// Oi voi, mulla ei eilen toiminut kone, joten en voinut aloittaa, mutta nyt kirjoitan. :( Tämä siis on Newtonin ja Adelén pelille ja sijoittuu tanssin nro. 1 ajalle. //

Adelé taputti laiskasti muiden mukana juuri päättyneen puheen kunniaksi. Rehtori Michael Evans oli avannut tanssijaiset perinteisellä, Adelén mielestä tylsähköllä puheella ja nyt tyttö oli lähtenyt mielenkiinnosta kiertelemään salia ympäri. Osa innokkaista heilui jo tanssilattialla, mutta monet olivat kaikonneet tarjoilusaliin hakemaan alkupaloja.
Adelé ei vielä itse halunnut syödä tai juoda, sillä hän oli juuri äsken pihistänyt eräältä kotitontulta ruokaa ja nyt maha oli jo aika täynnä.

Tanssisali alkoi kylläkin täyttyä nopeasti, sillä oli ensimmäisen tanssin aika ja monet halusivat parin itselleen valssiin. Niin halusi Adelékin ja tyttö katseli seinustoilla notkuvia poikia.

Osa heistä vilkuili epävarmasti Adeléa, mutta he eivät kuitenkaan olleet italialaisneidon makuun sopivia poikia. Kaikki olivat kyllä komeita ja mukavan näköisiä, mutta pojat eivät vain jotenkin miellyttäneet Adeléa. Tyttö oli juuri kääntämässä katsettaan pois, kun huomasi ihmisten seassa erikoisesti pukeutuneen miehen.
Tällä oli päällään jonkinlainen asu, juuri sellainen joita keskiajalla ruttolääkärit käyttivät. Miehellä oli myös outo maski naamassaan, joten kasvoja oli edes turha rueta tutkimaan.

Vaatetuksen takia Adelé päätti mennä miehen luo. Siitähän voisi tulla aika mielenkiintoinen keskustelu.

Newton oli juuri tullut tanssisaliin rehtori Evansin puheen jälkeen. Hän piti puheesta paljon.
Hän oli ottanut hoitotarvikkeensa mukaan. Hän tiesi että tänään joku käyttäisi anteeksiantamattomia kirouksia. Hän tiesi että kaikki karttaisivat häntä kuten yleensä. Kuka tietää vaikka hänen aikansa sairaanhoitajana ei tapaturmia edes tulisi paljoa. Mutta minkäs hän voi ettei voinut ottaa naamiota pois.
Ei koskaan. Hän ei menetä vaivalla ansaittua työtä. Hän tiesi että oppilaat vanhempineen eivät antaisi hänen olla täällä töissä. Hän lähtisi pian puutarhaan. Kyllä sinne hän menisi. Hän tiesi että häntä tarvitaan vielä, siksi hän ei lähtenyt.

Adelé asteli itsevarmasti oudosti pukeutuneen miehen luo ja yritti hämärässä salissa erottaa tämän kasvoja, mutta turhaan. Maski peitti hyvin naaman, joten piirteet jäivät vain arvailujen varaan. Lisäksi miehellä oli mukanaan jonkinlaiset hoitotarvikkeet, jotka paljastivat hänen olevan todennäköisesti Châteaun sairaanhoitaja. Monet tietysti ottivat työnsä vakavasti, mutta eihän tarvikkeita tarvinnut tuoda juhliin.

"Moi, oon Adelé, tän koulun kuumimpia tyttöjä ja yks uusista oppilaista, entäs sä?" Adelé sanoi päästyään miehen luo. Tyttö väläytti säteilevän ja itsevarman perään varmistakseen, että mies huomasi hänet.
"Sulla on hieman oudot vaatteet", tyttö sanoi, eikä säästellyt sanojaan. Adelé ei tarkoittanut mitään pahaa, sillä kaikki saivat pukeutua miten halusivat, mutta silti myös jokainen sai sanoi oman mielipiteensä. Ja niinhän Adelé oli juuri tehnyt.

Odottaen miehen vastausta käänsi tyttö katseensa tanssilattialle, jossa pari ihmistä tanssi hitaiden tahtiin. Myös Adelélla oli suunnitelma miten saada pari valssiin ja päätti iskeä ensimmäiseksi tuohon oudosti pukeutuneeseen mieheen.
Kuka tietäisi miten hauskaa siitä vielä tulisi? Erilaisuus oli hyve!

-Newton. Newton Ratcate. Koulun uusi sairaanhoitaja. Pukuniko? No en minä muutakaan voi pitää. Kuinka voisin? Jos ottaisin naamion pois no... Newton vastasi hänelle juttelemaan tulleelle tytölle. Tulija oli varmaan kolmasluokkalainen. Newton ei ymmärtänyt sitä että miksi joku hänelle jutteli sillä kaikkihan pelkäsivät häntä.

Mies näytti hieman hämmästyneeltä Adelén tullessa juttelemaan tälle, mutta esitteli kuitenkin itsensä. Hänen nimensä oli Newton Ratcate ja Adelésta nimi kuulosti jotenkin oudolta. Tyttö oikaisi turkoosiaa asuaan alemmas ja kurtisti kulmiaan. Missä se nimi oli ollut?

"Olet ilmeisesti sairaanhoitaja", Adelé sanoi toteavasti ja nyökäytti päätään hoitotarvikkeiden suuntaan. Hän vieläkin ihmetteli, miksi mies oli tuonut ne juhliin. Tietysti hän saattoi valvoa, ettei kellekkään sattunut mitään, mutta vielä enemmän Adeléa kummastutti, kun Newton sanoi, että ei voinut ottaa maskiaan pois tai käyttää muuta asua. Kai hänellä nyt olisi joitakin muitakin asuja kuin keskiaikainen ruttokaapu?
Yhtäkkiä Adelén päähän tuli todella outo, mutta samalla myös houkutteleva ajatus. Se ei välttämättä ollut kovinkaan fiksu, tosin milloinkas Adelé olisi juhlissa järkeviä ehdotellut.

"Tuutko tanssimaan? Olis kiva saada jotakin seuraa ensimmäisen hitaan ajaksi. Ja toi biisi on sen verran rauhallinen, että siinä ei taatusti satu mitää", tyttö naurahti, sillä Newton näytti juuri sellaiselta, joka suhtautui kaikkeen kävelyä kovempaan tahtiin menevään asiaan varautuneesti.

Mutta tietysti voisihan tuo mieskin yllättää.

- Olen sairaanhoitaja. Tanssimaanko? En nyt kyllä tiedä. Hoitotarvikkeistako arvasit? Tänään niitä tarvitaan kyllä vain. Kyllä vain. Newton sanoi ja väänteli sormiaan hänen naamionsa nokka kiilsi valon kajossa. Hänen hansikkaansa putosi paljastaen luurankomaisen käden. Newton poimi nopeasti hansikkaan ja sujautti sen käteensä.

"Tulisit nyt! Ei siinä mitään voi sattua", Adelé maanitteli Newtonia hymy huulillaan, mutta ilme kuitenkin haihtui kauhistuneeseen henkäykseen, kun sairaanhoitajan hanska tipahti lattialle paljastaen luurankomaisen käden. Mies kuitenkin nopeasti poimi käsineen ja laittoi sen takaisin käteensä.
"Mitä hittoa sun kädelle on tapahtunut?" Adelé kysyi kauhistuneena. Hänen äsken näkemänsä käsi ei ollut mitenkään luonnollisen näköinen. Aivan kuin siihen olisi pudotettu jotain syövyttävää ainetta.

Odottaen miehen vastausta, siirsi tyttö katseensa muihin tanssisalin ovelle. Monia kasvoja sujahteli hänen ohitseen ja muutamat ihmiset katsoivat Adeléa epäröivästi. He eivät ilmeisesti uskaltaneet tulla juttelemaan hänelle, mutta omapahan oli ongelmansa. Ei hän purrut, ellei tyttöä siihen pakotettu.

"No, miten on?" Adelé kysyi uudestaan Newtonilta, tällä kertaa kärsimättömästi. Hän inhosi odottelua, vaikka tosin luurankokädet eivät vieläkään houkutelleet. Mutta olihan miehellä kuitenkin hanskat, joten ehkä tanssi ei olisikaan niin pelottavaa.

Toivottavasti Newton vain pitää nuo kädessä, minähän en niihin sormiin koske, Adelé ajatteli hieman hymähtäen.

- En nyt oikein usko. Tanssiminen ei ole minun hommiani. Kädelleni en voi mitään. Annan vain yhden neuvon.
Tarkista aina kun peset kätesi ettei veteen ole sekoitettu happoa jonkun "ystävän" viattomana pilana. Newton sanoi. Hän katseli oppilaiden yli häämöttävään salin seinään.

Newton oli ilmeisesti päättänyt pysyä linjallaan kieltäytyä tanssista ja alkaa luetella turvallisuusohjeita, jotka kuulostivat aivan tuulesta temmatulta.
"En nyt oikein usko. Tanssiminen ei ole minun hommiani. Kädelleni en voi mitään. Annan vain yhden neuvon.
Tarkista aina kun peset kätesi ettei veteen ole sekoitettu happoa jonkun "ystävän" viattomana pilana", mies lateli ohjeita, jolloin Adelé pyöräytti huvittuneena silmiään.
"Äh, tulisit nyt! Tämä on viimeinen tarjoukseni. Siitä tulee varmasti hauskaa!" tyttö sanoi anoen. Kieltäytyminen ei oikeastaan haittaisi, mutta tietysti olisi ollut mukavaa saada joku tanssikaveri ensimmäisen hitaan ajaksi.

Toisaalta Newton vaikutti jotenkin pelottavalta. Adelé ei osannut selittää miten, mutta jokin miehessä sai kylmät väreet kulkemaan pitkin tytön selkäpiitaa. Se saattoi johtua oudosta pukeutumisesta tai sitten miehen pelottavista luurankomaisista käsistä, jotka vieläkin kummittelivat hänen mielessään. Adelé ei ikinä saisi päästää pois kuvaa, jossa Newtonin hanskat putoavat ja kädet paljastuvat. Ei ikinä.

-EN vain nyt tiedä. Newton sanoi ja sitoi hansikastaan ohuela narulla. Onneksi naamiota ei tarvitse poistaa. Onneksi. Onneksi. Onneksi. Sana kaikui hänen päässään se toisti ilkeästi vääristäen Newtonin äänen kaiun julmalla säälimättömällä tavalla. Tämä epätodelta tuntuva kaiku raastoi Newtonin mieltä mutta loppui aikanaan ja antoi hänelle mielenrauhan.