Pakosti paikalla painimassa

[Deborah Samatha Fey]

// Mukana olevat hahmot: Deborah Fey (muutama viesti alussa), Nicolas Cartier ja London Morel
Ajankohta: 16.6. klo 18 Paljastuspelin -jälkeen.
Tapahtumapaikka: Palkintohuone, mikäs muukaan, hyvä palkinto luvassa
Juoni: Cartier ja Morel on kutsuttu jälki-istuntoon Feyn toimesta, joka aikoo pistää kaksikon kuuraamaan palkintoja. Jostain syystä poikien välit ovat kuitenkin hieman kireät
Varoitukset: Väkivallattomuutta ei taata //


Fey kutoi villasukkaa. Tietysti hän tiesi, että oli ihana kesäilta, mutta nyt hänen teki mieli kutoa, joten hän kutoi - niin simppeliä elämä välillä oli. Hän istui puisessa tuolissa, jonka oli siirtänyt paikalle, ja odotti kahta tulokasta palkintohuoneen oven vieressä. Pian alkaisi jälki-istunto, jota varten oven takana haaveili monta likaista esinettä tulevasta kuuraamisesta. Fey oli laittanut esille, penkkinsä viereen, valmiiksi ämpärin ja rättejä - taikasauvoja ei tähän rangaistukseen suvaittu.

Vaikka professori yleensä oli suhteellisen lauhkea, ei hänkään kaikkea katsonut läpi sormien. Cartier ja Morel olivat molemmat jo sen verran vanhoja, että luulisi poikien ymmärtävän, ettei metsään saanut mennä. Toki sitä nuorena, ja vielä koulun vanhimpina opiskelijoina, saattoi kuvitella itsestään liikoja, mutta koulun mailla noudatettiin koulun sääntöjä. Koulun metsässä oli poikkeuksellisen paljon taikaolentoja ja se saattaisi vielä tulla kalliiksi niille, jotka varomatta niiden tielle sattuisivat.

Jännityksen kaipuu oli välillä ymmärrettävää, mutta järki käteen, sääntöjä ei keksitty huvin vuoksi. Puhumattakaan siitä, että pojat olivat ottaneet alaikäisen mukaansa metsäretkelleen. Tietysti siinä sitten sattui pahasti. Ihme touhua... olisi voinut odottaa molemmilta parempaa. Cartierkin, kun oli vaikuttanut saavan suuntaa puuhiinsa vuosien haahuilun sijaan. Jos hän halusi oikeasti opettajaksi, hänen pitäisi ryhdistäytyä. Puhumattakaan Morelista, hän kaipasi ryhtiä toimintaansa. Voisi melkein luulla, ettei hän olisi ollut kasvanut viimisen kymmenen vuoden aikana ollenkaan, mutta toki eihän Fey sitä voinut tietää, kun ei ollut koululla niin pitkään ollutkaan.

Puikot viuhuivat ja sukka eteni nopeaa tahtia... Kumma juttu, kun poikia ei näkynyt, kello oli jo lähellä kuutta. Kohta pitäisi varmaan alkaa sakottamaan rangaistuksen välttelystä. Professori ei nähnyt mitään syytä, miksi ei suorittaisi rangaistusta nyt, kun muuten saisi kaksinkertaisen työn tulevaisuudessa. Ehkä hän oli taas ollut liian lepsu ja nyt opiskelijat ajattelivat, että häntä ei haittaisi, jos he vetelehtisivät? Fey mutristi suutaan. Olihan tässäkin mummossa kuria, kyllä vain!

[Nicolas Cartier]

Nicolas Cartier oli kironnut koko eilisen tänäiltaista jälki-istuntoa. Kiroamisesta huolimatta rangaistus ei kadonnut mihinkään. Edes huonosti nukuttu yö ei saanut tuota painostavaa tilannetta kauemmas todellisuudesta, vaan päinvastoin aika tuntui nauravan päin naamaa ja liikkuvan sitä kohti salaman lailla. Nicolas ymmärsi hyvin, että rangaistus oli kohtuullinen - olihan hän rikkonut sääntöjä menemällä metsään. Onneksi Heather oli päässyt osittain pälkähästä ja tuolla oli ollut vain kehityskeskustelu. Ongelmia kuitenkin synnytti se, kenen kanssa jälki-istunto piti suorittaa. Nic olisi ollut valmis tekemään lähes mitä tahansa voidakseen välttää sen.

Kaiken lisäksi pojalla oli osittain flunssa - sitä se kylmässä pihalla kekkaloiminen teettää. Tavallaan flunssa oli kuitenkin suhteellisen hyvä asia, koska hän saattoi sillä tavalla välttää menemästä makuusaliin ja oli voinut roikkua sairaalasiivessä pari yötä. Nicolas oli pyytänyt heti maanantaiaamusta välitöntä siirtoa makuukamaristaan muualle, mutta koska hän ei ollut voinut kertoa välitöntä syytään, tilanteen ratkaisua saattaisi joutua odottamaan aivan liian pitkään. Toivottavasti ei kuitenkaan seuraavaan vuoteen, koska siinä tilanteessa Nicolas ei ollut enää varma olisiko hengissä...

Nic oli yrittänyt varoiksi suojata kaiken omaisuutensa ja sänkynsä puolustusloitsuin, mutta lopulta niitäkin pitäisi varmaan lisätä. Pitäisi keksiä jotain, millä saisi eristettyä kokonaisen osan makuutilaa täysin sen toisesta päästä. Tai ehkä voisi punkata jonkun muun luona? Mutta kenen ja missä? Poudlardinen majoitus tulisi kalliiksi. Ehkä hyvä vaimennusloitsu ja sitten suuri annos välinpitämättömyyttä ja huomioimatta jättämistä?

Voi miten tuskalliseksi elämäni teitkään London, etkä edes ollut vielä tehnyt mitään. Paitsi vehdannut tyttöystävääni. Samaan aikaan. Nicolas kirosi lisää. London ei jättäisi asiaa tähän. Siitä Nic oli varma. Hän ei vain ollenkaan tiennyt, mitä tuo aikoisi tehdä. Maanantaina hän oli pelännyt tuon nousevan ruokasalin pöydälle ja alkavan huutaa rumuuksia ja salaisuuksia kaikille tai lähettävän räyhääjän tai vähintään heittävän kirouksia ja pilailutuotteita kaikkialle ... Nyt pari välteltyä päivää oli kuitenkin onnistunut yllätävän rauhallisesti. Toisaalta Nic oli 100 prosenttisen varma, että London olisi suunnitellut jotain julmaa ja olisi vain ajankysymys, kun selviäisi mitä.

Nic saapui Feyn luo, eikä nähnyt Londonia missään. Hyvä, ehkä tuo jänistäisi, tuo tuntui muutenkin lintsaavan ties mistä, joten olisi hyvä hetki välttyä häneltä. Hän oli itsekin miettinyt, olisko flunssa saanut jälki-istunnon lykkääntymään, mutta ei, sopivaa lääkettä tyrkättiin nenäneteen ja niiskutus oli tänäaamuna jo huomattavasti vähäisempää... kirottua, että sairaalasiivessä oli oikeasti hyviä hoitajia, kun olisi kaivannut jotain muuta.

[London Morel]

Vaikka London oli useammin kuin kerran todennut tottuneensa jälki-istuntoihin ja pitävän niihin joutumista ennemminkin rutiinina kuin rangaistuksena, olisi hän tällä kerralla tehnyt mitä tahansa muuta kuin osallistunut sellaiseen. Jälki-istunnossa itsessään ei ollut mitään pahaa, mutta jälki-istuntoseura sen sijaan aiheutti hänelle verenpaineen nousua. London olisi mieluummin vaikka kuurannut vessanpönttöjä hammasharjallaan kuin viettänyt Nicolas Cartierin kanssa sekuntiakaan.

Nicolas oli ollut vielä muutama päivä sitten harmiton tupatoveri, mutta viime sunnuntain jälkeen hän oli Londonin silmissä pudonnut samalle tasolle Ronja Blomroosin ja Luol Crunelin seuraan - eli todella alas. Miten joku pystyikin aiheuttamaan näin vastenmielisiä reaktioita? Näkymä Heatherin käsistä Nicolaksen paljaalla rintakehällä oli syöpynyt pojan ajatuksiin aiheuttaen oksennusreaktiota vastaavan tunteen. Tosin ehkä seassa oli hiukan myös kateellisuutta.

London astui sisälle palkintohuoneeseen, kun kello oli aavistuksen yli iltakuuden. Ensimmäisenä hänen katseensa tavoitti tuon rasvatukkaisen pällinaaman, jonka jälkeen hän näki puisessa nojatuolissa istuvan professori Feyn. Poika ei edes yrittänyt hymyillä astellessaan sisälle huoneeseen. Koulupukunsakin hän oli pukenut päälleen vain puoliksi oikein.

"No eikö voida jo aloittaa, ettei mene koko iltaa", poika töksäytti tarkoituksettoman epäkohteliaasti. Hän seisoi hyvän välimatkan päässä kaksikosta pidellen taskussaan käsiään, joista toinen hapuili vuorivaahteraista taikasauvaa.

[Deborah Samatha Fey]

Lopulta Fey näkee toisen jatko-opiskelijoista saapuvan paikalle toinen vanavedessään. Molemmat hieman myöhässä. Fey mutristi suutaan ja nousi tuoliltaan, jonka sitten palautti sauvanheilautuksella takaisin, mistä oli tuonutkin. Morel vaikutti huonotuuliselta ja professori pisti sen katumuksen piikkiin. Olisi hyvä, jos opiskelijat oppisivat virheistään. "Aloitetaan ihmeessä." Mitenkähän Molina hoitaisi myöhästymiset? "Olette myöhässä. Viisi pistettä pois kummaltakin", Fey toteaa sukkapuikot vasemmassa kädessä, johon oli ne siirtänyt.

"Kuten tiedätte, rikoitte koulun sääntöjä. Olen huolissani harkintakyvystänne, sillä uskoin teidän ymmärtävän, että metsään ei saa mennä ", professori sanoo avaimiaan kaivaen. Hän löytää oikean ja laittaa sen palkintohuoneen oven lukkoon. "Mutta se, mikä minua eniten huolettaa, on, että otitte mukaan alaikäisen", professori katsoo merkitsevästi molempia ja avaa sitten oven. Professori oli laittanut aiemmin merkille molempien huolehtivan kiinnostuksen tuosta oppilaasta, O'Harasta. Eilisen perusteella O'Hara ei kuitenkaan välttämättä ollut kovin kiinnostunut kummastakaan. Lienisi hyvä, että opiskelijat tietäisivät sen myös. "En katso hyvällä lain rikkomista alaikäisten suhteiden kanssa, eikä katso moni muukaan. Se voi johtaa koulusta erottamiseen ja vankeuteen", sanoi totisesti katsoen opiskelijoita.

Professori kääntyy kohti palkintosalia, ottaa siivousvälineet ja tyrkkää ne lähempänä olevalle opiskelijalle, Cartierille. Hän astuu huoneeseen ja katselee ympärilleen. "Tehtävänänne on kiillottaa kaikki pokaalit ja palkinnot. Voitte aloittaa tuolta", osoittaa kultamitalien suuntaan. "Ja kuten yleensä, jälki-istunto suoritetaan ilman taikasauvoja. Voitte antaa sauvanne minulle, jos ne ovat yhä mukananne", sanoo ja laittaa avaimet taskuunsa, jotta saa oikean käden vapaaksi. Pitäisikö keskeneräinen sukkakin siirtää? Toisaalta Feyn sormet syyhysivät jo nyt päästä jatkamaan neulomista.

[Nicolas Cartier]

Hetken onni jäi tosiaan hetkelliseksi, sillä London saapui kuin saapuikin paikalle. Nicolas oli yleensä rauhallinen, mutta tuon yhden ääliön läsnäolo sai adrenaliinin virtaamaan. Vain pari päivää taakse päin tuo oli poksauttanut koko todellisuuden säpäleiksi, nähnyt Nicin suurimman salaisuuden ja haukkunut Heatheria. Ja Nic oli mennyt kiroamaan tuon. Tuo tuskin unohti sitä kovin helposti... Nicolas päätti keskittyä professoriin, mutta Feyllä taisi olla todella huono päivä, sillä tuo otti heti tupapisteitä pois. Niimpä Nicolas päätyi tuijottelemaan maahan, voi kumpa tämä olisi jo ohi.

Professori saarnasi sääntöjen rikkomisesta. Mutta hän ei jättänyt asiaa siihen, vaan puhui vielä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tiesikö tuo? Nic tuijotti lattian kiviä ja yritti olla kuulematta professorin ääntä päänsä sisällä. Siitä huolimatta hän hyvin todennäköisesti punastui pienesti. Kirottua... hän ei ikinä satuttaisi Heatheria. Ei ikinä tekisi mitään, mitä Heather ei haluaisi. Ei, ei, ei...

Ajatukset kuitenkin katkeavat kun ämpäri rätteineen päätyy Cartierin syliin. Hän katseli sitä hieman hölmistyneenä. Toki oli ennalta-arvattavaa, että palkintohuoneessa kuurattiin palkintoja, mutta jotenkin Nic oli jo kokonaan unohtanut, että hänen pitäisi oikeasti tehdä jotain. Londonin stressaaminen oli hämärtänyt sen varsinaisen jälki-istunnon piiloon.

Nic katsoi Feytä kylmästi, kun tuo halusi takavarikoida taikasauvoja. Ei hän nyt niin tyhmä ollut, että voisi jättäytyä Londonin kanssa kahdestaan ilman taikasauvaa. Tarvittiin välttämätön hätäratkasu. Välttämätön. "Jätin sauvani makuuhuoneeseen, eihän jälki-istuntoon saa tuoda sauvoja" valehteli. Eihän sillä ollut merkitystä, jos ei käyttäisi sauvaa jälki-istunnon suorittamiseen vaan ihan vain puolustukseksi? Tuntui, että taikasauva poltteli kaavun taskussa ja paljastuisi minä hetkenä hyvänsä. Feystä sen paljastuminen tuskin vaikuttaisi hyvältä, mutta ehkei hän koskaan saisi tietää. Tosin London varmaan tietäisi... en kerta ollut ollut makuutiloissa vähään aikaan, mutta toivottavasti professori ei tietäisi sitä. Ehkä Londonkin ajatteli minun käyneen jossain tuntien välissä siellä...

Siirtyi professorin osoittamia mitaleita kohti ja laski ämpärin maahan. Oliko aina rikkonut sääntöjä niin paljon? Valehdellut niin paljon? Tuntui, että kaikki se salaaminen repi sielua hajalle. "Oliko muuta?" kysyy professorilta ohjeita. Jos Fey jäisi tänne koko loppuajaksi, niin... ehkä ongelma ratkeaisi? London ei kehtaisi tehdä mitään? Professori tosin oli jo kadottanut tuolinsa, mutta ehkä hän jotenkin jäisi... ehkä...

[London Morel]

Mihin lähteeseen perustuu se huhu, että professori Fey jakaa oppilaille rangaistuksien sijaan suklaata? Oli mikä oli, mutta jälki-istuntomääräys ja viiden tupapisteen menettäminen oli tarpeeksi pätevä syy uskoa, ettei kyseisessä huhussa ollut mitään perää. London pyöräytti silmiään kuullessaan uuden rangaistuksensa. Vielä olisi puuttunut se, että professori olisi seivästänyt heidät sukkapuikoillaan.

Sukkapuikoilla seivästäminen jäi, mutta sen sijaan professori uhkasi heitä koulusta erottamisella sekä vankeudella. Jos London olisi erotettu koulusta, olisi hän voinut täyspäiväisesti keskittyä huispaukseen. Pojan ajatukset harhailivat huispauskentän reunoille professorin selittäessä heidän saamastaan jälki-istuntotehtävästä.

Myöskään London ei luovuttanut taikasauvaansa naiselle. Hän otti kädet taskuistaan ja näytti tyhjiä käsiään. Taikasauva oli piilossa syvällä taskun uumenissa, ja poika toivoi, ettei professori käyttäisi kutsuloitsua. Kasvoilla oli viaton ilme.

Ennen kuin nainen käski heidät aloittamaan työnsä, London oli jo ottanut ämpäristä yhden rätin itselleen. Hän puristi rätin puolikuivaksi kumartuen Nicolaksen puoleen. "Mitäs mieltä meidän mallioppilas on suhteista alaikäisten kanssa?", poika kysyi Nicolakselta tarpeettoman kovalla äänellä toivoen, että myös professori Fey kuulisi kysymyksen. Rättiä kuivatessaan hän ruiskautti mahdollisimman huomaamattomasti muutaman vesipisaran pojan kasvojen suuntaan.

[Deborah Samatha Fey]

Professori Fey seisoskeli paikallaan ja katseli palkintosalia. Pokaaleja ja mitaleja oli kerätty huomattavan paljon ajansaatossa. Mahtaisikohan ensi lukukaudeksi saada ministeriöltä rahoitusta uuteen pokaaliin? Pitäisi varmaan lähetellä lisää pöllöjä menemään. Toisaalta sen ehkä ehtisi myöhemminkin sitten kun koetarkastukset olisivat ohitse. Pitäisiköhän jäädä hieman myöhemmäksi koululle hoitamaan paperitöitä? Vähentäisi syksyllä töiden kaatumista niskaan, kun tuleva lukukausi olisi tarkemmin suunniteltu. Lukujärjestyksiäkin pitäisi vielä hioa...

Fey katsoi Cartierin suuntaan, kun hän pyysi lisäohjeita. "Jälki-istunto loppuu, kun kaikki kipot, laatat ja mitalit olisivat puhtaita", professori totesi. Siinä olisi useammaksi tunniksi puurtamista. Ehkä työ saattaisi saada hieman miettimään tekojensa seurauksia. Vähintäänkin se oli hyödyllistä koululle, sillä kotitontut saattoivat keskittyä muihin linnan osiin ja samalla heille jäi aikaa muuhunkin kuin siivoamiseen. Oli hyvä, että Chateaussa uskottiin enemmän yhteispalvelullisiin rangaistuksiin kuin luokassa paikallaan kököttämiseen tai väkivaltaan. Toki muutama poikkeus taisi yhäkin suosia "kirjoita taululle tuhat kertaa tätä ja tätä" -rangaistuksia. Fey itse oli yrittänyt siirtyä enemmän kasvatuskeskusteluihin, aika usein kun häiriökäyttäytymisen taustalla oli aitoja syitä ja ongelmia, eikä vain halua tehdä pahaa tai tuhota yhteistä omaisuutta.

Sukkapuikot huusivat jo olemassaoloaan ja Fey oli liittymässä niiden seuraan työhuoneeseensa, kun Morel esitti kysymyksensä Cartierille. Äänensävy ja sanat implikoivat suuresti, ettei kysymys ollut vain sattumaa. Tiesikö Morel jotain vai kiusaki hän? Professori kurtisti kulmiaan. Cartier oli käyttäytynyt poikkeuksellisesti... metsäretki opetusmielessä tuskin piti paikkaansa. Se ja aikaisemmat tapaukset saivat pohtimaan, että oliko Cartier oikeasti kovinkaan rehellinen toiminnastaan. Opiskelija oli koko ajan ollut kovin vaisu, mutta toisaalta sellaisena professori oli hänet tottunutkin näkemään niin Beauxbatonksissa kuin Chateaussa. Sitä paitsi, se saattaisi johtua sääntöjen rikkomisen aiheuttamasta häpeästä. Saattoi toki olla myös mahdollista, ettei professorin intuitio osunut väärään. Fey ei voinut kuitenkaan olla varma, joten hän aikoi pitää poikaa jatkossa tarkemmin silmällä.

Koska jatko-opiskelijat olivat täysi-ikäisiä, professori uskoi heidän osaavan siivota ilman vieressä seisoskelua. Niimpä Fey katsoi, että pojat aloittivat työt, käski poikia ilmoittautumaan, kun he olivat valmiita ja poistui sitten salista laittaen oven kiinni. Kohti työhuonetta, villasukka odotti kutojaansa!

// Fey poistuu pelistä :D //

[Nicolas Cartier]

Ignooraaminen ei oikein onnistu, jos toinen roiski vettä päin naamaa. Nicolas sulki automaattisesti silmänsä, mutta vesi tuntui inhottavalta kasvoissa. Lapsellinen tuntemus halusi tehdä samalla tavalla takaisin, mutta Nic hautasi sen syvälle sisälleen. Ei voi kostaa, jos Fey on täällä. Vesipisarat olivat sitä paitsi pientä etanoihin nähden. Ja saattoihan se olla vain vahinko. Haha, vahinko? Aivan varmasti, heti kun purskeet lentää.

Mitäs mieltä meidän mallioppilas on suhteista alaikäisten kanssa? Sanat kaikuivat mielessä. Mallioppilas. Suhde alaikäisiin. Mitä London yrittikään, se tuotti ongelmia. Tuo ei sanonut sitä suoraan, mutta liian lähelle. Pitäisikö valehdella lisää? Miten paljon sattuikaan, että pitäisi kiistää, ettei Heatherin ja hänen välillään ollut mitään. Halusiko London tosiaan, että sanoisi niin... varmaan äänittäisi sen ja ilkkuisi sitten Heatherille, ettei Nicillä mitään aitoja tunteita ollutkaan. Nauraisi varmaan kaiken päälle tai tarjoutuisi sijalle.

"Kuten professori jo ilmaisi, suhde alaikäiseen on lainvastainen", Nic sanoi kylmästi, huomattavasti hiljaisemmalla äänellä. Kylmästä sävystä huolimatta hän saattoi silti hivenen punastua. Kirottua... hän nappasi rätin, puristi sen ja kääntyi mitalikaappia kohti. Professori Fey oli varmaankin avanut kaikki lukitukset, koska Nic sai oven auki ja otti ensimmäisen mitalin käsiinsä. London ja Fey olivat osuneet oikeasti pahaan paikkaan, sillä Nic oli huolissaan laista. Olihan Heather jo 15 vuotta, mikä ylittäisi suojaikärajan, muussa tapauksessa tilanne vastaisi jo viiden vuoden vankeutta ja 75000 euron sakkoja. Toisaalta opetusasemakin saatettaisiin tulkita artiklan 227-27 mukaan vallan väärinkäytöksi ja se nostaisi sakkoikää taas täysikään saakka. Nic oli yrittänyt lukea lakipykäliä asiasta, mutta lakioppi tuntui vain sattuvan sieluun. Nic hinkkasi mitalia liinallaan. Oliko lailla väliä, jos kyse oli rakkaudesta eikä hyväksikäytöstä? Siitä huolimatta Nic oli hyvin tietoinen heikosta argumentointiasemastaan, jos tilanne tulisi julkiseen tietoon. Loppujen lopuksi Heatherin sana olisi varmaan merkittävin, joten valta oli hänellä?

Pitäisi varoa, mitä toivoo. Oli jopa parempi, että professori kaikkoontuisi muualle mahdollisimman pian ennen kuin London sanoisi mitään enempää. Kauanko London malttoi pysyä hiljaa? Mitä se hiljaisuus vaatisi? Nicillä tuskin olisi mitään mahdollisuuksia vaikuttaa tuon päätöksiin, mielenmuokkaus kun meni todella helposti pimeisiin taikoihin. London varmaan pyrkisi tekemään jotain tahallaan ilkeää... Nic ei hirveästi tiennyt Londonin tempuista, mutta tiesi tuon tehneen ikävyyksiä niille, joista ei pitänyt, kuten tupatoverilleen Blomroosille. Se oli kai kuitenkin ollut jotain pientä. Nic epäili vahvasti, ettei Blomroos tai kukaan muukaan ollut tehnyt mitään niin pahaa, kuin vienyt tyttöä Londonin nokan edestä... Miten näin sattuikin juuri minulle? Ja vieläpä kahdesti?

Paljastusten pelossa Nicolas oli tavallaan jopa helpottunut, kun professori poistui. Tuo oli aina ollut aivan liian kiinnostunut muiden asioista. Mukama viaton mummo, mutta silti kaivelemassa jokaisen tiedonmurusen irti... Toisaalta heti, kun ovi sulkeutui, Nicistä tuntui, että hän oli lukitussa häkissä mantikorin kanssa. Pakotietä ei ollut ja jo pieni rätin liike mitalin yllä tuntui aivan liian suurelta.

[London Morel]

London piti siitä ilmeestä, jonka näki Nicolaksen kasvoilla. Poika pystyi kuvittelemaan mielessään tuon tämän hetkiset ajatukset: ärsyyntymistä, pelkoa ja halua kostaa. Ihastuminen alaikäiseen oli taatusti sellainen aivopähkinä, joka pisti jopa Nicolaksen täydellisyyteen hiotut aivonystyrät töihin. Rakastellako mieluummin Heatherin vai lakikirjan kanssa? Siinäpä kysymys.

London siirtyi pokaaleiden luokse ja ryhtyi puhdistamaan niitä liinalla professori Feyn antamien ohjeiden mukaisesti. Kun nainen oli poistunut huoneesta, poika jatkoi keskusteluaan Nicolaksen kanssa.

"Mistähän lähtien kielisuudelmat ja lääppiminen ovat olleet laillista alaikäisten kanssa?", poika kysyi viitaten huispauskentän pukuhuoneilla tapahtuneeseen kohtaukseen, "Tai mistä lähtien tukiopetusta on pidetty ilman paitaa nurkan takana piilossa?", hän jatkoi muistaen Heatherin kertoneen Nicolaksen tukiopettajuudesta. Poika pysyi asiallisena ja äänensävy itsevarmana, tosin sarkasmilla maustettuna. Hän tunsi olevan tällä kertaa niskan päällä, mistä hyvä mieli johtui. Muutahan hyvää tässä hetkessä ei ollutkaan.

London siirtyi nopeasti pokaalista seuraavaan. Kiillotti ensimmäisenä nimikyltin, siirtyen sitten pokaalin pohjasta ylöspäin, puhdistaen viimeeksi palkinnon kuppiosan. Tämä oli hänelle tuttua puuhaa ja sujui ulkomuistista. Poika otti molempiin käsiinsä samanlaiset, sopivan painavat pokaalit ja nosti niitä ylöspäin tehden useita näyttäviä hauislihasliikkeitä. Ai kuinka niin vaikutti siltä, että hän yritti kiusata Nicolasta vain entistä enemmän?

[Nicolas Cartier]

Toisin kuin London, Nicolas kulutti yhden mitalin puunaamiseen tuhottoman paljon aikaa. Hän ei oikeastaan ollut putsannut pitkään aikaan mitään käsin, loitsut tulivat niin selkärangasta ja säästivät hetkessä huomattavasti aikaa. Olihan hän hieman harjaantunut siivoomiseen, se oli välttämätön velvollisuus, mutta siitäkin oli aikaa. Nyt siivoominen ei kuitenkaan meinannut pysyä Nicin päässä. Sen sijaan hänen teki kovasti mieli haihtua olemattomiin. Lieni onni, että hän ei ollut metamorfimaagi ja voinut teoriassa tehdä jotain vastaavanlaista kenties peruuttamattomasti. Hän yritti olla huomaamattomasti paikallaan, mutta sai yrityksestä huolimatta kuitenkin ihan liikaa huomiota. London tuskin millään unohtaisi hänen olemassaoloaan samassa tilassa. Eihän Nicolaskaan saanut tuon naamaa pois mielestään, vaikka kuinka yritti nähdä edessään vain tuon yhden mitalin. Londonilta ei ainakaan loppuisi siivoustyöt kovinkaan helposti, sillä tuo tuotti puheellaankin lisää pelkkää roskaa.

Heti, kun professori häipyi näköpiiristä, London iski tuoden esiin erään ikävän tilanteen. Tai eihän se alunperin ollut kovinkaan ikävä ennen kuin London itse oli ilmaantunut paikalle... Nic yritti ajatella jotain muuta, mutta eihän se onnistunut, kun 'lääppimistä ilman paitaa' tyrkytettiin mieleen. Jos Nic oli äsken ollut vain lievästi punainen, nyt väri oli huomattavan kirkas. Nic jähmettyi, kurkkua kuristi ja tuntui yht'äkkiä siltä, että kaikki pysähtyi - aika oikein mässäili tällä kärsimyksellä. Niciä hävetti. Ei hän hävennyt sitä, mitä teki Heatherin kanssa. Se oli asia, jota hän oikeasti halusi. Joka tuntui hyvältä. Hän häpesi sitä, että London oli nähnyt sen ja tiesi siitä. London oli nähnyt hänet, heidät, niinkin intiiminä hetkenä. London. Kaikista niistä ihmisistä juuri London. Eikö tuo olisi voinut olla silloin päivystämässä tyttöjen kylppärin luona tai hieromassa itseään kaatoja vasten tai hiipparoimassa jossain salakäytävissä baareihin tai... mitä tuo nyt yleensä tekikään? Kunhan olisi ollut missä tahansa muualla.

Ja mitä tulikaan lakiin? Tuskin London siitä oikeasti välitti. Olihan tuo itsekin seurustellut, säätänyt tai... tehnyt jotain Heatherin kanssa. Niciä laki kuitenkin huoletti. Seurustelu itsessään ei ollut suoranaisesti väärin, mutta kaikki seksuaalinen kanssakäyminen oli. Toki kyseessä ei ollut pakottamista, eikä Nic vaatisi Heatherilta mitään, mitä tuo ei halunnut... Mutta laki saattaisi helposti tulkita, että Heather oli liian nuori voidakseen päättää asiasta. Mutta suojaikäraja ylittyi? Ylittyikö? Oliko tuutoroimalla auktoriteettiasemassa? Saattoiko Heatheria ja Niciä pitää tasavertaisina? Fyysisesti, kokemuksellisesti, henkisesti? Vastuu... pitäisi kantaa vastuu...

Nicolas huomasi sivusilmällä, kuinka London nosteli pokaaleita kuin olisi punttisalilla. Se sai Nicin tuntemaan olonsa entistäkin huonommaksi. Hän tuskin jaksaisi nostaa noista edes toista. Mitä jos Heather halusi enemmän jotain... Londonmaista? Mitä jos Heather kyllästyisi ja toteaisi, että London oli sittenkin parempi? Miksi tuo teki noin... Pitäisikö minun olla lihaksikkaampi? Nicin teki mieli mulkaista Londonia. Tuo saisi painua punttipokaaleineen päivineen urheilemaan jonnekin salille, kunhan häipyisi vikkelästi silmänkantamattomiin.