Kesäkurssi: Kaksintaistelun alkeet [PVS]

[Cerinna Crèin]

// Tämä oppitunti on osa Taikakoulu Châteaun kesäopintoja. Oppitunnille saa osallistua 31.8. saakka, ja tunnilta saa tupapisteitä roolipelin pisteytyskäytäntöjen mukaan. Kaikki Taikakoulu Châteaun jäsenlistoilla olevat oppilaat ja jatko-opiskelijat ovat tervetulleita mukaan oppitunnille!

Kurssin ajankohta roolipelillisesti: 20.-24.7. klo 14:00-15:30

Tämä oppitunti sijoittuu kesäopintojen ensimmäiselle päivälle, maanantai-iltapäivään 20.7. Tämän puolitoistatuntisen aikana opetellaan kaksintaistelua aina hyökkäyksestä kestävään puolustukseen. Oppitunti sijoittuu Suurten saliin. Opettajana toimii koulun loitsujen professori Cerinna Crèin sekä hänen keksitty ystävänsä Alessia Blake. //

Professori Cerinna Crèin avasi Suurten salin ovet ja astui sisään. Hän silmäili tyhjää salia ja mietti, miten ehostaisi sitä kaksintaisteluun sopivaksi. Tupapöydät ja tuolit ainakin saisivat kyytiä. Nainen näpäytti sauvaansa ja pöydät tuoleineen katosivat. Tilalle hän loihti pari metriä leveän ja pitkän, metrin korkuisen korokkeen opettajien pöydän eteen. Korokkeelta hän voisi valvoa oppilaiden harjoittelua ja kun hän puhuisi, kaikki kuulisivat hänet. Opettajatar katsahti lattiaan ja mietti, pitäisikö kivelle tehdä jotain. Kaksintaistelussa kivilattia ei ollut paras mahdollinen alusta. Hän osoitteli sauvallaan lattiaa, käyden koko salin läpi ja pian kiven päälle oli ilmestynyt violetti, pehmeä kokolattiamatto ja sinne tänne violetteja istuintyynyjä. Oppilaat voisivat istua mukavasti kurssin teoriaosuuden aikana ja matto pehmentäisi iskuja, kun langetettaisiin esimerkiksi jähmetysloitsu tai tainnutettaisiin.

Opettajatar itse oli pukeutunut mustaan maksihameeseen ja mustaan koristeelliseen, vartalonmyötäiseen T-paitaan. Jaloissansa hänellä oli mustat balleriinat, sillä korkokengät eivät sopineet kaksintaisteluun. Professori kaivoi salkustansa muistiinpanonsa, ja päätti, että ensimmäisellä tunnilla opetettaisiin aseistariisuntaa pienimmille oppilaille ja tainnutusta hieman vanhemmille. Myös kilpiloitsua voitaisiin aloitella, jos harjoitus sujuisi hyvin.

Cerinna vilkaisi kelloaan, joka näytti kymmentä minuuttia vaille kaksi, jolloin kurssin oppitunnin oli määrä alkaa. Hän odotteli oppilaidensa lisäksi ystävätärtään, Alessia Blakea, joka oli lupautunut kurssille hänen avukseen. He näyttäisivät ensin hieman edistyneempää taistelua ja sen jälkeen esittäisivät tunnin aikana opeteltavia loitsuja.

Nainen vajosi omiin ajatuksiinsa, eikä huomannut kun salin ovet avautuivat ja sisään astui mustahiuksinen, pitkä nainen, Alessia Blake. "Hei!", saliin äskettäin saapunut nainen tervehti Cerinna ja naiset kättelivät. "Tunnin on määrä alkaa tasan kahdelta, oppilaiden pitäisi saapua aivan kohta.", professori Créin kertoi ja katsahti ovelle juuri, kun ensimmäiset saapuivat. Heidän perässään tuli lisää oppilaita, noin parisenkymmentä.

Kello tuli kaksi ja professori aloitti tunnin seisten ystävättärensä kanssa salin etuosan korokkeella. "Hyvää iltäpäivää oppilaat!", hän toivotti ja hymyili. "Tänään minulla on seurassani ystäväni Alessia Blake, joka on lupautunut vetämään tämän kurssin minun kanssani. Ennen kuin aloitamme harjoittelun, minun on kerrottava teille muutama asia kurssin säännöistä. Ensinnäkään, manauksia ei saa käyttää kehenkään muuhun kuin omaan pariin, jonka kanssa harjoittelette. Kun jompikumpi meistä puhuu, kukaan muu ei puhu päälle ja puheenvuoroa pyydetään viittamalla. Puhuttelette meitä kohteliaasti, sillä vaikka Alessia ei ole täällä vakituisen opettajana, tällä kurssilla hän on teidän opettajanne. Minä olen teille edelleen professori Crèin ja Alessiaa puhuttelette neiti Blakena. Kysymyksiä saa esittää ja jos jokin jää epäselväksi voitte kysyä jommalta kummalta meistä."

"Tänään pienimmät oppilaat, ensi-, tois- ja kolmasluokkalaiset opettelevat aseistariisuntaa ja sitä vanhemmat harjoittelvat tainnutusta. Mikäli aikaa jää, voimme siirtyä harjoittelemaan kilpiloitsua. Nyt ensin me kuitenkin näytämme, miltä edistynyt kaksintaistelu oikein näyttää. Tehkää hieman tilaa tähän eteen, oppilaat, etteivät loitsut vahingossa osu teihin. No niin, aloittakaamme.", professori Crèin puhui ja pian salin eteen oli muodostunut suorakaiteen muotoinen tyhjä tila, jonka eri puolilla naiset seisoivat sauvat esillä.

"Ensimmäisenä, ollaan kohteliata vastustajalle. Kaksintaistelun alussa kätellään tai vaihtoehtoisesti kumarretaan. Kumpikaan ei aloita, ennen kuin molemmat ovat valmiita ja sauvat esillä. Missään vaiheessa kumpikaan ei käytä anteeksiantamattomia kirouksia tai sellaisia kirouksia, jotka aiheuttavat toiselle pysyvää vahinkoa. No nyt, me kättelemme toisiamme ja peräännymme sitten hieman kauemmas toisistamme.", Cerinna selitti ja kätteli ystäväänsä. He laskivat yhteen ääneen kolmeen ja aloittivat.

"Kangistumis tyystilys!", Alessia huusi ja tähtäsi Cerinnaa kasvoihin. Nainen naurahti ja sivalsi sauvallaan muuttaen loitsun suunnan Alessiaan. Hän huudahti: "Varjelum!" ja loitsu imeytyi hopeiseen suojakilpeen. Alessia jatkoi loitsimista ja tähtäsi tainnutustaian vastustajaansa, joka sivalsi jälleen sauvallaan, niin, että loitsu kimposi takaisin. Tällä kertaa Alessia ei reagoinut kyllin nopeasti, vaan kirous iski häntä suoraan kasvoihin. Hän kaatui taaksepäin ja rojahti lattiaan."Herpaannu.", opettajatar mutisi ja auttoi naisen jaloilleen. "Otetaanko uusiksi?", hän kysyi Alessialta ja tämä virnisti. "Joo, mutta tällä kertaa häviät, odota vain."

"No niin, me otamme nyt vielä toisen erän, mutta tällä kertaa loihdimme kaiken sanattomasti. Sen jälkeen näytämme harjoiteltavat taiat ja pääsette treenaamaan. Okei? Yksi, kaksi, kolme!". Tällä kertaa professori Crèin aloitti ja näpäytti sauvaansa vastustajansa suuntaan. Sauvasta purkautui hopeinen pyörre, joka jakautui kahtia ja saartoi Alessian tämän kummaltakin puolelta. Nainen luuli jo voittaneensa, kunnes toinen muutti pyörteen vedeksi, joka levisi salin lattialle, niin, että oppilaatkin kastuivat läpimäriksi. Alessia heilautti sauvaansa ja siitä lähti leveänä aaltona hopeinen, väreilevä taika. Cerinna loihti suojakilven, mutta se ei ollut kyllin vahva, joten taika läpäisi hänet ja hän kaatui maahan. Alessia herpaannutti ystävänsä ja hän nousi ylös.

"Nyt kun olemme tilanteessa 1-1, voimmekin jatkaa opettamista. Ai niin, te kastuitte hieman.", opettajatar muisti ja heilautti sauvansa käyden jokaisen oppilaan läpi ja osoitellen lopuksi lattiaa. Kaikki oli taas kuivaa. "Nyt on parempi? Okei, eli ensi-, tois- ja kolmasluokat opettelevat aseistariisuntaa. Taikasana on karkotaaseet ja me näytämme miten se tehdään. Sinä voi Alessia aseistariisua minut, ole hyvä."

Kurssin vieraileva opettaja tähtäsi sauvallaan Cerinnaa ja huudahti: "Karkotaseet!". Nainen ei edes yrittänyt puolustautua, vaikka olisi kyennyt torjumaan taian aivan helposti, ja hänen sauvansa lennähti Alessialle joka
otti kopin. Hän heitti sauvan takaisin omistajalleen ja hymyili. "Nyt näytän miten neljäsluokkalaiset ja sitä vanhemmat yrittävät tainnuttaa vastustajansa.", professori sanoi ja tähtäsi vastustajaansa. "Tainnutu", hän huudahti ja vastustaja taintui yrittämättä puolustautua.

Herpaannutettuaan Alessian, opettajatar kääntyi oppilaisiin päin ja puhui. "Voitte jakautua pareiksi ja alkaa harjoittelemaan. Pyydän, että ensin kumpikaan parista ei yritä puolustatua, vaan antaa vastustajan tainnuttaa tai aseistariisua hänet. Tainnutu-loitsusta vapautetaan Herpaannu-loitsulla, neljäsluokkalaisille ja sitä vanhemmille tiedoksi. Olisi kenties hyvä, jos parilla ei olisi suurta ikäeroa, sillä näin pidetään harjoittelu reiluna ja tasapuolisena, okei? Aloittakaa, olkaa hyvät!"

// Koska kyseessä on paritehtävä, teillä on kaksi vaihtoehtoa suorittaa tehtävä: voitte joko harjoitella itse keksimänne vastustajan kanssa tai kysyä itsellenne jostakusta muusta hahmosta paria. Jos pelaatte harjoituksen itse keksityn hahmon kanssa, voitte jakaa kaksintaistelun useampaan viestiin, jolloin saatte enemmän pisteitä osallistumisesta. Mikäli harjoittelet jonkun muun kurssille oikeasti osallistuvan kanssa, roolipelaatte tietenkin usealla viestillä, jolloin pyytäisin teitä laittamaan (parin valinnan jälkeen lähetettäviin viesteihin) viestinne alkuosaan, kenen kanssa harjoittelet/kenelle viesti on "osoitettu". Jos ette ymmärtäneet, kysykää!

Minä roolipelaan tunnista vielä toisen osan, joka ilmestyy aikaisintaan 19.7. Silloin ilmestyy uusi harjoitus pelattavaksi ja voitte pelata sen saman parin kanssa, kuin nyt. //

[Renée Mason]

//Renée kaksintaistelee itse keksimäni hahmon Iris Weberin kanssa. Tämä on Iriksen ja Renéen kaksintaistelu.//

"Tule Iris!" Huusin Irikselle, joka jäi kirjastoon siirtelemään kirjoja takaisin oikeisiin hyllykköihin. "Kirjastonhoitaja tekee tuon! Tule, me myöhästymme kohta!" Kirjastonhoitaja katsoi minua pistävän julmasti ja lähti kaapu liehuen tulemaan minua kohti. Hän suorastaan sihisi. Olin huutanut kirjastossa, mikä oli kirjastonhoitajan mielestä pahin mahdollinen rikos. Jätin kasvoni ilmeettömiksi ja katsoin suoraan kirjastonhoitajan punaisiin kasvoihin. Tätä oli tapahtunut ennekin. Paras tapa selvitä oli antaa räyhäämisen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. "Kirjasto... Huutaa.. Sietämätöntä... Jälki-..", kirjastonhoitaja murisi. "Anteeksi hänen puolestaan. Syy oli minun. Hän on oikeassa, me myöhästymme kohta. Sen takia hän huusi." Iris oli ilmestynyt viereeni ja kuiski sähisevälle kirjastonhoitajalle. Katselin häntä kiitollisena. Kirjastonhoitaja suorastaan rakasti Iristä, joka vietti hiljaa kirjastossa kaiken vapaa-aikansa ja asetti kirjat omille paikoilleen pyytämättä. Väläytin kirjastonhoitajalle pahoittelevan katseen ja riensimme Iriksen kanssa käytävälle. Kirjastonhoitaja jäi kahden vaiheille kirjaston oville, mutta palasi sitten olkiaan kohauttaen sisään.

Iris tunki lainaamiaan kirjoja laukkuun minkä kerkesi ja minä hoputin häntä. Olin sairaalloisen innoissani kaksintaistelukurssista. En halunnut olla myöhässä heti alussa. Meillä oli tosin vielä seitsemän ruhtinaallista minuuttia aikaa, mutta suurten sali oli alakerrassa ja jos siirtyilevät raput olisivat ilkeällä tuulella... Oi, voi, me myöhästyisimme taatusti. Kaikki oli kuitenkin kunnossa ja kipitimme rappusia alas hurjaa vauhtia. Suurten salin ovet olivat levällään ja syöksyimme sisään. Lattialle oli ilmestynyt violetti kokolattiamatto ja saman sävyisiä istuintyynyjä. Pöydät ja tuolit olivat poissa. Salissa oli jo aika lailla porukkaa, mutta onnistuin äkkäämään vapaat tyynyt lähellä opettajan koroketta. Osoitin tyynyjä ja Iris nyökkäsi. Istahdimme alas juuri, kun professori Crèin aloitti opetuksensa.

"Hyvää iltäpäivää oppilaat!", professori toivotti ja hymyili. "Tänään minulla on seurassani ystäväni Alessia Blake, joka on lupautunut vetämään tämän kurssin minun kanssani. Ennen kuin aloitamme harjoittelun, minun on kerrottava teille muutama asia kurssin säännöistä. Ensinnäkään, manauksia ei saa käyttää kehenkään muuhun kuin omaan pariin, jonka kanssa harjoittelette. Kun jompikumpi meistä puhuu, kukaan muu ei puhu päälle ja puheenvuoroa pyydetään viittaamalla. Puhuttelette meitä kohteliaasti, sillä vaikka Alessia ei ole täällä vakituisen opettajana, tällä kurssilla hän on teidän opettajanne. Minä olen teille edelleen professori Crèin ja Alessiaa puhuttelette neiti Blakena. Kysymyksiä saa esittää ja jos jokin jää epäselväksi voitte kysyä jommalta kummalta meistä."

"Tänään pienimmät oppilaat, ensi-, tois- ja kolmasluokkalaiset opettelevat aseistariisuntaa ja sitä vanhemmat harjoittelevat tainnutusta. Mikäli aikaa jää, voimme siirtyä harjoittelemaan kilpiloitsua. Nyt ensin me kuitenkin näytämme, miltä edistynyt kaksintaistelu oikein näyttää. Tehkää hieman tilaa tähän eteen, oppilaat, etteivät loitsut vahingossa osu teihin. No niin, aloittakaamme.", professori Crèin puhui. Salin keskiosaan ilmestyi tyhjä tila ilmeisesti harjoittelua varten.

"Ensimmäisenä, ollaan kohteliaita vastustajalle. Kaksintaistelun alussa kätellään tai vaihtoehtoisesti kumarretaan. Kumpikaan ei aloita, ennen kuin molemmat ovat valmiita ja sauvat esillä. Missään vaiheessa kumpikaan ei käytä anteeksiantamattomia kirouksia tai sellaisia kirouksia, jotka aiheuttavat toiselle pysyvää vahinkoa. No nyt, me kättelemme toisiamme ja peräännymme sitten hieman kauemmas toisistamme.", professori Crèin selitti ja kätteli ystäväänsä. He perääntyivät kauemmas toisistaan ja aloittivat taiston.

Henkäilimme Iriksen kanssa yhtä aikaa kirousten osuessa vastustajiin tai suojakilpiin. Se oli todella taitavan näköistä ja halusin kiireesti oppia lisää. Katsahdin Irikseen, joka tuijotti naisia lumoutuneena. Hän oli aina ihaillut professori Crèiniä. En tajunnut miksi, mutta kai jokin hänessä teki suuren vaikutuksen. En vain vielä ollut itse huomannut sitä. Iris henkäisi taas ja käänsin kasvoni parahiksi nähdäkseni, kuinka Alessia kaatui tainnutustaian voimasta lattialle. "No niin, me otamme nyt vielä toisen erän, mutta tällä kertaa loihdimme kaiken sanattomasti. Sen jälkeen näytämme harjoiteltavat taiat ja pääsette treenaamaan. Okei? Yksi, kaksi, kolme!", professori Crèin jatkoi. Crèin loihti pyörteet Alessian ympärille, joka muutti ne vedeksi. Vesi loiskui kaikkialle. Iris ja minä saimme kunnon aallon kasvoillemme. Olimme niin lähellä lavaa. Vesi osui myös professori Crèiniin, joka kaatui lattialle. Alessia herpaannutti hänet.

"Nyt kun olemme tilanteessa 1-1, voimmekin jatkaa opettamista. Ai niin, te kastuitte hieman.", professori muisti ja heilautti sauvansa käyden jokaisen oppilaan läpi ja osoitellen lopuksi lattiaa. Tunsin lämmön hulmahtavan ympärilläni, kun professori osoitti minua sauvallaan. Kaikki oli taas kuivaa. "Nyt on parempi? Okei, eli ensi-, tois- ja kolmasluokat opettelevat aseistariisuntaa. Taikasana on karkotaaseet ja me näytämme miten se tehdään. Sinä voi Alessia aseistariisua minut, ole hyvä", Professori Crèin selosti. Alessia Blake huudahti "Karkotaseet" ja professori Crèinin sauva lennähti hänen käteensä. "Neiti Blake", käskin itseäni. Olin tottunut jo puhuttelemaan professori Crèiniä kohteliaasti, mutta sinutteli tuli minulta luonnostaan.

Sen jälkeen professori Crèin näytti tainnutusloitsun ja herpaannu-loitsun ja kehotti meitä jakautumaan pareiksi. Virnistin Irikselle ja hän virnisti takaisin. Olimme Iriksen kanssa neljäsluokkalaisia kummatkin, mutta eri tuvissa. Olimme aina olleet kavereita. Asuimme lähekkäin ja vanhempamme tunsivat toisensa hyvin. Iris ei mennyt Beauxbatonsiin, vaan lähti Châteauhun opiskelemaan. Jos Iris ei olisi ollut täällä, olisin varmaankin lähtenyt Tylypahkaan opiskelemaan saatuani potkut.

"No niin, minä ensin", sanoin ja Iris jähmettyi teatraalisesti paikoilleen. "Tainnutu", sanoin ja lähetin loitsun Iristä kohti. Iris kellahti kumoon ja juoksin herättämään hänet. Sen jälkeen oli minun vuoroni kaatua lattialle tajuttomana. Kumpikin oli siis onnistunut loitsuissa. "Aloitetaanko kaksintaistelu" Iris kysyi hymyillen. Nyökkäsin. Iris näytti olevan yhtä innoissaan tästä kuin minäkin.

Nousimme ylös ja kättelimme. Nostimme sauvat eteemme ja aloitimme. "Tainnutu", huusin ja lähetin loitsun Iristä päin. Hän loihti suojakilven sivaltamalla. En ollut koskaan harjoitellut sivalluskilpeä. Iris oli varmaankin lukenut sen jostain kirjasta. Hämmennyin ja huomasin seuraavaksi makaavani lattialla. Loitsu oli siis kimmonnut takaisin. Iris seisoi ylläni ja katsoi minua kauhuissaan. Hän oli aina niin hyväsydäminen, eikä halunnut satuttaa ketään. "Älä katso minua noin. Se oli hieno kilpi. Miten se tehdään?" Sanoin ja virnistin yrittäen keventää Iriksen mieltä. Se toimi. "Sivaltamalla. En muista loitsua, se tulee minulta jo luonnostaan", Iris sanoi hymyillen. Loistavaa. Hänellä oli siis etumatkaa.

"Toinen erä", huusin ja kiiruhdin kauemmas Iriksestä. Tällä kertaa hän aloitti loitsimalla tainnutustaian, mutta se meni ohi. Lähetin tainnutustaian takaisin, mutta Iris väisti sen. Hän lähetti taas tainnutustaian. Huomasin, etten ehtisi alta pois joten kaivelin kilpiloitsua muististani. "Varjelum!" huusin mietittyäni sekunnin kymmenesosan. Taika lähti takaisin Irikseen päin ja hän kaatui lattialle. Juoksin hänen luokseen ja mutisin: "herpaannu". "Sehän se loitsu olikin", Iris huudahti herättyään. "Varjelum! Testaa sitä sivaltaen." Nykäisin sauvan ylhäältä alas ja ajattelin kovasti: "Varjelum".

"1-1", Iris virnisteli. "Nyt ratkeaa", huusin ja syöksyin kauemmas. Iris aloitti taas tainnutustaialla ja sivalsin sen takaisin häneen päin. Hän väisti ja lähetti uuden taian. En ehtinyt reagoimaan, kun Iris oli jo herpaannuttanut minut lattialta. "Sinä voitit" Sanoin virnistäen. Hän hymyili takaisin ja kättelimme lopuksi.

[Evelyn Clément]

Saavuin suureen saliin ensimmäisten joukossa ja näin katseeni kohtasi heti loitsujen professorin Crèinin kanssa, joka seisoi korokkeen päällä tummassa puvussaan. Väistin professorin katseen ja siirsin katseeni hänen viereensä, jossa seisoskeli toinen nainen, mutten tiennyt kuka hän oli, vaikka epäilinkin sen vielä selviävän myöhemmin.

Tepastelin pikaisesti salin reunaan, hieman kauemmas korokkeesta, sillä uskoin näkeväni siitä perspektiivistä paremmin, kuin läheltä, jossa joutuisin pitämään päätäni aavistuksen pystyssä. Jostain syystä tuntui kummalliselta, kun Suuressa Salissa ei ollutkaan tavanomaisia ruokapöytiä, kuten vielä jonkin aikaa sitten lounaalla oli ollut. Minun teki kovasti mieli oppia tuollainen loitsu, mutten ollut varma miten se tehtiin. Tosin, ottaisin vielä selvää.

Hymyilin aavistuksen. Tämä päivä oli ollut suhteellisen hyvä, vaikka olinkin joutunut heräämään aikaisin, että ehdin ennustuksen ensimmäiselle kesäkurssille. Olin pirteämpi kuin pitkään aikaan, vaikka olinkin nukkunut vähemmän, kuin edellisisnä öinä.

Tiputin reppuni maahan ja se rojahti kumahtaen. Sali oli kuitenkin jo täyttynyt noin parista kymmenestä oppilaasta, joten en uskonut sen olevan häiritsevä ääni. Näin, miten suurin osa oli käynyt istumaan maahan, joten istahdin itsekin selkä seinää vasten ja pyrin huomioimaan hieman epätavallisempaa luokkaa ja näkemään mahdollisen paljon.

