Uusi alku, uusi maailma

Lukuvuoden 2014-15 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Re: Uusi alku, uusi maailma

ViestiKirjoittaja Neofytos Spirosinpoika » 25 Kesä 2015, 20:44

//Joo, Molina on hyvä, ainakin tulisi jotain mielenkiintoista mukaan : D kaikki ei sujuisikaan niin hyvin mitä tuntui : D Ja järjestyskin sopii minulle oikein hyvin (: //

Kirjeen kirjoittaminenkin oli kyllä keino kutsua aikuinen paikalle. Kunhan joku sen vastaanottaisi ja pian, niin ei ollut haittaa, vaikka kukaan ei henkilökohtaisesti lähtenytkään. Ja ainakin Neofytosilla olisi seuraa, jotka eivät häntä pelänneet. Sen lisäksi silitys tuntui mukavalta. Yllättävän mukavalta kun ajatteli, että hän oli melkein samankaltainen kuin tytöt, eikä hän ollut koskaan ennen kuullut, että ihmiset tykkäisivät silittelystä.

Mantikorin katse seurasi tuon pienen ja suloisen pöllön lehahtaessa ilmaan ja lähtiessä viemään kirjettä tuohon jättimäiseen rakennukseen.
Voi kunpa hänelläkin olisi siivet, joilla nousta korkealle lentämään pääskysten kanssa. Tai vaikka kotkien. Tai haukkojen. Tai miksei vaikka sitten velhojen ja noitien.

Hiljaisuus tuntui laskeutuvan heidän ylleen Ronjan ja Valerien silitellessä mietiskelevän mantikorin harjaa ja Rosen odottaessa luultavasti pöllönsä palaavan. Ja vaikka Valerie tunkikin kasvonsa hänen harjaansa, ei Neo hievahtanutkaan. Ainoa, joka häntä ahdisti, oli se hiljaisuus, vaikka ympärillä linnut lauloikin ja kaukana kuului selvää puhensorinaa. Ketään ylimääräistä ei kuitenkaan pihalla näkynyt.
"Kuinka vanhoja te olette?" Neofytos kysyi rikkoen hiljaisuuden, vilkaisten jälleen kolmea tyttöä vuorotellen, esittäen näin kysymyksensä kaikille.
Sosiaalinen ilopilleri, mantikori, joka ei tekisi kärpäsellekään pahaa.
Neofytos Spirosinpoika
Muut hahmot:
16-vuotias albino gryffondor Gwyn D'Cruze, osaveela
Ahanu Levesque, 18-vuotias jatko-opiskelija suurella salaisuudella
Avatar
Neofytos Spirosinpoika
 
Viestit: 153
Liittynyt: 03 Kesä 2015, 19:23

Re: Uusi alku, uusi maailma

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 28 Kesä 2015, 19:35

"Olen 13 (kai en nyt jaksa laskea xD) Rose vastasi Neolle. Hän säpsähti kun kuuli huhuilua ja katsoi ylös. "Pipi tulee!" Rose huudahti kun huomasi valkoisen pöllön. Pipi laskeutui Rosen pään päälle ja näykkäisi lempeästi tyttöä korvasta. "Hyvä on hyvä on!" Rose kikatti hieman ja antoi pöllölle namik. Hän huomasi muiden tunnustelevan Neon harjaa ja päätti itsekkim mennä koittamaan. Hän loukkasi ketterästi laatikosta ja kysyi. "Saanko minäkin koettaa harjaasi?"
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

Re: Uusi alku, uusi maailma

ViestiKirjoittaja Ronja Blomroos » 30 Kesä 2015, 23:48

Ronja katsoi vierestä hivenen huvittuneena, kun Valerie työnsi kasvonsa Neofytoksen harjan sisälle. Näytti siltä, että tuo tyttö todella nautti mantikorin pehmeydestä. Kyllä Ronjakin nautti, mutta hän ei viitsinyt olla noin tunkeileva. Pääasia kuitenkin, että mantikori näytti nauttivan tilanteesta. Ronja tirskahti.

Nelikon välille laskeutui pitkä hiljaisuus. Hiljaisuus oli Ronjalle täysin uusi käsite, mutta hän ei välittänyt siitä nyt. Hän upotti kätensä entistä syvemmälle mantikorin karvaan ja rapsutti tätä oikein kunnolla. Tyttö työnsi kasvonsa lähemmäs mantikoria ja haisteli sen harjaa. Se tuoksui yllättävän hyvältä - ehkä tuo oli käynyt vasta pesulla.

"Kuinka vanhoja te olette?", mantikori rikkoi hiljaisuuden.

"Minä olen jo 19-vuotias", Ronja vastasi ja jatkoi mantikorin rapsuttelua, "Entä sinä?", tyttö esitti vastakysymyksen. Hän ei osannut yhtään päätellä, minkä ikäinen tuo oli - jotain 10 ja 30 välillä ehkä.

Rosen lähettämä pöllö saapui takaisin. Tuo oli ilmeisesti saanut toimitettua kirjeen perille.
Ronja Blomroos (24): Ärsyttävä ja hieman lapsellinen jatko-opiskelija. Tämä sosiaalinen, äkkipikainen ja huomiota rakastava tyttö on sydämeltään Serpentard.
Muut hahmoni: Mila Molina, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Ronja Blomroos
Alumni
 
Viestit: 246
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:15
Tupa: Serpentard

Re: Uusi alku, uusi maailma

ViestiKirjoittaja Valerie Sweet Leblanc » 01 Heinä 2015, 20:38

Valerie ei edelleenkään noteerannut mitään muuta, kuin sen pilvilinnan, minne oli päänsä tunkenut autuaana. Hänestä tuntui kuin kaikki huolet olisi jääneet harjan ulkopuolelle ja tyttö voisi nukahtaa siihen paikkaan, jos ei sattuisi olemaan seisaallaan.

Vialrana oli taas tuhahtanut hieman pettyneenä, kun suupa- pikkupöllö oli mennyt tiehensä ja kääntynyt muiden kaksijalkaisten puoleen hiljaisuuden vallitessa joukkion välillä. Sitten mantikori rikkoi hiljaisuuden ja sai taas katin kärttyisämmäksi. Tokihan hän olisi voinut vastata emäntänsä puolesta, mutta eivät mokomat ansaitsisi moista kunniaa häneltä. Olkoot ja ihmetelkööt.
Valerie Sweet Leblanc
Oppilas
 
Viestit: 12
Liittynyt: 05 Kesä 2015, 19:30

Re: Uusi alku, uusi maailma

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 01 Heinä 2015, 21:50

Professori Molina astui koulun pääovesta ulos silmäkulmaansa hieroen. Aivan kuin hänen päivänsä ei olisi ollut jo tarpeeksi raskas, joku pahuksen pöllö oli päättänyt nakata häntä kirjekuoren terävällä kulmalla päin ohimoa. Se oli todentotta sattunut. Jos nainen saisi tuon pöllön joskus kiinni, hän ei olisi varma, mitä tekisi. Varmasti pitäisi ainakin kunnon puhuttelun.

Professori asteli pääportaat alas rutistaen toisessa kädessään kirjettä. Kirjeessä luki jotain mantikorista ja muusta hölypölystä, josta nainen ei saanut mitään tolkkua. Hän toivoi koko sydämestään, että kirje olisi vitsi, mutta pelkäsi pahinta. Rehtori Evans oli puhunut jotain mantikorin hankkimisesta ennen kangistumistaan, mutta nainen luuli, että tuo hankinta oli jäänyt tekemättä. Jos pihalla olisi oikeasti mantikori, siitä ei taatusti seuraisi mitään hyvää. Mantikorihan oli erittäin vaarallinen ja söi ruoaksi ihmisiä.

Professori harppoi eteenpäin tummanruskean kaapunsa helmat liehuen. Hänen ei tarvinnut ottaa montaakaan askelta, kun hän näki edessään koulun kaksi oppilasta, jatko-opiskelijan sekä mantikorin. Tämä ei voinut olla todellista - tämä oli todellista.

"Herranjumala, lapset, menkää kauemmaksi!", nainen huudahti äänellään, joka muistutti jotain kauhistuneen ja äkäisen väliltä, ja asteli oppilaiden luokse, "Mantikori on vaarallinen, se saattaa hyökätä minä hetkenä hyvänsä", nainen kertoi ja katsoi tuimasti mantikoria kohden. Se näytti hirveältä sotkuisine harjoineen, epäsymmetrisine vartaloineen sekä häntineen. Ei auttanut lainkaan, vaikka häntä oli laitettu pakettiin. Mantikorilla oli yhä torahampaat ja pitkät kynnet käytössään taistelua varten.

"Mantikori, sinä et voi olla täällä vapaana!", nainen huudahti mantikorille ja osoitti tätä etusormellaan. Tuolle täytyi heti keksiä joku uusi paikka, missä asustaa. Esimerkiksi jokin luutakomero. Ennen kuin rehtori Evans heräisi, olennolle ei voitaisi tehdä mitään.
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Uusi alku, uusi maailma

ViestiKirjoittaja Neofytos Spirosinpoika » 02 Heinä 2015, 20:21

Ronja ja Rose vastasivat Neofytosin kysymykseen, mutta Valerie näytti ajautuneen pilvilinnoihinsa. Se oli huvittavaa, kun ajatteli, että ne pilvilinnat olivat mantikorin harjassa.
"Olen 17", nuorukainen vastasi Ronjan esittämään vastakysymykseen. Hän ei tiennyt miten tytöt reagoisivat tähän uutiseen, että hän oli niinkin nuori, mutta silti hän hymyili leveästi. Ja Rosen kysyessä, saisiko tuokin koettaa harjaa, Neo nyökkäsi. "Tottakai!" hän naurahti ja kallistikin päätään tytön suuntaan, juuri kun rakennuksen ovesta astui vanhemman näköinen nainen ulos.
Korvat nousivat pystyyn oranssihtavien silmien lukkiutuessa aikuiseen odottavasti.

Se, mitä Neofytos kuuli, ei ollut aivan sitä, mitä hän oli odottanut, vaikka jossain syvällä sisimmässään hän oli tuollaista reaktiota odottanutkin.
Korvat luimistuivat alistuvasti harjaa vasten, kadoten pehmeään punaiseen karvamereen, naisen katsoessa nuorukaista tuimasti.
Tuon vielä huudahtaessa, ettei mantikori saisi olla vapaana, Neo hivutti itsensä laatikon kylkeä vasten. "Olen pahoillani. En halunnut aiheuttaa ongelmia. Laatikossa oli vain tukala olla ja ahdasta", Neofytos sanoi näyttäen katuvalta. Olihan hän sitä, ei hän halunnut henkilöiden vihaa niskoilleen. Ei hän ollut tehnyt mitään, mutta mantikorin maine riitti syyksi vihamielisiin sanoihin ja katseisiin.
"Enkä minä ole vaarallinen, saatika hyökkäisi teidän kimppuunne. En halua vahingoittaa henkilöitä", hän jatkoi toivoen näiden sanojen herättävän edes jotain empatiaa tuon julmalta näyttävän noidan sydämessä. Saattoihan tuon käytös nimittäin johtua pelosta. Kukapa aikuinen ei nyt mantikoria pelkäisi?
Sosiaalinen ilopilleri, mantikori, joka ei tekisi kärpäsellekään pahaa.
Neofytos Spirosinpoika
Muut hahmot:
16-vuotias albino gryffondor Gwyn D'Cruze, osaveela
Ahanu Levesque, 18-vuotias jatko-opiskelija suurella salaisuudella
Avatar
Neofytos Spirosinpoika
 
Viestit: 153
Liittynyt: 03 Kesä 2015, 19:23

Re: Uusi alku, uusi maailma

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 02 Heinä 2015, 20:34

Neofytos myöntyi Rosen kysymykseen ja Rose hipasi harjaa ensin ja sen jälkeen suorastaan tunkeutui sen sisään. Neo kertoi ikänsä jokaa oli 17. Yhtäkkiä Neo perääntyi ja Rose jäi ulkopuolelle harjasta, Hän kuuli professori Molinan huutavan ja Rose kääntyi. Neo alkoi selitellä ettei haluaisi kenellekkään pahaa ja Rose sanoi epävarmasti "Ei Neofytos tehnyt mitään pahaa. Hän on tosi kiltti." Rose liikahti hieman lähemmäs Neoa ja seisoi kantapäillään.
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

Re: Uusi alku, uusi maailma

ViestiKirjoittaja Ronja Blomroos » 02 Heinä 2015, 23:45

Neofytos kertoi olevansa 17-vuotias, ja Ronja nyökkäsi tälle vastaukseksi. Hän oli ajatellutkin, ettei mantikori voinut olla kovin vanha, sillä tuo vaikutti nii virkeältä eikä näyttänyt kovin vanhalta. Taikaolentojen ikää oli monesti hyvin vaikea määrittää, mutta tyttö oli ollut tarkkaavainen taikaolentojen hoidon kursseilla.

Juuri, kun nelikolla alkoi olla todella mukavaa ja hyvä ilmapiiri, heidät tultiin keskeyttämään. Keskeyttäjä oli kukas muukaan, kuin koulun vararehtori ja ennustuksen professori, Mila Molina. Ronja irvisti muille. Tuo nainen oli yksi kymmenestä syystä siihen, miksei hän ollut valinnut ennustusta valinnaisaineekseen. Tuntui kuitenkin siltä, että ilman tuota oppiainettakin, hän oli saanut kestää tuon naisen valittamista ja hermoilua ihan tarpeeksi.

Professori Molina käski kaikkien mennä kauemmaksi mantikorista ja kertoi mantikorin olevan vaarallinen. Tuo kuulemma voisi hyökätä minä hetkenä hyvänsä. Ronja pyöräytti silmiään. Tuo nainen ei näyttänyt ymmärtävän mitään taikaolennoista. Kyllähän päällepäin jo huomasi, ettei mantikori halunnut mitään pahaa.

Neofytos pyysi anteeksi ja kertoi professorille, ettei ollut vaarallinen. Rose komppasi vieressä kertoen, ettei mantikori ollut tehnyt heille mitään pahaa. Ronja nyökytti pontevasti. "Neo on todella mukava. Hänestä tulisi varmasti olemaan paljon iloa koululla. Hän voisi asustaa vaikka meidän tuvassa, jos hänelle ei keksitä muuta paikkaa", Ronja kertoi toiveikkaana. Tyttö osasi kuitenkin arvata jo etukäteen, että hänen sanansa olivat turhia. Tulos olisi ollut sama, kuin jos hän olisi ollut vain hiljaa.
Ronja Blomroos (24): Ärsyttävä ja hieman lapsellinen jatko-opiskelija. Tämä sosiaalinen, äkkipikainen ja huomiota rakastava tyttö on sydämeltään Serpentard.
Muut hahmoni: Mila Molina, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Ronja Blomroos
Alumni
 
Viestit: 246
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:15
Tupa: Serpentard

Re: Uusi alku, uusi maailma

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 03 Heinä 2015, 00:45

Pelin pisteytys:

Neofytos Spirosinpoika: 18 p
Rose Hill, Gryffondor: 7 p
Ronja Blomroos, Cerfeur: 18 p
Valerie Sweet Leblanc, Serdaigle: 14 p
Mila Molina: 2 p

Tämä on väliaikainen pisteytys, saatte halutessanne vielä jatkaa peliä. Jos pelaatte pelinne loppuun, saatte kaikki 5 lisäpistettä.
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Uusi alku, uusi maailma

ViestiKirjoittaja Valerie Sweet Leblanc » 03 Heinä 2015, 18:48

Valerie viimein havahtui pilvilinnastaan, kun vararehtori mölysi tietään heidän luokseen. Tyttö nosti päänsä toisen harjasta, kun tämä perääntyi kauemmas, mutta edelleen käsillään hipelöi mantikorin harjaa.
"Jos hän olisi vaarallinen, niin etköhän olisi löytänyt kolme ruumista täältä, etkä meitä elossa?" Tyttö huomautti, näyttämättä pelokkaalta tai hermostuneelta.

"Ja eiköhän hän olisi jo muualla riehumassa, jos pahaa tahtoisi?" Hän lisäsi, hymyillen aurinkoisesti, yrittäen rauhoittaa melkeimpä hysteerisen naisen mieltä. Vaikkei se rauhottaisi naista, toivoi tyttö, että se rauhoittaisi mantikoria.

Vialrana oli taas toista mieltä. Hysteerisen kurtun reaktio oli paljon parempi, kuin kolmikon. Tuolla tyylillä he eivät kauaa eläisi, jos vain ryntäisivät vaarallisia elukoita paijaamaan. Vialrana ei ollut vaarallinen. Ellei anneta syytä.
Gäätä istui Valerien lähellä, katsoen kurttua kaksijalkaista mietteliäästi. Pitäisikö vaiko eikö pitäisi naisesta? No sen näkee, miten nainen todistaa olevansa naaraan kunnioituksen arvoiseksi. Vai pääsisikö hänkin hänen mustalle listalle?
Valerie Sweet Leblanc
Oppilas
 
Viestit: 12
Liittynyt: 05 Kesä 2015, 19:30

EdellinenSeuraava

Paluu Lukuvuosi 2014-15

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron