// Tämä alue on tarkoitettu Cerinna Crèinille, Benjamin Blanchardille ja Rose Hillille. Tervetuloa! //
Cerinna käveli luokkaansa johtavaa käytävää. Nainen katsoi käytävän ikkunasta ulos linnan tiluksille. Päivä oli aurinkoinen ja taivas oli pilvetön. Professori oli pukeutunut mustaan hameeseen ja rentoon valkoiseen kauluspaitaan, jonka kaksi ylimmäistä nappia olivat auki. Naisen tummat, kiharat hiusket olivat auki ja kasvoilla oli vain hiukan meikkiä, ripsiväriä ja hieman tummaa luomiväriä.
Opettajatar avasi luokkansa oven ja jätti sen raolleen. Nainen odotti Benjamin Blanchardia saapuvaksi pian luokkaansa. Cerinnalla oli tälle kerrottavaa koululla vaeötavaan basiliskiin liittyen, sillä hän piti velvollisuutenaan kertoa asia opettajatovereilleen. Nainen vilkaisi rammekelloaan. Benjaminin piti tulla aivan kohta. Hän otti sauvan laukustaan ja heilautti sitä ilmassa. Vastapäätä hänen työpöytäänsä ilmestyi suoraselkäinen puutuoli, samanlainen kuin millä hän itse istui.
Professori kaivoi odotellessaan esiin kolmasluokkalaisten oppilaiden hänelle jättämät tutkielmat erilaisista sauvoista. Hän luki kaksi ensimmäistä tutkielmaa kulmat kurtussa, nämä kaksi olivat tehneet kehnoa jälkeä. Ottaessaan esiin seuraavan tekstin, hän kuitenkin ilahtui. Tätä oli kirjoittanut selkeästi joku, joka oli tutkinut aihetta toden teolla. Professori raapusti tämäb tutkielman yläreunaan koristeellisen U:n.
