte molemmat 5 lisäpistettä.