Laskeskelin tässä, että ainakin 22 eri hahmoa olisi halukkaita ottamaan osaa tähän juoneen. Hienoa! Saadaan varmaan kunnon soppa aikaiseksi. Jotta juoni saataisiin liikkelle, voitaisiin ensimmäistä peliä pikkuhiljaa jo aloitella. Vaikka ensimmäinen peli olisi jo aloitettu, voimme silti suunnitella juonta eteenpäin.
Listasin tähän juoneen mahdollisesti keskittyvät pelit, sekä hieman ehdotuksia, joihin voitte ottaa kantaa.
1. peli: Karakatus Kärmes kertoo Chelsea Crèinille basiliskeistä ja siitä, miten sellainen saadaan aluille ("Basiliski syntyy seitsemän vuoden ikäisen kukon munimasta munasta, jonka rupikonna hautoo"). Pojalla on takaa-ajatuksena saada kouluun kaaos, jotta koulu voidaan ajaa alas.
2. peli: Basiliskin poikanen syntyy Chelsea Crèinin avustuksella. Tyttö ajattelee tappavansa basiliskin, sillä tajuaa, että se voi tehdä tuhoa koululle. Ronja Blomroos tulee paikalle, eikä suostu siihen, että basiliski tapettaisiin. Tyttöjen kiistellessä basiliski karkaa. Tytöt eivät uskalla kertoa tapahtuneesta kenellekään, sillä pelkäävät joutuvansa vaikeuksiin, jos kertovat. Myös Selena McLover saapuu ehkä paikalle.
Aikaa kuluu jonkin verran ennen kuin basiliski alkaa tehdä tuhojaan.
1. kangistuminen: Uhrina Inés Ortega. Cesilia Bloke löytää kangistuneen tytön. Haluaisiko joku hengata Inésin kanssa ennen tytön kangistumista?
2. kangistuminen: Uhrina Salena Bloke. Salena on yökävelyllä, kun törmää basiliskiin ja kangistuu. Adelé Damiano ja Benjamin Blanchard löytävät kangistuneen professorin
3. kangistuminen: Uhrina Austin Willsson. Kuka/ketkä löytäisivät kangistuneen Austinin?
4. kangistuminen: Uhrina Michael Evans.
Näitten kangistumispelien järjestystä voi tietenkin muuttaa, tai esimerkiksi yhdistää niin, että kaksi kangistuu samaan aikaan. Eikä kaikkia pelejä ole pakko pelata. Jokaiseen pelattavaan peliin olisi kuitenkin hyvä löytää joku, joka lopulta löytää kangistuneen ja vie hänet turvaan. Peleihin voi ehdottomasti keksiä myös jotain muutakin sisältöä kuin vain kangistumisen.
Olen Chelsean kanssa samaa mieltä siitä, että olisi mielenkiintoisempaa, jos kangistuminen tapahtuisi niin, että hahmot pystyisivät ajattelemaan. Sairaalapelit olisivat aika yksitoikkoisia, jos potilaat eivät pystyisi reagoimaan mitenkään. Basiliskin poikasen katse olisi vielä niin nuori, ettei se aiheuttaisi täyttä kangistumista.
1. Sairaalapeli: Susanne River tulee katsomaan kangistettua Sanda Riveriä.
2. Sairaalapeli: Sylvester Kärmes ja Athelard J. Gryan sabotoi kangistuneiden parantumista. Cesilia Bloke uhrina. Haluaako joku muu kangistunut olla mukana pelissä?
Sitten juoni alkaa pikkuhiljaa ratketa. Esimerkiksi niin, että Benjamin Blanchard ja Harold Quinn pitävät yhteisen taikuudenhistorian ja pimeyden voimilta suojautumisen kurssin, jossa mainitaan basiliski. Professorit voisivat yksissä tuumin keksiä, että kyseessä on basiliski.
1. keksiminen: Taikuudenhistorian ja pvs:n yhteistunti. Haluatteko pelata tunnin?
2. keksiminen: Benjamin Blanchard, Andrea Dupont, Cerinna Crèin ja Harold Quinn keksivät olennon olevan basiliski. Nelikko voisi olla viettämässä aikaansa opettajien huoneessa yhteistunnin jälkeen. Tieto halutaan pitää salassa oppilailta, jottei kaaosta syntyisi.
3. keksiminen: Adelé Damiano näkee basiliskin, muttei kangistu. Näin oppilaillekin selviää, että kyseessä on basiliski, ja tieto leviää ympäri koulua. Ketkä muut ovat mukana pelissä?
Uhkarohkeimmat lähtevät tottakai etsimään basiliskia.
1. etsintä: Louis Caldwell ja Sharnee Ispahan lähtee etsimään basiliskia. Sharnee kangistuu, ja Louis on paikalla todistamassa tapahtunutta. Onko muita mukana?
2. etsintä: Lloyd Frankowski ja Effie Solender lähtevät etsimään basiliskia. Effie kangistuu, ja Lloyd on paikalla todistamassa tapahtunutta. Onko muita mukana?
3. etsintä: Lora Shelly lähtee etsimään basiliskia. Tytön tarkoituksena ei ole vahingoittaa sitä, vaan selvittää missä ja milloin se liikkuu. Kuka haluaa tulla tytön kanssa?
Kun basiliski on kaikkien tietoisuudessa, se jakaa mielipiteitä. Osa on sitä mieltä, että basiliski on vaarallinen ja se on tapettava, ja osa haluaa säästää basiliskin. Osa taas haluaa, että koulu lopetetaan. Mitä mieltä sinun hahmosi on?
Basiliskin vastustajat: Cesilia Bloke, Maurice Poulin. Ryhmä vastustaa basiliskia, ja haluaa päästä siitä eroon. Heidän mielestään koulu täytyy jopa ajaa alas turvattomien kouluolojen takia. Ketkä muut hahmot ovat tämän kannalla? Kuka ajaa ryhmää?
Basiliskin puolella olevat: Ronja Blomroos. Ryhmä pitää eläimistä, eikä halua vahingoittaa basiliskia. Ryhmä ehdottaa, jos basiliskille hankittaisiin silmälaput, niin se voisi jäädä koululle. Ketkä muut hahmot ovat mukana?
Pimeyden voimien kannattajat: Karakatus Kärmes, Athelard J. Gryan. Tavoitteena saada pimeyden voimat koululle. Karakatuksen isä ottaisi mieluusti koulun haltuunsa. Onko muita kiinnostuneita?
Kyseisten ryhmien tapaamisia jne. ei ole pakko pelata, vaan oppilaiden kantoja voisi tuoda esiin muiden pelien lomassa. Tottakai voisimme kehitellä pientä kärhämää ryhmien välille. Epäiltyjä kuulustellaan, ja pikkuhiljaa mysteeri alkaa ratketa.
1. Kuulutelu: Mila Molina ja Benjamin Blanchard kuulustelevat Karakatus Kärmestä ja Selena McLoveria.
1. Ratkaisu: Benjamin Blanchard, Athelard Gryan ja Ronja Blomroos lähtevät metsästämään basiliskia. Benjamin haluaa satuttaa basiliskia, mutta jatko-opiskelijat puhuvat miehen ympäri.
Muita ratkaisussa mahdollisesti mukana olijoita: Karakatus Kärmes, Cerinna Crèin (?)
Ratkaisu on hieman vielä epäselvä. Miten basiliskista päästään eroon? Miten kangistuneet parannetaan? Kertokaa kaikki ihmeessä mielipiteenne ratkaisusta.
Minun päässäni juoni muotoutui ylläolevan näköiseksi. Kertokaa ihmeessä, jos olen käsittänyt jonkin juonikuvion väärin tai merkannut jonkun hahmon aseman juonessa väärin. Kaikkia pelejä ei ole pakko pelata, ja uusia pelejä saa kehitellä lisää. Pelejä saa yhdisellä ja muokata sellaisiksi, miten pelaajat itse haluavat. Kaikki hahmot ovat tervetulleita mukaan, joten ilmoita, jos hahmoasi ei oltu vielä laitettu juoneen mukaan!
