Huispauskerho

Lukuvuoden 2013-14 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Huispauskerho

ViestiKirjoittaja Michael Evans » 18 Loka 2013, 11:17

Kurssin nimi: Huispauskerho (HK1, HK2, HK3, HK4)

Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu ihan kaikille koulun oppilaille ja jatko-opiskelijoille. Aikaisemmalla huispausosaamisella ei ole merkitystä. Myös opettajat ja muu henkilökunta saavat osallistua. Oppilaat/opiskelijat saavat huispauskerhosta kurssin joka vuosi, minkä vuoksi huispauksesta voi saada jopa neljä kurssia.

Tavoitteet ja opetusmateriaali
Kerhon tavoitteena on kehittyä huispauspelaajana ja samalla pitää hauskaa. Tavoitteet vaihtelevat huispaajan oman tason mukaan luudan hallinnan parantamisesta aina ryhmynväistötekniikoiden ja siepinnappausstrategioiden opetteluun. Kirjallista oppimateriaalia ei käytetä.

Arvostelu
Kurssille osallistumalla saa suoritusmerkinnän. Kerhotoiminnasta ei anneta erillistä arvosanaa.

Oppitunnit
Oppitunteja järjestetään roolipelin näkökulmasta kerran viikossa. Mukaan voi lähteä milloin vaan ja uudetkin pääsevät harjoittelemaan. Tuntien taso tehdään oppilaille sopivaksi tunnin alettua. Tässä tuntien aiheet lyhyesti.

1 Lentoharjoitusta, luudanhallintaa, kaadolla pelaamista.
2 Huispausta kaadolla ja rymyillä. Tasapainoharjoituksia.
3 Huispausta kaadolla ja ryhmyillä. Väistöharjoituksia.
4 Täysimittaista huispausta, jos saadaa joukkueet kasaan. Muuten huispataan kaadoilla ja ryhmyillä.
5 Täysimittaista huispausta, jos saadaa joukkueet kasaan. Muuten huispataan kaadoilla ja ryhmyillä.
6 Siepinnappaamisharjoituksia.
7 Täysimittaista huispausta, jos saadaa joukkueet kasaan. Muuten huispataan kaadoilla ja ryhmyillä.
8 Täysimittaista huispausta, jos saadaa joukkueet kasaan. Muuten huispataan kaadoilla ja ryhmyillä.
9 Täysimittaista huispausta, jos saadaa joukkueet kasaan. Muuten huispataan kaadoilla ja ryhmyillä.
10 Täysimittaista huispausta, jos saadaa joukkueet kasaan. Muuten huispataan kaadoilla ja ryhmyillä.
11 Täysimittaista huispausta, jos saadaa joukkueet kasaan. Muuten huispataan kaadoilla ja ryhmyillä.

Kerho toimii syksyllä ja keväällä. Mukaan voi tulla missä tahansa vaiheessa vuotta, tosin enemmän saa irti osallistumalla kerhoon alusta asti.

Roolipelattavat oppitunnit

Syksyn aikana pelataan ainakin ensimmäinen tunti (nro 1). Teemana luudanhallintaa, lentoharjoitusta ja huispaamista pelkän kaadon avulla. Kaikki ovat tervetulleita mukaan.

Mikäli kiinnostusta löytyy, pelataan syksyllä 2013 myös toinen tunti. Kevääksi kerholaiset äänestävät pelattavan oppitunnin aiheen huispauskentällä ilmestyvässä äänestyksessä.

Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen tapahtuu pääasiassa vastaamalla tähän kurssisuunnitelmaan. Ilmoittautuminen onnistuu kuitenkin myös Huispauskentältä löytyvään roolipeliin osallistumalla.
Avatar
Michael Evans
Ylläpitäjä
 
Viestit: 395
Liittynyt: 23 Elo 2013, 19:20
Opetettava aine: Numerologia

Re: Huispauskerho

ViestiKirjoittaja Melisenda Bertram » 06 Marras 2013, 12:42

Melisenda lähtee mukaan. Käyn myös katsomassa huispauskentän pelin.
Avatar
Melisenda Bertram
Oppilas
 
Viestit: 36
Liittynyt: 08 Loka 2012, 12:43
Tupa: Pouffsouffle

Re: Huispauskerho

ViestiKirjoittaja London Morel » 07 Marras 2013, 23:47

Jee huispausta, tääkin tulee innolla mukaan.
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Huispauskerho

ViestiKirjoittaja Michael Evans » 05 Joulu 2013, 16:21

Huispauskerholaiset saattavat olla kiinnostuneita myös luudanhuoltoillasta. En jostain syystä tajunnut tuoda tästä mainosta tännepäin aiemmin.

Siispä luudanhuoltoilta koko koulun väelle:
viewtopic.php?f=43&p=1261#p1261
Avatar
Michael Evans
Ylläpitäjä
 
Viestit: 395
Liittynyt: 23 Elo 2013, 19:20
Opetettava aine: Numerologia

Re: Huispauskerho

ViestiKirjoittaja Michael Evans » 04 Huhti 2014, 10:06

Voitaisiin nyt kevään aikana pelata jokin versio huispauksesta pelkällä kaadolla. Löytyisikö kiinnostuneita pelaajia vähintään neljä?

Ideana seuraavanlainen harjoitus:
Kaksi joukkuetta, joissa kummassakin on vähintään kaksi pelaajaa. Joukkueet pelaavat samojen maalisalkojen läheisyydessä ja tavoitteena on heittää maali johonkin saloista. Ensimmäisenä 10 maalia tehnyt joukkue voittaa.

Kaikki voisivat myös estää maalin syntyä, esimerkiksi niin, että se maali pitää estää vuorokauden sisällä maalin heitosta, muuten maali syntyy. Näin saataisiin myös vähän jännitystä peliin mukaan.

Mikäli pelaajia on enemmän kuin kuusi, voidaan kummallekin joukkueelle valita myös pitäjä ja kumpikin joukkue saa silloin omat maalisalot.
Avatar
Michael Evans
Ylläpitäjä
 
Viestit: 395
Liittynyt: 23 Elo 2013, 19:20
Opetettava aine: Numerologia

Re: Huispauskerho

ViestiKirjoittaja London Morel » 04 Huhti 2014, 12:06

London tulee ehdottomasti mukaan.

Sääntöjä voidaan vielä miettiä, mutta jos kyseessä on vain lyhyt, muutamalla hahmolla pelattava peli, ei sääntöjen ihmeellisiä tarvitse olla. Mutta onkohan vuorokausi liian pitkä aika maalin torjuntaan? Siinä ajassa varmasti maali ehditään torjua. Sekin toki olisi vaihtoehto, että kaato menee maaliin, jos saman joukkueen jäsen ehtii julistaa sen maaliksi ennen kuin vastapuolen pelaaja ehtii torjua sen. Sitten taas jos vastapuolen pelaaja ehtii julistaa maalin torjutuksi ennen samanpuolen pelaajaa, maalia ei tule.
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Huispauskerho

ViestiKirjoittaja Michael Evans » 04 Huhti 2014, 13:53

Tuo kuulostaa erittäin fiksulta versiolta maalin syntymiseen/torjumiseen. Kokeillaan niin päin. Tässä tietenkin sekin, että joudutaan miettimään saman henkilön eri hahmojen peluuta. Kokeillaan kuitenkin.
Avatar
Michael Evans
Ylläpitäjä
 
Viestit: 395
Liittynyt: 23 Elo 2013, 19:20
Opetettava aine: Numerologia


Paluu Lukuvuosi 2013-14

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron