Huispauskerho on alkamassa

[Michael Evans]

// Tämä peli sijoittuu lokakuun alkuun. Michael Evans ripustaa huispauskentälle ilmoituksen ja käy sitten hieman lentelemässä. Mukaan saa tulla. Myös huispauskerhoon saa lähteä mukaan pelaamaan lisää huispausta. //

Oli tuulinen, lokakuinen iltapäivä. Aurinko paistoi ja lämpöä oli sopivasti 15 astetta. Châteaun rehtori Michael Evans suuntasi kulkunsa kohti koulun huispauskenttää vanha ja uskollinen Nimbus 2000-luuta olkapäällään. Kädessään hän kantoi vettähylkivää ilmoitusta, jonka hän aikoi ripustaa huispauskentän reunalla olevan pukukopin seinään. Ilmoitus koski rehtorin aikeita elvyttää koulun perinteinen huispauskerho ja aloittaa huispaaminen uudelleen. Pian hän toivottavasti saisi seuraa Châteaun muista asukkaista.

Michael ei ollut lentänyt luudalla kolmeen vuoteen, sillä hän oli jättänyt harrastuksensa Eurooppaan lähtiessään Kanadaan seikkailemaan vuonna 2010. Niinpä hän ei ollut ollenkaan varma siitä, pysyisikö hän enää luudallaan. Hän oli kuitenkin päättänyt selvitä lentämisestä kunnialla ja niinpä hän aikoi harjoitella tämän iltapäivän ajan. Ensi viikolla hän sitten aloittaisi huispauskerhossa tosissaan ja voisi toivottavasti siirtää oppimiaan temppuja nuoremmille lentäjille.

Ensitöikseen rehtori kiinnitti muutamalla nastalla ilmoituksensa pukukopin seinään. Sitten hän kiersi pukukopin kertaalleen ja kurkisti ovesta sisään. Se oli pimeä, tunkkainen ja pölyinen. Niinpä Michael avasi pukukopin ovet ja ikkunat ja ohjasi taikasauvallaan voimakkaan tuulenpuuskan pukukoppiin sisään. Pöly tanssahteli auringonpaisteessa ja ainakin osa siitä lensi ulos pukukopista. Mies ei ollut ihan tyytyväinen lopputulokseen, ja pysähtyi hetkeksi pukukopin ovelle miettimään. Nimbus oli edelleen miehen olalla, valmiina lentoharjoitusta varten.

[Melisenda Bertram]

Toiselle luokalle Châteauhun palannut Melisenda käveli ulkona oppituntien jälkeen. Hän kulki mietteissään ja katseli auringon kimallusta koulun vieressä olevan järven aallokossa. Täällä oli niin kaunista. Tänään hänellä oli ollut ihanan rauhallinen ja lyhyt koulupäivä, onneksi, sillä tyttö ei olisi jaksanutkaan tehdä mitään näin hyvällä säällä. Tuulenpuuska pörrötti hänen vaaleita hiuksiaan ja hän hymyili tyytyväisenä.

Uutinen Châteaun lopettamisesta ja sitten sen uudelleenaukeamisesta myöhäisempänä ajankohtana olivat tehneet kesästä pitkän ja masentavan. Tytölle oli juuri valjennut, ettei hän ole kuin kaikki muut ja sitten hänet heitettiin takaisin jästimaailmaan olemaan erilainen. Niinpä hän oli entistä onnellisempi päästessään takaisin alppimaisemiin opiskelemaan taikuutta.

Hän kävelee tyytyväisenä ja miettien järven reunaa ja saapuu sitten koulun huispauskentän lähettyville. Hän näkee koulun rehtorin kiertämässä pukukoppia ja avaamassa ikkunoita ja päättää käydä lähempänä tutkimassa, mistä on kyse. Mies suuntaa juuri tuulenpuuskan kopin läpi ja jää sitten seisomaan ovelle Melisendan saapuessa paikalle.

"Päivää, professori!" hän sanoo pirteänä ja hymyilee. "Voinko jotenkin auttaa siivouksessa?"

[Michael Evans]

Michael oli seisahtunut ovelle miettimään, miten pääsisi eroon pölystä paremmin, eikä hän huomannut kenenkään lähestyvän. Hän ei olisi halunnut vaivata koulun kotitonttuja linnan ulkopuolisilla askareilla, vaan piti parempana vaihtoehtona hoitaa siivouksen itse. Pukukopin siivoaminen omin käsin voisi myös vakuuttaa koulun oppilaat rehtorin omistautumisesta huispausharrastukselle.

Michael säpsähti Melisendan tervehtiessä häntä, sillä hän ei ollut kuullut tytön lähestymistä. "Päivää, neiti...", Michael aloitti hieman hämmentyneenä ja yritti muistaa nuoren Pouffsoufflelaisen nimen. Jokin B-kirjaimella alkava se oli. Olihan hän nähnyt jo jokseenkin kaikki oppilaat ensimmäisten tuntiensa nimenhuutojen yhteydessä, muttei yksinkertaisesti muistanut tämän tytön nimeä vielä.

Niinpä hän katsoi pirteänoloista tyttöä lempeästi, pieni hermostunut hymy kasvoillaan. "Anteeksi neiti, olen tainnut unohtaa nimesi", hän myönsi sitten, sujautti taikasauvansa nopeasti taskuunsa ja tarjosi sauvakättään tytölle tervehdykseksi. Rehtori piti arvossa hyviä käytöstapoja ja omalla esimerkillä johtaminen olisi varmasti jälleen kerran yksi parhaimmista menetelmistä saada käytöstapoja opetettua nuorille.

[London Morel]

”Hän on neiti Bertram”, London tokaisi.

Professori Evans ja Melisenda saattoivat ihmetellä, mistä poika oli yhtäkkiä paikalle tupsahtanut. Hän oli tullut huispauskentälle eri suunnasta kuin toiset, mikä ehkä selittää tämän yhtäkkisen ilmestymisen. Poika oli kuullut ääniä pukukopin suunnalta ja oli tullut ottamaan selvää, kuka ääntä oikein piti. Ehkei kaikkein hienovaraisin ilmestymistapa ollut kaksikon jutustelun keskeyttäminen tällä tavoin, mutta eihän poika osannut muutakaan.

”Kerroin vain, jos neiti onkin unohtanut oman nimensä”, poika koetti keventää tunnelmaa ja virnisti. Ei olisi kivaa, jos professori nyt suuttuisi pojan ajattelemattomuudesta. London toivoi, ettei tullut keskeyttäneeksi mitään vakavaa.

Poika katsahti ympärilleen. Pukukoppi oli tosiaan melko siivottomassa kunnossa; siellä haisi hikisukilta, ja pölyä ja pientä tavaraa oli siellä täällä. Tosin jos Londonilta kysyttäisiin, hän ei haluaisi olla se, joka paikan siivoaisi. Korkeintaan hän voisi jonkin roskan lennättää ulos kopista. Poika oli tullut huispauskentälle tarkistaakseen kentän kunnon, jotta voisi tulla kavereittensa kanssa harjoittelemaan joku päivä. Huispauskenttä oli pukukoppiin verrattuna oikein hyvässä kunnossa.

…

Entä mistä London tiesi tytön nimen, vaikka he olivat eri tuvista? Poika oli ollut Melisendan kanssa muutamalla kurssilla, minkä vuoksi sukunimi oli tullut hänelle tutuksi. Tyttö oli lisäksi melko söpö, minkä vuoksi poika kiinnitti tähän huomiota normaalia enemmän.

[Réna Dubois]

Réna käveli ulkona viitta liehuen lokakuisessa tuulessa. Hänellä oli hieman kylmä, sillä hän oli viilenevästä ilmasta välittämättä päättänyt laittaa hameen päälleen. Villapaidan hän oli sentään ymmärtänyt laittaa, mutta hänen jalkansa olivat auttamatta hieman jäässä. Hän ei kuitenkaan halunnut palata meluiseen tupaansa, sillä hänen piti ajatella.

Réna oli kauhistunut, kun oli kuullut, että lukukausi alkaisi vasta lokakuussa. Hän oli hetken harkinnut vaihtavansa koulua, niin kuin muutama hänen ystävänsä oli tehnyt, mutta lopulta hän oli kuitenkin päättänyt jäädä. Réna ei ollut kovin hyvä sopeutumaan uusiin paikkoihin, joten hän ei nähnyt syytä lähteä tästä koulusta, johon oli jo sopeutunut. Mutta kesäloma oli kieltämättä ollut yhtä painajaista, sillä Réna oli joutunut viettämään neljä kuukautta samassa talossa äitinsä kanssa. Puolet kesälomasta äiti ei ollut puhunut hänelle mitään, mikä ei häntä kyllä erityisemmin haitannut, ja toisen puolen he kuluttivat riidellen milloin mistäkin. Réna ei kuitenkaan välittänyt ajatella asiaa sen enempää, joten hän alkoi katsella ympärilleen.

Hän käveli juuri huispauskentän lähellä, pitäen tosin hieman etäisyyttä, sillä hän ei halunnut törmätä kentälle meneviin oppilaisiin, kun hän huomasi liikettä pukukopin ovella. Rehtori oli kiinnittämässä jonkinlaista ilmoitusta pukukopin seinään. Samalla hän huomasi, että järven suunnalta oli tulossa tyttö suoraan rehtoria kohti. Tyttö oli pieni, joten Réna arvioi hänet ykkös- tai kakkosluokkalaiseksi, mutta hän ei kuitenkaan tunnistanut tyttöä. Kun tyttö saapui rehtorin luo ja ilmeisesti tervehti tätä, rehtori säikähti häntä. Rehtorin ilmeisesti tervehtiessä tyttöä Réna kuitenkin huomasi, että vastakkaisesta suunnasta oli myös tulossa oppilas, jonka Réna tällä kertaa tunnistikin, sillä poika oli samassa tuvassa hänen kanssaan. Pojan nimi oli London, eikä Réna ollut saanut kovin hyvää kuvaa hänestä käiken kuulemansa ja näkemänsä perusteella. Ei hän Londonia kyllä henkilökohtaisesti tuntenut, joten hän ei voinut arvioida pojan luonnetta sen perusteella.

Londonin saavuttua kaksikon luokse, Réna kietoi hytisten viittansa ympärilleen ja päätti jatkaa matkaansa, sillä hän ei ollut kovin sosiiaalisella tuulella sinä päivänä. Hän siis kääntyi jatkaakseen kävelyään järvelle päin ja toivoi ettei häntä oltu huomattu. Olisihan se hieman omituista, jos hänet nähtäisiin vakoilemassa rehtoria.

// Réna oikeastaan siis vain käy vierailemassa tässä, kun halusin osallistua nyt johonkin peliin. Jos joku hahmoista kuitenkin näki hänet ja kutsuu häntä, tulen kyllä jatkamaan pelaamista. //

[Michael Evans]

// Tähän vastaaminen menee vähän hankalaksi ilman Melisendaa. Tässä nyt jotain tynkää, josta voidaan jatkaa, kun Melisenda toivottavasti on kirjoittanut oman osallistumisensa. Jätin nyt Renan ohikulkemisen huomaamatta, sillä Michaelilla on tässä kohtaa ihan tarpeeksi muutakin mielessä.//

”Hän on neiti Bertram”, joku yllättäen tokaisi Michael Evansin vierestä. Ensiksi professori hätkähti ja kääntyi katsomaan tulijaa. Hän tunnisti pojan aika nopeasti vanhemmaksi Gryffondorin pojaksi, muttei vielä muistanut tämänkään nimeä. Ensimmäisten viikkojen aikana miehellä oli yksinkertaisesti ollut liian paljon kaikkea tekemistä. Poika oli muodonmuutosten peruskurssilla, mutta kuitenkin vanhempia oppilaita. Michael pinnisti muistiaan vielä vähän ja tulihan se sieltä pikkuhiljaa.

Vielä hakiessaan pojan nimeä tämä heittikin jo vitsin puolelle, varmaankin itse tajuten, kuinka tökerö hän oli ollut. Niinpä Michael vastasi hänelle hymyllä. "Kiitos, herra Morel. Olet tainnut unohtaa, että ulkopuolinen aina esittelee kaksi henkilöä toisilleen. Seuraavaksi sinun pitäisi sitten esitellä minut neiti Bertramille." Professori virnisti, mutta virne unohtui, kun hän katsahti uudestaan sotkuiseen pukukoppiin.

[Melisenda Bertram]

Rehtori tiedusteli tytön nimeä ja Melisenda olikin juuri vastaamassa, kun London Morel ilmestyi paikalle ja tokaisi "Hän on neiti Bertram”. ”Kerroin vain, jos neiti onkin unohtanut oman nimensä”, London jatkoi virnistäen. Poika oli tullut tutuksi jo muodonmuutoksista ja hän vaikutti ihan mukavalta. Niinpä Melisenda vain naurahti Londonin tokaisulle ja katsoi Evansiin hymyillen.

"Olen Melisenda Bertram, tokaluokkalainen Pouffsoufflesta", Melisenda vielä esittäytyy täydentääkseen Londonin esitystä. "En minä vielä ole omaa nimeäni unohtanut, vaikka välillä vähän hajamielinen olenkin", hän sanoo sitten Londonille ja naurahtaa uudestaan.

"Haluaako professori Evans apua kopin siivoamisessa?" Tyttö kysyy uudestaan, kun rehtori katsoo uudestaan pukukoppiin päin. Kyllähän tällainen iltapäivän siivoustalkoo voisi toimia ihan hyvin yksin kulkemisen korvikkeena. Melisenda ottaa askeleen pukukopin sisälle ja katsoo tarkemmin ympärilleen.

[London Morel]

Kumpikaan seuralaisista ei näyttänyt ottavan nokkiinsa Londonin tökeröstä kommentista. Melisenda esitteli itsensä tarkemmin, ja kertoi, ettei ollut vielä unohtanut omaa nimeään, vaikka olikin välillä hajamielinen. Tyttö naurahti kommentilleen ja London hymähti. Hän halusi kovasti nähdä sen päivän, kun tuo tyttö unohtaa oman nimensä. Professori Evans sen sijaan ilmoitti, että ulkopuolisen tulisi aina esitellä kaksi henkilöä toisilleen. ”Seuraavaksi sinun pitäisi sitten esitellä minut neiti Bertramille”, mies vielä lisäsi ja London naurahti väkinäisesti. Ei kai rehtori ollut tosissaan? London käänteli hermostuneena päätään ja näki tutun gryffondortytön huispauskentän lähettyvillä. Se oli Rèna Dubois. London nosti kättä tervehtiäkseen tyttöä, mutta tuo oli lähtenyt kävelemään jo poispäin, järven suuntaan.

London käänsi katseensa takaisin rehtorin puoleen. ”Eiköhän neiti Bertram tunne jo rehtorin”, poika tokaisi ja katsahti Melisendaan päin, ”ainakin toivon niin”.

Melisanda kysyi uudestaan haluaisiko rehtori apua kopin siivoamisessa. London toivoi kovasti, että mies vastaisi kieltävästi, jolloin London ja Melisenda voisivat häipyä paikalta ja jättää siivoamisen kotitontuille. Vai olisiko pojan sittenkin pitänyt lähteä Rénan perään ja jättää kaksikko siivoamaan? London odotti rehtorin vastausta.

[Michael Evans]

London Morel vastasi rehtorin esittelykehotukseen lähinnä huitaisemalla asian ohitseen. "Eiköhän neiti Bertram tunne jo rehtorin", poika oli sanonut.

Melisenda astui sisään pukukoppiin ja katseli ympärilleen. Michael seurasi tytön katsetta kopissa hieman suruissaan. "En usko, että saamme koppia tänään siivottua tätä paremmin", rehtori vastasi tytölle. "Yritin oikeastaan vain saada pahimmat pölyt pois ennen lentotreeniäni". Michael mietti, antaisiko tytölle luvan siivota omatoimisesti, mutta päätyi sitten siihen, että kotitontut saisivat aikaan paremman lopputuloksen.

"Haluatteko lähteä mukaan harjoittelemaan lentämistä?", Michael kysyi ja käänsi samalla selkänsä inhottavan likaiselle pukukopille. Hän katsoi sinistä taivasta ja näky piristi heti. Tämähän oli yksi syy huispauskentälle lähtemiseen ja ennen kaikkea siihen, että hän oli ottanut luutana mukaan. Hän otti luudan olaltaan ja odotti oppilaiden vastausta.

[Melisenda Bertram]

//Pahoittelen taas viivästystä. Ehkä voisin pikkuhiljaa yrittää saada tämän pelin Melisendan osalta päätökseen, niin pääsette sitten jatkamaan vähän parempaan tempoon. Tämä voisi vaikka olla tokavika viestini tai jotain sinnepäin, ellette sitten keksi jotain aivan uutta juonenkäännettä. :)//

"En usko, että saamme koppia tänään siivottua tätä paremmin", rehtori vastasi tytölle. "Yritin oikeastaan vain saada pahimmat pölyt pois ennen lentotreeniäni". Melisenda otti ohjeet vastaan hymillen ja asteli ulos kopista. Häntä ei haitannut ollenkaan, jos koppia ei siivottaisi. Ei häntä tosin olisi haitannut siivoaminenkaan, olisihan sekin ollut jotain tekemistä.

Tyttö ei ehtinyt jäädä paljoakaan miettimään, kun rehtori jo esittikin seuraavan kysymyksensä. "Haluatteko lähteä mukaan harjoittelemaan lentämistä?" Tässä vaiheessa Melisenda epäröi, sillä hän ei ollut koskaan aiemmin lentänyt luudalla. Eikä hän oikeastaan pitänyt korkeista paikoistakaan. Niinpä hän yritti vastata mahdollisimman kohteliaasti. "Ei kiitos, en oikein uskalla lähteä lentämään kun en ole vielä saanut siihen opetusta. Jään kuitenkin mielellään katsomaan lentämistänne, professori Evans."