Salaman saanut

Lukuvuoden 2014-15 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Re: Salaman saanut

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 12 Heinä 2015, 22:55

//Anteeksi, että kesti :´( nyt on ollut pari päivää aikas täyteen ahdattuja, enkä tännekään ole ehtinyt kuin näin iltamyöhään, tai yöllä) //

//Äh, en jaksa aikajanaa... aloin nytkin miettiä, että oliko tämä nyt ennen vai jälkeen, kun Rose ja Eve ensimmäisen kerran tapasi. Tämä olisi kai ensimmäinen, mutta jos nyt tällä kertaa vaan kuvittelen, että tämä onkin jo toinen... //

Rose Hill näytti siltä, kuin olisi tajunnut tehneensä jotain väärää. Ja ehkäpä hän olikin, sillä Gryffindoreista ei koskaan tiennyt. Tosin, ihmisiä ei saanut arvostella tuvan perusteella, mutta minä tein niin silti. Olin tehnyt niin heti sen jälkeen, kun olin kuullut tuvista ja lukenut niiden arvoista ja tupajako järjestelmistä ja syistä ja tupalaisten piirteistä ja ylipäätään siitä, mikä vaikutti tupajakoon. Jokin siinä kiinosti, mutta myös siinä, että mikä juuri vastaantulevassa oppilaassa oli se piirre, joka ratkaisi valinnan.

Ensin en ollut tunnistanut tyttöä ja olin varma, etten ollut nähnyt häntä missään, tai tavannut, mutta nyt muistin tuon tytön. Enkä ollut varma, mitä hän teki täällä, mutta en välittänyt. Hän kertoi, että Molina oli hengissä ja se oli syy, miksi minua ei voitaisi väittää murhaajaksi, tai pahoinpitelijäksi. Kurkussani oli kuitenkin kumma pala, sillä en tiennyt yhtään kuinka paljon tuo tyttö oli kuullut, enkä pitänyt siitä. Minä olin kertonut jo liikaa Crèinille ja nyt saattoi olla muitakin kuulijoita. Sairaanhoitajakin oli todistaja. Minun pitäisi vielä selvittää hänen nimensä.

"Öm. Pitääkö minun lähteä nukkumaan?" Hill huomautti aavistuksen pahoittelevasti. Katsoin häntä hämilläni. Mitä ihmettä kello mahtoi olla? Olin tainnut kadottaa ajantajuni kokonaan. Jos nyt kuului olla nukkumassa, niin sen täytyi olla varmaan yksi Rosen rikkeistä. Siinä tapauksessa oli typerää paljastaa olevansa paikalla, vaikkakin rehellistä. Yritin katsoa tyttöä tarkasti ja piirsin tuon piirteen päähäni hänen kohdalleen. Ja eittämättä minusta tosiaan tuntui väsyneeltä. Karmaisevan väsyneeltä, mutta tiesin, etten voisi mennä nukkumaan, en nyt kun Molina saattoi toipua.

"Olen ehkä utelias, mutta tuo oli tyhmää", kuulin Rosen mutisevan ja olin melko varma, että jos hän oli tyhmä, koska meni hiippailemaan yöaikaan, niin minä olin reilusti tyhmempi, koska en ollut myöntänyt virhettäni silloin. Suru rutisti rintaani.

valheet, jälki-istunto, ukkonen, merde”, valkeiden verhojen takaa kuului ja mieleni laski vieläkin entistä alemmas. Oli epäilemättä selvää, kenestä professori Molina puhui ja siitä päätellen hän ei ollut muuttanut käsitystään minusta lainkaan. Minä olin typerys, kun toivoin, että hän selviäisi hengissä, ajattelin, mutta tunsin niin yhäkin. Miten voisin toivoa kenenkään kuolemaa? Varsinkin, kun se oli minun syyni.

Minä en ollut pahoinpitelijä, vaan saatoin olla tappaja. Aloin taas täristä, joten nousin ja hain sauvani. Sen tutun pinnan hierominen helpotti oloani ja minulla oli tunne, että juuri nyt olisin lähempänä sauvaani, kuin aiemmin. Saatoin jopa olla tuntevani taikuuden ja arvelin, että pienikin tunteen kuohuminen nyt, voisi synnyttää jotain saman tyylistä, kuin se salama aiemmin käytävillä.

Olin aina pitänyt siitä, että sauvani reagoi helposti pienimpäänkin toiveeseeni ja mitä enemmän sitä olin käyttänyt, niin sitä helpommin se oli tuntunut käyvän. Mutta sen salaman jälkeen olin jopa alkanut pelkäämään tuota yhteyttä. Sauva reagoi minun tunteisiini vahvasti. Olin läheinen sauvan kanssa. Oliko se edes mahdollista? Olin joskus lukenut, että sauvoillakin oli sielu, joten kenties. Jos sauva kerran pystyi oppimaan, niin minäkin saatoin oppia kai siltä? Minun pitäisi perehtyä siihenkin, jos vielä pääsisin täältä. Jos Molina heräisi – ei, vaan kun – niin hän kai haluaisi sanoa minulle jotain, tai ainakin valittaa oikeutetusti, ja Créinkin saattoi vielä puhua jotain, vaikka viimeksi oli vain tyytynyt nyökkäämään. Osaksi se tosin oli helpotus, sillä suuret sanat olisivat vain voineet pahentaa tilannetta.

Ja Rose Hillkin oli vielä paikalla. En ollut varma mitä änestä piti ajatella. Oliko hän minulle vihollinen, vai ystävä? Luultavasti ei kumpikaan. En kaivannut niitä ketkä olisivat minulle vihaisia ja joille minä olisin ärtynyt, tai niitä, jotka olisivat seuranneet minua kavereina, vaikka olisin ollut heillekin ärtynyt. Ihmiset olivat petollisia. Minun pitäisi muistaa se.

Ja silti olin puhunut ohi suuni. Ja nyt ajatuksenikin tuntuivat risteilevän. Tosin, miksi ne eivät olisi risteilleet? Se oli normaalia. Odottavan aika on pitkä. Olin todennut sen jo silloin, kun odotin Molinaa, jotta hän tulisi aloittamaan jälki-istuntoni. Nyt odotin taas Molinaa, jotta hän tulisi päättämään sen.

Ja halusin nähdä hänet niin iloisena, kuin olin nähnyt hänet tänään ensimmäisen kerran aulassa. Itse asiassa olisin halunnut nähdä kaikki iloisena, mutta kun katsahdin ympärilleni, niin näin vain vakavia ilmeitä. Jopa aina niin naurava Rose Hill näytti erilaiselta. Tänään kaikki tuntui niin harmaalta. Tai sitten minä tein siitä harmaata?

Takerruin muistoon iloisesta Molinasta ja iloisesta Rosesta ja iloisesta Crèinistä ja yritin hukuttaa itseni siihen. Olisin voinut itkeä ja nauraa samaan aikaan, enkä tehnyt kumpaakaan.

Sauva tuntui karhealta.
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Salaman saanut

ViestiKirjoittaja Cerinna Crèin » 14 Heinä 2015, 15:47

"Öh. Pitääkö minun lähteä nukkumaan?", sama ääni, joka oli ilmoittanut Molinan heräämisestä, kysyi. Minä kokosin itseni. Nyt oli hoidettava homma mallikkaasti ja oltava asiallinen. Kyllä minä tiesin, miten ollaan asiallisia ja annetaan oikeanlaiset rangaistukset oikeanlaisissa tilanteissa. Pohdin, pitäisikö antaa jälki-istuntoa vaiko ei. Ehkä ei, koska tämä oli hieman poikkeustapaus, Molina oli loukkaantunut ja parantanut.

"No niin neidit, voisimme kaikki lähteä nukkumaan, että jaksamme huomisen oppitunneilla. Neiti Hill, otan sinulta nyt vain kymmenen pistettä pois. Neiti Clémemt, kuulin jälki-istunnoistasi joten en rankaise sinua, sinulla on jo tarpeeksi rangaistuksia. Ja sinulla oli lupa olla näin myöhään jalkeilla. Tulkaapas nyt. Sairaanhoitaja huolehtii professori Molinasta, hän on hyvässä hoidossa.", komensin tyttöjä hieman ankaralla äänellä.

Vilkaisin kelloani ja huomasin sen olevan jo yksitoista yli kymmenen. Avasin huoneen oven ja astuin sairaalasiiven odotushuoneeseen. Huone oli tyhjä ja tummanvioletit tuolit vailla istujia. Avasin pariovet sairaalasiivestä käytävälle ja astuin ulos, olettaen tyttöjen seuraavan. "Hyvää yötä, nähdään huomenna, teillä molemmilla on loitsujen oppitunnit huomenna.", tokaisin heille hieman töykeään sävyyn ja lähdin marssimaan käytävää pitkin oikealle.

Päätin käydä opettajien huoneessa keittämässä kahvia ennen nukkumaanmenoa. Ja minun pitäisi myös tarkistaa muutama essee kuudesluokkalaisten tunnille. Haukottelin ja päätin korjata esseet vasta huomenna. Hetken käveltyäni käytäviä ja laskeuduttuani kolemt portaat, avasin opettajainhuoneen oven. Yhdessä nojatuolissa nukkui tähtitieteen opettaja. Päätin olla herättämättä häntä, kun kävelin hiljaa pöydän ääreen ja otin kahvikupin kaapista.

//Päätin nyt vetää Cerinnan pois tästä pelistä. Rose ja Evelyn saavat itse päättää, lähtevätkö professorin perässä vai jäävätkö sairaalasiipeen. Kiitos peliseurasta kaikille! (: //
Cerinna Crèin (28): Vararehtori, loitsujen professori ja Serpentardin tuvanjohtaja. Mukava, fiksu ja kohtelias ruskeaverikkö.

Muut hahmoni: Daniel Ford (22), Effie Solender (20) ja Lily-Bella Davies (15)
Avatar
Cerinna Crèin
Vararehtori
 
Viestit: 262
Liittynyt: 16 Touko 2014, 21:22
Opetettava aine: Muinaiset riimut

Re: Salaman saanut

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 14 Heinä 2015, 19:15

"No niin neidit, voisimme kaikki lähteä nukkumaan, että jaksamme huomisen oppitunneilla."

Professori Molina ei ollut vielä herännyt, mutta hän tunnisti puhujan äänen jossakin alitajunnassaan. Puhuja oli Cerinna Crèin, Taikakoulu Châteaun loitsujen professori. Mitä tuo nainen teki professori Molinan työhuoneessa? Miksi hän oli paikalla, kun nainen nukkui? Nainen nimittäin kuvitteli olevansa nukkumassa omassa pehmeässä vuoteessaan koulun luoteistornissa. Hänellä ei kuitenkaan ollut vielä niin paljon voimia, että olisi jaksanut herätä.

"Neiti Hill, otan sinulta nyt vain kymmenen pistettä pois. Neiti Clément, kuulin jälki-istunnoistasi joten en rankaise sinua, sinulla on jo tarpeeksi rangaistuksia. Ja sinulla oli lupa olla näin myöhään jalkeilla."

Entä mitä neiti Hill ja neiti Clément tekivät hänen työhuoneessaan? Miksi Neiti Hilliltä otettiin kymmenen pistettä pois, ja mistä jälki-istunnosta nyt oikein puhuttiin? Paljonko kello oli? Professori Molina liikuskeli vuoteessaan levottomasti. Hän ei kuitenkaan vieläkään saanut herätettyä itseään.

"Tulkaapas nyt. Sairaanhoitaja huolehtii professori Molinasta, hän on hyvässä hoidossa."

Sairaanhoitaja? Mitä hän täällä teki? Miksi hänen piti huolehtia professori Molinasta? Ei professori Molina tarvinnut mitään hoitoa. Hän tarvitsisi vain lisää aikaa hoitaakseen kaikki koulun asiat kuntoon. Itseasiassa nyt kun ajatteli, naisella oli vino pino tekemistä tälle päivälle. Nythän oli varmaan jo aamu?

"Hyvää yötä, nähdään huomenna, teillä molemmilla on loitsujen oppitunnit huomenna."

Professori Molina kuuli oven sulkeutumisen äänen ja säpsähti hereille. Sen enempää ajattelematta, hän ponkaisi seisomaan. "Neiti Hill ja neiti Clément, nyt poistukaa työhuoneestani välittömästi", nainen huudahti. Hänen päätään vihlaisi kovasti ja hänen täytyi istuutua sängyn reunalle. Vihlonta ei lakannut, joten nainen painoi päänsä takaisin tyynyä vasten. Nyt helpotti.

Nyt nainen kiinnitti ensimmäistä kertaa huomiota ympäristöönsä. Hänen kauniit tummat verhonsa olivat vaihtaneet värinsä valkoiseen, ja hänen samettinen peittonsa oli muuttunut ällöttävän kellertäväksi. Lisäksi huoneessa oli aivan liikaa valoa. Hetkinen, eihän tämä ollut naisen oma työhuone. Tämähän oli...

"...sairaalasiipi! Mitä minä täällä teen? Mitä pelleilyä tämä on?", nainen huudahti esittäen kysymyksiä. Hän ei tiennyt, kenelle esitti kysymykset. Ehkä itselleen, ehkä sairaanhoitajalle tai ehkä sairaalasiivessä mahdollisesti oleville oppilaille. Hän makasi edelleen sängyllä ja koetti saada mahdollisimman laajan kuvan ympäristöstä liikuttamatta päätään. Päätä vihloi, aina kun sitä vähänkään heilutti.
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Salaman saanut

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 19 Heinä 2015, 18:00

"Selvä professori." Sanoin ja seurasin professoria ulos sairaalasiivestä. "Hyvää yötä, nähdään huomenna, teillä molemmilla on loitsujen oppitunnit huomenna." professori sanoi ja vastasin "Hyvää yötä." Professori meni pois ja käännyin Eveynin puoleen.
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

Re: Salaman saanut

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 19 Heinä 2015, 20:10

/Saanen pitkittää tätä ropea? Hehheehheehheehhhe... Eve parka, taas puun ja kuoren välissä...//

"No niin neidit, voisimme kaikki lähteä nukkumaan, että jaksamme huomisen oppitunneilla. Neiti Hill, otan sinulta nyt vain kymmenen pistettä pois. Neiti Clémemt, kuulin jälki-istunnoistasi joten en rankaise sinua, sinulla on jo tarpeeksi rangaistuksia. Ja sinulla oli lupa olla näin myöhään jalkeilla. Tulkaapas nyt. Sairaanhoitaja huolehtii professori Molinasta, hän on hyvässä hoidossa", professori Crèin määräsi ja hänen äänensä alkoi taas kuulostaa siltä miltä se oli kuulostanut järven tienoilla. Minua alkoi harmittaa, että olin puhunut siitä professorille ja maininnut edes koko hässäkän. Se ei ollut asia, jonka halusin ihmisten ilmoille, enkä minä tuntenut Cerinnaa. Ties millainen hölösuu hänkin oli, vaikka kuinka oli professori.

Tunsin myös kummallisen muistonpoikasen räpiköivän katkerana sisälläni. Se saattoi viitata ärsytykseen, jota aloin tuntea Rosea kohtaan. Oli epäreilua, että Rose oli ollut yöaikaan liikkeellä, mutta menetti vain vaivaiset 10 pistettä, kun taas minä olin menettänyt muutamia kymmeniä ja saanut jälki-istuntoja kaupan päälle.

Minä tosin olin typerys, enkä ollut myöntänyt sitä niin taidokkaan nöyrästi, kuin Rose, yritin muistuttaa itseäni, mutta siitä huolimatta olin kateellinen. Ja minä tiedostin sen, eikä se ajanut asiaa yhtään parempaan suuntaan.

Lisäksi minua ärsytti, että professori Crèin pyysi meitä lähtemään sairaalasiivestä, kun professori Molina oli vielä toipilaana. Miten ihmeessä hän saattoi noin vain unohtaa? Miten hän voisi nukkua, jos professori ei noussutkaan enää? Ja miten minä voisin lähteä? Minä en vain ollut osannut kävellä koko typerän salamaniskun jälkeen!

Olin tosin kävellyt äskenkin edestakaisin ja nyt seisoin... mutten voinut lähteä...Minä en pystyisi lähtemään. Velvollisuus ja älytön huoli sen vanhan ennustuksen ylpeän professorin takia, josta minun pitäisi oikeasti ajatella negatiivisesti. Mutten voisi olla tottelematta, kun kerran annettiin selkeä ohje. Minä en enää rikkoisi sääntöjä. En vaikka ne olisivat kuinka minun tahtojani vastaan. En ainakaan näinkin suoraan. Enhän?

"Selvä professori", Rosen ääni sanoi. Vilkaisin tyttöä ja olin epäilevinäni, ettei hänellä ollut aikomustakaan tepastella professorin perään. Gryffindor saattoi rikkoa sääntöjä. Harmi etten ollut kyllin rohkea, tai sitten typerä. Serpentard huomasi oman etunsa.

Professori aukaisi pariovet ja astui tuolle puolelle, odotushuoneeseeen. Ajatuksistani huolimatta Rose seurasi professoria myös sairaalasiiven ulkopuolelle ja minullakaan ei ollut muuta mahdollisuutta, sillä tiesin olevani kunnollinen koulutyttö.

"Hyvää yötä, nähdään huomenna, teillä molemmilla on loitsujen oppitunnit huomenna", Crèin töksäytti äreästi ja vastasin hänelle melko mairealla äänellä: "Hyvää yötä, professori." Kuulin Rosen toteavan jotain samansuuntaista viereltäni.

Sitten professori paineli siltä istumalta kohti käytäviä ja - mitä nyt koulun karttaa tuntisin - niin kohti opettajienhuonetta, eikä hän vilkaissut kertaakaan taakseen niin, että minä olisin sitä nähnyt. Luottavaista, ajattelin ihmeissäni ja epäilin, että Cerinnan suhteen minulla oli vielä mahdollisuuksia. Hymyilin pienesti ja vilkaisin Rose, joka katsoi minua.

Hymyni laski. "Kuulitten, mitä hän totesi. Meidän pitäisi mennä nukkumaan." Minä olin jopa tekemässä niin. Olin väsynyt, olin kiltti, eikä minulla ollut mitään syytä, miksi olisin välittänyt jostakin niin ihanasta professorista, kuin Molinasta. Olin juuri sanomassa Roselle hyvänyön toivotukset, kun jostain kajahti tuttu ärisevä ääni. Käännähdin sen suuntaan ja tajusin, että se tuli sairaalasiivestä.

Molina. Hän on taas tajuissaan, joten voisin hyvin mennä nukkumaan. Hetkinen. Sanoiko hän että poistukaa työhuoneestani? Mistä lähtien sairaalasiipi oli kuulunut hänen työhuoneeseen? Vai olikohan tämä joku professorin näkemä hallusiaatio? Kuvitteliko hän, että olimme hänen työhuoneessaan? Ja enhän minä edes ollut siellä enää... ja miksi ihmeessä hän mainitsi sukunimeni?

En osannut sanoa mitään, mutta huomasin taas askeltavani kohti sairaalasiipeä ja sitä huonetta, jossa Molina oli. Eih... älä mene sinne, Cerinna ja Molina käskivät sinut pois sieltä, pölvästi. Olet typerys, typerys! Älä nyt mene sinne. Etkai taas halua jälki-istuntoa? Kerjäät sitä, mene nukkumaan. Nukkumaan, sanoin itselleni, mutta siitä huolimatta menin ja huomasin ovien olevan yhä auki. Olin unohtanut pistää ne kiinni, siinäpä hyvä syy...

Näin Molinan istuvan sängyllään, yllään ilme, joka ei voinut kuvastaa muuta kuin kipuja. Irvistin inhoten. Molina kävi taas makuulle ja jäi siihen. Minulla oli kumma tunne, että minun pitäisi kutsua sairaanhoitaja. Olisi tosin ihme, jos hän ei ollut kuullut tuota huutoa. Ellei hän sitten ollut jossain muualla juuri tällä hetkellä.

Minäkin voisin olla. Voisin vielä lähteä. Tosin Molina taisi tietää, että olin täällä. Eikai hän muuten olisi käskenyt minua pois "työhuoneestaan"?

"...sairaalasiipi! Mitä minä täällä teen? Mitä pelleilyä tämä on?" Molina tiuski ja kuulosti hieman hassulta maatessaan siinä ja valittaessaan. Se tosin oli perin Molinamaista. Minulta meinasi taas alkaa tulla kyyneleitä, mutta räpyttelin ne pois. Ei enää. Ei nyt.

Professorin ihmetyksen aiheet olivat viittasivat jotenkin siihen, ettei naisella ollut aavistustakaan salamaniskusta. Huokaisin. En jaksaisi käydä sitä taas lävitse. Olin kyllästynyt jälki-istuntoon, vaikka olinkin ollut vain yhdessä ja se oli ollut kaukana istunnosta. Tai oli ja oli. Kukaan ei ollut missään vaiheessa sanonut, että nyt se loppuisi. Crèin tosin oli käskenyt mennä tupahuoneeseen, mutta olin silti täällä. Miksi ihmeessä en osannut noudattaa ohjeita? Mikä minulla taas oli? Olin niin typerys. Jos olisin totellut Crèiniä, niin olisin voinut olla nyt nukkumassa, enkä olisi tässäkään tilanteessa. Mitä tästä opinkaan? Joutuisin taas kertomaan ja sepittämään. Totuuden, kuten aina, ja arvaa vain uskoisiko tuo ennustuksen ihastuttava professori?

Paitsi että minun ei kenties tarvitsisikaan. Professori oli unohtanut, joten voisin hyvin olla mainitsematta mitään jälki-istunnosta ja kaikki olisi taas hyvin. Kaikki kääntysi oikeaan suuntaan, eikä minua enää syytettäisi kaikesta!

Paitsi etten voinut. En voisi valehdella. Mutta jo jättäisin kertomatta? Se ei ollut valehtelua... vaan totuuden vääristystä. Totuus tulee aina julki. Ennemmin, tai myöhemmin. Ja sitten olisin vielä pahemmassa verkossa kuin nyt.

Rose kertoisi luultavasti, jos minä en kertoisi, eikä välttämättä ajattelisi sen seurauksia lainkaan. Tosin, hänellä ei ollut mitään pelättävää, vaikka Molina saattoi myös lisätä hänen rangaistus-saldoaan. Muutama väärä sana ja se olisi siinä.

Molina oli ylpeä. Eikä hän välttämättä hyväksyisi jääräpäistä luonnettaan. Minä joutuisin kertomaan totuuden, joten voisin valita miten sen kertoisin. Tällä kertaa eritavalla. Mitä minä tiesinkään Molinasta? Kai hänelläkin oli joku heikkous? Minun pitäisi alkaa selvittää sitä, jos ajattelin pyrkiä takaisin hänen suosioonsa. Jos minun piti olla tuhma, olisin tuhma. Jos minun piti olla kiltti, joten olisin kiltti. Minun pitäisi käyttäytyä kuten Molina toivoi. Eteenpäin.

"Professori", sanoin, mutten ollut taaskaan varma mitä sanoisin sitten. Selittäisin kaiken, tai vain jotain? "Teihin osui salama, professori" kerroin vaikken ollut varma oliko se hyvä tai huono asia. Ehkäpä kaikki asiat eivät kuuluneet kumpaankaan. A quelquechose malheur est bon. Joillekin paha on hyvää. Hyvä pahaa.

"Olen pahoillani", sanoin ja toivoin, että sekin riittäisi. Molina uskoi vain itseään. Hän oli ylpeä."Se kaikki oli sen typerän sateenvarjon syytä", sanoin, sillä tuo sateenvarjo oli ainut syyllinen, jota saatoin syyttää ilman, että syytin Molinaa, tai itseäni. En halunnut itselleni enää ongelmia ja nuo kaksi muuta olisivat sitä tuoneet.

En ollut varma jatkaisinko jälki-istunnolla. Kenties professori muisti, tai sitten minä saattaisin joutua selittämään senkin. Mutta milloin? Siinäpä olellinen seikka.

Vilkaisin ympärilleni lohtua hakien ja tajusin, ettei Rose välttämättä ollut seurannut minua. Toivoin, että olisi, sillä en halunnut olla Molinan kanssa kahdestaan. En halunnut olla hänen kanssaan kahdestaan, mutta olin silti itkenyt tuon puolesta. Minä olin outo ja saattaisi olla, että suhteeni Molinaan olisi tästä lähin yhtä epävakaa ja vaihteleva, vaikka toivoinkin sen nousevan tähtiin.
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Salaman saanut

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 21 Heinä 2015, 23:02

Professori Molina makasi Sairaalasiiven epämukavassa vuoteessa ja koetti saada ajatuksiaan selkenemään. Vaikka hän kuinka yritti pinnistellä, hän ei saanut päähänsä mitään muistikuvia edellisten tuntien tapahtumista. Viimeinen muistikuva oli hänen omasta työhuoneestaan, jossa hän järjesteli kristallipallojaan uuteen järjestykseen. Nainen tuhahti äänekkäästi. Tämä oli hyvin hyvin outoa, ja hänen olonsa oli hyvin hyvin outo.

Hän näki sänkynsä edustalla tutun hahmo. Tuo hahmo oli serpentardtyttö, Evelyn Clément. Professori ihmetteli, mitä tuo teki sairaalasiivessä. Oliko tytöllä osaa naisen kurjaan oloon?

"Teihin osui salama, professori. Olen pahoillani. Se kaikki oli sen typerän sateenvarjon syytä."

Kuului tytön ääni, ja nainen kohotti kulmiaan kuulemalleen. Hän ei ymmärtänyt yhtään mitään, mitä Evelyn oli juuri sanonut. Mikä salama? Mikä sateenvarjo? Ja miksi tyttö oli pahoillaan? Tästä pystyi vetämään vain yhden johtopäätöksen - Evelyn oli aiheuttanut tapahtuneen. Miksi muuten hän olisi ollut pahoillaan? Professorin kasvoille levisi hyvin ankara ilme. Aivan kuin tytölle ei olisi riittänyt se, että hän valehteli ja teki kaikkea muutakin koulun sääntöjen vastaista, niin hänen piti tehdä vielä jotain tällaista.

"Neiti Clément, nyt joudumme vakavasti miettimään sinun jatkoasi Taikakoulu Châteaussa", professori sanoi ankaralla äänellä, "Minä en näe ainoatakaan syytä, miksi sinä jatkaisit opiskeluasi vielä täällä, olet aiheuttanut niin paljon harmia", nainen jatkoi. Hänen päätään jomotti, ja hän halusi nopeasti päästä eroon tästä tilanteesta. Hänellä oli niin paljon hoidettavaa, eikä asioita auttanut myöskään se, että hänen aikaansa kuluttivat Evelynin kaltaiset oppilaat.

"Mitä oikein teit minulle?", nainen jatkoi vielä. Hän ei olettanut, että tyttö antaisi hänelle todenmukaisen vastauksen - olihan tuo ennenkin valehdellut.
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Salaman saanut

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 22 Heinä 2015, 11:48

Evelyn meni takaisin Molinan luo ja olin aikeissa seurata häntä kun vihreä valosuihku tuli minua kohti. Kiljaisin ja hyppäsin sivuun. Juoksin suoraa päätä sairaalasiipeen ja lyyhistyin lattialle Evelynin viereen. "Tappo... kirous...joku... tuolla..." Huohotin ja osoitin käytävään.
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

Re: Salaman saanut

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 31 Heinä 2015, 23:47

Molina kohotti kulmiaan, eikä vaikuttanut uskovan edes salamaan. Pian nainen jopa alkoi näyttää hyvinkin negatiiviselta, eikä tuo ilme enteillyt mitään hyvää. En ollut varma mitä hän ajatteli, mutta yritin peittää tunteeni. Rauhoitu, Eve. Mieti miten jatkaisit tilannetta niin, että se kääntyy eduksesi.

