Maailman kamalin torstaiaamu

[Mila Molina]

Mukana olevat hahmot: Kaikki ketkä haluaa!
Ajankohta: 2.4.2020
Tapahtumapaikka: Suurten Sali
Juoni: Rehtori Molinalla on ilmoitusluontoista asiaa koulun jäsenille. Kaikki koulun oppilaat, jatko-opiskelijat sekä muut jäsenet on kutsuttu saliin.
Varoitukset: Korona-virusasiaa
Muuta: Taikakoulu Châteaun koronatiedote löytyy täältä. Jokainen saa vapaasti kuvailla hahmonsa reaktioita aiheeseen liittyen. Osallistua voi yhdellä tai useammalla viestillä.

Tämä torstaiaamu oli alkanut jokaiselle koulun jäsenelle poikkeuksellisella tavalla. Koulun kuulutusjärjestelmä oli aktivoitunut monen kuukauden hiljaisalonsa jälkeen ja kuulutus havahdutti jokaisen koulun jäsenen. Jokaisessa tuvassa ja huoneessa, sekä käytävillä oli kuulunut rehtori Molinan kireällä äänellä kuuluttama ilmoitus.

Huomio, koulun oppilaat, jatko-opiskelijat, henkilökunta sekä muut jäsenet! Jokaisen teistä on määrä saapua ensimmäisen kerroksen Suurten Saliin tänään torstaina klo 8:30. Kyseessä on tärkeä tiedonantotilaisuus, jossa jokaisen täytyy olla paikalla. Välttäkää aamutoimienne aikana tarpeetonta kanssakäymistä koulun muiden jäsenten kanssa ja peskää kätenne ennen Saliin saapumista.

Kuulutus oli tullut aamulla klo 7, jolloin moni koulun asukkaista oli ollut vielä untenmailla. Rehtori Molina oli kuitenkin saanut herätyksensä vielä aikaisemmin, kun Ranskan taikaministeri Ariane Boitard oli ilmestynyt hänen makuuhuoneensa takkaan klo 5 aamulla. Taikamininisterillä oli ollut rehtorille tärkeää asiaa, ja tämän asian nainen tulisi kertomaan koko koululle tänään.

***

Rehtori Molina seisoi Suurten Salin edessä ja silmäili saliin saapuneita oppilaita. Kaikki näyttivät odottavan innon ja kauhun sekaisin tuntein, mitä rehtorilla oli sanottavanaan. Oli pakko myöntää, että myös rehtoria itseään jännitti, jopa hirvitti. Tämä aamu oli ollut naiselle nimittäin poikkeuksellisen stressaava. Siitä hetkestä lähtien, kun hän sai tiedotteen taikaministeriltä, stressitasot olivat nousseet huomattavasti. Nainen yritti hengittää rauhassa ja pysyä rauhallisena, vaikka paine ja epätietoisuus varmasti näkyi hänen kasvoiltaan.

Nainen vei katseensa tupapöydästä toiseen ja näki oppilaiden istuutuvan yksi toisensa perään omille paikoilleen. Tupapöytiin oli tehty merkittäviä muutoksia aamun aikana: ne olivat leventyneet ja lisäksi pöytien välissä oli enemmän tilaa kuin aikaisemmin. Pöytien ääressä olevan pitkät penkit oli rajattu käsinojilla niin, että jokaisen oppilaan väliin jäi vähintään metrin verran rakoa. Muutokset näyttivät herättävän oppilaiden seassa ihmetystä.

Kun rehtorille annettiin merkki siitä, että kaikki koulun jäsenet olivat saapuneet, hän aloitti tilaisuuden.

"Hyvät koulumme jäsenet. Tämä on tärkeä tiedonantotilaisuus, ja pyydän, että teistä jokainen kuuntelee ja seuraa tilaisuutta tarkasti. Jästien sairastamaa koronavirusta on havaittu nyt myös taikovassa väestössä. Meillä Ranskassa on tähän mennessä todettu 51 477 tartuntaa ja kuolleita on 3 514, eli otamme viruksen koulullamme erittäin vakavasti. Taikovan väestön turvaamiseksi taikaministeri Boitard on ilmoittanut ottavansa käyttöön erinäisiä rajoitustoimenpiteitä, jotka laitetaan käytäntöön heti myös meidän koulussamme. Näillä toimenpiteillä pyritään estämään uusia koronavirustartuntoja ja hidastamaan epidemian leviämistä taikovan väestön keskuudessa. Nämä rajoitukset ovat voimassa 15. huhtikuuta asti, ellei taikaministeri ilmoita niiden jatkamisesta."

Seuraavaksi rehtori kertoi listan toimenpiteistä, joihin koululla ryhdyttäisiin välittömästi. Lista oli pitkä ja tuntui lähes loputtomalta. Lista piti kaiken kaikkiaan sisällään seuraavat asiat:

• Oppilaita ja henkilökuntaa kehotetaan käyttämään maskeja tai kuplapääloitsua, pesemään kädet oppituntien välissä ja ennen ruokailuja, sekä pitämään vähintään metrin etäisyys kanssaihmisiin.
• Ruokailut ja oppitunnit järjestetään normaalisti, muuten oppilaiden on pysyttävä tuvissaan ja henkilökunnan omissa työhuoneissaan.
• Kirjastossa ja pöllölässä saa vierailla vain tuvanjohtajalta saadun lupalapun kanssa.
• Sairaalasiipi pidetään avoinna vain loukkaantuneille ja sairastuneille, vierailuja ei sallita. Lisäksi sairaalasiipeen tehdään erillinen alue mahdollisille koronapotilaille.
  Kerhotoiminta keskeytetään ja tapahtumat perutaan.
• Huispausharjoitukset kielletään ja huispausottelut perutaan.
• Vierailut Poudlardine-velhokylään kielletään.
• Kevätlomalla (11. – 26. huhtikuuta) kotiin ei voi matkustaa 11.-15. huhtikuuta välisenä aikana, vaan aikaisintaan 16. huhtikuuta.

Toimenpiteet aiheuttivat koulun jäsenissä erilaisia reaktioita. Osa alkoi keskustella tiiviisti tupatoverinsa kanssa ja osa meni täysin sanattomaksi. Osa alkoi huutaa raivoisasti, osa ryhtyi nauramaan, osa poistui välittömästi paikalta ja osa alkoi itkemään. Rehtori Molinan kasvoilla oli vakava ilme. Hän toivoi todella, että jokainen koulun jäsen ottaisi asian vakavasti.

// Minun osaltani peli on pelattu yhdellä viestillä. Jos kuitenkin haluat, että reagoin Molinalla sinun hahmosi viestiin, ilmoita siitä. :) //

[Heather O'Hara]

Heather oli kuullut koronasta. Kukapa ei olisi? Virus tappoi ihmisiä nopeasti ja eteni vielä nopeammin. Hänen vanhempansa olivat olleet jo karanteenissa, kun he korona iski heihin romanttisen pariskuntaviikonlopun jälkeen. Pikkusisarukset olivat saaneet taudin myös, ja Heather oli vain kirjeiden varassa. Tyttö kiitti onneaan, että vanhemmilla ei ollut mitään perussairautta, mutta silti. Hieman kauhunsekaisin tuntein tyttö siirtyi aamulla muiden mukana saliin, hämmentyen tästä uudesta istumistyylistä. Eiköhän tämän kestäisi.

Heather kuunteli hiljaisena tulevat rajoitukset. Ei pöllölää ilman tuvanjohtajan määräystä... Eikä huispausta. Lomallekaan ei pääse. Hän olisi voinut itkeä pelkästä turhautumisesta. Kaksi ensimmäistä rajoitusta hän olisi kestänyt, mutta lomarajoitus oli viimeinen pisara. Hän halusi nähdä vanhempansa ja sisaruksensa, olla varma siitä että he ovat hengissä.

Tyttö veti syvään henkeä ja pidätteli itkua, ei todellakaan halunnut alkaa itkeen kaikkien läsnäollessa. Eikä varsinkaan alkaa kertoon kaikille, että hei, perheelläni on korona. Ties vaikka se leviäisi kirjeiden välityksellä tai jotain, ja kohta hänellä itselläänkin olisi. ...paitsi mitä jos se oikeasti levisi kirjeiden välityksellä? Paniikki alkoi levitä tyttöön, joka ei enää tiedä lähteäkö vai jäädä. Onko hänellä korona?

[Sophie Everett]

Sophie Everett, Châteaun loitsujen ja sauvatiedon professori, istuskeli työhuoneensa pöydän äärellä aamuteetään siemaillen ja katsellen ulos ikkunasta. Aurinko pilkotteli horisontista ja levitteli hohtavan oransseja ja keltaisia säteitään koulun tiluksille. Oli hiljaista, professorin mieli oli tyyni ja rauhallinen.

Sophie hätkähti kun hänen seesteinen aamuhetkensä yhtäkkiä särkyi professori Molinan kireään ääneen. Se kuului käytävän kaijuttimesta. "Huomio, koulun oppilaat, jatko-opiskelijat, henkilökunta sekä muut jäsenet!" alkoi kuulutus. Sen mukaan jokaisen oli tultava suurten saliin kello 8:30 kuuntelemaan tiedonantotilaisuutta. Tilaisuuden sisältöä rehtori ei sen enempää avannut, mutta kehotti kaikkia välttämään tarpeetonta kanssakäymistä koulun muiden jäsenten kanssa ja pesemään kädet ennen saliin saapumista. Sophie kurtisti kulmiaan. Mistähän mahtoi olla kyse?

***

Sophie saapui suurten saliin minuutilleen kello 7:30, jolloin aamiainen alkoi tavalliseen tapaansa. Professori pisti kuitenkin merkille, että sali ei näyttänyt samalta kuin ennen. Tupapöydät olivat leventyneet, pöytien välissä oli enemmän tilaa kuin ennen ja pöytien ääressä olevat pitkät penkit oli rajattu käsinojilla niin, että jokaisen oppilaan väliin jäi vähintään metrin verran rakoa. Myös henkilökunnan pöytä oli vähän pidempi ja tuolit olivat tavallista kauempana toisistaan.

Sophie koitti nauttia aamiaisensa niin kuin mitään erikoista ei olisi ollut tapahtunutkaan, mutta tietämättömyys ja oudot järjestelyt huolettivat häntä. Sophie ei ollut ainoa - myös muiden henkilökunnan jäsenten kasvoilla näkyi huoli ja hämmennys. Mistään iloisesta ja kevyestä ilmoituksesta tuskin oli kyse, Sophie ajatteli. Sen oli oltava jotain hyvin painavaa ja tärkeää asiaa.

Kun kaikki olivat paikalla ja kellon viisarit näyttivät puoli yhdeksää aloitti professori Molina viimein tiedotustilaisuuden: "Hyvät koulumme jäsenet. Tämä on tärkeä tiedonantotilaisuus, ja pyydän, että teistä jokainen kuuntelee ja seuraa tilaisuutta tarkasti". Sophie nojautui eteenpäin tuolissaan ja kuunteli tämän puhetta huolestuneena. "Jästien sairastamaa koronavirusta on havaittu nyt myös taikovassa väestössä", rehtori sanoi seuraavaksi. Sophie hengähti järkytyksestä ja katsahti vieressään istuvaa kolleegaansa.

"Meillä Ranskassa on tähän mennessä todettu 51 477 tartuntaa ja kuolleita on 3 514, eli otamme viruksen koulullamme erittäin vakavasti. Taikovan väestön turvaamiseksi taikaministeri Boitard on ilmoittanut ottavansa käyttöön erinäisiä rajoitustoimenpiteitä, jotka laitetaan käytäntöön heti myös meidän koulussamme. Näillä toimenpiteillä pyritään estämään uusia koronavirustartuntoja ja hidastamaan epidemian leviämistä taikovan väestön keskuudessa. Nämä rajoitukset ovat voimassa 15. huhtikuuta asti, ellei taikaministeri ilmoita niiden jatkamisesta."

Seuraavaksi professori Molina luetteli litanjan erilaisia toimenpiteitä, joihin koululla ryhdyttäisiin välittömästi. Sophie kuunteli valppaasti ja painoi jok'ikisen näistä mieleensä. Hän halusi ehdottomasti tehdä oman osuutensa koulun henkilökunnan jäsenenä kolleegoidensa ja oppilaidensa suojelemiseksi tätä virusta vastaan. Sen täytyi olla vaarallinen, sillä yleensä jästitaudit eivät juuri vaikuttaneet taikovaan väestöön.

[Adèle de la Gardie]

Adéle näki unta, jossa hän liisi korkealla pilvissä. Tuulen vire pöllytteli hänen ruskeita hiuksiaan. Sitten hän näki siepin. Hän kurkottelee kohti sieppiä. Sormet jo miltei hipoivat sitä, mutta sitten kaikki musteni.
Adéle pomppasi säpsähtäen istumaan. Kaiuttimista kuului rehtori Molinan kireä ääni. ”Onko jo aamu?” Adéle kysyi itsekseen ja kopeloi yöpöytäänsä etsiessään lamppua, kaataen samalla vesilasin. ”No voihan”, hän voihkaisi.

Huomio, koulun oppilaat, jatko-opiskelijat, henkilökunta sekä muut jäsenet! Jokaisen teistä on määrä saapua ensimmäisen kerroksen Suurten Saliin tänään torstaina klo 8:30. Kyseessä on tärkeä tiedonantotilaisuus, jossa jokaisen täytyy olla paikalla. Välttäkää aamutoimienne aikana tarpeetonta kanssakäymistä koulun muiden jäsenten kanssa ja peskää kätenne ennen Saliin saapumista.


Adéle kuunteli kuulutusta vielä hieman unen pöpperöisenä. Jotain selvää hän siitä sai. Että pitäisi tulla suurten saliin. Ja juuri kun hän oli saamassa sieppiä kiinni. Mutta ilmoitus kuulosti vakavalta.
Adéle nousi ylös sängystään. Hän nappasi yöpöydältä hius harjansa ja rupesi kampaamaan hiuksiaan suoriksi. Sitten hän letitti ne löysälle letille. Hän puki päälleen koulu pukunsa ja nappasi mukaan viittansa ja sauvansa.
Pian Adéle marssi suurten salin ovesta sisään. Hän hämmästyi huomatessaan, että penkit oli rajattu käsinojin. Mitäs tämä nyt sitten on? Adéle istui omaan tupa pöytäänsä.
Hetken kuluttua rehtori Molina aloitti tiedotus tilaisuuden. Hän kertoi korona-viruksen aiheuttamista kuolemista ja sairastumisista. Adéle järkyttyi kuullessaan, että kotona vaikuttaisi myös taikomaan väestöön. Hän kuunteli kauhistuneena, kun professori Molina kertoi luettelon tehtävistä turva toimista:

•Oppilaita ja henkilökuntaa kehotetaan käyttämään maskeja tai kuplapääloitsua, pesemään kädet oppituntien välissä ja ennen ruokailuja, sekä pitämään vähintään metrin etäisyys kanssaihmisiin.
•Ruokailut ja oppitunnit järjestetään normaalisti, muuten oppilaiden on pysyttävä tuvissaan ja henkilökunnan omissa työhuoneissaan.
Kirjastossa ja pöllölässä saa vierailla vain tuvanjohtajalta saadun lupalapun kanssa.
•Sairaalasiipi pidetään avoinna vain loukkaantuneille ja sairastuneille, vierailuja ei sallita. Lisäksi sairaalasiipeen tehdään erillinen alue mahdollisille koronapotilaille.
•Kerhotoiminta keskeytetään ja tapahtumat perutaan.
Huispausharjoitukset kielletään ja huispausottelut perutaan.
•Vierailut Poudlardine-velhokylään kielletään.
•Kevätlomalla (11. – 26. huhtikuuta) kotiin ei voi matkustaa 11.-15. huhtikuuta välisenä aikana, vaan aikaisintaan 16. huhtikuuta.

Adéle kuunteli paikallaan järkyttyneenä. Kaksi ensimmäistä sääntöä hän kesti hyvin. Kolmannenkin hän otti hyvin. Kerhotoiminnan keskeyttäminenkään ei haitannut, saati sitten huispaus. Kaksi viimeistä sääntöä olivat Adélelle vaikeampia niellä. Hän ei pääsisi kotiin tai Poudlardineen. Hän oli odottanut niin kovasti pääsevänsä lomaksi kotiin.

[Artemisia Lilly]

"...ensimmäisen kerroksen Suurten Saliin tänään torstaina klo 8:30." Artemisia säpsähti hereille ja nosti unenpöpperöistä päätään untuvapeiton alta. Myös muissa vuoteissa tapahtui liikehdintää merkiksi siitä, että muutkin Gryffondorin neljäsluokkalaiset tytöt olivat juuri heränneet professori Molinan ääneen, joka kaikui makuusalin kiviseinistä. "Kyseessä on tärkeä tiedonantotilaisuus, jossa jokaisen täytyy olla paikalla. Välttäkää aamutoimienne aikana tarpeetonta kanssakäymistä koulun muiden jäsenten kanssa ja peskää kätenne ennen Saliin saapumista". Nyt se siis tapahtuisi, Artemisia ajatteli noustessaan istumaan sänkynsä laidalle. Hän oli vasta eilen saanut äidiltään kirjeen, jossa tämä kertoi Britannian tilanteen olevan sairauden suhteen erittäin huono ja lähes kaikki taikaministeriön virkailijat olivat siirtyneet etätöihin. Äidin työ salaperäisyyksien osastolla kuitenkin jatkui, koska sitä oli kuulemma mahdotonta tehdä missään muualla. Myös Vuotava noidankattila oli mamanin kertoman mukaan hiljennyt täysin ja taikaministeriö oli lopulta määrännyt ravintolat ja pubit suljettaviksi. Selvästi Châteaussakin ryhdyttäisiin nyt toimenpiteisiin.

Pukeuduttuaan Artemisia lähti aamupalalle Suurteen saliin. Tiedotustilaisuus olisi vasta puoli yhdeksältä, mutta ei ollut toivoakaan, että tyttö olisi saanut enää nukutuksi minuuttiakaan. Vaikutti siltä, että monella muulla oli samat ajatukset, sillä Suurten salissa vaikutti olevan paljon enemmän porukkaa kuin tavallisena torstaiaamuna. Joka puolelta kuului myös uteliaan ja huolestuneen kuuloista puheensorinaa oppilaiden aprikoidessa, mistä mahtoi olla kyse ja mitä tästä mahtoi seurata. "Suljetaankohan koko koulu?", kuului huolestuneeseen sävyyn Artemisian serdaiglelaisen ystävän suusta."Toivottavasti ei", tyttö vastasi ja istuutui ystävänsä viereen. Tai niin lähelle kuin pystyi, sillä pitkille penkeille oli asetettu käsinojia metrin välein pitämään riittävää väliä.

Aamupalansa nautittuaan ja tiedotustilaisuuden alkaessa Artemisia siityi omaan tupapöytäänsä ja muiden tavoin kohdisti katseensa professori Molinaan, joka seisoi nyt salin edessä naamallaan tavallistakin vakavampi ilme, mikäli se nyt edes oli mahdollista. "Hyvät koulumme jäsenet. Tämä on tärkeä tiedonantotilaisuus, ja pyydän, että teistä jokainen kuuntelee ja seuraa tilaisuutta tarkasti", professori Molina aloitti ja jatkoi sitten kertomalla, että myös Ranskan taikamaailmaan ryhdyttäisiin asettamaan rajoitteita koronavirustilanteen hillitsemiseksi. Ilmoitusta seurasi lista koulua koskevista toimenpiteistä, joka Artemisian mielestä oli pitkä kuin nälkävuosi. Totta kai hän ymmärsi, että oli tärkeää estää sairautta leviämästä, mutta kaikki tämä tuntui silti niin epäreilulta. Ei huispausta, ei kerhotoimintaa, ei Poudlardinea. Vähän kauempana Gryffondorin pöydässä eka- tai tokaluokkalainen poika purskahti itkuun. Artemisia ymmärsi hyvin, tuntui kuin hänenkin koko elämältä olisi vedetty matto alta.

[Elicia Beaudouin]

"Huomio, koulun oppilaat, jatko-opiskelijat, henkilökunta sekä muut jäsenet!" rehtori Molinan kireä ääni säpsäytti Elicia Beaudouinin hereille. Hän nosti päänsä tyynyltään ja katseli unenpöpperössä ympärilleen, etsien kyseisen naisen vakavia kasvoja. Pian Pouffsouffle kuitenkin tajusi äänen tulevan tuvan kaiuttimista. "Jokaisen teistä on määrä saapua ensimmäisen kerroksen Suurten Saliin tänään torstaina klo 8:30. Kyseessä on tärkeä tiedonantotilaisuus, jossa jokaisen täytyy olla paikalla", professori ilmoitti.

Elicia hieroi unihiekat pois sinivihreistä silmistään ja katsoi kelloa. Se oli vasta seitsemän. Tyttö kurtisti kulmiaan ja haroi kaakaonvärisiksi värjättyjä hiuksiaan. Mistähän ihmeestä mahtoi olla kyse, kun rehtori herätti koko koulun niin aikaisin torstai-aamuna? "Välttäkää aamutoimienne aikana tarpeetonta kanssakäymistä koulun muiden jäsenten kanssa ja peskää kätenne ennen Saliin saapumista", kuului vielä ennen kuin hiljaisuus lankesi takaisin seitsemäsluokkalaisten pouffsouffletyttöjen makuusaliin.

***

Elicia saapui suurten saliin hieman puoli kahdeksan jälkeen. Hän toivotti salin edessä seisovalle kireäkasvoiselle rehtori Molinalle hyvää huomenta ja astui sitten sisään saliin. Hän huomasi heti, että saliin oli tullut muutoksia - pöydät olivat leveämpiä ja kauempana toisistaan ja penkkeihin oli asennettu käsinojat. Elicia kurtisti kulmiaan ja siirtyi Pouffsoufflen pöytään syömään aamiaista. Aamuteetä siemaillessaan tyttö kuunteli muiden tupalaisten kiihkeää supattelua. Jotkut epäilivät, että järjestelyt johtuivat koronaviruksesta. Elicia ei kuitenkaan uskonut sitä. Eiväthän jästisairaudet olleet vaarallisia taikovalle väestölle, vaan taikovalla väestöllä oli omia sairauksia, kuten vaikka lohikäärmerokko.

Puoli yhdeksältä, kun tiedotustilaisuus vihdoin alkoi, sai Elicia kuitenkin tietää olevansa väärässä. "Jästien sairastamaa koronavirusta on havaittu nyt myös taikovassa väestössä. Meillä Ranskassa on tähän mennessä todettu 51 477 tartuntaa ja kuolleita on 3 514, eli otamme viruksen koulullamme erittäin vakavasti", professori Molina ilmoitti. Elicia oli tyrmistynyt. Oli todella, todella harvinaista, että jästitaudit levisivät taikovaan väestöön.

Järkyttyneenä Elicia kuunteli listan toimenpiteistä, jotka otettaisiin käyttöön Châteaussa viruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Kaikki tulisivat siis olemaan karanteenissa omissa tuvissaan, oppitunteja ja ruokailuja lukuunottamatta, ja kanssaihmisiin tuli pitää vähintään metrin väli. Elicia tunsi ahdistuksen puristavan rinnassaan. Sehän tarkoitti sitä, että hän ei saisi viettää aikaa Sonian kanssa. Sydän täynnä huolta Elicia etsi punapäistä tyttöystäväänsä jatko-opiskelijoiden pöydästä.

[Christopher J. Shadowfield]

Christopher Jeremiah oli poikkeuksellisesti koulun suuressa salissa puoli yhdeksältä (todennäköisesti jo ennen sitä) ja käynyt kummallisesti käsinojin rajatulle paikalle oman tupansa pöydän ääreen. Hän jäi siihen odottelemaan tietoa, että miksi ihmeessä hänen oli täytynyt tänne tänään tulla. Ei hän kovinkaan pitkään odottamaan joutunut, kun rehtori alkoi puhumaan. Jästien sairaudesta, koronasta, todetuista tartunnoista, kuolemista ja taikovan väen sairastumisesta. Poika etsi katseellaan jokaisen koulussa olevan sukulaisensa, yksi kerrallaan, kuunnellessaan samalla rehtorin puheita rajoitustoimista.

Rajoitukset kuulostivat kovin... ei Christopher Jeremiah oikeastaan tienyt kuinka kuvailla niitä. Huolestuttavaa? Toki hän tiesi olevansa jonkinlaisessa etuasemassa moniin muihin opiskelijoihin verrattuna - hänen ei ollut välttämätöntä päästä pöllölään tai lomalla kotiin ollakseen yhteydessä perheensä kanssa, ollakseen yhdessä perhensä kanssa. Hänellä oli Mary Jane kanssaan samassa tuvassa. Sen lisäksi isoäidit voisi tavata... toisella puolen. Suurin huoli pojalla oli se, että pitäisi pysyä tuvassa. Hän tiesi, ettei hänen vaeltajahengensä arvostaisi sisätiloihin sulkeutumista. Neljän seinän sisällä pysymistä. Kuinkahan kauan kestäisi, että hänen tupatoverinsa saisivat tarpeekseen hänen levottomuudestaan ja heittäisivät tornin ikkunasta alas?

[Placide Bonheur]

"-- Jokaisen teistä on määrä saapua ensimmäisen kerroksen Suurten Saliin tänään torstaina klo 8:30 --"

"Mitä hittoaa...?!" mutisin kun heräsin kireänkuuloiseen naisen ääneen, jonka tunnistin kuuluvan Taikakoulu Châteaun rehtorille. Sitten kun vielä sisäistin juuri ajattelemani, nousin säpsähtäen istumaan sängyssäni ja katsoin ympärilleni hätäisenä – ei sillä, että olisin nähnyt kovin pitkälle, sillä sänkyäni ympäröivät verhot olivat kiinni - , kunnes tajusin äänen kuuluvan ilmeisesti jonkinlaisista kaiuttimista. "Okei mitä hittoa nyt", puhuin hiljaa itsekseni, hieroin silmiäni ja lysähdin makaamaan selälleni. Olin valvonut myöhään, eli olin todella väsynyt. Nukahdin välittömästi uudestaan.

...

"Hei Placide, kello on vähän yli kahdeksan, herää..." heräsin tällä kertaa ääneen, jonka tunnistin kuuluvan yhdelle kaltaisistani naispuolisista jatko-opiskelijoista. Nousin taas vaihteeksi istumaan sängyssäni, vetäisin verhot auki ja hymyilin tyypille kireästi. "Kiitti", sanoin toteavaan sävyyn. "Monelta siel piti olla?" "Puolelta." Kirosin ja nousin seisomaan. Vedin verhot takaisin peittämään sotkuista sänkyäni. Hymyilin tyypille vielä uudestaan, vähän ystävällisemmin ja itseäni enemmän muistuttaen, jolloin hän vastasi hymyyni ja lähti. Vaihdoin yöpukuni inhoamaani koulupukuun, puin vielä jalkoihini mustat, järeät, kuluneet maiharini ja vedin lopuksi tummanvioletin kouluviitan tiukasti ympärilleni ja hupun päähäni. Katsahdin peiliin. Tummanruskeat, lyhyet hiukseni olivat hyvin sekaiset ja silmieni alla oli havaittavissa tummaa sävyä. Loin itseeni tuiman katseen ja lähdin suuntaamaan kohti Suurten salia, kun olin vielä tarkistanut, että taikasauvani löytyi viitan sisätaskusta.

Kävellessäni ripeästi kohti Suurten Salia heräsin hieman paremmin ja aloin pohtia, mikä oli saanut rehtorin herättämään arvioni mukaan koko koulun niin aikaisin torstaiaamuna. Mikään keksimäni syy ei tuntunut pätkääkään järkevältä, mutta toisaalta aivoni eivät edelleenkään toimineet hirveän hyvin, joten unohdin varmasti jotain hyvin päivänselvää.

Suurten Salin ovilla huomasin lähes välittömästi tapahtuneen muutoksen ja minulla välähti. Aaa, korona, totesin päässäni itselleni ja matkan aikana hieman piristynyt ilmeeni venähti, kun mietin, mitä kaikkia rajoitustoimenpiteitä mahdollisesti olisikaan luvassa. Suuntasin istumaan muiden jatko-opiskelijoiden joukkoon ja mietin kaikkea, mitä olin veljeltäni Alcidelta kuullut Iso-Britannian tilanteesta. Ranskan tilanteesta tiesin vähemmän, olinhan ollut koko alkuvuoden Châteaussa enkä ollut ollut yhteyksissä vanhempiini tai muihin sukulaisiini, mutta ilmeisen vakava tilanne oli täälläkin. Jos olinkin luullut, että olin turvassa koronalta taikavereni tai Châteaussa olemisen myötä, oli asia mitä ilmeisimmin toisin.

Suuntasin katseeni rehtoriin, kun olin päässyt istumaan. Tuo näytti kireältä – niinkuin hänen äänestäänkin oli kuulutuksessa kuullut. "Hyvät koulumme jäsenet", rehtori aloitti pian, sillä olin saapunut Saliin vain juuri ja juuri ajoissa. Tarkkailin häntä hänen puhuessaan. Veikkaukseni osoittautui oikeaksi – kyseessä oli korona. "Jästien sairastamaa koronavirusta on havaittu nyt myös taikovassa väestössä", rehtori kertoi, ja hymähdin itsekseni, kun hän kertoi taikaministerin ilmoittaneen rajoitustoimenpiteistä, jotka otettaisiin käyttöön myös Châteaussa ainakin 15.4. asti. Tästä pitää kertoa Alcidelle, mietin itsekseni.

Kuuntelin aluksi osin kiinnostuneena, osin ärsyyntyneenä, kun rehtori alkoi luetella rajoitustoimenpiteitä. Aloin stressaantua heti ensimmäisen toimenpiteen kuultuani, sillä minua ei erityisemmin olisi huvittanut noudattaa vielä lisää määräyksiä koskien pukeutumista. Kuplapääloitsusta ja maskista valitsisin tosin maskin, mutta en ennen kuin huomaisin muidenkin noudattavan suositusta. Sitä ennen yksinkertaisesti välttelisin ihmisiä, eikä se varmaan olisi vaikeaa, sillä olin tutustunut muihin melko hitaasti – ja voisinhan käyttää kasvojeni edessä mustaa ohutta huivia, jonka satuin omistamaan. Se tuntui jopa ihan hyvältä ajatukselta, vaikken kyllä tiennyt, halusinko ottaa tätä kaikkea vakavasti. Kaikki tuntui vielä niin kaukaiselta...

Seuraavaksi rehtori kertoi, että kaikkien pitäisi pysyä tuvissaan lukuunottamatta ruokailuja ja oppitunteja. "Hiton hienoa", ärähdin juuri ja juuri ääneen, hyvin sarkastisesti. Lähestulkoon löin käteni pöytään, mutta hillitsin kuitenkin itseni ajoissani ja sen sijaan vain puristelin käsiäni nyrkkiin. En mielelläni soittanut tai laulanut muiden kuullen, ja siksi olin usein jossakin hiljaisessa nurkassa ties missä kolkassa koulua, sillä ilman musiikkia en pysyisi tätäkään vähää järjissäni. Ja nyt se olisi kiellettyä päivälläkin... Rauhotin nopeasti itseäni todeten mielessäni, että tätä sääntöä en ainakaan noudattaisi. Mun mielenterveyden takia.

Seuraavaksi saimme kaikki kuulla, ettei kirjastoon taikka pöllölään saisi mennä ilman tuvanjohtajalta saatua lupalappua – eli toisin sanoen, Alcidelle kirjoittaminen ei olisikaan niin yksinkertaista kuin olin vielä hetki sitten kuvitellut. Nauroin jo säälistä itselleni kun mietin, miten tässä mielentilassa anoisin rehtorilta aka tuvanjohtaja Molinalta pääsyä pöllölään saadakseni laittaa viestiä veljelleni. Kirosin ties kuinka monetta kertaa päässäni. Tää ei oo mun päivä.

Loput rajoitustoimenpiteet eivät osuneet niin kipeästi omalle kohdalleni, sillä en osallistunut kerhoihin enkä ollut muutenkaan ajatellut poistua koululta mihinkään kevätloman aikana, mutta olin silti hyvin kireä kuunnellessani rehtorin puhetta ja sen loputtuakin. Olin menettänyt ruokahaluni - tosin aamiainen oli loppunut jo muutenkin. Istuin hetken paikoillani tuijottaen mitään näkemättä eteeni, sitten nousin ärsyyntyneenä ylös ja suuntasin saman tien takaisin Cerfeurin tiloihin. Tarvitsin kitaraani, nyt heti. Metsästäisin Molinan myöhemmin, jos vielä soittamisenkin jälkeen tuntisin tarvetta purkaa tilannetta veljelleni. Matkalla tupani tiloihin mietin myös, miten Allycia mahtoi voida. Toivottavasti hyvin, mietin huolestuneena. Pitäisi kai ottaa Alciden kautta yhteys häneenkin. Päätin jättää aamupäivän muodonmuutosten tunnin väliin, sillä en tässä mielentilassa todellakaan pystyisi sietämään mitään kovin vaikeaa. Riimujen tunnille varmaan kuitenkin menisin iltapäivällä, sillä aine oli yksi suosikeistani.

[Luol Crunel]

Oli torstai-aamu. Luol Crunel -niminen jatko-opiskelija seisoi Cerfeurin tuvan poikien pesuhuoneessa, peilin edessä, toisessa kädessään hammasharja ja toisessa kirja muinaisista egyptiläisistä kirouksista. Hän oli täysin uppoutunut kirjaansa eikä huomannut tuvan kaiuttimen menevän päälle. Sen sijaan rehtori Molinan yhtäkkinen kireä ääni sai Luolin säpsähtämään ja pudottamaan kirjansa lattialle. ”Putain”, Luol kirosi, tunki hammasharjan suuhunsa ja poimi kirjan lattialta. ”C'est quoi ce bordel...” hän mumisi ja kuunteli kuulutusta ärtyneenä. Suurten salissa olisi kuulemma jokin tärkeä tiedonantotilaisuus johon kaikkien oli tultava. Lisäksi tarpeetonta kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa oli vältettävä ja kädet tuli pestä ennen saliin saapumista. Luol tuhahti. Ei hän erityisemmin ihmisten kanssa aamuisin seurustellut, joten samapa tuo.

—

Luol oli suurten salissa ensimmäisten joukossa ja pisti heti merkille salin uudet järjestelyt. Pöydät olivat pidempiä ja leveämpiä ja tuoleihin oli asennettu käsinojat, jotka erottivat istujat toisistaan ainakin metrillä. Luol oli tästä oikeastaan mielissään, sillä hän inhosi ahtaasti ruokailua. Olihan hänellä aika leveät hartijat, niin kuin lyöjällä kuuluikin. Tuskin rehtorilla kuitenkaan Luolin olkapäät oli mielessä kun asetti käsinojat tuoleihin. Jostain syystä oppilaiden oli kuitenkin istuttava tavallista kauempana toisistaan. Ehkä rehtori ei jaksanut kuunnella aamulla ylimääräistä hälinää ja ajatteli että ihmiset olisivat hiljempaa jos istuisivat kauempana toisistaan. Typerää. Luol oli varma, että ihmiset alkaisivat vain huutaa pöytien yli tavallista kovempaa.

Luol söi aamiaisen ja joi aamukahvinsa täydessä rauhassa, lueskellen samalla kirjaansa. Hän ei ollut lainkaan huolissaan tulevasta tiedonantotilaisuudesta, vaikka olisi ehkä pitänyt. Kun rehtori viimein pyysi salissa olevien huomion itseensä Luol sulki kirjansa ja kohotti katseensa salin etuosaan, nojaten leukansa oikeaan käteensä. "Hyvät koulumme jäsenet. Tämä on tärkeä tiedonantotilaisuus, ja pyydän, että teistä jokainen kuuntelee ja seuraa tilaisuutta tarkasti”, rehtori sanoi samaan kireään ääneen kuin aamun kuulutuksessa. Luol kohotti kulmiaan kärsimättömänä. Jos asia oli kerta niin tärkeä, niin alas kertoa, rehtori hyvä.

Professori Molinan seuraavat sanat yllättivät Luolin täysin: ”Jästien sairastamaa koronavirusta on havaittu nyt myös taikovassa väestössä. Meillä Ranskassa on tähän mennessä todettu 51 477 tartuntaa ja kuolleita on 3 514.” ”Mahdotonta”, Luol sanoi tuskin kuuluvasti ja katsoi rehtoria epäuskoinen ilme kasvoillaan. Eiväthän jästien taudit mitenkään voineet tarttua velhoihin. Professori Molina oli kuitenkin ilmeisesti tosissaan - eipä tuo kyllä mikään vitsiniekka ollutkaan - ja jatkoi kertomalla, että taikaministeri Boitard on ilmoittanut ottavansa käyttöön erinäisiä rajoitustoimenpiteitä, jotka otettaisiin käytäntöön myös Châteaussa. Luol kohotti kulmiaan. Vai oli itse taikaministeri sanonut niin? Luol katsahti suurten salin päässä olevaa ikkunaa, josta pöllöt liisivät päivittäin sisään tuomaan päivän postit. Luolin oli saatava nähdä itse omin silmin aamuprofeetta ennen kuin uskoisi rehtorin sanoihin sataprosenttisesti.

Seuraavaksi oli vuorossa lista toimenpiteistä, jotka koulussa otettaisiin käyttöön ja pidettäisiin käytännössä noin kaksi viikkoa. Hygieniaan kiinnitettäisiin tavallista enemmän huomiota, oppitunteja ja ruokailuja lukuunottamatta oppilaiden oli pysyttävä tuvissaan, kirjastoon ja pöllölään pääsi vain luvan kanssa, sairaalasiipeen ei otettaisi vieraita, kerhotoiminta keskeytettäisiin ja tapahtumat peruttaisiin... Kaikki nämä rajoitukset ärsyttivät Luolia enemmän tai vähemmän, mutta mikään ei ylittänyt sitä vitutuksen määrää, mikä syntyi kun rehtori Molina kuulutti kuudennen rajoitustoimen: ”Huispausharjoitukset kielletään ja huispausottelut perutaan.”

”Eikä”, Luol protestoi ja sai vain hädin tuskin hillittyä itsensä sen verran, ettei lyönyt nyrkkiä pöytään. ”Putain de bordel de merde”, hän kiroili raivoissaan - eihän huispausta voinut perua jonkin typerän jästisairauden takia! ”Putain de moldus, corona de merde”, Luol jupisi itsekseen, kuunnellen vain puolella korvalla loput rajoitukset. Sen verran tuohtunut hän oli.

Mutta miten ihmeessä se korina - vai-mikä-nyt-olikaan - oli levinnyt taikovaan väestöön? Luolin ei tarvinnut kauaa miettiä. Niinpä tietenkin. Kuraveriset. Sehän oli itsestäänselvää. Kuraveriset olivat seurustelleet jästisukulaistensa kanssa, saaneet taudin heiltä, ja tartuttaneet sen eteenpäin taikovaan väestöön. Niin, niin tietenkin. Sehän oli itsestäänselvää.

Luol nappasi vieressään istuvalta jatko-opiskelijalta sulkakynän ja palan pergamenttia - tämän närkästyneestä vastustelusta huolimatta - ja kirjoitti lyhyen viestin: ”Älä huoli, Ophelia. Minä en anna minkään körinän tulla meidän väliin. Tule avaamaan Pouffsoufflen tuvan ovi kello 12 ja päästä sisään musta rotta. Se olen minä. Je t’aime. Ps. Välttele jästisyntyisiä, ne levittävät virusta.” Viestin kirjoitettuaan hän lennätti lapun Pouffsoufflen pöytään, tyttöystävänsä eteen, ja odotti tuolta jonkinlaista merkkiä - vaikka peukkua - siitä, että tuo oli lukenut ja ymmärtänyt viestin.

[Maya Khalil]

Puisia penkkejä käsinojilla. Ihmisiä maskit kasvoilla. Yskähdyksiä. Kaiutin. Pelokkaita katseita. Sulkeutuvat ovet. Kuiskutusta. Luku 51 477. Madam Molinan kireä ääni...

Maya Khalil heräsi hätkähtäen. Rehtori Molinan ääni ei ollut unta. Se kuului tuvan kaiuttimista kovana ja vakavana, saaden loputkin viidesluokkalaiset Pouffsouffletytöt heräämään. Mayalla ei kuitenkaan ollut aikaa kuunnella kuulutusta. Hän kiskaisi pylvässängyn verhot sivuun, sieppasi unipäiväkirjansa ja lyijykynän ja alkoi kirjoittaa mitä unestaan muisti. Penkit... maskit... ovet... joku numero, iso sellainen... Maya pyyhkäisi kärsimättömästi tummanruskeita hiuksia kasvoiltaan ja koitti ankarasti muistaa lisää yksityiskohtia. Yskähdyksiä, kuiskauksia...

Mitä enemmän Maya muisti unestaan, sitä enemmän häntä alkoi ahdistaa. Jotain ikävää oli sattunut, tai tulisi sattumaan. Hän tiesi sen. Eikä hänen tarvinnut kauaa arvailla, mistä oli kyse. Korona. ”... tarpeetonta kanssakäymistä koulun muiden jäsenten kanssa ja peskää kätenne ennen Saliin saapumista”, kuuluivat Madam Molinan viimeiset sanat ennen kuin kaiutin meni taas naksahtaen kiinni. Nämä sanat vahvistivat Mayan arvauksen. Muiden ihmisten välttely ja käsien pesu olivat kaksi hyvin perustavanlaatuista tapaa ehkäistä koronaviruksen leviäminen. Maya huokaisi, sulki unipäiväkirjansa ja pisti sen ja lyijykynän takaisin yöpöydälle. Sitten hän nousi verkkaisesti ylös sängystä ja alkoi laittautua tulevaa päivää varten ahdistunut ilme kasvoillaan.

Suurten Salin edessä seisoi rehtori Molina. Maya koitti muotoilla kasvoilleen iloisemman ilmeen ja toivotti professorille kohteliaasti hyvää huomenta. Maya ei voinut olla huomaamatta, että hänen idolinsa näytti tänään tavallista kireämmältä ja ahdistuneemmalta. Tämä sai Mayan mielialan laskemaan entisestään. Eikä sisälle suurten saliin astuminen suinkaan parantanut sitä. Penkit ja niissä olevat käsinojat, kiivaasti kuiskuttelevat ihmiset, pelokkaat katseet - Maya koki voimakkaan déjà-vu:n. Ei ollut epäilystäkään siitä, että Mayan enneunet koskivat juuri tätä torstaiaamua.

Mayalla ei ollut lainkaan ruokahalua, mutta hän pakotti itsensä syömään tuhdin ja terveellisen aamupalan. Hän myös joi useamman kupin rentouttavaa kamomilla-laventeliteetä. Mayan veli, Yousef, näytti jutustelevan ystäviensä kanssa suhteellisen huolettoman näköisenä. Kun sisarusten katseet kuitenkin kohtasivat, nousi Youself kuitenkin heti ylös ja käveli Mayan luo. ”Sinä näit enneunta, etkö niin”, tämä totesi. ”Se on... se... vai mitä.” Maya katsoi veljeään merkitsevästi silmiin ja nyökkäsi. Yousefin olkapäät lysähtivät. ”Niinpä tietenkin...” Maya kosketti veljensä käsivartta lohduttavasti. Yousef taas taputti Mayan päätä. ”Jos saat oireita niin kerro sitten heti minulle”, Maya vetosi veljeensä. ”Sinä myös”, tämä sanoi, pörrötti siskonsa hiuksia ja palasi sitten kavereidensa luo.

”Hyvät koulumme jäsenet”, alkoi tiedonantotilaisuus, johon rehtori Molina oli aamuisella kuulutuksellaan kaikki kutsunut. Kuten Maya oli uumoillutkin, oli koronavirus levinnyt jästien keskuudesta myös taikovaan väestöön. Ranskassa tartunnan saaneita oli yhteensä 51 477 - luku, jonka Maya oli nähnyt unessaan - ja kuolleita 3 514. Ranskan taikaministeri Ariane Boitard oli ilmoittanut ottavansa käyttöön erinäisiä rajoitustoimenpiteitä, joista osa otettaisiin käyttöön myös Châteaussa. Rajoitustoimet olivat hyvin samanlaisia kuin jästimaailmassakin, eivätkä ne tulleet jästiperheestä tulleelle Mayalle yllätyksenä. Tokihan häntä harmitti esimerkiksi kerhotoiminnan keskeytyminen, mutta nyt oli oltava järkevä ja tehtävä mitä vain suinkin pystyi viruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

.عافاك الله وحفظك من هذا الوباء