Uusi alku, uusi maailma

Lukuvuoden 2014-15 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Re: Uusi alku, uusi maailma

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 15 Elo 2015, 09:29

Professori näki, kuinka mantikori tarkkaili mökkiä. Nainen ei tiennyt, pitikö olento tulevasta yöpaikastaan vai vihasikö se sitä jo ensinäkemältä, muttei nainen liiemmin välittänytkään. Pääasia, että mantikori saataisiin mahdollisimman nopeasti pois oppilaiden katseiden alta.

Professorin pettymykseksi, mantikori ei heti totellut tämän käskyä. Tuo ei tehnyt elettäkään, että olisi siirtynyt mökkiin. Päinvastoin, hänellä oli vastakysymyksiä.

"Mitä minä syön? Tai juon? En usko, että pärjään huomiseen asti ilman ruokaa ja vettä"

Mantikori kysyi ja hänen naamaltaan oli aistittavissa pieni pelko. Nainen kohotti kulmiaan. Tuntui, että mantikori odotti yöpaikaltaan vähän liikaa.

"Olen pahoillani, mutta tämä ei ole mikään viiden tähden hotelli", nainen vastasi sarkastisesti, "Lounaalta on ehkä jäänyt hieman keitettyä kaalia ja porkkanaraastetta, joten kotitontut voivat varmaan tuoda vähän sinullekin... tai sitten tytöt tuovat", professori jatkoi ja huomioi hieman myös tyttöjen toiveet. Jos nuo olivat niin innokkaita ruokkimaan kyseistä olentoa, se heille sallittaisiin. Kunhan he pysyisivät mökin ulkopuolella ja mantikori mökin sisäpuolella. "Voitte antaa ruoan ikkunan kautta, mutta varokaa, ettei mantikori pääse karkuun. Saatte jokainen vuoden jälki-istuntoa, jos sähläätte"

Naisen katse oli tuima ja hän katsoi jokaista tyttöä kohden vuorotellen. Sitten hän käänsi katseensa mantikoriin ja osoitti etusormellaan riistanvartijan mökkiä kohden.

// Seuraava peliviestini voisi olla viimeiseni. Tai riippuu tietenkin siitä, miten Neo reagoi. :) //
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Uusi alku, uusi maailma

ViestiKirjoittaja Neofytos Spirosinpoika » 25 Elo 2015, 07:59

//Anteeksi hirveästi, että olette joutuneet odottamaan minua yli viikon :| koulu on vienyt lähes kaiken puhdin ja ARK suurimman huomioni.... //

Neofytos oli iloinen kuullessaan tyttöjen olevan valmiita auttamaan häntä. Hän nyökkäsi Ronjan ehdotukseen ja hymyili leveästi tuon halatessa häntä. Hän olisi halannut takaisin, mutta tassun nostaminen olisi voinut saada aikuisen naisen enemmän varpailleen.

Naisen vastaus syömiseen sai senkin ilon hetkeksi hälvenemään hänen jo luulessa, että joutuisi olemaan ilman ruokaa ja juomaa niinkin pitkän ajan. Mutta naisen jatkaessa ja sanoessa, että hänelle voitaisiin tuoda edes jotain syötävää, mantikori nyökkäsi. "Se on reilua", hän sanoi, eikä uskaltanut sanoa omia toiveita ruoan suhteen. Tässä vaiheessa hänen täytyisi tyytyä siihen, mitä hänelle tuotaisiin.
Ja koska asia oli siltä osin selvä, Neofytos käveli mökin sisään, kääntyen vielä ympäri katsomaan tyttöjä. "Jäättekö te vielä seurakseni vai näemmekö vielä myöhemmin?" hän kysyi kuulostaen hieman toiveikkaalta. Ei häntä haittaisi, jos tytöt lähtisivät jo nyt, mutta hän toivoi silti vielä nämä näkevänsä. Ettei vain kaikki sanotut olisi olleet lupauksia, joita ei meinattu pitää.
Sosiaalinen ilopilleri, mantikori, joka ei tekisi kärpäsellekään pahaa.
Neofytos Spirosinpoika
Muut hahmot:
16-vuotias albino gryffondor Gwyn D'Cruze, osaveela
Ahanu Levesque, 18-vuotias jatko-opiskelija suurella salaisuudella
Avatar
Neofytos Spirosinpoika
 
Viestit: 153
Liittynyt: 03 Kesä 2015, 19:23

Re: Uusi alku, uusi maailma

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 29 Elo 2015, 21:43

// Tämä on väliaikainen pisteytys. Mikäli teitä huvittaa, niin voitte vielä jatkaa peliä. Jos saatte pelin päätökseen, niin ansaitsette kukin 5 ylimääräistä pistettä. :D (Ja hyvältä kuulostaa)

  • Mila Molina = 8p.
  • Neofytos Spirosinpoika = 7p.
  • Rose Hill = 3p.
  • Ronja Blomroos = 4p.
  • Valerie Sweet Leblanc = 2p.
//
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Uusi alku, uusi maailma

ViestiKirjoittaja Ronja Blomroos » 23 Syys 2015, 20:28

// Minä kirjoitan nyt viimeisen peliviestini, koska Rose ei ole kirjoittanut omaansa moneen viikkoon. Kiitos kaikille peliseurasta! :) //

Ronjaa ärsytti se, kuinka sarkastisia vastauksia professori Molina antoi Neofytokselle. Tuntui, että nainen kohteli mantikoria kuin saastaa. Tuo ehdotti, että Neofytokselle voitaisiin antaa ruoaksi lounaalta jäänyttä keitettyä kaalia ja porkkanaraastetta. Ronja katsoi kauhuissaan professoria. Ei kai tuo ollut tosissaan?