"Hyvää iltäpäivää oppilaat!" Cerinna toivotti ja jatkoi eteenpäin odottamattakaan vastausta. "Tänään minulla on seurassani ystäväni Alessia Blake, joka on lupautunut vetämään tämän kurssin minun kanssani", professori kertoi ja kuiskasin nimen muutaman kerran, jotta muistaisin sen paremmin. Vilkaisin ympärilleni, mutten uskonut kenenkään kuulleen.

"Ennen kuin aloitamme harjoittelun, minun on kerrottava teille muutama asia kurssin säännöistä. Ensinnäkään, manauksia ei saa käyttää kehenkään muuhun kuin omaan pariin, jonka kanssa harjoittelette. Kun jompikumpi meistä puhuu, kukaan muu ei puhu päälle ja puheenvuoroa pyydetään viittamalla. Puhuttelette meitä kohteliaasti, sillä vaikka Alessia ei ole täällä vakituisen opettajana, tällä kurssilla hän on teidän opettajanne. Minä olen teille edelleen professori Crèin ja Alessiaa puhuttelette neiti Blakena. Kysymyksiä saa esittää ja jos jokin jää epäselväksi voitte kysyä jommalta kummalta meistä", professori selitti ja jostain syystä pidin ohjeita melko englantilaisina, sillä itse olin oppinut jo pienenä kohteliaat teitittelyt ja monsieur, mademoisellet ja madamet ja muut nimitelmät. Se tuntui tulevan jo luonnostaan, enkä osannut kuvitellakaan, että nimittäisin jotain professoria, tai sijais-, tai apuopettajaa etunimellä. Ehkä pääni sisällä, mutten ääneen. Tosin, saattoi olla, että Englannissakin oli teitittelyä, mutten tiennyt. En ollut käynyt kyseisessä maassa koskaan. Ja varmaan oli Ranskassakin? En ollut varma, mutta tiesin, että kaikki perheet eivät olleet samanlaisia. Minä saatoin olla opiskellut kohteliaisuuksia jo neljävuotiaasta, mutta muut? En tiennyt.

"Tänään pienimmät oppilaat, ensi-, tois- ja kolmasluokkalaiset opettelevat aseistariisuntaa ja sitä vanhemmat harjoittelvat tainnutusta. Mikäli aikaa jää, voimme siirtyä harjoittelemaan kilpiloitsua ", professori Crèin selosti. Minua jäi kaivelemaan, että harjoittelinko nyt aseistariisuntaa, vai tainnutusta, sillä olin ollut koko vuoden luokalla kolme, mutta nyt menossa luokalle neljä, enkä tiennyt kumpaan luokkaan kuuluin kesällä. Voisin kai siis mennä parin mukaan. Toivoin, että aikaa jäisi, niin voisin harjoitella molempia.

"Nyt ensin me kuitenkin näytämme, miltä edistynyt kaksintaistelu oikein näyttää. Tehkää hieman tilaa tähän eteen, oppilaat, etteivät loitsut vahingossa osu teihin. No niin, aloittakaamme", professori huomautti ja koko lavan reunus tyhjeni pikaisesti oppilaiden kipittäessä kauemmas. Itse olin tyytyväinen tämän hetkisestä olin paikastani.

Crèin keroi kohteliaisuudesta, kumartamisesta ja kättelystä ja sitten toteutti neiti Blaken kanssa sanomansa käytännössä. Sitten esitys alkoi ja keskityin jokaiseen liikkeessen ja yritin imeä ne muistiini niin tarkasti kuin mahdollista. Liike, sanat, äänenpaino...

"Kangistumis tyystilys!" neiti Blake huudahti ensimmäisen loitsun. Muistin tuon loitsun taikaolentojen hoidon ensimmäiseltä tunnilta, jolloin olin taikonut sen ilkiöön. Hymyilin muistolle.

Professori muutti loitsun suunnan jollain sanattomalla sivalluksella ja yritin painaa tuon mieleeni. "Varjelum!" neiti Blake lausui ja hopeinen suojakilpi ilmestyi hänen eteensä vetäen loitsun sisuksiinsa. Sitten seurasi tainnutustaika ja sivallussuoja, jonka jälkeen neiti Blake makasi maassa tajuttomana.

"Herpaannu", professori sanoi ja osoitti naista sauvallaan ja pian auttoi tämän jaloilleen. "Otetaanko uusiksi?", professori tiedusteli ja Blake huikkasi virne kasvoillaan: "Joo, mutta tällä kertaa häviät, odota vain."

Professori Cerinna Crèin kertoi, että he loihtisivat nyt kaiken santtomasti ja niin taisto taas alkoi. Se oli kuin tanssia, todella kaunista katsella. Hopeinen pyörre kulkeutui neiti Blakea kohti ja sitten jakautui ja kiersi naisen ympäri. Sitten pyörre muuttui vedeksi ja koko huone tulvi veteen. En edes huomannut kastuvani, sillä tuijotin noiden kahden taiturin sauvoja ja niiden liikkeitä. Nyt professoria kohti liikkui kasvava aalto, joka väreili hopeisena ja näin miten professori taikoi kilven, mutta tuo mureni pian ja nainen makasi maassa.

Mahtoikohan jokainen kaksintaistelu päättyä siihen, että toinen makasi maassa? Toivoin, ettei, sillä se ajaisi minut avuttomasti alakynteen, jos olisin maassa, enkä pystyssä. Tosin, en halunnut hävitä. Kaivoin sauvani esille ja ravistelin käsiäni. Olisin saattanut venytellä, mutten kehdaannut tehdä sitä näin monen edessä.

"Nyt kun olemme tilanteessa 1-1, voimmekin jatkaa opettamista. Ai niin, te kastuitte hieman", taas tajuissaan oleva professori seposti ja sitten alkoi osoittaa jokaista oppilasta vuoron perään. Minä kuuluin noihin viimeisiin, mutta se ei haittanut minua, sillä minua kiinnosti enemmän loitsu. Yritin jopa lukea sanoja professorin huulilta, kun hän tuota mutisi. Tajusin vasta lämmön tulvahtaessa itseeni, miten märkä olin ollut.

Professsori kuivasi vielä lattian ja jatkoi sitten opetusta. "Nyt on parempi? Okei, eli ensi-, tois- ja kolmasluokat opettelevat aseistariisuntaa. Taikasana on karkotaaseet ja me näytämme miten se tehdään. Sinä voi Alessia aseistariisua minut, ole hyvä."

"Karkotaseet!" jonka neiti Blake sanoi, oli sana, jota olin myös käyttänyt aiemmin, juuri tuolla taikaolentojen hoidon tunnilla, mutta silloin loitsu ei ollut mikään paras suoritukseni. Olin sen jälkeen sitä muutaman kerran harjoitellut.

"Nyt näytän miten neljäsluokkalaiset ja sitä vanhemmat yrittävät tainnuttaa vastustajansa", Crèin mainitsi ja seurasi loitsu, jonka sanat kuuluivat "Tainnutu". Pian neitikin oli taas herpaannutettu ja kurssi jatkui. "Voitte jakautua pareiksi ja alkaa harjoittelemaan. Pyydän, että ensin kumpikaan parista ei yritä puolustatua, vaan antaa vastustajan tainnuttaa tai aseistariisua hänet. Tainnutu-loitsusta vapautetaan Herpaannu-loitsulla, neljäsluokkalaisille ja sitä vanhemmille tiedoksi. Olisi kenties hyvä, jos parilla ei olisi suurta ikäeroa, sillä näin pidetään harjoittelu reiluna ja tasapuolisena, okei? Aloittakaa, olkaa hyvät!"

Vai tahallinen häviö ja pidetään ottelu tasapuolisena? Noh, sai nähdä miten kävisi kun niin moni eri-ikäinen oppilas tyrkättiin samaan aikaan samaan tilaan. Ja ainakin kokemukseni perusteella ei luokkani loitsutaso ollut kaikilla sama. Itsestäni en tosin tiennyt. Olin kyllä lukenut loitsuja aina kun siihen tilaisuus tarjoutui ja ainakin tuon aseistariisunnan saatoin jopa osata jo, mutten ollut varma siitäkään. Tainnutu, loitsua en taas ollut kuin muutaman kerran lukenut ja tehnyt, mutten kokeillut kenenkään elävän kanssa. Voisin tosin harjoitella kumpaa vaan.

Nousin ylös ja katselin ympärilleni etsien jotain, jolla ei vielä paria olisi. "Haluaako kukaan tulla parikseni?" heitin ilmaan, mutta epäilin kuulisiko kukaan. Noh, toivoa sopii, ajattelin ja yritin jotain tuttua henkilöä hakea katseellani.

// Hehhee, onko kukaan vapaaehtoinen Even pariksi? Siinä 3-4. luokkalainen voisi sopia, mutta jos nyt ei ole muita, niin kuka vaan. :) Vastailen kun ehdin.//

[Rosella McDevon]

//Entä kuka haluasi olla minun parini :3//

[Rose Hill]

//Minä voin olla Even pari :)//

Astuin sisään suurten saliin. Minulla oli ylläni vaaleanpunaiset shortsit ja valkoinen toppi. Shortsieni taskussa oli taikasauva ja kaulassani oli tuttuun tapaan sydämmenmuotoinenmedalionki joka oli tällä kertaa näkyvillä. Hiukseni olivat auki ja liehuivat vaaleanruskeana putouksena takanani. "Hyvää iltapäivää oppilaat!" Professori Cerinna sanoi ja jatkoi. "Tänään minulla on seurassani ystäväni Alessia Blake, joka on luppautunut vetämään tämän kurssin minun kanssani." Katselin ympärilleni ja näin tutun tytön. Hän oli Evelyn jonka olin tavannut monesti. Siirryin vaivihkaa hänen viereensä ja Cerinna puhui taas. "Ennen kuin aloitamme harjoittelun, minun on kerrottava teille muutama asia kurssin säännöistä. Ensinnäkään, manauksia ei saa käyttää kehenkään muuhun kuin omaan pariin, jonka kanssa harjoittelette. Kun jompikumpi meistä puhuu, kukaan muu ei puhu päälle ja puheenvuoroa pyydetään viittamalla. Puhuttelette meitä kohteliaasti, sillä vaikka Alessia ei ole täällä vakituisen opettajana, tällä kurssilla hän on teidän opettajanne. Minä olen teille edelleen professori Crèin ja Alessiaa puhuttelette neiti Blakena. Kysymyksiä saa esittää ja jos jokin jää epäselväksi voitte kysyä jommalta kummalta meistä" Nyökkäsin hitaasti ja heti kun olin tehnyt sen ihmettelin miksi tein niin. "Tänään pienimmät oppilaat, ensi-, tois- ja kolmasluokkalaiset opettelevat aseistariisuntaa ja sitä vanhemmat harjoittelvat tainnutusta. Mikäli aikaa jää, voimme siirtyä harjoittelemaan kilpiloitsua " Cerinna selitti ja puhui taas. "Nyt ensin me kuitenkin näytämme, miltä edistynyt kaksintaistelu oikein näyttää. Tehkää hieman tilaa tähän eteen, oppilaat, etteivät loitsut vahingossa osu teihin. No niin, aloittakaamme" Hän sanoi ja edessä olevat kipittivät taaksepäin. Eräs Pikkupoika törmäsi minuun ja kaaduin selälleni. "Ei sattunut." Sanoin hiljaa pojalle ja nousin. Kun olin pystyssä huomasin että poika oli kadonnut. "Ensimmäisenä, ollaan kohteliata vastustajalle. Kaksintaistelun alussa kätellään tai vaihtoehtoisesti kumarretaan. Kumpikaan ei aloita, ennen kuin molemmat ovat valmiita ja sauvat esillä. Missään vaiheessa kumpikaan ei käytä anteeksiantamattomia kirouksia tai sellaisia kirouksia, jotka aiheuttavat toiselle pysyvää vahinkoa. No nyt, me kättelemme toisiamme ja peräännymme sitten hieman kauemmas toisistamme." Cerinna selitti ja kätteli ystävänsä. "Kangistumis tyystilys!" neiti Blake huudahti ensimmäisen loitsun. Cerinna muutti loitsun suuntaa sanattomasti ja neiti Blake lausui suojausloitsun. Sen jälkeen tainnutustaika ja sivallussuoja ja neiti Blake makasi tajuttomana maassa. "Herpaannu." Professori sanoi, osoitti neiti Blakea sauvallaan ja auttoi tämän seisomaan. "Otetaanko uusiksi?" Professori kysyi ja Neiti Blake vastasi "Joo, mutta tällä kertaa häviät, odota vain." Professori kertoi että he loihtisivt sanattomasti ja taisto alkoi taas. Rose tuijotti silmiä räpäyttämättä mitä tapahtuu. Kaksintaistelun jälkeen professori makasi maassa. "Nyt kun olemme tilanteessa 1-1, voimmekin jatkaa opettamista. Ai niin, te kastuitte hieman" Professori sanoi ja osoitti vuoronperään jokaista oppilasta.Professsori kuivasi vielä lattian ja jatkoi sitten opetusta. "Nyt on parempi? Okei, eli ensi-, tois- ja kolmasluokat opettelevat aseistariisuntaa. Taikasana on karkotaaseet ja me näytämme miten se tehdään. Sinä voi Alessia aseistariisua minut, ole hyvä." "Karkotaseet!" neiti Blake sanoi ja professorin sauva lensi hänen kädestään. "Nyt näytän miten neljäsluokkalaiset ja sitä vanhemmat yrittävät tainnuttaa vastustajansa", Crèin mainitsi ja seurasi loitsu, jonka sanat kuuluivat "Tainnutu" Pian neiti Blake oli herpaanutettu ja kurssi jatkui. "Voitte jakautua pareiksi ja alkaa harjoittelemaan. Pyydän, että ensin kumpikaan parista ei yritä puolustatua, vaan antaa vastustajan tainnuttaa tai aseistariisua hänet. Tainnutu-loitsusta vapautetaan Herpaannu-loitsulla, neljäsluokkalaisille ja sitä vanhemmille tiedoksi. Olisi kenties hyvä, jos parilla ei olisi suurta ikäeroa, sillä näin pidetään harjoittelu reiluna ja tasapuolisena, okei? Aloittakaa, olkaa hyvät!" Cerinna sanoi ja hetken päästä Evelyn kysyi haluaisiko kukaan olla hänen parinsa. "Minä voin!" Huudahdin Even vierestä ja hymyilin. Laitoin tukkani ponnarille ja kaivoin taikasauvan taskustani.

//Oho, en ois uskonu et pystyn kirjottamaan noin pitkän viestin :o//

[Evelyn Clément]

//oi, jess, sain parin! (Äh, en voi olla kahden pari, sry Rosella) Tämä on siis Rose Hillille. Ja nerokkaasti näytit keksineen, että muiden lauseiden kopsauskin tuo pituutta :) Ja onnea pituudesta, on aina kivempi lukea pidempää tekstiä. EDIT: Ja silti sain aikaan näinkin lyhyen itelläni... äh, mitä haaskausta. Ei vaan, yritin nyt viedä peli eteenpäin. Määrä korvaa pituuden? Tai noh, jaarittelu sikseen //

"Minä voin!" huudahti joku vierestäni ja käänsin päätäni. Huutaja oli hymyilevä Rose Hill, neljänneltä, tai nyt kai jo viidenneltä luokalta. Tyttö oli pukeutunut vaaleanpunaisiin shortseihin ja valkeaan toppiin ja räpytin muutaman kerran silmiäni ihmetyksestä, vaikkei tyttö ollutkaan ainut kesäpukeinen salissa. Minulla itselläni oli sentään koulukaapu, vaikka se olikin inhottavan kuuma ja tumma näin kesällä. Tyttö kaivoi sauvansa taskustaan ja sipaisi hiukset ponnarille. Minä olin jopa letittänyt hiukseni tänään oikein ranskalaisella letillä, vaikka olinkin herännyt jo seitsämältä, sillä ennustuksen tunti alkoi yhdeksältä ja olin käynyt sitä ennen syömässä ja käynyt kirjastolla lainaamassa muutaman opuksen.

"Hienoa", totesin ja hymyilin uudelle parilleni. Kaivoin myös valkopyökkisen sauvani esille.

Katselin ympärilleni ja siirsin kassiani hieman, kunnes meillä oli uskomani tarpeellinen tilamäärä käytettävissä. Otin muutaman askeleen kauemmas, etten löisi kaatuessani päätäni ja asetuin selkä seinää vasten, kuten olin jo valmiiksi, niin kukaan ei pääsisi häiritsemään minua takaa päin ja voisin todennäköisemmin keskittyä tämän hetkiseen kaksintaisteluuni.

Vaihdoin katsekontaktini takaisin Roseen ja tein aavistuksen hovikumarrusta muistuttavan liikkeen. "Jospa aloitamme tuosta tainnutusloitsusta", totesin virne kasvoillani.

Levitin käteni kuin tarjotakseni itseni ja lausuin: "Olkaa hyvä, siitä vaan!"

Kannustus kaikui korvissani ja vaati paljon tahdon voimaa pysyä siinä paikallani, odottaen tyrmäystä. Tuntui kummalta olla tekemättä mitään, vaikka tiesi, että kohta osuisi niin, että rymähti. Jännityin pakostakin, enkä enää pitänyt hymyä ylläni, mutta katseeni oli silti määrätietoinen.

Tee se loitsu jo, hoputin päässäni. Aika tuntui hidastuvan ja odotus ja jännitys kiertyi yhä tiukemmalle ja tiukemmalle ympärilleni. Käsiä alkoi särkeä niiden koholla pitäminen.

Minun teki mieli nostaa sauvaani vastaloitsuun, mutta pysyin paikoillani ja odotin iskua, joka eittämättä tulisi pian. Heräisin hetken päästä. Minulla ei ole mitään hätää. Se on vain yksi loitsu. Silti ajatus siitä, että makaisin avuttomana ja tainnutettuna maassa oli kuvottava.

Ja silti olin valmis siihen. Olin valmis. Olin. Enkö ollutkin? Pakko. Pakko.

[Rosalie Smith]

// Rosella voin olla sun kanssa

[Rose Hill]

"Hienoa" Evelyn totesi ja teki hovikummarrusta muistuttavan liikkeen. "Jospa aloitamme tuosta tainnutusloitsusta." Hän totesi ja minä nyökkäsin. Hän levitti kätensä ja sanoi. "Olkaa hyvä, siitä vaan." Valmistauduin ja huudahdin. "Tainnutu!" Evelyn kaatui maahan taintuneena ja sanoin "Herpaannu". "No miten meni?" Kysyin Evelyniltä hymyillen.

//Ja taas tämä lyhykäinen viesti xD//

[Evelyn Clément]

//Rose Hillille. Tämä kai piti alkuun pistää xD Aloin tässä miettiä, että enpä voi päättä osuukos tämä Even loitsu Roseen, ettei mene autohittaukseks, joten en nyt saa kovin pitkää pätkää kirjoitettua. Nyyh...//

Rose näytti valmistuvan ja seurasin, miten hän nosti kättään aavistuksen ja miten sauva liikkui kuin hidastetusti ja kuului ääni: "Tainnutu!" Sitten näin punaisen leimuavan tulisuihkun, joka tuli minua kohti ja hetkenpäästä tunsin voiman osuvan minuun ja huomasin silmissä pimenevän ja pimenevän ja pimenevän. Tajusin kallistuvan, mutta sitten ajatukset katkesi.


Pimeys. Melu ja ääni kantautui jostain. Se tuntui voimistuvan ja voimistuvan. Sitten silmäni rävähtivät auki ja kirkas valo osui niihin. Suljin ne takaisin ja laskin kolmeen. Mitä ihmettä? Miksi minä olin maassa? Makasin jollain pehmeällä...Ei, kun hetkonen, olin loitsujen tunnilla. Avasin silmäni taas ja siristelin niitä, kun nousin istumaan. Tainnutusloitsu oli ilmeisesti osunut minuun.

"No miten meni?" kuulin jostain. Katsahdin Rose Hillin iloisia kasvoja ja sain samansuuntaisen hymyn itselleni. "Loistavasti! Ja viellä ensimmäisellä yrittämällä, onnea!" huikkasin.

Tuo sädehtivästi hymyilevä tyttö oli lahjakkaampi, kuin olin uskonutkaan. Olisi inhottavaa, jos itse en osuisi heti ensimmäisellä kerralla. Minun teki mieli harjoitella loitsujen liikettä muutaman kerran, mutten kehdannut tehdä sitä, vaan nappasin sauvani maasta (en edes tajunnut pudottaneeni sitä) ja nousin seisomaan.

"No niin, minun vuoroni, jos käy?" sanoin ja katsahdin Rosea. Odotin, että hän näyttäisi valmistuneelta ja vedin syvään henkeä.

Minä osaisin. Tiesin sanan, tiesin äänenpainotuksen ja muistin liikkeen. Rose onnistui, joten minäkin voisin onnistua. Eikä minun edes tarvitsisi odottaa, että hän tekisi vastaiskun, vaan ensimmäinen loitsu oli suora. minun täytyisi vain tähdätä, kuten mikä tahansa muukin loitsu.

Tosin sen perusteella, mitä olin tainnutu-loitsusta lukenut niin se oli melko epävarma, epävakaa loitsu. Vahvana se saattoi jopa lennättää kyseisen hahmon taaksepäin, mutta myös tainnuttaa tämän, tai sitten olla toimimatta. Se kai riippui sauvasta, tai henkilöstä, tai jostain. En halunnut aiheuttaa jotain vakavaa seurausta, mutta toivoin siitä huolimatta loitsun toimivan. Ainakin minulla oli tahtoa loitsuun. Yritin kuvitella tuon punaisen valosuihkun, joka kai oli loitsun tunnusmerkki, edessäni.

Kohotin kättäni. "Tainnutu!" huudahdin ja heilautin sauvaani. Olin melko varma, että minun olisi pitänyt ajatella enemmän toimintoa, kuin loitsun luontia, mutta siitä huolimatta punertava valosuihku liisi kohti Rosea. Se jopa osuisi, jos Rose ei liikahtaisi. En tosin voisi päättää sitä hänen puolestaan, enkä voisi istuttaa ajatuksia häneen. Se liittyi kai enemmänkin lukilitikseen ja okklumeukseen. En osannut niitä. Vielä. Aikoisin kyllä opetella.

Joten katsoin loitsua, tuota liekkiä ja odotin iskua, joka tällä kertaa ei osuisi minuun. Jokin siinä oli kaunista ja suuni levisi virneeseen.

[Rose Hill]

Oli minun vuoroni. Asetuin seisomaan ja odotin että Eve loitsisi. Kuulin loitsun ja näin punaisen valosuihkun. Silmissä pimeni tunsin kaatuvani ja sen jälkeen viiltävän kivun takaraivossani. Olin ilmeisesti kaatunut päin seinää tai tuolia tai jotain.