"Neiti Clément, nyt joudumme vakavasti miettimään sinun jatkoasi Taikakoulu Châteaussa", Molinan ääni kajahti ja kuulin sen kaikuvan sairaalasiivessä, jossa tosiaankaan ei ollut muita kuin minä ja Molina.
Rose ei ollut seurannut minua, ajatus kiiri tajuntaani ja sai minut tuntemaan itseni huonoakin huonommaksi ihmiseksi. Molina halusi erottaa minut.

Ei. Se ei ollut mahdollista. Ei. Mitä kaikkea olinkaan tehnyt ja sanonut. Minä olin yrittänyt auttaa ja olin ollut pahoillani. Olin toiminut kunnolla. Enkös ollutkin? Avasin suuni ja olisin voinut kiljua, meinasin suoltaa suuren määrän kaikkia syitä, miksi minua ei voinut erottaa. Minä tarvitsin opetusta. Château oli minulle kuin toinen koti. Perheeni ei hyväksyisi sitä. Mitä kaikki muut sanoisivat? Maineeni olisi mennyttä. Olin antamassa kaiken sen valua suustani, mutta siitä huolimatta suljin suuni ja purin hampaat yhteen.

Minä olin oppinut. En sanoisi Molinalle vastaan. En puhuisi, ellei hän kysyisi. Se olisi parempi vaihtoehto, kuin puhuminen. Sanat saattoivat olla miekka, mutta sitä saattoi myös käyttää väärin. Nyt ei ollut sen aika.

"Minä en näe ainoatakaan syytä, miksi sinä jatkaisit opiskeluasi vielä täällä, olet aiheuttanut niin paljon harmia", Molina paasasi ja tunsin kivun rinnassani. Mitä harmia minä nyt olin aiheuttanut? Mitä hän muisti? Häpeä roihusi yhäkin minussa ja saatoin hyvin kuulla tuon kamalan käytävien tapahtuman edessäni ja toivoin, että voisin itse unohtaa.

"Mitä oikein teit minulle?" professori syytti ja tiesin, että sanoisin minä mitä, niin hän ei uskoisi. Oi miksi, miksi Cerinna lähtikään? Hän olisi voinut auttaa. Hän tiesi salamasta. Hän olisi hoitanut asiat. Tai miksi ihmeessä en totellut häntä ja lähtenyt tupaani? Voisinpa vielä tehdä niin. Ketä minua nyt auttaisi?

"Professori, minä en ole tehnyt muuta, kuin yrittänyt auttaa teitä", sanoin ja katsoin naista edessäni surullisesti. Minun teki mieli sanoa, ettei minua saanut erottaa, eikä se voinut olla mahdollista, ei minua, ei, mutta sanat takertuivat kurkkuuni ja pakotin itseni nielaisemaan ne. Älä protestoi, älä yllytä, älä ärsyynnytä, älä ivaa, älä provosoi, älä tee mikään, mikä aiheuttaisi ja lietsoisi negatiivisuutta.

"Sairaanhoitaja ja professori Crèin voivat kyllä todistaa."

Purin hammasta ja olin kertomassa tilanteen. Puhumassa totta totuuden tähden ja todistamalla itseni kunnolliseksi, mutta juuri silloin Rose syöksyi sisään oviaukosta ja lysähti maahan vierelleni. "Tappo... kirous...joku... tuolla...", tyttö soperteli ja minun oli vaikea erottaa sanoja huohotuksesta.

Tappo? Oliko hän sanonut tappo? Oliko joku kangistumisen sijaan kuollut? Mitä jos joku olikin katsonut basiliskia suoraan ja kuollut? Ei, olin varmaan käsittänyt jotain väärin. Eihän se voinut olla mahdollista. Ja tyttöhän oli puhunut jostain kirouksesta? Hänhän oli ollut vain hetken käytävillä minun jälkeen, mitä ihmettä siinä ajassa olikaan jo ehtinyt tapahtua?

Vilkaisin Molinaa. Itse asiassa aika paljon kaikkea. Minä esimerkiksi olin saanut uhkauksen erotuksesta. Joka ei saanut pitää paikkansa. Cerinna auttaisi. Hän tietäisi? Voisinko turvata häneen, vaikken ollut varma tunsinko koko henkilöä kunnolla? Ja mitä hänen sanansa olisi Molinaa vastaan? Kummalla oli enemmän valtaa? Olisin ehkä voinut jopa kallistua Molinan puoleen, sillä hän oli vararehtori ja tuvanjohtaja ja vanhempi, mutta epäilin, että myös Cerinna oli vahva luonne, eikä antaisi vääryyden tapahtua. Mikä voisi johtaa siihen, että minun pitäisi saada hänet uskomaan minuun. Mutta kumpaa hän uskoisi helpommin, minua vai Molinaa? Ei olisi vaikea arvata. Sitten voisi tietysti olla rehtori ja tuvanjohtajani ja miksei muutkin professorit. Kai joku heistä uskoi minuun? Minä en ollut tehnyt mitään väärää. Enhän? Tai itseasiassa olin.

"Rose, rauha. Kaikki hyvin. Mikä hätänä? Selittäisitkö ihan rauhallisesti?" pakotin itseni sanomaan ja tavoittelin äänensävylläni asiallista ja ymmärtäväistä. Tähän olisi joku ratkaisu. Kaikkeen olisi joku ratkasu. Pulma oli vain se, että oliko ratkaisu tyydyttävä, vai ikävä?

Minun täytyisi pyrkiä muuttamaan se kunnoliseen suuntaan. Jokaisen panostus olisi tärkeä, mutta minun täytyisi tehdä omastani suurempi painoarvo, kuin muiden, niin saisin tahtoni todennäköisemmin lävitse. Evelyn, rauha. Kaikki hyvin. Ääneni kuiski itselleni ja heitin taas toiveen ilmaan.
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Salaman saanut

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 04 Elo 2015, 22:44

Evelyn ei vaikuttanut erityisen iloiselta kuullessaan professori Molinan erotusuhan. Kukapa olisi, sillä koulusta erottaminen olisi varmasti yksi nöyryyttävimmistä asioista ikinä. Nainen itse ei kuitenkaan nähnyt tytön reaktioita, sillä hän oli ummistanut silmänsä. Hänen päätänsä alkoi jomottaa taas. Vaikka nainen koetti pitää päätään paikallan ja tyhjentää mielensä ahdistavista ajatuksista, kipu vain kasvoi. Hän alkoi nähdä mielessään outoja välähdyksiä salamoista sekä rankkasateesta.

"Professori, minä en ole tehnyt muuta, kuin yrittänyt auttaa teitä. Sairaanhoitaja ja professori Crèin voivat kyllä todistaa."

Evelyn kertoi. Nainen kuuli sanat, muttei sisäistänyt niitä. Hän ei edelleenkään tiennyt, kannattiko kyseisen tytön puheisiin luottaa. Naisesta tuntui, että tuolla tytöllä oli kovasti jotain häntä vastaan. Samalla hänestä tuntui, että myös hänellä itsellään oli jotain tuota tyttöä vastaan. Tyttö vaikutti niin kovin kiltiltä ja ahkeralta, mutta toisaalta hyvin hämärältä. Nainen piti silmiään kiinni ja yritti tyhjentää ajatuksensa, mutta hän alkoi taas nähdä mielessään välähdyksiä illan tapahtumista.

Jälki-istunto, pihamaat, metsä, lasipurkki, vuoheinä, kurpitsamehu, sade, siankärsämö, salama, pikkulimaska, rankkasade, taikasauva, järvi, salama, piharatamo, kaatosade, ukkonen, sateenvarjo, salama, sokaiseva valo...

Professori Molina hätkähti hereille ajatuksistaan, kun hän kuuli säikähtäneen äänen, joka kuului jollekin uudelle tytölle. Ääni kertoi jotain taposta ja kirouksesta. Naisen silmäluomet olivat niin raskaat, ettei hän kyennyt enää avaamaan niitä. Hän tunnisti juuri ja juuri puhujan olevan gryffondortyttö Rose Hill. Mitä tuo tyttö teki täällä? Nainen ei jaksanut tällä hetkellä ajatella sen enempää. Häntä alkoi nukuttaa kamalasti. Mitä loitsuja sairaanhoitaja oli hänen päälleen oikein loitsinut ja mitä liemiä hän oli oikein juottanut?

"Rose, ole nätisti"

Professori Molina sai sanotuksi hajamielisellä äänellään. Hän yritti viimeisillä voimillaan saada selkoa omasta mielestään ja tämän illan tapahtumista. Oliko mahdollista, että Evelyn oli yrittänyt vain auttaa häntä?

// Ajattelin, että seuraava viesti voisi olla viimeiseni. Professori Molinalla ei nimittäin ole "kuolemansa" jälkeen puhtia alkaa selvittelemään kirouksen tekijää. Jos haluatte, voitte minun puolestani jatkaa peliä haluamallanne tavalla. Ajattelin, että seuraavassa viestissä nainen nukahtaisi ja sairaanhoitaja patistaisi tytöt tiehensä. :D //
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Salaman saanut

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 06 Elo 2015, 21:00

Hengitin syvään ja nousin lattialta. "Rose, ole nätisti" Molina sanoi ja Rose vastasi "Kyllä professori Molina." Sitten hän kääntyi Evelynin puoleen. "Joku yritti tappaa minut tappokirouksella tuolla." sanoin.
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

EdellinenSeuraava

Paluu Lukuvuosi 2014-15

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron