Operaatio luutakomero

[Inés Ortega]

//Tämä pelialue on varattu Inékselle, Lloydille ja Roselle! //

Sää oli aurinkoinen ja lämmin eikä taivaalla näkynyt pilvenhattaraakaan. Loppukokeet olivat vihdoin ohi ja pari viimeistä päivää ennen kesälomaa olisivat kokonaan vapaita oppitunneista. Päivä oli siis kaikin puolin ihanteellinen huispausharjoittelulle. Niin Inéskin ajatteli astellessaan Châteaun käytävillä kantaen olallaan jo parhaat päivänsä nähnyttä luutaansa Nimbus 2000;ta. Hän oli pukeutunut huispauskaapuihinsa ja letittänyt paksut, punaiset hiuksensa ranskalaiselle letille.

Viimeiset päivät olivat olleet Inékselle varsin raskaita. Tyttö oli ollut koko kevään kangistuneena ja vironnut vain muutamia viikkoja ennen loppukokeiden alkua. Aikaa kertaamiselle ei siis ollut ollut paljoakaan, eikä asiaa helpottanut yhtään se, että Inékseltä oli jäänyt väliin melkein puolet lukuvuoden oppitunneista. Hän oli kuitenkin selvinnyt kuin selvinnytkin kokeista, eikä hän aikonut uhrata niille enää ajatustakaan.

Huispausharjoitteluaan varten Inés tarvitsisi kuitenkin käyttöönsä kaadon. Hän tiesi, että sellaisen voisi löytää ainakin luutakomeroista, joita sijaitsi ainakin tusinan verran linnan maanalaisessa kerroksessa, jonne Inés suuntasikin askeleensa. Käytävä maan alla oli autio ja eikä mistään kuulunut inahdustakaan. Suurin osa oppilaista taisi olla ulkona nauttimassa auringosta. Ja miksi kukaan ylipäätään muutenkaan viettäisi aikaansa kolkoissa tyrmissä?

Hetken käveltyään ja kokeiltuaan suljettujen ovien kahvoja Inés löysi etsimänsä: lukitsemattoman luutakomeron. Voitonriemuisena Inés avasi oven kokonaan ja astui komeroon asetettuaan ensin luudanvartensa pitämään ovea auki. Luutakomerossa oli sysipimeää ja Inés oli pahaksi onnekseen unohtanut sauvansakin makuusaliin eikä siksi voinut sytyttää sauvallaankaan valoa. Käsikopelolla tyttö yritti tunnustella löytyisikö komeron lattialta kaatoa kun yhtäkkiä jostain kuului etäinen kalahdus. Inés säpsähti niin, että huitaisi vahingossa kädellään luudanvarren pois ovensuusta. Kuului vaimea kliks oven sulkeutuessa.

Inés painoi salamana kätensä oven kahvalle ja työnsi. Mitään ei tapahtunut. Hän kokeili vielä uudestaan, mutta ovi oli ja pysyi suljettuna. "Voi ei, voi ei, voi ei..", Inés mutisi ääneen työntäen nyt ovea kaikin voimin."Apua!", tyttö huusi ja paukutti ovea. "Haloo?! Kuuleeko kukaan?". Paniikki alkoi hiljalleen hiipiä tytön mieleen. Kuinka kauan kestäisi ennen kuin joku löytäisi hänet? Käytävä oli ollut tyhjä hänen tullessaan sinne, eikä Inés tiennyt kuinka usein tyrmissä vierailtiin. Mitä jos hän jäisi sinne useiksi päiviksi tai jopa viikoiksi? Inés alkoi olla jo varma lähestyvästä nälkäkuolemastaan kun hän kuuli etäisten askelten äänten lähestyvän. "APUA! HALOO?! Olen jumissa täällä komerossa!", Inés huusi nyt kaikella tarmollaan toivoen, että kuka ikinä käytävällä astelikaan kuulisi.

[Matthias Frankowski]

Olihan se arvattavissa, että jos kerran lupautuisi tuuraamaan yhtä huispausjoukkueen jäsentä virallisessa ottelussa ja muutenkin auttaa urheilutarvikkeiden kantamisessa, voi yhtäkkiä joutua juoksupojaksi. Ja niin siinä kävikin, vaikken oikein ollut siitä niinkään innoissani. Serpentardin joukkueen pitäjä pyysikin minua sitten etsimään etsijällämme vähän paremman luudan harjoituksia varten, kun hänen vanha oli jo joidenkin mielestä liian vanha.

”Tyrmissä on luutakomeroita etippäs poika sieltä”, oli sanonut samainen pitäjä, kun läksin etsintäreissulle. Päivä oli vihdoinkin kesäinen ja tyrmissä käveleminen oli virkistävän viileätä. Käytäviä pitkin astellessa aina sopivin välimatkoin näyttäytyi uusia ovia, mutta nekin olivat lukittuja kuten aiemmatkin.

Ajattelin jo että ottaisinko sauvani esiin laukustani, jonne sen olin tunkenut sillä voisinhan koittaa saisinko ne loitsittua auki, kun ei tuntunut muitakaan olevan täällä alhaalla. Jatkoin kuitenkin matkaani eteenpäin katsomattani kuitenkin sen suuremmin minne kuljin. Olinko sittenkin jättänyt sauvani poikien makuusaliin vai oliko se ajautunut laukkuni pohjalle, kun en sitä niin paljoa käyttänyt.

Koitin seuraavaa ovea, lukittu, sitä seuraava ja sekin oli lukittu. Mistäköhän sitä nyt luudan saisi, ihme ettei sellaisia lojunut täällä vapaana kun tyrmien lattialla oli kuitenkin jonkin verran hiekkaa, kissanhiekalta se kylläkin näytti, mutta ei kai täällä mitään kissoja pidetty.

”Apua! Haloo?”, kuulin yhtäkkiä ja olin lyödä ihmetyksen vallassa pääni yhtä toista ovea vasten kun kokeilin oliko se mahdollisesti auki. Astelin pari askelta eteenpäin ja tuntui siltä kuin joku tosiaankin oli yhden oven toisella puolen, kun kuulin vielä samaisen äänen huutavan ja selittävän olevansa jumissa siellä. Tämäpä mahtavaa, miten nyt Frankowski aiot kunniakkaasti selviytyä tällaisesta tilanteesta. Haroin hiuksiani taaksepäin ja pähkäilin kuumeisesti mitä tekisinkään seuraavaksi. Olisi varmaan hyvä tyynnyttää jumissa oleva henkilö sanomalla että asia olisi hoidossa ja kunnossa, mitä se ei oikeasti ollutkaan.

”Mm.. Kaikki hyvin, pääset pian ulos sieltä”, vastasin oveen nojautuen ja koitin liikuttaa sen kahvaa. Se liikkui, muttei ovi avautunut. Joko ovi oli lukittu tai sitten se oli jumittunut, toivoin että jälkimmäinen vaihtoehto olisi käypä selitys tähän. Jos se nimittäin oli oikeasti lukittu, niin en omistanut mitään takeita sille että onnistuisin loitsuissa ja saisin sen auki. Muutenkin vaikuttaisin tyhmältä, jos yrittäisin alohomora – loitsua enkä onnistuisi siinä, mutta joku toinen onnistuisi sillä aukaisemaan oven.

//Seuraavaksi olisi siis vuorossa Rose.

[Rose Hill]

//Rose on nyt sillä apealla päällä ja piiloutuu yleensä sillon ne on ekat jotka näkee Rosen tälläsena//
Rose käveli huispauskenttää pitkin alas luutakomeroihin hän tiesi ettei kukaan ole siellä usein. Rose meni kyhjottämään pimeään nurkkaan ja painoi päänsä polviinsa. Rosella oli jälleen kerran päällä apea puoli jota ei halunnut kenenkään näkevän ja oli sen vuoksi yksinään. Hetken päästä joku tyttö tuli alas ja meni luutakomeroon. Rose liikahti ja samalla jokin metalliesine tipahti maahan. Rose näki varjoista kun ovi sulkeutui ja tyttö alkoi huutaa apua. Rose käveli hitaasti oven luokse, painoi ovenkahvan alas ja veti ovea. Mitään ei tapahtunut. Rose meni takaisin varjoon ja ajatteli "Kyllä joku toinen tulee hänellä on varmasti taikasauva mukana". Hetken päästä Rose näki kun joku poika laskeutui alas portaita, kuuli äänen ja alkoi kokeilla luutakomeroiden ovia. Rose astui esiin varjoista ja sanoi hiljaa"mitä teet? Jos etsit sitä tyttöä niin hän meni tuonne" Hän osoitti erästä kaappia ja meni sen luokse"se on lukossa eikä minulla ole taikasauvaa mukana" Rose sanoi taas hyvin hiljaa. Sitten hän astui pojan eteen. Poika oli Rosea paljon pidempi ja Rose vaikutti hyvin pieneltä häneen verrattuna. Rose kysyi "Kuka olet?"

[Inés Ortega]

// Pahoittelut viivästyneestä vastauksesta, viikkoni oli hyvin kiireinen! //

Askeleet pysähtyivät luutakomeron oven taakse, ja Inés kuuli jonkun työntävän oven kahvasta. Hetken aikaa Inés jo ajatteli pääsevänsä loukosta, mutta ovi ei auennutkaan ja hetken päästä askeleet taas etääntyivät. Mitä tämä nyt on?!, Inés ajatteli ryhtyen taas hakkaamaan ovea. "Haloo?! Kuka siellä on?", hän huusi, mutta askelten ääniä ei enää kuulunut lainkaan. "Haloo!? Apua! Auttakaa!", Inés oli hämmentynyt ja ärsyyntynyt. Miksei oven takana käynyt ollut auttanut häntä?

Ei mennyt kauaa ennen kuin käytävältä kuului taas aselten ääniä. Tulikohan hän takaisin?, Inés pohti paukuttaessaan edelleen ovea avunhuutojen säestämänä. Askeleet pysähtyivät oven taakse ja tällä kertaa joku puhui: "Mm.. Kaikki hyvin, pääset pian ulos sieltä", kuului pojan ääni. Inés hengähti huojentuneena. "Kiitos", hän sanoi pojan painaessa kätensä oven kahvalle yrittäen avata sen, mutta turhaan. "Ei auta, se on lukkiutunut", Inés sanoi.

Samassa oven taakse kuului ilmaantuvan toinenkin hahmo. "Se on lukossa eikä minulla ole taikasauvaa mukana", kuului nyt hiljainen tytön ääni. Sitten tyttö kysyi pojalta, kuka tämä oli. "Sattuisiko nyt edes toisella teistä olemaan taikasauvaa mukana? En mieluusti viettäisi täällä koko päivää", Inés sanoi nyt hieman kärsimättömällä äänellä. "Vai pitääkö minun yrittää murtaa ovi?". Se oli lähinnä vitsi, mutta vaistonvaraisesti Inés vilkaisi ympärilleen. Pimeässä komerossa hän ei kuitenkaan erottanut juuri mitään, vain hämärästi muutaman luudanvarren nojaamassa komeron takaseinään. Niistä tuskin olisi mitään apua.

[Matthias Frankowski]

Kun päästin irti kahvasta, paikalle oli ilmestynyt samainen tyttö, jonka olin aiemmin nähnyt ja kysynyt, että etsisinkö jotain tyttöä ja kertonut minne tämä oli mennyt. ”Se on lukossa eikä minulla ole taikasauvaa mukana”, ruskeatukkainen tyttö totesi itsestään selvyyden ovesta. Olin hieman pettynyt siitä, ettei toisella ollut taikasauvaa mukana, sillä se tarkoitti sitä että minun pitäisi yrittää avata ovi loitsulla.

”Lloyd Frankowski”, esittäydyin itseäni lyhemmälle tytölle, vaikken ymmärtänyt miten se auttaisi luutakomeron oven avaamisessa. ”Sattuisiko nyt toisella teistä olemaan taikasauvaa mukana? En mieluusti viettäisi täällä koko päivää”, kuului kärsimätön ääni komerosta, purin huultani.

Kaiken järjen mukaan minun pitäisi kertoa, että minulla oli taikasauva mukana, loitsia taidokkaasti ovi auki ja kaikki olisi hyvin. Mutta tiesin, ettei se kävisi niin helposti kun kerran minusta oli kyse. Olin myös jo esitellyt itseni ja näin arvoisa Frankowski pilaa maineensa myös tässä taikakoulussa, bravo.

”Vai pitääkö minun murtaa ovi?” komeroon vangittu tyttö kysyi ja olin ehdottomasti tuon idean puolella ennemmin. Pyyhkäisin kädelläni otsahiukset pois kasvoiltani ja kerroin kuitenkin komerossa olevalle tytölle, että minulla saattaisi olla sauva mukanani. Avasin laukkuni uudelleen ja penkoin ja etsin kunnes löysin sen minkä olisin ehkä sittenkin mieluiten jättänyt poikien makuusaliin – sauvani.

Kääntelin sauvaani tarpeettoman kauan käsissäni, pähkäillen mitä nyt tekisinkään. Yritin muistella niin loitsujen tuntia kuin Evelynin kanssa sovittua harjoituskertaa joka kuitenkin taisi peruuntua. Mielelläni olisin tyrkyttänyt sauvaani tuolle toiselle tytölle, sillä tämä ehkä osaisi loitsia paremmin kuin minä. Mikä edes sen loitsun nimi oli, jolla avattiin lukittuja ovia. Tilannetta ei tuntunut helpottavan se, että komerossa oleva tyttökin tuntui jo aika kärsimättömältä aiheuttaen lisää paineita.

[Rose Hill]

Poika esittäytyi ja alkoi kaivaa taikasauvaa laukustaan. Hän näytti empivän ja Rose kysyi "Mitä odotat? Pitääkö minun tehdä tuo?" Hän astui askeleen eteenpäin ja sanoi "olen muuten Rose." Tyttö joka oli kaapissa alkoi käydä kärsimättömäksi ja huusi "Vai pitääkö minun murtaa ovi?" Lloyd näytti siltä että se olisi parempi idea joten Rose huusi "Ihan sama!" Rose astui uuden askeleen eteenpäin ja painoi korvansa ovea vasten. Yhtäkkiä kaikki pimeni. Rose kompuroi pimeydessä ja törmäsi johonkin. Rose huomasi makaavansa lattialla ja kysyi "Lloyd missä olet en näe mitään? "

[Mila Molina]

Pelin pisteytys

Inés Ortega, Serdaigle: 5 p
Lloyd Frankowski, Serpentard: 6 p
Rose Hill, Gryffondor: 3 p

Tämä on väliaikainen pisteytys, saatte halutessanne vielä jatkaa peliä. Jos pelaatte pelinne loppuun, saatte kaikki 5 lisäpistettä.

[Inés Ortega]

Oven toisella puolen olevat esittäytyvät toisilleen ja heidän nimikseen paljastuivat Lloyd Frankowski ja Rose. Inés yritti kaivella mielensä perukoilta nimiin sopivia kasvoja ja hetken kuluttua hänen mieleensä putkahti lyhyt ruskeahiuksinen gryffondortyttö Rose. Inés oli ollut samoilla neljäsluokkalaisten tunneilla Rosen kanssa, mutta hän ei tuntenut tätä sen koommin. Lloydista Inéksellä ei ollut mitään muistikuvaa, joten tämän täytyi olla eri vuosiluokalla.

Luutakomeron tunkkainen ilma alkoi hiljalleen tukaloittaa Inéksen oloa. Vetäen syvään henkeä hän painoi korvansa komeron oveen kuullakseen paremmin toiselle puolelle. Lloydiksi esittäytynyt kertoi oven läpi, että hänellä saattaisi olla sauva mukanansa. Inés huokaisi jo hieman helpottuneena, mutta saattaisi olla voisi ihan hyvin tarkoittaa ettei pojalla ollutkaan sauvaa, mikä tarkoittaisi vähintäänkin useita kymmeniä lisäminuutteja vankeudessa. Oven toiselta puolen kuului vaimeaa kahinaa pojan arvatenkin etsiessä taikasauvaansa. "No, löytyikö se?", Inés kysyi kun mitään ei tapahtunut, yrittäen kuitenkin peitellä kärsimättömyyttäänsä. Hän ei halunnut olla ilkeä, sillä olivathan toiset sentään hyvää hyvyyttäänsä jääneet auttamaan häntä. Joku toinen olisi saattanut vain kävellä vahingoniloisena ohi.

"Mitä odotat? Pitääkö minun tehdä tuo?", kuului nyt Rosen ääni. Ennen kuin kukaan ehti sanoa enää mitään kuului muksahduksen ääni ja oven alta luutakomeroon langennut valo pimeni tyystin jättäen komeron sysipimeäksi. Käytävä oli pimennyt jostakin syystä. "Voi ei, mitä siellä tapahtui?!", Inés huudahti ja tällä kertaa kärsimätön äänensävy oli haihtunut kokonaan ja Inéksen äänestä alkoi kuultaa sen sijaan epätoivo. "Oletteko te kunnossa siellä?"

