Tapaaminen metrossa ja tutustumista

Lukuvuoden 2014-15 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Re: Tapaaminen metrossa ja tutustumista

ViestiKirjoittaja London Morel » 18 Heinä 2014, 16:53

// Oho, olipa sinulla tapahtumarikas päivä. :D //

Effie vastasi lyhyesti Londonin kommenttiin ja käänsi keskustelun nopeasti seuraavaan aiheeseen. Tuo kysyi missä tuvassa London opiskeli ja kertoi itse opiskelevansa Gryffondorin tuvassa Beauxbatons-ajoillaan. Poika piti kovasti siitä, että tuo oli opiskellut samassa tuvassa kuin hän.

"Gryffondorissahan mäkin", London vastasi kysymykseen, "mutta eikös sen näe päältä päin?", poika virnisti. Hän oli vahvasti sitä mieltä, että Gryffondorin tuvassa opiskelevat olivat muita oppilaita huomattavasti komeampia, menestyvämpiä ja kaikin puolin parempia. "Olisin varmasti eronnut koulusta samalla sekunnilla, jos olisin joutunut serdaigleen".

Effie ilmoitti käyvänsä naistenhuoneessa, ja London nyökkäsi tälle. Hän ei kuitenkaan nähnyt minne tyttö todellisuudessa meni. Odotellessa London näperteli omaa lautasliinaansa ja kauniin lumpeenkukan sijasta hän sai taiteltua siitä vain epämääräisen mytyn.

Effie saapui takaisin yllättävän nopeasti. "Olitpa nopea", Londonin oli pakko kommentoida, "olen tottunut siihen, että tytöt viettävät naistenhuoneessa aikaa ainakin vartin". London hymyili tytölle. Keittiöstä leijaili ihana ruoan tuoksu, heidän ruokansa olivat ilmeisesti valmistumassa kovaa vauhtia.
London Morel (23): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 447
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Tapaaminen metrossa ja tutustumista

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 19 Heinä 2014, 18:44

"Gryffondorissahan mäkin" London vastasi Effien kysymykseen pojan tuvasta, "mutta eikös sen näe päältä päin?" poika ksyi virnistäen. "No mitäs luulet? Totta kai Gryffondorit tunnistaa Gryffondoreiksi, mutta ajattelin vain varmistaa" Effie sanoi ja hymyili. "Olisin varmasti eronnut koulusta samalla sekunnilla, jos olisin joutunut Serdaigleen" London sanoi. Effietä miellytti kovasti pojan sama tupa, sekä inho Serdaiglea kohtaan. "Veit sanat suustani" tyttö irvisti, "Serdaigle ja Serpentard ovat koulun huonoimmat tuvat. Pouffsouffle on ihan ok, mutta Gryffondor on ylivoimaisesti paras" Effie sanoi totisesti.

Effien sanoi käyvänsä naistenhuoneessa ja poika nyökkäsi. Effie ei käynyt kuitenkaan naistenhuoneessa, vaan kävi henkilökunnan huoneessa selvittämässä näiden naurun aihetta. Vastausta tyttö ei saanut, vaan tylyn 'Ei kuulu sinulle'- vastauksen. Hän palasi pöytäänsä.
"Olitpa nopea" poika sanoi, "olen tottunut siihen että tytöt viettävät aikaa naistenhuoneessa ainakin vartin". Effie hymähti. "Ehkä muut tuntemasi tytöt, mutta minä en, sillä tapoihini ei kuulu antaa muiden ihmisten odottaa minua, etenkään poikien. Sitäpaitsi kävin vain pesemässä käteni" hän tokaisi.

Dominque toi Effien ja Londonin ruoat ja juomat. Effie kiitti tarjoilijaa, joka poistui hakemaan muiden ravintolassa olijoiden tilauksia. "Mmm.. Näyttää hyvältä" tyttö sanoi ja asetti lautasliinan syliinsä.
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

Re: Tapaaminen metrossa ja tutustumista

ViestiKirjoittaja London Morel » 19 Heinä 2014, 20:33

"Ehkä muut tuntemasi tytöt, mutta minä en, sillä tapoihini ei kuulu antaa muiden ihmisten odottaa minua, etenkään poikien. Sitäpaitsi kävin vain pesemässä käteni", Effie vastasi Londonin kommenttiin tuon nopeudesta. Poika hymyili. Hän piti tytöistä, joita ei tarvinnut olla kokoajan odottamassa. "Hienoa! Mutta tulisipa ruoat jo pian, mulla on jo kamala nälkä", London vaihtoi nopeasti puheenaihetta.

Aivan kuin pojan puheet olisi kuultu keittiöön asti, tarjoilija saapui pöytään kahta lautasta kantaen. London kiitti saatuaan herkullisen näköisen annoksen eteensä. Lampaankyljyksien ja parsan lisäksi lautasella oli perunoita ja jotain kummaa kastiketta. Poika maistoi ruokaa ja se maistui vähintään yhtä hyvältä kuin näyttikin. "Ja maistuu hyvältä", London jatkoi Effien lausetta ja alkoi mättää ruokaa suuhunsa kovalla vauhdilla. Hän vilkaisi tytön lautasta ja salaattiannokseksi tuon ruoka näytti yllättävän hyvältä.

"Saanko maistaa lohtasi?", London kysyi ja katsoi himoiten tytön ruokaa. "Sä saat maistaa lammasta", poika sanoi, leikkasi lihasta palasen, tökkäsi sen haarukkaan ja vei haarukan lähemmäs tytön kasvoja. "Maista!"
London Morel (23): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 447
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Tapaaminen metrossa ja tutustumista

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 20 Heinä 2014, 11:25

Dominque oli asettanut Effien ja Londonin eteen tavallista paremman näköiset annokset. "Mmm.. Näyttää hyvältä" Effie sanoi ja asetti lautasliinan syliinsä. "Ja maistuu hyvältä" London jatkoi Effien lausetta. "No sen uskon" tyttö naurahti ja alkoi syödä salaattia. London oli jo kovalla vauhdilla hotkimassa lammasta, eikä tyttö viitsinyt huomauttaa lautasliinasta. Hän katsoi poikaa pää jåhivenen kallellaan.

"Saanko maistaa lohtasi?" London kysyi herättäen Effien omista ajatuksistaan, jonne hän oli jälleen kerran uponnut. "Totta kai" hän vastasi ja asetti haarukkaan palan lohta. Poika tarjosi Effielle maistiaista lampaastaan ja haarukoiden vaihtaessa käsiä, Effie oli jälleen omissa ajatuksissaan. Hänen vanhempansa eivät olisi hyväksyneet tälläistä käytöstä julkisessa ravintolassa, eikä poika ollut edes pessyt käsiään.

Tyttö maistoi lammasta, ja tarkkana ruokailijana hoksasi lampaan olevan hivenen sitkeää, mikä ei ollut sopivaa. London ei ilmeisestikään sitä huomannut, koska oli äsken syönyt niin vauhdikkaasti. Effie jatkoi oman annoksensa syömistä ja siemaisi pienen kulauksen vettä. Salaatissa oli jotain ihme juustoa, josta tyttö ei pitänyt. Hän jätti juustot syömättä ja alkoi miettiä, kumpi heistä maksaisi ruoat, vai maksaisivatko he puoliksi. Effielle ainakin sopi, mikä tahansa ratkaisu.
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

Re: Tapaaminen metrossa ja tutustumista

ViestiKirjoittaja London Morel » 20 Heinä 2014, 12:26

Effielle sopi, että he antaisivat toistensa maistaa ruokiaan, ja sillä aikaa kun London ojensi oman haarukkansa tytölle, tuo antoi Londonille haarukallisen lohta. Tytön ruokakin oli oikein hyvää. "Ihan hyvää, mutta mulla on silti parempaa", pojan oli pakko kehuskella omaa ruokaansa ja hän naurahti leikkisästi perään. Londonille ja Londonin kavereille annosten vaihtelu näin oli hyvin yleistä, eikä poika nähnyt siinä mitään pahaa. Heillä ei myöskään ollut tapana hienostella lautasliinojen tai muidenkaan asioiden kanssa. Nytkin pojan lautasliina lojui ryttyisenä, mutta käyttämättömänä pöydän reunalla.

London oli syönyt jo lähes koko annoksensa loppuun, mutta Effie oli hieman maltillisempi. Poika ei voinut olla huomaamatta juustopaloja, jotka tyttö jätti syömättä. "Etkö syö noita? Saanko mä ne?", poika kysyi ja siirsi haarukkaansa jo lähemmäs tytön lautasta. London alkoi olla jo hyvin kylläinen, mutta eihän juustoja voinut jättää syömättä!
London Morel (23): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 447
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Tapaaminen metrossa ja tutustumista

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 20 Heinä 2014, 12:44

"Ihan hyvää, mutta mulla on silti parempaa" London sanoi maistettuaan Effien ruokaa. Poika naurahti. Effie hymyili ja sanoi; "Enpä tiedä. Tuo lammas on hieman sitkeää". Tyttö söi ruokansa loppuun lukuunottamatta niitä juustonpaloja, joita hän ei vielä koskaan ollut nähnyt kenekään syövän. Tuskin Londonkaan niistä tykkäisi, joten tyttö ei tarjonnut niitä hänelle. "Etkö syö noita? Saanko mä ne?" London kysyi. Effie ei pystynyt hillitsemään itseään, vaan alkoi nauraa. "Totta kai saat, mutta varoitan sinua, ne ovat ällöttäviä" tyttö jatkoi ja pyyhki kätensä lautasliinaan. Pojan liina lojui mytyssä pöydällä.

"Syömmekö me jälkiruokaa?" Effie kysyi pojalta, "Minulle on ihan sama". Tyttö toivoi ettei London haluaisi syödä jälkiruokaa, sillä hän oli ihan täynnä. "Sinulle taisi ruoka maistua?" Effie kysyi nauraen, "En kovin usein näe tyyppiä jolla olisi noin hyvä ruokahalu, mutta ei sitä kyllä päältäpäin arvaisi".
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

Re: Tapaaminen metrossa ja tutustumista

ViestiKirjoittaja London Morel » 20 Heinä 2014, 13:16

London ohitti Effien kommentin lampaan sitkeydestä olankohautuksella ("tytöt...") ja ahmaisi annoksensa loppuun. Luvan saatuaan hän noukki haarukkaansa myös tytön lautasella olevat juustot ja pisti ne suuhunsa. "Hyviähän nää on", poika kommentoi, "ei näissä ole mitään vikaa". Syötyään London oikoi ryttyisen lautasliinansa ja pyyhki siihen suunsa ja kätensä. Hän hörppäisi kivennäisvetensäkin loppuun.

Effie kysyi jälkiruoasta, ja Londonin oli pakko pyörittää päätään. "En jaksa enää mitään. Ellet sinäkään halua, voisimme pyytää laskun", London tokaisi. "Ruoka kyllä oli hyvää", hän vastasi tytön kysymykseen, "kun liikkuu paljon niin saa hyvällä omalla tunnolla syödä niin paljon kuin haluaa". Vaikka London tosiaan söi usein todella paljon, hän on pysynyt hyvässä kunnossa pelaamalla huispausta sekä treenaamalla hieman.

Tarjoilija kulki pian heidän ohitseen. London heilautti tälle kättään ja pyysi tuomaan laskun. "...erikseen", poika vielä lisäsi. Vaikka hän joskus olikin tarjonnut tytölle ravintolassa ruoan, hän uskoi ettei hänellä ollut nyt mukanaan jästirahaa niin paljon, että pystyisi maksamaan myös Effien ruoan.
London Morel (23): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 447
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Tapaaminen metrossa ja tutustumista

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 20 Heinä 2014, 17:16

London kommentoi juustojen olevan hyviä. Effien kysellessä jälkiruoasta, London vastasi kieltävästi; "En jaksa enää mitään. Ellet sinäkään halua, voisimme pyytää laskun". Effie sanoi ettei hänkään jaksa jälkiruokaa. "Ruoka kyllä oli hyvää" London kommentoi, "kun liikkuu paljon niin saa hyvällä omatunnolla syödä niin paljon kuin haluaa" poika jatkoi ja tyttö nyökkäsi. "Kyllä sen sinusta näkee".

London pyysi ohi kävelleeltä tarjoilijalta laskun ja Effie kaivoi käsilaukkuaan. Hän sai lompakkonsa esille ja otti sieltä luottokortin. Tarjoilija toi laskun ja tyttö katseli kuittiaan. Ihmeen halpa tuo lohiannokseni, tyttö ajatteli. Hän työnsi luottokortin maksupäätteeseen, näppäili koodin ja veti kortin luvan saatuaan pois laitteesta. Ei hassumpaa, tämä luottokortilla maksaminen. "Mikä sinun laskusi oli?" Effie kysyi Londonilta vilauttaen omaa kuittiaan, jossa luki; 24, 66 €.
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

Re: Tapaaminen metrossa ja tutustumista

ViestiKirjoittaja London Morel » 20 Heinä 2014, 17:51

Tarjoilija palasi pian takaisin kahden laskun kanssa. Toisen hän ojensi Effielle ja toisen Londonille. Pojan aterian hinta oli ollut 27,50 €. London epäröi hetken laskuaan katsoen. Onkohan laskussa jokin virhe? Yleensä pojan ravintolalasku ruoan osalta oli alle 10 euroa, mutta tämän kertainen hinta oli huomattavasti enemmän. Laskuun oli kuitenkin selväsi eroteltu ruoan ja juoman hinta, joten poika ei viitsinyt valittaa. Hän kaivoi takataskustaan kourallisen jästirahaa, siirsi pöydänkulmalle vaaditun hinnan sekä 20 senttiä juomarahaa tarjoilijalle. Effiellä tosiaan osasi olla kallis maku. Kun tyttö oli maksanut oman osuutensa, London ojensi omat rahansa tarjoilijalle, joka kiitti, toivotti heille hyvää päivän jatkoa sievästi hymyillen ja poistui.

London näytti omaa kuittiaan Effielle tuon sitä kysyessä. Poika ei kehdannut kuitenkaan mainita hinnan olevan melko suuri, koska tuolle tytöllä tämä vaikutti olevan normaalia arkipäivää. "Seuraavalla kerralla minä valitsen ravintolan", London päätti sanoa. Hän voisi kokeilumielessä viedä tytön hänen oikean kotinsa lähellä sijaitsevaan pizzeriaan, Lyonissa. Hän voisi vaikka tarjota tuolle alle kymmenen euroa maksavan tuplapepperoni-tuplajuustopizzan.

Kaksikko alkoi tehdä lähtöä ravintolasta.

// Olisiko Effiellä jotain muuta menoa, että päätetään kohta peli, vai keksinkö Londonille jotain? //
London Morel (23): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 447
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Tapaaminen metrossa ja tutustumista

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 20 Heinä 2014, 18:08

London näytti omaa kuittiaan; 27,50 € oli tuon aterian hinta. Effie naurahti ja haukotteli jälleen. Kaksikon maksettua molemmat omat ruokansa, tarjoilija toivotti hyvää päivänjatkoa ja poistui. Effie laittoi luottokorttinsa lompakkoon ja sen laukkuun.
"Seuraavalla kerralla minä Valitsen ravintolan" London sanoi. Tyttö nauroi huvittuneena ja otti laukkunsa tuolin selkämykseltä. "Käyhän se, mutta seuraavalla kerralla -" Effie nauroi "- et ahmi sillä lailla". Londonkin alkoi tehdä lähtöä.

"Missäpäin kämppäsi muuten on?" Effie kysyi haukotellen, "Jos et pane pahaksesi, niin lähtisin mielelläni nyt nukkumaan" hän jatkoi hymyillen vaisusti. Tyttöä väsytti aivan mahdottomasti, eikä hän jaksaisi tehdä enää mitään. "Me näemme seuraavan kerran varmaan Châteaun pikajunassa?"
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

EdellinenSeuraava

Paluu Lukuvuosi 2014-15

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron