Sivu 1/9

Aikajana tanssien pohjalta

ViestiLähetetty: 23 Heinä 2014, 16:59
Kirjoittaja Michael Evans
Tanssiaisissa on tarkoitus voida roolipelata useamman eri hahmon kanssa. Siksi peli järjestetään osissa ja näitä osia voi vapaasti pelata valitsemansa hahmon kanssa. Tähän ketjuun kootaan selkeyden vuoksi aikajanaa ja pelaajien sijainteja eri aikoihin illasta, ettei vahingossa tule olleeksi kahdessa paikassa yhtä aikaa.

Illan ohjelma tiivistetysti

Rehtori pitää erittäin lyhyen ja tiiviin avajaispuheen ja aloittaa ensimmäisen tanssin. Muut saavat liittyä mukaan heti uskaltaessaan.

Alussa tanssitaan perinteisempiä tansseja (valssia, tangoa ja mahdollisesti muuta, jos joku toivoo). Nämä ovat paritansseja ja niistä saa kätevästi aikaan lyhyitä kaksinpelejä hahmojen välille. (Noin 6 tanssia, jotta kaikki halukkaat "vanhukset" pääsevät tanssimaan. Jos tarvetta löytyy, laajennetaan tätä määrää.)

Perinteisemmät tanssit (valssia yms) annetaan aluksi kolme vaihtoehtoa pelattavasi. Tarvittaessa voi pelata useampiakin ja niitä varten on siksi varattu numerot 1-6 (jos kysyntä on vielä tätä suurempaa, sumplitaan numerointi jotenkin). Tanssit ovat aikajärjestyksessä illalla tässä numeroidulla tavalla. Näin kaikki, jotka pelaavat Tanssin 1 aikana jonkun parin kanssa, ovat tanssilattialla samaan aikaan. (Tai jos ovat syömässä tai jossain muualla tanssin 1 aikaan, he eivät voi olla salissa)

Sopivassa vaiheessa iltaa joku pitää juhlapuheen. Haluatko ilmoittaa hahmosi pitämään puhetta?

Tämän jälkeen tanssitaan vapaammin diskotyyppisesti ja voi tanssia yksin, parin kanssa tai ryhmässä. Tämäkin on selkeyden vuoksi jaettu tansseihin. Niitä voi kuitenkin tanssia yksin, parin kanssa tai ryhmässä. Tanssit ovat aikajärjestyksessä ja niitä on aluksi neljä kappaletta. Tarvittaessa aikajanaa näiden osalta kuitenkin laajennetaan. Diskotansseille on varattu numerot seitsemästä eteenpäin.

Koko illan ajan on myös viereisessä tilassa tarjolla naposteltavaa ja juotavaa. Lisäksi pääsee viettämään aikaa ulos ruusuiseen puutarhaan, missä helposti saa enemmän omaa rauhaa. Tietenkin on mahdollista seikkailla muuallakin linnassa, vaikka vieraita onkin toivottu pitäytymään juhlalle varatulla alueella.

Muilla alueilla voi pelata kaikkien tanssien kanssa samanaikaisesti. Kerro kuitenkin pelin ensimmäisessä viestissä minkä tanssin (tai useampien tanssien) kanssa peli ajoittuu päällekkäin.

Missä kukakin on illan aikana?

Juhlapuhe Suurten salissa
  • Michael Evans, salin edessä pitämässä puhetta
  • Kuuntelemassa: Ronja Blomroos, Maurice Poulin, Effie Solender, Chelsea Crèin, Cerinna Crèin, London Morel, Lora Shelly, Sharnee Ispahan, Salena Bloke, Shanietta Kei, Adelé Damiano, Sylviane Gren, Inés Ortega, Austin Willsson, Anastasia Willsson, Ashley Smith, Alanna Willsson, Andrea Dupont, Darya Gotheam, Vicky Midford, Newton Ratcate
  • Karakatus Kärmes koulun portilla yrittämässä auttaa isäänsä sisään, Benjamin Blanchard estämässä.
  • Ross Padmore matkalla Suurten saliin
  • Missä sinä olet ja kenen kanssa?

Tanssi 1, perinteinen valssi

Tanssi 2, jokin perinteinen paritanssi, toivo tanssin tyyliä pelistä sopiessasi
  • Tarjoilusalissa: London Morel, Sharnee Ispahan, Salena Bloke, Inés Ortega, Ashley Smith, Newton Ratcate
  • Puutarhassa: Anastasia Willsson, Alanna Willsson
  • Tanssisalissa: Effie Solender, Chelsea Crèin, Cerinna Crèin, Lora Shelly, Shanietta Kei, Sylviane Gren, Benjamin Blanchard, Ross Padmore, Andrea Dupont, Darya Gotheam
  • Ronja Blomroos & Maurice Poulin tanssimassa
  • Austin Willsson ja Vicky Midford tanssimassa
  • Karakatus Kärmes & Adelé Damiano tanssimassa
  • Missä sinä olet ja kenen kanssa?

Tanssi 3, tango

(Perinteiset tanssit 4-6 lisätään aikajanalle, jos joku haluaa pelata jotakin peliä niiden aikana.)

Juhlapuhe (tai puheet)
  • Pitämässä puhetta: Ronja Blomroos, Chelsea Crèin, Karakatus Kärmes, Adelé Damiano. Onko muita kiinnostuneita puhujia?
  • Kuuntelemassa: Michael Evans, Effie Solender, Cerinna Crèin, London Morel, Lora Shelly, Sharnee Ispahan, Salena Bloke, Shanietta Kei, Sylviane Gren, Inés Ortega, Benjamin Blanchard, Ross Padmore, Austin Willsson, Anastasia Willsson, Ashley Smith, Alanna Willsson, Andrea Dupont, Darya Gotheam, Vicky Midford, Newton Ratcate
  • Missä sinä olet ja kenen kanssa?

Tanssi 7, disko

Tanssi 8, disko

Tanssi 9, disko
  • Tanssisalissa: Effie Solender, Cerinna Crèin, Sharnee Ispahan, Adelé Damiano, Inés Ortega, Anastasia Willsson, Darya Gotheam
  • Tarjoilusalissa: Ronja Blomroos, Chelsea Crèin, London Morel, Lora Shelly, Salena Bloke, Benjamin Blanchard, Ross Padmore
  • Puutarhassa: Shanietta Kei, Karakatus Kärmes, Sylviane Gren, Austin Willsson, Ashley Smith, Alanna Willsson, Andrea Dupont, Vicky Midford, Newton Ratcate
  • Michael Evans on tarjoilusalissa valvomassa nuorten käytöstä ja samalla napostelemassa
  • Missä sinä olet ja kenen kanssa?

Tanssi 10, disko
  • Tanssisalissa: Ronja Blomroos, Chelsea Crèin, Lora Shelly, Sharnee Ispahan, Salena Bloke, Karakatus Kärmes, Sylviane Gren, Inés Ortega, Benjamin Blanchard, Ross Padmore, Austin Willsson, Ashley Smith, Darya Gotheam, Vicky Midford
  • Tarjoilusalissa: Alanna Willsson
  • Puutarhassa: Shanietta Kei, Anastasia Willsson, Andrea Dupont
  • London Morel tanssimassa Adelé Damianon kanssa
  • Cerinna Crèin valvomassa lapsia
  • Effie kuljeskelemassa ympäriinsä salissa ja etsien muita jatko-opiskelijoita
  • Missä sinä olet ja kenen kanssa?

Pidetään aikajanasta huolta!

Pidetään kaikki tekeminen tämän aikajanan mukaisessa aikajärjestyksessä! Jokaiseen juhlan peliin tulee siis ilmoittaa kesto tanssien aikajanalla (mitkä tanssit/puheet olet poissa salista). Sama hahmo voi olla vain yhdessä paikassa tanssin ajan.

Voitte sopia tässä keskustellen, kenen kanssa pelaatte missäkin vaiheessa. Sopikaa myös missäpäin koulua peli tapahtuu. Pelejä saa aloittaa heti 1.8. riippumatta siitä, mihin tanssiin ne ajallisesti sijoittuvat.

Re: Aikajana tanssien pohjalta

ViestiLähetetty: 24 Heinä 2014, 14:12
Kirjoittaja Ronja Blomroos
Ronja on kova tyttö tanssimaan, ja hänen parikseen saa ilmoittautua kuka vain koulun väestä. Tyttö on kysynyt "viralliseksi" tanssiparikseen Maurice Poulinia (suostuuko Maurice vai ei?) ja hän mielellään tanssii myös muiden kanssa. Ronja on sen verran sosiaalinen, että hän voisi tulla kysymään ketä vain tanssiparikseen ja viedä tämän vaikka puoliväkisin tanssilattialle. Myös pelailu tarjoilusalissa ja puutarhassa onnistuu. Ronja voisi olla myös yksi ehdokas pitämään pienen juhlapuheen.

Ronjan aikajana voisi olla tämänkaltainen:

Juhlapuhe Suurten salissa
- Ronja kuuntelemassa rehtorin puhetta Suurten salissa.

Tanssi 1, perinteinen valssi
- Ronja tanssimassa.

Tanssi 2, jokin perinteinen paritanssi
- Ronja tanssimassa.

Tanssi 3, tango
- Ronja hengähdystauolla tarjoilusalissa.

Juhlapuhe (tai puheet)
- Ronja pitämässä puhetta.

Tanssi 7, disko
- Ronja tanssimassa.

Tanssi 8, disko
- Ronja katsomassa lohikäärmettä.

Tanssi 9, disko
- Ronja tarjoilusalissa.

Tanssi 10, disko
- Ronja tanssimassa.

Eli jos Ronjan seura kelpaa, tässä olisi muutama peliehdotus:
- Ronja pyytää jonkun koulun pojista tanssimaan ja vie tämän puoliväkisin mukaan tanssimaan valssia.
- Joku/jotkut Ronjan kanssa tanssimassa diskoa.
- Joku/jotkut Ronjan kanssa arvostelemassa muiden tanssijaisasuja tanssilavan reunalla.
- Joku/jotkut Ronjan kanssa tarjoilusalissa syömässä, juomassa ja jutustelemassa.

Re: Aikajana tanssien pohjalta

ViestiLähetetty: 25 Heinä 2014, 17:36
Kirjoittaja Mila Molina
Professori Molina voisi olla yksi vapaaehtoinen tanssahtelemaan Evansin kanssa. Nainenhan itse ei viitsi tehdä aloitetta, mutta jos Evans tulee häntä kysymään tanssiparikseen, hän voisi suostua. Myös muut henkilökunnan jäsenet voivat kysyä tätä tiukkapipoa tanssiparikseen, jos uskaltavat.

Tanssijaispeli voisi onnistua myös Molinan ja parin oppilaan välillä. Esimerkiksi niin, että oppilaiden välille tulee jotain kärhämää, jolloin tämä professori tulee väliin, tai niin, että oppilaat tekevät jotain kiellettyä, jolloin Molina puuttuu asiaan.

Re: Aikajana tanssien pohjalta

ViestiLähetetty: 30 Heinä 2014, 20:21
Kirjoittaja Michael Evans
Evans voisi oikein hyvin pyytää tehtäväänsä palanneen vararehtorin tanssiparikseen. Ronjan kirje Maurice Poulinille puolestaan oli aivan loistava ajatus. Eiköhän Ronjalla siis ole seuralainen tanssiaisiin. Päivitän ilmoittamanne perusteella aikajanaa.

Re: Aikajana tanssien pohjalta

ViestiLähetetty: 30 Heinä 2014, 22:31
Kirjoittaja Effie Solender
Kirjoitan tähän nyt kaikkien kolmen hahmoni (Cerinna, Chelsea, Effie) aikajanan tanssejen osalta.


Juhlapuhe suurten salissa.

Effie kuuntelemassa.
Chelsea kuuntelemassa.
Cerinna kuuntelemassa.


Tanssi 1, perinteinen valssi

Effie tanssimassa Londonin kanssa.
Chelsea tanssimassa
Cerinna valvomassa lapsien käyttäytymistä ja selvittelemässä mahdollisia riitoja.


Tanssi 2, jokin perinteinen paritanssi

Effie kiertelemässä salissa.
Chelsea salissa arvostelemassa ihmisten pukuja kovaan ääneen.
Cerinna tansssimassa (kenen kanssa?)


Tanssi 3, tango

Effie joka inhoaa tangoa viettää tämän ajan puutarhassa Londonin kanssa.
Chelsea puutarhassa haukkaamassa happea.
Cerinna tarjoilusalissa valvomassa.


Juhlapuhe tai puheet

Effie kuuntelemassa.
Chelsea pitämässä puhetta.
Cerinna kuuntelemassa.


Tanssi 7, disko

Effie tanssimassa (kenen kanssa?)
Chelsea tanssimassa (kenen kanssa?)
Cerinna puutarhassa happihyppelyllä.


Tanssi 8, disko

Effie tarjoilusalissa napostelemassa jotain suolaista.
Chelsea tutustumassa muihin tokaluokkalaisiin (keneen tokaluokkalaiseen Chelsea tutustuu?)
Cerinna valvomassa lapsien käytöstä.


Tanssi 9, disko

Effie tanssimassa (kenen kanssa?)
Chelsea tarjoilusalissa napostelemassa.
Cerinna tanssimassa (kenen kanssa?)


Tanssi 10, disko

Effie kuljeskelemassa ympäriinsä salissa ja etsien muita j- opiskelijoita.
Chelsea tanssimassa (kenen kanssa?)
Cerinna valvomassa lapsia.


'Kenen kanssa?' kohdissa joku saa tulla pelaamaan kanssani. Koko tanssiasissa pelaan enintään viittä peliä yhtä aikaa.

Re: Aikajana tanssien pohjalta

ViestiLähetetty: 30 Heinä 2014, 23:10
Kirjoittaja London Morel
Juhlapuhe Suurten salissa
- London kuuntelemassa puhetta.

Tanssi 1, perinteinen valssi
- London tanssimassa Effien kanssa.

Tanssi 2, jokin perinteinen paritanssi
- London tarjoilusalissa.

Tanssi 3, tango
- London puutarhassa Effien kanssa.

Juhlapuhe (tai puheet)
- London kuuntelemassa puheita.

Tanssi 7, disko
- London tarjoilusalissa syömässä ja juomassa.

Tanssi 8, disko
- London tarjoilusalissa Sharneen kanssa.

Tanssi 9, disko
- London tarjoilusalissa Sharneen kanssa.

Tanssi 10, disko
- London tanssimassa diskoa Adelén kanssa.

Minulle siis sopii, että pelataan Londonin ja Effien välillä ainakin tuo tanssipeli. Toki voidaan järjestää Effien kanssa myös jonkinlainen peli puutarhan puolelle.

Pelaan mielelläni Londonilla myös muiden kanssa. Poika kaipaa seuraa etenkin discoa tanssimaan yhden tanssin ajaksi sekä tarjoilusaliin syömään ja juomaan.

Sharnee Ispahan: London voisi olla esimerkiksi se vanhempi opiskelija, joka tuo tytölle alkoholijuomia ilman lupaa. Joku opettaja voisi myös liittyä mukaan saarnaamaan näille kahdelle. Miltäs kuulostaisi?

// Päivitin aikajanaa.

Re: Aikajana tanssien pohjalta

ViestiLähetetty: 30 Heinä 2014, 23:15
Kirjoittaja Cerinna Crèin
Sharnee & London: Jos haluatte, Cerinna voi olla se saarnaaava opettaja. Jos teille siis sopii, peli voisi sijoittua ajallisesti tanssi 8;n?

Re: Aikajana tanssien pohjalta

ViestiLähetetty: 30 Heinä 2014, 23:19
Kirjoittaja London Morel
Minulle käy oikein hyvin! Siis jos Sharnee suostuu mukaan.

Re: Aikajana tanssien pohjalta

ViestiLähetetty: 31 Heinä 2014, 15:48
Kirjoittaja Sharnee Ispahan
Käy oikein hyvin! Tässä vielä pikaisesti laaditut aikataulut kaikille hahmoilleni(Sharnee, Lora ja Salena).

Juhlapuhe Suuressa salissa
Lora kuuntelemassa
Sharnee kuuntelemassa
Salena kuuntelemassa

Tanssi 1
Lora katselemassa muiden tanssia(tai jopa tanssimassa)
Sharnee tarjoilusalissa
Salena katselemassa muiden tanssia(tai jopa tanssimassa)

Tanssi 2
Lora katselemassa muiden tanssia(tai jopa tanssimassa)
Sharnee tarjoilusalissa
Salena tarjoilusalissa

Tanssi 3
Lora tarjoilusalissa
Sharnee karannut järven rannalle haukkaamaan happea
Salena tanssimassa

Juhlapuhe
Lora kuuntelemassa
Sharnee kuuntelemassa
Salena kuuntelemassa

Tanssi 7
Lora seuraamassa sivusta(tai ehkä jopa tanssimassa)
Sharnee tanssimassa(seuraa kaivataan)
Salena seuraamassa sivusta

Tanssi 8
Lora seuraamassa sivusta(tai ehkä jopa tanssimassa)
Sharnee tarjoilusalissa
Salena tanssimassa

Tanssi 9
Lora tarjoilusalissa
Sharnee joko pulassa tai sitten pyörimässä tanssilattialla
Salena tarjoilusalissa

Tanssi 10
Lora tanssimassa
Sharnee joko pulassa tai pyörimässä tanssilattialla
Salena tanssimassa

Tanssin 3 aikana, Salena toivoisi mieluusti jostakin koulun miesopettajasta tai vaikka vähän vanhemmasta miespuolisesta oppilaasta tanssiseuraa.

Re: Aikajana tanssien pohjalta

ViestiLähetetty: 31 Heinä 2014, 18:30
Kirjoittaja Shanietta Kei
Aikajana Shanietan (ja Hestian) osalta näyttää varmaankin suunnilleen tältä:

Juhlapuhe Suurten salissa
- Shanietta kuuntelemassa Hestian kanssa

Tanssi 1, perinteinen valssi
- Shanietta Hestian kanssa katselemassa tanssijoita jossakin alueen reunamilla

Tanssi 2, jokin perinteinen paritanssi
- Shanietta Hestian kanssa katselemassa tanssijoita

Tanssi 3, tango
- Shanietta tarjoilusalin reunamilla Hestian kanssa, lähinnä tarkkailemassa ympäristöä ja puhumassa Hestialle

Juhlapuhe/-puheet
- Shanietta kuuntelemassa Hestian kanssa

Tanssi 7, disko
- Shanietta tarjoilusalissa Hestian kanssa, syömässä ja juomassa hieman

Tanssi 8, disko
- Shanietta puutarhassa odottamassa Hestiaa ja tarkkailemassa ympäristöä (Hestia tarjoilusalissa syömässä ja juomassa)

Tanssi 9, disko
- Shanietta puutarhassa Hestian kanssa

Tanssi 10, disko
- Shanietta puutarhassa Hestian kanssa

Minua voi pyytää roolipeliseuraksi kuka tahansa, jos on kiinnostusta.