//Jatkoin tätä peliä nyt vielä. Rose ainakin ilmoitti olevansa kiinnostunut jatkamaan. Mikäli Lloydilta ei enää löydy intoa, voit joko pelata itsesi pois tai voimme sopia Lloydin muuten vain poistuneen :) //

[Matthias Frankowski]

//Minunkin puolesta voidaan jatkaa

Rose taisi huomata miten epäröin loitsimisen kanssa, joten tämä kysyikin että mitä oikein odotin ja tarjoutui itse loitsimaan. En tosin itsekään tiennyt mitä oikein odotin, jonkun professorin tai priimusoppilaan tulo nurkan takaa kuulosti aika kaukaa haetulta idealta. Ei kai auttanut muu kuin antaa sauva lyhemmälle tytöllä ja toivoa että tämä onnistuisi loitsimaan oven auki sauvallani.

Tietoisena loitsimisen vaaroista ja siitä ettei ollut kohteliasta osoitella toisilla sauvoilla, mitä eräs jatko-opiskelija ei tainnut tietää, käänsin sauvani kädessä itseäni kohti ennen kuin olin ojentamassa sen Roselle. Pidin sauvasta vielä heikosti kiinni samalla kun käytävän valot yhtäkkiä pimenivät. Olikohan se tuulen tekoja vai halusiko joku aiheuttaa tahattomasta kiusaa. Kuului vaimea tömähdys ja haroessa käsillä ilmaa en enää tuntenut gryffondoria.

”Lloyd missä olet en näe mitään?” Kuulin hänen kuitenkin sanovan alhaaltapäin, hän oli varmaan törmännyt johonkin ja kaatunut. Pidin vaistomaisesti sauvastani tiukemmin kiinni ja laskeuduin varovasti polvilleni maahan kertoen olevani tytön vieressä. Aivan meidän vieressä olevan luutakomeron sisällä oleva tyttö kysyi huudahtaen, että mitä täällä oli tapahtunut.

”Valot pimeni ja Rose törmäsi johonkin”, vastasin kysymykseen enemmän tai vähemmän ilahtuneena tästä yllättävästä käänteestä. Aivoni yrittivät parhaansa mukaan kertoa että miten saisin sauvan kärjestä tulemaan jotain valoa, taikasanat liittyivät jotenkin kipinöihin, mutta sauvan liikkeestä en ollut lainkaan varma.

"Oletteko te kunnossa siellä?" komeroon lukittu tyttö kysyi hieman epätoivoisemman oloisesti. Yritin kääntää pimeässä, nyt kun silmäni olivat jo hieman tottuneet pimeyteen, sauvani takaisin oikeinpäin. En vastannut toisen tytön kysymykseen, sillä en tosiaankaan tiennyt millaisessa kunnossa Rose oli.

[Rose Hill]

Luutakomerossa oleva tyttö kysyi mitä oli tapahtunut ja Lloyd sanoi "Valot pimeni ja Rose törmäsi johonkin." Tyttö kyseli vielä onko meillä kaikki hyvin eikä Lloyd vastannut. Nousin istumaan ja nojasin hieman sivulle. Törmäsin samantien luutakomeron oveen ja huomasin ovenkahva oli käteni alla. "Ovenkahva taisi irrota." Sanoin ja tunsin kivun päässäni. "Mihin minä törmäsin?" Kysyin ja yritin löytää jotain mihin olisin törmännyt. "Oho. Ompa outoa. En kai tullut sokeaksi?" Kysyin ja silmäni alkoivat tottua pimeään. "En." Sanoin ja nousin seisomaan. Päähäni sattui ja minua pyörrytti hiukan. Kosketin otsaani ja katsoin sitten sormiani. Ne olivat hieman veressä. "Ööh" Mumisin ja nostin ovennupin lattialta. Etsin katseellani valokatkaisiaa ja kun löysin sen menin sen luo ja painoin sitä. Valot pysyivät kiinni. "Katkaisin ei toimi." Sanoin ja menin takaisin Lloydin ja oven luo. Minua pyörrytti yhä vain enemmän. "Minua pyörryttää hiukan." Sanoin ja nojasin seinään. Päässäni oli pieni haava josta valui hiukan verta. Lyyhistyin lattialle ja kuulin sihinää. Ponnahdin pystyyn ja juoksin Lloydin hahmoa kohti. "Täällä on käärme!" Kiljuin ja nojasin oveen. En pelännyt käärmeitä mutta sen basiliskijutun jälkeen aloin hiukan pelätä ja vielä kun pimeässä luikerteli jokin käärme valmiina kuristamaan tai puremaan uhriaan.