"Mutta mantikorithan syövät lihaa, eivät porkkanaraastetta!", Ronja tiuskaisi, "Ajattele, jos itsekin joutuisit syömään pelkkää heinää - se on ihan sama asia", tyttö yritti päteä, mutta tiesi jo etukäteen, ettei hänen sanoillaan olisi vaikutusta. Neofytos itse kuitenkin vaikutti kohtuullisen tyytyväiseltä, eikä kasvispitoinen ruoka tuntunut haittaavan häntä.

"Jäättekö te vielä seurakseni vai näemmekö vielä myöhemmin?"

Neofytos kysyi, kuulostaen hieman toiveekkaalta. Ronja vilkaisi muita tyttöjä kohden. Hänellä itsellään oli jo kova nälkä, joten hän voisi käydä syömässä. Samalla hän voisi käydä hakemassa keittiöstä hieman ruokaa ja tuoda ne mantikorille illalliseksi. "Me tullaan pian takaisin", Ronja lupasi, ja asteli Neofytoksen luo. Vaikkei tyttö uskonutkaan olevansa pitkää aikaa erossa mantikorista, hän antoi lämpimän halauksen tuolle.

"Me tuodaan sinulle myös muutama kinkku", Ronja kuiskasi mantikorin korvaan, heilautti hyvästiksi ja ryhtyi tarpomaan kohti linnaa.
Ronja Blomroos (24): Ärsyttävä ja hieman lapsellinen jatko-opiskelija. Tämä sosiaalinen, äkkipikainen ja huomiota rakastava tyttö on sydämeltään Serpentard.
Muut hahmoni: Mila Molina, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Ronja Blomroos
Alumni
 
Viestit: 246
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:15
Tupa: Serpentard

Re: Uusi alku, uusi maailma

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 13 Loka 2015, 21:11

// Noh, koska Valerie ei ole kirjoittanut viestiään pitkään aikaan, kirjoitan Molinan viimeisen viestin. Suuret kiitokset peliseurasta! //

Mantikori vaikutti olevan kohtuullisen tyytyväinen professori Molinan lupauksiin. Ja sietikin olla, sillä jos nainen saisi päättää, mantikori ei saisi yhtään vapauksia tai yhtään mitään muutakaan ylimääräistä. Mantikori asteli tottelevaisesti sisälle mökkiin ja kääntyi ympäri kysyäkseen viimeisen kysymyksen tytöiltä.

Professori Molina kuunteli keskustelun viimeiset lauseet. Mantikori halusi varmistaa, että hän näkisi tytöt vielä myöhemmin. Ronja lupasi, että he tulisivat pian takaisin ja kuiskasi vielä jotain mantikorin korvaan.

"No niin, nyt saa riittää"

Professori tokaisi kyllästyneenä, kun oli kuunnellut kaikkien tyttöjen viimeiset sanat. Hän käveli riistanvartijan mökin ovensuulle ja paiskasi oven kiinni niin, että ikkunan helisivät. Nainen kokeili, olihan ovi varmasti mennyt lukkoon - olihan se. Riistanvartija saisi tehdä seuraavat siirtonsa mantikorin suhteen. Professori lähti kävelemään rinnettä ylöspäin, kohti koulurakennusta. Päivä oli ollut mitä kummallisin.

"Olkaahan varovaisia, tytöt!"

Olivat naisen viimeiset sanat, jotka tuo sylki ilmoille äkäisellä äänellään. Hän toivoi sydämensä pohjasta, että tytöt kuuntelisivat, sillä sanat olivat tärkeät. Mantikorihan saattoi tehdä vaikka mitä - juuri kuin sitä vähiten odottaisi.
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Re: Uusi alku, uusi maailma

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 30 Kesä 2016, 20:21

Kiitos pelistä! Lukitsen pelin, sillä siihen ei ole kirjoitettu peliviestejä lainkaan tämän vuoden puolella. Pisteytän röyhkeästi omat peliviestini, mutta ehkei pisteiden määrässä ole mitään epäselvyyttä.

Ronja Blomroos: 2 + 5 = 7 p
Mila Molina: 2 + 5 = 7 p
Mila Molina (61): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Huispaus ja lentäminen

Edellinen

Paluu Lukuvuosi 2014-15

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron