//Tämän viestin kesto lienee siitä ettei aluksi tahtonut olla inspiraatiota ja sitten kaikki kouluhommat pukkasivat päälle harrastusten myötä.
”Ei minunkaan. Isällä on aina töitä”, Vicky katkaisi Sylvianen ajatukset ja nuorempi tytöistä jos oikein kuuli, tunnisti hienoisen katkeruuden sävyn hänen puheestaan. Niin perheitä oli monenlaisia ja Sylvianen perhe varmaan eroaisi ehkäpä monin tavoin tuon toisen noidan perheestä. Sylviane iloisuus leijui vielä ilmassa, kun hän kumartui taas kuparinruskehtavine hiuksineen haukkaamaan palan leivoksestaan yrittäen sen jälkeen hymyillä Vickylle anteeksipyytävästi, kun tämän isä ei ollut paikalla, jos hän nyt oikein oli ymmärtänyt.
”Olen täällä serkkujeni kanssa”, uusi tuttavuus jatkoi, kun Sylviane itse oli juuri onnistunut tahrimaan sormiensa lisäksi poskensa tahmeaan tomusokeriin, jota yritti parhaillaan pyyhkiä toisen kätensä kämmenselkään, sillä hän ei ollut tajunnut ottaa serviettiä mukaan yhdestä tarjoilusalin pöydistä. ”Minulla ei ole serkkuja tai en minä tiedä onko”, Sylviane kertoi etsien katseellaan salissa jotain peilipintaa, josta voisi tarkistaa oliko hänen sormenpäistään tahmea ja tuttu sokerilumiviiru lähtenyt hänen vasemmalta poskeltaan. ”En ainakaan koskaan ole tavannut heitä”, noita jatkoi yrittäen turhautuneena raapia lyhyiksi leikatuilla kynsillänsä sokerin pois poskeltaan, mutta kun se ei tuntunut lähtevän tyttö haukkasi uuden palan viimeisestä leivoksestaan, joka komeili kärsineen näköisenä hänen lautasellansa.
”En ainakaan ole koskaan tavannut heitä saatikka kuullut heistä”, lisäsi Sylviane selittelevään sävyyn Vickylle ja söin viimeisen palasen leivoksestaan kehuen niitä miltei yhtä hyviksi kuin sitruunatoffeita, joita toisella noidalla oli, ja joita tyttö oli kokeillut ensimmäisellä vierailullaan tarjoilusalissa.
Musiikin pauhu viereisessä tanssisalissa tuntui hiljenevän pikkuhiljaa, kun Sylviane suoristi selkänsä miettien oliko hänellä vieläkin sitä tahmaista tomusokeria kasvoillaan. Noita päätti sittenkin mennä ihan vain varmuuden vuoksi tanssisaliin, jospa sieltä löytyisi peili josta hän voisi tarkastaa näyttikö hän sotkuiselta vaiko ei, ja jos ei löytyisi, hän voisi mennä suunnistamaan naisten kylpyhuonetta kohti, sillä siellä jos jossain kuuluisi olla vähintään peili.
”Minä taidan mennä etsimään peliä”, Sylviane selitti toiselle noidalle kertoen samalla vielä kuinka hauskaa oli tutustua häneen ja että tyttö toivoisi tapaavansa hänet toistekin. Ojennettuaan kätensä ensin hyvästiksi noita käveli tarjoilusalin poikki lautasensa ja pikarin kanssa, kunnes päätyi paikalle johon ne voisi huolitta jättää yrittäen sen jälkeen peitellä vasenta poskeansa vasemmalla kädellä ja takkinsa hihalla, välittämättä siitä tahreentuisiko villainen takki enää siihen, sillä se oli jo ennestään vaaleahko. Käden hiha vasemmalla poskensa päällä noita yritti katse lattiaan suunnattuna kävellä huomiota herättämättömästi tanssisaliin metsästämään peiliä.
//Kiitän tässä vielä kun muistan roolipeliseurastasi, sillä tämä jääkööt viimeiseksi roolipeliviestikseni tässä keskustelussa.//