Yksipuolista flirttailua

[Sigurd Myhre]

//Tämä pelialue on varattu Sigurd Myhrelle ja Sharnee Ispahanille. Muita ei valitettavasti oteta mukaan.



Kävelin kivistä käytävää pitkin ryhdikkäästi ja katselin vastaantulijoita kylmästi mustien hiuksieni alta, jotka roikkuivat silmilläni. Tiukassa otteessani minulla oli piirrustuslehtiöni, sillä nyt oli vapaa-aikaa ja mitä muutakaan tekisin, kuin piirtäisin. Noh, olisihan minulla oikeasti muitakin vaihtoehtoja, mutta pitkän ja tylsistyttävän päivän jälkeen piirtäminen tuntuu oikealta vaihtoehdolta. Katsahdin kävellessäni ikkunasta pihalle, metsään päin. Pihalla oli jo hämärää, ja aurinko oli pian kokonaan näkymättömissä. Kaksi täysin mustaa lintua lensi ikkunan vierestä-ne taisivat olla korppeja. Siirsin katseeni pois ikkunasta ja harpoin vielä muutaman metrin pitkillä jaloillani, kunnes löysin tyhjän penkin.

Istahdin penkille ja levitin jalkani mahdollisimman leveälle käytävälle, sillä mikä olisi hauskempaa ilkeälle luonteelleni, kuin nähdä ykkösluokkalaisen kompastumassa jalkoihini, hah! Avasin mustakantisen piirrustuslehtiöni, jonka kanteen olin maalannut valkoisella maalilla lehdettömän puun. Lehtiön välistä tippui sininen lyijytäytekynäni lattialle. Kuului pieni kolahdus. Nostin kynäni, ja yritin etsiä lehtiöstäni sivua, joka olisi tyhjä. Katsahdin aina välillä käytävältä kuuluviin-jokseenkin niin ärsyttäviin-ääniin. Välillä joku aina meni ohitseni. Elin siinä toivossa, että joku olisi kiireessä kompastunut jalkoihini, mutta ei sitten. Löysin tyhjän sivun ja aloin miettimään, mitä tällä kertaa piirtäisin. Tapanani oli piirtää yleensä kaikenlaista "pelottavaa" ja synkkää aivan kuin minä itse, heh.

Eräs vaaleatukkainen poika-varmaan tokaluokkalainen-lähestyi minua kiireessä juosten. Näytti siltä, että hän juoksisi suoraan minua päin. Hivutin jalkojani vielä vähän enemmän käytävälle päin ja puristin nyrkkiäni toivoen, että tämä kaatuisi jalkoihini. Kohdallani poika kumminkin huomasi aikomukseni ja kiersi jalkani samalla kieltä näyttäen. En jaksanut välittää tällä kertaa, mutta minun olisi silti vähän mieli tehnyt ravistella poikaa ja opettaa, että minua häntä vanhempana pitäisi kunnioittaa. Minä sitten vihaan nuorempia. Paransin vähän asentoani, mutta jätin silti jalkani hieman leväälleen, ehkä joku vielä. Aivan, unohdin melkein piirrustukseni. Mietin vielä hetken pienen-mutta hah, niin fiksun-pääni sisällä ja keksin piirtää ne kaksi aikaisemmin näkemääni korppia. Aloitin piirtämään ääriviivoja.

[Sharnee Ispahan]

Sharnee vihasi kiirettä, sitä kuinka myöhässä ollessaan piti aina vain juosta joka paikkaan ja stressata sitä, ehtisikö varmasti ajoissa. Tämä oli ristiriidassa tytön tapojen kanssa, sillä yleensä hän nukkui viimeisille sekunneille saakka ja meikkasi aina, aivan sama kauanko siihen menisi. Se yleensä aiheutti sen, että jos tapaaminen on yhtään tärkeä tytölle, tämä juoksee tuli hännän alla pitkin käytäviä.

Tälläkin hetkellä Sharnee juoksi. Kurpitsajuhlaan oli vain viikko aikaa, ja intialaisneito oli sopinut erään vanhemman oppilaan kanssa siitä, kuinka tämä hankkisi muutaman pullon tuliviskiä hänelle. Hänen oli tarkoitus hakea pullot tuolta vanhemmalta tytöltä tasan kello kahdeksan, ja kellon ollessa viisi minuuttia yli sovitun ajan, Sharnee toivoi ettei menettäisi juotaviaan kokonaan, ja siinä sivussa rahojaan, jotka oli maksettu jo aiemmin.

Valitettavasti Sharnee ei ollut maailman käytännöllisin ihminen, sillä kengiksi olivat tänään valikoituneet korkokengät, jotka eivät kyllä yhtään helpottaneet juoksemista. Yllätyksekseen tyttö oli selvinnyt kaatumatta tähän asti, vaikka pieniä liukastelemisia ja horjahduksia olikin tapahtunut. Juuri, kun tyttö olikin siis nostamassa katsettaan jaloistaan ylös, tämä huomasi jotain mustaa ilmestyvän jalkojensa eteen, ja seuraava asia minkä intialaisneito ehti hahmottaa oli lyhyeen loppuva ilmalennon kohti linnan kivistä käytävää. Osuessaan kipeästi maahan Sharnee tunsi polvessaan inhottavaa vihlontaa, ja noustessaan puoliksi istuvaan asentoon, tämä vilkaisi jalkaa, jossa näkyi punainen, vähän verta vuotava haava. Korkokenkien lisäksi myös shortsit olivat olleet huono vauhtoehto.

Kiukkuisena Sharnee käänsi katseensa taakseen, nähden tummanpuhuviin vaatteisiin pukeutuneen pojan istumassa penkillä, jalat leveällä. Tyttö ei vaivautunut edes kivahtamaan mitään, ainoastaan mulkaisi poikaa rumasti ennen paikalta lähtemistä. Toivottavasti tuo kusipää osaisi edes katua, nähdessään Sharneen nilkuttavan pois. Se ol oikeastaan liioittelua, sillä ei jalka ollut niin kipeä, mutta hän antoi mieluusti pojan olettaa niin.

Päästessään ulos Sharnee ainoastaan pakkasi juomapullot laukkuunsa, vaihtamatta sen enempää sanoja välittäjänsä kanssa. Hän huomasi kyllä tytön vilkaisevan polvea virnistäen huvittuneesti, ja Sharnee hymyili takaisin ivallisesti. Hänellä sentään oli sellaiset jalat, joilla edes kehtasi käyttää shortseja, toisin kuin tuolla. Saatuaan kaikki juomat laukkuun, tyttö lähti kävelemään takaisin Gryffondorien torniin, tällä kertaa rauhallisemmin.

Se sama poika oli edelleen paikalla. Nyt, tarkastellessaan poikaa ilman kiukkua, tämä oli ihan hyvännäköinen. Mustat, pörröiset hiukset näyttivät hyvältä pojan kalpeita kasvoja vasten. Itseasiassa poika muistutti Sharneeta vähän London Morelista, nykyisestä jatko-oppilaasta, jonka kanssa Sharnee oli ollut Châteaun 10-vuotisjuhlissa ja erinäisten syiden takia sen jälkeen jälki-istunnossa. Ehkäpä Londonilla oli pikkuveli? Intialaisneito voisi kysyä sitä varmaan Loralta, joka vaikutti nykyään olevan yllättävän hyvissä väleissä Londonin kanssa.

Hetken mielijohteesta Sharnee pysähtyi pojan kohdalle ja sen jälkeen stui tämän viereen penkillä.
"Oletko kaatanut montakin oppilasta minun jälkeeni?" tyttö kysyi, ei mitenkään katkerasti vaan ennemminkin vähän kiusoitellen, piirretty kulma kohotettuna.

[Sigurd Myhre]

Ääriviivat piirrettyäni pysähdyin hetkeksi ajatuksiini. Entä jos piirtäisin korpeilleni kissanhännät, ainakin ne saisivat uutta uskoa tylsään ulkonäköönsä. Kyllä, idea kuulosti mahtavalta. Aloitin ääriviivojen piirtämisen jälkeen rustaamaan lyijytäytekynälläni häntiä. Häntien piirtämisessä ei kulunut kauaakaan ja aloin piirtämään yksityiskohtia. Hetken päästä kuulin inhottavalla äänensävyllä huudon: "Susipoika! Vituttaako?" Nostin katseeni lehtiöstä ja katsahdin kylmästi äänen suuntaan. Huomasin kutosluokkalaisen pulleahkon pojan näyttävän minulle keskisormea ja juoksevan silmänräpäyksessä parin metrin päähän nurkan taakse. Minun olisi niin mieli tehnyt sanoa jotain tälle pullerolle takaisin, mutten niin pienessä ajassa ehtinyt. Kyllä, kyllä minua vitutti. En todellakaan pidä siitä, että minua kutsutaan Susipojaksi, ajatuskin inhottaa. Hieman ärsyyntyneenä käänsin katseeni takaisin lehtiööni ja jatkoin hännikkäiden korppieni piirtämistä samalla miettien, kuinka antoisaa olisi ollut sanoa sille läskille jotain kekseliästä takaisin.

Kuulin lähenevää korkokenkien kopinaa, mutten jaksanut kiinnostua, joten jatkoin siis piirtämistä. Vielä varjostusta tuonne, hmm, ja tuonne. Väritin vielä muutamaa kohtaa. Korkokengät osuivat nopeaan tahtiin lattiaan, jollain taisi todellakin olla kiire. Minun oli pakko saada nähdä, kuka sieltä oikein tulee. Mieleeni tuli mielikuva entisestä rehtoristamme juoksemassa korkokengissä, kuinka huvittavaa. Naurahdin hieman.
Nostin katseeni taas lehtiöstäni nähdäkseni käytävää pitkin kipittävän henkilön. Ehdin nähdä vain vilaukselta tytön kasvot, ennen kuin tämä osui kivilattiaan kompastuessaan jalkoihini. Onnistuin! ilkeähkö, vieno hymy nousi vaaleille kasvoilleni pikkuhiljaa. Vilkaisin vielä nopeasti kaatunutta tyttöä, kunnes huomasin hänen katsovan minua vihaisesti, ja käänsin katseeni äkkiä takaisin korppeihini. Tyttö nousi ja lähti nilkuttaen pois. Edes jossain onnistuin tänään, satuttamaan jotain.

Vielä pari yksityiskohtaa ja piirrokseni olisi valmis. Kuulin taas samat korkokenkien äänet, vilkaisin tätä äskettäin itsensä satuttanutta intialaisen näköistä tyttöä nopeasti ja näin hänen polvessaan pienen vertavuotavan haavan. Hymähdin taas hieman.

Vielä tämä pieni kohta tästä ja erikoiset korppini olisivat valm... Tyttö istahti yhtäkkiä viereeni ja kysyi varmaankin tarkoituksella kiusoittelevalla äänensävyllä: "Oletko kaatanut montakin oppilasta minun jälkeeni?" Suljin piirrustuslehtiöni nopeasti, ettei hän näkisi piirrustustani. Mietin itsekseni, että tuossa kysymyksessä ei mielestäni ollut minkäänlaista järkeä. Miten olisin muka pystynyt niin lyhyessä ajassa kaatamaan useampia? Se olisi kyllä kelvannut, mutta mistä hän sitäpaitsi muka tietäisi, että aikomukseni olisi saada kaadettua ihmisiä. Hetken ihmettelyn jälkeen kurtistin otsaani ja tiuskaisin ylimielisesti, välinpitämättömästi ja hiukan ivallisesti: "Tyhmä kysymys. Kaadan vain typeriä ihmisiä. Taisi muuten sattua, eikö vain?" Naurahdin vielä perään pienesti, mutta ilkeästi. Mielestäni vastaukseni oli eeppinen. Tytöllä ei varmasti olisi mitään sanottavaa minulle takaisin.

[Sharnee Ispahan]

Sharnee ei ollut huomannut pojan sylissä olevaa luonnoslehtiötä ennen kuin istuessaan tämän viereen, ja se sai tytön mielenkiinnon kohoamaan vielä enemmän. Hyvännäköinen poika, joka oli vielä taiteellinenkin?

Mielenkiinto latistui kuitenkin sekunneissa, kun poika avasi suunsa.
"Tyhmä kysymys. Kaadan vain typeriä ihmisiä. Taisi muuten sattua, eikö vain?" Sharnee kohotti kulmaansa, tällä kertaa hämmästyneenä. Oliko tuolla huono päivä vai muuten vain syntymävitutus? Harvoin kukaa hyökkäsi aivan viatonta kysymystä vastaan noin agressiivisesti, mutta toisaalta, Serpentardeista ei koskaan tiennyt. Näillä oli yleensä jotakin ongelmia kaikkea liikkuvaa kohtaan, tai sitten pimeät voimat olivat pimentäneet päänkin totaalisesti. Hetken ajan Sharnee ajatteli vain poistuvansa paikalta, mutta toisaalta, tytön ylpeys ei olisi luultavasti kestänyt sitä, ja siksi tyttö kääntyi vähän enemmän pojan suuntaan ja heilautti hiuksensa toisen olkansa yli.
"Tiedätkö sä kuka mä olen?"äänensävy oli kylmentynyt huomattavasti, ja tämä oli vain alkua. Siksi Sharnee ei antanut pojalle aikaa edes avata suutaan ennen kuin jatkoi kyselyä.
"Stalkkaatko sä mua? Seuraat mun tekemisiä luokassa? Ootko nähnyt mun arvosanat? Tunnetko mua mitenkään?"

Tyttö tuijotti poikaa hetken haastavasti, mutta tälläkin kerralla jatkoi ennen kuin toinen ehti vastata.
"Et. Sulla ei siis ole perusteluita sille, että mä olisin typerä eikä näin ollen syytä mun kaatamiselle. Tämä taas tekee sun lauseestasi tyhmän, ja susta kaiken lisäksi valehtelijan. Vai mitä?" Sharnee hymyili viimeisen lauseen jälkeen teennäisen herttaisesti. Häntä ei laitettu helposti hiljaiseksi, ja tuollainen asennevammainen kakara saisi oppia sen ihan ensimmäiseksi.

Sharnee oli tähän asti katsonut poikaa silmiin, mutta nyt tämä pyöräytti silmiään ja nousi ylös penkiltä. Tämän enempää häntä ei omalta osaltaan tapella, vaikka kipakan intialaisneidon tuntien yksikin poikkipuolinen sana pojan suunnalta saisi hänet taas räjähtämään.

[Sharnee Ispahan]

//Sigurd ei ole sen verran pitkään aikaan tähän peliin vastannut, että taidan lopettaan tämän pelin tähän. Joku ylläpidosta voi käydä tämän lukitsemassa.

[Mila Molina]

Sigurd Myhre, Serpentard: 6 p
Sharnee Ispahan, Gryffondor: 6 p

Kiitos pelistä!