Juhlatanssiaiset - yleisohjeet

Koulu on ollut täydessä toiminnassa syyskuulta 2004 alkaen. Tätä juhlistetaan suurin tanssiaisin elokuun viimeisenä viikonloppuna (tarkemmin 30.-31.8.). Juhlallisuuksia voi roolipelata ainakin 1.8.-1.10. ja juhliin voi osallistua, vaikkei hahmo olisikaan koulun jäsenlistalla.

Viestien kirjoittaminen tällä alueella tulee olemaan mahdollista myös foorumille rekisteröitymättä. Tarkempaa juhlainfoa alkaa tulla kesän aikana.
Alueen säännöt
Tiivistetysti tärkeimmät säännöt:
1. Kaikilla on oikeus osallistua. Voit kirjoittaa myös foorumille rekisteröitymättä.
2. Käyttäydy asiallisesti ja ystävällisesti
3. Päätät vain omasta hahmostasi. Anna muiden kertoa omista hahmoistaan tai jättää kertomatta.
4. Ylläpitotiimillä ja foorumin moderaattoreilla on oikeus muokata ja poistaa viestejäsi.
5. Saat rekisteröityä foorumille ihan vain tähän juhlapeliin osallistuaksesi. Useammalla hahmolla pelaaminen on sallittua ja niille saa rekisteröidä saman sähköpostiosoitteen foorumille.

Juhlatanssiaiset - yleisohjeet

ViestiKirjoittaja Michael Evans » 16 Heinä 2014, 12:04

Roolipelin osalta synttärijuhlien päätapahtuma sijoittuu lauantaille 30.8., jolloin koulussa järjestetään valtavat tanssiaiset. Tanssiaisiin kutsutaan mukaan kaikki koulun nykyiset jäsenet, syksyllä ensimmäisellä luokalla aloittavat oppilaat ja yhteistyökoulujen jäsenet. Lisäksi juhliin ovat tervetulleita oppilaiden vanhemmat, kaikenlaiset aikaisemmat oppilaat ja muut sattumalta paikalle löytäneet. Tanssiaiset järjestetään lauantai-iltana noin klo 18-24. Käytännössä tanssiaisia pääsee kuitenkin roolipelaamaan koko kahden kuukauden ajan. Roolipeliin voi osallistua myös foorumille rekisteröitymättä.

Tanssiaisten käytännön järjestelyt 30.8.

Tanssiaisiin tulee väkeä kauempaakin ja kouluun voi siksi saapua jo perjantai-illan junalla 29.8. Myös kaikki Taikakoulu Châteaussa tulevana lukuvuonna opiskelevat saapuvat koululle jo perjantain junalla. Tanssiaisia juhlitaan lauantaina klo 18-24, minkä jälkeen koululle majoittuminen on mahdollista. Tyhjiä luokkahuoneita sisustetaan tarvittava määrä yöpyjille (tosin noin 10-henkilön makuusaleiksi eikä yksittäisiksi makuuhuoneiksi). Halukkaat voivat myös yöpyä läheisen Poudlardinen velhokylässä, missä majatalosta saa yksityisempiä makuuhuoneita.

Juhlien pukukoodina on juhlakaapu. Jokainen voi vapaasti tulkita tämän miten haluaa. Koulupukuja ei siksi tarvitse tai ehkä edes kannata käyttää tanssiaisissa. Oppilaille on lukukauden tervetuliaiskirjeen mukana tullut tarvikelista, jossa mainitaan juhlakaapu.

Juhlien yhteydessä järjestetään pientä viinitarjoilua 17 vuotta täyttäneille juhlijoille. Tarjoilulle on varattu huone Suurten Salin vierestä ja alkoholipitoiset juomat on suojattu ikälinjalla, jonka yli ei liian nuori koulun oppilas pääse astumaan. Lisäksi koulun vahtimestari ja opettajat vuorottelevat tarjoilujen vahtijana.

Tanssiaiset on tarkoitus pelata lyhyinä ja pieninä osapeleinä - tansseina. Näin ehtii pelaamaan monen hahmon kanssa tanssiaisten ajan. Jokainen peli pelataan omassa ketjussaan, jolloin peliä voi pelata pelaajille parhaiten sopivaan tahtiin. Tanssit kerätään vielä linkkilistaksi yhteiseen tanssiaisten kuvaukseen, jossa saadaan jonkinlaista aikajanaa aikaiseksi illan kulusta. Pelejä on myös mahdollista sijoittaa tarjoilusaliin syömään ja koulun pihalle ruusuiseen puutarhaan. Nämä kaikki pelit sijoitetaan kuitenkin foorumilla tänne juhla-alueelle.

Hahmojen kuvauksia kerätään erikseen tanssiaisten osalta ala-alueelle. Kuvauksissa voi erityisesti panostaa hahmonsa juhlakaavun ja muun juhlatamineiston kuvaamiseen. Myös varsinaista juhlamieltään voi kuvailla tarkemmin jo etukäteen.

Lukukauden käynnistyminen juhlien jälkeen

Oppilaat ja jatko-opiskelijat saapuvat koululle jo perjantai-iltana. He asettuvat taloksi ja heille tarjotaan yhteinen illallinen Suurten salissa perjantaina 29.8. noin klo 21:30-23:30. Juhlallisuuksien yhteydessä lajitellaan uudet oppilaat tupiinsa, jotta he tietävät seuraavan päivän suurissa tanssiaisissa oman tupansa. Ainoastaan koulun jäsenet osallistuvat tähän illalliseen ja aiemmin saapuville juhlavieraille tarjotaan illallinen jossakin koulun tyhjistä luokkahuoneista.

Lukukausi alkaa vasta juhlahumun laannuttua ja opiskelu päästään aloittamaan vasta maanantaina. Koulun jäsenille on tarjolla vielä yllätysohjelmaa maanantain aamupäivän ajan ja vasta iltapäivällä aloitellaan syksyn ensimmäisiä oppitunteja. Tarkemmin lukuvuoden työ- ja loma-ajat ilmoitetaan vielä oppilaille ja opiskelijoille kotiin lähetettävässä kirjeessä elokuun alussa. (Kirje tullaan julkaisemaan koulun blogilla, jotta kaikki saavat sen nähtävilleen. Paperikirjeitä ei lähetetä.)
Hoitaa pientä lasta, eikä oikeastaan ehdi foorumille asti kuin satunnaisesti.

Koulun rehtori ja muodonmuutosten opettaja. Ylläpitotiimin pääjehu. Korpinkynsi, joka lähti maailmalle oppimaan kaiken muodonmuutoksista. Kangistettu joulukuun alussa, eikä osallistu peleihin.
(Kuva: http://avatars.jurko.net)

Katan hahmot: rehtori Michael Evans, jatko-opiskelija Maurice Poulin ja kummitus Baudouin Cornett.
Avatar
Michael Evans
Ylläpitäjä
 
Viestit: 395
Liittynyt: 23 Elo 2013, 19:20
Opetettava aine: Numerologia

Re: Juhlatanssiaiset - yleisohjeet

ViestiKirjoittaja Luna Lake » 19 Heinä 2014, 17:29

Onko tanssiaisissa tarkoitus olla pari? Tai kai sitä voi itse päättää sen, mutta pääasiallisesti ovatko ne paritansseja, vai jammaillaanko yksin tai monen kaverin kanssa?
Muista katsoa maailmaa avoimin silmin. Jokaisesta asiasta löydät jotain hyvää.

2-luokkalainen Luna Lake
Luna Lake
Oppilas
 
Viestit: 35
Liittynyt: 06 Heinä 2014, 10:15
Paikkakunta: Oulu
Tupa: Serdaigle

Re: Juhlatanssiaiset - yleisohjeet

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 20 Heinä 2014, 16:17

Tanssiaisiin voi hankkia itselleen parin niin halutessaan, se ei kuitenkaan ole pakollista. Saman parin kanssa ei tosiaan tarvitse viettää koko iltaa, vaan jammailla voi myös yksin (toivottavasti kukaan ei joudu yksin viettämään koko iltaa!) tai kaveriporukan kanssa.

Tanssiparia voi kysyä esimerkiksi lähettämällä kyseiselle henkilölle viestiä tämän foorumialueelle. Katsotaan tehtäisiinkö myöhemmin foorumialuetta, jossa parittomat voisivat kysellä seuraa itselleen.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Juhlatanssiaiset - yleisohjeet

ViestiKirjoittaja Adelé Damiano » 01 Elo 2014, 00:10

Olen kyllä ihan liian tyhmä, mutta kysyn silti:

Eli siis, minne nuo juhlien pelit oikein kirjoitetaan? Tuleeko tuonne esim. joku "Tarjoilusali" tms. ja sinne saa aloittaa sitten aiheen ja pelata?

Tiiän, tyhmä kysymys!
Avatar
Adelé Damiano
Oppilas
 
Viestit: 84
Liittynyt: 30 Heinä 2014, 23:42
Tupa: Gryffondor

Re: Juhlatanssiaiset - yleisohjeet

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 01 Elo 2014, 00:18

Adelé, ei ole tyhmä kysymys! :)

Ajattelin aluksi, että pelit pelattaisiin ihan yleisesti tuolla juhla-alueella, mutta loin selkeyden vuoksi juuri "juhlapelit"-alueen, jonne pelejä voi ryhtyä pelailemaan. Katsotaan kehitelläänkö me Michaelin kanssa vielä jotain tarkempaa jakoa alueille jatkossa.

//Edit: Päätin sittenkin luoda vähän tarkempaa jakoa juhlapelit-alueelle.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Juhlatanssiaiset - yleisohjeet

ViestiKirjoittaja Vicky Midford » 04 Elo 2014, 16:51

Onko mahdollista tuoda tanssiaisiin Vickyn holhoojat sekä serkut, muttei kuitenkaan pelata heillä? Samalla tavalla kuin Shanietalla Hestiakin, mutta henkilöt vain pois Vickyn tieltä, joskin he olisivat silti juhlissa. Ajattelin vain, että voisi olla hieman ristiriitaista, jos Vicky olisi päästetty ihan yksin juhlimaan. Ei sillä, että sukulaiset seuraisivat koko ajan Vickyä. Tietysti heistä saisi kehkeiltyä kiusallisia tilanteitakin tytön kannalta, joka voisi olla hauskaa.

Luciella, Vickyn serkulla, taas haluaisin pelata juhlissa. Onko se mahdollista? Luciehan ei ole ns "virallinen" hahmo tai mikään, enkä ajatellut hänestä sitten muuta, mutta ajattelin, että nyt kun juhliin saa ilmeisesti tuoda hahmonkin, joka ei ole koulun jäsenlistalla, niin sehän voisi olla ihan kivaa. Onko tämä mahdollista? Anteeksi epäselkeys.
Vicky Midford
Oppilas
 
Viestit: 96
Liittynyt: 10 Heinä 2014, 18:12

Re: Juhlatanssiaiset - yleisohjeet

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 04 Elo 2014, 17:06

Kaikki saavat tulla juhliin mukaan, vaikka eivät opiskelisikaan/työskentelisikään Taikakoulu Châteaussa. Eli voit hyvin tuoda Vickyn seuraksi juhliin mukaan hänen tuttaviaan, vaikket pelaisikaan niillä. Voit tietenkin myös pelata heillä jos haluat. Luo ihmeessä Lucielle oma esittely tänne ja pyydä peliseuraa. Nämä tanssijaiset ovat hyvä tilaisuus pelata myös hahmoilla, jotka eivät ole koulun listoilla.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus


Paluu Koulun 10-vuotisjuhlat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron