Jälki-istuntoa ja muuta ihanaa

[Cerinna Crèin]

// Joo voidaan mun puolesta pelata sairaalapeli tästä, ja Rosekin voi tulla mukaan siihen. Laitetaanko minä ja Eve vielä yhdet viestit ja sitten siirrytään sairaalasiipeen? //

[Rose Hill]

//ihan sama minulle. Rose voisi vaikka nähdä että Molinaa viedään sairaalaaiipeen ja seurata salaa :3//

[Evelyn Clément]

Rukous. Se voi olla sanoja, tai toiveita tuuleen. En ole varma, olinko sanonut nuo sanat, olinko toivonut niitä, mutta silti pyyntööni vastattiin. En nähnyt, kun hahmo saapui minun ja Molinan luokse, vaan tärisin. Huomasin naisen vasta, kun hän avasi suunsa ja alkoi syöltämään sanojaan: ”Kuka sinä olet ja mitä Milalle on tapahtunut?”

Ääni kuului, mutten hetkeen reagoinut mitenkään. Kuulin sanat, mutta tuntui, etten ymmärtänyt niitä. En ymmärtänyt mitään. Tämä on unta. Tämä on vain pahaa unta. Tämä tuntuu unelta. ”Minä... Molina... salama, minä varoitin häntä, sanoin ettei ukkoseen saanut viedä sateenvarjoa, mutta, ...mutta hän ei kuunnellut, Molina,... ukkonen, salamat tanssivat”, sopersin ja ääneni kuulosti oudolta ja etäiseltä.

Tuijotin naista ja huomasin, että hän näytti tutulta. Minähän olin nähnyt hänet. Tunsin hänet. Cerinna Crèin, professori. Loitsujen professori. Oivallus alkoi lipua minua kohti. Nainen oli kaivanut sauvansa esiin ja veti sillä nyt viillon ilmaan. Näin hopeista valoa. Sen täytyi olla loitsu ja tuo nainen, joka makasi maassa, oli Molina. Salama oli iskenyt naiseen. Ja minä olin ollut paikalla. Olin jälki-istunnossa Molinan kanssa ja täällä ukkosti. Pelkäsin ukkosta. Molina ei uskonut minua, hän oli menossa lammelle, keräsimme kasveja. Ei, vaan minä keräsin.

Crèin loi paarit ja Molina leijaili niille. Kallistin aavistuksen päätäni ja katselin professoreita epävarmana. Minulla oli kumma olo."Hänet täytyy viedä sairaalasiipeen, minä en tiedä mikä hänellä on", Cerinna sanoi. Minut pitäisi viedä sairaalasiipeen, ajattelin, mutta tiesin, että Molinan tila oli vakavampi. ”Niin”, sanoin hitaasti. ”Salama iski häneen.”

Tajusin olevani yhä maassa ja nousin varovasti. Sade takoi yhä maahan ja ukkosti. Horjahdin hieman. En jaksaisi kävellä. Ei. Minä jaksaisin. Oli pakko. Pakko. Minä olin Clément ja tekisin sen. Olin Clément? En ollut varma. Päätäni särki. Otin askeleen Cerinnaa kohti ja hän katsoi minua ärtyneesti. Mitä minä olin hänelle tehnyt?

En muistanut. Tuntui heikolta. Cerinna alkoi juoksemaan, tai ainakin se tuntui siltä. En meinannut pysyä hänen perässään ja koko käveleminen tuntui heiveröiseltä vaapunnalta. Mikä kumma minulla oli? Salama ei iskenyt minuun! Se iski Molinaan, hänet täytyi viedä turvaan. Nyt.

Otin askeleen ja toisen. Yritin pysyä Créini tahdissa. Sokki. Olin ollut sokissa. Olinko yhäkin? Minusta tuntui etäiseltä, mutta silti tunnuin tajuavan, mitä tapahtui. Molinaan oli iskenyt salama. Minä olin yrittänyt elvyttää häntä, mutten onnistunut. Olin lähettänyt ne kipinät ja Cerinna oli nähnyt ne ja tullut auttamaan. Niin sen täytyi olla. Niinhän se oli. Hän auttaisi.

