Jälki-istuntoa ja muuta ihanaa

[Evelyn Clément]

//Eihh, voi Molina parkaa (voinko edes ajatella näin? No, juu, voinhan mie) yhyy...Molina voinee jatkaa tästä, jos hän haluaa, jos ei, niin joku paikalle sattunut professori voisi ystävällisesti liittyä peliin ja pelastaa tuon ressukan, tai siis nuo kaksi ressukkaa...//

Kuten olin olettanut, ei professori kuunnellut sanojani. "Neiti Clément, asia on nyt kuitenkin niin, että sinä - menet - keräämään - kasvit – NYT! Jos, et kerää niitä nyt heti paikalla, minä -", professori jylisi ja ukkonen peitti loput omalla jyrähtelyllään. Olisin voinut jopa kuvata Molinaa ukkoseksi. Sillä hetkellä tajusin, että saatoin kenties pelätä aavistuksen häntäkin.

Laskin pääni arasti ja minun teki mieli itkeä. Tämän ei pitänyt mennä näin. Ei pitänyt sataa, ei pitänyt ukkostaa, eikä minun pitänyt pelätä, eikä minun edes kuulunut olla täällä. Maailma tuntui olevan niin epäreilu, enkä voinut ymmärtää miksi kaikki oli minua vastaan. Mitä minä tein väärin? Miksi minulle annettiin riesaksi aikuinen ihminen, joka ei erottanut totuutta valheesta, tai nähnyt mitä muut tunsivat.

Minä hytisin ja minua pelotti. Ukkonen ja salamat tuntuivat kamalilta. Katsoin Molinaa ja näin tämän asennosta, kuulin puheesta ja ylipäätään koko naisen kehonkieli viittasi, että hän ainakin aikoisi suunnata järveä kohti. Ehkäpä minun olisikin pitänyt sanoa, että mennään sinne heti, niin hän ei olisi ainakaan mennyt. Tuntui kuin olisin ollut tekemisissä kolmivuotiaan kanssa.

"SINÄ - MENET – NYT!" professori huusi ja tiesin, etten voisi tehdä mitään. Avuttomuus tuntui inhottavalta. Molina töytäisi minua aavistuksen ja lähti sitten itse kävelemään järveä kohti.

Katsoin hieman hänen peräänsä. Minulle ei jäisi valinnanvaraa. Salamoiden pelko oli järjetön. Jos Molina aikoi kulkea tuolla aavalla, minun olisi pakko seurata perässä. En voisi jäädä tähänkään. Jos nainen selviäisi, kuten varmaan kävisi – salamoiden pelko oli järjetön – hän pitäisi huolen, että kärsisin seurauksista, kun en totellut. Nostin purkkikassin. ”Salamat eivät iske minuun”, mutisin ja astuin Molinan perään. Näin miten hänen sateenvarjonsa oli yhäkin naisen käsissä.

Hassua kyllä, mutta sillä hetkellä tulin ajatelleeksi ennustuksen oppikirjaa ja teenlehtien tulkinnassa käytettyjä merkkejä. Sateenvarjo: Ikävyyksiä ja vaikeuksia; suljettuna varoittaa vaarasta. Jostain syystä mietin myös tuota tuntia, ennustuksen tuntia kevään puolella, jolloin olimme käsitelleen tasseografiaa. Muistin luokan kuumuuden ja paha teen maku tuntui yhäkin suussani. Minun ennustukseni oli kuulunut: pärjäisinkö Châteaussa? Tulos oli ollut, että menestyisin onnekkaasti ja siitä tulisi murhetta ja huolia. Minun täytyisi selvittää jotain ja salaisuuksia paljastuu. Minun ei kannattaisi etsiä vaikeuksia ja pitäisi pitää mieli avoinna. Ja sitten olisi taas ongelmia ja joku päätös.

Menestykseni oli melko selvä. Koko vuoteni on ollut melko hyvä ja sitten onnistuin selvittämään basiliskin. Siitä syntynyt murhe on itse asiassa tässä näin, jälki-istuntoni. Ja ironista kyllä, taisin saada jo etukäteen varoituksen, ettei minun olisi kannattanut lähteä basiliskin perään, vaan käyttää järkeä. Ja nyt ongelmia ja päätös? Minun teki mieli nauraa. Joko tämä oli ollut ennustus, tai sitten minä vain aloin oikeasti uskoa huuhaahan ja huhupuheisiin.

Biancan kasvot näkyivät edessäni ja ne nauroivat. ”Otiks sä ennustusta? Sehän on ihan sekavaa höpötystä. Mitä sä niillä tunneilla kuvittelet tekeväs? ” Esimerkiksi läkähtyisin kuumuuteen, mietin. Mutta pieni tunne alkoi uskomaan ja tuo tunne alkoi kasvamaan.

Valtava välähdys valaisi koko pihan ja kassi tipahti käsistäni, kun painauduin maahan ja pitelin korviani. Räsähdys otti siti korviin ja hetken aikaa luulin, että nyt se tapahtuisi. Minä kuolisin. Avasin silmäni ja hetken aikaa ympärilläni pomppi tummia pilkkuja. Räpyttelin silmiäni. Molinan sateenvarjo leijaili ohitseni ja silmäni kavenivat epäilevästi. Käänsin pääni ja näin Molinan.

Nainen oli ehkä kymmenen metrin päässä. Nainen oli kaatuneena maassa hiukset pörhöllään ja punaista nestettä valui hänen viereensä. Sydämeni jätti iskun välistä. Hetken aikaa en voinut kuin istua ja tuijottaa. Hengitykseni kohosi. Aloin mennä sokkiin.

Etäinen tunne syytti minua ja huusi jotain siitä, että minä en estänyt Molinaa tulemasta aukealle, minä enteilin ukkosia ja salamoita ja minä ylipäätään olin tehnyt kaiken väärin! Jos minua ei olisi, ei professori edes olisi ollut täällä. Mila saattaisi olla kunnossa. Mitä ihmettä minä menin tekemään. Olin puhunut kuolemista, mutta enkai ollut tarkottanut niitä? Ei niin voinut tapahtua.

Painoin jalat kehoani vasten ja tärisin. Sade rummutti maata. Vilkaisin Molinaa ja tein oudolta tuntuvan päätöksen. Nousin ylös. Kaivoin sauvan eteeni ja osoitin sitä taivasta kohden loitsua ajatellen. Punaiset kipinät lensivät varoittavina ilmaan ja toivoin hartaasti, että joku, ihan kuka vain, näkisi ne ja saapuisi paikalle auttamaan.

Toinen salama välkehti ylhäällä, muttei osunut minuun. En edes tiedä tiedostinko tuo. Jylinää en kuullut, mutta korvissani soi silti. Askelsin kohti Molinaa ja tuijotin näkyä. Kurpitsamehupullo oli aihettanut punaisuuden ja nainen näytti melko elottomalta.

Kumarruin professorin viereen ja ravistelin häntä. ”Herää”, sanoin ponnettomasti. Tuntui, etten kuullut mitään, mutta silti tunsin sydämeni tykytyksen. Älä ajattele nyt. Toimi. Laitoin käteni naisen nenän eteen ja toivoin tuntevani hengityksen, mutta sitä ei tuntunut. Painoin käteni hänen keholleen, mutten tuntenut sydämen tykytystä. Ei elonmerkkejä. Taivutin naisen päätä hieman taaksepäin ja toivoin, että se riittäisi hengitysteiden avaamiseen. Minun pitäisi aloittaa elvytys, tajusin.

Laitin kädet päällekkäin naisen rinnalle ja aloin painamaan. ”Yksi, kaksi, kolme...”, kunnes pääsin kolmeenkymmeneen. Vedin henkeä ja painoin naisen nenää ja puhalsin hitaasti naisen keuhkoihin ja toistin puhalluksen. Auta, auta.Aloin taas paineluelvytyksen. Toistin liikkeitä ja toivoin.

En jaksaisi enää pitkään. Katsoin Molinaa enkä tiennyt mitä ajatella. Puhalla. Nainen ivasi minua. Hän ei uskonut minua. Hän aiheutti minulle jälki-istunnon. Paina. Se olin minä. Minä tein tyhmyyksiä. Minä ansaitsin kaikki ongelmat. Molinalle tuli vain ongelmia minun takiani. Paina. Kyyneleet alkoivat valua poskiani pitkin.

Käsiini sattui. Minulla oli kohmeinen olo ja ukkonen kuului taas jylisevän. Minua pelotti, että se osuisi taas. Mikään ei estäisi kahta osumista samaan kohtaan. Olin varma, etten jaksaisi enää. Painelu oli raskasta, yllättävän raskasta. Paha maku tuntui kurkullani. Ei tässä näin pitänyt käydä. Näin ei vaan voinut käydä. Ei saanut käydä.

”Anna anteeksi”, sanoin. Minun teki mieli itkeä. Miksen voinut tehdä enempää? Miksi minä olin niin heikko? Minua säälitti tuo opettaja ja häiritsi ajatus, että minä saatoin olla viimeinen jonka hän näki. Ja viimeinen tekoni oli ollut olla tottelematon. Ja olin ivannut häntä.

”Anteeksi”, kuiskasin ja lopetin painallukset. En jaksanut enempää. Salamat välähtivät taas taivaalla ja ukkonen jylisi. Minun pitäisi saada meidät pois täältä. Pois koko paikalta. En tiedä jaksoinko. Vain yksi levitaatioloitsu? Senhän opin jo ensimmäisellä luokalla, yritin kannustaa itseäni.

En voisi kävellä riistanvartian tuvallekaan asti. En pystyisi. Tunsin itseni jäykäksi. Katsoin salamoita ja niiden aavemaista tanssia. Olisin voinut jopa sanoa sitä kauniiksi. Ajatus tuntui kummalliselta. Katsoin taivaalle ja annoin sateen tulla vasten kasvojani. Outoa kyllä, mutta pidin tuulesta, sateesta en ollut niin varma, mutta pisarat tuntuivat lämpimiltä jo muuten kohmeisella ihollani.

Loihdin taas punaisia kipinöitä sauvasta ja toivoin parasta. Tähänkö tämäkin päättyisi? Kukaan ei tullut. Voimani oli loppu ja kyyneleeni valuivat sateen mukana kasvojani pitkin, salamoiden tanssiessa.

[Cerinna Crèin]

// Jos käy, Cerinna voisi sattua paikalle? Hän saattaisi olla esim. menossa riistanvartijan mökkiin ja huomata Even ja Molinan? Jos ette halua, ei tietenkään pakko (: //

[Mila Molina]

// Minun puolestani voit tulla mukaan! Voit vaikka kirjoittaa viestin seuraavaksi, niin minä kirjoitan sitten sinun jälkeen. //

[Rose Hill]

//pääsisikö Rosekin mukaan. Olisi vaikka Cerinnan kanssa menossa riistanvartijanmökille :3 (surullista nyyhkistä :() ei ole tietenkään pakko jos teille ei sovi//

[Cerinna Crèin]

// Haa, päätin kokeilla välillä ropettaa muutama peli minä-kertojalla, katsotaan mitä tästä tulee (: //

Hätkähdin ajatuksistani kun salama iski kovaa. Tuntui, kuin koko linna olisi tärissyt hetken ajan. Vilkaisin ikkunasta ulos ja mielialani laski. Minun olisi mentävä riistanvartijan mökille hakemaan ensiluokkalaisten oppituntia varten sulkia. Riistanvartija oli sanonut, että tällä oli runsaasti isoja linnun sulkia. Nousin ylös työpöytäni äärestä ja huokaisin. Nyt oli kesä. Kesä! Auringon kuuluisi paistaa ja kuuluisi olla lämmintä. Toisaalta, mikään ei ollut niin kuin kuuluisi. Koululla vaelteli basiliski. "Mitäköhän seuraavaksi...", jupisin itsekseni kun otin paksun matkaviittani naulakosta ja puin sen ylleni. Osoitin sauvallani viittaani ja mutisin. Nyt en ainakaan kastuisi. Nappasin mukaani suojahansikkaat ja pienen rasian linnunsulkia varten.

En tavannut matkalla eteishalliin ketään, jos ei raivokkaasti itsekseen kiroilevaa pahansisuista aavetta laskettu. Tuhahdin halveksivasti ja avasin puiset tammiovet. Vedin suojahanskat käteeni ja hupun peittämään tummanruskeat kiharani. Astuin ulos kaatosateeseen ja ukkoseen. Mahdoin olla järjiltäni kun menin tälläisellä säällä ulos. Huokaisin ja aloin juosta eteenpäin, hieman kumarassa jottei hyinen tuuli osuisi niin pahasti kasvoihini. Kohotin päätäni hieman ja näin jotain veret seisauttavaa.

Parikymmentä metriä minusta oikealla, makasi pitkä hahmo maassa. Tuon ylle oli kumartunut joku, joka näytti elvyttävän tuota. Harpoin ripeästi heidän luokseen ja sydämeni jätti yhden lyönnin välistä. Tunnistin maassa makaavan henkilön. Kurtistin kulmiani ja huomasin sateenvarjon. Älysin mitä oli tapahtunut, ennen kuin edes kysyin. Molina oli näköjään ollut ulkona sateenvarjon kanssa ja salama oli iskenyt tähän. "Kuka sinä olet ja mitä Milalle on tapahtunut?", tiukkasin toiselta paikalla olleelta. Tuo näytti nuorelta, saattoi olla toisluokkalainen.

Kaivoin sauvan taskustani. Sivalsin sillä kuin veitsellä ja Molinan ruumiin läpi, päästä varpaisiin, kulki hopeinen välähdys. Sydän ei lyönyt. Välähdys olisi ollut kultainen. Heilautin jälleen sauvaani, tällä kertaa ilmaan putkahti tyhjästä paarit. Tähtäsin Molinaan sauvallani ja hänen ruumiinsa leijui aavemaisesti paareille. "Hänet täytyy viedä sairaalasiipeen, minä en tiedä mikä hänellä on.", suustani pääsi. Oliko professori kuollut? Sydän ei lyönyt...

Leijutin paareja edelläni. "Sinä saat luvan seurata minua ja selittää, miksi olette täällä ja mitä olet hänelle tehnyt!", käskin vihaisena. Mulkaisin tyttöä soimaavasti ja pinkaisin puolijuoksuun. Professori oli saatava nopeasti sairaalasiipeen tai hän voisi menehtyä. Toivottavasti herra Ratcate olisi paikalla. Päätin lähettää tyolle viestin edeltä. "Odotum suojelius!", huudahdin ja sauvastani purkautui hopeinen satakieli. "Herra Ratcatelle. Tuon professori Molinan kohta sinne. Sydän ei lyö. Saanut salamasta iskun tai sitten eräs tyttö on pahoinpidellyt hänet, en tiedä.", sanoin suojeliukselle ja tämä liisi linnaan.

[Evelyn Clément]

// ah, joku tuli auttamaan, mutta voih mitä syytöksiä :D Eve parka... no jatkaako Molina, vai onko hän tajuton ja tyrkkään Even viestin väliin? Mikä lienee sopivan?//

[Mila Molina]

// Minä voin kirjoittaa, katsotaan mitä keksin kirjoitettavaksi. Huomenna ehdin koneen ääreen. //

[Michael Evans]

// Vau. Tähän mennessä pisteytettynä:
Evelyn Clément 18p
Mila Molina 14p
Cerinna Crèin 3p
jatkakaa kaikessa rauhassa... //

[Mila Molina]

Professori Molina makasi märällä nurmikolla tajuttomana, tiedottomana mistään tapahtuneesta. Kaikki oli tapahtunut niin yllättäen, ettei hänellä ollut aikaa reagoida. Jos nainen olisi jäänyt tajuihinsa, hän olisi tietenkin syyttänyt tapahtumasta joko ukkosta, sateenvarjoa tai Evelyniä. Nyt syytökset jäivät tekemättä. Naisen olo tuntui tyhjältä - niin tyhjältä kuin tajuttoman olo pystyi tuntumaan. Hän ei pystynyt edes raivoamaan, jonka taatusti olisi tehnyt, jos vain olisi pystynyt.

Nainen näki sokaisevan kirkkaan valon välkähdyksen.

Kun Evelyn aloitti elvytyksen, professori ei tuntenut mitään. Hän ei voinut aavistaa, kuinka huolissaan tyttö oli ja kuinka ison vaivan hän näki yrittäessään saada naisen takaisin tähän maailmaan. Vaikka professori varmasti oli yksi viimeisimmistä henkilöistä, jonka kanssa tyttö olisi halunnut viettää tulevaisuudessa aikaa, tuo yritti silti kaikkensa. Tuo painoi suunsa naisen suuta vasten ja puhalsi. Tuo painoi kätensä naisen rinnalle ja painoi. Tuo syytti kaikesta tapahtuneesta vain itseään. Hän pyysi anteeksi.

Nainen näki kirkkaan valon välkähdyksen uudestaan.

Paikalle saapui myös loitsujen professori, Cerinna Crèin. Professori Molina ei tuntenut, kuinka tuo loitsi tyhjästä paarit ja ohjasi naisen makaamaan paarien päälle. Hän ei tuntenut, kuinka Cerinna lähti kuljettamaan paareja kohti koulurakennusta, seuraten itse perässä. Hän ei tiennyt, kuinka suuri huoli tästä kaikesta syntyi.

Nainen näki saman valon välkähdyksen jo kolmannen kerran.

Jos nainen olisi tiennyt tästä kaikesta tapahtuneesta, hän tuskin olisi tullut nöyränä jakamaan kiitoksia Evelynille, Cerinnalle ja muille vaivaansa nähneille. Luultavasti hän olisi pysynyt omana kireänä itsenään ja syyttänyt tapahtumasta ukkosen, salaman ja Evelynin lisäksi myös Cerinnaa. Toisaalta hänen sydämensä olisi voinutkin leppyä kaikesta tuosta huolenpidosta ja huomiosta, jota nainen oli saanut. Toisaalta hän olisi myös voinut suhtautua aika välinpitämättömästi koko tapahtumaan. Aika näyttää.

Nainen näki välähdyksen jälleen kerran uudestaan. Mikä se oli? Oliko se kuolema?

// Tällekin pelille saisi tehtyä jatko-osan sairaalapelinä. Vai onko sairaalapelejä jo mielestänne liikaa? Toki tässäkin pelissä naisen kohtalo voisi ratketa, mutta sairaalasiipi ei enää ole pihamailla. Rose voi puolestani tulla mukaan, jos jatkamme tätä peliä. //

[Evelyn]

//Juu, hienoa, laitan vielä vastauksen ainakin tähän ropeen, tänään en välttämättä ehdi, kun en pääse koneelle ja on niin sairaan vaikea kirjoittaa täl, mikälie macil (en ikävä kyllä ole tekniikan ihmelapsi). Voidaan tehdä uus sairaalapeli vielä, ainakin olen mukana. Mikäli Rose (sorry, en vaan huomannut äskeistä viestiä!) vielä haluu, niin siihen voit liittyä miunkin puolesta mukaan.
Enkä edes jaksa kirjautua, joten joudutte kärsimään siitäkin... no kuitenkin, tää on vaa turha pikapostaus, et oon viel elos...//