Sivu 1/1
Tanssimassa (Andrea ja Ross)

Lähetetty:
04 Syys 2014, 21:01
Kirjoittaja Andrea Dupont
//sijoittuu tanssin 10 ajalle, varattu Andrealle ja Ross Padmorelle //
Nojailin rennosti tanssisalin seinään olin tullut juuri puutarhasta.Juhlat olivat selvästi loppumassa päin ja useimmat nauttivat vielä viimeisestä kappaleesta, tanssilattialla tai juttelivat iloisesti ystävien kanssa lähempänä seiniä jotteivat olisi häirinneet tanssijoita. Katselin iloisia noitia ja velhoja joita tuli saliin yhä enemmän ja vajosin omiian ajatuksiini, miettimään tunti suunitelmia ja kokeita, oppilaita. Kolmas luokkalaisille olin ajatellut ilkiöitä, viidesluokkalaisille taas ,seitsemäs luokkalaisten tunnin ajoin pitää yhdessä jatko-opiskelijoiden kanssa aihetta en vielä tiennyt mutta jokin hieman isompi ja vaarallisempi voisi olla mukava?
Huomasin että olin miettiessäni ruvennut kävelemään salia ympäri. Pysähdyin ja ajattelin että voisin mennä puutarhaan täällä salissa oli liian paljon melua ajattelemiseen. Lähdin kävelemään nopeasti puutarhaa kohti innostuen suunittelemaan tunteja ja uusia opetus menetelmiä, Olin kuitenkin niin ajatuksissani että törmäsin vahigossa johonkuhun ja heräsin taas maan pinnalle. "Anteeksi!"pyysin nolona.
Re: Tanssimassa (Andrea ja Ross)

Lähetetty:
04 Syys 2014, 21:45
Kirjoittaja Ross Padmore
Ross Padmore oli illan aikana tehnyt kaikkea mahdollista. Syönyt enemmän kuin tarpeeksi, juonut ihan sopivasti ja suututtanut ystävänsä niin että oli saanut kuonoonsa. Voisiko ilta siis olla paremmin? Jomotus ohimossa muistutti kivuliaasta iskusta, eikä musiikin pauhu auttanut siihen mitenkään.
Ross nojasi seinään ja katseli tanssilattialle joka oli melkoisen täynnä. Ei ehkä enää, hän ajatteli ja huokaisi. Mies irtautui seinästä ja oli aikeissa lähteä tarjoilusaliin juomaan viimeisen lasillisen. Heti käveltyään muutaman askeleen, katse jaloissaan hän törmäsi johonkuhun. Normaalisti hän olisi ärähtänyt tai vastaavaa, mutta ei tällä kertaa.
"Anteeksi!" Sanoi nainen, johon tämä oli törmännyt. Ross oli hieman hämillään, niin tilanteesta kuin naisen ulkonäöstä.
"Ei.. ei mitään.." hän sai sanottua. Ross käveli nopeasti pois paikalta ja huitaisi hiuksiaan paremmin. Hän suoristi pukuansa hieman ja tunkeutui ihmisjoukon läpi. Pian Ross kuitenkin pysähtyi miettimään. Nainen oli toden totta ollut näyttävä ja Ross oli aika yksinäinen nyt... Mies kääntyi takaisin ja toivoi että löytäisi naisen, johon oli hetki sitten törmännyt.
Hän löysi tuon varsin nopeasti ja hymyili itsekseen.
"Hei, mä taas. Törmäsin suhun äsken ja oon tosi pahoillani." Hän sanoi ja hymyili hieman.
"Nimi on Ross Padmore. Kelpaisko seura?" Hän esittäytyi kohteliaaseen sävyyn, katsoen naista silmiin
Re: Tanssimassa (Andrea ja Ross)

Lähetetty:
06 Syys 2014, 22:30
Kirjoittaja Andrea Dupont
Ei.. ei mitään.."sanoi mies johon olin törmännyt ja käveli nopeasti paikalta. Katsoin hieman tarkemmin eteenpäin kun taas kävelemään kohti puutarhaa. En enää toista kertaa aikonut olla niin kömepelö että törmäisin johonkuhun.
"Hei, mä taas. Törmäsin suhun äsken ja oon tosi pahoillani." Joku sanoi ja tunnistin miehen,olinhan juuri törmännyt häneen.hämmennyin hetkeksi ja mutta tajusin sentään sanoa jotain.
"Ai ei se mitään"
"Nimi on Ross Padmore. Kelpaisko seura?" Ross kysyi. Katselin miestä nopeasti päästä varpaisiin ja yritin muistaa olinko nähnyt hänet joskus aiemmin.päädyin lopulta siihen tulokseen että jos olisin nähnyt Rossin joskus aiemmin en takuulla olisi unohtanut sitä.
"Totta kai"vastasin muitta mutkitta hänelle selvittyäni hämmästyksestäni.
"Ai niin, Olen Andrea" sanoin hymyillen
Re: Tanssimassa (Andrea ja Ross)

Lähetetty:
07 Syys 2014, 10:18
Kirjoittaja Ross Padmore
Nainen oli esitellyt itsensä Andreaksi. Nimi oli tuttu Rossille, mutta ei hän Andreaa ollut mielestään ennen tavannut.
"Olitko menossa puutarhaan, vai jäämässä saliin?" Hän kysyy kiinnostuneena.
"Täällä on kieltämättä kamala ilma.." hän sanoi ja katseli ympärilleen. Salissa oli vähemmän ihmisiä kuin normaalisti. Osa oli lähtenyt jo nukkumaan kai, hän ajatteli. Hän käänsi katseensa takaisin Andreaan. Tuolla oli vihreät silmät ja suorat tummat hiukset joissa oli vaaleita raitoja. Nainen oli melko pitkä, mutta yli kymmenen senttiä Rossia lyhyempi.
Re: Tanssimassa (Andrea ja Ross)

Lähetetty:
10 Syys 2014, 07:31
Kirjoittaja Andrea Dupont
"Olitko menossa puutarhaan, vai jäämässä saliin?Täällä on kieltämättä kamala ilma.."Ross sanoi.
"Sanos muuta"naurahdin "itse asiassa olin menossa puutarhaa...mutta voin kyllä jäädä tännekkin" sanoin, "Haluatko tanssia?"kysyin vielä hymyillen, nyt kun en enää ollut menossa puutarhaan voisin yhtä hyvin nauttia hyvästä seurasta ja tanssia.
//Tulipas lyhyt roolaus...//
Re: Tanssimassa (Andrea ja Ross)

Lähetetty:
10 Syys 2014, 19:53
Kirjoittaja Ross Padmore
//se ei haittaa lainkaan. :)
"Itse asiassa olin menossa puutarhaan... mutta voin kyllä jäädä tännekkin." Andrea kertoi ja Ross nyökkäsi.
"Haluatko tanssia?" Andrea kysyi hymyillen. Ross yllättyi paljon tuon kysymyksen kuullessaan, halusiko hän tanssia Rossin kanssa?. Hän katsoi Andreaa hetken ja nyökkäsi sen jälkeen.
"Todellakin." Tuo sanoi naurahtaen ja hymyili. Musiikki soi kovaa ja tanssilattian puolella oli entistä kuumempi.
"Joten, oletko vieraana juhlissa niin kuin minä?" Tuo kysyi Andrealta niin että hän kuuli, musiikin pauhusta huolimatta. Ross tanssi jollakin lailla siinä tanssilattialla ja vilkaisi ympärilleen samalla.
"Tää taitaa olla vika tanssi, otetaan kaikki ilo irti vai?" Hän naurahti ja hymyili itsekseen.
Re: Tanssimassa (Andrea ja Ross)

Lähetetty:
30 Syys 2014, 20:57
Kirjoittaja Andrea Dupont
"Todellakin"Ross tokaisi hymyillen ja hymyilin itsekkin.
"Joten, oletko vieraana juhlissa niin kuin minä?"Ross kysyi.
"En,"sanoin naurahtaen. "Opetan taikaolentojen hoitoa" jatkoin naurahtaen.
Musiikki taustalla soi kovaa, ehkä hiukan liiankin kovaa sillä minun piti melkein huutaa ennen kuin kuulin oman ääneni edes joten kuten.
En ole erityisen hyvä tanssimaan mutta nyt tanssiminen tuli melko luonnostaan.
"Tää taitaa olla vika tanssi, otetaan kaikki ilo irti vai?"Ross naurahti.
"Todellakin" sanoin nauraen.
"Et taida käydä täällä koululla usein, mutta toivottavasti nähään vielä joskus juhlien jälkeenkin" sanoin hymyillen ja kuulin kappaleen olevan jo lähes lopussa.
//pitää varmaan ruveta lopettelemaan peliä, kun mulla kesti niin kauan vastata...//
Re: Tanssimassa (Andrea ja Ross)

Lähetetty:
16 Loka 2014, 16:44
Kirjoittaja Ross Padmore
//juu, lopetellaanko parin ropeviestin jälkeen? :)
Andrea kertoi olevansa taikaolentojen hoidon opettaja. Ross yllättyi kuulemastaan aika lailla. Hänestä se tuntui kovin oudolta että nainen opetti moista ainetta. Hänen kouluaikoinaan niillä tunneilla sattui monenmoista, etenkin aineen opettajalle.
"Et taida käydä täällä koululla usein, mutta toivottavasti nähään vielä joskus juhlien jälkeenkin", Andrea sanoi nauraen. Ross hymyili ja tanssi.
"Aivan varmasti jos vaan haluut", tuo sanoi ja hymyili hieman. Ross tapaisi Andrean mielellään juhlien jälkeen. Niin yksinäinen hänen arkensa oli, kun työkaveritkin ministeriössä olivat vanhuksia tai säheltäviä nuoria.
"Mulla on yks kaveri nimeltä Benjamin ja se alottaa opettamaan jotain täällä", hän kertoi virnistäen hieman. Kappale läheni loppuaan ja niin sävelet lopulta tyssäsivät kuin seinään. Salissa ei tietenkään ollut hiljaista, ihmiset puhuivat ja nauroivat. Ne olivat todellakin kunnon pirskeet, tosin loppumassa juuri sillä hetkellä.
"Eikös nää juhlat lopu nyt?" Hän kysyi huvittunut hymy kasvoillaan. Kello oli jo lähes kaksitoista, ei siis ollut ihme kun porukkaa oli vähemmän kuin juhlien alkaessa. Kävellessään Andrean kanssa pois tanssilattialta Ross puhui:
"En yleensä liikuskele täällä päin, pääasiassa Englannissa mutta nykyään aika paljon Ranskassa. Saatan piipahtaa täällä Jouluna", tuo kertoi ja hymyili hieman. Joulu oli yksi hänen lomistaan joita hänellä tuntui olevan aika vähän. Kuolonsyöjiä ja Kärmesin joukkoja yritettiin vangita mutta niin ei tapahtunut jostain syystä. Ja koska niin ei tapahtunut, ei Auroreilla ollut paljoa lomia. Totta kai Ross piti työstään, mutta uusiin ihmisiin tutustuminen oli paljon mieluisampaa kuin vaarallisten tyyppien jahtaaminen.
Re: Tanssimassa (Andrea ja Ross)

Lähetetty:
17 Loka 2014, 17:58
Kirjoittaja Andrea Dupont
"Aivan varmasti jos vaan haluut" Ross sanoi hymyillen.
"Mulla on yks kaveri nimeltä Benjamin ja se alottaa opettamaam jotain täällä"Ross sanoi. Nimi kuulosti tutulta olin varmaan nähny sen jossain opettaja luettelossa tai jossain, sillä muihin opettajiin en ollut kamalasti tutustunut ja tiesin nimelttä vain muutaman.
"Eikös nää juhlat lopu nyt? En yleensä liikuskele täällä päin, pääasiassa Englannissa mutta nykyään aika paljon Ranskassa. Saatan piipahtaa täällä Jouluna" Ross sanoi.
"Voitaisiin nähdä sitten jouluna jos tulet ranskaan tai voin minäkin tulla sinne Englantiin" ehdotin hymyillen.
Miksi juhlien piti loppua jo nyt ajattelin harmissani tai no olihan kello jo aika paljon...mutta juuri nyt juhlat olisivat saaneet jatkua hiukan pidempään.
Re: Tanssimassa (Andrea ja Ross)

Lähetetty:
01 Kesä 2015, 23:42
Kirjoittaja Mila Molina
Pelin pisteytys:
Andrea Dupont: 7
Ross Padmore: 8
Tämä on väliaikainen pisteytys, saatte halutessanne vielä jatkaa peliä. Jos pelaatte pelinne loppuun, saatte molemmat 5 lisäpistettä.