"Odotum suojelius!" Créin huudahti ja hopeainen satakieli leijui hänen sauvastaan. Cerinna puhui sille:"Herra Ratcatelle. Tuon professori Molinan kohta sinne. Sydän ei lyö. Saanut salamasta iskun tai sitten eräs tyttö on pahoinpidellyt hänet, en tiedä."

Katsoin naista. Katsoin lintua ja minua pyörrytti. Silti jostain sain ääneni takaisin. ”Olen Evelyn, Evelyn Clément, professori”, ilmoitin ja ääneni kuulosti hieman hiljaisemmalta, kuin yleensä, mutta silti siltä, etten olisi niin heikko, kuin tunsin olevani. Olisin voinut hymyillä sille, jos tilanne olisi ollut toinen, mutta nyt en saanut suutani edes irvistykseen.

En ymmärrä, miksi hän väitti niin. Minähän olin elvyttänyt naista, joten miksi olisin vahingoittanut häntä? ”Minä en ole satuttanut professori Molinaa, professori”, huomautin, mutta epäilin, ettei se ollut totta. Käytävillä, eilen. Olin aiheuttanut sauvastani salaman ja tänään salama oli iskenyt Molinaan. Minä en estänyt Molinaa menemästä aukealle sateenvarjon kanssa. En ollut tehnyt sitä. Tämä oli minun syytäni. Ketään muuta ei ollut paikalla, joten ketä muuta voisin syyttää? Ellei Molinaa? Mutta olin oppinut kerrasta, enkä enää väittäisi professorille vastaan, en niin, että hän huomaisi sen. Enkä voisi syyttää Molinaa tapahtuneesta, koska professorit eivät uskoneet oppilaita. Miksi olisivatkaan uskoneet? Mehän olimme vain typeriä lapsia! Lapsia...

”Meteomanausloitsu voisi olla paikallaan, professori. Mikäli olisitte niin ystävällinen”, sanoin, mutta ääneni kuulosti anelevalta. Olin oppinut ja tällä kertaa uskoin jo nöyryyden hyveeseen. ”Pyydän anteeksi, että selitin jotain sekavaa äsken, professori. Oloni ei ollut kovin hyvä”, sanoin, mutta minusta tuntui nytkin heikolta. Pakotin itseni jatkamaan:”Mikäli sallitte, voisimmeko nyt siirtyä sairaalasiipeen, professori Molina ei voi hyvin, kuten tiedätte, voimme kai puhua siellä, kun -”heilahdin hieman. Suljin silmät ja pidin päätäni hetken. ”Kun voin itse paremmin.”

"sairas, miten alkoi huippaamaan", mutisin ranskaksi. En sanonut sitä Cerinnalle, mutten itsellenikään. Pikemminkin en kenellekään, kuin se olisi tullut vain jostain sisältä.

Silmät auki. Katso horisonttiin ja rauhoitu. Olisin voinut nauraa. Tämä oli outoa, en saanut pyörtyä nyt. Molina tarvitsi apua. Mutta joskus toiveita ei kuulla, eikä minulla useinkaan ollut onnea. Mutta nyt oli pakko pysyä pystyssä. Liikahdin hieman askeleen voimasta ja etenin. En nopeasti, mutta kuitenkin. Sitten jalkani pettivät ja silmissä alkoi sumentumaan. Ei. Pakko auttaa Molinaa, auttaa itseäni. Pakko toimia. Olla pystyssä. Pakko.

Helpotus kulki kuitenkin ylitseni. Ei ollut pakko. Professori oli tullut paikalle ja hän hoitaisi asiat tästä eteenpäin. Minä en ollut enää vastuussa Molinasta. Kaikki muuttuisi paremmaksi. Kaikki muuttuisi. Muuttuisi. Muuttuisi?

//Lopetan Evellä tähän. Kiitos Mahtavalle Molinalle ja Cerinnalle, että löysit mukaan ja kuulit tai näit kipinät ainakin osaksi. Jatkakaamme jossain välissä, laitan viestiä yksärillä, niin päästään ehkä eteenpäin...//

[Mila Molina]

Pelin pisteytys:

Mila Molina: 7 p
Evelyn Clément, Serpentard: 8 p
Cerinna Crèin: 5 p