Viistokuja.netin mukaan Basiliski syntyy munasta, jota rupikonna hautoo. Käsittääkseni tämä on ihan tavallinen kananmuna.
Minusta koulusta voisi hyvinkin löytyä joku, jonka mielestä tällaisen kokeileminen on hauska idea. Olen henkilökohtaisesti niin hullu, että voisin haluta kokeilla sitä ihan vain nähdäkseni, miten hauskan näköinen munaa hautova rupikonna on. Joten ajatuksena oli, että koulusta voisi löytyä joku niin hölmö/tyhmä, joka ei tajua miten vaarallisen asian kanssa leikkii. Ja sitten ollaan pulassa...
Basiliski on siitäkin helppo, ettei sitä tarvitse salakuljettaa. Koulun keittiöstä voi varastaa kananmunan ja oman lemmikkirupikonnansa voi loihtia kiinni munaan hautomaan sitä. Välineiden saaminen ei siis ole mitenkään monimutkaista.
Ja tosiaankin, basiliskin poikanen voisi olla sen verran vaaraton, että sen tuijotus vaan kangistaa. Aikuisen basiliskin katseen kohtaaminen tappaa, mutta ihan niin raakaan meidän pelin ei tarvitse mennä. (+ hahmoja on jo nyt niin vähän, ettei niitä kannata ruveta joukkomurhaamaan). Tietenkin, jos joku haluaa päästää hahmonsa päiviltään, olisi basiliskin purema ihan mahdollinen.
Ihmissusia olen nähnyt Potter-aiheisissa peleissä muuallakin, joten tämä basiliski voisi olla mielenkiintoisempi. Siihen pitää tosiaankin vaan saada vähän eri lähestymistapa kuin Potter-kirjoissa. Minusta kenenkään ei siis pitäisi basiliskin avulla pyrkiä pääsemään eroon koulun jästisyntyisistä oppilaista, vaan tapahtumasarja tosiaankin voisi alkaa hölmöstä päähänpistosta.
--
Muok. klo 10.20:
Juoni-ideaMuotoilin basiliski-ideaa aamupalan yhteydessä. Tässä nyt mahdollinen basiliskin kasvattaja tarjolla...
Syksyllä ensimmäisellä luokalla Serpentardissa aloittava tyttö erittäin itsepäinen tyttö. Hän on jästisyntyinen, eikä siksi vielä tiedä taikuudesta paljoakaan. Itseluottamusta hänellä kuitenkin on vaikka muille jakaa. Kun hän on asettanut tavoitteen, hän tekee mitä vain sen saavuttamiseksi. Hänellä on lievä lukihäiriö, joten hän ei aina jaksa lukea kaikkea tekstiä kunnolla. Käytännön tekeminen onnistuu huomattavasti paremmin kuin tekstin kirjoittaminen tai lukeminen. Tekstin ymmärtäminen on joskus hyvinkin vaikeaa.
Hänen parikymppisellä isoveljellä on kotona terraario, jossa asustaa seitsemänmetrinen pytonkäärme. Veljen pyton on vaan niin siisti ja se on moneen kertaan ollut tämän tytön sylissä ja hartioilla. Tyttöä eivät käärmeet pelota, vaan ne ovat pikemminkin söpöjä. Samalla ne luovat vallan tunnetta, sillä suurin osa hänen tuntemistaan ihmisistä pitää käärmeitä pelottavina ja inhottavina. Tyttö kuvitteleekin, että pelottavan käärmeen hallitseva saa kanssaihmisten kunnioituksen.
Juoni saa alkunsa siitä, että joku kertoo hänelle koulun 10-vuotisjuhlissa Basiliskin olevan käärmeiden kuningas ja pythonien olevan hyviä kakkosia. Hän päättää keinolla millä hyvänsä hankkia itselleen käärmeen ja ja päätyy selvittelemään miten saisi taikakäärmeen, eli basiliskin. Jos veli kerta pärjää pytonin kanssa, pärjää hän varmasti noitana vastaavan taikaversion kanssa. Jostakin kirjaston kirjasta hän onnistuu löytämään ohjeet ja laittaa rupikonnan hautomaan kananmunaa.
Kuoriutunut 10-senttinen basiliski onkin aluksi söpö ja tyttö kuljettaa sitä mukanaan taskussa kaikkialle. Tietenkin salassa muilta, sillä koulun säännöt sallivat vain kissoja, pöllöjä ja rupikonnia lemmikeiksi. Mutta muutaman päivän jälkeen basiliski katoaa... Tyttö todennäköisesti onnistuu hukkaamaan sen oppitunnilla tai koulun käytävillä tai vessassa käydessään. Basiliski kasvaa nopeasti ja on joskus vuodenvaihteen aikoihin jo puolimetrinen ja pystyy kangistamaan kaikki, jotka katsovat sitä silmiin. Se elelee vapaana koululla ja tyttö kuvittelee sen kuolleen koulun kylmillä käytävillä. Hän ei osaa yhdistää basiliskiaan koulun outoihin tapahtumiin.